Kirjoitellaas vielä vähän omia fiiliksiä Allusta, kun tuosta kuoleman tiedottamisesta on nyt hiukan kulunut aikaa.
Omat ensimmäiset muistikuvani Bodomista ajoittuvat Something Wildin ilmestymisen ajoille, ja legendaariseen Konalan jäähalliin, jossa kuulin ensimmäistä kertaa Bodomia lätkäjengimme pukukopissa JVC:n gettoblasterista. Tuolloin n. 10- vuotiaana oma musiikkimakuni oli vielä aikalailla teknopainotteista, mutta muistan kyllä, että bodarit kolahti silti jollain lailla jo tuossa vaiheessa, sillä en ollut silloin kuullut mitään vastaavaa mäiskettä.
Yläasteen lopussa joskus 2003 iski metallimusiikki sitten oikein kunnolla tajuntaan, ja sitä kautta pikkuhiljaa myös COB.
Ja nimenomaan Bodomin melodinen mäiske oli se josta kunnolla diggasin. Are you dead yet? oli bodareiden eka levy jonka ostin tuolloin, ja siitä päivästä lähtien COB kuului meikäläisen top-3 suosikkibändeihin. Ensimmäisen kerran näin Bodomin lauteilla Ruisrockissa 2007, joskaan en keikasta hirveästi muista (alkoholilla oli osuutta asiaan). Kaiken kaikkiaan Bodom tuli nähtyä livenä arvioni mukaan n. 10-15 kertaa, mukaanlukien jäähyväiskonsertti Jäähallissa 2019. Bodomin keikat oli aina upeita kokemuksia, johon kuului, että ennen keikkaa kokoonnutaan jonkun luokse vetämään bönthöä, ja fiilistelemään Bodomin musaa. Keikalle sitten huudettiin aina ääni käheäksi.
Omaan fanitukseeni tuli muistaakseni n. vuonna 2010 hirveä lisäbuusti, kun huomasin, että perkele, Laihohan asuu samalla kadulla, kun meikäläinen. Tajusin asian ensimmäistä kertaa, kun näin Allun legendaarisen Dodge Monacon / rekkari COB-79 parkissa meidän kadulla. Tuolloin aloin vielä diggailemaan bändistä ja Allusta kahta kauheammin, ja asiasta tuli itselle hyvällä tavalla jonkunlainen "lesotuksen" kohde :). Aina, kun tuli puhetta bändistä tai Allusta tuttujen tai tuntemattomien kanssa, oli aina pakko kuitata, että "mäpäs tiedän missä Allu asuu" :)
Lisäksi noita Allun hienoja amerikanrautoja tuli usein ihasteltua lähietäisyydeltä.
Vuosien saatossa Allu tuli nähtyä usein lähialueen kaupoissa, tai auton ratissa.
Asiasta kehkeytyikin tietynlainen hauska juttu perheen sisällä, kun sanoin aina vaimolleni nähneeni Allun kaupassa tms. Ja vaimo aina kysyi, "miksi et mennyt pyytämään yhteiskuvaa". Mutta ei vaan ollut itsellä kanttia tuolloin vielä moiseen.
Ymmärrän varsinkin julkkisten yksityisyyden tarpeen, mutta muistan Allun sanoneen joskus jossain haastattelussa, että kyllä hän aina ilman muuta nimmarin kirjoittaa, tai suostuu yhteiskuvaan, jos joku kysyy. Mistään stalkkaamisesta ei kuitenkaan ikinä ollut kyse.
Viime vuoden toukokuussa sitten Allu sattui taas samaan aikaan lähikauppaan, ja ajattelin, että "nyt tai ei koskaan".
Minulla oli vielä oma lapsi mukana, joka on innostunut musiikista, ja ajattelin, että nyt otetaan tästä mukava muisto meille.
Lähestyin kohteliaasti Allua, ja kysyin sopisiko jos otettaisiin nopeasti yhteiskuva meistä kolmesta, johon Allu suostui hyvillä mielin. Muutama sana vaihdettiin, ja kuva otettiin. Oma mielikuvani Allusta vain vahvistui tuon lyhyen hetken aikana. Todella mukava, lämmin ja huumorintajuinen tyyppi, ja ei tippaakaan ylimielisyyttä.
Nyt erityisesti, kun miettii, niin onneksi rohkaistuin kysymään kuvaa, sillä nyt se olisi myöhäistä :( ja siitä jäi tärkeä muisto minulle. Mainittakoon vielä, että Allu näytti minusta tuolloin oikein hyvävointiselta, verrattuna vaikka vuoden 2019 alkuun, jolloin mies oli tosi karmeassa kunnossa.
Loppuun vielä mielestäni tärkein ajatus mikä itsellä on Allusta olemassa.
Arvostan miehessä suunnattomasti sitä, että hän oli mielestäni hyvällä tavalla hyvin epäsuomalainen.
Tämä ilmeni muun muassa siinä, kuinka hän muun muassa aina kertoi hyvin avoimesti mielenterveysongelmistaan. Sekä tietty kitaransoitto, jossa hän halusi aina olla paras, välittämättä muiden mielipiteistä.
Lisäksi itseni oli aina hyvin helppo samaistua Allun persoonaan, joka oli hyvin välitön, huumorintajuinen ja välittävä.
Allun kertomukset muun muassa masennuksesta, ovat auttaneet itseäni paljon, sillä kamppailen itse myös masennuksen kanssa. Ja toki myös Bodomin musa on auttanut itseäni käsittelemään näitä tunteita paljon.
Tulipa pitkä, ja osin sekavakin kirjoitus, mutta tässä päällimäiset tunteet, mitkä ovat tällä hetkellä pinnassa.
Varmaan tulee vielä myöhemmin ajan saatossa kirjoitettua Allusta lisää.
Ei tätä kyllä vielä ole kunnolla tajunnut, ja kestää pitkään päästä tästä yli :(
Se on kuitenkin varmaa, että Bodomin musiikki soi jatkossakin, ja lämmin muisto Allusta kulkee aina mukana.
Ikävä on kova, vaikka en miestä henkilökohtaisesti tuntenutkaan.
Silti tuntuu, kuin olisi menettänyt hyvän ystävän. Näin on myös moni Allun muusikko kollegakin sanonut.
Lepää rauhassa Alexi Wildchild Laiho.
