Mainos

Digiboksit

  • 482 404
  • 2 145

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
STT:n tiedotteista:

Valtioneuvosto on myöntänyt uusia digi-tv-lupia kuudelle yhtiölle. Luvan saivat Walt Disney Company, Discovery, Eurosport, MTV Networks Europe, MTV ja Swelcom. Valtioneuvosto hylkäsi muun muassa Viasatin ja Turner Entertainmentin sekä muutaman pienyhtiön hakemukset.
 
Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Omituinen hanke?

Liikenne- ja viestintäministeriön projektitiedottaja Marko Erikson väitti jokin aika sitten Helsingin sanomissa, että digitaaliseen televisioon siirrytään, koska tekniikka vaatii uusimista.
Samalla hän kuitenkin jättää kertomatta, että tämä epämääräinen väite pätee parhaimmillaankin alle puoleen Suomen kotitalouksista.
Televisiolähetysten digitalisointi lienee perusteltua antenniverkossa, jossa taajuuksista on pulaa ja digitaalisella signaalilla saadaan katsojalle välitettyä aidosti parempi kuva.
Kuitenkin yli puolet suomalaisista kotitalouksista asuu kaapelitelevision piirissä. Näille talouksille digisovitin ei tuo parempaa tv-kuvaa, joten ainoaksi hyödyksi jäävät digitaalisen ohjelmaoppaan kaltaiset lisäpalvelut.
Kaapelitelevision piirissä asuvat kuluttajat ovatkin ostokäyttäytymisellään ilmaisseet, kuinka paljon heitä nämä lisäarvopalvelut kiinnostavat - vasta reilu kolmannes on hankkinut digisovittimen.
Nyt kaikille kaapelitelevision varrella asuville lähetetään tv-kanavat sekä analogisessa että digitaalisessa muodossa. Ei ole olemassa MITÄÄN TEKNISTÄ SYYTÄ, miksi näin ei voitaisi tehdä vastedeskin.
Kaapelitelevisiossa ei taajuuksista ole pulaa. Ne kuluttajat, jotka haluavat käyttää digitaalisuuden tuomia lisäarvopalveluita, voivat niin tehdä, mutta tämän valinnan tulisi olla kuluttajalla.
Täytyy huomioida, että suurella osalla kuluttajista on myös internetliittymä, joka tarjoaa merkittävästi digitelevisiota laajemmat ja nopeammin kehittyvät lisäarvopalvelut.
Yhteen internetliittymään voidaan kotitalouksissa liittää monta tietokonetta, mutta yhteen digisovittimeen käytännössä vain yksi televisio.
Näin ollen jokaista kotitalouden telkkaria varten tarvitaan oma digisovittimensa - jos boxi vanhaan televisioon ylipäätään edes sopii.
Tekniikan pitäisi kehittyä markkinaehtoisesti, jolloin hyväksi havaitut ja paljon käytetyt palvelut pidetään toiminnassa, kunnes niiden käyttöaste putoaa taloudellisesti kestämättömän matalalle tasolle.
Nyt esitellyissä aikatauluissa kaapelitelevisiolähetysten osalta näin ei ole asian laita. Ei ole mitään teknistä syytä lopettaa analogisia tv-lähetyksiä kaapelitelevisiossa.
Tv-lähetysten pakkodigitalisointia joudutaan Ruotsin tapaan höllentämään, jos supertekstitelevisio ja muut lisäarvopalvelut eivät seuraavan kymmenen kuukauden aikana saa kaapelitelevision piirissä asuvia hankkimaan digiboxeja ennennäkemättömällä vauhdilla.
Yleisradion rahoituspohja nimittäin romahtaa samalla hetkellä, kun televisiolupamaksun maksuvelvollisuus diboksittomien kansalaisten osalta päättyy.

(HS)
 
Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Omistan mutta huomenna menee takaisin kauppaan, onneksi on kahden vuoden takuu jotta uutta tilalle. Joko kaukosäädin tai boksi on viallinen, kuukauden verran toimi mainosti mutta nyt ei tapahdu mitään kun kakella käskyttää. Toimiihan se mutta metrin päästä tai lähempää, se onkin ihan sama kun ei olisi kakea laisinkaan.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koirapoika kirjoitti:

Oletko huomioinut, että kake ei toimi pyhällä hengellä, vaan paristoilla, jotka tulee välillä vaihtaa? Alkuperäiset paristot ovat saattaneet olla laatikossa epämääräisen ajan, jolloin ne ovat purkautuneet itsestään. Kokeile ennen kauppareissua uusilla paristoilla.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Paitselo kirjoitti:
...Ei ole olemassa MITÄÄN TEKNISTÄ SYYTÄ, miksi näin ei voitaisi tehdä vastedeskin..

Nyt en ole aivan varma oliko tämä siis pääkaupunkiseudulla ilmestyvän maakuntalehden kirjoituksesta vai Paitselon aivoituksista. Mutta mutta. Kun sanaa tarkasti tarkastaa, niin näinhän tietenkin on. Ei mitään pakottavaa syytä ollut, kuten ei ollut aikanaan siirryttäessä mustavalkoisesta lähetyksestä värilähetykseenkään, tai NMT:stä GSM:ään. Tietyt asiat vain tulevat helpommiksi ja mahdollisiksi näiden siirtymien myötä. Olisi mielenkiintoista kuulla myös kanavaoperaattoreiden näkemyksiä asiasta, kaikkien kanavien diginä ja anana lähettämisen järkevyydestä ja kannattavuudesta.

Varmaankin on kyse myös mielikuvista ja niillä kisaamisesta. Suomi haluaa profiloitua korkean teknologian edistysmaana erinäisistä syistä, joilla on laajempiakin vaikutuksia kuin se, millä tarkkuudella salkkarit kotitalouksissa näkyy. Onko meillä tähän pyrkimykseen syytä? Onko tämä edes tavoittelemisen arvoinen asia? Omasta mielestäni kyllä ja kyllä. Eräät maat ovat ottaneet tavoitteekseen alueittaisen switch-offin, näin mm. Ruotsi, joka sammutti analogiset lähetykset Gotlannista jo hyvän aikaa sitten, sekä Iso-Britannia, joka kääntää analogia-namikan useassa osassa nollaan aikajaksolla 2008-2013. Voisin pienillä ja ryppyisillä aivoilla kuvitella, että tällainen prosessi on paljon monimutkaisempi ja silti kansalaisia pakottava agenda - kuten nytkin.

Joka tapauksessa päätökset on tehty ja peruslaitteen hankinnan hinnan (50-80e) arvo ei ole sellainen huutava vääryys, jonka johdosta kannattaa kansanliikkeitä perustaa. Tai toisaalta, kertoohan tämä haloon määrä sen, ettei valtakunnassa ole enää pitkään aikaan ollut mitään TODELLA pahaa epäkohtaa.
 
Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Yläpesä kirjoitti:
Joka tapauksessa päätökset on tehty ja peruslaitteen hankinnan hinnan (50-80e) arvo ei ole sellainen huutava vääryys, jonka johdosta kannattaa kansanliikkeitä perustaa.

Minä näen asian näin, teksti on osin muualta lainattu mutta minun kirjoittama, siis alkuperäinen tekstikin on minun kirjoittama.

1. Tallentaminen vaikeutuu merkittävästi tai muuttuu hyvin kalliiksi. Ja vaikka tallentamiseen sijoittaisi suuren summan, niin siltikin pysyväistallennus on vaikeampaa kuin ennen. Pitää pelata piuhojen ja tietokoneen kanssa.

2. Laitteiden tekniikka on keskeneräistä. Tästäkin minulla on omakohtaista kokemusta. Jotkut mallit toimivat hyvin, toiset huonommin, mutta laadukkaillakin vehkeillä saattaa jäädä ohjelma tallentamatta, eikä laitteiden toimintavarmuus ole likikään yhtä hyvä kuin television. Tekniikka on keskeneräistä sikälikin, että laitteita pitäisi päivittää. Ei sillä tavoin! Televisio on televisio ja tietokone on tietokone.

3. Lisääntyneen saastan määrä. Filosofia kaikille jotain tarkoittaa
käytännössä h*lvetisti tyhjänpäiväistä täytettä. Teeveestä
tulee kuin postiluukku, johon ei ole kiinnitetty mainoskielto-tarraa.
Oikean postin löytäminen ilmaisjakeluiden ja mainosten joukosta
vaikeutuu.

4. Rahastaminen. Maikkari on jo näyttänyt tästä kelpo esimerkin. Osta
kaikki neljä, saat kasan höpönlöpöä, mutta katsot vain
formulalähetykset n. kahden viikon välein.

5. Kuvanlaadussa ei tapahdu muutoksia, joilla olisi minulle mitään arvoa. Olen katsonut omassa kodissani rinnakkain digikuvaa ja kaapelikuvaa enkä huomannut siinä mitään eroa.

Siis mitä katsoja tästä hyötyy?
 
ipaz

Jäsen
Koirapoika kirjoitti:
Omistan mutta huomenna menee takaisin kauppaan, onneksi on kahden vuoden takuu jotta uutta tilalle. Joko kaukosäädin tai boksi on viallinen, kuukauden verran toimi mainosti mutta nyt ei tapahdu mitään kun kakella käskyttää. Toimiihan se mutta metrin päästä tai lähempää, se onkin ihan sama kun ei olisi kakea laisinkaan.

Takuu ei suinkaan tarkoita sitä, että saat suoraan uuden laitteen tilalle. Myyjäliike laittanee boxin valtuutetun huoltoliikkeen tarkastettavaksi, jossa tutkitaan mistä moinen vika johtuu.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Hemingway kirjoitti:
1. Tallentaminen vaikeutuu merkittävästi tai muuttuu hyvin kalliiksi. Ja vaikka tallentamiseen sijoittaisi suuren summan, niin siltikin pysyväistallennus on vaikeampaa kuin ennen. Pitää pelata piuhojen ja tietokoneen kanssa.

Kyllähän dibiboxin kautta voi silti videoilla ihan normaalisti nauhoittaa joten siinä mielessä muutosta ei tule. Toki siinä ei sitten ole mahdollisuutta katsoa toista ja tallentaa toista, joten sen tyyppinen tallennus kyllä jossain määrin kallistuu, en nyt tiedä voidaanko puhua suurista summista, mutta ei pysyväisyystallennus jos videonauhalle tallennusta tarkoitat mitenkään merkittävästi vaikeudu. Toki jos on tarpeeksi vanha videonauhuri jossa ei ole scart liitintä, niin sillä ei pysty nauhoittamaan enää.
 
spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hemingway kirjoitti:
1. Tallentaminen vaikeutuu merkittävästi tai muuttuu hyvin kalliiksi. Ja vaikka tallentamiseen sijoittaisi suuren summan, niin siltikin pysyväistallennus on vaikeampaa kuin ennen. Pitää pelata piuhojen ja tietokoneen kanssa.
Miten niin vaikeutuu? Samalla lailla voit niitä vanhoja videoita käyttää sen boksinkin kanssa, tosin seihän nuo VHS kasetit enää mitään nyky-aikaa ole. Piuhojen kanssa ei todellakaan tarvitse mitenkään erikoisen paljon säätää, ja kun ne on kerran laittanut kuntoon ei niistä tarvitse välittää.

Hemingway kirjoitti:
2. Laitteiden tekniikka on keskeneräistä. Tästäkin minulla on omakohtaista kokemusta. Jotkut mallit toimivat hyvin, toiset huonommin, mutta laadukkaillakin vehkeillä saattaa jäädä ohjelma tallentamatta, eikä laitteiden toimintavarmuus ole likikään yhtä hyvä kuin television. Tekniikka on keskeneräistä sikälikin, että laitteita pitäisi päivittää. Ei sillä tavoin! Televisio on televisio ja tietokone on tietokone.
Tuo päivittäminen nyt lähinnä on sen takia, jotta kanavalistat pysyvät ajantasalla. Sitäpaitsi suurin osa laitteista osaa itse päivittää itsensä, joten tästä ei tarvitse kuluttajan erikoisemmin paineita ottaa. Tallentamiseen liittyvät ongelmat johtuvat suurimmaksi osaksi EPG:n toiminnasta, ja tuo taas ei ole itse laitteen vika, vaan palveluntarjoajan.

Hemingway kirjoitti:
3. Lisääntyneen saastan määrä. Filosofia kaikille jotain tarkoittaa
käytännössä h*lvetisti tyhjänpäiväistä täytettä. Teeveestä
tulee kuin postiluukku, johon ei ole kiinnitetty mainoskielto-tarraa.
Oikean postin löytäminen ilmaisjakeluiden ja mainosten joukosta
vaikeutuu.
En ymmärrä? Tarkoitatko nyt, että se pieni boksi vie ihmisten olohuoneesta jotenkin erikoisen paljon tilaa, vai mikä oli perimmäinen "ongelma"

Hemingway kirjoitti:
4. Rahastaminen. Maikkari on jo näyttänyt tästä kelpo esimerkin. Osta
kaikki neljä, saat kasan höpönlöpöä, mutta katsot vain
formulalähetykset n. kahden viikon välein.
Tämä on totta. Tulevaisuudessa varmaankin siirrytään ainakin joillain kanavilla käytäntöön, jossa maksetaan vain katsotut ohjelmat. Tämänkin digitekniikka mahdollistaa.

Hemingway kirjoitti:
5. Kuvanlaadussa ei tapahdu muutoksia, joilla olisi minulle mitään arvoa. Olen katsonut omassa kodissani rinnakkain digikuvaa ja kaapelikuvaa enkä huomannut siinä mitään eroa.
Kaapelikuva on tosiaan itsessään jo laadukas, mutta mitenkäs ne syrjäseudulla olevat antennitaloudet? Siellä taitaa ainakin kuva parantua.
Hemingway kirjoitti:
Siis mitä katsoja tästä hyötyy?
Osa hyötyy enemmän, osa vähemmän. Itse ainakin olen aivan innoissani kun voin tallentaa napin painalluksella yön NHL pelin, ja katsella sen sitten kun haluan.
 
Hemingway kirjoitti:
Minä näen asian näin, teksti on osin muualta lainattu mutta minun kirjoittama, siis alkuperäinen tekstikin on minun kirjoittama.

...

Siis mitä katsoja tästä hyötyy?

1. Tallentaa voit edelleen sillä VHS:llä tai tallentavalla DVD:lläkin. Ja yleensä scart-johto tulee boksin mukana, joten siihenkään ei huku rahaa. Tallentavaa boksia ei ole pakko ostaa.

2. Monet boksit päivittyvät verkon kautta, eli itse ei tarvi tehdä mitään. Ok, onhan bokseissa ongelmia, mutta yleensä useampia toimintoja omaavissa laitteissa. Ei siis ihan peruslaitoksissa.

3. TV:stä tulee mitä kanavat haluavat näyttää. Boksilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

4. Esim. formula-lähetykset maksavat, jostain nekin rahat on saatava. Maksukanavia ei ole pakko maksaa. Eiköhän Urheiluruutu näytä parhaat palat.

5. Ei parane merkittävästi, ei. Se on ihan totta.
 
Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Yläpesä kirjoitti:
Oletko huomioinut, että kake ei toimi pyhällä hengellä, vaan paristoilla, jotka tulee välillä vaihtaa? Alkuperäiset paristot ovat saattaneet olla laatikossa epämääräisen ajan, jolloin ne ovat purkautuneet itsestään. Kokeile ennen kauppareissua uusilla paristoilla.
Olen testannut ihan pakasta vedetyilläkin, ei onnistunut sen paremmin.
 
Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
spertti kirjoitti:
Miten niin vaikeutuu? Samalla lailla voit niitä vanhoja videoita käyttää sen boksinkin kanssa

Jos haluaa katsoa yhtä kanavaa ja nauhoittaa toista, niin miten pitää toimia? Ja miten yleensäkään ajastaa eri kanavilta tulevia ohjelmia? Jos haluaa nauhoittaa poissa ollessaan tunnin ykköstä, tunnin kolmosta ja tunnin nelosta, niin miten tämä tapahtuu? Pitääkö olla ajastettava digiboksi?

Piuhojen kanssa ei todellakaan tarvitse mitenkään erikoisen paljon säätää

Luulisi kuitenkin, että n. 600 euron digiboksissa olisi yksinkertaisempi mahdollisuus siirtää ohjelmat DVD:lle. Minulle oikeastaan riittäisi tallentava DVD digivirittimellä, koska tallennustarpeeni on vähäinen. Onkohan niitä, toimivia?

Tuo päivittäminen nyt lähinnä on sen takia, jotta kanavalistat pysyvät ajantasalla.

Nyyssien digiryhmässä päivityksiin näyttää liittyvän erilaisia ongelmia ja välillä pitää palata edelliseen päivitykseen.

En ymmärrä? Tarkoitatko nyt, että se pieni boksi vie ihmisten olohuoneesta jotenkin erikoisen paljon tilaa, vai mikä oli perimmäinen "ongelma"

Tässä oli muistaakseni saastasta kysymys. Tarkoitin sitä, että kun tulee lisää turhia kanavia, niin myös turhan ohjelman määrä lisääntyy. Suomessa kunnollista ja monipuolista sisältöä tarjoaa vain YLE. Muilta kanavilta voi löytää satunnaisia herkkuja, mutta yleensä ottaen ne ovat tyhjää täynnä. Tulevaisuudessa tämä tyhjän määrä vain lisääntyy. Rahapelejä koululaisten iltapäiviin.

Tämä on totta. Tulevaisuudessa varmaankin siirrytään ainakin joillain kanavilla käytäntöön, jossa maksetaan vain katsotut ohjelmat.

Se olisi hyvä käytäntö. Hiukan kuitenkin epäilyttää systeemin toimivuus Suomen kokoisessa maassa. Lähetyskohtaisen maksun hinta saattaisi kivuta korkealle.

Kaapelikuva on tosiaan itsessään jo laadukas, mutta mitenkäs ne syrjäseudulla olevat antennitaloudet? Siellä taitaa ainakin kuva parantua.

Kyllä, se on digin ehdottomasti paras puoli. Mutta miksi kaapeliverkkokin pitää pakkodigitalisoida?
 
Hemingway kirjoitti:
Jos haluaa katsoa yhtä kanavaa ja nauhoittaa toista, niin miten pitää toimia? Ja miten yleensäkään ajastaa eri kanavilta tulevia ohjelmia? Jos haluaa nauhoittaa poissa ollessaan tunnin ykköstä, tunnin kolmosta ja tunnin nelosta, niin miten tämä tapahtuu? Pitääkö olla ajastettava digiboksi?

Luulisi kuitenkin, että n. 600 euron digiboksissa olisi yksinkertaisempi mahdollisuus siirtää ohjelmat DVD:lle. Minulle oikeastaan riittäisi tallentava DVD digivirittimellä, koska tallennustarpeeni on vähäinen. Onkohan niitä, toimivia?
Jos haluaa tuollaisia sekalaisia tallennuksia, niin silloin tallentava digiboksi on se paras vaihtoehto. Ja näissähän on se etuus vanhaan systeemiin verrattuna, että voit tallentaa useampiakin kanavia yhtäaikaisesti. Lisäksi voit aloittaa jonkin ohjelman katsomisen "myöhässä", eli kun se ohjelma pyörii ja tallentuu, voit aloittaa sen katsomisen vaikka se ei olisi vielä loppunut. Tähänkin foorumiin liittyen, voit esim. keskeyttää suoran jääkiekkopelin katsomisen, ja jatkaa kun sinulle sopii - eikä jäänyt mitään näkemättä.

Tallentavia DVD-laitteita digivirittimellä on jo olemassa antenniverkkoon, ja uskon ensi vuoden alussa niitä ilmestyvän myös kaapeliin. Niissähän on myös kovalevy, jolloin voit tallentaa sille tai suoraan levylle, tai ensin kovalevylle ja myöhemmin kätevästi polttaa sen levyksi.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hemingway kirjoitti:
Luulisi kuitenkin, että n. 600 euron digiboksissa olisi yksinkertaisempi mahdollisuus siirtää ohjelmat DVD:lle. Minulle oikeastaan riittäisi tallentava DVD digivirittimellä, koska tallennustarpeeni on vähäinen. Onkohan niitä, toimivia?

Eihän telkkarillakaan pysty tallentamaan mitään. Digiboksikin on yksinkertaisimmillaan vain vastaanotin ja signaalin eteenpäin lykkääjä. Jos sinulla on erikoisvaatimuksia niin järjestelmää pitää räätälöidä sen mukaisesti. Tallentavia DVD-laitteita digivirittimellä mainostettiin ainakin meille eilen jaetuissa mainoslehtisissä. Ihan lähikaupasta olisi saatavilla. Tietokoneita ei todellakaan tarvita väliin vaan pärjäät ihan hyvin vanhalla VHS:lläsi digiboksiin kytkettynä, kunhan vähän hengität rauhallisesti ja käytät vartin niiden yhteen kytkemiseen. Boksin tulee luonnollisesti olla ajastettava jotta se osaa olla oikealla kanavalla oikeaan aikaan. VHS:n ajastat vanhaan tapaan näppäillen niitä aikakoodeja ja numerokoodeja. Hieman hankalaahan tuo on, kun tulee yksi työvaihe lisää, mutta ei edelleenkään mikään yleislakon sytyttäjä. Kerropa muuten Hemingway miten VHS:lläsi poissaollessasi nauhoittelet analogiaa, jos haluat 2,5h elokuvan ykköseltä, 2h lätkämatsin samaan aikaan kakkoselta ja pari tunnin jaksoa Lostia neloselta?

Tässä oli muistaakseni saastasta kysymys. Tarkoitin sitä, että kun tulee lisää turhia kanavia, niin myös turhan ohjelman määrä lisääntyy.

Sinällään jaan tämän kokemuksen, mutta en syytä siitä digitalisointia vaan sivistyksen rappeutumista, mikä yleistyy ihan yhtä hyvin analogisestikin. Digipuolella saat sentään lisää arvostamiasi Ylen ohjelmia.
 
Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Edellä käydyn keskustelun vierestä täytyy todeta, että vaikka digiboksit on selkeästi tuotu markkinoille hiukan keskeneräisinä, on niissä hyviäkin puolia.

Itselleni suurin hämmästyksen aihe oli Topfieldin tallentavassa mallissa, ja varmaan muissakin vastaavissa, mahdollisuus kelata meneillään olevaa ohjelmaa taksepäin, vaikka ohjelma ei ole tallennuksessa eli ei ole menossa kovalevylle. Jos esimerkiksi uutisista tulee joku vaimoa kiinnostava asia, eikä hän ole samassa huoneessa, voin rew-painikkeella pakittaa meneillään olevaa ohjelmaa taaksepäin ja katsoa saman kohdan uudelleen. Edelleen korostan – vaikka en ole tallentamassa uutisia kovalevylle. Tämä on minusta aivan huikea etu.

Mutta palatakseni tuohon Hemingwayn ja Yläpesän & co keskusteluun, komppaan kyllä osin Hemppaa, sillä yksi etukäteen tärkeimmistä digitalisoinnin eduista piti olla ohjelmatarjonnan paraneminen, eikä sellaista ole kyllä tapahtunut.

Muisitatte varmaan, kun digilupia haettiin. Silloin piti tulla jos jonkinlaista uutta ja mielenkiintoista kanavaa. Digilähetysten alusta alkaen MTV3 ja Nelonen ovat näyttäneet uusilla pluskanavillaan lähinnä jotain satunnaisia urheilulähetyksiä, mutta leijonanosan ohjelmavirrasta ovat muodostaneet yhdentekevät kännykkävisailut. Vasta nyt on Maikkari lanseerannut jotain todellista ohjelmatuotantoa digikanaville ja sekin on sitä samaa paskaa, jota muutenkin nähdään vakiokanavilla.
 
Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Jatketaan vielä Hemingwayn linjoilla noista johtohässäköistä. Itselläni television ympäristö on kuin lautasellinen spagettia. Töllön viereltä löytyy kotiteatteriviritin, vhs-nauhuri, tallentava dvd ja tallentava digiboksi ja lisäksi näiden kytkemistä helpottamaan hankittu scart-jakomoduli, jonne voi liittää neljä scart-liitintä sisään ja ulos töllöön lähtee yksi scart. Scart-johtojen lisäksi kulkee s-video- ja komponentti-johtoja sekä dekametreittäin kaiutinpiuhaa.

Joudun työkseni touhuamaan erilaisten äänityslaitteiden parissa, eikä johtojen kanssa vehtaaminen ole vierasta, mutta silti piti välillä fundeerata oikein ajan kanssa, että mitähän kautta saan tämän signaalin nyt kulkemaan siten, että voin tallentaa mahdollisimman pienellä vaivalla halutessani joko dvd:lle tai vhs-nauhalle ja katsoa vielä samaa lähetystä televisiosta. Vain aavistuksen betonirautaa notkeampi scart-kaapeli ei todellakaan ole se kaikkein kätevin liitäntä menetelmä.

Tätä taustaa vasten mietityttääkin se, miten tavallinen peruskatsoja, siitä legendaarisesta mökin mummosta puhumattakaan, selviää johtohässäkästä. Totta kai kätevintä on neuvoa ostamaan se 600 euron tallentava kovalevyllinen digiboksi, mutta todellisuudessa suurin osa hommaa ensin sen kortittoman ja kovalevyttömän perusboksin. Telkkarissa Sulevi Peltolalta homma sujuu helposti, kun boksi vain liitetään telkkariin. Ongelmat syntyvätkin siitä, kun boksi pitäisi integroida kunkin olemassaolevaan analogiseen tallennuskalustoon.
 
Bast kirjoitti:
Jatketaan vielä Hemingwayn linjoilla noista johtohässäköistä. Itselläni television ympäristö on kuin lautasellinen spagettia. Töllön viereltä löytyy kotiteatteriviritin, vhs-nauhuri, tallentava dvd ja tallentava digiboksi ja lisäksi näiden kytkemistä helpottamaan hankittu scart-jakomoduli, jonne voi liittää neljä scart-liitintä sisään ja ulos töllöön lähtee yksi scart. Scart-johtojen lisäksi kulkee s-video- ja komponentti-johtoja sekä dekametreittäin kaiutinpiuhaa.
Tuo on yks näistä haittapuolista, johtojen määrä. Ehkäpä helpoin tapa vähentää niitä on ajan myötä hommata laitoksia, joissa on useampi samassa; kuten tämä digi-kovo-DVD. Tilannetta ehkä helpottaa jossain määrin, jos laitokset ovat siinä iässä, että harkitset vaihtamista asteittain uudempiin - tällöin voit hommata hdmi-liitäntäisiä vempaimia, jotka kytkeä vahvariin, josta yhdellä piuhalla telkkariin. Ja jos silloin vielä haluat pitää VHS:n mukana, niin sen voi scartilla laittaa boksiin kiinni. Ehkä tuohonkin ehdottaisin luppoaikana VHS:ien tallentamista DVD:lle...
Kaiutinpiuhoista tuskin ollaan vähään aikaan eroon pääsemässä...
 
Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Väsyneet Kädet kirjoitti:

Langatonta sähköä odotellessa...
 
Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Hemingway kirjoitti:
5. Kuvanlaadussa ei tapahdu muutoksia, joilla olisi minulle mitään arvoa. Olen katsonut omassa kodissani rinnakkain digikuvaa ja kaapelikuvaa enkä huomannut siinä mitään eroa.

Siis mitä katsoja tästä hyötyy?

Minulla ainakin kuvanlaatu parani huomattavasti digiboksin käyttöönoton myötä. Ja asun siis kaapelitalossa (Welho).

Meinasin pudota sohvalta, kun lopulta sain kuvan näkymään telkkarissa. Oli se muutos aivan mahdottoman suuri. Ei enää haamukuvia ja muita häiriöitä kuvassa. Sitä en osaa sanoa paljonko asiaan vaikuttaa se, ettädigiboksista tulee telkkarille kuvasignaali RGB-signaalina.

Toki voidaan sanoa, että kaapelikuvanlaatu parhaimmillaan (eli teoriassa) vastaa hyvin lähelle digi-tv:n kuvanlaatua, mutta kuinka monessa talossa saadaan sitä parasta mahdollista signaalia aina sinne RF-vastaanottimelle asti? Ei kovinkaan monessa, ketjussa on heikkoja lenkkejä niin monta.

Entä onko kukaan maininnut mitään äänenlaadusta? Mielestäni myös äänenlaatu parani huomattavasti etenkin leffoja katsellessa. Ennen telkkarin kautta tullut ääni oli jotenkin puuroutunut ja lattea, nyt se on kirkas ja dynaaminen.

Voidaan myös todeta, että kuvanlaadun ja äänenlaadun paranemisia voi olla mahdoton huomata, jos telkkari tai audiopuoli ei ole "riittävällä tasolla".
 
Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Rodion kirjoitti:
Voidaan myös todeta, että kuvanlaadun ja äänenlaadun paranemisia voi olla mahdoton huomata, jos telkkari tai audiopuoli ei ole "riittävällä tasolla".

Sepä se. En ole tekniikkafriikki, enkä edes kiinnitä laatuun erityistä huomiota, kunhan se ei ole huomiotaherättävän huono. Minulle tärkeämpää on sisältö. Ajoittainen pikselöityminen kuitenkin ärsyttää. Esimerkiksi formuloita katsoessa liikkuva kuva on joskus aivan uskomattoman huono. Tämä ei kai kuitenkaan johdu tekniikasta vaan kanavien taloudellisen tuloksen maksimoimisesta.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hemingway kirjoitti:
Esimerkiksi formuloita katsoessa liikkuva kuva on joskus aivan uskomattoman huono. Tämä ei kai kuitenkaan johdu tekniikasta vaan kanavien taloudellisen tuloksen maksimoimisesta.

Aivan. MTV3:n ja Subtv:n lähettämä kuva on varsin usein aivan käsittämätöntä kuraa (ei sinällään liity digiin). Näissä yhtiöissä ei tunnuta piittaavan vähääkään kuvan laadun suhteen. Samaan kulttuurin liittyy vielä täydellinen ylimielisyys kuvasuhteiden (laajakuvaleffat) suhteen. Yksi hirveimmistä katselukokemuksista pitkään aikaan oli pari viikkoa sitten maikkarilta tullut Spike Leen Do the right thing, joka oli laatikkomuotoon raiskattu värisävynsä 70-luvun Neuvostoliiton sovicolor-tehtaasta maanantaikappaleena saanut kauhistus. Mahtaako esimerkiksi Conan O'Brien tietää kuinka surkeaa suhruista mössöä hänen shownsa Subbarilla on?
 
Off-topic:
Teillä, keillä on liikkuva kuva huonolaatuista; millainen telkkari on? LCD:llä (vähänkin vanhemmilla) menee usein sutuksi nopeasti liikkuva kuva, mutta plasmalla tuo on paljon paremman näköistä huomattavasti pienemmän vasteajan takia...

Mutta totta on, että mtv3 ja subtv ovat selkeästi heikkolaatuisimmat kanavat (siis kuvanlaadultaan - ohjelmisto on niin subjektiivinen näkemys).
 
Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Yläpesä kirjoitti:
Joka tapauksessa päätökset on tehty ja peruslaitteen hankinnan hinnan (50-80e) arvo ei ole sellainen huutava vääryys,

Ei pidä paikkaansa! Mitä helvettiä minä millään halvalla peruspoksilla teen? Haluan entiseen tapaan katsoa toista kanavaa samaan aikaan kun nauhoitan toista - joten minut nyt PAKOTETAAN ostamaan itselleni kaapelitelevisotalouteen (jossa tv:n kuvan laatu ei parane digilaitteen ansiosta yhtään) kallis lelu, lelu jonka häiriöttömästä toiminnasta ei ole mitään takeita. Eikä takeita siitäkään että tekeekö moisella hilavitkuttimella yhtään mitään esim. viiden vuoden päästä.

Kele. Ja kohta minä rupean oikein vaikeaksi.
 
Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Väsyneet Kädet kirjoitti:
Teillä, keillä on liikkuva kuva huonolaatuista; millainen telkkari on?

Ikivanha perinteinen malli. Mutta olipa teevee millainen tahansa, niin Maikkaria pitäisi painostaa, että laatu paranisi. Vaan mitenkäs painostat? Jos ihmiset haluavat katsoa jonkin ohjelman, he katsovat sen laadusta riippumatta kunhan siitä saa selvää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös