Chicago Blackhawks (5.) – Los Angeles Kings (6.), Lännen konferenssifinaalit 2014

  • 37 084
  • 104

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Ja näin puolueettomana näiden joukkueiden taistelua seuraavana samat sanat on pakko sanoa myös Kalifornian kuninkaista. Kolmas sarja tänä keväänä ja edessä kolmas game 7. Milloin edellisen kerran NHL:ssä, vai onko koskaan? Siis kolme playoff-sarjaa ja kaikki seitsemään otteluun.
Ei ole tapahtunut koskaan. Yleisesti NHL:stä-ketjuun tuli koostettua yhteenveto keväiden 1987-2013 finalistien tiestä viimeiseen sarjaan. Tuo on siis aikakausi, jolloin NHL:ssä on pelattu kaikki neljä kierrosta paras seitsemästä -sarjoina.

Ainoastaan 2011 Bruins on aiempina keväinä pelannut kaksi seitsemän ottelun sarjaa ennen finaaleja. Sarjat eivät olleet peräkkäisiä, vaan mesikämmenet sweppasivat toisella kierroksella Flyersin. Tämän kevään Rangers liityi tuohon harvalukuiseen joukkueen ja Rags myös on ensimmäinen mainitun aikakauden joukkue, joka on pelannut täydet seitsemän ottelun sarjat kahdella ensimmäisellä kierroksella. Lisäksi Manhattanin poppoo on myös ensimmäinen joukkue NHL-historiassa, jolla on jo 20 ottelua vyöllään ennen finaalisarjaa. Kingsillä on mahdollisuus ohittaa tuo pelimäärä yhdellä, jos joukkue selvittää tiensä finaaliin kolmen Game 7:n kautta. Tuota ei siis ole tapahtunut vielä koskaan, kuten jo totesinkin.

Lisäksi NHL.comin Recap tietää kertoa seuraavaa:
Twice a team has played all 21 possible games in the first three rounds, but each of the first two, the Colorado Avalanche in 2002 and the Toronto Maple Leafs in 1993, lost Game 7 of the conference finals.
Sama lopputulos kelpaisi minulle kyllä tälläkin kertaa. Tosin Kingsin Game 7 -spesialistien kanssa tilastot ovat kuin teippaisi kissan selkään leivän voipuoli ylöspäin ja katsoisi kumpi puoli päätyy lattiaan pudotettaessa.

Rangersin tavoin myös Kingsillä ja Hawksilla on jo 100 pelin raja rikki tältä kaudelta. Habsin pelimäärä jäi gretzkymäiseen 99:ään. Päälle vielä harjoituskausi ja olympialaiset ja tavallista lyhyempi kesä tynkäkauden päätteeksi. Siinä on melko paljon jääkiekkoa 18 kuukauteen. Pelaajien kotona varmaan kiitellään, kun tämä kausi lopulta päättyy.

Tietyllä tapaa sunnuntaina voidaan tehdä historiaa, myös Chicagon suhteen, en tosin tiedä minkälaiset ennätykset on Stanley Cup-finaaliesiintymisien lukumäärässä, mikäli Blackhawks onnistuu sen nappaamaan.
Tuossa tilastossa ei olla vielä lähelläkään NHL:n kärkeä. Edellisen kerran jokin joukkue on pelannut kahdessa peräkkäisessä finaalisarjassa 2008 ja 2009, kun Red Wings ja Penguins kohtasivat kahtena keväänä peräkkäin. Canadiens eteni 50-luvulla kymmenen kertaa peräkkäin finaaliin ja voitti 1+5 mestaruutta tuon jakson aikana. Kaksi mestaruutta putkeen on voitettu viimeksi Red Wingsin toimesta 1997 ja 1998.

* * *

Kanelle tehot 2+1 +0 ja voittomaali. Koko sarjan aikana #88:n tehot ovat jakaantuneet näin:
G1-3 0+0=0 -3
G4-6 2+6=8 +3

Tullaako tässä nyt taas siihen, että Quenneville ja Hawks ovat jälleen kerran löytämässä oikeat eväät vastustajan kaatamiseen sarjan edetessä ratkaiseviin loppupään otteluihin?

* * *

Hawks onnistui vieraskaukalossakin voittamaan aloitukset yhden kaapaisun erolla. Tämä on kuitenkin huomattava parannus etenkin sarjan aiempiin vierasotteluihin nähden. Kopitar hävisi tällä kertaa aloitustaistelun Toewsia vastaan 5-15. Yhteensäkin Kopitarin prosentti oli yllättävän vaatimaton 7/22 (32%). Toews otti järjettömät 28 aloitusta, joista Hawks-sentteri voitti tasan puolet. Kingsin paras aloittaja oli määrällisesti hieman yllättäen Carter 11/18 (61%). Richardsilla oli pari yksikköä parempi prosentti, mutta alle puolet Carterin aloitusmäärästä.

* * *

Ottelun tasoittanut 1–1-maali syntyi tosiaan ylivoimalla ja tätä ennen Hawks oli tuhlannut United Centerin ulkopuolella 24 ylivoimaa putkeen. Edellinen onnistuminen nähtiin ensimmäisen kierroksen Blues-sarjan avausottelun ensimmäisellä ylivoimalla. Jonkinlainen vääjäämätön tilastotappio siis Kingsin kannalta, kun kaikki putket menevät joskus poikki.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tullaako tässä nyt taas siihen, että Quenneville ja Hawks ovat jälleen kerran löytämässä oikeat eväät vastustajan kaatamiseen sarjan edetessä ratkaiseviin loppupään otteluihin?

Pieni sivuhuomio, liittyen Quennevilleen: seuraava pudotuspelivoitto on miehen uran sadas. Tuli noteerattua jo Blues-sarjassa ja laskettua, että finaaleista löytää itsensä, mikäli saa kolminumeroisen luvun täyteen tämän kevään aikana. Hänelle tuskin tämä lukema merkitsee mitään sunnuntaina, mutta onhan tuo iso luku. Scotty Bowman taitaa olla omissa lukemissaan, mutta monentenakohan Q on? Olen vähän sormi suussa näiden googletuksien avulla, kun en juurikaan ole perehtynyt mistä näitä kannattaisi tonkia ja mistä löytyy yksityiskohtaisempia tilastoja. Ei tähän tarvitse niinkään tarttua, pieni huomio vaan. :)
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Scotty Bowman taitaa olla omissa lukemissaan, mutta monentenakohan Q on?
Englanninkielisestä Wikipediasta löytyvät luvut näyttävät kuta kuinkin oikealta:

Scotty Bowman, 223
Al Arbour, 123
Dick Irvin, 100
Joel Quenneville, 99 (88 + 4 + 4 + 3)
Mike Keenan, 96
Pat Quinn, 94
Glen Sather, 89
Darryl Sutter, 83 (72 + 4 + 4 + 3)
Toe Blake, 82

Blackhawks-valmentajana Quennevillen saldo on nyt 93. 57-36 (12-3 series) ja tuo 57. voitto nosti hänet tasoihin Billy Reayn (117. 57-60) kanssa. Blackhawksin pudotuspelien mediaoppaasta kuvakaappaus vielä liitetiedostossa (siinä tilanne viime kauden jälkeen).
 

Liitteet

  • CHI Playoff Coaching Leaders 1926-2013.gif
    CHI Playoff Coaching Leaders 1926-2013.gif
    27,5 KB · kertaa luettu: 355
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Hieno sarja saa arvoisensa päätöksen - toivottavasti. Loistava osoitus taas Blackhawksin kyvystä venyä tiukassa paikassa. Henkisesti vahva joukkue, mutta niin on myös Kings. Kyllä tämä vääntö kelpaisi jo ihan Stanley Cupin finaalista.

Patrick Kane on huikea pelaaja. Joskus vielä olin hieman skeptinen miehen henkiseen kanttiin ja kykyyn pelata ilman kiekkoa. Taksikuskin pieksijä ja bailukuningas on virheistään oppinut ja kasvanut henkisesti sekä noussut aina panosten kasvaessa kentällä muutamalla sentillä lisää. Toivottavasti Stan maksaa Kanelle niin paljon kuin Pat agentteineen haluaa ja mies lopettaa uransa Chicagossa.

Yksi peli siis vielä tätä sarjaa ja Rangers saa vastustajansa finaaliin. Jos käsikirjoitus jatkuu vähääkään viimeisen kahden pelin linjalla, niin voittajaa on vaikea veikata. Q vetäisi sitten kanin hatusta ja nosti Brookbankin kokoonpanoon. Ehkä viiksi kokee ettei Regin ole ideaalipelaaja fyysistä Kingsiä vastaan tai jotain muuta korkeampaa matematiikkaa on nyt kyseessä? Luulen, että jollain tapaa pappa Bowmanilla on näppinsä myös pelissä näissä kokoonpanosäädöissä.

Nautitaan nyt pari päivää tästä ja annetaan sydämelle kaivattua lepopulssia. Voi olla että lääkitys on kohta tarpeen.
 

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Huikeita pelejä on pelattu tässä sarjassa, mutta kyllä ennen viime yön peliä (ja etenkin sen jälkeen) oli sellainen tunne, että tämä on se Kingsin viimeinen sauma, jos haluavat finaaleihin mennä. Eivät pystyneet sitä ikävä kyllä käyttämään, ja nyt Blackhawks on todella vahvasti marssimassa finaaleihin. Uskomatonta, kuinka kovia Chicagon pojat henkisesti ovat.

Toki Kingsin voitto on mahdollinen, mutta Blackhawks on tänä keväänä pelannut kotonaan yhdeksän peliä ja voitot ovat heille 8-1. Suuren kuopan Chicago kaivoi itselleen sarjan alussa, mutta nyt he ovatkin onnistuneet työntämään Kingsin siihen kuoppaan, ja sieltä tuskin enää kukaan nousee.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Q vetäisi sitten kanin hatusta ja nosti Brookbankin kokoonpanoon. Ehkä viiksi kokee ettei Regin ole ideaalipelaaja fyysistä Kingsiä vastaan tai jotain muuta korkeampaa matematiikkaa on nyt kyseessä?

Itelle tuli mieleen, että Q halusi 7.pakin rosteriin, että voi laittaa hädän hetkellä tuoreita jalkoja kentälle. Kotipeleissään Kings paineisti hyvin haukkojen pakkeja ja sitten tuli helppoja virheitä, kun alkoi jalat hapottaa. Hyökkääjien kanssa on helpompi harrastaa rotaatiota. Chicagon trademarkiksi näyttää tulleen, että laitahyökkääjiä penkitetään kesken pelin, niin miksei saman tien voi olla ylimääräinen pakki käytettävissä. Kanehan siellä näytti muutenkin joka toista vaihtoa vetävän. Kyllähän se hieman sapetti nähdä yöllä Chicagon kokoonpano, mutta kaipa se on myönnettävä, ettei Q pelkällä mäihällä ole ottanut sataa voittoa pleijareissa. Hauska nähdä, millaisella joukkueella lähdetään sunnuntain peliin, kun Chicago saa vaihtoedun takaisin.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Highlightien varassa mentiin game 6 täältä mökiltä käsin, mutta fiilis oli aamulla kyllä hieno ja ylpeä. Hieno sarja ei voi muuta sanoa ja mikä sen herkullisempaa,kuin päättää se game seiskaan maanantaiaamuna. showtime!
 

Flinck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Aamulla aikomani tulospiilo meni tasan yhtä hyvin kuin yöllä herääminen eli katselin pelin sitten jälkilähetyksenä tuloksen tietäen.

Olihan tuo nyt vääntö, sanoisin. Kuten lundekin jo sanoi, molemmat maalivahdit pelasivat paremmin mitä prosentit kertoo. Toi Quickin sivuttaisliike on vaan jotain hämmästyttävää, ei voi käsittää. Eniten mieleen jäi Smithin maali Quickin luistimen kautta. Ei oikein saanut selvää yrittikö sitä vai syöttää vaan maalille.

Seuraava peli on kyllä eeppinen trilleri. Hawksien voittaminen Unitedissa ei ole helppoa mutta jos sen joku voi tehdä, se joku on kyllä Kings. Jos sitä silloin jo heräisi ja näkisi pelin livenä.
 

Kuoriämpäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings
Tämän Kings-jengin seuraaminen ei ainakaan ole ollut tylsää tänä keväänä. Totaalisen ensimmäisen kierroksen alun perseraiskauksen jälkeen kausi oli jo "ohi", mutta niin vain taistelivat itsensä jatkoon. Ensimmäisellä sekä toisella kierroksella LA hävisi kolme ottelua putkeen, millä taidettiin tehdä SC Playoffs-historiaa myös etenemällä konferenssifinaaliin tappioputkista huolimatta.

Joka kierroksella on siis ollut jokseenkin lyöty olo, eikä Game 6:n tappion jälkeen vitutukselle löytynyt rajoja. Mielenkiintoista onkin, tuleeko se kolmas ja ratkaiseva kolmen ottelun tappioputki vai jälleenkö tulee kaavittua Game 7:stä vieraissa voitto.

Upea sarja kyllä ollut kerrassaan, mutta kolmen ottelupallon hukkaaminen kävisi luonteen päälle muuten upeasta keväästä huolimatta.

GKG!
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Onhan se selvää, että tämän parin häviäjän leirissä pettymys on kova, mutta mitään syytä hävetä ei ole. Toivottavasti viimeinen peli tarjoaa samanlaista jännitystä kuin nämä kaksi viimeisintä ottelua, eikä repeä rumasti kummallekaan. Joka tapauksessa molempien joukkueiden fanit voivat olla ylpeitä jo nyt omistaan. Mitään ei olla voitettu, mutta sekä Kings että Hawks ovat osoittaneet uskomatonta venymiskykyä kevään pudotuspeleissä. Kingsin taival on vielä askelta vakuuttavampi ja tarinana huikeampi.

Doughty on jo ehtinyt messiermäisesti luvata Kingsin voittoa seiskapelissä. Blackhawksin leiristä kommentit ovat olleet maltillisempia. Jos jostain syystä Kingsin voittoa toivoisin, niin se olisi puhtaasti halu kuulla ja nähdä Sutter jatkossakin median tentattavana. Hieno mies!
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Huikea sarja ei voi kuin toistella muiden mukana. Sarjan käännekohtana voitaneen pitää Q:n loitsimaa uutta kakkoskenttää joka onkin ollut sitten tulessa. Sen avulla jo väliin niin munattomaltakin näyttänyt Blackhawks joukkue on saatu jälleen herätettyä henkiin.
Sarja on nyt äärimmäisen tasainen ja sanoisin että nyt pelataan pääkopankin sisällä kumman kantti taipuu. Edessä on huikea seitsemäs ottelu ja näkisin henkisen edun nyt olevan vaihtoedun lisäksi kotijoukkueella.

GAME 7, mitä vaan voi tapahtua. Parempi voittakoon ja kumpi tahansa joukkue tästä menee jatkoon on finaalipaikkansa ansainnut !!!
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
NHL:n kotisivuilta löytyy usea artikkeli, joihin on kerätty mielenkiintoisia seikkoja sekä tilastoja seitsemänteen peliin liittyen ja etenkin Hawksin ja Kingsin osalta. Tilastot eivät tietenkään määrää joukkueiden kohtaloa kaukalossa, mutta onhan ne silti mielenkiintoisia. Tuoreimmilla tilastoilla lienee sentään jonkinlaista relevanssia joukkueen iskukyvyn mittaamiseenkin. Molempien joukkueiden voiton tueksi löytyy useampi tilasto ja ne menevät osittain ristiinkin.

Tähän artikkeliin on kerätty joukkueiden seitsemänsien otteluiden historiasta joitain seikkoja, joista osan lainaan alapuolelle:
Home teams have won 59 percent of the 155 Game 7s in NHL history (91-64), but visiting teams have thrived in recent years. In these playoffs, road teams are 5-1 in Game 7s and are 17-11 since 2004.

The Blackhawks are 6-5 in Game 7s, 5-2 at home. They've won their past four Game 7s in their building since losing to the Montreal Canadiens in the 1971 Stanley Cup Final at Chicago Stadium.

Los Angeles is 6-4 in Game 7s and has won three in a row in the past two years. The Kings are 4-3 on the road, including 2-0 this year. They won the only Game 7 they've played in a conference final by defeating the Toronto Maple Leafs on the road in 1993.
The Blackhawks are trying to become the second team to overcome a 3-1 series deficit and win a conference final. The 2000 New Jersey Devils are the only team to do so; they won the final three games against the Philadelphia Flyers, including a Game 7 victory at Philadelphia.

The Blackhawks are trying to become the first team to overcome a 3-1 series deficit in consecutive years after rallying to eliminate the Red Wings last spring. That was the first time Chicago had come back to win a series after losing three of the first four games.
Blackhawks on hävinnyt 11 kertaa pudotuspelisarjan, jossa vastustaja on voittanut neljästä ensimmäisestä ottelusta kolme. Ainut voitto on siis viime keväältä Red Wingsiä vastaan.

Los Angeles is the third team to open the Stanley Cup Playoffs by playing three consecutive seven-game series. A victory would make the Kings the first team to advance to the Final by winning three straight Game 7s; the 2002 Colorado Avalanche and 1993 Toronto Maple Leafs lost in the deciding game of their conference final series.

Tästä artikkelista löytyy kummankin joukkueen kaikkien pelaajien tilastot seitsemänsistä peleistä. Kings-pelaajilla on enemmän kokemusta seitsemänsistä otteluista. 21 pelaajasta 17:llä on vyöllään vain voittoja aiemmista koitoksista. Seitsemännen pelin hävinneiden joukossa on vain Stoll ja Greene sekä Regehr ja Schultz. Jälkimmäiset eivät olettavasti kuulu pelaavaan kokoonpanoon. Toivottavasti Kings-pelaajat saavat tällä kertaa arvokasta kokemusta myös häviämisestä.
* Home teams are 91-64 (.587) all-time in Game 7s in the Stanley Cup Playoffs but are 1-5 in 2014.

* The team that scores first is 115-40 all-time (.742), including a 4-2 mark in 2014.

* Thirty-eight Game 7s have required overtime (38-of-155, 24.5%). Home and road teams are both 19-19.

Tähän artikkeliin on kerätty vielä seitsemän kysymystä sarjan ratkaisevaan otteluun liittyen.

Molempien joukkueiden pudotuspelit ovat olleet mielenkiintoinen sekoitus voitto- ja tappioputkia, kuten alla olevasta yhteenvedosta voi nähdä.

Tämän kevään voitto- ja tappioputket

CHI: 2L, 6W, 2L, 3W, 3L, 2W
LAK: 3L, 6W, 3L, 2W, 1L, 3W, 2L

Koodi:
[B]CHI		LAK

1. KIERROS

[U]vs STL		vs SJS[/U][/B]
G1 @L OT	G1 @L
G2 @L OT	G2 @L
[B]G3  W[/B]		G3  L OT
[B]G4  W OT	G4  W
G5 @W OT	G5 @W
G6  W		G6  W
		G7 @W

2. KIERROS

[U]vs MIN		vs ANA[/U]
G1  W		G1 @W OT
G2  W		G2 @W[/B]
G3 @L		G3  L
G4 @L		G4  L
[B]G5  W[/B]		G5 @L
[B]G6 @W OT	G6  W
		G7 @W

3. KIERROS

[U]vs LAK		vs CHI[/U]
G1  W[/B]		G1 @L
G2  L		[B]G2 @W[/B]
G3 @L		[B]G3  W[/B]
G4 @L		[B]G4  W[/B]
[B]G5  W OT[/B]	G5 @L OT
[B]G6 @W[/B]		G6  L
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
NHL:n kotisivuilta löytyy usea artikkeli, joihin on kerätty mielenkiintoisia seikkoja sekä tilastoja seitsemänteen peliin liittyen ja etenkin Hawksin ja Kingsin osalta. Tilastot eivät tietenkään määrää joukkueiden kohtaloa kaukalossa, mutta onhan ne silti mielenkiintoisia.

Niinpä, mielenkiintoisia nuo tilastot ovat, mutta yön peliin ne eivät vaikuta mitenkään. Sarjan aikana on nähty molemmilta joukkueilta monenlaisia otteita ja viimeinen peli on taas täysi mysteeri ennakkoon. Historiaa ja tilastoja kirjataan uusiksi jälleen huomenna. Varmaa on vain se, että parempi joukkue voittaa ja se on sitten pulinat pois.
 

Kyle

Jäsen
Seiska ottelusta tai koko sarjasta on vaikea sanoa mitään, sen verran huikeita käänteitä koko sarja tarjosi. Kaksi lähes "täydellistä" joukkuetta kun kohtaa, niin se voi olla pompuista kiinni kumpi menee jatkoon. Pomput eivät tosin tarkoita tuuria, joka pomppu tässä sarjassa on ansaittu.

Sen sijaan koko ottelusarjan on ollut semmonen kutina, että tämä sarja on vasta alkua näiden joukkueiden tulevaisuuden kohtaamiseen. Tästä voi kehittyä kunnon rivary näiden joukkueiden välille. Nyt joukkueet kohtasivat toisen vuoden peräjälkeen Konfrenssi-finaalissa, ja olen varma että lähivuosina kohtaavat vielä uudelleen tai useammin.
Molemmat joukkueet on rakenteellisesti mielestäni yhden pykälän edellä muita läntisen konfrenssin joukkueita, terävimmän NHL-tasollakin tähtipelaajista koostuvan kärjen takana, tulee tajuttoman laadukkaat bottom 6 pelaajat. Tulevaisuuteen Hawksille Handzusin tilalle pykälää kovempi kakkossentteri ja maalille varmempi ukko. Kingsillä on puolustukseen tilausta parille nopea jalkaisemmalle puolustajalle, jolla joukkueesta saadaan vielä agressiivisempaan peliin pystyvä joukkue.
Kuitenkin nämä edellä luetellut seikat ovat vain pieniä palasia kokonaiskuvassa. Suurinmassa osassa konfressin muista joukkueista saadaan vain haaveilla että joskus olisivat kokonaisuudeltaan haastamaan Chicagoa ja Los Angelesia.

Muutama hajahuomio vielä itse sarjasta:

- Toews ja Kopitar nollasivat tehokkaasti toisensa, edellä mainittu oli tilastollisesti hieman edellä mutta kaukalossa miesten välillä eroa ei juuri ollut. Molempien rooli loistavina puolustussuunnan pelaajina nousi lopulta suuremmaksi, kuin hyökkäyspään taidot.

- Kane oli varsinkin viimmeisessä kolmessa ottelussa sarjan MVP, tajuton halu ratkaista ottelut ja mielestäni tuntuu vähintään erikoiselta spekuloinnit joissa on keskusteltu pystyykö Chicago pitämään miestä palkkakattonsa takia. Kane on maailman paras laituri ja joukkuepelaajana, jopa hieman aliarvostettu.

- Maalivahdit saivat paljon arvostelua, osin ansaitusti osin turhaan. Esimerkiksi Quick pelasi tilastollisesti huonosti, mutta olisiko joku muu maalivahti selvinnyt sarjan vyörytyksestä paremmilla statseilla? Quickille meni muutama helppo, mutta suurinosa maaleista ei ollut otettavissa. Lisäksi varsinkin neljässä ensimmäisessä ottelusta, josta Kings otti kolme voittoa, torjui Quick huikean määrän game seivereitä. Vieläkin on muistissa toisen osaottelun tilanne kun 0-2 tilanteessa Quick ryösti Seabrookin, joka lopulta muodostui tietyllä tapaa sarjan käännekohdaksi.

Uskon vahvasti että Rangersia vastaan tilastot tulevat kovenemaan koska, Rangersilla ei kertakaikkiaan ole samanlaista neljän kentällisen hyökkäysarsenaalia vahvistettuna Keithin ja Leddyn kaltaisina puolustajille, jotka kertakaikkiaan puhkoo puolustuksen kuin puolustuksen. Siinä suhteessa Lundqvist - Quickin taisto on mielestäni aikalailla tasan, kun ottaa vielä huomioon Quickin kokemuksen pudotuspelimaalivahtina.

- Ennen Chicago-sarjaa pidin Kopitaria vahvimpana Conn Smythe-kandinaattina Los Angelesista. Tämän sarjan jälkeen Drew Doughty on noussut suurimmaksi ehdokkaaksi palkinnon saajaksi. Käsittämättömän kova pelihuumori päällä ja peliaika pyörii illasta toiseen 30 minuutin tietämillä.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Game 7 - 1.6.2014 Los Angeles @ Chicago: 5-4 OT (65:47)

Tämä comebackien sarja ei olisi voinut päätyä mitenkään muuten kuin jatkoajalla ja sinnehän päädyttiin siten, että vieraat kuroivat kiinni kolme kertaa isäntien johdon. Kings ei johtanut ottelua sekuntiakaan, mutta onnistui lopulta ratkaisevan jatkoaikamaalin tekemisessä. Erikoista, että tälle keväälle harvinaisesti Hawks voitti sekä laukaukset että aloitukset, mutta onnistui silti kolmesta johtoasemasta huolimatta häviämään pelin ja lopulta myös sarjan.

Marginaalit olivat tässä sarjassa pienet, mutta Kings kyllä ansaitsee finaalipaikkansa selvitettyään kolme kertaa seitsemännen ottelun matkalla kannufinaaleihin. Hawksillakaan ei ole mitään hävettävää. Mestaruutta seuraavaana keväänä, kun päättää kautensa konferenssifinaalien seitsemännen pelin jatkoajalla, niin silloin on puolustanut mestaruutta paremmin kuin suurin osa NHL-historian mestareista. Varsinkin, kun ottaa huomioon nykyisen palkkakattoaikakauden haasteet. Tämä ei välttämättä ollut viimeinen kohtaaminen näiden joukkueiden välillä lähivuosien aikana.

Blackhawks
(Hawks pelasi ison osan pelistä kolmella ketjulla)

Bickell (17:45) - Toews (21:41) - Hossa (20:39)
Saad (19:45) - Shaw (20:27) - Kane (23:26)
Sharp (18:19) - Krüger (19:09) - Smith (19:50)
Bollig (2:28) - Handzus (8:40) - Versteeg (3:44)

Keith (32:12) - Hjalmarsson (25:48)
Leddy (12:37) - Seabrook (24:32)
Oduya (21:16) - Rozsival (12:39)

Crawford 27/32 - 84,4%
(Raanta)

PP1: Shaw - Toews - Kane / Keith - Seabrook
PP2: Bickell - Saad - Hossa / Leddy - Sharp

Kings
(Kings pelasi ison osan pelistä kymmenellä hyökkääjällä)

Gaborik (17:40) - Kopitar (25:37) - Brown (21:34)
Pearson (14:30) - Carter (21:38) - Toffoli (13:02)
King (17:11) - Stoll (15:45) - Williams (18:45)
Clifford (2:52) - Richards (15:06) - Lewis (5:47)

Muzzin (27:02) - Doughty (29:27)
Mitchell (23:41) - Voynov (24:24)
Martinez (13:18) - Greene (13:45)

Quick 37/41 - 90,2%
(Jones)

PP1: Carter - Kopitar - Gaborik / Voynov - Doughty
PP2: Brown - Richards - Williams / Martinez - Doughty

Ensimmäisen erän alussa nähtiin molemmissa päissä muutama läheltä piti tilanne, joista ei kuitenkaan auennut vaarallisia maalipaikkoja. Ensimmäinen vaarallinen maalipaikka syntyi viiden minuutin kohdalla Hawksin vaaralliselle kakkosketjulle ja pienehkön pyörityksen jälkeen Saad saikin viimeistellä pienestä kulmasta Kanen maalin takaa lähettämän syötöstä: 1–0. Isännät pääsivät ylivoimalle seitsemän minuutin jälkeen, kun Williams kaatoi Shaw'n. Kings sai purettua ensimmäisen hyökkäyksen, mutta toisella rynnistyksellä Seabrookin laukaus kimposi Kanen selästä tyhjälle takakulmalle ja Toewsilla oli helppo työ siirtää isännät kahden maalin johtoon: 2–0. Yhdeksän minuutin kohdalla Seabrook tönäisi kiekotonta Pearsonia ja vieraat pääsivät ensimmäistä kertaa ylivoimalle. Kings-YV ei saanut kuitenkaan pidettyä pitkiä pätkiä painetta Hawks-alueella, eikä vieraat saaneet yhtään laukausta momentumin kääntävästä tärkeästä kavennusmaalista puhumattakaan. Jäähyn jälkeen pelattiin muutama seesteinen minuutti kunnes Toffoli laukoi 15 minuutin kohdalla kiekon takatolppaan. Kavennusmaali nähtiinkin reilun minuutin pääsyä. Brown laukoi vastahyökkäykkäyksessä B-pisteen kaarelta viheliäisen rannelaukauksen, jonka Crawford sylki eteensä. Carter luisteli paluukiekkoon Oduyan takaa ja huitaisi kiekon yläriman korkeudelta maaliin: 2–1. Vieraiden kannalta tärkeä kavennusosuma hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen. Peli oli 51 sekunnin jälkeen tasan, kun Kings voitti kamppailun päädyssä ja Williams jatkoi pisteiden välistä Rozsivalin blokkaaman Voynovin laukauksen irtokiekon Hawks-maaliin: 2–2. Tämä osuma siirsi Williamsin Game 7 -tilastoissa Glenn Anderssonin kanssa tasoihin maaleissa ja Doug Gilmourin kanssa pisteissä. Hawks siirtyi kuitenkin heti aloituksen jälkeen uudestaan johtoon, kun Muzzinin avaus päätyi Hawksille ja Sharpin pomppiva kiekko kimposi Quickin edessä jäästä Kings-vahdin patjan yli: 3–2. Kings löi erän lopulla vielä vaarallisesti painetta Hawks-maalille, mutta ensimmäiselle tauolle lähdettiin kotijoukkueen johdossa. Hawks oli tässä vaiheessa tehnyt 5 maalia 9 laukauksella edellisen pelin lopusta lukien ja tämän ottelun 13 ensimmäisellä laukauksella syntyi 5 maalia molempien joukkueiden toimesta.

Toisen erän ensimmäisten minuuttien ajan paine oli Kings-päädyssä. Viiden minuutin kohdalla paine siirtyi hetkeksi toiseen päätyyn, mutta parin minuutin päästä Hawksin kakkosketjun pitkä pyöritys poiki koukkausjäähyn Richardsille. Hawks-YV piti kiekkoa aika hyvin alueella, mutta vaarallisia maalipaikkoja ei syntynyt. Jäähyn päättymisen jälkeen Kings sai erän ensimmäisen laukauksen Hawks-maalille asti. Hawks löi kiekon pitkäksi ja paineen jäätyä kotijoukkueen päätyyn aloituksen jälkeenkin Kings tuli tasoihin. Toffoli sai lyödä Handzusista kimmonneen Greenen laukauksen tyhjältä takakulmalta maaliin: 3–3. 12 minuutin kohdalla Mitchell otti laitataklauksesta kevyehkön jäähyn Krügeria vastaan. Reilun minuutin ylivoiman jälkeen Doughty kaatoi Shaw'n poikittaisella maalin edessä. Hawks aikaili hieman ja kahden miehen ylivoimaa jäi 46 sekuntia. Quenneville otti aikalisän tässä kriittisessä vaiheessa. Kahden miehen ylivoima kului umpeen, kun Kopitar peitti mielikuvituksettomasti Hossalle haetun laukaisupaikan. Jälkimmäistä jäähyä oli minuutti jäljellä, kun Saad rikkoi huitomalla Carterin mailan ja peliä jatkettiin tasavajaalla. Ennen puolikasta Kings-ylivoimaa nähtiin molemmissa päädyissä maalipaikat. Kings-YV ei lähtenyt kuitenkaan käyntiin kunnolla ja Hawks selvitti Saadin jäähyn. Pian jäähy jälkeen Hawks sai 2–1-hyökkäyksen, joka päättyi Kings-jäähyyn, kun Shaw revittiin nurin maalipaikassa. Hawks-YV ei alkanut mitenkään erikoisesti, mutta lopulta ketsuppipullon korkin löytänyt Sharp laukoi viivalta kiekon maskin takana seisseen mailattoman Quickin ohi: 4–3. Erän viimeisen minuutin aikana nähtiin paikat molemmissa päädyissä, mutta numerot eivät muuttuneet ennen summeria.

Kolmannen erän ensimmäinen vaarallinen maalipaikka aukesi vastahyökkäyksestä Pearsonille, mutta Crawford torjui rystylaukauksen. Neljän minuutin jälkeen Oduya oli vapauttaa Krügerin läpiajoon Kings-vaihdon aikana, mutta lopulta vieraiden puolustajat ehtivät lyömään painetta ja Quick torjui helposti kaukaa lähteneen laukauksen. Peli jatkui tasaisena ja seuraavien viiden minuutin aikana paine aaltoili päästä päähän ilman tuhannen taalan paikkoja. Erän puolivälissä Kings alkoi lyödä entistä enemmän painetta Hawks-päätyyn. Myös Hawks sai muutaman vastahyökkäyksen, mutta Kings-puolustajat onnistuivat katkomaan vapaalle pelaajalle tarkoittut syötöt. Hawks sai pidettyä Kingsin yllättävän hyvin pois maalipaikoilta, mutta 12 minuutin jälkeen isännät hyökkäsivät hieman liian rohkeasti. Brown laukoi melko vaarattomalta näyttäneeltä tilanteesta siniviivan alta ja Gaborik upotti irtokiekon maaliin: 4–4. 14 minuutin kohdalla isännätkin saivat pitkästä aikaa laukauksen vaarallisesta paikasta, mutta maalia ei syntynyt. Hawks-paine jatkui seuraavallakin minuutilla ja Toewsin ketju oli siirtää isännät uudestaan johtoon. Seuraavien minuuttien aikana nähtiin muutama pitkä kiekko, kunnes 18 minuutin kohdalla Toewsin ketju sai jälleen pitkän pyörityksen. Viimeisellä minuutilla nähtiin kaksi maalipaikkaa. Ensiksi Brown oli harhautella itsensä Hawks-maalille asti ja erän viimeisillä sekunneilla Shaw pääsi laukomaan B-pisteeltä. Ratkaisevaa maalia ei kuitenkaan syntynyt ja konferenssifinaalien seitsemäs ottelu ratkaistiin jatkoajalla ensimmäistä kertaa sitten legendaarisen 1994 Rangers–Devils-sarjan, jonka ratkaisi Stephane Matteau. Molemmat joukkueet pelasivat kolmannen erän käytännössä pelkästään kolmella ketjulla.

Jatkoajan ensimmäisen mylläkän aiheutti Kings, mutta myös Hawks oli päästä iskemään vastahyökkäyksestä. Myös kahden minuutin jälkeen Saad polki puolittaiseen läpiajoon, mutta ajautui kovaa päätylautoihin Quickin torjunnan jälkeen. Peli oli seuraavien minuuttien aikana hieman seesteisempää, vaikka etenkin Sharp kuskasi kiekkoa vauhdilla Kings-päätyyn. Neljän minuutin jälkeen Hawksin kakkosketjun pyöritti pitkään ja Kings joutui purkamaan kiekon pitkäksi. Tilanne purkautui kuitenkin aloituksen jälkeen ja reilun minuutin päästä kiekko oli Hawks-maalissa. Williams taisteli kiekon päädyssä Kingsille ja Toffoli ohjasi Martinezin laukauksen Leddyn kautta Crawfordin ohi: 4-5. United Center hiljeni ja kättelyiden sekä konferenssipokaalin esittelemisen päätteeksi Kings lähti valmistautumaan finaaleihin tämän eeppisen ottelusarjan jälkeen.

Koodi:
[B]LAK-CHI    1st	  2nd    3rd    OT    TOT[/B]
Goals      2-3    1-1    1-0    1-0   5-4
SOG       11-7    4-16  14-13   3-5  32-41
Hits      17-11  12-9   11-7    3-1  43-28 
Faceoffs  11-11  12-8    9-18   4-3  36-40
Blocks     3-5    6-10   2-5    1-3  12-23

[B]Power Play[/B]
LAK 0/2, 03:16, 0 SOG
CHI 2/5, 06:23, 8 SOG

[B]LAK-CHI	 Chances  SOG[/B]
06:00      1-3    1-4
12:00      2-4    3-5
20:00      6-6   11-7
31:00      8-10  13-15
43:00      9-14  16-24
60:00     14-18  29-36

Extra Skater - LAK@CHI Game 7
ShiftChart - LAK@CHI Game 7
TSN Game Tracker - LAK@CHI Game 7

Event Summary
Faceoff Comparison
 

Liitteet

  • Event Summary - Game 7 - 1st.jpg
    Event Summary - Game 7 - 1st.jpg
    97,1 KB · kertaa luettu: 278
  • Event Summary - Game 7 - 2nd.jpg
    Event Summary - Game 7 - 2nd.jpg
    97,4 KB · kertaa luettu: 261
  • Event Summary - Game 7 - 3rd.jpg
    Event Summary - Game 7 - 3rd.jpg
    97,2 KB · kertaa luettu: 262
  • Faceoff Comparison - Game 7 - 2nd.pdf
    70,1 KB · kertaa luettu: 302
  • Faceoff Comparison - Game 7 - 3rd.pdf
    74,9 KB · kertaa luettu: 282

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Drew Doughty oli kyllä sarjan herra ja hidalgo. Aivan käsittämätöntä dominointia puolustajalta kentän molemmissa päissä. Mahtava ottelusarja kyllä.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Sykettä hienosti nostattava kliimaksi tälle sarjalle! Pelissä ei liiemmin epäselvyyksiä ja kaksi näin tasokasta jengiä kun pelaa, niin hienohan tuota on katsella. Kahden maalin johtoasemahan ei lätkässä merkkaa mitään, kuten tänäänkin todistettiin, mutta sapettaahan tuo silti. Nyt parta pois ja lomakin alkoi tänään, joten jääkiekko alkaa jäädä tauolle pikkuhiljaa. Toki finaaleja vielä seuraillaan. Onnittelut Kings-kannattajille ja pitäkäähän hauskaa finaaleissa.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Drew Doughty oli kyllä sarjan herra ja hidalgo. Aivan käsittämätöntä dominointia puolustajalta kentän molemmissa päissä. Mahtava ottelusarja kyllä.

Jos jonkun puolustajan saisi vapaasti valita joukkueeseensa ensimmäisenä palasena, niin oma valintani osuisi hetkeäkään miettimättä juuri Drew Doughtyyn. Siihen jätkään kiteytyy mielestäni kaikki mitä joukkueen kärkipakilta voidaan vain vaatia, jonka lisäksi Doughty tietää mitä voittamiseen tarvitaan ja hän onkin parhaimmillaan aina tiukoissa paikoissa. Hienon hieno mies.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Jos jonkun puolustajan saisi vapaasti valita joukkueeseensa ensimmäisenä palasena, niin oma valintani osuisi hetkeäkään miettimättä juuri Drew Doughtyyn. Siihen jätkään kiteytyy mielestäni kaikki mitä joukkueen kärkipakilta voidaan vain vaatia, jonka lisäksi Doughty tietää mitä voittamiseen tarvitaan ja hän onkin parhaimmillaan aina tiukoissa paikoissa. Hienon hieno mies.

Ja siihen pariksi Hjalmarsson, niin väittäisin että kasassa olisi aika toimiva pari.
Hjalmarssonia tuskin voi riittävästi hehkuttaa, niin vankkaa omanpään pelaamista herra esitti, ehkäpä suurimpana meriittinä eniten blockeja pudotuspeleissä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Hieno sarja, onnittelut voittajille. Naatiskelkaa nyt tilanteesta, olette Stanley Cup finaaleissa.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Olipa jännä sarja vaikka alkuun näytti että LAK hoitaa inkkarit 1-4 mutta toisin onneksi kävi. SC-finaalissa siis LAK vs NYR, aijai! :)
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Mielenkiintoinen sarja tosiaan oli.

Täytyy myöntää katsoneeni vain 1. peli livenä kokonaan. Kuitenkin aina seitsemänteen otteluun menevät sarjat ovat lähtökohtaisesti jännittäviä, joten niin oli tämäkin.

Upeasti Chicago nousi jo 3-1 tilanteesta aina game 7 asti. Karmaisevalla tavalla kuitenkin kaikki työ meni "hukkaan" yhden maalin ansiosta viime yönä.

Henkilökohtaisesti Rangers-fanina olisin ottanut mielummin Blackhawksin kuin La Kingsin finaaliin Rangersia vastaan.

Keskiviikkona jatkuu pelit taas. Panoksena kevyesti vain Stanley Cup.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Olipahan sarja. Yksi parhaista, mitä olen 20 vuotisen seuraaja-urani varrella nähnyt. Kaikki kunnia Rangersille, mutta kyllähän tässä oli tämän kauden kaksi parasta joukkuetta. Ei tuo Chicagon tappio edes paljon harmita, kun vertaa vaikka siihen vitutukseen, mitä oli hävitä Vancouverille muutama vuosi sitten. Kings oli kunnioitettava ja tyylikäs vastustaja, joka pelasi hyvää lätkää.

Tietysti voidaan jossitella, miksi Chicago nukkui ne kolme peliä ja syttyi pelaamaan vasta kun selkä oli vasten seinää. Tämän kauden Hawks oli ehkä kuitenkin hyvin yhteen pelaava kokoelma yksilöitä, kun Kings on nimenomaan joukkue. Ilman muuta Losin kelkkaan finaaleihin, että kannu pysyy lännessä. Onnea Kings-faneille finaalipaikasta.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Wiesellike, Ei vaan 2 parasta lännestä, kannu ratkaistaan länsi vs itä. :)
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Onnittelut Kings-faneille finaalipaikasta.

Olipa hienot pelit näin puolueettomalle katsojalle, varmaankin paras ei Bruins sarja minkä olen nähnyt. Brandon Saad pelasi itsensä suosikkilistalleni ja ehkä sitten ensi vuonna on ratkaisemassa pelejä finaaleissa asti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös