Mainos

Children of Bodom

  • 368 292
  • 1 076

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Mutta eikös se ole Kannelmäki, eikä Malminkartano?

Voi olla ja todennäköisesti onkin. Mulle ei oikein ikinä noilla kulmilla liikkuessa valjennut se, olenko Maltsussa vai Kantussa. Tuon takia postinumeroonkin piti heittää pari X-kirjainta nelosen jälkeen. Toi on noita seutuja Helsingissä, jossa mulle ei ikinä valkene milloin siirryn kaupunginosasta toiseen tai että pitäisikö sen edes näkyä. Joku Britannia nyt esimerkiksi on/oli sellainen paikka, jonne löytäisin vaikka viidessä promillessa. Edes selvinpäin en saisi kerrottua olenko silti Maltsussa vai Kantsussa.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Monet tässä ketjussa muistelleet Cobin keikkoja, jossa ovat olleet. Itse taisin päästä pari kertaa näkemään kyseisen kokoonpanon. Ensimmäisen kerran soittivat vuonna 199? Lappeenrannan monarilla. Kyseinen tila on nuorisolle suunnattu ja liput taisivat maksaa 10 taikka 20 markkaa.

Toisella kertaa oli jossain festarilla. Olisiko ollut ilosaaressa vuosituhanteen vaihteen lähimaastossa.

Tulipahan mieleen, kun siivotessa ämyreistä pauhasi red light in my eyes pt2. Parilla toistolla.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
On muuten Latvala hirveän näköinen kuvissa. Kunnon keppanasieppo.

Päinvastoin. Näyttää selvemmältä ja siistimmältä kuin mitä minä tarinoiden perusteella odotin.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
@sekolust, hyvä kirjoitus, ja olen pitkälti samaa mieltä koko tekstistä.

Bändihommat on aika erilaisia verrattuna moneen muuhun hommaan. Harvassa duunissa ollaan työkavereiden kanssa jatkuvasti, mutta bändissä olet kuukausia 24/7 toisten kanssa. Tulee se "me vastaan muut" asenne, jossa bändi muodostaa käsittämättömän tiiviin porukan. Tuosta kun kenkää tulee, niin kyllä se tuntuu. Ne kaverit, joiden piti pitää sun puolia, antaa monoa.

Päälle vielä julkisuus. Jokainen tietää, että kenkää tuli, sait potkut. Väittäisin, että häpeä on aika suuri tuossa tilanteessa. Jos päihteiden takia on tullut kenkää, niin aika useasti sitä hukuttaa sen häpeän päihteisiin. Ja kierre on valmis.

Ja vielä se, että julkisuus sekä menestys koukuttaa. Roope Latvala on arvostettu kitaristi niissä piireissä, jossa soittamisesta ymmärretään. Mutta sanooko nimi normaalille kaduntallaajalle juuri mitään? Väittäisin, että ei. Bodomissa Latvala sai maistaa ansaittua menestystä. Kiertueita, menestyneitä levyjä, rellestämistä ja rahaa. Mutta Latvala oli aina Laihon komppikitaristi. Kyllä maininta "Bodomin entinen kitaristi" avaa jotain ovia, mutta ei kovin montaa.

Kynnys lähteä nollista voi olla aika iso. Jos on tottunut vetämään tuhansille ihmisille tuttuja biisejä, niin on se aika iso muutos mennä Juupajoen Essolle soittamaan muutamalle kuuntelijalle. Alexi Laiho sai tietysti Bodom After Midnightille heti ison startin, mutta Laiho oli Bodomin the keulakuva. HIMin ex-soittajat veivaavat Flat Earth bändissä, mutta kuinka isoa hypeä olette bändistä kuulleet? Ville Valo julkaisi viime vuonna EPn, ja jotain alkoi kuhina. Sama homma, Valo oli bändinsä keulakuva.

Karkasi ehkä vähän jo aiheesta, mutta mielenkiintoinen keskustelu, niin pakko oli kommentoida.
 

Animal

Jäsen
@sekolust
Karkasi ehkä vähän jo aiheesta, mutta mielenkiintoinen keskustelu, niin pakko oli kommentoida.

En sinällään ole eri mieltä, jos puhutaan Suomen tasolla. Ei 50-vuotias ukko oikein enää mitään uusia projekteja pysty aloittamaan muuta kuin harrastusmielessä. Oikeastaan ainoa sauma Roopella Suomen tasolla olisi, jos olisi soittokunnossa, että Stone tekisi comebackin. Kyllä sillä pumpulla säännöllisen epäsäännöllisesti voisi festareita ja klubeja kiertää niin että siitä saisi vielä rahaa. Ehkä jotain voisi aueta vielä ulkomailtakin johtuen siitä, että kaikki bändin jätkät ovat meritoituneita muusikoita Suomen kansainvälisesti arvostetussa metalliskenessä. Tai ainakin suurin osa.

Taas iso JOS Roope olisi soittokondiksessa ja korkki pysyisi kiinni, niin maailmalta löytyisi louhittavaa. Joko vakijäsenenä tai "hired gunina". Siellä suomalainen metalli on maineeltaan parasta A-luokkaa ja Bodomin suuruusvuosien kakkoskitaristikin voisi valita itse projektit mihin menee mukaan. Joku Jari Kainulainen sai lähteä Stratovariuksen bassosta joskus 2004(?), niin sen jälkeen kuitenkin löytynyt hommaa Masterplanista, Evergreysta jne.

Edit. Pitipä tutkia, niin enpä tiennyt aiemmin, että Latvala on vetänyt soolokitarat Amon Amarthin Twilight of the Thundergodilla.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En ehtinyt olemaan mikään erityinen CoB-fani koskaan, vaikka Laihon taituruus ja bändin hitit tunnistin. CoB ei koskaan vain täysillä kolahtanut, osin johtuen siitä, että 2000-luvun taite ja alku meni mulla kokonaan muissa kuin metallikuvioissa ja muutoinkin mua eniten on aina kiehtonut hiukan vähemmän tilutteleva metalli. Joko suoraviivaisen runttaava trash tai melankolisen maalailevaa death. CoBin ja Laihon kunniaksi on toki sanottava se, ettei heitä kiinnostanut luokitella itseään, vaan soittivat vain metallia. Näinhän se lopulta menee, ja tykkääjät tykkää. Pidän tuollaisesta asenteesta ja Laiho kiinnosti myös persoonana - jo seurakuntakuvioiden aikaankin tuli Laihon haastatteluja katsottua ja bändin menestystä seurattua.

Viime vuoden aikana oikeastaan aloin kuunnella enemmän Bodomia, ja harmittikin, etten varsinaista CoBia ehtinyt näkemään lauteilla. Mietin semivakavissani Bodom After Midnightin keikkoja syksyllä, mutta ajattelin, että ehtiihän sitä sitten ilman koronarajoituksia. Eipä ehtinyt. Harmitti toki henkilökohtaisesti, mutta enemmän Laihon uran jäätyä kesken.

Vuoden alussa on tullut luukutettua CoBia ehkä eniten koskaan. Tuttujen rallien lisäksi minuun on iskenyt erityisesti I Worship Chaos, jonka intro on hiipinyt pikkuhiljaa aivan kärkisijoille biisien aloituksissa ja onhan tuo kova kipale muutenkin. Ehkä tuo on juuri sellainen Bodomin biisi, jossa syntikkatiluttelu ei vie liikaa huomiota ja alku on petollisen tunnelmallinen, kunnes siirrytään antamana turpaan niin että hiukset lähtee.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Edit. Pitipä tutkia, niin enpä tiennyt aiemmin, että Latvala on vetänyt soolokitarat Amon Amarthin Twilight of the Thundergodilla.

Kappas, enpä tiennytkään, vaikka diggaan biisistä ihan kybällä.
 
Tulee mieleen, että ei taiteilijaa vain kiinnostanut byrokratia, vaan halusi vain soittaa keihästä. Oliko vain käynyt unohdus ensimmäisen avioliiton mitätöinnissä? Kirjassaankin taisi olla muutamassa kohtaa lause "Pitäisi tarkistaa kirjanpitäjältä". Tulee mielee Taivaan tulet sarjasta pastorin repliikki itsensä räjäyttäneestä kommunisti Martti Kallungista: "Ei se Kallunki mikään uskovainen ollut. Ei. Mutta oli tuo unohtanut erota kirkosta, joten siunattuun maahan."

Tätä teoriaa tukisi Alexin kommentit Yle X:n haastattelussa, jossa sanoi laiminlyöneensä autojensa katsastusajat useamman kerran, niin että kilvetkin vietiin.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Homma alkaa kunnolla eskaloitumaan.
Aika outo juttu että kaikki ovat jutelleet ja viestitelleet Allun kanssa kuolinpäivänä, mutta päivämäärästä ei ole tietoa annettu.
Alkaa vaikuttaa että kyse oli suicide tai od. Tai OL.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Täytyy kyllä sanoa että viimeisen 1,5 vuoden aikana on Bodomien ja Laihon ympärillä tapahtunut vähintään parin elokuvan verran mystisiä juttuja. Näistä suurin osa jäänee varmasti faneilta piiloon, mikä osaltaan lisää vain mystisyyttä bändin ja Alexin ympärillä.

Onhan tuo Kimberlyn palaaminen kuvioihin täysin puskista aivan ihmeellinen juttu. Netistä ei löydy mitään matskua Kimistä ja Alexista yhdessä jonkun vuoden 2006 jälkeen. Viimeiset vuodet Alexi on hehkuttanut australialaista vaimoaan joka paikassa, naureskellut omalle isäpuolen roolilleen ja taisi kirjassakin toivoa viimeistä leposijaa Aussien maaperään. Kelli-"vaimo" on myös ottanut Alexista kaiken mahdollisen irti, hääpäivää on hehkutetettu julkisesti ja Alexista puhutaan husbandina sekä lasten isänä ilman mitään puoli-liitteitä. Jonkun nettihuhun mukaan Kellin lapsen sukunimikin olisi Wright-Laiho.

Ilmeisesti Kelli ei päässyt edes hautaamaan miestään Suomeen, mutta Kimberly pääsi mukaan hautajaisiin. En tiedä liittyykö koronaan, mutta aika outo juttu, että nykyistä puolisoa ei kutsuta hautajaisiin, eikä Alexia haudattu julkisen toiveensa mukaisesti Australiaan.

Outoa on myös se, miten Kimberly provoilee jatkuvasti somessa, vaikka sanoo itsekin, ettei hänellä ole mitään painetta tässä asiassa, koska hän on vaimo ja hän perii kaiken. Outoa on myös se, että Kelli kavereineen järjestää jotain GoFundMe-keräyksiä kerätäkseen Alexi-faneilta rahaa hautajaisiin, joihin Kelli ei edes itse osallistu.

En tiedä kumman vaimokkeen puolelle tässä pitäisi asettua. Eikä Alexin lähipiirikään tunnu tietävän, koska osa haukkuu Kellin, osa Kimberlyn :D

Suurimmat voittajat taitanevat olla Wirman, Raatikainen ja Seppälä, joiden yritysjärjestelyt vaikuttavat tässä vaiheessa olleen äärimmäisen hyvin ennustettuja. Eipä tarvitse stressata kenelle COB-nimi päätyy ja mitä ulkopuoliset haluavat sillä tehdä.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ilmeisesti Kelli ei päässyt edes hautaamaan miestään Suomeen, mutta Kimberly pääsi mukaan hautajaisiin. En tiedä liittyykö koronaan, mutta aika outo juttu, että nykyistä puolisoa ei kutsuta hautajaisiin, eikä Alexia haudattu julkisen toiveensa mukaisesti Australiaan.
Kyllä toin luulisi koronahommeleihin liittyvän. Toisaalta äkkiä Goss lennähti hoodeille ettei koronakaan kaikkea selitä.

Kaiken järjen mukaan hautajaiset on jo vietetty. Vai onko näistä joku uutinen jo ollut? Kuolemasta on kuitenkin jo kuukauden päivät. Sitä tässä mietin että onkohan Kim edes ollut läsnä. Yksi näistä monista ilmaantuneista Laihon parhaista ystävistä antoi ymmärtää ettei Laihon Suomen omaiset olleet väleissä Gossin kanssa.

Toisaalta mistäs sen tietää jos Laihon maalliset jäännökset olisivatkin matkalla Ausseihin tuhkan muodossa, jossa paikalliset voivat viettää omat seremoniansa.

Eiköhän näistäkin joskus somessa päivityksiä nähä..
 

Outsider

Jäsen
En tiedä kumman vaimokkeen puolelle tässä pitäisi asettua. Eikä Alexin lähipiirikään tunnu tietävän, koska osa haukkuu Kellin, osa Kimberlyn :D

Onko tämä ihan julkista vai jotain sisäpiiritietoa, kun itse olen törmännyt vaan siihen jonkun australialaisen (Matt tms.?) kirjoitukseen jota Laihon sisko ja Kelli komppasi? Sama kysymys myös tuohon, että mistä tieto, että Kelliä ei olisi kutsuttu hautajaisiin?
 

Animal

Jäsen
Suurimmat voittajat taitanevat olla Wirman, Raatikainen ja Seppälä, joiden yritysjärjestelyt vaikuttavat tässä vaiheessa olleen äärimmäisen hyvin ennustettuja. Eipä tarvitse stressata kenelle COB-nimi päätyy ja mitä ulkopuoliset haluavat sillä tehdä.

Teksti kokonaisuudessaan asiaa, mutta tässä kyllä käyttäisin termiä ennakointi ennustamisen sijaan. Olen 100% varma, että kaikki Bodomin loppuvaiheiden yllättävät käänteet liittyvät Laihon terveydentilaan ja näihin hoitamattomiin suhdekiemuroihin.
 

Animal

Jäsen
Toisaalta mistäs sen tietää jos Laihon maalliset jäännökset olisivatkin matkalla Ausseihin tuhkan muodossa, jossa paikalliset voivat viettää omat seremoniansa.

Eiköhän näistäkin joskus somessa päivityksiä nähä..

Tästähän Goss jo sanoi, että Laiho haudataan Suomeen. Itseasiassa luulen, että virallisena leskenä hänellä on aika paljon sananvaltaa tämän hautaamisasian suhteen plus, että saa varmuudella tiedon asiasta.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit




Raatikainen ja Seppälä tavanneet U20 joukkueen valmennusta ja kapteenistoa pikkuleijonien pronssin ja siihen siivittäneen Cob -fiilistelyn johdosta.


Tulipa aidosti lämmin olo tämän jutun johdosta, kaiken tämän surun keskellä. Tuli toki jo sillon, kun luin, että kundit olivat Pennasen johdolla Laihoa muistaneet/kunnioittaneet. Täytyypä tuollainen FTR pipo itsekin hommata.

Ja kuten yllä jo vähän spekuloitiinkin, niin hyvä homma, että COB brändi jäi tälle kolmikolle (Raatikainen, Wirman, Seppälä) eikä mene esim. Gossin nimiin. Tässä siitä juuri hyvä esimerkki tämän lätkä/pipo uutisen muodossa.
 
Viimeksi muokattu:

Animal

Jäsen
Ja kuten yllä jo vähän spekuloitiinkin, niin hyvä homma, että COB brändi jäi tälle kolmikolle (Raatikainen, Wirman, Seppälä) eikä mene esim. Gossin nimiin. Tässä siitä juuri hyvä esimerkki tämän lätkä/pipo uutisen muodossa.

Minusta tämä vaikuttaa jopa tietynlaiselta hallitulta statementiltä bändin jätkien toimesta tämän perintökohun keskellä, että sanomattakin tulisi selväksi miksi Laiho ulkoistettiin yhtiöstä.

"Connect the dots", kuten jenkeissä sanotaan
 

Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minusta tämä vaikuttaa jopa tietynlaiselta hallitulta statementiltä bändin jätkien toimesta tämän perintökohun keskellä, että sanomatta tulisi selväksi miksi Laiho ulkoistettiin yhtiöstä.

"Connect the dots", kuten jenkeissä sanotaan
Kyllä näin varmasti asian laita on aikalailla 100% varmuudella, kuten hyvin kirjoititkin tuossa aiemmassa viestissäsi.
Allun terveysongelmat ja kundeilla tieto tuosta avioliitosta. 1+1 =2
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Eikö joku heistä todennut, että jatkaminen ollut mahdollista Alexista johtuvista syistä, joista lupasi Alexille ettei koskaan puhu julkisuuteen. Tuskinpa salainen ex-vaimo joka ei olekaan ex menee tähän kategoriaan lopettamisen osalta ja yhtiöriitaan ihan yhtä uskottava teoria on jo muinoin mainittu versio, jossa Alexi halusi jatkaa samalla nimellä, kun muut ilmoittivat että riittää, mutta nopeasti kävi selväksi ettei se onnistu vaan helpompaa oli myydä osuus pois kun ei sillä enää tehnyt mitään kun ei voinut sen nimissä uutta tavaraa tehdä.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toi on noita seutuja Helsingissä, jossa mulle ei ikinä valkene milloin siirryn kaupunginosasta toiseen tai että pitäisikö sen edes näkyä. Joku Britannia nyt esimerkiksi on/oli sellainen paikka, jonne löytäisin vaikka viidessä promillessa. Edes selvinpäin en saisi kerrottua olenko silti Maltsussa vai Kantsussa.
Maltsun ja Kantsun erottaa toisistaan ihan selvästi. Siinä välissä on Mätäjoki ja Kaarelan pellot. Ei voisi kahden kaupunginosan raja Helsingissä enää paljon selvempi olla. Tuo olisi myös luonteva Helsingin ja Vantaan raja, ja Maltsun pitäisi olla oikeastaan Vantaata, sillä sieltä on helpompi mennä Myrtsiin kuin Kantsuun, kun on tosiaan se joki ja pellot välissä.

Seikkailijoille tiedoksi, että Latvalan löytää joen ja peltojen eteläpuolelta.
 

Outsider

Jäsen
Eikö joku heistä todennut, että jatkaminen ollut mahdollista Alexista johtuvista syistä, joista lupasi Alexille ettei koskaan puhu julkisuuteen. Tuskinpa salainen ex-vaimo joka ei olekaan ex menee tähän kategoriaan lopettamisen osalta ja yhtiöriitaan ihan yhtä uskottava teoria on jo muinoin mainittu versio, jossa Alexi halusi jatkaa samalla nimellä, kun muut ilmoittivat että riittää, mutta nopeasti kävi selväksi ettei se onnistu vaan helpompaa oli myydä osuus pois kun ei sillä enää tehnyt mitään kun ei voinut sen nimissä uutta tavaraa tehdä.

Yhtiöriita/riita on tullut joitain kertoja aiemminkin vastaan tässä yhteydessä, mutta ainakaan julkisuuteen kumpikaan osapuoli ei ole puhunut mistään riidasta vaan siitä, että asiat sovittiin yhdessä näin. Itse olen alusta asti lotonnut sen puolesta, että Bodomin lopettaminen johtui Alexin kunnosta ja siihen teoriaan sopii ihan hyvin brändin jättäminen muiden bändin jätkien käsiin riippumatta siitä kuka Alexin ikinä tuleekaan perimään. Ei tuollaiseen yhtiöön ole mitään järkeä sotkea ketään "perheen" ulkopuolelta.



Hieno homma toi junnulätkä kuvio ja ehkä nuoriso ei ole vielä ihan pilalla, jos joku pelaajakin on tiennyt/kuunnellut bändiä entuudestaan, tai viimeistään tässä vaiheessa löytää oikealle tielle.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Soundi julkisti äänestystulokset kaikkien aikojen parhaista Bodom-biiseistä. Listan ykkösenä komeilee itseoikeutetusti Downfall.

Omalle listalle Downfallin lisäksi päässeet klassikot Children of Bodom (11.) ja Deadnight Warrior (12.) jäivät listalla yllättävänkin alas. Onko äänestänyt kuulijakunta sitten nuorempaa vai lienenkö itse vain vanha pieru...

Top 25
  1. Downfall (Hatebreeder, 1999)
  2. Are You Dead Yet? (Are You Dead Yet?, 2005)
  3. Everytime I Die (Follow The Reaper, 2000)
  4. Needled 24/7 (Hate Crew Deathroll, 2003)
  5. Hate Me! (Follow The Reaper)
  6. In Your Face (Are You Dead Yet?)
  7. Lake Bodom (Something Wild, 1997)
  8. Angels Don’t Kill (Hate Crew Deathroll)
  9. Silent Night, Bodom Night (Hatebreeder)
  10. Hate Crew Deathroll (Hate Crew Deathroll)
  11. Children Of Bodom (Hatebreeder)
  12. Deadnight Warrior (Something Wild)
  13. Towards Dead End (Hatebreeder)
  14. Sixpounder (Hate Crew Deathroll)
  15. Bodom Beach Terror (Hate Crew Deathroll)
  16. Kissing The Shadows (Follow The Reaper)
  17. Follow The Reaper (Follow The Reaper)
  18. Living Dead Beat (Are You Dead Yet?)
  19. Bodom After Midnight (Follow The Reaper)
  20. Trashed, Lost & Strungout (Are You Dead Yet?)
  21. Bed Of Razors (Hatebreeder)
  22. Blooddrunk (Blooddrunk, 2008)
  23. Hatebreeder (Hatebreeder)
  24. Children Of Decadence (Follow The Reaper)
  25. Morrigan (I Worship Chaos, 2015)
Äänestyksen perusteella suosituin albumi oli Hatebreeder.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helsingin Sanomissa on Aleksin kuolinilmoitus, kuolinpäivä on siinä 29.12.2020
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös