Mainos

Chicago Blackhawks (5.) – Los Angeles Kings (6.), Lännen konferenssifinaalit 2014

  • 37 541
  • 104

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Lännen lukuisista Cup Contendereista huolimatta konferenssifinaaleissa nähdään viime kauden uusinta. Kaiken kaikkiaan joukkueet kohtaavat kolmannen kerran pudotuspeleissä. Toistaiseksi Blackhawks on voittanut molemmat aiemmat sarjat: 1974 ja 2013.

Blackhawks kampesi fyysisellä avauskierroksella kahden ottelun tappioasemasta jatkoon voittamalla rivalry-sarjan seuraavat neljä ottelua putkeen St. Louis Bluesia vastaan. Moni odotti toisen kierroksen sarjasta Minnesota Wildia vastaan helpompaa, mutta Blackhawks oli ensimmäisten kotipelien voittamisesta huolimatta moneen otteeseen vaikeuksissa työteliään ja tiukasti puolustavan vastustajansa kanssa. Tämäkin sarja kääntyi kuitenkin kuudessa ottelussa puolustaville mestareille erityisesti Toewsin, Kane ja Crawfordin ratkaisuhetkien loistamisen ansiosta. Hawks on siis pelannut kaksi kuuden ottelun sarjaa eli yhteensä 12 ottelua tähän mennessä.

Blackhawksin kausiketju
Blues-sarjan ketju
Wild-sarjan ketju

Kings joutui avauskierroksella vieläkin tukalampaa tilanteeseen kuin Blackhawks. Kevään 2012 mestarit heräsivät kuitenkin viimeisellä mahdollisella hetkellä ja kirivät kolmen tappion jälkeen jatkoon neljällä voitolla San Jose Sharksia vastaan. Temppu oli vasta neljäs koko NHL:n pudotuspelihistoriassa. Toisella kierroksella nähtiin NHL-historian ensimmäinen pudotuspelisarja Anaheim Ducksin ja Kingsin välillä. Odotetusta kohtaamisesta oli tulla pannukakku kun Kings aloitti edellistä kierrosta paremmin ryöstämällä heti kaksi vieraspeliä Anaheimista. Ducks teki kuitenkin saman tempun Los Angelesissa ja voitti vielä kriittisenä pidetyn viidennekin pelin kotonaan. Kings osoitti kuitenkin jälleen venymiskykynsä viemällä sarjan kaksi viimeistä peliä. Kings on pelannut kaksi täyden seitsemän ottelun sarjaa eli yhteensä 14 ottelua.

Kingsin kausiketju
Sharks-sarjan ketju
Ducks-sarjan ketju


Konferenssifinaalien otteluohjelma (suluissa Suomen ajat)

18.05. Chicago – Los Angeles (su 18.05. klo 22.00)
21.05. Chicago – Los Angeles (to 22.05. klo 03.00)
24.05. Los Angeles – Chicago (su 25.05. klo 03.00)
26.05. Los Angeles – Chicago (ti 27.05. klo 04.00)

28.05. Chicago – Los Angeles (to 29.05. klo 03.00) *
30.05. Los Angeles – Chicago (la 31.05. klo 04.00) *
01.06. Chicago – Los Angeles (ma 02.06. klo 03.00) *

* = pelataan tarvittaessa


Chicago Blackhawks, Los Angeles Kings meet in Western Conference Final for second straight year - NHL.com


Tilastoja
Koodi:
	[B]Playoffs			Regular Season
	CHI		LAK		CHI		LAK
W-L-OT[/B]	12. 8-4		14. 8-6		82. 46-21-15	82. 46-28-8
[B]G/G[/B]	2,92		3,21		3,18		2,42
[B]GA/G[/B]	2,25		2,64		2,58		2,05
[B]5-5 F/A[/B]	1,24		1,15		1,27		1,29
[B]G-GA[/B]	35-27		45-37		261-212		198-168
[B]G-GA PP[/B] 6-4		11-9		50-46		 43-50

[B]PP[/B]	 6/33 (18,2%)	11/48 (22,9%)	 50/257 (19,5%)	 43/284 (15,1%)
[B]PK[/B]	42/46 (91,3%)	47/56 (83,9%)	202/248 (81,4%)	246/296 (83,1%)
[B]S/G[/B]	27,0		30,7		33,1		31,6
[B]SA/G[/B]	31,5		30,6		27,2		26,2
[B]FO%[/B]	51,2%		52,7%		52,0%		52,8%

Blackhawks
Koodi:
Marian Hossa       12. 2+9=11  +4  6 min 11 HT  7 BK 20:36
Brent Seabrook      9. 2+9=11  +3 17 min 18 HT 25 BK 24:19
Patrick Kane       12. 6+4=10  +5  8 min  3 HT  5 BK 21:04
Jonathan Toews     12. 5+5=10  +5  6 min  9 HT  6 BK 22:11 177/305 (58,0%)
[U]Bryan Bickell      12. 6+3=9   +3  8 min 12 HT  1 BK 15:25[/U]   2/2   (50,0%)
Duncan Keith       12. 2+6=8   +5  8 min  8 HT 22 BK 27:57
Brandon Saad       12. 2+5=7   +3  2 min 14 HT  5 BK 17:01   8/20  (40,0%)
Patrick Sharp      12. 2+4=6   +3  4 min 24 HT  9 BK 19:28   7/18  (38,9%)
Andrew Shaw         7. 2+2=4    0  8 min 14 HT  4 BK 15:54  28/61  (45,9%)
[U]Michal Rozsival    10. 1+3=4    0  4 min 11 HT 10 BK 17:49[/U]
Johnny Oduya       12. 1+2=3   +3  6 min 11 HT 16 BK 22:42
Ben Smith          12. 1+2=3   +5  2 min 11 HT 14 BK 15:25   4/9   (45,8%)
Kris Versteeg       9. 1+2=3   -1  4 min  9 HT  3 BK 13:21  49/107 (44,4%)
Niklas Hjalmarsson 12. 0+3=3   -3  8 min  4 HT 38 BK 23:50
[U]Marcus Krüger      12. 1+1=2   +2  6 min  4 HT 11 BK 16:04[/U]  49/92  (53,3%)
Michal Handzus     12. 1+1=2   -4  2 min  7 HT 15 BK 14:19  83/171 (48,5%)
Nick Leddy         11. 0+2=2    0  4 min  7 HT 11 BK 15:42
Sheldon Brookbank   6. 0+2=2   +4  0 min  8 HT  9 BK 16:27
Joakim Nordström    7. 0+0=0   -4  0 min  7 HT  3 BK  8:30   2/5   (40,0%)
[U]Brandon Bollig      9. 0+0=0   -3 14 min  9 HT  2 BK  6:09[/U]
Peter Regin         2. 0+0=0   +1  0 min  4 HT  0 BK 11:55   9/22  (40,9%)
Jeremy Morin        2. 0+0=0   -1  2 min  2 HT  0 BK  6:25

[B]Corey Crawford          EV      PP      SH      Tot      Sv%     PIM  SO  TOI[/B]
vs STL   4-2  1,98 GAA  151/163 43/45   7/7     201/215  93,5%   0    1   425:09
[U]vs MIN   4-2  1,97 GAA  131/141 18/20   1/1     150/162  92,6%   0    0   366:08[/U]
[B]Playoffs 8-4  1,97 GAA  282/304 61/65   8/8     351/377  93,1%   0    1   791:17[/B]

Kings
Koodi:
Anze Kopitar       14. 5+14=19 +8 10 min 34 HT  8 BK 19:56 153/280 (54,6%)
Marian Gaborik     14. 9+ 6=15 +4  4 min  9 HT  4 BK 16:42
Justin Williams    14. 5+ 6=11 +7 27 min 25 HT  6 BK 15:56   2/3   (66,7%)
Jeff Carter        14. 4+ 7=11 +1  2 min 21 HT 10 BK 17:03  67/136 (49,3%)
[U]Drew Doughty       14. 1+ 8=9  +7 14 min 21 HT 27 BK 27:24[/U]
Jake Muzzin        14. 3+ 4=7  +4  2 min 38 HT 19 BK 20:53
Tyler Toffoli      14. 3+ 4=7  +1  8 min 27 HT  3 BK 11:55
Alec Martinez      14. 2+ 4=6  +2  4 min 23 HT 28 BK 17:32
Dustin Brown       14. 2+ 4=6  +3 16 min 79 HT  3 BK 15:32   1/4   (25,0%)
[U]Tanner Pearson     12. 2+ 4=6  +4  6 min 24 HT  2 BK 11:02[/U]   0/2    (0,0%)
Trevor Lewis       14. 4+ 1=5  -1  4 min 42 HT  6 BK 12:59  13/34  (38,2%)
Mike Richards      14. 2+ 3=5  -4 13 min 28 HT  7 BK 15:30 108/206 (52,4%)
Slava Voynov       14. 1+ 3=4  -2 14 min 45 HT 14 BK 21:45
Dwight King        14. 1+ 2=3  +1 18 min 36 HT  4 BK 14:15   1/3   (33,3%)
[U]Kyle Clifford      12. 0+ 3=3   0 37 min 41 HT  5 BK  9:48[/U]   0/1    (0,0%)
Jarret Stoll       14. 1+ 1=2  +1 16 min 58 HT 10 BK 16:17 147/264 (55,7%)
Robyn Regehr        8. 0+ 2=2   0  7 min 22 HT  9 BK 17:11
Willie Mitchell     6. 0+ 1=1  +1  4 min 11 HT  9 BK 18:56
Matt Greene         9. 0+ 0=0  -2  8 min 26 HT 10 BK 13:38
[U]Jeff Schultz        6. 0+ 0=0   0  0 min 10 HT 11 BK 19:08[/U]
Jordan Nolan        3. 0+ 0=0  -3  2 min  8 HT  1 BK  8:09

[B]Jonathan Quick          EV      PP      SH      Tot      Sv%     PIM  SO  TOI[/B]
Playoffs 8-6  2,72 GAA  294/321 81/90   10/10   385/421  91,4%   0     1  793:43

[B]Martin Jones            EV      PP      SH      Tot      Sv%     PIM  SO  TOI[/B]
Playoffs 0-0  0,00 GAA  4/4     3/3      0/0    7/7      100%    0     0   56:25

Mediaoppaita (linkkien takaa löytyy isohkoja PDF-tiedostoja)

2013-14 NHL Guide and Record Book
2014 Stanley Cup Playoffs Information Guide

2013-14 Chicago Blackhawks Media Guide
2014 Chicago Blackhawks Stanley Cup Playoffs Media Guide

2013-14 Los Angeles Kings Media Guide
En löytänyt nopeasti katsottuna Kingsin mediaopasta pudotuspeleihin.
 
Viimeksi muokattu:

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Olisin totta puhuakseni ottanut mielummin Anaheimin vastaan monestakin eri syystä. Staples Center on hämärä ja väritön halli, Kings on veemäinen vastustaja ja Quickilla on varmasti hampaankolossa viime kauden sarja. Saatiin kuitenkin Kingsin voiton myötä kotietu, mikä helpottaa kummasti, jos sarja pitkittyy.

Muuten odotan sarjasta hyvin samanlaista kuin viime vuonnakin. Kings on nyt ehkä etukäteen parempi, kun taas Chicagon peli on hieman yskähdellyt. Shaw olisi hyvä saada pian takaisin, koska Hawks kaipaa juuri hänenlaista pelaajaa tähän sarjaan. Aluksi ajattelin, että Chicago hyötyy, kun Kings on pelannut kaksi seitsemän pelin sarjaa, mutta kun katsoo tuota otteluohjelmaa, niin näyttää olevan tarpeeksi lepopäiviä välissä. Eräs Suomessa pelattava liiga voisi ottaa oppia.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Jotenking Los Angeles Kings ei pelottanut samalla tavalla kuin Anaheim Ducks, vaikea sanoa syytä. Varmaan viime kevään vuoksi. Siksi toivoin tätä konferenssifinaalisarjaa ja nyt se konkretisoitui.

Los Angeles Kings on todistanut kahdessa seitsemän pelin sarjassa, että kotietu ei merkitse heille yhtään mitään. Mikäli he pystyvät pelata samalla tasolla kuin vime yönä puolitoista erää (5-0 tilanteessa vaikea ehkä antaa kaikkeaan ja pelistä tuli huomattavasti kurinalaisempaa sekä puolustusvoittoisempaa), on United Centerissä pelaavan voittamattoman Chicagon putki vaarassa todella. Tosin, myös Blackhawks osaa hakea tarvittaessa vierasvoittoja. En pidä siis kotietua millään tavalla etulyöntiasemana tässä sarjassa.

Chicago Blackhaws hoiti molemmat sarjansa kuudessa ottelussa, kun taas Los Angeles Kings joutui kaksi kertaa game seveniin. Yllä mainittiinkin, että ohjelma on muokattu aika kivan näköiseksi varsinkin Kingsien kannalta, joten rasitus ei ehkä tule olemaan niin suurta kummallekaan joukkueelle mitä voisi pelimäärien perusteella luulla.

Mitä Blackhawks tarvitsee, jotta toinen Stanley Cup-finaalisarja putkeen olisi edessä? Ensimmäisenä tulee mieleen Corey Crawford. Hänen täytyy pelata riittävällä tasolla ja ottaa tärkeitä koppeja silloin, kun Chicago niitä tarvitsee. Toisessa päässä on herra nimeltään Quick, joka niitä tulee ottamaan oli tilanne mikä tahansa. Siihen ollaan totuttu. Toisena pointtina tulee mieleen Duncan Keith vs Drew Doughty. Keith oli huikea ensimmäisellä kierroksella, mutta välillä, oikeastaan aika usein aivan kusessa Minnesotan nopeiden hyökkääjien kanssa. Drew Doughty on ollut ehkä pudotuspelien paras puolustaja tähän asti, ainakin kolmen parhaan joukossa. Ei voi kyllä olla ihailematta kaverin suorituksia. Molemmat ovat joukkueensa ykköspuolustajat kiekollisesti sekä oikeastaan jokaisessa pelitilanteessa, ja pelaavat järisyttäviä minuutteja illasta toiseen. Kolmantena seikkana sitten hyökkäyksen ja materiaalin leveys. Molemmilla on älyttömän kova materiaali varsinkin laajudeltaan ja molemmilta löytyy huikeaa yksilötaitoa ja ratkaisuvoimaa. Poimitaan kuitenkin kaksi nimeä, Patrick Sharp sekä Jeff Carter. Sharp on ollut täysin pimennossa koko pudotuspelien ajan ja nyt olisi viimeistään aika herätä, kun taas Carter on pelannut hyvin. Uskon, että Toews pelaa Kopitaria vastaan, jolloin Carterin vastuu tuloksen teossa kasvaa.

Huikea sarja tiedossa ja eihän tässä jaksa odottaa sunnuntaihin mitenkään. Ennustan tasaista sarjaa, mutta ei game seveniä. Chicago Blackhawks viime kevään tapaan 4-2 voitoilla Stanley Cup-finaaleihin. Patrick Kane ratkaisee.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Täälläkin pidettiin aamulla Duckseille peukkuja, mutta Kings jyräsi tylysti ankkalauman yli ja näin saatiin remätsi konffi-finaaliin Chicagon ja Los Angelesin välille. Joukueet vähenee, pidot paranee ja jotta Blackhawks pääsisi tavoittelemaan harvinaista ripiittiä finaaliin, on suoritustason noustava. Kokemuksella, onnella ja eräiden yksilöiden onnistumisella ollaan päästy tänne saakka, mutta muutamaa asiaa täytyy petrata. Vaikka penalttia ollaan otettu kohtalaisesti ja vaikka PK on toiminut upeasti, niin pelin intensiteetin ja panoksen johdosta, on myös hölmöjä bokseja tullut. Otetaan tässä sarjassa vain "hyviä jäähyjä". Q sanoi mielestäni joku päivä takaperin, että Shaw palaa rosteriin jossain vaiheessa tulevaa sarjaa, toivottavasti heti huomenna. Vaikka Kings on isokokoinen ja varmasti fyysisempi kuin me, pitäisin Bolligin poppari-osastolla ja antaisin peliaikaa "virheettömästi" pelaavalle Peter Reginille, jota pystytään käyttämään paljon monipuolisemmin. Rozsival ollut ailahteleva, joten aloittaisin sarjan käyttäen Brookbankia kutos-pakkina. Lauhojen kelien pulkannaru, eli Versteeg pääsi varkain tekemään tuon ruman, mutta helkkarin tärkeän vierasmaalin game-kutosessa Wildia vastaan ja uskon että mies tulee vielä parantamaan peliään edelleen, vaikka kuten moni on jo todennut, ei mies ole lähelläkään kevään 2010 tasoa.

Kopitar ja Gaborik pistepörssin kärjessä, Kings 6-0 elimination game recordilla tänä keväänä ja Kane/Toews duolla GWG-sarake näyttää yhteensä huikeaa seitsemää uunia. Siinä muutama hyvä pointti.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
NHL.comissa on taas ottelusarjaa ennen purettu molempien joukkueiden ykkösvahtien pelityylit atomeiksi. Mielenkiintoinen artikkeli.

Itsekin olisin monen tavoin toivonut Ducksia vastaan, koska Blackhawksin hävitetessä Saku Koivu olisi saanut yrittää Stanley Cupin voittamista. Win–Win. Näin ei nyt kuitenkaan käynyt, joten viime vuoden uusintakin kelpaa. Etenkin kun sen myötä Hawks sai myös kotiedun.

Kings on hakenut vierasvoittoja sekä San Josesta, että Anaheimista, mutta pitäisin silti kotietua Blackhawksin kannalta hyvänä juttuna. Inkkarilauma ei ole hävinnyt tänä keväänä vielä kertaakaan kotihallissaan ja etenkin sekä ylivoima, että alivoima ovat onnistuneet kotiyleisön edessä loistavasti: PP 5/16 (31,2%), SH 18/19 (94,7%). Lisäksi kotikaukalossa Hawks pääsee peluuttamaan Toewsia ja ruotsalaista shutdown-paria pelottavassa vieressä olevaa Kopitar–Gaborik-parivaljakkoa vastaan. Kingsin on pakko ryöstää ainakin yksi vierasottelu Chicagossa edetäkseen Stanley Cup-finaaleihin.

Kingsin terveystilanne on viime kevättä parempi kokonaisuutena, mutta ainakin ennakkoon voinee jonkinlaisena akilleen kantapäänä pitää Mitchellin and Regehrin loukkaantumisia. Mikäli Hawks saa painettua vauhdilla kiekkoa Kings-päätyyn ja pyöritettyä peliä hyökkäysalueella, Quick saa venyä parhaimpaansa pitääkseen sarjan tasaisena. Kingsin mahdollisuudet lepäävät Wildin tyylisessä tukahduttavassa keskialueenpelissä ja minnesotalaisia tarkemmassa viimeistelyssä. Leveän ja laadukkaan materiaalin puolesta ratkaisijoita pitäisi löytyä tutuista nimistä ilman haulamaisia sankaritarinoitakin. Fyysistä peliä ei voi tietenkään unohtaa, mutta Hawks osoitti jo Bluesia vastaan selviytyvänsä sellaisestakin paineesta.

Niin tai näin, eiköhän tästäkin sarjasta tuli pitkä ja hikinen molemmille joukkueille.
 
Koska positiivisia asioita on jo esitelty tässä, niin tartun tapani mukaan niihin epäkohtiin ja kriittisiin asioihin Hawksin kannalta.

Kopitaria vastaan pitää peluutus onnistua. Mutta joudutaanko Toews pistämään Kopitaria vastaan mahdollisimman paljon kentälle, sillä meillä ei tällä hetkellä ole muita todellisia puolustavia senttereitä, ketkä pystyvät ohjaamaan peliä vastustajan päätyyn eikä puolustaa omalla alueellaan.

Jos Toewsin kenttä pelaa lähes kaikki vaihtonsa Kopitaria vastaan, kuka Hawksilta tekee maalit ? Kaikki vastuu ja paine jää Kanen ketjun kannettavaksi ja mielestäni tämä ei ole optimaalinen tilanne. Todellisen "modernin jarrukentän" puuttuminen tulee tässä sarjassa näkymään raskaasti, mutta silti uskon itse, että riittävä secondary scoring tuolta löytyy. Kunhan harmittelen vain sitä, että kapteeni joutuu ottamaan näin suuren puolustusvastuun (todennäköisesti).

Keith on pelannut parhaimman ja huonoimman playoffpelinsä koko urallaan tänä vuonna, toivottavasti nähdään Norris Teeth kentällä tässä sarjassa, sitä tarvitsemme. Seabrook jatkaa varmasti siitä mihin jäi.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Chicago Blackhawks pysyy voittamattomana United Centerissä ja mikäli kuulin oikein, kyseessä on seuraennätys kotivoittojen putkelle pudotuspeleissä.

Alku oli varsin mainiota peliä Blackhawkseilta, kiekkoa saatiin hyvin liikuteltua lavasta lapaan ja meno oli jotenkin varmemman oloista kuin koko Wild-sarjassa. Ylivoiman saivat, ja kakkosylivoimakoostumus Marian Hossan tähdittämänä onnistui laittamaan laatan pussiin. Nick Leddy ampui viivasta ja Saad ohjasi kiekon ohi koko ottelun hyvin pelanneen Jonathan Quickin.

Tunteita herättävä hetki oli Toewsin maalin hylkääminen, joka olikin sitten täysin oikea tuomio, sekä sääntökirjan että moraalin puitteissa. Siitä sitten lähes samantien Toffoli tasoittaa ottelun ja pieni pelko hiipi perseeseen, että nytkö Kuningaslauma lähtee menojaan. No eipä lähtenyt, kun Norris-Keith ampuu upeasta Brandon Saadin syötöstä kiekon yläkulmaan, toki onnekas pomppu. Kiekko muutti mailasta suuntaa, ponnahti osumasta suoraan jäähän, josta suoraan aivan yläkulmaan. Ikävä tilanne maalivahdille, ei mitään jakoa.

Kolmas erä olikin sitten puolustustaistelua suurimmilta osin, vaikka Quickiakin päästiin testaamaan. Toffolilla oli paikka tasoittaa ottelu (nyt en ole täysin varma oliko tämä toista vai kolmatta erää), mutta laittoi läpiajostaan tyhjästä maalista tolppaan. Ottelu ratkesi 3vs1-hyökkäyksestä Jonathan Toewsin tekemään upeaan osumaan. Huikea one-timer ja maalin kattoon.

Corey Crawford oli jälleen loistava. Ei kahta sanaa. En tiedä mitä palstatoverit ovat mieltä, mutta jotenkin Chicagolle sopii Kings vastustajaksi. Ainakin alun perusteella. Keskialueen ylityksille oli mielestäni paljon enemmän tilaa ja kiekkoa saatiin helpommin hyökkäysalueelle sisään. Voi tietysti olla, että olen täysin sokea, kun vertaan tätä ensimmäistä ottelua kokonaiseen Wild-sarjaan. Saa korjata ja mielellään.

Lunde varmasti laittaa (ellei ole jo laittanut) kattavamman raportin ottelusta, laitoin itse lähinnä Blackhawksin näkökulmasta mitä mieleen juolahti. Ei kovinkaan kattava kirjoitus, mutta näillä mennään!
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Game 1 - 18.5.2014 Los Angeles @ Chicago: 1-3

Hawksin kotitaika säilyi sarjan avausottelussa, vaikka etenkin toisessa erässä Kings painoi päälle hurjasti. Avausottelussa jatkui tämän kevään trendi, jossa Hawks päästää vastustajan laukomaan enemmän. Isännät selvittivät kuitenkin Crawfordin johdolla tilanteet taidolla ja tuurilla, eikä vieraat johtaneet peliä missään vaiheessa. Sarjan ensimmäinen ottelu siis Hawksille, mutta tasaisesta pelistä on vielä mahdoton tehdä suuria johtopäätöksiä sarjan tulevaisuuden suhteen.

Blackhawks
(ottelun puolivälistä lähtien tällaiset ketjut)

29 Bickell - 19 Toews - 81 Hossa
20 Saad - 26 Handzus - 88 Kane
10 Sharp - 12 Regin - 23 Versteeg
52 Bollig - 16 Krüger - 28 Smith

2 Keith (23:06) - 7 Seabrook (23:33)
27 Oduya (20:25) - 4 Hjalmarsson (18:55)
8 Leddy (16:14) - 32 Rozsival (16:59)

50 Crawford 25/26 - 96,2%
(31 Raanta)

PP1: 29 Bickell - 19 Toews - 88 Kane / 2 Keith - 10 Sharp
PP2: 23 Versteeg - 20 Saad - 81 Hossa / 8 Leddy - 7 Seabrook

Kings
(ketjut elivät takaa-ajoasemassa, mutta näillä aloitettiin)

12 Gaborik - 11 Kopitar - 23 Brown
70 Pearson - 77 Carter - 73 Toffoli
22 Lewis - 28 Stoll - 14 Williams
74 King - 10 Richards - 13 Clifford

6 Muzzin (22:10) - 8 Doughty (26:20)
55 Schultz (17:10) - 26 Voynov (22:05)
27 Martinez (13:19) - 33 Mitchell (16:49)

32 Quick 16/18 - 88,9%
(31 Jones)

PP1: 77 Carter - 11 Kopitar - 12 Gaborik / 6 Muzzin - 8 Doughty
PP2: 23 Brown - 10 Richards - 14 Williams / 27 Martinez - 26 Voynov

Ensimmäisen erän alussa Hawks painoi kovalla tempolla kiekkoa Kings-päätyyn. Ensimmäinen vaarallinen maalipaikka aukesi viiden minuutin kohdalla B-pisteelle nousseelle Rozsivalille, mutta laukaus viuhui hieman takatolpan ohi. Kings sai kuuden minuutin jälkeen ensimmäisen laukauksen Hawks-maalia kohti. Vieraat ensimmäisen pitkän pyörityksen erän puolivälissä, mutta sarjan avausmaali antoi vielä odottaa itseään. Hawks voitti erän kuusi ensimmäistä aloitusta, mutta Kings voitti viisi seuraavaa. 12 minuutin jälkeen Martinez sai heppoisen väkivaltaisuusjäähyn Bolligin kaaduttua helpohkosti vihellyksen jälkeen Quickin edessä. Hawks-YV katkoi siniviivalla väsyneen Kings-nelikon purkuyritykset. Jäähyä jäi vain kaksi sekuntia jäljelle, kun Leddyn viivalaukas upposi Saadin ohjauksen jälkeen maaliin: 1–0. 17 minuutin kohdalla Richards ja Clifford pääsivät Rozsivalia vastaan vastahyökkäykseen, mutta takaa kirinyt Leddy pelasti maalin sitomalla Richardsin mailan tyhjällä takakulmalla. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin isäntien maalin johdossa. Hawks piti odotetusti kiekkoa hieman enemmän, mutta Kings sai enemmän vaarallisia vastahyökkäyksiä.

Toisen erän ensimmäisellä minuutilla Kings oli saada ilmaisen maalin, kun Crawford laittoi maalin takaa kaverisyötön Keithille, joka jatkoi kiekon suoraan Kings-hyökkääjälle. Seabrook siivosi kiekon kuitenkin maalin edustalta pois. Minuutin päästä Kane rakensi maalipaikan toiseen päähän. Kolmen minuutin jälkeen punalamppu paloi Quickin takana nopean vastahyökkäyksen jälkeen. Oduya syötti kiekon oikeaan laitaan Toewsille, joka runnoi suoraan maalille. Kiekko päätyi lopulta maaliin Voynovin luistimesta. Maalin hylättiin kuitenkin videotarkistuksen jälkeen, vaikka kontaktia maalivahtiin ei voi edes tarkistaa videolta. Kumpikaan tuomari ei hylännyt maalia kaukalossa. NHL päätti selittää sekavaa tilannetta sivustollaan erillisellä videolla. Kuin Hollywood-elokuvassa Kings teki hetken päästä tasoitusmaalin, kun vieraat hyödynsivät Hawksin surkean vaihdon ja Toffoli sai jatkaa Crawfordin edestä Pearsonin syötön verkkoon: 1–1. Kings sai tasoituksen jälkeen otteen pelistä ja kuuden minuutin kohdalla Crawford joutui venymään takatolpalle huippupelastukseen. Yhdeksän minuutin kohdalla Crawford piti taas isännät pelissä paraatipelatuksella Kopitarin ohjaukseen. Hetken päästä Bickell ohjasi maalin edestä Toewsin syötön yläkulman ohi. Seuraavassa vaihdossa Versteeg hukkasi loistavan paikan hakemalla vielä rystysyöttöä ruuhkaiselle maalin edustalle, kun olisi voinut laukoa itsekin. 12 minuutin kohdalla Hawksin pieni ote synnytti kuitenkin maalin. Krüger katkaisi keskialueella Kings-avauksen ja Saad jatkoi ovallisella levityssyötöllä kiekon Keithille. Hawks-pakin laukaus viivasta muutti suuntaa Lewisin mailasta ja jäästä ennen Quickin räpylän ohi pomppaamista: 2–1. Bickell pääsi pitkän Kings-hallinnan jälkeen 16 minuutin kohdalla lähes nokikkain Quickin kanssa, mutta rystylaukaus jäi suljettujen patjojen väliin. Erän viimeisellä minuutilla Hjalmarsson otti jäähyn Muzzinin koukkaamisesta ja Kings pääsi ensimmäisen kerran ylivoimalle. Hawks-AV selvisi jäähyn ensimmäisestä minuutista, kun Rozsival purki tyhjältä takakulmalta pelaajista ja Crawfordista kimpoilleen kiekon. Toinenkin erä päättyi Hawks-johdossa, vaikka maaleja lukuunottamatta erä oli kaikilla numeroilla mitattuna vieraiden erä.

Kolmannen erän alkuun jäi 56 sekuntia Hjalmarssonin jäähyä. Hawks-AV ei päästänyt Kings-YV:tä laukomaan ja Hjalmarsson pääsi vaihtopenkille kiittämään joukkuekavereitaan. Kahden minuutin jälkeen läpiajoon syötetty Toffoli harhautti jo Crawfordin, mutta rystylaukaus kilahti takatolppaan. Rozsival kamppasi samassa vaihdossa jäähyn itselleen ja Kings pääsi jälleen ylivoimalle. Hawks-AV peitti parhaimmat linjat ja loput laukaukset paukkuivat ohi plekseihin. Seitsemän minuutin kohdalla Williams otti jäähyn kyynärpäätaklauksesta suoraan Rozsivalin kypärään. Onneksi osuma ei ollut kova ja Rozsival ei loukkaantunut. Hawks piti kiekkoa hyökkäysalueella, mutta Kings puolusti keskusta tiiviisti ja Quick torjui viivapommit. Hossa pelasti kompuroineen Leddyn, kun Kings oli lähellä karata vastahyökkäykseen. Jäähyn jälkeen pelissä nähtiin usean minuutin pituinen seesteinen vaihe, kunnes Hossa otti Hawks-maalin takana esimerkillisesti vastaan Brownin pommin. 14 minuutin kohdalla Quenneville otti aikalisän, kun Hawks löi pitkän vaihdon jälkeen kiekon pitkäksi. Seuraavat minuutit sujuivat katkonaisesti, kun Hawks löi kiekon monta kertaa pitkäksi. 16 minuutin kohdalla Hawks-pääsi 3–1-vastahyökkäykseen, kun Muzzin haki hyökkäyssiniviivalla taklausta Bickelliin. Sivuttaisliikkeeseen joutuneella Quickilla ei ollut spagaatista huolimatta mahdollisuuksia, kun Toews lämäsi kiekon suoraan syötöstä maalin kattoon: 3–1. Kings otti maalivahdin pois 18 minuutin kohdalla ja Carter olisikin kaventanut viimeisellä minuutilla ilman Seabrookin pelastusta. Lisäosumia ei kuitenkaan nähty enää ja Hawks säilytti kotietunsa ensimmäisen voiton myötä.

Koodi:
[B]LAK-CHI    1st	  2nd    3rd    TOT[/B]
Goals      0-1    1-1    0-1    1-3
SOG        5-7   17-6    4-7   26-20
Hits      20-17   8-5    6-3   34-25
Faceoffs  11-10  12-10   8-11  31-31
Blocks     7—7    4-9    4-9   15-25

[B]Power Play[/B]
LAK 0/2, 04:00, 1 SOG
CHI 1/2, 03:58, 2 SOG

[B]LAK-CHI	 Chances  SOG[/B]
05:00      0-1    0-4
07:00      1-2    2-5
10:00      3-2    3-5
20:00      4-3    5-7
28:00      7-4   14-10
32:00      8-5   16-11

Blackhawks-hyökkääjien peliajat

Bickell (15:28) - Toews (17:51) - Hossa (17:40)
Saad (15:36) - Handzus (17:26) - Kane (19:13)
Sharp (16:10) - Regin (11:06) - Versteeg (11:54)
Bollig (9:00) - Krüger (14:13) - Smith (11:11)

Kings-hyökkääjien peliajat

Gaborik (17:47) - Kopitar (19:32) - Brown (17:12)
Pearson (11:26) - Carter (16:56) - Toffoli (13:59)
Lewis (11:50) - Stoll (13:19) - Williams (16:27)
King (12:49) - Richards (18:07) - Clifford (12:04)

Hawks-alivoima

16 Krüger - 26 Handzus
19 Toews - 81 Hossa

27 Oduya - 7 Seabrook
2 Keith - 4 Hjalmarsson / 32 Rozsival

Kings-alivoima

11 Kopitar - 23 Brown
22 Lewis - 28 Stoll

8 Doughty - 33 Mitchell
55 Schultz - 26 Voynov

Extra Skater - LAK@CHI Game 1
ShiftChart - LAK@CHI Game 1
TSN Game Tracker - LAK@CHI Game 1

Event Summary
Faceoff Comparison
 

Liitteet

  • Event Summary - Game 1 - 1st.gif
    Event Summary - Game 1 - 1st.gif
    58,5 KB · kertaa luettu: 432
  • Event Summary - Game 1 - 2nd.gif
    Event Summary - Game 1 - 2nd.gif
    60,7 KB · kertaa luettu: 416
  • Faceoff Comparison - Game 1 - 1st.pdf
    68 KB · kertaa luettu: 346
  • Faceoff Comparison - Game 1 - 2nd.pdf
    72,7 KB · kertaa luettu: 361
Viimeksi muokattu:

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Loppujen lopuksi selkeä voitto haukoille, vaikka Kings säikyttelikin muutamaan kertaan. Selvästi kaksi seitsemän pelin sarjaa ja vasta loppunut Ducks-koitos tuntui vielä Losin luistimissa. Hawks ei kuitenkaan käyttänyt lepoetuaan hyväkseen kuten etukäteen odottelin. Varsinkin toisessa erässä Kings onnistui hidastamaan peliä ja Chicago joutui mukavuusalueensa ulkopuolelle. Mutta kuten Blues ja Wild, momentumia ei käytetty hyväksi. Seuraavaan peliin Kings saa levätä, joten odotettavissa on varmasti tiukempi matsi.

Haukkojen riveistä esiin on pakko nostaa Marian Hossa, jolle haukkojen voittaessa antaisin näillä näytöillä Conn Smythen samantien. Pelistä toiseen jäätävää suorittamista kentän molemmissa päissä. Lampaantakaliston ojennan puolestaan Rozsivalille, joka ei tuntunut tekevän yhtään oikeaa ratkaisua koko pelissä ja oli todella hidas. Brookbankille pysyvä paikka Leddyn vieressä ASAP.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jännä että Darryll Sutter sanoi ihan kylmästi kesken pelin, että väsymys näkyy joukkueen otteissa, kun sitä suoraan kysyttiin.

Suomessa yksikään valmentaja ei olisi tuota live-lähetyksessä myöntänyt.

Blackhawks-hyökkääjien peliajat

Bickell (15:28) - Toews (17:51) - Hossa (17:40)
Saad (15:36) - Handzus (17:26) - Kane (19:13)
Sharp (16:10) - Regin (11:06) - Versteeg (11:54)
Bollig (9:00) - Krüger (14:13) - Smith (11:11)

Kings-hyökkääjien peliajat

Gaborik (17:47) - Kopitar (19:32) - Brown (17:12)
Pearson (11:26) - Carter (16:56) - Toffoli (13:59)
Lewis (11:50) - Stoll (13:19) - Williams (16:27)
King (12:49) - Richards (18:07) - Clifford (12:04)

Nuo on kyllä hienoja tilastoja. Omistettu erityisesti niille, jotka tulevat huutamaan, ettei joku Mike Richards voi olla 18 minuutin roolissa neloskentässä taikka vastapuolen Marcus Krüger 14 minuutin roolissa.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Nuo on kyllä hienoja tilastoja. Omistettu erityisesti niille, jotka tulevat huutamaan, ettei joku Mike Richards voi olla 18 minuutin roolissa neloskentässä taikka vastapuolen Marcus Krüger 14 minuutin roolissa.
Blackhawksin kohdalla roolit pitävät kyllä tasakentällisin aika hyvin paikkansa. Jonkin verran Krügerille kertyi ylimääräisiä sekunteja, kun hän pelasi muutaman kerran oman pään aloituksissa Bickellin paikalla ja luisteli vaihtoon paineen hellitettyä. Alivoimalla kertyi luonnollisesti kaksi minuuttia peliaikaa.

Kingsin kohdalla on ehkä enemmän heittoa, koska Sutter sekoitti ketjuja tiivisti hyökkäystä pelin loppua kohden. Esimerkiksi melkein koko toisen erän ajan nähtiin Clifford - Richards - Williams sekä Lewis - Stoll - King -ketjut. Ison osan pelistä ketjut olivat kuitenkin tuossa muodossa, millä peli alkoi. Lisäksi on ehkä makukysymys, mihin järjestykseen ketjut laittaa Kopitarin kolmikon takana, kun peliaika jakaantuu aika tasaisesti etenkin tasakentällisin.

Kaiken kaikkiaan ketjujen vastakkain peluuttaaminen meni karkeasti ilmaistuna näin:

Kopitar - Toews
Carter - Krüger
Stoll - Handzus
Richards - Regin
 
Viimeksi muokattu:

Flinck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Haukkojen riveistä esiin on pakko nostaa Marian Hossa, jolle haukkojen voittaessa antaisin näillä näytöillä Conn Smythen samantien. Pelistä toiseen jäätävää suorittamista kentän molemmissa päissä. Lampaantakaliston ojennan puolestaan Rozsivalille, joka ei tuntunut tekevän yhtään oikeaa ratkaisua koko pelissä ja oli todella hidas. Brookbankille pysyvä paikka Leddyn vieressä ASAP.

Oli kyllä komeaa nähtävää kun Brown haki Hawks-maalin takana kovaa taklausta Hossaan ja löysi itsensä jäästä ihmettelemästä että miten tässä näin kävi. Hossaa on muutenkin mahtava seurata, kovasti painaa duunia ja on erittäin vahva jässikkä.

Maalivahdit oli kyllä molemmat mielestäni hyviä. Quick otti kaiken kiinni minkä vaan pystyi, ei noille maaleille mitään voinut. Tuossa on muutenkin ne tyylit millä tässä sarjassa kumpaankaan päähän tullaan maaleja tekemään. Crawfordkin on taas kevät-vireensä löytänyt.
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Oli kyllä komeaa nähtävää kun Brown haki Hawks-maalin takana kovaa taklausta Hossaan ja löysi itsensä jäästä ihmettelemästä että miten tässä näin kävi. Hossaa on muutenkin mahtava seurata, kovasti painaa duunia ja on erittäin vahva jässikkä.

QUOTE]
Hossaa voisi luonnehtia kenties liigan parhaaksi "duunariksi/työmyyräksi"

Hossa karvaa jatkuvasti erittäin onnistuneesti, taklaa, ei pelkää mennä maalille ja siinä sivussa tekee pisteitäkin vielä.

Menestyvä joukkue vaatii tämän kaltaisia pelaajia. Itse voisin luonnehtia Hossaa paremmaksi versioksi Ryan Callahanista pelityyliltään.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Hienoa että täältä löytyy respectiä Big Boss Hossalle. Itse arvostan häntä suuresti tässä joukkueessamme. Tuon huikea karvauspelin lisäksi hän tekee pehmeillä käsillään myös melkoisesti pisteitä. Hän pelaa pääsääntöisesti kakkos yyveen jämämituuntteja ja voisi siten olla vieläkin tehokkaampi jos saisi pelata ykkösyyveessä. Hossa johtaa muuten tällä hetkellä Chicagon pleijareiden pistepörssiä.

Ainoa mikä kaivelee on Sharp, häneltä on lupa odottaa enemmän.
Näissä tiukissa sarjoissa tarvitsemme illasta toiseen Crawfordilta samanlaisia suorituksia ja viime peleissä hänen tasonsa on ollutkin jäätävä.

Toiseen matsiin levänneet kuninkaat tulevat edellistäkin kovemmin.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Ainoa mikä kaivelee on Sharp, häneltä on lupa odottaa enemmän.

Runkosarjan piste-ennätys ja viime pleijareiden 10 maalia antoivat kyllä odottaa isompaa panosta Sharpilta. Toisaalta mukana on ollut huonoa tuuriakin, kun mies tössi jotain seitsemän läpiajoa aikaisemmissa sarjoissa. Kun katsoo ketjukavereita ja paikkaa ykkösYV:ssä, niin tehoja pitäisi tulla enemmän. Mutta on siellä ongelmia kokonaispelissäkin. Liian usein aikailee kiekon kanssa ja katoaa sitten kuvasta. En tiedä sitten, kärsiikö Sharp tuosta kun pompotellaan ketjusta toiseen vai valvottavatko kaksi pientä lasta kotona. Täytyy kuitenkin muistaa, että Chicagolla on Sharpissa paljon käyttämätöntä reserviä ja kaikki kritiikki unohtuu, kun tempaisee pari maalia oikeisiin paikkoihin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Runkosarjan piste-ennätys ja viime pleijareiden 10 maalia antoivat kyllä odottaa isompaa panosta Sharpilta. Toisaalta mukana on ollut huonoa tuuriakin, kun mies tössi jotain seitsemän läpiajoa aikaisemmissa sarjoissa. Kun katsoo ketjukavereita ja paikkaa ykkösYV:ssä, niin tehoja pitäisi tulla enemmän. Mutta on siellä ongelmia kokonaispelissäkin. Liian usein aikailee kiekon kanssa ja katoaa sitten kuvasta. En tiedä sitten, kärsiikö Sharp tuosta kun pompotellaan ketjusta toiseen vai valvottavatko kaksi pientä lasta kotona. Täytyy kuitenkin muistaa, että Chicagolla on Sharpissa paljon käyttämätöntä reserviä ja kaikki kritiikki unohtuu, kun tempaisee pari maalia oikeisiin paikkoihin.

Sharpilla on vähän aina ollut tapana tehdä pisteitä pötköissä tai kadota tilastoista hetkelliseksi. Kutsuisin häntä putkipelaajaksi mitä pistetehtailuun tulee. Niin kauan kuin Chicago voittaa se on aivan sama kuka ne pisteet tekee. Totta kai Sharpilta on lupa odottaa enemmän, mutta harvoin sitä kuitenkaan koko skaalalla maalataan. Se, että joukkueessa on laajalla rintamalla ratkaisuun pystyviä pelaajia on iso etu. Eri asia olisi, jos joukkueen tehot lepäisivät yksistään Sharpin ja parin muun harteilla.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Sikälimikäli Andrew Shaw pelaa game 2:ssa, näkisin Blackhawks-ketjut jokseenkin tällaisina:

Bickell - Toews - Hossa
Saad - Shaw - Kane
Sharp - Regin - Smith
Versteeg - Kruger/Zeus - Zeus/Kruger

Bollig ja lyijypainot nilkoissa vetelevä Rozsival pihalle ja Brookbank kutos-pakiksi. Sharpille ja Versteegille power play aikaa ja ala-ketjuille myös hieman enemmän aikaa askissa. Todennäköistä on kuitenkin, että vain ykkönen jatkaa koskemattomana.

Leddyltä muuten hieno peli tuo Game 1. Avausmaalin syöttö ylivoimalla ja sitten tuo hyökkäys-sinisellä tapahtunut kaatuminen, jonka jälkeen mies sai vielä limpun tökättyä Hossalle. Siinä oli odd man rush lähellä. Lisäksi vielä tuo upea takakarvaus omalle maalille, jossa Leddy ryösti viimehetkellä Richardsilta lähes varman uunin. Toki pieni nukahtaminen tapahtui tuossa Toffolin läpiajossa, jonka puukäsi töhötti (;) kuitenkin tolppaan.
 

chubster

Jäsen
Hawks 2-Kings 6

Olipahan mielettömän turhauttava matsi. Chicago hallitsi kahta ensimmäistä erää aivan täydellisesti ja vain tuuri ja Quick pitivät numerot tasaisina. Toisen erän loppuun Kings onnistuikin vihdoin tekemään onnekkaan räkämaalin ja kolmanteen erään lähdettiin jännittävistä asetelmista. Jännitystä ei kuitenkaan kauhean kauaa kestänyt kun Kings latoi kiekkoa maaliin ylivoimillaan erän alussa. Quick pesi Crawfordin 100-0 tässä matsissa. Vaikka ei maaleja voikkaan täysin Coreyn piikkiin laittaa, niin kyllä sieltä muutama olisi pitänyt ottaa kiinni, mitkä meni sisään. Vastaavasti toisessa päässä Quick pystyi isoihin game savereihin.

Sarja nyt siis tilanteessa 1-1 ja seuraavaksi suunnataan LA:han pelaamaan. Luottoa Chicagoon löytyy kyllä, niin sitä löytyi myös kolmanteen erään lähdettäessä ja suu auki sai ihmetellä kentän tapahtumia. Kings ei tästä huolimatta ole vakuuttanut ollenkaan. Toki kotiyleisön tuki tuo varmasti lisää voimaa Kingsin jalkoihin.

Nyt kävi näin. Vitutttaa. En joteenkin voi käsittää tuota sulamista Chicagolta. En mitenkään. Ja Patrick Sharp vois kans alkaa heräilee jo pikkuhiljaa.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Olipahan mielettömän turhauttava matsi. Vitutttaa.

Tämä tiivistää hyvin omatkin tunteet. Ekat 30 minuuttia ehkä parasta pleijarikiekkoa Chicagolta tänä vuonna ja sitten täydellinen romahdus. Crawford ei ollut sysipaska, mutta ei ottanut koppeja, joilla olisi tänään voitettu. Syyttävää sormea voi heilutella myös puolustuksen suuntaan, joka pelasi uskomattoman lepsusti tuossa kolmannessa erässä. Puhumattakaan niistä Chicagon kahdesta typerästä jäähystä heti erän alkuun, joilla Kings päästettiin rinnalle ja ohi.

Kaksi erää oli kuitenkin sellaista dominointia, etten ole vielä huolestunut. Kings ei oikeastaan esittänyt muuta loistokasta kuin Quickin varmuuden ja armottoman tehokkuuden maalipaikoissa. Toivottavasti Q antaa kunnolla kuulua pukukopissa. Tämä peli oli täysin näpeissä ja sitten se annettiin tarjottimella Kingsille. Seuraavassa pelissä toivottavasti nähdään Shaw ja Bolligille kengän kuvan ahteriin. Ja jokohan se Rozsival saataisiin sieltä pois. Täysi turhake.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Hymeksin vielä toisessa erässä että onpas tämä täydellistä Chicagon hallintaa ja helppoa kuin mikä. Mutta kuinkas kävikään, Blackhawkseille tuli yksi kaikkien aikojen sulaminen 2-0 johto menetettiin ja viimeisessä erässä seisottiin vain suu auki ja katseltiin kun vieras mättää maaleja.
Peräpäässä vetoja meni sisään ylhäältä ja alhaalta, läheltä ja kaukaa. Huh huh mikä kokemus.
Smith ja Saad olivat Chicagon puolelta hyvällä pelipäällä tänään.
 

Karvanoppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Kings
Edelliset kolme kommettia kuvastavat hyvin pelin kulun, Chicago hallitsi peliä selvästi 40min; pääsi hyville sektoreille, voitti kaksinkamppailut, aina vähintään kaksi pelaajaa pelin alla ja pakoitti Kuninkaat ottamaan jäähyjä ja oli ansaitusti johdossa, kun taas LA sai luotua harvakseltaan maalinteko paikkoja ja niissä viimeistely oli luokatonta, alhaalla oli kiire ja syötöt eivät osuneet kohdilleen.

Kolmanteen erään Chicago otti pari jäähyä joista Carter ja Muzzin rokottivat nopeasti. Neljännessä maalissa Chicagon puolustajat luulivat kiekon menneen laidan yli ja unohtivat merkata maalin edestä Toffolin joka pääsi nokikkain Crawfordin kanssa, eikä erehtynyt. Carter teki toisen maalinsa 2-1 vastahyökkäyksestä tarkalla laukauksella. Ennen maalia taisi Kuninkailla olla 2 ylivoimahyökkäystä samassa vaihdossa. Carter täydensi hattutemppunsa tekemällä viimeisen tyhjiin ja kaikki kolme maalia 15min sisään kolmannessa erässä.

Tuomarilinja oli kohtalaisen tarkka verrattuna ensimmäiseen peliin, muutama kevyehkö estämisjäähy tuli molemmille.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Game 2 - Los Angeles @ Chicago: 6-2

Kaikki putket katkeavat joskus. Nyt katkesi kerralla Hawksin kotivoittojen ja voittoon johtaneiden avausmaalien putki. Harmillisesti kotivoittojen putki katkesi tässä vaiheessa sarjaa, eikä vaikka hieman turvallisemmassa 3–1 tilanteessa. Toisaalta 1–1 on kuitenkin paljon parempi tilanne etsiä joukkueen peliin uutta vaihdetta kuin vaikka 2–3 ennen mahdollista katkaisupeliä Los Angelesissa. Toisaalta kalifornialaisten näkökulmasta tilanne on erittäin herkullinen vielä kun joukkue pääsee kotikaukaloon päättämään muun muassa ketjujen peluutuksesta. Tosin täytyy muistaa, että Kings on hävinnyt kotikaukalossaan jo kolmesti tänä keväänä ja myös Hawksilla on tuoreessa muistissa, kuinka Tyynenmeren rannalta haetaan yksi kiinnitys finaalipaikkaan. Kings on luonnollisesti nyt hieman enemmän kuskin paikalla, mutta eipä tässä voi vielä julistaa kumpaakaan osapuolta sarjan voittajaksi. Pelissä oli monella tavoin paljon samaa kuin Blackhawks–Wild-sarjan kolmannessa ottelussa, joka pääsi repeämään minnesotalaisten johto-osuman myötä yllättävänkin isosti. Tällä kertaa Hawksin sulaminen oli tosin näyttävämpi alun selvän hallinnan ja kahden maalin johdon menettämisen vuoksi.

Blackhawks

29 Bickell - 19 Toews - 81 Hossa
20 Saad - 26 Handzus - 88 Kane
10 Sharp - 12 Regin - 23 Versteeg
52 Bollig - 16 Krüger - 28 Smith

2 Keith (25:36) - 7 Seabrook (20:52)
27 Oduya (15:52) - 4 Hjalmarsson (15:43)
8 Leddy (18:51) - 32 Rozsival (18:34)

50 Crawford 25/30 - 83,3%
(31 Raanta)

PP1: 29 Bickell - 19 Toews - 88 Kane / 2 Keith - 10 Sharp
PP2: 23 Versteeg - 20 Saad - 81 Hossa / 8 Leddy - 7 Seabrook

Kings

12 Gaborik - 11 Kopitar - 23 Brown
70 Pearson - 77 Carter - 73 Toffoli
13 Clifford - 28 Stoll - 22 Lewis
74 King - 10 Richards - 14 Williams

6 Muzzin (21:46) - 8 Doughty (27:29)
33 Mitchell (20:53) - 26 Voynov (22:22)
27 Martinez (14:43) - 2 Greene (13:31)

32 Quick 23/25 - 92,0%
(31 Jones)

PP1: 77 Carter - 11 Kopitar - 12 Gaborik / 26 Voynov - 8 Doughty
PP2: 23 Brown - 10 Richards - 14 Williams / 6 Muzzin - 27 Martinez

Ottelun ensimmäisen puolikkaan kotijoukkue oli suvereeni ja 2–0-johto olikin ansaittu. Hawks iski kahdesti joukkueelle tyypillisillä terävillä pystysyötöillä ja Leddy sekä Smith saivat päättää vastaiskut maaliin. Ensimmäinen osuma syntyi ylivoimalla, joita isännät saivat avauserässä neljä. Kahden miehen ylivoimaakin isännät pääsivät kokeilemaan 38 sekunnin ajan. Itse asiassa kotijoukkueen johto olisi voinut olla isompikin, mutta Quick piti vieraat mukana voittotaistelussa muutaman huipputorjunnan avulla. Hankalasta alusta poiketen vierasjoukkue hallitsi aloitusympyrässä heti avauskiekosta lähtien. Kings sai toisen erän loppuun tärkeän pukukoppimaalin hieman onnekkaasti, kun Richardsin maalille heittämä kiekko kimpoili Williamsin luistimesta ja Crawfordin patjojen välistä maaliin: 2–1.

Vieraiden kiri oli odotettavissa kolmanteen erään, mutta harva osasi ennustaa viiden maalin tyrmäystä. Bollig otti päätöserän alussa hölmön estämisjäähyn, josta Kings rankaisi armotta Doughtyn tarkan viivalaukauksen muodossa: 2–2. Hetken päästä kotijoukkueelle tuomittiin todella tiukalla linjalla kaksiminuuttinen vaihtovirheestä. Räikeämpiäkin tilanteita jää monesti viheltämättä. Ylivoimamaalien makuun päässyt Kings onnistui jälleen, kun Muzzinin laukaus upposi luvattoman helposti etukulman ylänurkkaan: 2–3. Blokkauksessa epäonnistunut iso Seabrook teki maskia, mutta voittomaaliksi jäänyt osuma menee silti takatolpalle aavistaneen Crawfordin piikkiin. United Centerissä oli tehty kevään pudotuspeleissä vain yksi ylivoimamaali Hawksin verkkoon ja nyt kahden osuman tekemiseen meni kaksi ja puoli minuuttia.

Vieraat siirtyivät kahden maalin johtoon hieman ennen erän puoliväliä. Etenkin päätöserässä moneen otteeseen lepsusti puolustanut Hawks lopetti pelaamisen kesken, kun puolustajat ilmeisesti luulivat kiekon käyneen päätyverkossa. Pearsonilla oli lopulta helppo työ laukoa kiekko maaliin B-pisteiden välistä: 2–4. Toews ja Hossa rakensivat isännille vielä yhden paikan nousta takaisin peliin, mutta slovakin tulinen onetimer kilahti ylärimaan. Aika valui vähiin ja Hawks joutui ottamaan entistä enemmän riskejä. Crawford selvitti muutaman vaarallisen vastahyökkäyksen, mutta 15 minuutin lähestyessä Carter laukoi vieraat ratkaisevasti kolmen maalin johtoon: 2–5. Hawks yritti vielä ihmettä ilman maalivahtia, mutta Carter katkaisi Keithin rystyavauksen keskialueella ja viimeisteli hattutemppunsa tyhjään maaliin: 2–6. Näin Kings ryösti kotiedun kolmannen erän tyrmäyksellä.

Tässä tilanteessa ei voi julistaa takki auki horjumatonta luottamusta Hawksin finaalipaikkaan, mutta toisaalta 1–1-tilanteessa ei vielä tarvitse heittää pyyhettäkään kehään. Silmänräpäyksessä Jekyll & Hyde -tempun tehnyt Kings ei välttämättä vedä koko sarjaa loppuun kolmannessa erässä nähdyllä ilmeellä. Samaa täytyy toivoa myös Hawksin osalta. Inkkarilauman kohdalle harvoin osuvat sulamiset tapaavat olla sitäkin näyttävämpiä.

Koodi:
[B]LAK-CHI    1st    2nd    3rd    TOT[/B]
Goals      0-1    1-1    5-0    6-2
SOG        8-9   11-10  12-6   31-25
Hits       9-7   16-9    8-7   35-23
Faceoffs  17-7   15-10  11-10  43-27
Blocks     5-7    5-3    7-3   17-13

[B]Power Play[/B]
LAK 2/4, 05:37, 6 SOG
CHI 1/4, 06:30, 6 SOG

Blackhawks-hyökkääjien peliajat

Bickell (16:32) - Toews (18:49) - Hossa (17:56)
Saad (15:17) - Handzus (13:37) - Kane (18:24)
Sharp (16:53) - Regin (11:52) - Versteeg (14:30)
Bollig (8:35) - Krüger (13:00) - Smith (13:33)

Kings-hyökkääjien peliajat

Gaborik (15:06) - Kopitar (19:01) - Brown (15:39)
Pearson (9:16) - Carter (15:13) - Toffoli (11:56)
Clifford (11:40) - Stoll (15:52) - Lewis (12:19)
King (13:23) - Richards (16:29) - Williams (15:23)

Extra Skater - LAK@CHI Game 2
ShiftChart - LAK@CHI Game 2
TSN Game Tracker - LAK@CHI Game 2

Event Summary
Faceoff Comparison
 

Liitteet

  • Event Summary - Game 2 - 1st.gif
    Event Summary - Game 2 - 1st.gif
    97,5 KB · kertaa luettu: 428
  • Event Summary - Game 2 - 2nd.gif
    Event Summary - Game 2 - 2nd.gif
    97,5 KB · kertaa luettu: 358
  • Faceoff Comparison - Game 2 - 1st.gif
    Faceoff Comparison - Game 2 - 1st.gif
    70,5 KB · kertaa luettu: 378
  • Faceoff Comparison - Game 2 - 2nd.gif
    Faceoff Comparison - Game 2 - 2nd.gif
    77,6 KB · kertaa luettu: 391

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Pelaajien tilastot kahden ottelun jälkeen

Toewsin ja Kopitarin ketjut ovat nollanneet toisensa. Sen sijaan Carterin ketju erottuu muista pelaajista selkeästi. Tosin toisen pelin runsaiden onnistumisten pitääkin näkyä tällaisessa kahden pelin otannassa. Normaalisti maaleja sylkevät Sharp ja Gaborik ovat joukkueidensa kiikareilla varustetut pakkasukot.

Blackhawks
Koodi:
20 Saad        2. 1+1=2 +1 0 min  2 HT 1 BK 15:27  0/1   (0,0%)
 2 Keith       2. 1+1=2  0 0 min  0 HT 1 BK 24:21
 8 Leddy       2. 1+1=2 -2 0 min  1 HT 5 BK 17:33
27 Oduya       2. 0+2=2  0 0 min  2 HT 2 BK 18:09
[U]81 Hossa       2. 0+2=2 -1 0 min  2 HT 1 BK 17:48[/U]
19 Toews       2. 1+0=1 -1 0 min  0 HT 1 BK 13:20 22/43 (51,2%)
28 Smith       2. 1+0=1 -1 0 min  0 HT 2 BK 12:22  4/9  (44,4%)
16 Krüger      2. 0+1=1 +1 0 min  1 HT 2 BK 13:37  6/10 (60,0%)
52 Bollig      2. 0+1=1  0 2 min  7 HT 0 BK 08:48
[U] 4 Hjalmarsson 2. 0+0=0 +1 4 min  0 HT 5 BK 17:19[/U]
 7 Seabrook    2. 0+0=0  0 0 min 11 HT 7 BK 22:13
12 Regin       2. 0+0=0 -1 0 min  6 HT 0 BK 11:29  4/22 (18,2%)
23 Versteeg    2. 0+0=0 -1 0 min  1 HT 1 BK 13:12  1/2  (50,0%)
29 Bickell     2. 0+0=0 -1 0 min  7 HT 1 BK 16:00
[U]88 Kane        2. 0+0=0 -1 0 min  0 HT 2 BK 18:49[/U]
26 Handzus     2. 0+0=0 -1 4 min  4 HT 2 BK 15:32 16/36 (44,4%)
32 Rozsival    2. 0+0=0 -2 2 min  3 HT 4 BK 17:47
10 Sharp       2. 0+0=0 -3 0 min  1 HT 1 BK 16:32  5/9  (55,6%)

[B]Corey Crawford    EV      PP      SH      Tot     Sv%     PIM    TOI[/B]
G1 W 1 GA   AM    24/25   1/1     0/0	  25/26	  96,2%	  0	 60:00
[U]G2 L 5 GA   AM    21/24	  4/6     0/0     25/30   83,3%   0      59:06[/U]
[B]1-1  3,02 GAA     45/49   5/7     0/0     50/56   89,3%   0     119:06[/B]

Kings
Koodi:
77 Carter      2. 3+2=5 +3 0 min  2 HT 2 BK 16:05  6/20 (30,0%)
70 Pearson     2. 0+3=3 +3 0 min  2 HT 0 BK 10:21
73 Toffoli     2. 2+0=2 +1 0 min  0 HT 0 BK 12:58
14 Williams    2. 1+0=1 +2 0 min  2 HT 0 BK 15:55
[U] 6 Muzzin      2. 1+0=1 -1 0 min  1 HT 5 BK 21:58[/U]
10 Richards    2. 0+1=1 +2 0 min  2 HT 0 BK 17:18 18/33 (54,5%)
 2 Greene      1. 0+1=1 +1 2 min  2 HT 2 BK 13:31
27 Martinez    2. 0+1=1 +1 4 min  0 HT 2 BK 14:01
26 Voynov      2. 0+1=1  0 0 min  6 HT 7 BK 22:14
[U]74 King        2. 0+1=1  0 0 min  8 HT 2 BK 13:06[/U]
 8 Doughty     2. 0+1=1  0 2 min  1 HT 1 BK 26:55
11 Kopitar     2. 0+1=1 -1 0 min  2 HT 3 BK 19:17 24/41 (58,5%)
33 Mitchell    2. 0+0=0 +2 4 min  5 HT 1 BK 18:51
13 Clifford    2. 0+0=0  0 0 min  6 HT 0 BK 11:52
[U]23 Brown       2. 0+0=0  0 0 min  8 HT 2 BK 16:26[/U]  1/1   (100%)
22 Lewis       2. 0+0=0 -1 0 min 10 HT 0 BK 12:05  1/2  (50,0%)
28 Stoll       2. 0+0=0 -1 0 min  7 HT 5 BK 14:36 24/35 (68,6%)
55 Schultz     1. 0+0=0 -1 0 min  4 HT 0 BK 17:10
12 Gaborik     2. 0+0=0 -2 0 min  1 HT 0 BK 16:27

[B]Jonathan Quick    EV      PP      SH      Tot     Sv%     PIM    TOI[/B]
G1 L 3 GA   AM    15/17   1/2     1/1     17/20   85,0%   0      56:41
[U]G2 W 2 GA   AM    17/18   5/6     1/1     23/25   92,0%   0      60:00[/U]
[B]1-1  2,57 GAA     32/35   6/8     2/2     40/45   88,9%   0     116:41[/B]

Koko pudotuspelien tilastot

Blackhawks: pelaajat | maalivahdit
Kings: pelaajat | maalivahdit
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös