oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tärkeä voitto päiväpelistä MSG:llä. Ei ollut nättiä, mutta ei sillä väliä. Pääasia, että voittotili aukesi.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Voitto ja se on tärkeintä vaikkei se kovin vakuuttavaa ollutkaan.

McDavidille isoja minuutteja ja taas mukana molemmissa maaleissa. Rattie pudotettiin hetkeksi pois ykkösestä ja onhan tämä alkukausi ollut hänellä heikohko.

Kakkonen ei saanut oikein mitään aikaiseksi. Siinä on jännä koostumus kun on kaksi isoa ja hidasta ja sitten yksi pieni ja vikkelä. Kolmas erä heiltä mielestäni paras. Ja Yamamoto ehkäpä pirtein hankkien pari ylivoimaa.

Kolmoselta varsinkin toisessa erässä muutama vahva vaihto hyökkäyssuuntaan. Puljujärvi järjesti pari hyvää tekopaikkaa mutta kaverit eivät saaneet sisään. Toisaalta takaiskuun johtanut tilanne alkoi Puljujärven kiekonmenetyksestä hyökkäyssinisellä ja meni vielä vaihtoon eikä puolustamaan.

Nelonen ei paljoa jäällä käynyt. Kolmannessa erässä pari hyvää vaihtoa kun pääsivät hyökkäämään mutta vastapainoksi yksi missä olivat pulassa omassa päässä.

Puolustuksessa avaaminen edelleen vaikeaa. Russell yllättävänkin hyvä Nursen kanssa kakkosparissa. Bouchardilta mielestäni kauden heikoin peli. Yksi paha virhe omassa päässä eikä oikein kiekonkaan kanssa onnistunut.

Talbot pelasi vahvan pelin vaikka yksi päätypomppu meinasi yllättää.

Ylivoima onnistui kerran kun McDavid lusikoi pikku tuurilla kiekon sisään. Pääasiassa ykkösylivoima pelasi kaikki tilanteet mutta viimeisellä kerralla kakkonenkin pääsi kokeilemaan. Eivät kuitenkaan saaneet kiekkoa hallitusti edes alueelle.

Alivoima toimi vaikka kerran tolpassa kävikin.

Hyvä että saivat pari pistettä koska seuraavaksi on tulossa aika kovia jengejä vastaan.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Joukkue elää ja hengittää McDavidin kautta, muuten koko muu joukkue on harmaata massaa. Ylivoima ei toiminut vaikka yksi maali tulikin. Unettava jääkiekko-ottelu.

Edelleenkään ei tällä pelillä voi kovin hyvää luvata Oilersille. Esimerkiksi Draisaitl on ilman McDavidia ylipalkatuin pelaaja joukkueessa.

Jokohan oli viimeinen peli McD rinnalla Rattielle, ollut kyllä heikohko ykköskentässä.
 
"I had an opinion that didn't matter"

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Olen nyt kaksi Oilersin peliä katsellut ja on totta, että Oilersia voi sanoa yhden miehen joukkueeksi. Toisaalta voi kysyä koutsilta, miksi hän käytännössä jättää muun kaluston "heitteille". Tuossa joukkueessa on takuulla ikävä olla, jos ei pelaa McDavidin vitjassa ja/tai yveessä. Joo voi sanoa niinkin, että kaikki muut ovat vaan paskoja, siksi Jeesus pelaa jokatoista vaihtoa pahimmillaan. Mutta on myös selvää, että ei tällä peluutuksella pleioff kevättä nähdä. Yyveetkin meni välillä niin, että Jeesukset pyörii miltei 2min täyteen siellä kentällä. Siitä huolimatta saattaa olla taas kentällä, kun yksi ketju käy välillä pyörimässä sekavan vaihdon. Minun mielestä tuossa ei ole mitään tolkkua, eikä tuollaisella peluutuksella voi edes odottaa säkenöintiä muulta joukkueelta. En tiedä, miten Lellukka peluutti joukkuetta preseasonilla, mutta aika kollektiivisesti siellä on pojoja tullut eri pelaajille, joten ilmeisesti McDavid on pelannut "vain normivaihdot". Joo ja preseason on toki preseason.

Puljun otteista nyt esimerkkinä näkee, että pienellä peliajalla pitää saada jotain aikaan ja näyttää välillä yliyrittämiseltä. Siinä on se ristiriita, että pitää pelata joukkueelle, mutta käytännössä pakko näyttää henkilökohtaista osaamista jopa riskien kautta. Siitä ei taas tämä Lellukka tykkää, kun tekee virheitä. Sama koskee varmaan Yamamotoakin, joka tosin on ehkä helpommin saanut suosiota, kuin Pulju. Ruutu se hyvin kertoi kirjassaan tämän peliajan merkityksen pelaajalle. Jos pelaat 10min ja alle, sä et vaan pääse rytmiin ja peliin sisälle.
 
Viimeksi muokattu:
Kimmo Rannisto: Olemme tutkineet asiaa ja kysyneet jääkiekkoväeltä ja kukaan ei sanonut, että he haluavat nähdä suosikkijoukkueensa liigakarsinnoissa

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Joukkue elää ja hengittää McDavidin kautta, muuten koko muu joukkue on harmaata massaa. Ylivoima ei toiminut vaikka yksi maali tulikin. Unettava jääkiekko-ottelu.

Edelleenkään ei tällä pelillä voi kovin hyvää luvata Oilersille. Esimerkiksi Draisaitl on ilman McDavidia ylipalkatuin pelaaja joukkueessa.

Jokohan oli viimeinen peli McD rinnalla Rattielle, ollut kyllä heikohko ykköskentässä.
Joo Rattie ei ole mitenkään loistanut ykkösessä. Toisaalta ykkönen (McDavid) on silti ainoa ketju joka saa tulosta aikaiseksi. Eli omasta mielestäni kysymys on vähän siinä että yritetäänkö ykkösestä puristaa vielä enemmän irti vaihtamalla Rattien tilalle joku muu vai keskitytäänkö enemmän siihen että joku muukin ketju saisi onnistumisia. Mielestäni jälkimmäinen olisi tärkeämpää jolloin ensisijaisesti sekoittelisin kolmen muun ketjun kavereita. Ainakin alkuun.

Nythän vastustajilla on vieläpä helppoa keskittyä pääasiassa McDavidin pimentämiseen jolloin muilla pitäisi olla vähän helpompaa.

Kolmosketju on ollut mielestäni ihan hyvä, joten siihen en koskisi. Caggiulakin oli eilen hyvä. Heiltä oikeastaan puuttuvat vain maalit mutta eiköhän niitäkin noista paikoista pikapuoliin tule.

Kakkonen on isompi murheenkryyni. Toki he ovat vastustajien listalla McDavidin jälkeen seuraavina "tärkeysjärjestyksessä", mutta silti tulosta olisi saatava aikaiseksi. Lucic ja Draisaitl ovat aika verkkaisia kavereita ja mielestäni Yamamoto (vaikka eilenkin oli ihan pirteä) ei ihan tuohon istu. Itse ehkäpä lähtisin kokeilemaan Riederiä kakkoseen. Ja toisaalta Yamamoto taas voisi olla hyvä Rattien tilalla ykkösessä jos siihen halutaan koskea. Tai ainakin viime vuonna Yamamoto ja McDavid pelasivat ihan hyvin yhdessä vaikkei Yamamoto maaleja saanutkaan aikaiseksi.

Nelosessa pitäisin Brodziakin ja Khairan vakiona. Ja Riederin jos häntä ei nosteta ylemmäs. Kassian on ollut yhtä pihalla kuin viime vuonna joten katsomo on hänelle ihan hyvä paikka.
 
Aapee79

Jäsen
Joukkue elää ja hengittää McDavidin kautta, muuten koko muu joukkue on harmaata massaa. Ylivoima ei toiminut vaikka yksi maali tulikin. Unettava jääkiekko-ottelu.

Edelleenkään ei tällä pelillä voi kovin hyvää luvata Oilersille. Esimerkiksi Draisaitl on ilman McDavidia ylipalkatuin pelaaja joukkueessa.

Jokohan oli viimeinen peli McD rinnalla Rattielle, ollut kyllä heikohko ykköskentässä.
Vaikka Rattie ei eilen loistanutkaan, mutta kun katsoo muita laitureita siihen, niin... Sepä se. Draisaitl ainut parempi, mutta eipä siinäkään ole järkeä. Tosin eipä 2.ketju toimi nytkään sen kummemmin, että lopulta ihan sama, vaikka siihen ei sentteriä jääkään. Tai onhan siellä näitä 4.-5.ketjun muiden jämiä. Huoh.

Ei tämä homma pitkälle kyllä kanna, kun Jeesus tekee tai syöttää kaikki maalit ja muut on kasa harmaata paskaa. Jätetään Jeesus ja jokunen pakki sekä Talbot ja sitten räjäytetään tuo muu pakka sirpaleiksi Siperiaan. Ei jaksa taas tätä kyntämistä katsoa, kun jotenkin oli jo valoa tunnelissa.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät

Itse en usko että Draisaitln taso on tässä. Koko joukkue reagoi hitaasti tilanteisiin ja aina joudutaan hyökkäämään organisoitua viisikkoa vastaan. Jotain raikkautta tuohon pelaamiseen pitäisi saada.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ei tämä homma pitkälle kyllä kanna, kun Jeesus tekee tai syöttää kaikki maalit ja muut on kasa harmaata paskaa. Jätetään Jeesus ja jokunen pakki sekä Talbot ja sitten räjäytetään tuo muu pakka sirpaleiksi Siperiaan. Ei jaksa taas tätä kyntämistä katsoa, kun jotenkin oli jo valoa tunnelissa.
Edelleen kyselisin, että kuka tuolla voi loistaa, kun ei oikeaa mahdollisuutta anneta? Olen ihan varma, että McDavidin ketjun ulkopuoliset ovat aika perkeleen turhautuneita. Minä olen ihan varma, että McDavidin loukkaantuessa tuosta porukasta löytyisi ihan uusia ulottuvuuksia, kun valmentajalla ei ole sitä ainoaa pelikirjaa (McDavidia) enään käytössä. McDavid on huikea pelaaja, mutta kaiketi tämä on Edmontonissakin joukkuepeli.

Edelleen kyselisin myös, että miten se Lellukka peluutti preseasonilla, kun pisteitä tuli niin laajalla rintamalla?
 
Kimmo Rannisto: Olemme tutkineet asiaa ja kysyneet jääkiekkoväeltä ja kukaan ei sanonut, että he haluavat nähdä suosikkijoukkueensa liigakarsinnoissa

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
McDavid on vähän kuin tämä Messi Argentiinan maajoukkueessa, tosin paremmalla henkilökohtaisella menestyksellä. 80-luvun Edmonton oli rakennettu ysiysin ympärille, mutta ei semmoinen taida enää toimia.
 
Melkein.

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
#11
Viisikon etäisyydet ovat olleet ongelma tämän kauden yhdeksässä erässä ja kaikissa näkemissäni viime kauden otteluissa.

Esimerkkejä: kun pakki omassa päässä edes vähän näyttää siltä, että saattaisi voittaa kiekon, niin kaikki hyökkääjät ml. sentteri karkaavat aika usein keskialueelle sen sijaan, että tulisivat tueksi/vastaan.

Hyökkäyspäässä taas liian usein kaikki hyökkääjät ovat maaliviivan takana. Tällöin kiekonmenetyksestä seuraa usein suoraan vastahyökkäys, mutta vaikkei seuraisikaan, niin pakit eivät uskalla riskillä tulla irtokiekkoja vastaan, kun kukaan hyökkääjistä ei ole paikkaamassa. Käytännössä koko NHL pelaa hyökkäysalueella niin, että kolmas hyökkääjä ei mene viivan yli, vaan päivystää hyökkäysalueen keskellä, laukaisupaikassa valmiina irtokiekkoihin tai puolustamaan. Oilers ei, joko tarkoituksella tai kurittomuutta.

Keskialueella takakarva on suurien etäisyyksien vuoksi olematonta tai hyvin heppoista, jolloin pakit joutuvat peruuttamaan suosiolla oman maalin eteen ja vastustaja saa helpon zone entryn jos ei enempää.

Vaikka McDavid on kerännyt hyvin pisteitä, niin hänenkin loistonsa on ollut välähdyksenomaista, ei 25 minuutin dominointia, niin kuin useilla muilla huippusentereillä. Mielestäni Matthews näyttää Torontossa nuorena jannuna hyvin mallia, että ei ole muunlaisia eliittisenttereitä kuin kahden suunnan senttereitä. Jos ei pelaa keskustaa omalle maalille saakka, jos ei käytä lahjojaan myös kiekon voittamiseen vastustajalta, joutuu pelaamaan liian paljon ilman kiekkoa.

Olen pitänyt McLellania hyvänä valmentajana ja pidin häntä hyvänä valintana Chiarelliltä. Mielestäni Lellan ei kuitenkaan Oilersissa peluuta rosterille optimaalista kiekkoa. Heikohko tai korkeintaan keskinkertainen pulustus saa ihan liian vähän tukea hyökkääjiltä, eikä siten saa edes mahdollisuutta onnistua. Nashvillessä voisi peluuttaa noin ja laskea sen varaan, että puolustajat ja maaöivahti selviävät tarpeeksi usein kuivin jaloin. Oilersissa ei.
 
Tutkija. Humanistinen kiekkoteoria, kasvutarinoiden koulukunta.

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
No nyt on aika tiukkaa settiä. Rattie oli treeneissä ykkösylivoimassa ja oletus oli että Oilers laittaa lopultakin yhden rightin kaverin siihen.
Mutta McLellanin mukaan kyse olikin vain siitä että matkivat Jetsin ylivoimaa, jotta alivoima voi treenata sitä vastaan.

Nyt on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on se että McLellan taas vähän jekuttaa ja saa median sekä fanit vauhkoontumaan. Tämä on se toivottava vaihtoehto.
Toinen vaihtoehto on sitten se, että Oilers tietää Jetsin ylivoiman toimivan ja matkivat sitä alivoimapeliharjoituksissa mutta eivät kuitenkaan halua matkia toimivaa ylivoimakoostumusta parantaakseen omaa ylivoimaansa. Mikä taas on vähän absurdia. Mutta toisaalta ihan mahdollista.

Talbot pelaa huomenna. Koskinen saa ensimmäisen pelinsä "pian" McLellanin mukaan.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Peliä en jaksanut herätä katsomaan, kun tuli niin huonoon aikaan. Eli ihan koosteen, raporttien ja tilastojen perusteella.

McLellanilla on sellainen ongelma, että käytössä on kaksi pakkiparia. Nyt Garrison-Benning paria vastaan tehtiin toisessa ja kolmannessa vaihdossa maalit. Ja Garrison vielä molemmissa ihan paraatipaikalla katsomassa vaikka ensimmäisessä Draisaitlin piikkiin Lowrylle häviäminen kulmassa. Toiseen Garrison olisi voinut saada syöttöpisteenkin. Mikä varmaan johti siihen, että Garrisonille alle yhdeksän minuuttia jääaikaa ja Benningillekin vain reilut 11. Ongelmahan tämä on siksi, että kaksi muuta paria joutuvat pelaamaan ihan hurjia minuutteja. Bouchard on ollut alkukauden ihan ok, mutta on myös pelannut todella suojattuja minuutteja. Ikävä kyllä kun nämä kokeneemmat kaverit eivät saa hommaa hoidettua, niin kohta ollaan siinä tilanteessa että Bouchard pysyy mukana koko kauden. Tässä vaiheessa GM voisi jostain raapaista sellaisen kaupan missä tulisi kolmosparin pakki joukkueeseen. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä.

McDavid sitten osallistui Oilersin yhdeksään ensimmäiseen maaliin kauden alusta lukien. Ja viime kauden lopussa neljään viimeisimpään eli 13 peräkkäisessä Oilersin maalissa oli pisteillä. Nurse ei varmaan ollut ymmärtänyt, että McDavidin on tarkoitus saada piste kaikkiin maaleihin ja meni sitten tekemään ratkaisuosuman. Toki mielestäni kivasti kunnioitti McDavidia tekemällä maalinsa kuljettamalla koko kentän läpi ja laittamalla kiekon sisään.

En tiedä lopettiko Jets ihan kokonaan pelaamisen 4-1 johdossa, mutta hieno nousu kuitenkin Oilersilta.
Jonkin verran oli sotkettu ketjuja. Toisen erän ensimmäiset vaihdot vielä vetivät alkuperäisillä ketjuilla. Ja ykkönen pysyi siis kasassa koko ottelun ihan ansaitusti. Nelonen pysyi myös muuttumattomana ja pisteet McLellanille että myös peluutti nelosta aika pitkään tappioasemasta huolimatta.
Toisen erän toiseen vaihtoon Draisaitl sai sitten Caggiulan ja Puljujärven laidoilleen ja Stromelle puolestaan Lucic ja Yamamoto. Nuo ketjut periaatteessa pysyivät ottelun loppuun asti. Rieder tosin kiersi välillä ylemmissä ketjuissa.
Erikoistilanteet ja niiden jälkeiset vaihdot tietenkin vähän muuttivat tilannetta. Toisessa erässä alivoiman jälkeen Draisaitl pelasi yhden vaihdon Rattien paikalla ja sen jälkeen Stromen laidoilla Puljujärvi ja Khaira yhden vaihdon. Kolmannessa erässä alivoiman jälkeen Stromen laidoilla pelasivat Puljujärvi ja Lucic yhden vaihdon ja tuon vaihdon loppuessa tuli se Puljujärven maali kun kaksi muuta kaveria jo ehtivät vaihtoon, mutta Puljujärvi vielä oli passissa maalilla. Oli aika nappisyöttö RNH:lta Puljujärven lapaan, mutta kaverihan oli ihan oikeassa paikassa maalinteon kannalta. Ja on se aina niin mukava katsella kun poika on niin vilpittömän iloinen kun tulee maali.

Eli kakkos- ja kolmosketjuista vaihdettiin laiturit päittäin, mutta muuten pääasiassa normaalilla kokoonpanolla. En tiedä miltä tuo muutos näytti pelissä, mutta ainakin tilastollisesti Draisaitlin laukaustilastot pysyivät aika samoina uusilla laitureilla mutta maalipaikkojen osalta tilanne parani. Stromella taas pientä laskua oikeastaan kaikissa tilastoissa. Eli en sitten tiedä kokonaisuuden kannalta, että oliko tuo nyt hyvä vai huono muutos. Toisaalta kun Draisaitl on ollut niin vaisu niin jotain kannattaa kokeilla.
Ja ihan turha kokeilla McDavidin kanssa, koska hänen kanssaan kuka vaan näyttää ihan pelimieheltä. Sekä tilastollisesti että silmällä.

Positiivista sekin, että McDavid ei enää pelannut ihan niin mottipäisiä minuutteja kuin aiemmin. Nyt sellainen vähän reilut 22 minuuttia ja koko kautta ajatellen ei tuota enempää pitäisikään peluuttaa. Mieluummin vielä vähemmän. Puolustus tosiaan vähän huolestuttaa. Nyt siellä Nurse-Russell painoi päälle 25 minuuttia ja ruotsalaiset sitten vähän alle 25 minuuttia. Larssonin selkävammasta tasaiseen tahtiin huhuillaan ja epäillään sen olevan syynä siihen, että "ykköspari" pelaa kakkosparin minuutteja. Mutta ei Larsson tuota 22 minuuttia ihan hirveän huonolla selällä voi pelata.

EDIT: Niin ja hyvä että Rattie ja Puljujärvi saivat tehtyä maalit. Josko se siitä vaikka lähtisi heilläkin parempaan suuntaan. RNH on vetäny kohtuullisen monta kertaa tolppaan tässä ensimmäisten pelien aikana. Pientä hienosäätöä siis viimeistelyyn tarvitsisi.
 
Viimeksi muokattu:

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Ilmeisesti McLellan kasasi "Ninety linen" kolmanteen erään ja Pulju kiitti luottamuksesta, korjatkaa jos olen väärässä.
Josko tätä kokeilisivat sitten myös seuraavassa pelissä.
 
" I only shoot and score then you score then will come "

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jets & Jellonat
Ilmeisesti McLellan kasasi "Ninety linen" kolmanteen erään ja Pulju kiitti luottamuksesta, korjatkaa jos olen väärässä.
Josko tätä kokeilisivat sitten myös seuraavassa pelissä.
Kyllä Rattie siellä pelasi taas tuon maalin jälkeen. Olisiko maalissa ollut vaihto ns. kesken ja siksi tällainen kokoonpano. Pulju pelasi Draisaitlin kanssa toisen puolen ottelua, alussa ilmeisesti kolmosessa.
 
Joo siis kyllä Puljujärvi pelasi pääasiassa Draisaitlin rinnalla toisen erän alkupuolelta alkaen. Toisessa laidassa useimmiten Caggiula mutta välillä Rieder, Lucic tai Khaira. Tuossa maaliin johtaneessa tilanteessa olivat jäällä Lucic, Strome ja Puljujärvi, mutta sitten kaksi muuta lähtivät vaihtoon ja ykkösestä ehtivät tulla RNH ja McDavid jäälle.
En ainakaan näe itse mitään syytä miksi ykkösketjuun pitäisi koskea millään tavalla. Rattiekin teki maalin hienolla vedolla ja kun kaikin puolin peli sujuu, niin ei kannata sotkea.
Se voi olla harkinnassa, että Puljujärvi olisi jatkossa Draisaitlin rinnalla. Draisaitl pitäisi saada jotenkin hereille. Joo, toki hänellä on neljän pelin jälkeen viisi pistettä, mutta kaikissa on ollut McDavid osallisena. Niin ja aika rumasti on Draisaitlin ketjua vastaan tehtykin maaleja.

EDIT: Aika tasaisesti muutenkin tällä kertaa peluuttivat laitahyökkääjiä. Puljujärvikin pelasi aavistuksen enemmän ensimmäisessä erässä kuin kolmannessa. Ja toisessa kaikkein vähiten. Erot toki olivat pieniä.
 
Viimeksi muokattu:

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Eli kakkos- ja kolmosketjuista vaihdettiin laiturit päittäin, mutta muuten pääasiassa normaalilla kokoonpanolla. En tiedä miltä tuo muutos näytti pelissä, mutta ainakin tilastollisesti Draisaitlin laukaustilastot pysyivät aika samoina uusilla laitureilla mutta maalipaikkojen osalta tilanne parani. Stromella taas pientä laskua oikeastaan kaikissa tilastoissa. Eli en sitten tiedä kokonaisuuden kannalta, että oliko tuo nyt hyvä vai huono muutos. Toisaalta kun Draisaitl on ollut niin vaisu niin jotain kannattaa kokeilla.
Ja ihan turha kokeilla McDavidin kanssa, koska hänen kanssaan kuka vaan näyttää ihan pelimieheltä. Sekä tilastollisesti että silmällä.
Tuli itse valvottua ja katsottua koko matsi, vaikka meinasin toisen erän loputtua jo luovuttaa. Onneksi en näin tehnyt.

Paljon paremmalta tuo Draisaitlin peli näytti, kun pääsi Lucicista ja Yamamotosta eroon. Itse olen edelleen sitä mieltä, että tuo kaksikko sotkee täysin koko ketjun pelin. Lucic on nyt näissä alkukauden peleissä ollut kiekottomana paljon parempi mitä viime kauden lopulla ja taklauksiakin satelee jo totuttuun tapaan, mutta kiekollisena paljon tyhmiä ratkaisuja ja huonoja syöttöjä. Yamamotolla taas ei riitä koko eikä voima painia kiekosta ja tuntuu olevan muutenkin aika paljon pulassa. Tuossa Jets matsissa pääsi sattumalta hyvään paikkaan, mutta Yamon poikittaissyöttö kilpistyi Jets-pakkiin. Vastaavia tilanteita tuli muutenkin liikaa, joissa Oilers pääsi 2 vs. 1 hyökkäykseen ja Jetsin pakit hoitivat tilanteet hienosti. McDavid oli kerran heittämässä lättyä Jetsin pakkia päin ja Draisaitl myös ja sama ratkaisu. Drailta tosin hieno katko alivoimalla Ehlersin syöttöön ja siitä suoraan vastahyökkäykseen. Olikohan Brodziak ainoa, joka itse laukoi tuossa tilanteessa.

Itse melkein lähtisin seuraavaan peliin niin, että Draisaitlin toiseen laitaan Puljujärvi ja toiseen sitten joku kolmikosta Rieder, Khaira, Caggiula. Yamamoto pitäisi saada sinne Bakersfieldin puolelle keräämään massaa, ihan turha roikottaa mukana kun fyysisyys ei riitä. Toki Rangersia vastaan taisi onnistua pari jäähyä hankkimaan kaatuilullaan ja onhan tuo Yamamoton puolustuspelaaminenkin ikäisekseen hyvää.

Rieder on kyllä monipuolinen pelaaja. Pystyy oikeastaan heittämään mihin ketjuun vain ja pelaa hyvin. Tulosta ei ole vielä syntynyt, mutta pari paikkaa on ollut ja toisaalta pelannut pääsääntöisesti nelosketjussa puolustavassa roolissa.

Hyvä matsi ja Oilers pysyi alusta asti Jetsin vauhdissa mukana ja kolmannessa menikin jo ohi. En tiedä mitä siellä erätauolla tapahtui vai oliko tuon Rattien kavennusmaalin ansiota, mutta olihan tuo kolmannen erän ilme hienoa katseltavaa. McDavidista tuskin tarvitsee mitään sanoa. Garrisonilta aivan järkyttävä peli ja heräsi ajatus, oliko se Jerabek muka huonompi puolustaja? Benninginkin tilalla olisi kiva nähdä Ethan Bear.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Itse melkein lähtisin seuraavaan peliin niin, että Draisaitlin toiseen laitaan Puljujärvi ja toiseen sitten joku kolmikosta Rieder, Khaira, Caggiula. Yamamoto pitäisi saada sinne Bakersfieldin puolelle keräämään massaa, ihan turha roikottaa mukana kun fyysisyys ei riitä. Toki Rangersia vastaan taisi onnistua pari jäähyä hankkimaan kaatuilullaan ja onhan tuo Yamamoton puolustuspelaaminenkin ikäisekseen hyvää.

Rieder on kyllä monipuolinen pelaaja. Pystyy oikeastaan heittämään mihin ketjuun vain ja pelaa hyvin. Tulosta ei ole vielä syntynyt, mutta pari paikkaa on ollut ja toisaalta pelannut pääsääntöisesti nelosketjussa puolustavassa roolissa.
Kiva kuulla, että Draisaitlin otteisiin tuli parannusta kun pääsi laitahyökkääjistään eroon.

Joo tosiaan tätä eilistä näkemättä olisin samaa mieltä kakkosketjusta. Eli laittaisin Draisaitlin toiselle laidalle Puljujärven ja toiselle itse haluaisin Riederin. Mutta ollaanko jo lopultakin valmiita laittamaan Lucic sinne kolmoseen? Voi olla jonkinlainen GM:n imagokysymyskin. Periaatteessa Lucic joo ainakin noissa aiemmissa peleissä oli parempi kuin keväällä, mutta ei tosiaan kiekon kanssa saa mitään aikaiseksi. Ja vaikka nyt vähän paremmin on vauhdissa mukana ja päässyt vähän taklaamaankin, niin silti on jotenkin toivottoman hitaan tuntuista tuo pelaamisensa.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ja kuten tuossa yllä jo kaavailtiinkin niin tänään harjoituksissa Rieder-Draisaitl-Puljujärvi on yhdessä.

On muuten kova spekulaatio somessa menossa siitä jättikö McDavid tarkoituksella kiekon Rattielle siinä kavennusmaalissa. Omaan silmään näytti vahvasti vahingolta mutta toisaalta kun katsoo miten McDavid reagoi (tai lähinnä ei reagoi) hutiinsa, niin saattoi se olla tarkoituksellinenkin.

EDiT: Ja Caggiula ei ole jäällä. Tiedon tuosta ketjumuutoksesta laittanut Reid Wilkins taisi poistaa kyseisen twiitin, joten katsotaanpa vielä mikä on tilanne.

EDIT2: Tuli muualtakin vahvistus tuolle ketjumuutokselle. Tosin oletus on että pelikunnossa ollessaan Caggiula tulisi Riederin tilalle ja Rieder neloseen.
 
Viimeksi muokattu:

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
On muuten kova spekulaatio somessa menossa siitä jättikö McDavid tarkoituksella kiekon Rattielle siinä kavennusmaalissa. Omaan silmään näytti vahvasti vahingolta mutta toisaalta kun katsoo miten McDavid reagoi (tai lähinnä ei reagoi) hutiinsa, niin saattoi se olla tarkoituksellinenkin.
Itse veikkaan että oli tarkoituksellinen jättö. Kiekko liikkuu niin hallitun tasaisesti lavasta irti ja sitten tosiaan tuo McDavidin reagointi tilanteeseen. Jospa joku toimittaja kysyelis tuosta lisää..

Tosiaan näytti siltä, että kun Puljujärvi ja Draisaitl pääsivät samaan kenttään niin molemmat sai vauhtia peliinsä. Pari kolme hyvää keskialueen riistoa joista kääntö kovalla vauhdilla alueelle sisään. Elintärkeää Oilersille olisi saada toinenkin tehoihin pystyvä kenttä kasaan.

e. Siis Lucic pudotettu kolmoskenttään? Hyvä.
 
Viimeksi muokattu:

chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olin kirjoittamassa tuonne McDavidin ketjuun kommenttia miksi ainoastaan hän onnistuu joukkueessa, mutta pistänkin tekstin sen sijaan tänne, kun on kuitenkin enemmän Oilersista.

---clip---

Kyllähän tuo ongelma (McDavidin minuutit ja joukkueen ainoa pisteidentekijä) tulee ensisijaisesti Oilersin pelitavasta ja peluutuksesta.

Pelitavallisena ongelmana on ensiksi se, että joukkueella on suuria ongelmia pelin avaamisessa, pakit eivät saa kiekkoa hyökkääjille täyteen vauhtiin vaan jäävät usein hieromaan sitä keskenään ja lähtöjä otetaan usein uusiksi. Tähän vielä yhdistettynä se, että hyökkääjät päätyvät usein hyökkäyssiniselle odottelemaan ja joutuvat siitä sitten lähtemään suorin jaloin päätykiekon perään ja ovat usein myöhässä kiekossa. McDavidin huikea nopeus mahdollistaa hänen lähteä tällaisesta huonostakin pelinrakentelusta keskialueella kiekon kanssa ja pystyä itse luomaan maalipaikkoja luomalla suuri nopeusero itsensä ja puolustajien välille. Tämä ei tule pelitavasta, vaan ainostaan McDavidin erityisominaisuuksista ja saattaa näin olla jopa pieni kirous, kun McDavid peittää alleen tällaiset pelitavalliset ongelmat.
Toiseksi, kiekon hallintaa ja kulmapyörityksiä hyökkäysalueella vaikeuttaa McLellanin tapa sekoittaa hyökkäysketjuja jatkuvasti. Siellä ei pääse syntymään minkäänlaisia kemioita pelaajien välille, kun ottelusta toiseen ja vielä saman ottelun sisällä ketjut vaihtuu jatkuvalla syötöllä. Viime kaudella oli yksi ketju RNH-McD-Drai, joilla kemiat oli kohdillaan ja niinpä tähän ketjuun palattiinkin sitten aina kesken pelin ja muut ketjut oli mitä oli loppupelin. Ketjuille pitäisi antaa aikaa hitsautua.

Lisäksi ongelmana on sitten peluutus ja ketjukoostumukset, erityisesti itseäni ihmetyttää Lucicin peluutus. Kaveri oli koko viime kauden aivan yössä ja silti häntä peluutettiin illasta toiseen kärkiketjuissa. McDavid nyt pystyi tekemään pisteitä Lucicista huolimatta (korostaa tuota ensimmäistä pointtiani), mutta muiden kanssa söi yleensä koko ketjun pelin. Tämä jatkui koko kauden ajan ja tästä on nyt samoja viitteitä näissä alkukauden muutamissa peleissä, kun katsoo mitä tuo kakkosketju on saanut aikaan ja miltä ketjun oeli näyttää. Nyt viimeisessä pelissä Lucic putosi pelin aikana kolmoseen ja tuo tuntui heti sähköistävän kakkosketjun (ja myös Draisaitlin) peliä.
 
Hyvä kirjoitus. Kyllä se varmaan on kaikille selvää, että pelinavaaminen on ongelma Oilersille. Syynä on mielestäni osittain se, että puolustajat eivät ole siinä kovin hyviä. Mutta myös se, että tuo on ihan pelitavallistakin. McLellan tuntuu pitävän dump & chase -tyyppisestä kiekosta... tai on siis sitä kai aina jossain määrin käyttänyt. Ja se taas mielestäni osaltaan johtaa siihen, että ei oikein ole avaimia siihen miten peliä avattaisiin "hallitusti". Nyt se on sitten vähän sellaista epämääräistä pyörimistä ja kuten mainittu, niin McDavid pelkällä nopeudellaan ja luistelutaidollaan pystyy yksin hoitamaan kiekon oikeaan päähän kaukaloa. Ja edelleen päätykiekot ovat aika isossa osassa Oilersin pelinavaamisessa.

Toki ongelmaa on myös siinä, että aika usein Oilersin vaihdot muiden kuin ykkösketjun osalta menevät omassa päässä pyörimiseen ja esimerkiksi Draisaitlin ketjulla on jatkuvasti ongelmia saada kiekkoa pois vastustajalta. Tämä taas johtaa siihen, että kun se kiekko lopulta riistetään, niin ratkaisuna on roiskaisu päätyyn ja miehet vaihtoon. Ja seuraava ketju saa aloittaa taas saman rallin omassa päässä. Tämä siis näkemättä viime peliä, mutta aiempien pelien ja viime kauden perusteella tuo on aika yleinen malli.

McLellanin ketjuruletti on vähän mielestäni ylimainostettukin juttu. Oikeastaan nyt koko alkukauden on joka suunnalta huudettu, että ketjuja pitää muuttaa, mutta McLellan on pysynyt aikalailla alkuperäisessä suunnitelmassa. Tietenkin siellä Caggiula tuli Khairan tilalle toiseen peliin ja nelosketjussa on ollut muutoksia. Mutta ylempien ketjujen osalta on pysytty aika vakiokokoonpanoissa. Kunnes nyt sitten neljännessä pelissä lopulta teki muutoksia ja jatkanee uusilla ketjuilla seuraavassa pelissä.

RNH-McDavid-Draisaitl ei missään vaiheessa pelannut yhdessä viime kaudellakaan. Tai no siis 5v5-peliä ovat olleet samaan aikaan jäällä 9:13 (tällä kaudella nyt jo 2:55 eli vähän lisääntymään päin). Tuo johtuu siitä, että joko RNH tai Draisaitl oli kakkosen keskellä. Kauanhan se kesti viime vuonnakin ennenkuin lopulta RNH nostettiin McDavidin rinnalle Lucicin tilalle ja homma parani heti selvästi. Ja tuollon Draisaitl sitten kakkosen keskelle. Ykkösen oikeassa laidassahan sitten kokeiltiin useampaakin kaveria, mutta Rattie oli se joka alkoi latomaan kiekkoa maaliin.

Lucic on ollut vähän parempi mielestäni kuin mitä oli viime vuonna, mutta ei vieläkään tarpeeksi hyvä. Ei riitä oikein liike ja kiekon kanssa on varsinainen musta aukko. Hänelle kun kiekon antaa, niin aika pieni todennäköisyys on sen pysymiselle omalla joukkueella. Mutta Lucic on joukkueen kolmanneksi/neljänneksi parhaiten palkattu hyökkääjä, joka palkattiin isolla "kohulla" Hallin ruutua täyttämään. Ei GM ihan heti ole valmis myöntämään virhettään sopimuksen suhteen ja silloin varmasti valmentajakin yrittää viimeiseen asti saada puristettua miehestä jotain irti. Mutta ei hänen paikkansa nykyisillä otteilla ole kahdessa ylimmässä ketjussa tai ykkösylivoimassa. Toivottavasti kolmosessa pystyisi sentään pitämään kiekon poissa omasta maalista. Yamamotoa käy vähän sääliksi kun hänet on näemmä sidottu Luciciin kiinni.

McDavid muuten kertoi, että ei jättänyt kiekkoa tarkoituksella Rattielle vaan yritti oikeasti laukoa... mutta uskoisikohan tuon :).
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Eka erässä näkyi hyvin nuo pelin avaamisen ongelmat. Hyvä vertailukohta myöskin koska molemmat joukkueet olivat keskittyneitä ja henkisesti valmistautuneen oloisia. Oilers ei saanut oikeastaan mitään aikaan kiekollisena vaan seisoville hyökkääjille pelatut kiekot päätyivät lopulta vastustajalle. Erän vaarallisin paikka tulikin bruinsille kun nurse yritti syöttää taas liian pitkää syöttöä seisovalle hyökkääjälle jonka bruins katkaisi, käänsi ja hyökkäys päätyi yläriman kolinaan. Kovempia joukkueita vastaan kuten Jetsiä on joukkue pulassa. Voitto kuitenkin antaa taas aikaa mclellanin hengähtää
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jälkimmäisen puolikkaan pelistä katselin. Rattien loukkaantumisen jälkeen oli kyllä sellainen show ketjujen kanssa, että niistä ei paljoa kannata sanoa. Varmaan kaikki saivat pelata kaikkien kanssa. Tai ainakin siltä tuntui.
Rattien lisäksi Benningin peli loppui lyhyeen. Aika heikolta näyttää tuo kolmosparin tilanne.

Nyt on sitten pakko sanoa, että Draisaitl pelaa todella p****sti. Ei mitään järkeä koko hommassa. On joo tehnyt pisteitä ihan kivasti kun McDavid on ollut niitä järkkäämässä. Mutta muuten on sellaista liukumista ja pelailua, että ei voi jatkaa tuolla tavalla. Netissäkin pyöri pari tilannetta missä Draisaitl liukuu kohti omaa päätä ottamatta yhtään luistelupotkua vaikka vastustaja hyökkää. Ja sama kiekollisena. Onkohan haastanut kiekon kanssa ketään kertaakaan koko kaudella. Lähinnä roiskii ja menettää kiekkoja helposti.
Itseasiassa mielestäni Lucicilla oli Bruinsia vastaan ihan hyvän näköisiä vaihtoja, joten oliko tuossa kakkosketjussa koko ajan kuitenkin isoimpana ongelmana Draisaitl. Nyt sitten Rattien loukkaannuttua pääsi lisäksi paljon pelaamaan ykkösen laidassa. Tuo muutenkin oli mielestäni huono liike peluuttaa kaveria välillä laidassa ja välillä keskellä samassa pelissä. Mutta jos ihan vaikka McDavidin corsia katsoo Bruins-pelistä, niin Draisaitlin kanssa 38,46% ja ilman Draisaitlia 56,67%. Jälleen yhden pelin tilastoja ei liikaa kannata tuijottaa, mutta tuolta se näyttikin.
Silloin kun Draisaitlin sopimus tehtiin oli paljon arvostelua siitä, että mies sai sopimuksensa McDavidin siivellä pelaamalla. Viime kaudella oli mielestäni kuitenkin ihan hyvä myös oman ketjunsa keskellä. Nyt tämä syksy on ollut häneltä todella heikkoa.

Puljujärvi pelasi mielestäni hyvän vaihdon siinä vaiheessa kun McDavid oli hänen ja Lucicin välissä. Itse laittaisin seuraavaan peliin, jos Rattie on pois, ykköseen joko Puljujärven tai Yamamoton. Yamamotokin oli mielestäni varsin pirteä ja lopultakin osui myös maaliin.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
@TAM Mikä on mielipiteesi siitä, pitäisikö Draisaitlia peluuttaa keskellä ensinkään? Minusta hän ei vaikuta NHL-tason kakkossentteriltä, vaan pikemminkin hyvältä laitahyökkääjältä. Viime kaudella pelasi kieltämättä hyvin, ainakin toisinaan, mutta tuolla sopimuksella "hyvin" ei riitä. Pitäisi olla aivan helvetin hyvä ja tehdä lahjakkaista ketjukavereistaan aika paljon parempia, jopa orastavia staroja. Karrikoidusti voidaan sanoa, että McDavidin vierellä onnistuu kuka tahansa, ja sitenhän Draisaitlikin sai Chiarellilta soppariinsa sen 2,5 miljoonaa liikaa per kausi.

Mutta jos kerran nyt näyttää siltä, että Drai saattaa jopa hidastaa Mäkkäriä, mitä kannattaisi tehdä? Itse en ole nähnyt Oilersilta tällä kaudella kuin hajanaisia pätkiä, mutta mitä olen kuullut ja lukenut, vastaa hyvin ennakkokäsitystäni: Oilersilla ei ole riittävästi kärkiosaamista eikä syvyyttä.
 
Kuten Bat Helvetistä, olen poissa kun aurinko taas saa

All vibes, no tactics

Hyviä kysymyksiä. Jos Draisaitlin kanssa olisi tehty 6M$ sopimus, niin varmasti ilomielin häntä peluutettaisiin ykkösen laidalla. Kuten nytkin RNH:ta. Mutta kun annettiin tuollainen sopimus mikä annettiin, niin luonnollisesti odotukset ovat, että ei voi ainoastaan ratsastaa McDavidin rinnalla. Mistä syystä varmaankin on painetta peluuttaa häntä eri ketjussa kuin McDavidia, mutta kyllähän valmentaja aina tilaisuuden tullen laittaa nuo kaksi yhteen. Ja onhan se ollut tuottelias parivaljakko eli siinä mielessä tämä peli ehkä oli vähän poikkeus siinä mielessä, että Draisaitl ei mitenkään tuntunut auttavan McDavidin peliä. Tai siltä itsestäni näytti.

Olisi tosiaan mielenkiintoista nähdä miten Draisaitl pelaisi vaikkapa RNH:n laidalla. Tai ylipäänsä jonkun muun kuin McDavidin. Tällä hetkellä tuo pelaaminen on ainakin sellaista, että ei kakkosketju toimi oikein mitenkään kun Draisaitl on siinä keskellä. Itseasiassa näiden viiden pelin jälkeen käytännössä kaikilla hyökkääjillä on paremmat corsit ilman Draisaitlia kuin hänen kanssaan. Poikkeuksena RNH, jolla samat sekä kanssa että ilman ja Kassian joka parin minuutin yhteisellä jääajalla on ollut parempi Draisaitlin kanssa.

Eli jos koittaisi jonkun muun sentterin vierellä, niin näkisi onko kyse siitä että on parempi laidalla kuin keskellä vai siitä, että nimenomaan McDavidin kanssa sujuu. Aika vaikea sanoa tällä hetkellä, että kummasta on kyse.
Laitaan laittaminen voisi tietenkin vähän helpottaa tuon puolustusvelvoitteenkin osalta, mutta kun nyt näyttää enemmän siltä, että ei löydy edes yritystä omassa päässä, niin tuolla asialle olisi ensin tehtävä jotain. Siis asenteelle. Tai sitten jos yrittää, niin on ainakin aika laiskan näköistä yrittämistä.

Mutta ehkä olen liian kriittinen kun niitä pisteitä kuitenkin on kivasti 2+4 viiden pelin jälkeen vaikka tosiaan ovatkin kaikki tulleet McDavidin kanssa. Ja toisaalta 5v5-pelissä on ollut yhden tehdyn ja viiden päästetyn aikana jäällä ja kun Oilersia vastaan on tehty kymmenen maalia, niin onhan se aika usein osunut samalle kaverille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy