En ole koskaan kuunnellut Bodomia, ei ole mun tyylistä musaa, mutta aina tiedostanut, että Laiho oli poikkeuksellinen kitaristi ja että Suomessa ei ihan tajuta, kuinka suuri bändi maailmalla on.
En kirjoita tätä vastineena sinulle. Tuli vain tämä ajatus mieleen tuosta, mitä kirjoitit.
Suomessahan on musiikissa aina nöyristelty huonon itsetunnon kanssa. Mitähän ne meistä nyt siellä ajattelee.
Toisaalta, mitä vitun väliä sillä on. Meillä on Nurmio, Alanko, Röyhkä, Lindholm (ei Olli). Meillä on CMX ja Radiopuhelimet. Meillä on Leevi and the Leavings, kellään muulla ei ole.
Ei voi eikä saa eikä onneksi olekaan mikään mittari menestykselle, että olisi iso ulkomailla. Tai edes pieni. Tai edes että menisi sinne. Miksi mennä, jos yleisö on täällä? Yrjänä sanoi joskus hyvin, että ei hänellä ole mitään sanottavaa englanniksi eikä tarvetta kommunikoida muiden kanssa kuin suomenkielisen yleisön. Silti tai juuri siksi CMX on suurin, kaunein ja paras suomalainen rockyhtye tällä vuosituhannella ja vähän edelliselläkin, ja sen tuotannon monimuotoisuutta, tinkimättömyyttä ja ainutlaatuisuutta tullaan toivottavasti hämmästelemään vielä kauan. CMX ymmärsi, että on helvetin paljon kovempi juttu olla se isoin kala pikkuisessa lammessa kuin se sentin mittainen sintti valtameressä. Etenkin kun se mitä oli sanottava, piti sanoa suomen kielellä.
Sitten tulivat nämä Laihot, Ville Valot, Rasmukset. Sanottavalla ei ollut suurtakaan merkitystä, kunhan vain pääsi sanomaan sen ulkomaille. Andy McCoyn perilliset. Ykskaks ulkomaista tuli se menestyksen mittari. Ei mitään väliä olitko itse tyytyväinen taiteeseesi. Saiko se sinut löytämään itsestäsi jotain uutta. Teitkö sen sisäisestä pakosta vai rahasta?
No. Missä on Rasmus nyt, missä Bomfunk? Toisaalta, mitä tekee Nurmio, mitä tekee Alanko? Samaa kuin ennenkin. Kannattaako mennä trendi ja raha edellä vai asia ja sanottava? Minä ihan oikeasti rakastan Ismo Alankoa ja Tuomari Nurmiota, koska he ovat tehneet musiikkia 40 vuotta välittämättä merkonomeista, menestysodotuksista ja listasijoituksista.
Oikeastaan siitä samasta syystä minä tykkään Laihosta. Henkilönä siis, musiikistaan en ole koskaan pitänyt ja tuskin opinkaan pitämään. Se haistakaa vittu -asenne. Kyllä joku Ville Valo varmasti mietti tarkkaan että mistä ne Saksan goottitytöt tykkää ja tuotteisti itsensä siihen sapluunaan. Laiho ei vissiin tehnyt niin. Eikä taida tehdä Tuomas Holopainenkaan, baitövei. Kiteeläinen fantasia- ja sarjisurpo peräkammarissaan unelmoimassa ei kuulosta mitenkään myyvältä konseptilta.