Tyhmintä tuossa minusta on se, että joukkueen kokonaishyöty on aika kyseenalainen. Esimerkiksi Puljujärven pelaaminen oli huomattavasti parempaa Hyman - McJesus - Pulju-ketjussa kuin McDrain kanssa, koska tuossa ensimmäisessä koostumuksessa hänen roolinsa oli kiekollisempi. Jälkimmäisessä peli typistyy kiekottomaksi duunarihommaksi. Kun Draisaitl kykenee paremmin kuin hyvin isoilla tehoilla pyörittämään omaakin ketjua (ja toisaalta RNH ei), asettuu joukkueen etu aika kyseenalaiseksi - paraneeko Edmontonin maaliero pitkällä tähtäimellä superkaksikon pelatessa yhdessä vai ei?
Alempien ketjujen huono suorittaminen on Edmontonin ikuisuusongelma, eikä se mielestäni pelkästään liity siihen, että nuo ketjut olisivat jotenkin selkeästi huonompia kuin muilla. Jos pelaat jatkuvasti sellaista 9-11 minuutin peliaikaa, on pelin rytmiin pääseminen vaikeaa, eikä se pelifiiliskään välttämättä katossa ole.
On huomionarvoista, että parhaat joukkueet peluuttavat ketjuja keskimääräistä tasaisemmin (koska pystyvät). Esimerkiksi Tampalla ja Vegasilla ei ollut yhtään hyökkääjää, joilla keskiarvo peliä kohden olisi ollut yli 20 peliminuuttia. Ja toisin ajateltuna jos 22 minuuttia/peli on itseisarvo Draisaitlille ja McDavidille, ylivoimat pois lukien vastustajalla voisi olla vaikeampaa jos heidän luomaa hyökkäysuhkaa olisi kentällä erikseen enemmän ts. pelaisivat eri ketjuissa.