Edmonton Oilers 2018–2019

  • 282 428
  • 800

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Mä olen nähnyt Draisaitl:lta tällä kaudella kaksi matsia ja molemmista jäänyt vaikutelma, että ketjukavereista toinen on pelityylin ja ominaisuuksien puolesta huonoin mahdollinen. Viime yön matsia en nähnyt, mutta olikohan noissa kahdessa matsissa Lucic sekä Yamamoto laidoilla, muistaakseni joo. Yamamotolla on potentiaalia, mutta voimatasot vaikuttaisivat edelleen olevan aika nollat. Mutta se toinen kaveri näistä matseista, Milan Lucic. Viime kaudella totuin Blackhawksin otteluissa, että Brent Seabrookin hitauden kanssa on vain pakko elettävä, mutta Lucic vetää tässä sarakkeessa aivan pohjat.

Draisaitl on kahden nähdyn pelin perusteella jaloistaan vähän tukossa, mutta kärsi todella paljon Milan Lucicista. Muutenkin joukkueen pelityyli näytti olevan kiekkoa päätyyn ja perään, tuommoisella koostumuksella se ei toimi. Draisaitl ei ehdi sinne, Lucic on vielä viiksien kohdalla, kun kiekko on jo vastustajalla ja Yamamotolla ei riitä voimat.

Draisaitl on mielestäni näyttänyt sentterinä jo kahdella edellisellä kaudella, että on vähintään yksi parhaista kakkossenttereistä koko sarjassa ja tässä vaiheessa low-end ykkössentteri. Mutta toki jokainen kausi on uusi ja tällä hetkellä näyttäisi olevan vaikeaa, vaikka valotaululla onkin nätisti.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers

Joo, itsellänikin oli sellainen oletus, että nimenomaan Lucic on se ongelma. Eli että liike ei riitä ja kiekon kanssa ei saa mitään aikaiseksi. Ja tosiaan samaa mieltä siitä, että Yamamoto on vähän köykäinen kaveri noihin peleihin.

Mutta eilisen perusteella tuli sellainen tunne, että itseasiassa ongelma onkin alkukaudesta ollut Draisaitl. Tämä tuli siitä, että Lucic pelasi mielestäni hyviä vaihtoja. Tuntui ehtivän taklaamaan ja karvaamaan kiekkoa kuin aiemmissa peleissä joita olen nähnyt. Mutta tämä toki hyvin lyhyellä otannalla. Ja ketjut vaihtuivat jatkuvasti pelin aikana. Ja Draisaitlkin pelasi välillä keskellä ja välillä laidassa mikä varmasti vielä sotkee hänenkin peliään lisää. Eli katsellaan nyt mihin tuo tuosta kehittyy.
 
Okei, teikäläinen nyt katsoo enemmän Oilersin matseja kuin allekirjoittanut, niin kiva tietää miltä edellisessä matsissa on näyttänyt.

Olet nyt muutamia joukkueita nähnyt, kuten Winnipeg Jetsiä sekä Boston Bruinsia, niin pelilliseltä, unprofessionaalisesta näkökulmasta katsottuna koetko joukkueen pelaavan "huonohkoa" lätkää valmennuksen vai pelaajien takia?
 
Niin tuohon aiempaan tosiaan vielä korostuksena että niin vähän näin Lucicia ilman Draisatlia että saattoivat parantuneet otteet olla ihan sattumaakin. Ja Stromen ketjulla yleensä on vähän kevyempiä vastustajiakin.

Tosiaan amatöörinä mahdoton sanoa onko enemmän vikaa pelaajissa vai valmennuksessa. Ehkä enemmän kallistun kuitenkin sille kannalle että penkin takaa löytyy isompi ongelma. Vaikka pelaajistossakin on tietenkin puutteita, niin omasta mielestäni valmennuksen tehtävänä olisi tehdä sellainen pelitapa ja esimerkiksi avauspeli, joka sopii käytettävissä oleville pelaajille. Kyllä mielestäni Oilersia huonommallakin pelaajistolla on pelattu parempaa ja organisoidumpaa kiekkoa.

Välillä mietin millaista tuo peli olisi jos siellä ei olisi yhtä pelaajaa joka pystyy hakemaan kiekon omasta päästä ja viemään sen hyökkäysalueelle. Onko nyt vain liian helppoa luottaa siihen että McDavid hoitaa homman.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Noniin eli Benning siis IR:lle ja Gravel nostettiin ylös.

Kokoonpano todennäköisesti
RNH-McDavid-Yamamoto
Rieder-Draisaitl-Puljujärvi
Lucic-Strome-Chiasson
Khaira-Brodziak-Kassian
Klefbom-Larsson
Nurse-Russell
Gravel-Bouchard
Talbot

Saa nähdä milloin se Koskinen saa sen ekan pelinsä.
 
White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC
No hyvä sentään että ketjut kohtuudella pysyny edellisen pelin mukaisina...ellei sitten taas lähdetä sekottaan ekan erän jälkeen :)

Jospa saisivat pelata nuilla koko ottelun, niin näkis vnäkis vähän että alkaako homma toimimaan
 
Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Noniin eli Benning siis IR:lle ja Gravel nostettiin ylös.

Kokoonpano todennäköisesti
RNH-McDavid-Yamamoto
Rieder-Draisaitl-Puljujärvi
Lucic-Strome-Chiasson
Khaira-Brodziak-Kassian
Klefbom-Larsson
Nurse-Russell
Gravel-Bouchard
Talbot

Gravel ei ilmeisesti pelaa, vaan Garrison lienee tuossa kolmosparissa Bouchardin kanssa.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Gravel ei ilmeisesti pelaa, vaan Garrison lienee tuossa kolmosparissa Bouchardin kanssa.
Joo, niin olikin. Gravel saapui niin myöhään ettei pelaa. Ja toki muutenkin varmaan ihan kiva vetää joku treeni ennen kuin on kokoonpanossa. Odotan mielenkiinnolla pelaako kolmospari yli kymmenen minuuttia.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä

Toivotaan, etteivät Bouchardia yhdeksää peliä pitempää enää roikota mukana.
 
Ogilthorpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Peli jäi katsomatta, mutta taas näyttää turhakkeet lucic ja draisaitl pelanneet ylivoima melkein kokonaan. Kyllä on lellanilla ongelmia korvien välissä...
 
jsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Carolina Hurricanes
Peli jäi katsomatta, mutta taas näyttää turhakkeet lucic ja draisaitl pelanneet ylivoima melkein kokonaan. Kyllä on lellanilla ongelmia korvien välissä...

Peli jäi tosiaan itselläkin katsomatta, mutta kyllä nuo peliajat hyppää silmille aika pahasti. Nugent-Hopkins 27min? McDavidillä se aivan normi-ilta eli reippaat 24min sekä Klefbomille puoli tuntia täyteen. Toki ylivoimaa herrat pelasivat kiitettävästi, mutta kyllähän pelkästään tilastoja katsomalla ja rivien välistä näkee, että McLellan hakee voittoa kuormittuivat pelaajat miten paljon tahansa. Pitemmällä tähtäimellä väärällä peluutuksella sahaa vain omaa oksaansa, eli jos samaa meno ja tappiot jatkuvat niin eiköhän uutta verta nähdä kohta valmennuksessa (toivottavasti).
Chiarelli samalla ovenavauksella helevettiin.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Predators-pelistä en katsonut hetkeäkään eli en siitä kommentoi sen enempää. Jotenkin itselleni Preds on nykyään vähän sama kuin Wild oli vielä muutama vuosi sitten eli Oilers ei koskaan tunnu niitä pelejä voittavan eikä Oilers saa mitään aikaiseksi.

Rattie on muutaman viikon sivussa ja ylös nostettiin Cooper Marody. Hänellä oli hyvä leiri ja on aloittanut kauden hyvin Condorsissa tekemällä viidessä pelissä 2+4. On muuten aika rasittavan rauhallinen pelitahti Condorsilla. Pelasivat lauantaina 13.10. ja sitten heti seuraavan kerran lauantaina 20.10. Seuraava matsi onkin sitten yllättäen lauantaina 27.10. Sen jälkeen sentään vain muutama välipäivä ja heti seuraavana keskiviikkona taas matsi. No, onneksi tahti vähän tiivistyy marras- ja joulukuussa.

EDIT: Jets on muuten peluuttanut kakkosveskariaan kahdeksan pelin jälkeen jo kahdesti. Eli toistaiseksi joka neljännessä pelissä. Ja tuo on omasta mielestäni sellainen tahti mihin Oilersinkin pitäisi pyrkiä. Talbotille tulisi silti se suunnilleen 60 peliä ja Koskiselle loput. Jostain syystä se Jetsin kakkosveskari on myös pelannut varsin huikeat pelit. Auttaako siihen sitten se, että ei tarvitse istua penkillä aina kuukautta pelien välissä.
Itse toivon kovasti, että Brossoit jatkaa vahvoja otteitaan ja osoittaa taas kerran Oilersin tehneen virhearvion maalivahtien suhteen.
Toki toivon myös Koskisen onnistuvan, mutta vaikeaa siitä tulee tulemaan tuolla peluutuksella.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Marody oli eilen treeneissä ollut kolmosketjun oikeassa laidassa. Samassa ketjussa siis Lucic ja Strome. Muuten ei ylemmissä ketjuissa ollut muutoksia. Nelosessa sitten Chiasson ja Kassian olivat vuorotelleet oikeassa laidassa.

Nythän kun Gravel ja Marody on nostettu ylös, käyttää Oilers tuota Sekeran LTIR-ylitystä. Eli yhtään ei jää cap-tilaa "varastoon" mahdollisia vahvistuksia varten. Toisaalta jos jo muutenkin ovat yli, niin voihan sitä sitten kai käyttää koko tuon LTIR-ylitysmahdollisuuden. Tai no se on ehkä ajankohtaista jos Sekera ei palaa koko kautena ja se tuskin on todennäköistä. Ja nyt ovat siis noin 0,7M$ yli capin ja Sekeran caphitin ollessa sen 5,5M$, niin vielä olisi teoriassa tilaa 4,8M$.
Bonusten kannalta tuo on tietysti huono, että ovat yli capin. Mutta sille nyt ei voi sitten oikein mitään. Maksimissaan bonuksia voisi mennä tämän hetken kokoonpanolla maksuun 3,3M$ mutta tuskinpa kovin lähellekään tuota menevät.
 
Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Khaira ja Garrison eivät ole kokoonpanossa, Marody ja Gravel tilalla. Marody tosiaan ilmeisesti kolmosen oikeassa laidassa Stromen ja Lucicin kaverina, Gravel kolmosparissa Bouchardin parina. Toivottavasti Gravelilla homma sujuu paremmin kuin näillä, jotka aiemmin ovat tuota tonttia pyrkineet hoitamaan. Ehkäpä nelosketju on sitten muodossa Chiasson - Brodziak - Kassian.
 
ipaz

Jäsen
McDavidin peliaika Penguinsia vastaan 28:26 min. Eniten koko joukkueessa. Kolmannessa erässä pelasi joka toista vaihtoa. Eli saa kyllä pelata ihan niin paljon kun pohkeissa riittää potkua.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
McDavidin peliaika Penguinsia vastaan 28:26 min. Eniten koko joukkueessa. Kolmannessa erässä pelasi joka toista vaihtoa. Eli saa kyllä pelata ihan niin paljon kun pohkeissa riittää potkua.
Jep. Aika kovia minuutteja. Mutta jos jaksaa niin pelatkoon. Pidemmän päälle ei ehkä järkevää, mutta senhän näkee sitten. Ja toki kolmannessa erässä oli aika paljon erikoistilanteita. Stromen ketjun kanssa pelasivat tosin vuorotellen 5v5 pelissäkin siinä 52 ja 54 peliminuutin välillä.

Brodziak ja Kassian olivat jäällä Pensin ensimmäisen maalin aikana (yv-maali), Pensin kolmannen aikana, Pensin neljännen aikana ja Pensin viidennen aikana. Itseasiassa ajassa 39:29 kun nelonen (tuolloin Chiassonin kanssa) tuli jäälle, niin tuosta hetkestä eteenpäin pelasivat neljä vaihtoa ja kolmesti soi omissa. Tuon kyseisen vaihdon jälkeen päästivät maalin toisen erän lopussa ajassa 19:05 (siinä vaiheessa Brodziakin laidoilla Kassian ja Puljujärvi). Seuraavan kerran pääsivät jäälle kolmannessa erässä ja taas soi omissa ajassa 6:51. Tuon jälkeen kolmikosta ei jäällä käynytkään kuin Puljujärvi pelaamassa vähän ylivoimaa.
Eli nelosketjulle kolme takaiskua tasakentällisin. Ei voi mitenkään hyväksyä. Muutenkin Brodziakilta olisin odottanut vähän enemmän, mutta ehkäpä veteraani lämpenee kun kausi etenee.

Mutta pelissähän riitti tapahtumia silleen ihan kivasti. Voisi alkaa jossittelemaan, että jos McLellan joskus uskaltaisi peluuttaa kakkosveskariaan ja olisi sen tehnyt vaikka edellisessä pelissä, niin olisiko Talbot ollut sen verran skarpimpi nyt että Oilers olisi voiton voinut tuosta kairata. Ei sinänsä taas Talbotin piikkiin (vaikka aika mehukkaita irtokiekkoja jäikin maalin edustalle ja niistä muutama takaisku), mutta oli selvästi ottelun toiseksi paras veskari.
Ja kuten edellä jo esitin epäilyn, niin päivä päivältä tulee vaikeammaksi Koskisen tilanne. Kohta on kuukausi edellisestä (harjoitus)pelistä ja pitäisi pystyä pelaamaan huipputasolla heti kun pääsee pelaamaan. Jos ei onnistu, niin valmentajan kynnys peluuttaa uudestaan nousee entisestään.

Ykkös- ja kolmosketjut pysyivät muuttumattomina koko pelin. Chiasson nousi nelosesta kakkoseen ja Puljujärvi alas neloseen. Chiasson teki heti ensimmäisessä kakkosketjun vaihdossaan maalin Riederin esityöstä. Ja tuota ennen jo yhden pelatessaan nelosessa.

Puolustuksessa edelleen ihan liian isoja minuutteja kahdelle ensimmäiselle parille. Tuosta olen enemmän huolissani kuin McDavidin jääajasta. Nyt Gravelille vähän reilu 10 minuuttia ja Bouchardille yhdeksän. GM:n pitäisi tehdä jotain tilanteelle, koska nyt valmentaja ei koe että uskaltaisi kolmospariaan peluuttaa tuon enempää.

EDIT: Niin ja kolme tehtyä maalia tasakentällisin ilman, että McDavid oli jäällä. Taisi muutenkin olla Draisaitlin kauden parasta peliä.
 
Viimeksi muokattu:

Simo Silli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki
Tuli katsottua peli ja ihmeteltyä tuota Edmontonin peluutusta. TAM viestissään toikin esille miten nelosella soi omissa ja peliaika mitätön, Daavid pelaa koko pelin(saakin pelata) ja kakkosmolari on turha Edmontonissa.

Miksei EDM pelaa suoraan 3 kentällä? Turhan sen nelosen on käydä ottaan hajavaihtoja edes sillon tällöin jos peli on edellisen kaltainen ja peli on tiukka koko matsin ajan.
97, 93 ja 29 senttereiks ja siinä sit Mclellani kierrättää laitureita normaalin tapaansa ilman logiikkaa.

Muutenkin tuli kyllä mieleen tosta Edmontonin pelaamisesta, että valmentajanvaihto tekis hyvää koko joukkueelle.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Tuntui kyllä siltä peliä katsoessa, että Klefbom ja McDavid ovat jatkuvasti kentällä. Klefbomilla toisen erän jälkeen lähes 18min peliaikaa ja tuohon vielä kymppi päälle sitten kolmannessa ja jatkoilla, mutta ei sentään tässä pelissä puoleen tuntiin päässyt. Samaa mieltä @TAM kanssa peluutuksesta. Talbotille välillä lepoa ja kolmospariin pitäisi saada sellaiset pakit, joita uskaltaa peluuttaa enemmän kuin maks 10min pelissä. Pitkässä juoksussa voi ja varmasti myös kostautuu tuo kahden ekan pakkiparin kuormittaminen.

No, joka tapauksessa Oilersin peli viimeiset kaksi erää. Pens pisti vain paikoista sisään äärimmäisen tehokkaasti. Chiassonillekaan ei tainnut onneksi mitään vakavaa sattua, oli nimittäin hat trick lähellä kun kilautti tolppaan ja sai sen jälkeen Pens-pakin roiskaisun naamaan. Palasi joskus viimeisillä minuuteilla kentälle. Eihän tuo nopea kaveri ole, mutta hyvä ja tarkka laukaus.

Kakkosylivoima ei saa mitään aikaan huolimatta siitä, että nyt sinne on Rattien puuttuessa eksynyt yksi leftin pelaaja.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jostain syystä Talbot aloittaa jälleen. Onhan McLellan aina ollut kova peluuttamaan ykkösveskariaan mutta onhan tuo nyt vähän naurettavaa. Alkaa olla kymmenesosa kaudesta pelattu eikä Koskinen vielä ole pelannut.

Katastrofaalisesti pelanneesta nelosesta molemmat laiturit eli Kassian ja Puljujärvi katsomoon. Tilalle kokoonpanoon Khaira ja Caggiula.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ja Capitals kaatui 4-1. Talbot pelasi hienon pelin, mutta silti Koskistakin on peluutettava.

Ihan alkua en nähnyt, mutta aika kivasti tuntui koko joukkue pelaavan. Ylivoimat tosin aika usein ihan kauheita. Chiasson osui taas eli yksi laitahyökkääjä sentään hyvässä vireessä maalinteon suhteen. Tuskin tuo kauaa kestää mutta jos joku muukin inspiroituisi kaverin hyvistä otteista.

Yksi kaveri jonka pelaamista ei ole tullut kehuttua lähenkään tarpeeksi on RNH. Ehkä se että pelaa McDavidin rinnalla tuo sellaisen mielikuvan että saa apuja ketjukaveriltaan paljon mutta pelaahan hän muutenkin ehkä uransa parasta kiekkoa tällä hetkellä. Fiksuja ratkaisuja kiekollisena ja hyvä itseluottamus. Lopussakin kahteen kertaan sai kiekon pois omalta alueelta kun Caps painosti ilman veskaria. Ja puolustaa tunnollisesti. Sitten vielä upea alivoimamaali ja lahjoitti McDavidillekin lopuksi yhden pisteen.

EDIT: Chiasson on muutenkin sellainen kaveri, että huomaa itseluottamuksen olevan korkealla ja tuo sitä kaivattua kokemusta joukkueeseen. Oli hieno tilanne siinä kolmannen erän puolivälin jälkeen kun Draisaitl vaihdettiin pois aloituksesta hyökkäyspäässä. Chiasson tuli tilalle eikä tehnyt elettäkään aloittaakseen ja näin varmisti, ettei tule jäähyä aloitusrikkomuksesta. Tuollaisia pieniä juttuja mutta huomaa että on ajatus mukana hommassa.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Onhan peli kyllä parantunut huomattavasti kauden avausottelusta. Bouchard sai uransa avausmaalin ja muutenkin hän on koko ajan parantanut peliään. Saapa nähdä millaiseen ratkaisuun hänen suhteen päädytään, kun yhdeksän ottelun raja tulee seuraavassa pelissä vastaan.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Mikko Koskinen pääsee viimein huomenna tekemään kauden debyyttinsä kun Oilers pelaa Nashvillen vieraana. Ei tule olemaan helppo paikka tehdä pitkän penkillä istumisen jälkeen debyytti noin kovaa joukkuetta vastaan vieraissa, mutta katsellaan kuinka koppi tarttuu Koskiselle.

Tähän viikkoon lähdettäessä vain kaksi joukkuetta olivat peluuttaneet vain yhtä maalivahtia - Edmonton ja New Jersey. Kaikki muut joukkueet olivat antaneet vähintään yhden startin kakkosmaalivahdilleenkin. Devilsin tilanteen selittää osittain Schneiderin sivussaolo loukkaantumisen vuoksi, joten tosiaan kauan joutui Koskinen odottamaan ensimmäistä peliään Oilersin riveissä. Toki siinä oli kevyt otteluohjelma tuon Ruotsissa pelatun kauden avausottelua seuranneen pitkän tauon vuoksi, niin Oilersilla kuin Devilsillä, ja sekin on vaikuttanut tähän maalivahtien peluutukseen varmasti.
 
Viimeksi muokattu:

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mikko Koskinen pääsee viimein huomenna tekemään kauden debyyttinsä kun Oilers pelaa Nashvillen vieraana. Ei tule olemaan helppo paikka tehdä pitkän penkillä istumisen jälkeen debyytti noin kovaa joukkuetta vastaan vieraissa, mutta katsellaan kuinka koppi tarttuu Koskiselle.

Tämä on kyllä kiinnostavaa nähdä. Ennakolta aika vaikea hahmottaa Koskisen riittämistä NHL-tasolla, puhumattakaan näin pitkän tauon jälkeen. Olihan Koskisen otteet harjoituspeleissä niin epävarmoja, että en ihmettele luottamuksen puutetta. Mutta eipä tällainen peluutuskaan onnistumisen mahdollisuuksia hirveästi paranna.
 
Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottovasti Koskinen onnistuu. Tosi ikävä tilanne maalivahdille, kun vasta nyt pääsee pelaamaan. Pelirytmiä on vaikea pitää yllä, kun on joutunut pitkään penkillä istumaan.
 
Scipio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
NHL:ssä ei tunnetusti sääliä tunneta, kun maalivahteja arvioidaan. Nyt on pakko onnistua, jos haluaa seuraavaan kymmeneen peliin kentälle.
Sellainen 0-0 peli voisi sopia suomalaismaalivahtien kohtaamiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös