Chicago Blackhawks (3.) – Minnesota Wild (4.), Central 2. kierros

  • 57 304
  • 123

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Niinhän siinä lopulta kävi, että kolme kertaa Denverissä jatkoajalle ratkaisun siirtänyt Minnesota onnistui seitsemännessä ottelussa ottamaan avauskierroksen sarjan voitoon tarvittavan ryöstön, vaikka ei johtanut ratkaisevaa ottelua sekuntiakaan. Näin Wild selvisi pudotuspelien toiselle kierrokselle ensimmäistä kertaa sitten kevään 2003. Silloinkin ensimmäisen kierroksen seitsemän ottelun sarjassa kaatui Colorado. Yllätyksellisen hienon kauden nuoruuden innolla pelannut Avalanche maksoi vielä pudotuspelimenestyksen oppirahoja ja jäi kuiskimaan Stanley Cupin voittamisen vaikeudesta karismaattisen valmentajansa johdolla.

Jo muutaman päivän levännyt Blackhawks lähti niin ikään Blues-sarjaan ilman kotietua, mutta onnistui venyttämään jatkoajalle kaikki vierasottelunsa. Lopulta kolmas yritys tuotti tulosta ja sarja katkesi kotikaukalossa kuudennessa pelissä, kun tiukassa sarjassa nähtiin ensimmäinen yli kahden maalin voitto. Myös Chicago joutui kampeamaan sarjan voittoon takamatkalta hävittyään sarjan alussa kahden ottelua vieraskaukaloissa. Mestarisuosikkeihin lukeutuneen Bluesin kausi päättyi kolmantena keväänä putkeen ensimmäisellä kierroksella, kun vastassa on ollut joko tuleva tai puolustava mestari.

Sen lisäksi, että Blackhawks ja Wild ovat NHL:n uusitun sarjajärjestelmän mukaisesti divisioonavastuksia, rivalry-henkeä nostattanee viime kevään ensimmäisen kierroksen sarja, jonka Blackhawks voitti viidessä ottelussa. Kyseessä on siis organisaatioiden toinen pudotuspelikohtaaminen, kun taas Minnesota North Stars kävi kuusi veristä vääntöä divisioonavastustajansa Blackhawksin kanssa.

Toisen kierroksen otteluohjelma (suluissa Suomen ajat)

02.05. Minnesota @ Chicago (la 03.05. klo 04.30)
04.05. Minnesota @ Chicago (su 04.05. klo 22.00)
06.05. Chicago @ Minnesota (ke 07.05. klo 04.00)
09.05. Chicago @ Minnesota (la 10.05. klo 04.30)
11.05. Minnesota @ Chicago (su 12.05. klo 04.00)
13.05. Chicago @ Minnesota (ke 14.05. klo 04.00)

15.05. Minnesota @ Chicago (pe 16.05. klo 03.00) *

* pelataan tarvittaessa

Sarja alkaa jo perjantaina (lauantain aamuyönä Suomessa), minkä ansiosta Minnesotalle jää vain yksi lepopäivä kierrosten väliin. Chicago on saanut levätä sunnuntaista asti ja ensimmäisen kierroksen ratkettua näin joukkue saa toiselle kierrokselle myös kotiedun. Blackhawksia lämmittää varmasti myös lyhyempi vieraspelimatka saman aikavyöhykkeen St. Pauliin ja vielä ilman vastustajan hankalaa kotikaukaloa mailin korkeudessa. Chicago lienee sarjan ennakkosuosikki, mutta Wild on altavastaajan asemasta huolimatta varmasti valmiimpi kuin viime keväänä.

Tämän kauden runkosarjakohtaamiset

26.10.2013 Chicago - Minnesota 3-5
28.10.2013 Minnesota - Chicago 1-5
05.12.2013 Minnesota - Chicago 4-3
24.01.2014 Minnesota - Chicago 2-1
03.04.2014 Chicago - Minnesota 3-2 SO

CHI 2-3-0 15-14 4 pts
MIN 3-1-1 14-15 7 pts

Blackhawksin kausiketju
Wildin kausiketju

Joukkueiden kaudet pähkinänkuoressa ja lähtökohdat pudotuspeleihin

Chicago Blackhawks Season in :60(ish) - YouTube
Minnesota Wild Season in :60 - YouTube

Why the Chicago Blackhawks will win the Stanley Cup - YouTube
Why the Minnesota Wild will win the Stanley Cup - YouTube


Pelaajien tilastot ensimmäisen kierroksen jälkeen

Blackhawks
Koodi:
 1. Jonathan Toews     6. 3+4=7 +4  4 min  4 HT  4 BK 23:55 99/160 (61,9%)
 2. Duncan Keith       6. 2+5=7 +5  6 min  3 HT 14 BK 29:51
 3. Patrick Kane       6. 3+3=6 +6  8 min  2 HT  3 BK 21:56  0/2    (0,0%)
 4. Brent Seabrook     3. 2+4=6 +4 15 min  8 HT  5 BK 27:41
[U] 5. Andrew Shaw        6. 2+2=4  0  6 min 14 HT  3 BK 18:02 28/60  (46,7%)[/U]
 6. Brandon Saad       6. 0+4=4 +4  2 min  7 HT  2 BK 18:34  6/13  (46,2%)
 7. Bryan Bickell      6. 2+1=3  0  6 min 35 HT  1 BK 15:29  2/2  (100,0%)
 8. Johnny Oduya       6. 1+2=3 +1  2 min  8 HT 10 BK 24:38
 9. Michal Rozsival    6. 1+2=3 +4  2 min  3 HT  6 BK 18:38
[U]10. Marian Hossa       6. 1+1=2 -3  6 min  7 HT  3 BK 21:49[/U]
11. Marcus Krüger      6. 1+1=2 +3  6 min  3 HT 10 BK 16:30 29/43  (67,4%)
12. Ben Smith          6. 1+1=2 +4  - min  6 HT  5 BK 15:09 28/59  (47,5%)
13. Kris Versteeg      5. 0+2=2  0  4 min  0 HT  2 BK 14:45  0/3    (0,0%)
14. Sheldon Brookbank  3. 0+2=2 +2  - min  4 HT  4 BK 17:36
[U]15. Patrick Sharp      6. 1+0=1 +1  4 min 16 HT  4 BK 19:50  5/15  (33,3%)[/U]
16. Niklas Hjalmarsson 6. 0+1=1 -5  - min  3 HT 26 BK 27:41
17. Nick Leddy         6. 0+1=1 -1  - min  2 HT  5 BK 15:43
18. Michal Handzus     6. 0+1=1 -1  2 min  3 HT 14 BK 14:48 40/88  (45,4%)
19. Brandon Bollig     6. 0+0=0 -2 12 min 14 HT  1 BK  6:08
20. Joakim Nordström   1. 0+0=0  0  - min  1 HT  0 BK  2:07

[B]Corey Crawford    EV      PP      SH      Tot     Sv%     PIM    TOI[/B]
G1 L 4 GA   AM    36/40   9/9     3/3     48/52   92,3%   0     100:26
G2 L 4 GA   AM    17/20   9/10    1/1     27/31   87,1%   0      65:50
G3 W 0 GA   AM    27/27   7/7     0/0     34/34    100%   0      60:00
G4 W 3 GA   AM    23/25   6/7     1/1     30/33   90,9%   0      71:17
G5 W 2 GA   AM    24/26   1/1     2/2     27/29   93,1%   0      67:36
[U]G6 W 1 GA   AM    24/25  11/11    0/0     35/36   97,2%   0      60:00[/U]
[B]4-2  1,98 GAA    151/163 43/45    7/7    201/215  93,5%   0     425:09[/B]

Wild
Koodi:
 1. Zach Parise       7. 3+7=10  0  6 min 12 HT  4 BK 21:01   1/2   (50,0%)
 2. Mikko Koivu       7. 1+5= 6 -1  8 min 13 HT  3 BK 21:20 106/174 (60,9%)
 3. Charlie Coyle     7. 3+2= 5  0  6 min 21 HT  1 BK 18:00   4/11  (36,4%)
 4. Mikael Granlund   7. 2+3= 5 +3  2 min  5 HT  8 BK 18:27  49/94  (52,1%)
[U] 5. Kyle Brodziak     6. 2+3= 5 +1  2 min  6 HT  0 BK 13:04  36/78  (46,2%)[/U]
 6. Jason Pominville  7. 1+4= 5 -1  0 min  7 HT  2 BK 18:34   7/12  (58,3%)
 7. Dany Heatley      5. 1+4= 5 +5  2 min  7 HT  2 BK 12:04   0/2    (0,0%)
 8. Nino Niederreiter 7. 2+2= 4 -1  6 min 19 HT  0 BK 13:01   0/1    (0,0%)
 9. Ryan Suter        7. 1+3= 4 -1  4 min 12 HT 15 BK 29:47
[U]10. Jared Spurgeon    7. 2+1= 3 +1  0 min 11 HT 17 BK 24:15[/U]
11. Marco Scandella   7. 2+1= 3 +1  0 min 12 HT 11 BK 21:09
12. Matt Moulson      7. 1+1= 2 +1  4 min  6 HT  5 BK 16:04   1/1  (100,0%)
13. Erik Haula        7. 1+1= 2 -1  0 min  4 HT  6 BK 14:12  44/83  (53,0%)
14. Jonas Brodin      7. 0+2= 2 +1  4 min  2 HT  5 BK 24:06
[U]15. Matt Cooke        3. 0+1= 1 -1  6 min 18 HT  2 BK 16:27   1/3   (33,3%)[/U]
16. Nate Prosser      7. 0+0= 0 +2 12 min  3 HT 13 BK 12:29
17. Clayton Stoner    7. 0+0= 0 +2 20 min 19 HT  3 BK 11:50
18. Cody McCormick    7. 0+0= 0 +1 14 min 12 HT  2 BK  7:04   1/5   (20,0%)
19. Justin Fontaine   4. 0+0= 0 -2  0 min  3 HT  0 BK 10:05
20. Stephane Veilleux 3. 0+0= 0 +1  4 min  2 HT  1 BK  6:44
Koodi:
[B]Darcy Kuemper     EV      PP      SH      Tot     Sv%     PIM    TOI[/B]
G1 -				
G2   0 GA         11/11   2/2     1/1     14/14    100%   0      26:02
G3 W 0 GA   AM    16/16   4/4     2/2     22/22    100%   0      64:44
G4 W 1 GA   AM     7/8    3/3     1/1     11/12   91,7%   0      59:32
G5 L 4 GA   AM    26/29   5/5     0/1     31/35   88,6%   0      63:14
G6 W 2 GA   AM    16/16   5/6     0/1     21/23   91,3%   0      60:00
[U]G7   4 GA   AM    13/16   3/4     1/1     17/21   81,0%   0      51:47[/U]
[B]3-1  2,03         89/96  22/24    5/7    116/127  91,3%   0     325:19[/B]

[B]Ilya Bryzgalov    EV      PP      SH      Tot     Sv%     PIM    TOI[/B]
G1 L 5 GA   AM    25/30   1/1     0/0     26/31   83,9%   0      67:27
G2 L 3 GA   AM    11/14   0/0     0/0     11/14   78,6%   0      31:59
G3 -
G4 -
G5 -
G6 -
[U]G7 W 0 GA          1/1    0/0     0/0      1/1     100%   0      13:15[/U]
[B]1-2  4,25 GAA     37/45   1/1     0/0     38/46   82,6%   0     112:41[/B]

Mediaoppaita (linkkien takaa löytyy isohkoja PDF-tiedostoja)

2013-14 NHL Guide and Record Book
2014 Stanley Cup Playoffs Information Guide

2013-14 Chicago Blackhawks Media Guide
2014 Chicago Blackhawks Stanley Cup Playoffs Media Guide

2013-14 Minnesota Wild Media Guide
2014 Minnesota Wild Playoff Guide

Tässä alku toivottavasti hedelmälliselle keskustelulle ja hienolle sarjalle.
 
Viimeksi muokattu:

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Avalanche-sarjassa ei ollut ongelmia omalta kohdalta miettiä miksi Wild sen hoitaisi ja luotto oli koko ajan 100%. Nyt tekeekin jo asteen parin verran tiukempaa löytää syitä miksi ja miten Wild saisi laitettua Chicagolle kampoihin.

Runkosarjan keskinäiset tosiaan menivät Wildin hyväksi (3-1-1) mutta sillähän ei pudotuspelimaailmassa ole mitään merkitystä. Wildilla on hieman leveämpi top 6 tällä kertaa joten mikäli Toews ja Koivu taas nollaavat toisensa se ei välttämättä ole katastrofi Wildille. Bottom 6:stakin löytyy teoriassa tulivoimaa Niederreiterin, Brodziakin, Heatleyn ja Haulan muodossa. Myös Fontaine päässee kokeilemaan siipiään. Huom vain teoriassa! Sitten pitäisi vain jollain keinolla selvittää Hawksin pelitapa ja puolustus, puhumattakaan playoffseissa vahvasti pelaava Crawford. Siinä samalla Wildin ohut puolustus ja todella iso kysymysmerkki eli maalivahtipelaaminen pitää saada nostettua useampi pykälä ylöspäin. Realistisesti sekä järjellä ajateltuna tämä sarja päättyy MM-kisojen avauspäivän kynnyksellä mutta sydän toki haraa vastaan ja tietää kertoa, että ei muuten pääty. Täytyy myös muistaa, että tiettyjen avainpelaajien täytyy myös löytää keinoja mättää maaleja. Parise odotetusti johtaa Wildin sisäistä piste- sekä maalipörssiä (3+7) mutta lisää tarvitaan, etenkin Pominvilleltä, Moulsonilta sekä Koivulta. Tämä joukkue elää ja kuolee johtajiensa mukana.

Se mitä haluan nähdä Wildilta on armotonta taistelua. Jos kaadutaan niin sitten vittu kaadutaan saappaat jalassa eikä mennä nelinkontin ja pyllistetä niinkuin viime keväänä ylivoimaisen vastuksen edessä. Pitkä ei ole huilitauko kun jo pe-la yönä pelataan ja vielä vieraissa joten nyt pitää tämä hyvin pieni huilitauko käyttää tehokkaasti hyväkseen sekä latautua henkisesti horjuttamaan goljattia vieraissa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Chicago lienee sarjan ennakkosuosikki, mutta Wild on altavastaajan asemasta huolimatta varmasti valmiimpi kuin viime keväänä.

Näinhän se on. Chicago saa kantaa ennakkosuosikin viittaa harteillaan, mutta tässä vaiheessa kevättä mikään ei ole varmaa. Wildia ei voi aliarvioida yhtään ja luvassa pitäisi olla huomattavasti viime kevään läpsyttelyä tasokkaampi sarja. Chicagon esityskään ei ollut siinä mitenkään erikoinen. Wild on joukkueena mielenkiintoinen jo pelkästään sinivalkoisten lasien läpi ja Pariset, Suterit, Brodinit ja kumppanit ovat hienoja kiekkoilijoita kaikki. Wildin organisaatiolle toivon onnea ja menestystä, mutta en tietenkään Blackhawksin kustannuksella.
 

Razzers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Marian Gaborik
Avalanche-sarjassa ei ollut ongelmia omalta kohdalta miettiä miksi Wild sen hoitaisi ja luotto oli koko ajan 100%. Nyt tekeekin jo asteen parin verran tiukempaa löytää syitä miksi ja miten Wild saisi laitettua Chicagolle kampoihin.

Runkosarjan keskinäiset tosiaan menivät Wildin hyväksi (3-1-1) mutta sillähän ei pudotuspelimaailmassa ole mitään merkitystä. Wildilla on hieman leveämpi top 6 tällä kertaa joten mikäli Toews ja Koivu taas nollaavat toisensa se ei välttämättä ole katastrofi Wildille. Bottom 6:stakin löytyy teoriassa tulivoimaa Niederreiterin, Brodziakin, Heatleyn ja Haulan muodossa. Myös Fontaine päässee kokeilemaan siipiään. Huom vain teoriassa! Sitten pitäisi vain jollain keinolla selvittää Hawksin pelitapa ja puolustus, puhumattakaan playoffseissa vahvasti pelaava Crawford. Siinä samalla Wildin ohut puolustus ja todella iso kysymysmerkki eli maalivahtipelaaminen pitää saada nostettua useampi pykälä ylöspäin. Realistisesti sekä järjellä ajateltuna tämä sarja päättyy MM-kisojen avauspäivän kynnyksellä mutta sydän toki haraa vastaan ja tietää kertoa, että ei muuten pääty. Täytyy myös muistaa, että tiettyjen avainpelaajien täytyy myös löytää keinoja mättää maaleja. Parise odotetusti johtaa Wildin sisäistä piste- sekä maalipörssiä (3+7) mutta lisää tarvitaan, etenkin Pominvilleltä, Moulsonilta sekä Koivulta. Tämä joukkue elää ja kuolee johtajiensa mukana.

Se mitä haluan nähdä Wildilta on armotonta taistelua. Jos kaadutaan niin sitten vittu kaadutaan saappaat jalassa eikä mennä nelinkontin ja pyllistetä niinkuin viime keväänä ylivoimaisen vastuksen edessä. Pitkä ei ole huilitauko kun jo pe-la yönä pelataan ja vielä vieraissa joten nyt pitää tämä hyvin pieni huilitauko käyttää tehokkaasti hyväkseen sekä latautua henkisesti horjuttamaan goljattia vieraissa.

Allekirjoitan täysin. Pominville ja Moulson voivat osaltaan olla niitä tekijöitä, jotka kallistavat sarjaa suuntaan tai toiseen. Etenkin Moulsonilla on ollut paikkoja vaikka millaisiin tehoihin, mutta Varlamov oli sarjassa odotetun kova. Pieni apina siellä saattaa selässä kummitella, vaikka maalitili sentään on avattu. Jospa se siitä. Sama pätee Pomiin.

Mitä tulee Captain K:hon, hän esitti viime yönä vihdoin sitä tasoa, millä hänen kuuluukin pelata. Johtaja isolla J:llä johti joukkojaan edestä, teki tärkeän tasoitusmaalin ja puolusti totutun hyvin. Jalkakin alkaa pikkuhiljaa liikkua. Yhteispeli Coylen kanssa toimii vallan mainiosti, mutta ketjun kolmas lenkki on mielestäni vähän hakusessa. Parisen tulee pelata Miken ketjussa koska se toimii niin pirun hyvin, ja taasen Moulson ei ole päässyt oikein oikeuksiinsa Koivun vierellä. Sekä Moulson että Koivu ovat kummatkin melko hidasjalkaisia pelaajia, jotenkin heidän pelinsä ei vaan natsaa yhteen. Olisin ilomielin valmis heittämään Ninoa tai vaikka Fontainea tuohon kokeilemaan, Fontainehan tuossa joskus runkosarjassa pelasikin ihan kelpo tuloksin. Moulson Haulan vierelle, olisiko tässä uusi tutkapari? Lisäksi Matt Cooke pääse pelikiellostaan askiin Game 4:ssa, joka kyllä vahvistaa bottom-sixiä mukavasti.

Mutta niin. Vastus kovenee parilla pykälällä, mutta ihan positiivisin mielin lähden seuraamaan sarjaa. Uskoisin että tulee viime kevättä paljon kovatasoisempi vääntö, ja pelejä pelataan ainakin kuusi (saa ottaa talteen).
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Joukkuetilastoja
Koodi:
[B]     G/G   GA/G  5-5   PP   PP%    PK    PK%    S/G   SA/G  FO      FO%[/B]
CHI  3,33  2,33  1,45  3/20 15,0%  27/29 93,1%  31,0  35,8  237-208 53,3%
MIN  3,14  2,86  1,23  3/21 14,3%  22/25 88,0%  33,3  24,9  250-216 53,6%

[B]Regular Season[/B]
CHI  3,18  2,58  1,27       19,5%        81,4%  33,1  27,2          52,0%
MIN  2,43  2,42  1,15       17,9%        78,8%  26,6  27,7          50,9%


[B]Goals per period

         1st    2nd    3rd    OT    TOT[/B]
CHI      6-5    4-3    8-4    2-2   20-14
MIN      6-5    6-7    8-6    2-2   22-20

[B]Regular Season[/B]
CHI     68-64 102-69  90-72   1-7  261-212
MIN     62-59  55-70  79-65   3-4  199-198

NHL.comin ottelusarjaennakko, jossa on verrattu joukkueita osa-alueittain
Blackhawks will win if … Their stars continue to produce and they stay out of the penalty box. The Blackhawks lived on the edge in the first round with 29 minor penalties in six games. That's too many. Their penalty kill saved them in the first round, but it's a dangerous game to play when you take that many penalties. The defending champs are obviously experienced enough to know that.

Wild will win if … Kuemper can make a quick recovery from whatever knocked him out of the third period of Game 7 on Wednesday. The Wild will need to be firing on all cylinders to compete with the Blackhawks, the defending champions, and Kuemper gives them the best chance to be at maximum efficiency. Bryzgalov was a season-saver when he arrived before the trade deadline, but he allowed eight goals in less than two games to start the first round.

Wildilla on Blackhawksia vastaan jälleen kysymysmerkkejä maalivahtiosastolla. Bryzgalov aloitti Avs-sarjan, mutta vaihdettiin kesken toisen pelin sivuun. Outoja puheleva venäläinen ei torjunut minuuttiakaan ennen seitsemännen ottelun loppua, jolloin Kuemper loukkaantui jotenkin törmättyään Matt Ducheneen. Bryzgalov torjui ainoan laukauksen ja Minnesota eteni toiselle kierrokselle.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
NHL:n kotisivuille on ilmestynyt näin avausottelun alla mielenkiintoinen juttu sarjan kolmesta maalivahdista (Crawford, Kuemper, Bryzgalov). Jutun kuvituksessa on ilmaistu numeroin, mistä kohtaa runkosarjassa syntyneet maalit ovat uponneet vahdin taakse. Ensimmäisellä kierroksella nähtiin samanlainen juttu ainakin Bruins–Red Wings -sarjan ennakkojen yhteydessä.

Crawfordin kohdalla numerot ovat luonnollisesti isompia, koska hän keräsi runkosarjassa eniten vastuutakin näistä kolmesta maalivahdista.

Tässä artikkelin maalimäärät vielä prosentteina, joita pystyy hieman vertailemaankin, vaikka otannat vaihtelevat maalimäärien vuoksi.

Koodi:
5%       [B]Crawford[/B]      22%

22%     [B]128 maalia[/B]     23%

4%         16%         8%



8%       [B]Kuemper[/B]       22%

17%     [B]60 maalia[/B]      17%

7%         20%         10%



21%      [B]Bryzgalov[/B]     4%

38%     [B]24 maalia[/B]      25%

4%          0%         8%
 
NHL:n kotisivuille on ilmestynyt näin avausottelun alla mielenkiintoinen juttu sarjan kolmesta maalivahdista (Crawford, Kuemper, Bryzgalov).

Tuo juttu on mielenkiintoinen, mutta tuossa pitäisi olla laukausten määrä maalin eri kohtiin laskettuna, luvut sinällään ei merkkaa mitään jos niitä ei ole suhteutettu.

58 maalia hanskakäden puolelle ei ole vertailukelpoinen jos sille puolelle on ammuttu vaikkapa 70% kiekoista.

Toki se, miten nuo luvut muuttuisi (vai muuttuisivatko paljoakaan) tuosta on kyseenalaista.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tuo juttu on mielenkiintoinen, mutta tuossa pitäisi olla laukausten määrä maalin eri kohtiin laskettuna, luvut sinällään ei merkkaa mitään jos niitä ei ole suhteutettu.

Olet oikeassa ja itse asiassahan tuo puute on mainittu alkuperäisessäkin jutussa Crawfordin kohdalla:
What these numbers don't include is Crawford's save percentage on either side, which would provide a better indication of how efficient his glove is, and whether opponents are targeting it.
Viime kevään finaalien mölyn jälkeen en olisi yllättynyt, vaikka vastustajat olisivatkin yrittäneet tällä kaudella testata räpyläkättä esimerkiksi kilpeä ahkerammin.

* * *

Blackhawks luisteli aamujäillä Blues-sarjasta tutuilla ketjuilla.
Mark Lazerus kirjoitti:
#Blackhawks lines stay the same:

Bickell-Toews-Hossa,
Sharp-Smith-Kane,
Saad-Kruger-Shaw,
Bollig-Handzus-Versteeg.

Twitter / MarkLazerus

Siis myös eilen välipäivän pitänyt Toews on kokoonpanossa normaalisti.

* * *

Minnesota Star Tribunen Michael Russon mukaan Bryzgalov aloittaa Wild-maalilla ja vaihtopenkillä istuu John Curry. Myös vuoden vaihteesta asti pelaamatta ollut Josh Harding on Chicagossa. Sen sijaan Darcy Kuemper jäi St. Pauliin ja häneen tilannetta tarkkaillaan päivä kerrallaan. Matt Cooke missaa pelikieltonsa vuoksi kolme ottelua sarjan alusta.

Wildin oletettu kokoonpano on Star Tribunen uutisen perusteella:

Parise - Granlund - Pominville
Moulson - Koivu - Coyle
Niederreiter - Brodziak - Heatley
Veilleux - Haula - McCormick

Suter - Spurgeon
Scandella - Brodin
Stoner - Prosser
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Game 1 - 2.5.2014 Minnesota @ Chicago: 2-5

Sarjan avausottelussa nähtiin hienosti taistellut Wild ja jopa hieman ylimielisesti pelannut Hawks. Isännät tekivät kuitenkin paikoistaan maalit ja niin kolmannessa erässä tasoihin kirinyt vierasjoukkue jäi ilman palkintoa. Lukemiaan tasaisempi ottelu siis. Toivottavasti Hawksin otteet menevät pelaamattomuuden piikkiin, eikä joukkue lähde jatkossa enää leikittelemään samalla tavalla. Seuraava ottelu pelataan jo sunnuntaina klo 22.00 Suomen aikaa.

Blackhawks

29 Bickell - 19 Toews - 81 Hossa
10 Sharp - 28 Smith - 88 Kane
20 Saad - 16 Krüger - 65 Shaw
52 Bollig - 26 Handzus - 42 Nordström

2 Keith (24:42) - 7 Searook (21:29)
27 Oduya (20:00) - 4 Hjalmarsson (19:34)
8 Leddy (15:13) - 32 Roszival (15:31)

50 Crawford 30/32 - 93,8%
(31 Raanta)

PP1: 28 Smith - 19 Toews - 88 Kane / 2 Keith - 10 Sharp
PP2: 29 Bickell - 20 Saad - 81 Hossa / 8 Leddy - 7 Searook

Wild

11 Parise - 64 Granlund - 29 Pominville
26 Moulson - 9 Koivu - 3 Coyle
22 Niederreiter - 21 Brodziak - 15 Heatley
19 Veilleux - 56 Haula - 8 McCormick

20 Suter (25:22) - 46 Spurgeon (22:54)
6 Scandella (20:20) - 25 Brodin (16:47)
4 Stoner (14:09) - 39 Prosser (17:45)

30 Bryzgalov 17/21 - 81,0%
(33 Curry)

PP1: 11 Parise - 9 Koivu - 15 Heatley / 20 Suter - 29 Pominville
PP2: 26 Moulson - 64 Granlund - 3 Coyle / 46 Spurgeon - 25 Brodin

Ensimmäinen erä alkoi molemmin puolin tunnustellen. Kahden minuutin jälkeen nähtiin ensimmäinen vaarallinen maalipaikka, mutta Haula esti Toewsin pääsyn Hossan laukauksen irtokiekkoon tyhjällä takakulmalla. Kolmen minuutin jälkeen Shaw otti estämisjäähyn myöhäisellä taklauksella kiekotonta Koivua vastaan. Heatley ohjasi jäähyn alussa Koivun syötön tolpan ulkoreunaan. Wildin ykkös-YV jauhoi pitkään, mutta Hawks-AV selvisi takaiskutta. Jäähyn jälkeen pelattiin pitkään ilman mainittavia tapahtumia, kun joukkueet hakivat asetelmia. Wild oli hieman enemmän kiekossa kiinni, mutta pelin painopiste oli odotetusti keskialueella, kun paine purkautui molemmista päistä nopeasti. 11 minuutin kohdalla Stoner taklasi kovaa Shaw'ta, joka poistui pukukoppiin, eikä palannut enää kaukaloon. 13 minuutin jälkeen Brodinin maila nousi Hossan suuhun ja ruotsalaispakki otti 2+2 minuuttia jäähyä. Hawks-YV pyöritti vaarallisesti, mutta sen jälkeen Parise oli päästä läpiajoon Spurgeonin oivaltavan pystysyötön jälkeen. Leddy ehti juuri karvaamaan kiekon pois ennen laukausta. Ensimmäistä jäähyä jäi vielä joitain sekunteja, kun Hossa kiemurteli kiekon kanssa hyökkäysalueella ja Seabrook laukoi jätöstä kiekon maalille. Bickell ohjasi lopulta kiekon maalin edestä Bryzgalovin taakse: 1-0. Jälkimmäisen maalin aikana vaarallisin paikka aukesi vieraille, kun myös Haula oli karata läpiajoon. Paine jäi jäähyn jälkeen Wild-päätyyn ja Bryzgalov sai juuri ja juuri pidettyä kiekon poissa maalista ennen kuin Nordström ja Bollig tökkäsivät kiekon sisään tuomarin vihellyksen jälkeen. Asia tarkistettiin vielä Torontossa asti. Erän viimeisillä sekunneilla Scandellan hajonnut maila katkaisi syntymässä olleen ylivoimahyökkäyksen.

Toisen erän alussa Granlund oli päästä ohjaamaan kiekon Hawks-maaliin ja hetken päästä Hossa oli pomputtaa kiekon Toewsin kautta Wild-maaliin. Kolmen minuutin jälkeen Wild sai jälleen kaksi maalipaikkaa, mutta Crawford selvitti tilanteet. Wild-hallinta jatkui seuraavatkin minuutit. 7 minuutin kohdalla vaihdosta hypännyt Kane koski kiekkoon liian aikaisin, kun Hossa oli vielä kaukalossa. Pominville laukoi hieman yläkulman ohi ylivoiman alussa. Hawks selvitti lopulta jäähyn ongelmitta. Peli ei jatkunut kauan tasakentällisin, kun Brodin otti toisen jäähynsä korkeasta mailasta. Hawksin kakkos-YV teki jälleen maalin, kun Saad taiteili keskeltä kiekon kanssa ja Hossa sai lyödä maagisen rystysyötön takakulmalta tyhjiin: 2–0. Heti maalin jälkeen Leddy otti kyynärpäätaklauksesta aika ruman jäähyn, kun Heatley kurotti kiekkoon Hawks-pakin takaa. Jäähy ei kuitenkaan kostautunut isännille, vaikka Crawford joutuikin venymään jälleen parhaimpaansa. Erän viimeisellä minuutilla Wild otti jäähyn lähes samanlaisesta vaihtovirheestä kuin Hawks aiemmin. Summeri keskeytti kuitenkin isäntien ylivoiman 44 sekunnin jälkeen.

Kolmas erä alkoi Hawksin ylivoimalla, mutta kolmatta YV-osumaa ei syntynyt. Hetken päästä Oduya pelasti kiekon maaliviivalta, mutta Pominville taisteli maalin edessä Stonerin laukoman kiekon maaliin: 2–1. Maali hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen ja jäi puolustajan nimiin. Hawks myllytti kavennuksen jälkeen muutaman minuutin, mutta Kane ei saanut jatkettua takakulmalta Smithin syöttöä maaliin. Seuraavassa vaihdossa Toewsin ketju sai ylivoimahyökkäyksen, mutta kapteenin vanhanaikainen ei onnistunut. Seuraavassa vaihdossa Granlund pääsi nokikkain Crawfordin kanssa, mutta ohjaus meni takakulman ohi. 7 minuutin kohdalla Bollig syötti keskialueella sivuttain tyhjään paikkaan ja luistimilla kiitänyt Haula sekä Brodziak taikoivat tasoituksen kesken Hawks-vaihdon: 2–2. Hawks ei jäänyt kuitenkaan suremaan takaiskua, vaan Kane vei soolomaalillaan isännät välittömästi johtoon. Toinen kerta tänä keväänä, kun #88:n rystylaukaus upposi pienestä raosta etunurkan yläkulmaan: 3–2. Sharp ja Kane irtosivat 2–1-hyökkäykseen 11 minuutin kohdalla, mutta Bryzgalov torjui tilanteen ja hetken päästä Haula pääsi yrittämään kanemaista rystylaukausta. 14 minuutin kohdalla Quenneville käytti aikalisän pitkän kiekon jälkeen. 17 minuutin kohdalla Hawks piti pitkään kiekkoa Wild-päädyssä. Lopulta Smith ohjasi Sharpin laukauksen takakulmalle, josta Kane sai jatkaa kiekon tyhjään maaliin: 4–2. Bryzgalov lähti seuraavassa vaihdossa tolppien välistä ja Bickell löi kiekon punaviivan jälkeen tyhjään maaliin: 5–2. Viimeiset minuutit olivat tämän jälkeen sekuntien pelaamista kellosta.

Koodi:
[B]MIN-CHI    1st	  2nd    3rd    TOT[/B]
Goals      0-1    0-1    2-3    2-5
SOG        8-13  17-3    7-6   32-22
Hits      16-8   10-10  11-6   37-24
Faceoffs  11-14  11-13   8-10  30-37
Blocks     8-4    4-3    7-7   19-10

[B]Power Play[/B]
MIN 0/3, 06:00, 4 SOG
CHI 2/4, 06:51, 5 SOG

[B]MIN-CHI	 Chances  SOG[/B]
07:00      2-1    3-4
17:00      4-6    6-12
20:00      5-7    10-14
24:00      8-8    15-15

Blackhawks-hyökkääjien peliajat

29 Bickell (15:44) - 19 Toews (19:38) - 81 Hossa (19:23)
10 Sharp (19:37) - 28 Smith (19:30) - 88 Kane (20:04)
20 Saad (13:46) - 16 Krüger (15:13) - 65 Shaw (3:01)
52 Bollig (8:00) - 26 Handzus (12:58) - 42 Nordström (10:37)

Wild-hyökkääjien peliajat

11 Parise (17:49) - 64 Granlund (15:04) - 29 Pominville (17:18)
26 Moulson (14:14) - 9 Koivu (18:12) - 3 Coyle (14:20)
22 Niederreiter (13:17) - 21 Brodziak (15:25) - 15 Heatley (15:14)
19 Veilleux (8:56) - 56 Haula (15:11) - 8 McCormick (11:02)

Hawks PK

16 Krüger - 26 Handzus
19 Toews - 81 Hossa

2 Keith - 4 Hjalmarsson
27 Oduya - 7 Searook

Wild PK

56 Haula - 9 Koivu / 8 McCormick
11 Parise - 21 Brodziak
19 Veilleux - 64 Granlund

6 Scandella - 39 Prosser / 4 Stoner / 25 Brodin
20 Suter - 46 Spurgeon

Ketjujen vastakkainpeluutus suurimman osan pelistä

Toews - Granlund
Krüger - Koivu
Smith - Brodziak
Handzus - Haula

Extra Skater - MIN@CHI Game 1
ShiftChart - MIN@CHI Game 1
TSN Game Tracker - MIN@CHI Game 1

Event Summary
Faceoff Comparison
 

Liitteet

  • Event Summary - Game 1 - 1st.gif
    Event Summary - Game 1 - 1st.gif
    60,8 KB · kertaa luettu: 450
  • Event Summary - Game 1 - 2nd.gif
    Event Summary - Game 1 - 2nd.gif
    63 KB · kertaa luettu: 426
  • Faceoff Comparison - Game 1 - 1st.pdf
    75,4 KB · kertaa luettu: 226
  • Faceoff Comparison - Game 1 - 2nd.pdf
    80,1 KB · kertaa luettu: 227
Viimeksi muokattu:

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Melkoisen virkamiesmäinen esitys haukoilta. Olisi hauska nähdä, millaista jälkeä tulisi, jos pelaisivat joskus täyden 60 minuuttisen. Mutta kun rosterissa on sellainen mies kuin Patrick Kane, niin on varaa olla lepsu. Haukkojen toinen hahmo oli Crawford, joka erityisesti toisessa erässä piti linnaketta pystyssä, kun muut nukkuivat. Tietenkin Shawn tippuminen sekoitti hieman haukkojen rytmiä, mutta se on huono tekosyy toisen erän velttoilulle. Mutta kuten Blues edellisessä pelissä, Wild ei saanut hyödynnettyä momentumiaan ja Chicago otti karkin nenän edestä.

Wild pelasi hyvin, on parempi kuin viime vuonna ja liibalaaba, mutta tämä ylimielinen haukkaparvi olisi pitänyt voittaa, jos aikovat unelmoida sarjan voittamisesta.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Hajanaisia huomioita avausottelusta

Koodi:
[B]SHOT REPORT 
        SOG     Blocked Missed  Total Attempts[/B]
MIN     32      10      18      60
CHI     22      19       8      49

Wild puolusti tyypilliseen tapaansa tiiviisti keskustan ja blokkasikin lähes tuplasti laukauksia Hawksiin verrattuna. Vieraat tuhlasivat myös usean vaarallisen maalipaikan laukomalla maalin ohi. Keskialueen tiiviistä tukkimisesta huolimatta Wild hävisi ottelun oman maalin edustallaan. Bickellin tyhjiin tekemää osumaa lukuun ottamatta Hawks teki osumansa Wild-maalin edustalta. Kannattaa katsoa laukauskarttaa TSN Game Trackerista.

Bollig taklasi 7 kertaa ja Stoner 6 kertaa, joista yksi niitti lähetti Shaw'n pukukoppiin. Hjalmarsson ei kerännyt yhtään blokkausta. Mahtaa olla outoa, kun ruotsalainen ei tarvitse jääpusseja ottelun jälkeen.

Kolmannen erän lopulla näytettiin tilastoa, jonka mukaan ylivoimahyökkäykset olivat Wildille 5-2. Vieraat iskivätkin terävillä vastahyökkäyksillä ja läpiajoilla muutaman kerran todella vaarallisesti, vaikka tilanteista ei maalia suoraan syntynytkään. Hawksin täytyy olla näiden kanssa varuillaan jatkossa.

Siinä, missä Wildin kakkosylivoimaan oli kasattu ykköseen tähdistöön mahtumaton ylijäämä, Hawksin vaarallinen kakkos-YV teki kaksi maalia. Tuo oli lopulta näkyvin ero joukkueiden välillä, vaikka vieraat tasoihin kirivätkin.

Bryzgalov ei ollut prosenteistaan huolimatta huono. Maalivahtien taiston voittanut Crawford on kuitenkin jälleen pudotuspeli-iskussa ja varmisti, että Wild ei johtanut peliä sekuntiakaan.

EDIT: Edellisessä viestissä tuli mainittua, että Kane teki tänä keväänä aiemminkin tuollaisen rystymaalin. Aiempi maali ei syntynyt pudotuspeleissä, mutta keväällä kuitenkin, kun Kane pöllytti maaliskuussa Avs-maalia. Alla olevista YouTube-videoista voi verrata maaleja.

12.3.2014 @ COL Patrick Kane dekes and scores backhand beauty - YouTube
2.5.2014 vs MIN Patrick Kane dazzles with awesome backhand goal - YouTube
 
Viimeksi muokattu:

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Jaahas, tuli sitten kännipäissään nukuttua matsin ohi ja aamulla kun heräsin niin sen verran pöhnässä tuli oltua, että spoilasin välittömästi itselleni matsin lopputuloksen ja nyt olen vähän kahden vaiheilla jaksanko edes katsoa.

Bryzgalov päästi näköjään 4 maalia. Miltä Wildin maalivahtipeli muuten näytti?
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
nyt olen vähän kahden vaiheilla jaksanko edes katsoa.

Bryzgalov päästi näköjään 4 maalia. Miltä Wildin maalivahtipeli muuten näytti?
Jos et muuta jaksa, niin katso vaikka kolmas erä. Siinä tapahtui enemmän kuin aiemmissa erissä ja koko ottelusta saa jonkinlaisen kuvan pienoiskoossa. Bryzgalov pelasi OK pelin. Mielestäni Wild ei kaatunut hänen peluuttamiseen. Toki Crawford veti pidemmän korren tälläkin osa-alueella.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Game 1 pulkassa ja päällimmäisenä jäi mieleen se, että Wild sai aivan liikaa odd man rusheja ja vedotkin menivät hieman yllättäen selkeästi Wildille. Toisessa erässä vedot vieraille 17-3. Maaleja Wild pystyi tekemään kuitenkin vain kaksi ja noille Crawford ei oikein mitään voinut. Blackhawks taasen laukoi "vain" 22 kertaa ja onnistui silti tekemään viisi, joista toki viimeinen tyhjiin.

Hossa maalasi jälleen, mutta Bickell on kyllä hyvässä flowssa juuri nyt. Tuossa Marianin maalissa aivan tyynesti kiekon edestä pois, ilman väkinäistä kovaa kosketusta kiekkoon ja näin ollen kiekko löytyikin repusta. Miehelle lisäksi tuo avausmaali & empty netteri. Kanen maalit olivatkin jotain ihan muuta. Tuo backhanderi tosiaan jo toistamiseen, kun aiemmin samankaltainen maali nähtiin runkosarjassa Denverissä Avalanchen vieraana. Aivan jäätävän hieno ja vaikea suoritus. Kourallinen pelaajia pystyy vastaavaan temppuun. Sitten tuo Sharpin lämäri-passi, jonka Ben Smith ohjasi high slotin hash marks alueelta suoraan Kanen lapaan maalin kulmalle ja siitä sitten kiekko tyhjiin ohi hölmistyneen Bryzgalovin.

Shaw sai siipeensä, mutta ei vissiin pahemmin..

Huomenna jatkuu.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ei ollut tosiaan hääppönen esitys Haukoilta, mutta onneksi se kuitenkin riitti voittoon tällä kertaa. Ilman Crawfordin hyviä torjuntoja erityisesti toisessa erässä ja Wildin maalipaikkojen tuhlailua kotietu oltaisiin menetetty.

Kolmannen erän lopulla näytettiin tilastoa, jonka mukaan ylivoimahyökkäykset olivat Wildille 5-2. Vieraat iskivätkin terävillä vastahyökkäyksillä ja läpiajoilla muutaman kerran todella vaarallisesti, vaikka tilanteista ei maalia suoraan syntynytkään. Hawksin täytyy olla näiden kanssa varuillaan jatkossa.

Erityisesti pakkipari Rozsival-Leddy nukkui pariin kertaan pahasti ja oli muutenkin aika kujalla. Aivan kuten Wiesellike totesi, niin Kane ja Crawford olivat Chicagon parhaat pelaajat tässä ottelussa. Hienoa nähdä myös Bickellin onnistuvan. Jäällä on ihan eri mies kuin valtaosassa runkosarjapelejä ja toki mielummin näin päin, että pudotuspeleissä nousee tasolleen.

Wildilta mieleen jäi positiivisesti Stoner, joka jakeli painavia pommeja ja pelasi muutenkin hyvin. Tuollaista pakkia toivoisin Chicagollekin tulevaisuudessa. Myös Haulalta vahva esiintyminen eikä MG:n otteissakaan ollut mitään vikaa. Hänen kenttänsä sai luotua muutaman messevän maalipaikan, mutta viimeistely ontui tällä kertaa. Onneksi.

En tiedä johtuuko se sitten Wildin tavasta pelata Chicagoa vastaan, että haukkojen pelaaminen näyttää paikoin aneemiselta. Vain hetkittäin Chicago väläytteli kiekollista osaamistaan nopeilla siirroilla. On kuitenkin epärealistista odottaa, että tässä vaiheessa kautta dominoitaisiin Globetrotters-tyyliin. Wild on ihan ansaitusti selvittänyt tiensä toiselle kierrokselle eikä joukkuetta voi ottaa mitenkään kevyesti.
 
Viimeksi muokattu:

Flinck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
En tiedä johtuuko se sitten Wildin tavasta pelata Chicagoa vastaan, että haukkojen pelaaminen näyttää paikoin aneemiselta. Vain hetkittäin Chicago väläytteli kiekollista osaamistaan nopeilla siirroilla. On kuitenkin epärealistista odottaa, että tässä vaiheessa kautta dominoitaisiin Globetrotters-tyyliin. Wild on ihan ansaitusti selvittänyt tiensä toiselle kierrokselle eikä joukkuetta voi ottaa mitenkään kevyesti.

Lyhensin vähän lainausta.

Tässä ne ajatukset joita itsellänikin heräsi. Wild "kuulostaa" jotenkin helpommalta vastukselta kuin vaikka Avalanche mutta eihän se sitä ole. Tänäänkin ainakin ekan erän mielestä Hawks pelasi hyvin mutta Wild pelasi omalla pelillään Hawksin pelin pois. Toisen erän sitten Hawks pelasikin aneemisesti ja paljon parjattu Crawford näytti miksi on ykkönen. Tuo ilmekun miehellä pysyy loppukauden niin ei ole mitään hätää.

Pelkkiää tulosta tuijottamalla voisi ajatella että Hawks oli selvästi parempi, näin ei kuitenkaan ollut. Varsinkin Minnesotaan mentäessä pitää oikeasti olla hereillä että sen tarvittavan vierasvoiton saa haalittua.

Kertokaas Wild-seuraajat mikä Kuemperin tilanne on?
 

mehupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mason ego
On muuten superkaksikko Kane & Toews vastannut Hawksin kaikkien viiden tämän kevään playoff-voittojen voittomaaleista. Toewsilla 3 ja Kanella 2. Sanoiko joku että suuret pelaajat tekevät isoja maaleja? Heh.

Niin kuin jo todettu, itse peli oli kyllä paikoin todella laiskaa Chicagolta, ja varsinkin Minnesotassa tulee vaikeaa tuollaisella meiningillä. Silti luotto omiin on kova, ja veikkaan että tätä sarjaa nähdään maksimissaan 5 peliä. Toivottavasti Shaw on mukana jo huomenna, ettei tarvitse Versteegin surffailua katsella.
 

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Kertokaas Wild-seuraajat mikä Kuemperin tilanne on?

Pudotuspelien hengen mukaisesti ei tipu minkäänlaista tietoa Wildin lääkäreiltä Kuemperin tilanteesta tai edes olinpaikasta (ilmeisesti kuitenkin on jäänyt pois reissulta eikä täten ole mukana ainakaan huomisillan pelissä). Sen sijaan kaikki kolme muuta - Bryz, Curry ja Josh Harding - ovat käyneet jäällä Chicagossa. Siinäpä olisikin tarinaa kerrakseen jos Harding yllättäin "kuntoutuisi" ratkaisuotteluihin.

Vai on Chicago läpsytellyt voittoon? Viime vuoden sarjasta mielessä on molempien joukkueiden hienoinen alisuorittaminen. Silloin eroa joukkueiden perustason välillä oli kuitenkin niin paljon, että Blackhawks meni helposti jatkoon. Toivon mukaan saadaan sähköinen kamppailu sunnuntai-illan kunniaksi enkä panisi pahakseni, jos Wild ryöstöretken tekisi.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
On kuitenkin epärealistista odottaa, että tässä vaiheessa kautta dominoitaisiin Globetrotters-tyyliin. Wild on ihan ansaitusti selvittänyt tiensä toiselle kierrokselle eikä joukkuetta voi ottaa mitenkään kevyesti.

Ja olisi mielenkiintoista tietää, onko tämä haukkojen epätasaisuus pelin sisällä jotenkin tarkoituksellista. Joukkue tietää, mitä voittaminen vaatii ja mentaliteetti on kannu tai ei mitään. Runkosarjan lopussa näkyi, kuinka odoteltiin pleijareita ja nyt tuntuu, että peleissä tehdään vain välttämätön, että voitetaan. Luotetaan, että kyllä se Kane tai Toews ratkoo pelit. Ei vain välity sellaista kuvaa, että joukkue pelaisi tosissaan.

Tämä on tietenkin irvokasta Minnesotan aliarviointia ja anteeksi siitä Wild-faneille, mutta jotenkin kaipaisin haukoilta herätystä ennen kuin ylimielisyys osuu omaan nilkkaan. Losia tai Bostonia vastaan nämä päikkärit kesken peliä kostautuvat pahemman kerran. Toisaalta Chicago on erityylinen kokonaisuus kuin nämä heavy hockey joukkueet eikä siltä voi vaatia samoja asioita.

Viime kaudella kakkosrundin Detroit-sarja oli se herätys, joka siivitti Chicagon mestaruuteen asti. Silloinkin ensimmäinen peli oli "helpohko" haukkojen kannalta, kun Detroit oli paininut seitsemän peliä Anaheimin kanssa. Saa nähdä, miten Wild tuosta ekasta pelistä toipuu ja saako Hawks aktinsa kasaan.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Game 1 @Chicago

Aika moni jo sanonut oleelliset asiat pelistä, mutta laitetaan nyt vielä omakin lusikka soppaan.

Ei ollut todellakaan Haukoilta sellainen esitys, mitä ainakin itse odotin. Toisaalta taas Minnesota oli paljon parempi odotuksiini nähden. Ajattelin, että heille tämä voisi olla ns. ohipeli tuon tiukan Colorado-sarjan jälkeen. Mutta ei ollenkaan, olivat heti alusta asti valmiina taistelemaan voitosta.

1.erässä ensimmäinen kymppi oli täysin Minnesotan hallintaa ja saivatkin luotua ihan hyviä tekopaikkoja. Ekan kympin jälkeen Chicago heräsi pelaamaan ja tulihan sieltä muutamia aika näyttäviäkin hyökkäyspään myllyjä. Ylivoimalla sitten erittäin tärkeä avausmaali. Jälkimmäisellä kympillä olisi voitu iskeä toinenkin maali.

2. erä olikin sitten täydellistä Minnesotan näytöstä. Chicago oli onnekas, että selvisi tuostakin erästä voittajana sinänsä ihan näyttävällä ylivoimamaalilla. Minnesota loi paljon maalipaikkoja, mutta kuten läpi pelin, oli laukausten laatu aivan järjettömän huono. Vedot paukkuivat hyvistä paikoista paljon plekseihin. Toki Crawford otti sitten maalia kohti tulleet vedot todella varmasti kiinni. Ja otti myös paljon huipputorjuntoja.

3. erä oli Chicagolta vähän parempaa, vaikka Minnesota painoi pelin tasoihin ja täysin ansaitustikin. Onneksi joukkueesta kuitenkin löytyy #88, joka pystyy yksin näitä pelejä kääntämään. Huikea yksilösuoritus jälleen kerran Kanelta ja todella tärkeään paikkaan. Voi olla että ilman tuota herätystä, olisi voiton napannut Minnesota.

Chicagon tarvitsee todellakin parantaa seuraaviin peleihin. Minnesotan ongelmana oli huono laukausten laatu, paikkoja saivat luotua aivan riittävästi voittoonkin asti. Ylivoimamaalit myös Chicagolle 2-0, joten ylivoimapelikin oli tärkeässä roolissa. Crawford nappasi selkeästi voiton virkaveljestään Bryzgalovista. Kaiken kaikkiaan Minnesota oli pelin aikana pidempään ns. pelin päällä, mutta maalit puuttuivat. Chicagolla oli oma hyvä vaiheensa 1. erän jälkimmäisellä puoliskolla, sekä kolmas erä oli pikkaisen parempaa tekemistä. Vähän laiskahkoa kuitenkin oli ja kiekollinen peli oli huolimatonta. Ei kuitenkaan mitään Minnesotalta pois, tekivät omalta osaltaan Chicagon pelaamisen vaikeaksi.

Chicago:
+++ Kane
++ Crawford
+ Kakkosylivoiman kaksi maalia
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Nihkeä matsi mutta hieno lopputulos Minnesota sarjan avauksessa. Crawford pelasi yhden kauden parhaista matseistaan. Kiekot tarttuivat erittäin hyvin kiinni ja ripareita tuli vähän.
Kyllä se Bickell taas herää kun kauden ratkaisevin hetki on esillä, hienoa. Hossalta maagista pelaamista, Sharp alkaa vihdoinkin lämpenemään, kapteeni ja kasikasi jatkavat lentoaan. Suurin pistelinkomme on kuitenkin Seabrook joka on pelannut vasta neljä matsia tehoin 2+6=8.
Mitäs kommentteja veljiltä Nordströmistä? Hän on selviytynyt suht näkymättömästi paitsi tässä ottelussa nappasi lukemat miinus kaksi yhdessä Handzusin kanssa. Tuleekohan Jeremy Morin pelaavaan kokoonpanoon mikäli Andrew Shaw ei ole illalla pelikuontoinen.

Chicagon taklaustilastossa on yllättävä nimi kolmosena.

Bryan Bickell 7 - 37
Brandon Bollig 7 - 21
Patrick Sharp 7 - 20

Minnesotan puolelta suomalaisista Haula väläytteli otteillaan ja taitaa olla vakiinnuttamassa pelipaikkaansa ylhäältä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mitäs kommentteja veljiltä Nordströmistä? Hän on selviytynyt suht näkymättömästi paitsi tässä ottelussa nappasi lukemat miinus kaksi yhdessä Handzusin kanssa. Tuleekohan Jeremy Morin pelaavaan kokoonpanoon mikäli Andrew Shaw ei ole illalla pelikuontoinen.

Siinä pienessä roolissa missä Nordström on pelannut, niin on hän esiintynyt mielestäni ihan kelvollisesti. Nelosketju ei vaan nyt muuten tunnu olevan balanssissa, kun Smith nostettiin kakkosen keskelle. Ehkä sen hinnan kuitenkin maksaa tässä kohtaa, kun kakkonen toimii hyvin. Nordström on taas hyvä osoitus Chicagon organisaation syvyydestä.

Jos Andrew Shaw on poissa, niin eiköhän siinä tapauksessa Versteeg hyppää askiin. Mielelläni antaisin Morinille vastuuta, mutta tässä vaiheessa kautta Q peluuttaa niitä pelaajia joihin luottaa molemmissa päissä. Kuten Kaner toisessa ketjussa kirjoitti, niin Morinin heikkous on kiekottamassa pelaamisessa ja ei siksi todennäköisesti hienosti menneistä otteista huolimatta runkosarjan lopussa ole päässyt pelaamaan.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Nelosketju ei vaan nyt muuten tunnu olevan balanssissa, kun Smith nostettiin kakkosen keskelle. Ehkä sen hinnan kuitenkin maksaa tässä kohtaa, kun kakkonen toimii hyvin. Nordström on taas hyvä osoitus Chicagon organisaation syvyydestä.

Jos Andrew Shaw on poissa, niin eiköhän siinä tapauksessa Versteeg hyppää askiin. Mielelläni antaisin Morinille vastuuta, mutta tässä vaiheessa kautta Q peluuttaa niitä pelaajia joihin luottaa molemmissa päissä.
Tosiaan lähes koko runkosarjan kemioita rakentanut Bollig - Krüger - Smith toimi nelosketjuna paremmin kuin lähes kohtalokkaalla tavalla askelmerkkejä hakenut Bollig - Handzus - Nordström. Tuonkin kanssa pystyy kuitenkin elämään varsinkin, kun kolme ylempää ketjua toimivat ja jakavat isoimmat minuutit aika tasaisesti. Sekin on selvää, että nelosketjulla ei ole jatkossa varaa ottaa takkiin vastustajan ainoita maaleja. Etenkin kotikaukalossa tuo on anteeksiantamatonta, kun valmentaja vielä pystyy katsomaan, mihin väliin nelosen heittää jäälle.

On todennäköistä, että Versteeg valitaan konservatiivisesti Morinin edelle. Tuosta hammassuojan pureksijasta on kuitenkin todettava, että hänkään ei varsinaisesti ole mikään Selke-hyökkääjän prototyyppi, joka sopisi parhaiten juuri alaketjujen puolustustehtäviin. Oletan, että isolta osalta juuri tämän vuoksi Kris tippui alkujaan kokoonpanon ulkopuolelle ja Nordströmiä kokeiltiin hänen tilallaan. Ylivoimakoostumuksetkin toimivat nyt hyvin, joten Versteegin sokkorystysyötöille ei ole siinäkään mielessä välttämätöntä erityistilausta. Reservistä löytyy myös monipuolisen tasapaksu Regin, joka saattaisi olla parempi vaihtoehto alaketjuihin. En yllättyisi vaikka jopa Brookbank saisi jälleen komennuksen puolustavaksi ja fyysiseksi laitahyökkääjäksi. On hyvä, että Q:lla on runsaasti eri profiilin vaihtoehtoja kokoonpanon aukkojen paikkaamiseen.

* * *
Viime kaudella kakkosrundin Detroit-sarja oli se herätys, joka siivitti Chicagon mestaruuteen asti.
Voisi kuvitella, että kahden ottelun tappioasemasta käännetty tiukka Blues-sarja olisi muistuttanut Hawksille, mitä pudotuspeleissä pärjääminen vaatii, mutta ehkä avauskierroksesta oli sitten jo liian pitkä aika.

Meidän Hawks-kannattajien kirjoituksissa on avauspelin jälkeen korostunut ehkä liikaakin pettymys suosikkijoukkueen nihkeään esitykseen ja Wildin hyvä peli on jäänyt vähemmälle huomiolle. Itsekin taisin syyllistyä tuohon. Perspektiiviharhaan saattaisi kyllä auttaa, jos Wild-kannattajatkin kirjoittaisivat tänne. Minnesotalaiset ovat olleet perinteisesti vaikea vastus Hawksille erityisesti runkosarjassa. Hawks ei pääse useinkaan vauhdilla tiiviisti puolustetun keskialueen yli, mikä tekee hyökkäämisestä vaikeaa, kun joukkue ei ole mikään isokokoinen crash-the-net -jyräämiseen perustuva rymistelylauma. Nihkeys siis jatkunee vähintään jollakin tasolla tulevissakin otteluissa, mutta Hawksin on silti löydettävä lääkkeet niin hyökkäämiseen kuin Wildin maalipaikkojen vähentämiseenkin. Ennen pitkää sokeakin kana löytää jyvän, eikä Crawford pysty hyvästä pudotuspelivireestä huolimatta pitämään joukkuetta yksin pystyssä jokaisessa pelissä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ihan samaa mieltä siitä, ettei Versteeg nyt mikään tyypillinen nelosketjun pelaaja ole. Hieman ristiriitaista kyllä, mutta Versteegin vahvuus ja heikkous tulevat samassa paketissa eli kiekollisessa pelaamisessa. Juuri nuo huolimattomat sokkosyötöt ja muut highlight-typpiset haut epäonnistuessaan saattavat maksaa pelissä ison hinnan. Toki parhaimmillaan Versteeg on hyvä lisä Q:n pelitapaan ja esimerkiksi ensimmäisessä pelissä St.Louisia vastaan hän pelasi jopa hyvin. Q:n päätös olla peluuttamatta häntä ensimmäisessä pelissä Minnesotaa vastaan tehtiin aivan viime tipassa, koska Versteeg oli kokenut vointinsa huonoksi. Eli eiköhän mies nähdä tänään kokoonpanossa.

Vaihtoehtoja toki on ja kuten lunde mainitsi, niin Regin olisi yksi mahdollinen sellainen. Mikäli Shaw ei pysty tänään pelaamaan niin toivoisin näkeväni Saad-Kruger-Morin ketjun, mutta näin tuskin käy.
 
Minnesotan puolelta suomalaisista Haula väläytteli otteillaan ja taitaa olla vakiinnuttamassa pelipaikkaansa ylhäältä.

Eiköhän Haula ole vakiinnuttanut paikkansa aikoja sitten. Ollut kuitenkin marraskuun lopulta lähtien muutamaa peliä lukuunottamatta ylhäällä pelaamassa. Joku enemmän perehtynyt voi toki korjata, jos olen väärässä.

Tänään mennään ja vielä loistavaan katseluaikaan. Jostain syystä en ole jaksanut valvoa lähiaikoina lainkaan (aamuvuorot toki vaikuttaa), mutta tänään pystyy onneksi taas katsomaan koko pelin suorana.

Hieno ottelupari muutenkin. Minnesotaa sympataan heti Blackhawksin jälkeen, joten ainakin itselle paljon viihdettä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös