Mainos

Digiboksit

  • 482 453
  • 2 145

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
tombraider kirjoitti:
Noh tällä viikolla tuo helvetinkone sitten pitää ostaa ja taas tulee yksi kaukosaadin ja johtonippu lisää. Niin kuin niitä ei ennestään riittäisi. Pitää varmaan irtisanoa yksi DVD-soitin (harmi, koska siihen olen jo kiintynyt) sekä kotiteatterihässäkkä saa myös lähteä.

Ehdotus: säädä tv:n analoginen ääni vähän yli puolivälin ja pistä sen oma kapula kaappiin piiloon. Näin kapuloiden määrä ei kasva. Kun alat katsoa telkkaria, pistät sen Standby-kytkimestä auki ja ohjaat boksin kapulalla. Kiinni päinvastaisessa järjestyksessä. On turvallisempaakin ja sähköäkin säästyy muutama watti vuodessa.


kampanjaan kuuluu kaikki kanavat, paitsi Sextv?

No, ei sitten.


polvipetteri: Mitä asioin Satelliittipoikien luona vähän aikaa sitten niin eivät olleet vielä suostuneet ottamaan yhtään digi-dvd-tallennuslaitetta myyntiin niiden keskeneräisyyden vuoksi (lähinnä kai dvb-tekstitys).
 

Bedrock

Jäsen
dohf kirjoitti:
Topfieldin tallentavissa bokseissa muokkaus onnistuu EPG:ssä painamalla kaksi kertaa rec-näppäintä, jolloin pääsee valikkoon josta mm. kestoa voi muokata. Koska 4100:ssa ei ole käsittääkseni TAP-mahdollisuutta (joilla tämän voisi tehdä automaattisesti), tämä täytyy tehdä jokaiselle tallennukselle erikseen.

Ja koska tapanani on nillittää pikkuasioista, tämäkin olisi löytynyt boksisi käyttöohjeen sivulta 16 alkaen.
Tämän mahdollisuuden olen toki löytänyt mutta onko tosiaan niin, että aikaisempi 3v vanha Finluxin raihnainen laatikko oli tässä asiassa edelläkäviä, jos verrataan Topfieldiin? Eikö siis mistään pysty asettamaan "ylimääräistä tallennusaikaa" esim 2 min jokaiselle ohjelmalle?

Lisäksi tässä ehdottamassasi vaihtoehdossa on yksi ikävä ongelma. Käytän yleensä toistuvaa tallennusta eli asetan laitteen tallentamaan saman sarjan joka viikko. Tästä muodostuu kuitenkin ongelma, jos tannennusaikaa pidentää "käsin". Otetaan kuvitteellinen esimerkki:

Haluan tallentaa (joka viikko) Pako sarjan ti klo 21.00-22.00 (tämä siis koneen oletus). Olen muokannut tallennusta niin, että tallennuaika on yhden minuutin pidempi eli päättyy klo. 22.01. Nyt jos kuitenkin jonain tiistaina haluan tallentaa kymmenen uutiset tähän perään niin kone herjaa, että tälle on päällekkäinen tallennus (22.00-22.01) ja tallennus ei onnistu. Joudun siis muuttamaan Pako-tallennusta minuutin lyhyemmäksi, jotta saan uuden nauhoituksen alkamaan tähän perään! Ei näin!
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Bedrock kirjoitti:
Haluan tallentaa (joka viikko) Pako sarjan ti klo 21.00-22.00 (tämä siis koneen oletus). Olen muokannut tallennusta niin, että tallennuaika on yhden minuutin pidempi eli päättyy klo. 22.01. Nyt jos kuitenkin jonain tiistaina haluan tallentaa kymmenen uutiset tähän perään niin kone herjaa, että tälle on päällekkäinen tallennus (22.00-22.01) ja tallennus ei onnistu. Joudun siis muuttamaan Pako-tallennusta minuutin lyhyemmäksi, jotta saan uuden nauhoituksen alkamaan tähän perään! Ei näin!
Mitä jos yksinkertaisesti pidentäisit Pako-tallennuksen kattamaan myös kymppiuutiset?
 

Bedrock

Jäsen
Leon kirjoitti:
Mitä jos yksinkertaisesti pidentäisit Pako-tallennuksen kattamaan myös kymppiuutiset?
Onnistuuhan se toki noin mutta tämä pitäisi siis käytännössä tehdä aina, kun tallentaa jotain (ainakin MTV3:sen) ohjelmaa. Eikä hirveästi kiinnosta se tilanne, että joka toinen ohjelma "kirjastossa" on ns. turha ohjelma. Tuo kymppiuutisethan nyt on pieni paha siinä mielessä, että ne varmasti tulee katsottua kuitenkin ja kestokin on vain 20min mutta jossain tapauksissa jonkun hyvän sarjan perään alkaa 2h elokuva ja myös nämä pitäisi aina laittaa nauhalle.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Jeffrey kirjoitti:
Kyllä mun mielestä tuossa boksin asetuksissa ihan selkeästi lukee 1080p. Voin asian vielä tarkastaa kun kotia pääsen.

Tuosta Canalin lähetyksen resoluutiosta en täysin varma ole, mutta eikös ainakin Discoveryn HD lähetä ihan täyttä kamaa. Varma en ole, mutta kuvasta päätellen kyllä.
Juu, Discovery HD lähettää 1080, mutta nimenomaan lomitettuna (i). Canalikin näköjään lähettää jo (ainakin elitserien-ottelut) 1080i-resoluutiolla. Mitään lähetyksiä ei kumminkaan tule 1080p-laadulla.

Jos sinun boksi on Canalin "oma", siis Sagem, siinä on joko 720p tai 1080i.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oletteko muuten huomanneet, miten hirveän pienellä bittivirralla jotkin kanavat lähettävät ohjelmiaan? Esim. Urheilukanavan jotkut ohjelmat ovat videobittivirraltaan alle 2 MB/s. Ei siis ihme, että kuva näyttää välillä hieman rakeiselta tarkkaan katsottaessa. Ihmetyttää, että miten 2 MB/s edes riittää kunnon videokuvan (720x576) lähetykseen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Cosmo kirjoitti:
Jepjep. Minäkään en ole kännykkää vielä ostanut, kun vuonna -95 oli tiedossa, että kohta tulee uusia malleja hinnat tippuu, ei kannata ostaa. Tämä on pitänyt paikkaansa hyvin, nyt on taas julkistettu uusia malleja, odotan vielä. Nojoo, nykyään myös viihde-elektroniikaan elämänkaari on huomattavasti lyhyempi, ei voi mitään. Televisioita ei osteta enää 20 vuodeksi, jopa kameroita vaihdellaan vuoden välein. Tulevaisuuteen ei noissa vehkeissä voi investoida, vaan kannattaa ostaa mitä sillä hetkellä tarvitsee, ja päivittää sitten kun taas mielestään tarvitsee jotain uutta ominaisuutta.

Ja mitä tulee tuohon IPTV:hen, niin sen hypetystä on helppo vasta-argumentoida.

- Kun katsoo nykyistä digi-tv-meininkiä (ja ihmisten suhtautumista siihen ja julkista hulinointia), niin miksi ihmeessä iipeli-tv sitten olisi jotenkin yhtäkkiä saman miljoonien ihmisten massan mielestä aivan uskomattoman hyvä ratkaisu? Ei miksikään, haasteet ovat jopa suuremmat.

- Lisäksi TV-ohjelmien jakelua IP-verkossa koskee tyystin eri lait säännöt kuin esim. kaapelijakelua.

- Television katselussa on totuttu korkeaan käytettävyyteen, YLEn uutiset näkyvät vaikka olisi sota. Digitalisointi noudattaa samaa filosofiaa, mutta jonkun ATK-yhteyden yli käytettävyys on aivan toista luokkaa.

- Ja mitäs kun talouksissa on tavallisesti useita telkkuja? Katsellaan siellä huikeata HD-matskua, paria kolmea eri kanavaa. Lisäksi yhdeltä kanavalta nauhotetaan pornoa talteen, sillä porno ei saa loppua ikinä. Nopsasti laskettuna n. 16Mbit/s tehollinen kaistantarve asuntoon plus overheadit päälle, eli yhteyden oltava vähintään 20M+. Aika paljon.

Perinteinen antennitelkkari on ja pysyy, IP tuo ehkä siihen jotain lisäarvoa. Esim purkki, jossa on DVB-T-viritin ja sitten iipeli-tv:n kautta pystyy katsomaan jotain tilausvideoita tai lisäkanavia, lienee todennäköisin skenario.

Edelleen joku PC kytkettynä telkkariin on kyllä sci-fiä.

Hauskaan kirjoitukseesi jotain, mitä tuosta iptv:stä tiedän.

Pc:llä yhdistettynä sitä voi toki käyttää, mutta saapa siihen oman boksinsakin.

Iptv:n saat luultavammin ip-yhteytesi tarjoajalta ja kaistaa se vie vissiin hieman enemmänkin, mutta mulla sitä nostettiin kyselemättä 200 Mbps:ksi, normaalista 100 Mbps:sästä.

Käytettävyydessä ei ollut moitteen sijaa.

Useampien telkkujen ongelma ratkeaa kytkimellä, kun hommaa tarpeeksi moniporttisen. Minulla ainakin on laajakaistan tarjoaja määritellyt viisi konetta/kotitalous ja kuuleman mukaan tästäkin ylöspäin saa tarvittaessa sopimuksella, jotta porno ei siis loppuisi ikinä.

Hypetyksestä asian puitteissa en nyt tiedä, totesinpahan siinä olevan varteenotettava ja kilpailukykyinen vaihtoehto, kun vaan siitä ihmiset tietäisi.

Siitäkin viimeistä saamaani tietoa, että kun yle ei ole kiinnostunut hd-lähetyksistä, suomessa pysyttäneen näissä spekseissä ehkä jopa tuonne 2020 asti.
Itse boksien hinnat ei tule enää tippumaan, eli sillä pohjalla asiaa miettivälle, voi hankkia boksinsa samoin tein, ei ne enää halpene.
 

scholl

Jäsen
Onko joillain tietoa Tukholman alueen digibokseista? Siis kun tv näkyy ilmeisesti niinkuin ennenkin, koska kaapelitv:seen se syötetään yhä analoigisesti, mutta TV Finland ei näy eilisestä alkaen enää. En ole missään paikallisissa giganteissa ja vastaavissa edes digiboxeja edes nähnyt, eikä asiasta kukaan puhu mitään. Sanotaan vaan, että mitään ei tarvitse tehdä, mutta jos haluaa nähdä Suomen tv:tä niin tarttis kai tehdä jotain.
 

Wesku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt en jaksanut alkaa kahlaamaan ketjua taaksepäin, mutta simppeli kymysys:
Joko on boxi, joka tallentaa ja jossa on polttava DVD, eli ne tallentamansa leffat saa kätevästi polteltua pois boxin muistista DVD-levylle ?

Jos on niin mitä hintaluokkaa ovat moiset ihmeet ?

Tietokoneeseen liitettävät ja sitä kautta polttomahdollisuussysteemit ei käy. Sijainnit ovat hankalat ja piuhojen kanssa taistellessa menee hermot. muutenkin olen enemmän "Tuomenmarja" kuin "Sudenpentu" näissä kuvioissa.

Tällä hetkellä mennään meidän perheessä parilla perus-boksilla, joissa korttipaikat ja tallennukset ovat sitten wanhan kunnon videon varassa.
 

J.Petke

Jäsen
Wesku kirjoitti:
Nyt en jaksanut alkaa kahlaamaan ketjua taaksepäin, mutta simppeli kymysys:
Joko on boxi, joka tallentaa ja jossa on polttava DVD, eli ne tallentamansa leffat saa kätevästi polteltua pois boxin muistista DVD-levylle ?

Jos on niin mitä hintaluokkaa ovat moiset ihmeet ?

On jo muutamakin malli missä on kovalevy/digiviritin/polttava dvd ja hinta on jossain 600-700e. Kannattaa vaan huomioida, että näissä malleissa ei ole kahta viritintä eli joudut katsomaan sitä kanavaa mitä tallennat. Kahden virittimen laitteita ei kai vielä ole tarjolla. Ja joskus kun kaksivirittimiset tulevat niin hinta tulee luultavasti olemaan aika korkea. Parempi ratkaisu on mielestäni erillinen tallentava digiboksi ja tallentava dvd. Hinta menee suurinpiirtein samoihin.

Käyttökokemusta minulla ei noista laitteista ole mutta enpä niistä nyt kauheasti pahaakaan ole kuullut.
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
JypFabu kirjoitti:
Hauskaan kirjoitukseesi jotain, mitä tuosta iptv:stä tiedän.

Pc:llä yhdistettynä sitä voi toki käyttää, mutta saapa siihen oman boksinsakin.

Iptv:n saat luultavammin ip-yhteytesi tarjoajalta ja kaistaa se vie vissiin hieman enemmänkin, mutta mulla sitä nostettiin kyselemättä 200 Mbps:ksi, normaalista 100 Mbps:sästä.

Käytettävyydessä ei ollut moitteen sijaa.

Useampien telkkujen ongelma ratkeaa kytkimellä, kun hommaa tarpeeksi moniporttisen. Minulla ainakin on laajakaistan tarjoaja määritellyt viisi konetta/kotitalous ja kuuleman mukaan tästäkin ylöspäin saa tarvittaessa sopimuksella, jotta porno ei siis loppuisi ikinä.

No johan on. Samahan se nyt on vaikka olisi 30 kytkinporttia, jos yhteys kotiin jotain muuta kuin "soitolla 200mb/s, T:Petelius!"

Suomessa "laajakaista" on jossain karvan alle 60% talouksista, ja Suomessa "laajakaistaksi" FiCom määrittelee edelleenkin 256kbps yhteyden. Tuollaiset 100Mb-yhteydet on silkkaa utopiaa valtaosalle kotitalouksista vielä pitkään. Ei siinä, uusia taloja kyllä kaapeloidaan kunnon runkoyhteyksien päähän innokkaasti (taajamissa), mutta vanhoissa asunnoissa ja haja-asutusalueilla ollaan kusessa. Ei tarvitse mennä kovinkaan paljoa pikkukaupungin/kyläkeskuksen ulkopuolelle, kun ainoa mahdollinen lankayhteys on ISDN. Yhteydet puhelinkeskuksiin ovat liian pitkät, eikä operaattori halua jonkun yhden ATK-aktiivisen maanviljelijän takia kalustaa/perustaa uutta keskusta jonnekin metsään. Tai haluaisi, mutta ATK-aktiivi ei halua maksaa sitä hänelle siirtynyttä järjetöntä kustannusta siitä.

IPTV-bokseja on toki maailman sivu täynnä, mutta käytännössä proprietary-ratkaisuja kaikki. Kaukana ollaan siitä tilanteesta, että kuka tahansa voisi marssia mihin tahansa markettiin, ostaa sieltä boksin ja alkaa katselemaan niitä ohjelmia tuosta noin vaan ihan kenen operaattorin verkossa tahansa.

Niin, kumpia talouksia Suomessa enemmän, digiboksitalouksia vai laajakaistatalouksia? Kumpi meni kumman ohi viime vuonna ja kumman osuus tulee jatkossa kasvamaan tulevaisuudessa vielä enemmän? Aivan.

.jarska kirjoitti:
Ja voi sitä kaistan määrää mitä täällä olisi käytössä jos digitv:n rahat olisi käytetty laajakaistojen rakentamiseen ja toteutettu koko homma tcp/ip:n yli. Mutta se nyt on eri asia ja virhe on jo tehty. So not.

JypFabu kirjoitti:
Osin tosta viimesestä kappaleesta samaa mieltä, virhe tehtiin ja iso, toki iptv on jo toimivana siellä, missä laajakaistayhteys on.

Lainaan vähän vanhoja, mutta metsässä olette kuin puolet Suomen asukkaista. Digi-tv näkyy nyt 99,9% kotitalouksista, ja jos joka torppaan oltaisiin alettu, tai vaikka nyt tai vaikka 100 vuoden päästä kaivamaan kuitua, niin sellaista rahaa ei Suomesta löydy, että moinen olisi mahdollista. Pelkkää populistien haihattelua kaikki tyynni - ja sekin jostain 90-luvun teknohuuman hulina-ajoilta. Eihän kukaan järkevä ihminen ole tosissaan ollut tuota mieltä varmaan viiteen vuoteen.
 

Jeffrey

Jäsen
fastasashark kirjoitti:
Juu, Discovery HD lähettää 1080, mutta nimenomaan lomitettuna (i). Canalikin näköjään lähettää jo (ainakin elitserien-ottelut) 1080i-resoluutiolla. Mitään lähetyksiä ei kumminkaan tule 1080p-laadulla.

Jos sinun boksi on Canalin "oma", siis Sagem, siinä on joko 720p tai 1080i.

Juu näinhän se menee, ja menin metsään, mutta tässä asiassa ihan kiva olla väärässä, koska tämähän tarkoittaa sitä, että jo hemmetin hyvä kuva vielä paranee?

Mitenkäs sitten tuo 1080p, koskas sitä alkaa boksista pukkaamaan, vai alkaako koskaan? Ja pitääkö sillon sitten taas hommata uusi boksi?

Kellään tietoa tuleeko tuo Canalin kautta tuleva Sky Sportsin HD futis matsku 1080i vai 720p?
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Otsikon kysymykseen vastaus: Omistin kaksi boxia, vaan tuli muutettua antennitaloudesta kaapelitalouteen, niin analoginen jamppa oon. Vituttaa, kun sama boxi ei voi käydä kumpaankin verkkoon, perseestä tämmöinen järjestely.
 
Pitänee kai se boksi kohta hankkia. Mietin vaan tarviaako kaapeli-tv:seen sopivaan boxiin mitään erikoisempaa asennusta? Vai käykö yhtä helposti kuin antennitaloudessa. Periaatteessa en mokomaa kapinetta edes tarvitse. Ne pari kanavaa mitä lisänä tulee ei niin hyviä kuitenkaan ole. Kun tuskin tuo kuvan laatu meikäläisen 80-luvun telkkarista siitä paranee. Toisaalta tekisi mieli hankkia tallentava boxi. Mutta toisaalta jos töitä löytyy niin vaihdan kämppää ja mistä sen taas tietää jos siellä ei ole kaapeli-tv:tä. Ja mitäs hittoa sillä boxilla sitten tekee. Etenkin kun ei ketään tunne kellä olisi kaapeli-tv ja sen voisi eteenpäin kaupata.
 

spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
polvipetteri kirjoitti:
Onko kenelläkään kokemusta näistä tallentavan dvd:n ja digiboksin yhdistelmälaitteista, joita on kuulemma tullut markkinoille hiljan. Jossain lehdessä oli pieni mainita. Täytyy kaivaa jostain lisää tietoa, mutta jos jollain on käytännön kokemusta laitteiston toimivuudesta, niin mielelläni ottaisin vastaan.
Meillä ainakin on myynnissä Sonyn kikotin, jossa on siis kovalevy+tallentava DVD antenniverkon boksin kanssa. Huono puoli tuossa on se, ettei siinä ole kuin yksi viritin, joten usean kanavan tallentaminen, tai toisen katsominen tallennuksen aikana ei ole mahdollista. Hintaa oli muistaakseni jotain 500-550€, mutta suosittelisin odottelemaan kahden virittimen yhdistelmälaitteiden yleistymistä.
 

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ostin todellakin DVB-T boxin ja mukaan ostamani antenni ei tuo tarpeeksi "kenttiä" ja tämän vuoksi kanavia ei saa näkymään.

Tällainen löytyy:
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=9910
Löytyykö verkkokauppa.comista kohtuuhintaista mutta huomattavasti parempaa vaihtoehtoa?
Onko teoriassa mahdollista, että Helsingistä löytyy paikka mistä ei sisäantennilla saa näkymään DVB-t:tä?
Talo on kaapelitv:llä mutta sillähän ei pitäisi olla mitään tekemistä asian kanssa kun ulkoisen antennin kanssa pelataan?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kyllä tuo antenni on hyvä, minulla se toimii loistavasti. Signaalisi on vain liian huono, jos et saa tuolla näkymään. Oletko tehnyt kaikkesi antennin sijoituspaikan suhteen?

PS. Itse saan tuolla antennilla hyvällä kelillä peruskanavat näkyviin jopa ilman virtalähdettä. Ja sitä en tarvitse muutenkaan, kun telkkarista (LG) saa asetuksia vaihtamalla syötettyä 5 V jännitteen antennille.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
bisnesman kirjoitti:
Ostin todellakin DVB-T boxin ja mukaan ostamani antenni ei tuo tarpeeksi "kenttiä" ja tämän vuoksi kanavia ei saa näkymään.

Tällainen löytyy:
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=9910
Löytyykö verkkokauppa.comista kohtuuhintaista mutta huomattavasti parempaa vaihtoehtoa?
Onko teoriassa mahdollista, että Helsingistä löytyy paikka mistä ei sisäantennilla saa näkymään DVB-t:tä?
Talo on kaapelitv:llä mutta sillähän ei pitäisi olla mitään tekemistä asian kanssa kun ulkoisen antennin kanssa pelataan?

Täysin mahdollista, että esimerkiksi vanhoissa paksuseinäisissä taloissa ei signaali riitä tuollaisella. Tuollaisessa antennissa on se heikko puoli, ettei siinä ole säätöä - on nimittäin myös niin, että jos signaali on liian vahva, ei kuva välttämättä tuolloinkaan näy.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
scholl kirjoitti:
Onko joillain tietoa Tukholman alueen digibokseista? Siis kun tv näkyy ilmeisesti niinkuin ennenkin, koska kaapelitv:seen se syötetään yhä analoigisesti, mutta TV Finland ei näy eilisestä alkaen enää. En ole missään paikallisissa giganteissa ja vastaavissa edes digiboxeja edes nähnyt, eikä asiasta kukaan puhu mitään. Sanotaan vaan, että mitään ei tarvitse tehdä, mutta jos haluaa nähdä Suomen tv:tä niin tarttis kai tehdä jotain.

Stokkan kaapeliin syötetään sekä analoginen että digisignaali toistaiseksi. Nyt vain joistain kanavista jäi tuo analoginen pois. Että kaapeliboksi vaan kehiin niin taas pelittää.

Miksi Suomessa ei muuten voitu toimia näin, eli kaapeliyhtiöt voivat itse päättää kuinka kauan analogista signaalia välittävät? Ihmettelen, vaikken itse kaapelitaloudessa asukkaan.

t. hanu
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Jeffrey kirjoitti:
Juu näinhän se menee, ja menin metsään, mutta tässä asiassa ihan kiva olla väärässä, koska tämähän tarkoittaa sitä, että jo hemmetin hyvä kuva vielä paranee?

Mitenkäs sitten tuo 1080p, koskas sitä alkaa boksista pukkaamaan, vai alkaako koskaan? Ja pitääkö sillon sitten taas hommata uusi boksi?
1080p ei lähitulevaisuudessa oteta käyttöön, sillä se vaatii liian suurta bittivirtaa.

Itse boksi ei ole 1080p-yhteensopiva joka tarkoittaa että jos/kun niitä lähetyksiä tulee, boksi pitää vaihtaa. 1080p:tä pystytään hyödyntämään käytännössä vain esim. blueray ja DVD-HD -soittimien kanssa (toistaiseksi).

Ruotsin Canal Digitalin sivuilta löytyy paremmin infoa kun Suomen CD-sivuilta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
hanu kirjoitti:
Stokkan kaapeliin syötetään sekä analoginen että digisignaali toistaiseksi. Nyt vain joistain kanavista jäi tuo analoginen pois. Että kaapeliboksi vaan kehiin niin taas pelittää.

Miksi Suomessa ei muuten voitu toimia näin, eli kaapeliyhtiöt voivat itse päättää kuinka kauan analogista signaalia välittävät? Ihmettelen, vaikken itse kaapelitaloudessa asukkaan.

t. hanu

Sanoisin tähän varmana tietona, mutten voi tarkemmin huudella, että myös suomessa kaapeliin jatketaan signaalin tuuppaamista elokuun jälkeenkin, kuinka kauan, en tiedä. Asiasta ei todellakaan julkisesti huudella.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yläpesälle ja spertille kiitoksia vastauksista. Nyt kun spertti mainitsi, niin se taisi olla juuri Sony, jonka siinä lehtijutussa mainostettin tuoneen ko. aparaatin markkinoille. Toista valmistajaa / merkkiä en muista. Tarkempaa teknistä tietoa laitteesta ei tuossa lyhyessä lehtijutussa ollut.

Toisessa boksissani on mahdollisuus tallentaa kolmea kanavaa yhtä aikaa, joten ei kyllä tuo yhden virittimen laite juuri nappaa. Jäämme siis odottelemaan.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
HUMAX 9200C

Tämä laite tuli ostettua viime viikolla. Ja paskan ostin. Onko kenelläkään Jatkoaikalaisella kyseistä laitetta toimivana mallina? Ja nimenomaan kaapelimalli Welhon verkossa Canalin kanavilla.

Vikoja:

Katselusta n.70% on maksullisella puolella ja Humaxin salauksenpurku tökkii pahasti. Kuva pysähtyy paikalleen ja ruutuun tulee teksti "kanava salattu...", jonka jälkeen lähetys alkaa uudelleen. Ääni jatkaa taustalla normaalisti. Muiden vikojen/ominaisuuksien kanssa voisin vielä jaksaa, mutta tämä on liikaa varsinkin urheilua katsoessa. Ja muutenkin katsellessa tulee vain odotettua seuraavaa pätkäisyä. Aaargh. Maksuttomat kanavat ok.

Ohjelmaopas ei päivity (vika/ominaisuus oli jo etukäteen tiedossa). Pienempi vika, mutta myös erittäin raivostuttava.

Laite on erittäin äänekäs l. jyrisee myös valmiustilassa kovalevyn ja tuulettimen pitäessä voimakasta ääntä. Resonoi todella paljon. Styroksia on tällä hetkellä reunoilla nostamassa koko laitetta.

Ääni on välillä kadonnut kanavaa vaihtaessa. Laite kakesta päältä/päälle ja äänet toimivat taas.


Positiivista tästä laitteesta on vaikea keksiä tällä hetkellä. Normaalit avut l. tehdasasetukset, piuhat irti seinästä, kanavahaku kortti koneessa, yön yli maksukanava päällä, pieni isku kylkeen, ravistelu, heimotanssi... kokeiltu ilman tulosta. Vekottimessa uusin softa. Soittelin Humaxin takuuhuoltoon ja sieltä kerrottiin uuden softan valmistuvan "lähiaikoina" ja sen pitäisi korjata nämä edellä mainitut viat. Epäilen. DVD-Plazalta löytyy aiheesta lisää.

Onko kenelläkään toimivaa Humaxia? Onko kenelläkään toimivaa tallentavaa boxia Welhon verkossa, jossa myös maksukanavat toimivat? Samsung p853z, Topfield 4100 tai Handan c6000/cv7800, suosituksia.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Sinänsä hauska kuulla,että muillakin on ongelmia. Oma antenniverkon Medion MDT 2020 PVR on melko kelvoton rakkine.Oman aikani jaksoin sähköpostia lähettää ja käydä kaupassa valittamassa. Normaalitilanteessa olisin varmasti saanut kaupan purettua, mutta en ollut kovin aggressiivinen, koska ajattelin kuulemani perusteella vaikeuksien kuuluvan asiaan.Hiljalleen totuin, mutta nyt Canal +:n hankinnan jälkeen alkaa hermot mennä.
Toistaiseksi en Canalia viitsi edes katsoa, kun tosiaan koko ajan saa jännittää, koska kuvan pysähdys(n. kerran minuutissa) on taas ´lopullinen´ja vain piuhojen irrotus auttaa.Muutaman ensimmäisen päivän toimi hyvin, nykyisin jostain syystä vain NHL-pelit näkyvät kunnolla.

Maksuttomat kanavat näkyvät hyvin. Alussa nekin tilttailivat useastikin ja perheessämme säilyy legendana päivä, jolloin Mannerheim kätteli sotilasta joka kanavalla koko ajan. Tähän ei useampi piuhojen irrotuskaan auttanut, vaan raaka lepo.
Masiina on periatteessa tallentava, mutta tallentaa mitä itse lystää ,yleensä loppumatonta lyhyttä luuppia väärältä kanavalta.

Isken k.o boxin kiinni kakkostelkkariin. Mikä lienisi varma peruspeli antenniverkkoon sen tilalle ?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös