Digiboksit

  • 472 272
  • 2 151

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Gigantin myyjä oli sitä mieltä että "HDT on aivan susi, vaikeakäyttöinen ja niitä tulee heille kaikkein eniten takaisin, meillä oli varmaan maanantaikappale". Veikon koneen kaveri taas kertoi että "C3000 on aivan susi, kaikki myytiin alehinnalla pois eikä lisää tilata, heillä kaikki olivat sitten maanataikappaleita". Suositukset menivät siis täysin ristiin, liekö sitten ollut jotain piilotettuja agendoja taustalla. Referenssien pohjalta päädyimme lopulta erin 2-1 HDT 4500:n. Pikaisen kokeilun jälkeen ainakin käyttö tuntui hyvinkin selkeältä.

Kodinkoneliikkeestä harvoin kannattaa kysyä neuvoa. Liikkeelle ja myyjälle paras kone on aina se mikä jättää katetta. Laitteen todellisella toimivuudella yms. ei ole mitään merkitystä, varsinkin Gigantissa. Netin keskustelupalstoilta kannattaa selvittää mielipiteitä ja muiden kokemuksia laitteista.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Sunnuntaikäyttäjän (tyhmä) kysymys: onko olemassa jo televisioita jossa olisi tallennusominaisuus? Tuntuu jotenkin hassulta että erillisiä digibokseja vielä tarvitaan (!?).
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Sunnuntaikäyttäjän (tyhmä) kysymys: onko olemassa jo televisioita jossa olisi tallennusominaisuus? Tuntuu jotenkin hassulta että erillisiä digibokseja vielä tarvitaan (!?).

Faijalla on olemassa Samsungin telkkari mikä pystyy tallentamaan ulkoiselle kovalevylle tallenteita. Ihan kätevä systeemi.

-Tinke
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Toppareiden tyyppivika ei ole ajan myötä hajoava kovalevy vaan virtalähde. Toki virtalähteen hajoaminen aiheuttaa muiden vikojen lisäksi myös kovalevyjen tuhoutumisia. Virtalähteen heikkous on surkeat (ja alimitoitetut) elektrolyyttikondensaattorit.
Näin on. Vaihdoin omaan TF500c-boksiin laadukkaat konkat ja teraisen kovalevyn 5 vuotta sitten ja pelaa edelleenkin. Virtalähde happani kolmessa vuodessa ja aiheutti boksin jäätymistä päivittäin. Nyt jäätyy ehkä muutaman kerran vuodessa(4 pistettä näytössä).

Osathan löytyvät netistä tilaamalla ja remontti onnistuu helposti, jos on kokemusta juotoshommista. Eri asia on kannattaako tuollaista enää ruveta korjailemaan. Minulla ei ole tarvetta HD-kanaville ja olen tottunut Topparin TAPeihin, eli apuohjelmiin(mm. ohjelmien automaattinen tallennus nimellä jne.), niin kurjalta tuntuisi tuosta boksista luopua.
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
OK, kiitos @mjarkko ja @Tinke-80.

Ulkoinen kovalevy vaan telkkarin kylkeen - onko TVssa siis valmiina jo ohjauslogiikka jolla tuota kovalevyä käytetään tyyliin digiboksi mitä nyt tulee normaalien digiboksien ominaisuuksiin
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Kysymys Topfield-tietäjille:

- Voiko Topfieldissä etsiä yksittäisiä ohjelmia ohjelmaoppaasta? Eli jos esim. haluaisin tallentaa seuraavan A-studion niin että ei tarvitsisi kahlata koko ohjelmaopasta vaan voisin kirjoittaa hakuun "A-studio". En ole löytänyt find-komentoa Topfieldistä.

- Tallennusasetuksissa on toimintona "ajastintallennuksen kesto" - mitähän tämä mahtaa tarkoittaa? Taitaa olla englanniksi "Time shift duration". Samassa valikossa on toiminto "Katseluajan siirto", joka tarkoittanee sitä, kuinka kauaksi aikaa laite tallentaa kovalevylleen katselun kohteena olevaa live-ohjelmaa, mutta tuo "ajastintallennuksen kesto" on jäänyt epäselväksi.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Oma Topfieldini on viitisen vuotta vanha ja se toimii yhä moiteetta. Siirrän aika usein boksin kovalevylle tallennettuja ohjelmia USB-kaapelin ja Altair-ohjelman kautta tietokoneelle. Sain tarjouksen ostaa pois halvalla lähes käyttämättömän Topfieldin (CRC 1410) HD-boksin, jossa on irrotettava kovalevy, mutta ei USB-B-porttia. Takapaneelissa on USB-A-portti lisätallennusta varten. Kysymykseni kuuuukin, siirtääkö USB-A-USB-A-kaapeli dataa vai miten kyseisestä boksista saa ohjelmia siirrettyä tietokoneelle?
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Kysymys Topfield-tietäjille:

- Voiko Topfieldissä etsiä yksittäisiä ohjelmia ohjelmaoppaasta? Eli jos esim. haluaisin tallentaa seuraavan A-studion niin että ei tarvitsisi kahlata koko ohjelmaopasta vaan voisin kirjoittaa hakuun "A-studio". En ole löytänyt find-komentoa Topfieldistä.

Topfieldin oma EPG on perseestä. Käytän tuohon ohjelmien hakuun ja automaattiseen tallennukseen UK Auto Scheduler tapia. Siinä voi tehdä hakuja hakusanoilla ja tallentaa hakusanojen mukaan automaattisesti.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Topfieldin oma EPG on perseestä. Käytän tuohon ohjelmien hakuun ja automaattiseen tallennukseen UK Auto Scheduler tapia. Siinä voi tehdä hakuja hakusanoilla ja tallentaa hakusanojen mukaan automaattisesti.

Kiitos tiedosta. Olen ihmetellyt, että voiko hakutoiminto tosiaan Topfieldistä puuttua, mutta näköjään voi. Tuntuu käsittämättömältä, sillä find on ainakin itelle varsin olennainen työkalu.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Kenelläkään suositusta HD digiboksiksi kaapeliverkkoon? Täytyisi hommata moinen ennen Valioliiga-kauden alkua.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Hei, otin käyttöön vanhan mutta toimivan KCF B3001HCOC -boksin. Lähtee käyntiin ihan jees ja peruskanavat näkyy, mutta maksukanavat ei (vaikka linkitys ok). Miten toimia? Operaattorille on soitettu ja varmaan soitetaan tänään. :D
 
ipaz

Laite vaatinee softan päivityksen. Ja riippuen siitä miten vanha laite on niin onko uutta softaa enää saatavilla... Jotkut valmistajat kun eivät enää kehittele uusia softia edes kolme vuotta sitten kauppoihin tulleisiin bokseihin.
 
Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Kellään hyvää suositusta antenniverkon digiboksiksi? Elisa-viihde soppari päättyy pian (luojan kiitos) ja digiboksia tarttisi. Wbox HD3:sta olen jonkin verran katsellut.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ukkonen saatana meni hajottamaan Wboxin(1TB versio), onko valistunutta rvausta mikä on paskana ja mitä maksaisi korjata? Mistä osia tai jos joku jopa korjaisi sen kohtuu hinnalla? Virtalähdekö siellä posahtaa tälläisissä tilanteissa. Nyt laite on siis pimeä eikä virtaskaa tule vaikka kokeilin parilla eri virtajohdolla.

_
 
Suosikkijoukkue
JYP
Käyttääkö kukaan enää digiboksia? Topfieldin maahantuoja on mennyt konkurssiin, joten uusia ohjelmistopäivityksiä suomeksi ei taida enää tulla...
 
Jomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
HDThunder HD5220 tallentava digiboksi lakkasi toimimasta eli ei mene päälle vaikka tuuletin kyllä pyörii laitteessa.

Googlettelin aikani ja näyttäisi, että noita on saatu kuntoo virtalähteen elkojen kondensaattorien vaihdolla.

Onko kukaan tehnyt kyseistä operaatiota tai onko kenelläkään mitään hajua, mitkä kondensaattorit sieltä pitäisi vaihtaa?

Netistä kyllä löytyy valmiita kondensaattoripaketteja mutta ei niissäkään mainita, mitkä kondensaattorinumerot tulisi vaihtaa.
 
Aikanaan kun korjasin Topfieldini virtalähteen, niin vaihdoin kaikki toisiopuolen konkat.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En kyllä aio hankkia yhtään boksia enää tallennusta varten. Nykyinenkin toimii lähinnä dvd-soittimena. Ei vaan ole mitään syytä tallennella ohjelmia. Se taas johtuu a) tarjonnan ja kysynnän kohtaamisesta (sitä ei siis ole), ja b) ajansiirron hoidan striimeillä, eli NHL ja NFL hoituvat kevyesti niinkin. Jos nykyinen boksi heittää veivinsä, päivitän telkkarin ja laitan siihen ulkoisen levyn niitä kolmea leffaa varten, jotka sattuvat vuosittain kiinnostamaan.
 
Zen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vanha ketju mutta minulle ajankohtainen. Olen ollut elisaviihteen asiakas pariin otteeseen. Nyt loppui määräaika ja lopetin palvelun chatin kautta. Asiakaspalvelusta tuli vittumaiseen sävyyn että boksi pitää siihen ja siihen päivään mennessä lähettää heille asiakaspalautuksena tai tulee penalttia.

Aikaisemmin boksit on jäänyt itselle. Ei minulla ole sille käyttöä mutta vituttaa lähteä lähettelemään, kun tiedä ettei nekään sillä mitään tee. Kaikkien aikaa tässä tuhlataan. Kierrätykseen se kai sielläkin menee? Oletteko te joutunut palauttamaan Elisalle sopimuksen päätyttyä?

No postitellaan nyt sitten...
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
@Zen

Elisalla siis käytössä vuokraboksisysteemi? Periaatteessa toki parempi kuin DNA:lla ainakin aiemmin, koska ilman operaattorin palvelua tuollaisella ylihintaisella boksilla ei ole mitään käyttöä. DNA:n roskalla ei pystynyt palvelun päätyttyä katsomaan edes normaaleja antennikanavia.

Lähettäisin tuon muovipussiin käärittynä.
 
Tietääkseni se on aina ollut Elisalla vuokraboksi, mutta sitä ei ole pitänyt palauttaa, kun mitä nyt joku tekisi yli 2v käytetyllä boksilla. Vielä nykyaikana. En joutunut edellisen lopetettuakaan palauttaa, toki siitä on aikaa.No pussissa lähetän ettei sanktio maksuja tule. No tämä tästä, ei iso juttu.

Mutta jos joku irtisanonut lähiaikoina niin kertokaa jouduitteko palauttamaan?

Muokkasin pisteen kysymysmerkiksi.
 
Sama homma, jouduin palauttamaan kun lopetin elisa viihde premiumim, aiempia vanhemman mallin bokseja ei tarvinut palauttaa. Voisiko johtua tuosta että rauta muuttui aika olennaisesti premiumin ja vanhan version välillä.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
@Zen

Elisalla siis käytössä vuokraboksisysteemi? Periaatteessa toki parempi kuin DNA:lla ainakin aiemmin, koska ilman operaattorin palvelua tuollaisella ylihintaisella boksilla ei ole mitään käyttöä. DNA:n roskalla ei pystynyt palvelun päätyttyä katsomaan edes normaaleja antennikanavia.
Dna:n boksilla pystyy käyttämään ns. älytelevisiopalveluita ilman sopimusta. Esim. Youtubea, Netflixiä ja Areenaa. Eli erittäin pätevä laite myös ilman sopparia, jos oma näköradio on vähä-älyinen.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Dna:n boksilla pystyy käyttämään ns. älytelevisiopalveluita ilman sopimusta. Esim. Youtubea, Netflixiä ja Areenaa. Eli erittäin pätevä laite myös ilman sopparia, jos oma näköradio on vähä-älyinen.

Tiedän toki että pystyy käyttämään. Erittäin päteväksi en kyllä kuvailisi tuota bugista boksia ja noin muutenkin toimivampia ratkaisuja löytyy huomattavasti halvemmallakin. Mutta hyvä juttu, jos tuo on jollekin ollut pätevä laite.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös