Eduskuntavaalit 2011

  • 404 640
  • 3 300

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Minä en ole arvioinut kansanedustajien palkan tasoa vaan sitä, että tuollaisia korotuksia ei tässä taloustilanteessa pidä mennä tekemään sen osoittaman huonon esimerkin vuoksi. Kansalaisten luottamus politiikkaan ja poliitikkoihin on muutenkin tällä hetkellä Mariaanien haudan pohjamudissa, joten tämän korotuksen taso ja ajoitus vain vahvistaa vallitsevaa epäluottamusta. Täydellistä oman pelisilmänsä päällä istumista - ei toki yllätä yhtään.

Pointtihan on siinä, että halutaan ulostaa se kaikki jämä mitä eduskuntaan on kertynyt kannustamalla ammattilaisia hakemaan edustajaksi. Näin tekemällä kaikki vaalirahakuviot ja muut suhmuroinnit jäisivät historiaan tai ainakin vähentyisi huomattavasti. Ehkä sitten meillä olisi valtionvarainministeri, jonka matikan keskiarvo on 9.

nimim. on kallista ostaa halpaa

P.S. Tätähän ei ikinä tehdä. Selkeästi korotettu palkkataso on vastoin nykyisten edustajien etua, koska se kasvattaa kilpailua.
 
Wristlock

Minulla taas on se näkemys, että mitä enemmän palkkoja nostetaan sitä enemmän ehdokaslistoilla näkyy ja valitettavasti myös eduskuntaan päätyy julkkiksia (ex-urheilijat, -missit, - muusikot, -näyttelijät, -chat-juontajat ja muut tv:stä ja lööpeistä tutut hahmot). Suurimmalla osalla em. tyypeistä on varmaan parempi lyhyen matikan keskiarvo kuin nykyisellä valtionvarainbroilerilla, mutta silti ei kiitos.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Minulla taas on se näkemys, että mitä enemmän palkkoja nostetaan sitä enemmän ehdokaslistoilla näkyy ja valitettavasti myös eduskuntaan päätyy julkkiksia (ex-urheilijat, -missit, - muusikot, -näyttelijät, -chat-juontajat ja muut tv:stä ja lööpeistä tutut hahmot). Suurimmalla osalla em. tyypeistä on varmaan parempi lyhyen matikan keskiarvo kuin nykyisellä valtionvarainbroilerilla, mutta silti ei kiitos.

Kaiken järjen mukaan palkkojen ollessa paremmat, pitäisi siellä listoilla olla entistä enemmän sitä porukaa, jolla on jotain annettavaakin. Suomessa kansanedustajilla taitaa olla muiden EU-maiden kollegoihin verrattuna hyvin alhaiset palkat + luontaisedut. Työn vastuullisuuteen nähden edustajien palkat eivät ole mitään maata mullistavia. Siten siis palkka saattaa olla epähoukutteleva joillekin teräville naisille tai herroille, jotka saavat muualta paremman tilipussin.

Jos kansa taas valitsee eduskuntaan luusereita, työkyvyttömiä sekakäyttäjiä, rosvoja tai muita urpoja, on se kansan oma vika. Jos kansa uudelleen valitsee sinne luusereita, työkyvyttömiä sekakäyttäjiä, rosvoja tai muita urpoja, on se jo tyhmyyttä.

Tennilä suorittaa aiheesta populistisen avautumisen uusisuomi.fi:ssä, käyttäen lähes timosoinimaista retoriikkaa

Tennilä voisi vaikkapa korotuksen jälkeen ohjata oma 400 euroa/kk suoraan vähävaraisille tai halutessaan vaikka Neuvostoliiton kommunistiselle puolueelle.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
miksi emme supistaisi valittavien kansanedustajien määrää vaikka 150 edustajan tasolle?

Tää on mun mielestä aina yhtä erikoinen ehdotus, siis supistaa eduskuntaa. Valitetaan ,että valta on keskittynyttä ja samaan hengenvetoon oltaisiin valmiita pienentämään entistetään sitä valtaa käyttävä porukkaa.

Minkähänlainen mahtaisi olla eduskunnan kokoonpano, jos kansanedustajat eivät saisi lainkaan palkkaa tai korvauksia

Kunnanvaltuustoista se selviää.. aika samaa sakkia, niitä jotka on kinostuneita yhteiskunnallisista asioista. Mutta kuten kunnanvaltuustoista tiedämme, on oman työn ohessa päätösten tekeminen todella vaikeaa ja raskasta, joten virkamiehistö pääsee esityksineen huseeraamaan aika vapaasti.

Kyllähän jo suuren kaupungin valtuustotyö olisi päätoiminen lautakuntaedustuksineen, jos sen oikein kunnolla haluaisi tehdä. Jotkut tekevät OTO:na sen kunnolla, ja näin ollen erittäin pitkää päivää kaupunkien asioiden parissa.

Hatun noste heille, itse en jaksaisi.

Minulla taas on se näkemys, että mitä enemmän palkkoja nostetaan sitä enemmän ehdokaslistoilla näkyy ja valitettavasti myös eduskuntaan päätyy julkkiksia (ex-urheilijat, -missit, - muusikot, -näyttelijät, -chat-juontajat ja muut tv:stä ja lööpeistä tutut hahmot). Suurimmalla osalla em. tyypeistä on varmaan parempi lyhyen matikan keskiarvo kuin nykyisellä valtionvarainbroilerilla, mutta silti ei kiitos.

Ei palkat julkkiksia houkuttele listoille. Julkkiksia haalitaan puolueiden toimesta, yleensä eivät hakeudu itse. Miksikö? No koska julkisuus on kallista, ja jos sitä saadaan puolueelle ”ilmaiseksi” ottamalla julkkis listalle, se tehdään. Se on sitten ihan demokratian pelisääntöjen mukaista, että eduskunta edustaa meidän kollektiivistä älykkyyttä ja yhteiskunnallisten asioiden tuntemusta. Se kollektiivinen keskiarvo näkyy sinä, että julkkiksia menee läpi ilman kompetenssia.

Sellaista se demokratia on.
 
olle****

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Liverpool, Frölunda Indians, Malmö FF
Eikö tätä voisi koittaa korjata juuri nostamalla palkkoja reilusti? Saataisiin vähän ammattilaisia sisään, jotka haluavat tehdä paljon töitä ja haluavat keskittyä asiakysymyksiin.

Mitkä ovat nämä ammattilaiset joista puhut? Millä meriiteillä voidaan jotain henkilöä kutsua politiikan ammattilaiseksi? Onko ne valtiotieteen opinnot jotka tekee ihmisestä sen mitat täyttävän? Tämä ei missään tapauksessa ole provo. Tarvitsen vain hieman lisää tietoa mitä tarkoitat. "Ammattilainen" on niin laaja käsite, että se vaatii mielestäni hieman tarkennusta.

Minusta nämä korvaukset ovat jo kohtuullisella tasolla. Noihin etuihin pitäisi lisätä vielä luokanopettajien ohella pisimmät lomat. Kansanedustaja on kuitenkin luottamustehtävä. Joo, kyllä tekevät pitkää päivää. Olen vierestä seurannut yhden kansanedustajan päivittäistä työtä. Varovainen arvio on että hän teki about 75% edustajan hommia ja sitten loput oli oman puolueen edustus tehtäviä. Kun vaalit lähenevät niin tämä suhdeluku muuttuu päinvastaiseksi. Eli kun edustaja sanoo, että on niin pitkät päivät, niin minun mielestä he ovat hiema epärehellisiä sanoessaan näin. Jos he haluavat lisää liksaa, niin pyytäköön se sitten niiltä joille se ylimääräinen työ tehdään, eli puolueet.

Ministerit ovat sitten ihan eri asia mutta heillehän siitä maksetaan se ylimääräinen 3 tonttua.
 
Viljuri

Jäsen
Minkähänlainen mahtaisi olla eduskunnan kokoonpano, jos kansanedustajat eivät saisi lainkaan palkkaa tai korvauksia (tai saisivat saman ansiotason kuin heillä oli ennen edustajaksi ryhtymistä (kuten jossain mielipidepalstalla ehdotettiin)?

Hakeutuisiko eduskuntaan valmiiksi hyvätuloisia, koroilla eläjiä, joutilaita kultaisen kädenpuristuksen saaneita johtajia vai ketä? Saataisiko näin kenties lakeja säätämään ja tulonsiirroista päättämään yhteiskunnan vähäosaisia suosivia edustajia?

Tästä meillä on olemassa historiallista näyttöä, nimittäin armeijoiden piiristä.

Vielä viime vuosisadallekin Suomessa ja monissa muissa maissa pidempäänkin (esimerkiksi Saksa ja Britannia) upseerien palkat olivat niin mitättömät, että ainoastaan jo valmiiksi varakkaat (useimmiten maata omistavat aateliset) saattoivat hakeutua upseerin uralle.

Vaikka jo Napoleon Bonabarte puhui siitä, että jokaisella rivimiehellä on marssiessaan repussaan mukanaan marsalkan sauva, niin vallinnut sosiaalisesti jähmeä järjestelmä, mm. upseerin selviytyminen välttämättömistä ammattiin kuuluvista päivittäisistä velvoitteista, takasi sen, ettei meriiteillä ollut juuri mitään merkitystä laajemmassa mitassa ylenemisperusteina.

Nyt kysymys mielestäni on siitä, että näemmekö eduskunnan itsetarkoituksena (osittain meidän tulisi se sellaisena nähdä, tekemiensä päätösten sisällöstä riippumatta) ja miten ylipäätään näemme yhteiskunnan toimivan?

Ilmeisesti vieläkin elätellään sellaisia käsityksiä ainakin "leikisti", että jossakin olisi se ehtymätön kultavarasto, ja että kultavarantojen jakamiseen ei vain olisi halua poliitikkojen toimesta? Haluavat kehvelit omia kullan kokonaan itselleen. Ja vaikka kysymys tulisi pikemminkin asettaa niin, että minkälaista pidemmän aikavälin sosiaalipolitiikkaa on se, että jaetaan enemmän kuin ansaitaan?

Vastaus itse kysymykseesi on kuitenkin yksinkertaisempi. Pienituloisuus, alempi koulutustaso tai suorittava työ eivät ole ihmisen osalta mikään moraalinen mittari. Mitään erityisempää jalomielisyyttä ei ole piilossa kansan syvissä riveissä, pikemminkin siellä on peitossa niitä matalimpia yhteisiä nimittäjiä. Asia voi aueta hyvin esimerkiksi sitä kautta kun tarkastelee englantilaisten jalkapalloilijoiden (ja perheenjäsenien) käytöstä ja arvoja sen jälkeen kun ovat onnistuneet tekemään rahakkaita ammattilaissopimuksia. Ei siellä mitään suurta havukka-ahomaista viisautta ilmene. Sivistyksen eteen on nähtävä itse vaivaa, ei sitä voida annostella ulkopuolelta.

Jos eduskunta koostuisi pelkästään "perussuomalaisista", niin sanoisin, että se olisi huonoin mahdollinen skenaario pieneläjän kannalta.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei Toenjoen Veikko ole vielä ehtinyt puolustelemaan näitä pienituloisia edustajiamme. Nousevatko rivikansanedustajat nyt tämän korotuksen jälkeen tuon tulorajan yläpuolelle eli 100 000e vuodessa ansaitseviksi?

Tämä palkkojen korotus on taatusti niitä ainoita julkisia päätöksiä, jonka kustannusvaikutukset valtiolle jäävät alle miljoonaan euroon vuodessa ja josta kuitenkin saadaan aikaiseksi tällainen poru. Näitä keskusteluja lukemalla tuntuu aina vahvasti, että niitä kutosen lyhyen matematiikan lukijoita on tässä maassa enemmänkin ...ja osalla on tainnut sekin jäädä kokonaan lukematta. Esim sairaanhoitajien kohdalla kokonaisvaikutus oli luokkaa 500-800 miljoonaa euroa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Perussuomalaiset ovat vaalimanifestissaan sanoneet haluavansa lopettaa kehitysavun ja maahanmuuton.

Ikkunasta ulos on heitetty aikaisemmat selitykset siitä, että apua tarvitsevia kannattaa auttaa kotimaassaan, toimenpiteet, joilla kotoutetaan maahanmuuttajia ja autetaan heitä olemaan aktiivisia ja täysvaltaisia suomalaisen yhteiskunnan jäseniä. Hyvä että tämäkin selvis…

"Terveydenhoitohenkilökunnan, poliisin ja muiden toimijoiden muutenkin niukkoja ajallisia ja rahallisia resursseja ei pidä haaskata erilaisiin kulttuurisensitiivisyys- ja toiseudenkohtaamiskoulutuksiin."

Se että maahanmuutossa on ongelmia, ei tarkoita ratkea sillä, että resurssit ajaa alas, vaan että niitä lisätään. Se, että kehitysyhteistyö ei ole poistanut köyhyyttä, ei tarkoita, että kehitysapu tulee lopettaa, vaan että kehitysyhteistyötä pitää kehittää ja muuttaa, eli panostettava lisää.
Vai mitenkäs ongelmia yleensä ratkotaan? Eli kun ”housu” imee kaiken mahdollisen, niin ongelma ratkeaa myymällä ”housu” pois? Ei panostamalla lisää ja hankkimalla ”pekström”. No logiikkahan tuokin, joskin ei kauhean hyvä sellainen…

"Perussuomalaisten täysimääräinen menestys on edellytys sille, että vihreät voidaan sysätä pois hallituksesta ja vihreä vouhotus homo- ja lesboliittoineen sekä viherveroineen saadaan takaisin marginaaliin. Sinne, minne ne kuuluvatkin," Vesa-Saarakkala, perussuomalaiset.

Suomesta tulee kyllä tällä ohjelmalla sulkeutunut, ahdasmielinen, taantunut ja pelokas paikka.

Heh, toisaalta Persun pelossaan myös Keskustan lopettaisi turvapaikkojen myöntämisen humanitaarisin perustein (joka muuten on osa kansainvälisiä sopimuksia, joihin Suomi on sitoutunut).
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Se että maahanmuutossa on ongelmia, ei tarkoita ratkea sillä, että resurssit ajaa alas, vaan että niitä lisätään. Se, että kehitysyhteistyö ei ole poistanut köyhyyttä, ei tarkoita, että kehitysapu tulee lopettaa, vaan että kehitysyhteistyötä pitää kehittää ja muuttaa, eli panostettava lisää.
Vai mitenkäs ongelmia yleensä ratkotaan? Eli kun ”housu” imee kaiken mahdollisen, niin ongelma ratkeaa myymällä ”housu” pois? Ei panostamalla lisää ja hankkimalla ”pekström”. No logiikkahan tuokin, joskin ei kauhean hyvä sellainen…
Tuohon on hivenen pakko tarttua. Jos Housu imuroi kuin täti Pietarista, niin kiistanalainen on sekin ratkaisu että seuraavat pari vuosikymmentä panostettaisiin päämäärätietoisesti ja isolla rahalla Housun kehittämiseen. Avainasioita ovat tuloksellisuus ja tarkoituksenmukaisuus, niin Housun tapauksessa kuin kehitysapu- ja mamu-toimenpiteiden resursoinnissa. Pekströmin hankinta olisi sekin kuin veden kantamista kaivoon ainakin meillä, kun pygmin sparrauksessa jäätävinkin sieppaaja taantuu hooveriksi hyvissä ajoin ennen kevättä.

Vähän sama juttu rahankäytön suhteen myös kehitysyhteistyön suhteen. Rahaa voidaan aina järjestää lisää, mutta toimenpiteiden vaikuttavuuden esteisiin puuttumatta lisäresursseista ei ole vastaavaa hyötyä. Tämä on nyt tietysti yleistä pyörittelyä, mutta rationaalista veronmaksajaa toki kiinnostaa, mitä kaikkea kehitysyhteistyöhön kohdistetulla yhteisellä rahalla saa aikaiseksi ja mitä jää saamatta. Ennen kaikkea rikollisuus ja korruptio tekevät monin paikoin asioiden edistämisen kovin vaikeaksi. Tästäkin huolimatta on erittäin relevanttia pyrkiä pitkäjänteisesti kohentamaan ihmisten elinoloja paikan päällä, mutta kehitysyhteistyön resursoinnilta on silti lupa odottaa taas kerran tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Tähän ei päästä pelkästään sillä, että lisätään kehitysyhteistyön osuutta budjetissa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä Soinin jälkeen??

Pertti Oinonen joutui eduskunnassa miinalaiva Pohjanmaan kanssa ristituleen, kun Perussuomalaisten kehitysapupolitiikan logiikkaa kyseltiin. Voisi jopa sanoa, että Oinonen ajoi miinaan. Mielenkiintosta seurata, miten Soini pystyy piilottelemaan Perussuomalaisten eduskuntaehdokkaita vaalipäivään asti, voi tulla sammakoita vielä...
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Perussuomalaiset ovat vaalimanifestissaan sanoneet haluavansa lopettaa kehitysavun ja maahanmuuton.

Itse ainakin tulkitsin tuon vaalimanifestin niin, että maahanmuuttoa järkeistetään lopettamisen sijaan. Olin huomaavinani muun muassa viitteitä siihen, kuinka esimerkiksi maahanmuuttajille pitäisi järjestää pakollista suomen opetusta. Samoin yksi otsikko oli "Ei maahanmuuttoa vastaan vaan paremman maahanmuuton puolesta". Kohtuullisen vapaalla kädellä tulkitsit tuota tekstiä jos jotenkin ymmärsit sanoman olleen "lopetamme maahanmuuton". Samoin kehitysapua he eivät olleet poistamassa, vaan muuttamassa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pointtihan on siinä, että halutaan ulostaa se kaikki jämä mitä eduskuntaan on kertynyt kannustamalla ammattilaisia hakemaan edustajaksi. Näin tekemällä kaikki vaalirahakuviot ja muut suhmuroinnit jäisivät historiaan tai ainakin vähentyisi huomattavasti. Ehkä sitten meillä olisi valtionvarainministeri, jonka matikan keskiarvo on 9.

Tosiaan olle tuossa jo esittikin kysymyksen, että keitä ne ovat ne ammattilaiset, politiikan ammattinaiset ja miehet? Jos kysytään että kuka on politiikan huippuosaaja ja ammattilainen niin vastaisin että Paavo Väyrynen. Ilmeisesti haet sitä, että jos palkkaus olisi korkeampi niin nuorisojärjestöihin ja valtiotieteelliseen hakisi sitä porukkaa, joka muuten Kauppakorkeaan ja Hankenille? Mutta tilannehan on se, että tässä on kysymys eri taidoista - hyvä lukupää ja korkea älykkyys (siinä määrin kuin niitä kaupallisillakaan aloilla tarvitaan - ehkä pitäisi etsiä matemaatiikkoja ja fyysikkoja) eivät vielä riitä. Tarvitaan kykyä luovia äänestäjien ja median parissa sekä omata taidot edetä sokkeloisissa puolueorganisaatioissa. En ole aivan varma, että tälle taito-yhdistelmälle olisi mitään formaalista koulutusta, ainakaan tällä hetkellä ei ole. Sinänsä varmaan palkkaus on hyvä olla korkeammalla tasolla, mutta en ole kovin vakuuttunut siitä, että palkan korottaminen merkittävästi muuttaisi poliitikkoainesta. What you see now is what you will always get - pelkään pahoin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Voisi jopa sanoa, että Oinonen ajoi miinaan. Mielenkiintosta seurata, miten Soini pystyy piilottelemaan Perussuomalaisten eduskuntaehdokkaita vaalipäivään asti, voi tulla sammakoita vielä...

Voi olla aikamoinen ongelma puolueelle, jos tulee niin iso vaalivoitto, että hallitukseen tarvittaisiin 2 tai jopa 3 ministeriä. Voisikohan Soini hoitaa kaikki postit?
 
Ei Toenjoen Veikko ole vielä ehtinyt puolustelemaan näitä pienituloisia edustajiamme. Nousevatko rivikansanedustajat nyt tämän korotuksen jälkeen tuon tulorajan yläpuolelle eli 100 000e vuodessa ansaitseviksi?

Kansanedustajilla palkkojen korotus tapahtuu tasaisen varmasti. Ei siihen allekirjoittaneella ole erityisemmin sanottavaa. Nopean laskutoimituksen perusteella jäädään tuosta 100 tonnista vielä kauaksi.
 
Se, että kehitysyhteistyö ei ole poistanut köyhyyttä, ei tarkoita, että kehitysapu tulee lopettaa, vaan että kehitysyhteistyötä pitää kehittää ja muuttaa, eli panostettava lisää.
Kehitysmaiden köyhyys on tietenkin kehitysmaiden kansalaisten itsensä ratkaistavissa oleva ongelma. Suomalaisten on ensi sijassa paneuduttava köyhyyden hoitoon Suomessa.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Kehitysmaiden köyhyys on tietenkin kehitysmaiden kansalaisten itsensä ratkaistavissa oleva ongelma.

Ensisijaisesti tilanne on juuri näin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ulkopuolisen avun/kehitysapua tulisi lopettaa.

Suomalaisten on ensi sijassa paneuduttava köyhyyden hoitoon Suomessa.

Eiköhän tämä ole itsestäänselvää, että Suomessa ensisijaisesti näin tehdäänkin. Tämäkään ei tarkoita sitä, että ulkomaisen kehitysavun antamisen tulisi lopettaa.
 
Fordél

Jäsen
Kehitysmaiden köyhyys on tietenkin kehitysmaiden kansalaisten itsensä ratkaistavissa oleva ongelma. Suomalaisten on ensi sijassa paneuduttava köyhyyden hoitoon Suomessa.

Tämä lausunto ei ole minkäänlainen kritiikki valtapuolueiden politiikallle. Heidänkin politiikassaan paneudutaan ensi sijaisesti köyhyyden hoitoon Suomessa ja vasta toissijaisesti muualla, jonne kohdennettavat resurssit eivät ole kovinkaan suuria. Persut ovat siis ilmeisesti hyvin samalla linjalla vallitsevan linjan kanssa, hyvä niin.

Mitä tulee taas Persujen vaalivoittoon niin jos ja kun sellainen tulee, keitä Persuista edes voitaisiin ajatella ministeriksi? Luvassa voisi olla tosiaan se 2-3 salkkua, mutta keillä riittäisi kompetenssi johtaa ministeriötä (siis muulla kuin Soinilla) ja mikä olisi se ministeriö? No toisaalta olihan Leena Luhtanenkin aikanaan kahden ministeriön johdossa, joten ei se rima ole kovin korkealla tossakaan pestissä.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Pertti Oinonen joutui eduskunnassa miinalaiva Pohjanmaan kanssa ristituleen, kun Perussuomalaisten kehitysapupolitiikan logiikkaa kyseltiin. Voisi jopa sanoa, että Oinonen ajoi miinaan. Mielenkiintosta seurata, miten Soini pystyy piilottelemaan Perussuomalaisten eduskuntaehdokkaita vaalipäivään asti, voi tulla sammakoita vielä...

No, Iltalehden kyselyssä n. 6200 vastausta, joista 76% vastaajista on Oinosen kanssa samaa mieltä.

Oinonen on vanha rakkikoira, joka voisi kyllä jäädä sivuun, tai lähettää Brysseliin loppuajaksi, että saataisiin Sampo Terho pois sieltä. Siinä Fordelille vaikka puolustusministeri. Mutta taitaa vaan olla liian pätevä virkaan. Kokoomus hoitaa Anneli Tainan takaisin riviin, josko Anneli osaisi jo erottaa Tomahawkin ja rynnäkkökiväärin.

Enemmän olisin huolissani Virheistä. Pekka Haavisto tuomitsee Perussuomalaiset siitä, etteivät halua lähettää sotalaivaa tappamaan mustia miehiä Somaliaan. Pekka haluaa lopettaa maanpuolustuksen, mutta haluaa lähteä sotimaan muslimeita vastaan toiselle puolelle maailmaa, öljyparonien puolesta. Aika vihreää...? Keskittyisivät Virheät nyt vaan pedofiilien oikeuksien puolustamiseen ja Vesa Hackin mustamaalaamiseen.

Ylipäätään operaatio on Suomen kannalta epäselvä. Stubb puhui itsensä pussiin, kun sanoi että oikeudenkäynnit Suomessa on se viimeinen vaihtoehto. Eli suomeksi, niin se on ainoa vaihtoehto. Kukaan ei ota vastaan ja ne jotka ottaisivat, niin Suomi ei uskalla luovuttaa kuolemantuomioiden pelossa. Muistetaan nyt, että tämä Ruanda-oikeudenkäyntihän on Ikenien lempilapsi ja olisi kiva tietää, mitä vittua sekin pelleily on jo maksanut? Aleksanteri haluaa olla Jeesus ja mikäs siinä? Kansa maksaa lisää liksaa ja Stubb niittää maailmalla kovan humanistin mainetta. Eiköhän YK:sta oteta pian yhteyttä ja virkaa pukkaa. Varsinkin, kun YK:n Ruanda-tuomioistuin säästää hilloa, kun Suomi hoitaa oikeudenkäynnit heidän puolestaan. Eiköhän Allu siitä palkita sitten...? Ja kun Pirates Of The Somalian ymmärtää, että tässähän voi päästä ilmaisella kyydillä Eurooppaan ja humanistien huollettavaksi, niin voipi olla Pohjanmaalla ahdasta, kun takaisin tulevat.
 
Viimeksi muokattu:

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kehitysmaiden köyhyys on tietenkin kehitysmaiden kansalaisten itsensä ratkaistavissa oleva ongelma....

No ei ole.

Maailmanpankki ja teollisuusmaiden tuontirajoitukset, eniten maataloustuotteita koskevat, estävät tehokkaasti kehitysmaiden kilpailun niillä alueilla missä ne oikeasti voisivat olla tehokkaita ilman isoja investointeja, eli maataloudessa.

Kaikkein parasta kehitysapua olisi täysin tulleista ja tuontirajoituksista vapaa maailmankauppa. Ikävä vaan, että suomessa ei enää kannattaisi viljellä ja kepu ei siitä tykkää.
 
Fordél

Jäsen
Enemmän olisin huolissani Virheistä. Pekka Haavisto tuomitsee Perussuomalaiset siitä, etteivät halua lähettää sotalaivaa tappamaan mustia miehiä Somaliaan. Pekka haluaa lopettaa maanpuolustuksen, mutta haluaa lähteä sotimaan muslimeita vastaan toiselle puolelle maailmaa, öljyparonien puolesta. Aika vihreää...? Keskittyisivät Virheät nyt vaan pedofiilien oikeuksien puolustamiseen ja Vesa Hackin mustamaalaamiseen.

Jos Persujen tietämys asioista on tällä tasolla, en yhtään ihmettele miksi Hemming eilen eduskunnasta oli huolissaan Persujen ymmärtämättömyydestä ja sitä kautta heidän levittävän väärää tietoa kansalaisille.

Kyse on humanitäärisestä operaatiosta, jolla pyritään turvaamaan YK:n ruoka-avun perille pääsy. Ja sun mielestä kyse on mustien tappamisesta? Aika kovaa puhetta ja varmasti sulla löytyy tähän jotain lisätietoa?

Ihmettelen suuresti miten Persut voivat kääntää takkia koko ajan. Ensiksi he haluavat, että pakolaisia tulee auttaa heidän omassa maassaan ja nyt kun niin tehdään niin sekään ei ole oikein. Mitä vittua tässä pitäisi nyt tehdä, että Persut olisi tyytyväisiä? Ai niin, mikään ei ole oikein, koska kritiikillä ostetaan vaan medianäkyvyyttä ja äänestäjiä. Logiikkaa ja minkäänlaista vastuullisuutta siinä ei valitettavasti ole.

Ylipäätään operaatio on Suomen kannalta epäselvä. Stubb puhui itsensä pussiin, kun sanoi että oikeudenkäynnit Suomessa on se viimeinen vaihtoehto. Eli suomeksi, niin se on ainoa vaihtoehto. Kukaan ei ota vastaan ja ne jotka ottaisivat, niin Suomi ei uskalla luovuttaa kuolemantuomioiden pelossa.

Mitä pussiin puhumista tuossa on? Sehän on viimeinen ja hyvin epätodennäköinen vaihtoehto. Ei kielletty etteikö se olisi mahdollista, mutta ei millään tavalla todennäköistä. Itse asiassa se olisi jo nyt mahdollista jos suomalainen laiva tai henkilö joutuisi tuolla rikoksen uhriksi. Silti se on hyvin epätodennäköistä.

Muistetaan nyt, että tämä Ruanda-oikeudenkäyntihän on Ikenien lempilapsi ja olisi kiva tietää, mitä vittua sekin pelleily on jo maksanut?

Maksoi noin kolme miljoonaa euroa.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Mitä tulee taas Persujen vaalivoittoon niin jos ja kun sellainen tulee, keitä Persuista edes voitaisiin ajatella ministeriksi? Luvassa voisi olla tosiaan se 2-3 salkkua, mutta keillä riittäisi kompetenssi johtaa ministeriötä (siis muulla kuin Soinilla) ja mikä olisi se ministeriö? No toisaalta olihan Leena Luhtanenkin aikanaan kahden ministeriön johdossa, joten ei se rima ole kovin korkealla tossakaan pestissä.

Hyvä kysymys, koska Perussuomalaisten voitto voi olla se kuuluisa veret seisauttava voitto. Timo Soini on itseoikeutettu ministeri. Toinen olisi Raimo Vistbacka. Vistbackaa Persut saavat kiittää siitä, että puolue on olemassa. SMP kutistui yhden kansanedustajan, Vistbackan, eduskuntaryhmäksi. SMP muutti nimekseen Perussuomalaiset vuonna 1995. Seuraavissa vaaleissa tulivat eduskuntaan valituiksi asialinjan Vistbackan lisäksi populistit Tony Halme ja Timo Soini. Senjälkeen Soinin johdolla on tultu tähän päivään ja näyttää siltä, että Vihreät saa luovuttaa porvarihallituksessa hallitusvastuunsa Perussuomalaisille.

Vistbacka olisi itseoikeutettu liikenneministeri. Liikenneministeri Pekka Vennamon tultua valituksi syksyllä 1989 Posti- ja telelaitoksen pääjohtajaksi, nimitettiin Vistbacka hänen seuraajakseen. Varatuomari Vistbacka toimi ministerinä vajaan vuoden ja sai työstään ammattitaitoisena, asiallisena, työteliäänä ja vaativana ministerinä ministeriössä toimineiden alaistensa kunnioituksen. Vistbacka on Paavo Väyrysen ikäinen (65 v), eli parhaat päivät ovat edessäpäin. Vistbacka ei ole enää ensi keväänä ehdolla kansanedustajaksi, mutta uskon ministerin tehtävien kiinnostavan ahkeraa ja tunnollista isänmaan palvelijaa.

Näin täältä todennäköisesti tulevan pääministeripuolueen kannattajan näkökulmasta ainakin nuo kaksi Perussuomalaisten nimeä, jotka on helppo hyväksyä palvelemaan kansaamme ministereinä. Toejoen Veikko voi kaivaa sen kolmannen nimen perusteluineen tänne.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kyse on humanitäärisestä operaatiosta, jolla pyritään turvaamaan YK:n ruoka-avun perille pääsy. Ja sun mielestä kyse on mustien tappamisesta? Aika kovaa puhetta ja varmasti sulla löytyy tähän jotain lisätietoa?

Ihmettelen suuresti miten Persut voivat kääntää takkia koko ajan. Ensiksi he haluavat, että pakolaisia tulee auttaa heidän omassa maassaan ja nyt kun niin tehdään niin sekään ei ole oikein. Mitä vittua tässä pitäisi nyt tehdä, että Persut olisi tyytyväisiä? Ai niin, mikään ei ole oikein, koska kritiikillä ostetaan vaan medianäkyvyyttä ja äänestäjiä. Logiikkaa ja minkäänlaista vastuullisuutta siinä ei valitettavasti ole.

http://www.satakunnankansa.fi/cs/Sa.../merirosvojahtiin+paasee+pian+haku+alkaa.html

Linkki SK:n uutiseen.

Eli yleisesti puhutaan merirosvojahdista. Miinalaiva Pohjanmaa osallistuu taisteluosastoon. Eli taistelussa ammutaan pyssyillä, tykeillä ja kaikkee. Minun tietääkseeni aika kova prosentti noista merirosvoista on tummaihoisia. Jos Persut olisi puoltaneet tätä, olisivat Virheät, Sekoomus ja muut puunhalaajasivarit huutaneet Persujen ""neekerijahdista".

Ja kenellähän se takki kääntyy? Vihreät tuomitsi jyrkästi aikanaan tämän Persujen tuen nimenomaan avun viemiselle. Se oli rasismia. Nyt Pekka haluaa samaa. Vittu, mikä rasisti!

Ja mitä helvetin vastuullista tuossa on lähettää meidän sotilaita vaaraan ja maksaa siitä 11 miljoonaa? Varsinkaan, kun mitään hyötyä siitä ei Suomelle ole. Tämä hallitus ja eduskunta on totaalisen vastuuton sopulilauma, joka pistää kansan saatanan kovalle talouskuurille ja antaa ohjeeksi pistää termostaatteja pienemmälle tai ostamaan ilmalämpöpumpun. Vieläkö Holkeri elää? Saataisiinkohan häneltä vielä muutama silakkaresepti? Sitten nostetaan omia palkkoja räävittömästi ja tuhlataan johonkin täysin meille kuulumattomaan jenkkien ja ryssien pippelinvenyttely-operaatioon yli 10 miljoonaa. Ja kuinka paljon ne tulevat oikeudenkäynnit tulee maksamaan, koska niin siinä vain tulee käymään, että ne hoidetaan täällä. Tai sitten merirosvot vievät koko paatin, kun Sivari-Pekka antaa vain räkäpäitä mukaan.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Linkki SK:n uutiseen.

Eli yleisesti puhutaan merirosvojahdista.

Heh, tuossa uutisessa on nimenomaan isommalla fontilla ja tummennettuna teksti:

"Ruoka-avustusten suojelu"

Eli Suomeen ei tarvita pakolaisia, koska heitä pitäisi avustaa kohdemaassa, mutta samaan aikaan heitä ei saa avustaa kohdemaassa, koska Suomi ei hyödy siitä.
 
Viimeksi muokattu:

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Heh, tuossa uutisessa on nimenomaan isommalla fontilla ja tummennettuna teksti:

"Ruoka-avustusten suojelu"
Niin ikävää kuin se onkin, niin kyllä nuo WFP:n toimitusten suojaukset vaan ovat aika mitätön osuus työstä, jota tuolla tehdään. Totuus on se, että kyllä tässä ollaan lähetettämässä valtion verorahoilla sotalaiva suojelemaan yksityisten yritysten omaisuutta. Täysin käsittämätöntä toimintaa mielestäni. Somalian ongelmaa ei ole edes yritetty eurooppalaisten valtioiden puolesta ratkaista muin keinoin, mutta kun oma kapitaali on uhattuna, löytyykin veroeuroilla lähetettäväksi miinalaiva merirosvojahtiin.

Sitä en kyllä ymmärrä miten Haavisto, joka yleensä on ollut sitä Vihreiden fiksumpaa porukkaa, on tuohon WFP-mandaattiin haksahtanut.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Niin ikävää kuin se onkin, niin kyllä nuo WFP:n toimitusten suojaukset vaan ovat aika mitätön osuus työstä, jota tuolla tehdään. Totuus on se, että kyllä tässä ollaan lähetettämässä valtion verorahoilla sotalaiva suojelemaan yksityisten yritysten omaisuutta.

Ja tämä on huono asia koska...?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös