Omat valinnat vielä tuohon Soundin listaukseen:
Everytime I die
In Your Face
Lake Bodom
Paljon olisi ollut muitakin potentiaalisia vaihtoehtoja, mutta nämä nyt ehkä ne oman "Bodom -uran" merkittävimmät.
Taisin olla ala-asteen ja ylä-asteen välimaastossa, eli jossain siinä 2000 -luvun alussa kun pyysin kaveria polttamaan itselleni saman cd-levyn jonka oli itselleen tehnyt. Siinä oli kaverin maun mukaan koostettua musiikkia ja mm. Bodomilta kolme biisiä, eli Lake Bodom, Hatebreeder ja Children of Bodom. Tuohon aikoihin olin itse metallisen musiikin alkutaipaleella ja System of a Downin ja Kornin kautta olin siirtynyt Iron Maideniin, jonka julisteilla oli omat seinät tapetoitu ja jonka tahtiin harjoittelin kitaraa soittamaan. Bodomin tuotanto oli tuohon aikaan itselle ehkä vähän ´liian´ raskasta eikä niin pudonnut, mutta Lake Bodomia näistä tuli eniten kuunneltua. Näitä biisejä lukuun ottamatta bändi jäi kuitenkin vielä aika vieraaksi.
Joitain vuosia myöhemmin In Flames oli se "elämää suurempi" -bändi ja sen vanavedessä muutenkin raskaampi ja melodinen metalli alkoi upota enemmän. Se ajoittui niihin aikoihin kun albumi Are You Dead julkaistiin ja silloin bändi kolahti kovaa ja nousi omassa arvostuksessa kakkossijalle IFn jälkeen. Siinä 17-vuotiaana mu(r/l)kkuna tuo In Your Facen musavideo Alexin aggressiivisella otteella ja "I don´t give a flying fuck motherfucker" oli sellainen voimabiisi jonka mukana tuli huudettua ja jota tuli luukutettua niin lujaa mitä silloisista soittimista irti lähti. Are You Dead Yet on muutenkin albumina Bodomin tuotannosta itselle se ehkä läheisin, koska se tuli ulos sopivaan aikaan.
Tuska 2003. En ollut itse paikalla, mutta varmaan mitään muuta livevetoa en ole niin usein katsonut kuin Bodomin esiintymistä noissa karkeloissa. Siinä Bodom on omasta mielestäni parhaimmillaan. Etenkin silloin kun kitaransoittoa vielä harrastin ja muusikon urasta itsekin haaveilin, niin tuolla festarilla Everytime I Die, Alexin esiintyminen ja yhteissoitto Kuoppalan kanssa oli sellaista "kitarapornoa" meikäläiselle, että sitä tuli tuijotettua uudestaan ja uudestaan.
Viime vuosina ei ole ihan niin paljon tullut Bodomia kuunneltua, vaikka ihan hyvää musiikkia uusiltakin levyiltä löytyy, mutta ehkä se oma osuvin ajankohta tuolle musiikille meni ohi. Uusien levyjen tuotanto tuli silti aina tsekattua ja löytyy sieltäkin helmiä, kuten esim. Was It Worth it ja Scream for Silence. Viimeeksi näin bändin livenä Tavastialla olikohan 2019.
Vaikkei Bodom itselleni ollut ihan niitä suurimpia bändejä, kuin hetkittäin, mutta tavalla tai toisella se on ollut "läsnä" ihan sieltä nuoruudesta asti kun metallimusiikin löysin. Sellainen "tuttu ja turvallinen", suomalainen bändi jonka saattoi luottaa jatkavan, vaikka sitten eri nimellä ja vain yhdellä (tärkeimmällä) alkuperäisjäsenellä. Tai niinhän sitä luuli. Yllättävänkin suuri järkytys oli maanantain uutinen kun se kunnolla ehti upota. Ei kenenkään muun vieraan ihmisen poistuminen ole vielä samalla tavalla kolahtanut. Onneksi musiikkinsa jää ja vielä jotain uuttakin taidetaan kuulla Bodom After Midnightilta ja taisi CoBltakin joku biisi olla vielä pöytälaatikossa, muistelisin jostain lukeneeni. Aiemminkin mainitsin, että mieltä myös lämmitti kuinka laajasti musiikkimaailma ja mediat ovat huomioineet Alexin poismenon, kertoo selvää kieltään arvostuksesta.