laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Corey Crawford kertoo tribunen haastattelussa ettei uran päätös ole vielä mielessä kuten ei backupin roolikaan kiinnosta. Crawford pelaa jälleen Montrealissa kotiväkensä edessä seuraavassa vierasmatsissamme ensi yönä meidän aikaa.
Omaan korvaan kuulostaa siltä että Crawford lähtee kauden jälkeen (ellei sitten treidata ennen). Jotenkin kuvittelisin että Lehner haluaa enemmän vastuuta kuin jaettu vastuu.
Voisin kuvitella että captilaa tulee tuosta johtuen, eri asia kuinka paljon koska Lehner saa varmaan palkankorotuksen.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Toews on kaikessa hiljaisuudessa pelannut piste per peli-tahtia viimeiset 36 ottelua.

Seuraavat pari viikkoa määrittelee paljon enkä oikein tiedä mitä odottaa. Haluaisin ainakin nähdä muutamia Rockfordin kavereita kokeilemassa siipiään, Highmore sekä Sikura eivät tarjoa tälle joukkueelle mitään. Nylander on mun papereissa edelleen wildcard ja antaisin pojalle työrauhan. Taidoista se ei ole kiinni.

Kubalik on ollut niin hyvä kuin kesällä mainostettiin. Sulka hattuun youtube-scouttauksesta sekä MM-kisoista. Boqvistista on tulevaisuudessa iloa ja Mitchelliä tässä odotellaan messiaaksi.

Niin hurjalta kuin tämä kuulostaakin, niin kauppaisin sekä Crawfordin että Lehnerin mikäli pudotuspelikisasta ollaan se ~15 pistettä jäljessä trade deadlinella. Muutama joukkue tarvitsisi maalivahtia ja itse olen sitä mieltä, että tämä joukkue on rebuild-moodissa.
 
"My goal? There is only one goal." - Jonathan Toews

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa

Ainakin tämän joukkueen pitäisi olla rebuild moodissa, tosin Bowman ei taida tätä ymmärtää. Minä olen myös sitä mieltä, että voisi kaupata kaiken mistä jotain hyödyllistä saa vaihdossa.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Samaa mieltä edellisten nimimerkkien kanssa. Tilanne vaan läntisessä on sikäli kyllä mielenkiintoinen, että Arizona on konferenssin kolmannella paikalla tällä hetkellä pistein 57 ja San Jose 13:na 46 pisteellä eli yksitoista joukkuetta mahtuu 11 pisteen sisään. Toisena olevalla Dallasillakaan ei ole kuin piste Arizonaa enemmän, mutta vedin nyt jakajan tuohon kun Arizonalla kuitenkin kolme peliä Dallasia enemmän pelattuna.

Joka tapauksessa taistelu tulee olemaan tiukkaa todennäköisesti loppuun asti ja harva joukkue tulee heittämään pyyhettä kehään kovin aikaisin, mikä saattaa hillitä myös pelaajakauppojen määrää. Mikään ei osoita ainakaan toimiston suunnalta, että siellä ajateltaisiin rebuildia ja isompia muutoksia saadaan todennäköisesti odottaa vasta kauden jälkeen.

Toews on onneksi palannut tasolleen ja Kubalik viimeistään tekee Saadista kauppatavaraa ennen pitkää. Kanella enää kolme pistettä 1000 tehopisteen rajapyykkiin runkosarjassa.
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Niin hurjalta kuin tämä kuulostaakin, niin kauppaisin sekä Crawfordin että Lehnerin mikäli pudotuspelikisasta ollaan se ~15 pistettä jäljessä trade deadlinella. Muutama joukkue tarvitsisi maalivahtia ja itse olen sitä mieltä, että tämä joukkue on rebuild-moodissa.
Jos peli ois selvä deadlinella niin herkullisin ideahan olisi myydä molemmat maalivahdit ja saada heistä ihan kelpo vastineet. Ja sitten kesällä vääntää Lehnerin kanssa uusi diili.
 
LET'S GO HAWKS !
Offense wins games, defense wins championships #

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Itää vastaan kulkee ja nyt kaatui umpisurkeasti pelannut Habs. En ymmärrä puheita rebuildista, tämä organisaatio ei tule lähtemään uudelleen rakennukseen niin kauan kuin sillä on huippukuntoiset Kane ja Toews, ja ei ole mitään järkeäkään lähteä. Sitä paitsi tuo rosteri on playoff-kamaa kaikista puutteistaan huolimatta, vain huonolla valmennuksella se tulee jäämään pudotuspelien ulkopuolelle.

Seuraavaksi vielä Leafs vieraana, mistä voi odottaa hyvää tulosta. Tämän jälkeiseen elintärkeään Jets-kotimatsiin ei sitten olekaan enää mitään odotuksia, koska jos joku on aivan varmaa, niin se, että Collitonin Hawks esiintyy aivan lampaankullina tällaisissa peleissä.
 
Fucking right Chicago

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Yllättävän tasapainoinen vieraspeli ja voitto 4-1 aseettomasta montikasta. Caggiula on tuonut hyvin energiaa palatessaan kokoonpaanon. Pelissä nähtiin myös Zack Smithin pöljä päivä kahden osuman merkeissä. Kubalikia vaan ylivoimaan täysin tehottomaksi vaipuneen Dachin tilalle.

Ja @Kaner :n kanssa samaa mieltä että näillä vahvistuksilla mitä joukkueeseen tehtiin tämän rosterin piti olla pudotuspelijoukkue, mutta Colliton teki juoksusta vaikean hakkaamalla pelityylillään päätään seinään alkukauden kun meillä oli pitkään paras rosteri ilman loukkeja käytettävissä. Takamatka on aina takamatka ja sen kurominen lennosta on työläs urakka vaikka peli kulkisikin paremmin.
 
LET'S GO HAWKS !
Offense wins games, defense wins championships #

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Onhan tää jatkuva kiriminen hieman uuvuttavaa, mutta ei luovuteta, kun nyt peli jokseenkin kulkee. Strome ja Saad nilkuttelee näköjään jo jäällä, joten kohta ukot varmaan myös remmissä. Kubalik vetää hyvin ja suorittaminen tasaista. Kiva katsella.
 
"Fortune favors the bold. Of course, so does Death."

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Itää vastaan kulkee ja nyt kaatui umpisurkeasti pelannut Habs. En ymmärrä puheita rebuildista, tämä organisaatio ei tule lähtemään uudelleen rakennukseen niin kauan kuin sillä on huippukuntoiset Kane ja Toews, ja ei ole mitään järkeäkään lähteä. Sitä paitsi tuo rosteri on playoff-kamaa kaikista puutteistaan huolimatta, vain huonolla valmennuksella se tulee jäämään pudotuspelien ulkopuolelle.

Seuraavaksi vielä Leafs vieraana, mistä voi odottaa hyvää tulosta. Tämän jälkeiseen elintärkeään Jets-kotimatsiin ei sitten olekaan enää mitään odotuksia, koska jos joku on aivan varmaa, niin se, että Collitonin Hawks esiintyy aivan lampaankullina tällaisissa peleissä.
En minä kyllä näe tätä rosteria play off rosterina, ehkä villistä kortista voisi taistella. Mielestäni lännessä on vain kolme tai neljä heikompaa rosteria ja niistä kolme on vielä pacificissa, Ducks, Coyotes ja Kings. Näiden lisäksi Minnesotalla on ehkä heikompi rosteri kuin meillä.
 
Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Minusta rebuildin voisi tehdä lennosta, mutta luotto Bowmaniin sen tekijänä on todella heikko. Joukkue on nimien puolesta pleijaritasoa, mutta valmennuksessa annetaan liikaa siimaa muille. Nyt ollaan sen takia jonkinlaisessa välitilassa. Hyvänä päivänä voitetaan kaikki, mutta huonona ei toimi mikään. Ja koko kausi on ollut jojoilua näiden kahden välillä.

Tuloksellisesti on mennyt ihan hyvin viime aikoina. Vain kolme häviötä edelliseen kymmeneen peliin ja pleijarit on neljän pisteen päässä. Tosin neljä edellistä voittoa on tullut todella huonoista joukkueista. Siksi odotan, miten pärjätään Torontossa, kun vastassa on oikeasti hyvä joukkue. Torontoa vastaan on muutenkin ollut viime aikoina melkein hermoromahdukseen johtaneita pelejä, joten jännä nähdä mitä nyt tulee.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mielestäni tällä organisaatiolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa uutta lennosta. Sillä ei ole mitään merkitystä mieltääkö joukkueen nimilistan pudotuspeleihin kuuluvaksi, jos se ei sinne pelaamalla pääse. Nyt on kaksi kautta jääty ulkopuolelle ja mahdollisesti kolmas kerta peräkkäin tulossa.

Se on sitten eri asia, jos toimistolle riittää että ollaan ns. bubble team. Tähän tuskin tähdätään, mutta parin viime kauden valinnoilla siihen suuntaan on menty. Valitettavasti joukkueen syvyys on tällä hetkellä sen verran heikolla pohjalla, että yksin huippukuntoiset Toews ja Kane eivät pysty ihmeisiin. Joukkue kaipaa kipeästi uutta verta vastuunkantajiksi. Dylan Strome ja Alex DeBrincat ovat ihan kivoja palasia, mutta kummastakaan ei taida kuitenkaan olla aivan ykköskorin nimiksi. Kirby Dachissa ja Adam Boqvistissa on potentiaalia, mutta Toewsin sekä Kanen nykyiset sopimukset saattavat olla jo päättyneet ennen kuin tämä kaksikko puhkeaa kunnolla kukkaan.

Mielenkiintoisin osa-alue on kuitenkin puolustus, jossa nahka luodaan kunnolla uusiksi parin kolmen vuoden sisällä. Se miten tässä onnistutaan määrittää mielestäni pitkälti sen mihin suuntaan joukkue tulee kulkemaan. Mikäli Boqvist ja Mitchell ottavat alakerran reppuselkäänsä ja saavat vielä hyvää taustatukea esim. vaikkapa Beaudinista, Carlssonista, Regulasta ja/tai Vlasicista, niin siinä voi piileä mahdollisuus nousta takaisin monivuotiseksi pudotuspelijoukkueeksi. Unohtamatta tietenkään vakaata ja hyvää maalivahtipelaamista.

*

Tuli sellainen myös mieleen luettuani Mark Lazerusin jutun Joel Quennevillestä The Athleticilla pari päivää sitten, että Bowmanin sekä Q:n välille taisi tulla särö kesän 2017 jälkeen. Vaikka kumpikaan ei asiaa julkisesti ole myöntänytkään, niin Kitchenin potkut, Panarinin sekä Hjalmarssonin kaupat eivät varmastikaan olleet Quennevillen makuun. Jonkinlainen epäluottamus tuossa on täytynyt syntyä. Tuossa jutussa Quenneville kehuu kovasti työskentelystä Dale Tallonin alaisuudessa ja eihän siinä kauaa mennyt kuin Kitchen oli taas hänen apurinaan Floridassa.
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Lehner kertoi haastattelussa että Kubalikilla olisi joukkueen kovin laukaus. Ja että Kubalikin kudit ovat vaikeita torjuttavia.

Brandon Hagel pääsee nyt kokeilemaan NHL-vauhtiaan. Hyvät datat on kaveri takonut WHL-liigassa Red Deer Rebels joukkueessa. Ice Hogseissa tällä kaudella tehot 13 maalia ja 8 syöttöä 38 ottelun aikana. Kyllähän siellä ylhäällä olisi nyt pelipaikkaa tarjolla kun sen kummemmin Sikuraa kuin Nylanderkaan eivät vakuuta. Dach ottaa ensiaskeleitaan liigaan ja tehot ovat jääneet hänelläkin varsin maltillisiksi.
 
Liitteet

LET'S GO HAWKS !
Offense wins games, defense wins championships #

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Brandon Hagel on kaikista raporteista päätellen kova tekemään töitä. Yrityksestä tuskin homma jää kiinni, mutta nähtäväksi jää kuinka muuten palikat riittää NHL-tasolle.

Dylan Strome nilkkavaivoineen on laitettu IR-listalle.
 
Viimeksi muokattu:
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Itää vastaan kulkee ja nyt kaatui umpisurkeasti pelannut Habs. En ymmärrä puheita rebuildista, tämä organisaatio ei tule lähtemään uudelleen rakennukseen niin kauan kuin sillä on huippukuntoiset Kane ja Toews, ja ei ole mitään järkeäkään lähteä. Sitä paitsi tuo rosteri on playoff-kamaa kaikista puutteistaan huolimatta, vain huonolla valmennuksella se tulee jäämään pudotuspelien ulkopuolelle.

Seuraavaksi vielä Leafs vieraana, mistä voi odottaa hyvää tulosta. Tämän jälkeiseen elintärkeään Jets-kotimatsiin ei sitten olekaan enää mitään odotuksia, koska jos joku on aivan varmaa, niin se, että Collitonin Hawks esiintyy aivan lampaankullina tällaisissa peleissä.
Itseasiassa, vaikken Hawks fani olekkaan, nin samaa mieltä.
Toews-Kane on sellanen "runko" jonka varaan ainakin pitäisi pystyä rakentaa, varsinkin kun nyt on aikamoinen veskatandemi, Lehner&Crawford.
Ehkä siihen kaivattais jotain lisää kylläkin, sen ketjusynergian/kemian lisäksi.
Noh, kunhan Hawks pääsee pleijareihin niin varmasti tulee ihan ok kausi ottaen huomioon että Lehner ainakin seisoo päällään ja Captain Serious on aika jees ratkaisevilla hetkillä.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Erik Gustafssonista on keskusteltu muutaman seuran kanssa per Scott Powers. Hyvä hyvä.
 
"My goal? There is only one goal." - Jonathan Toews

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Gustafssonin arvoa mittaillaan ja eiköhän se kauppa sieltä saada sorvattua ennen siirtojen takarajaa. Ainakin Vegas on yhdistetty huhuissa yhtenä mahdollisena kohteena.

Brandon Saad on valmis tositoimiin ja saattaa olla askissa jo Torontoa vastaan.

Patrick Kanen numero jäädytettiin London Knightsin toimesta viime yön pelissä. Hieno kunnianosoitus huikealle pelaajalle, joka ehti edustaa ritareita vain yhden kauden. Dave Bollandin numero siellä katossa jo roikkuikin.

Ian Mitchell on valittu lukuisten muiden pelaajien lisäksi 2020 Hobey Baker -ehdokkaaksi. Mitchell oli kovassa pistetahdissa kauden alussa, mutta sitten tuli pidempi kuiva jakso. Kokonaisvaltainen pelaaminen ilmeisesti kuitenkin ollut hyvällä tasolla, kun on ehdokkaaksi päässyt.
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Erik Gustafssonista on keskusteltu muutaman seuran kanssa per Scott Powers. Hyvä hyvä.
Olen samaa mieltä, että hyvä homma. Gustafssonin myynti vaan edellyttää sitä, että Stan tajuaa sitten myydä muutkin. Jos taas yhä kuvitellaan, että tästä jengistä on johonkin niin Gustafssonin myynnissä ei ole mitään tolkkua jollei vastine ole todella hyvä.
 
Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Vieraissa ja idässä kulkee. Leafs näytti olevan jo lomalla eikä oikein nähty sitä tasonmittausta, mitä odottelin. Silti mahtava esitys koko joukkueelta. Toews-Kubalik tutkapari on liekeissä ja Kane pääsee kokeilemaan tuhannetta pistettä seuraavassa pelissä. Pleijarit on viiden pisteen päässä ja huomenna vastassa Jets. Voitoista huolimatta ollaan edelleen limbossa ja aikaisemmin kaudella on ollut vaikeaa näissä neljän pisteen peleissä. Toivotaan, että hyvä vire jatkuu.
 
Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Viisi pistettä villiin tosiaan ja kaksi matsia vähemmän pelattuna meillä. Leafs oli kesy tänään, mutta me pelattiin väkevästi silti. Kubalikin volley-maalista tuli fläsäri Hossan hieman vastaavaan Lightningia vastaan aikoinaan. Nyt kun Toews alkaa nostamaan päätään ja Saad tervehtyi, niin katsotaan mihin tämä vielä johtaa.
 
"Fortune favors the bold. Of course, so does Death."

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Hyvä matsi. Porukalla hyvä meininki päällä ja erityisesti Kapteeni on illasta toiseen kaukalon johtavia pelaajia. Saas nähdä mitä Stromen ja mahdollisesti Shawin paluu tekee joukkueen kemialle, mutta kyllä siellä muutama alisuorittajakin on.

Kunhan ei mitään osteta. Hockey-treidit on ihan ok.
 
"My goal? There is only one goal." - Jonathan Toews

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kappas! Viimeksi neljän pelin voittoputki tällä kaudella tuli marraskuussa. Ihan hyvä pöhinä näyttäisi olevan joukkueessa nyt päällä. Scott Powers kirjoitti tässä taannoin ja jotain statistiikkaakin löi tiskiin, kuinka Määttä-Koekkoek kolmosparissa on tuonut puolustukseen tasaisuutta, kun taas Määttä-Gilbert pari oli selvästi heikoin lenkki alakerrassa. Gilbertin tilastot olivat Manningin tasoa viime kaudelta eli vaikka hän fyysisesti on ollutkin näkyvä, niin omassa päässä pelaa usein itsensä ulos ja lukee tilanteet huonosti.

Dominik Kubalik saavutti nyt jo sen 20 maalin rajapyykin ja millä tavalla! Yksi kauden hienoimmista maaleista. Vanhana Toews-faniukkona aina lämmittää nähdä vintage-kapua tositoimissa. Brandon Saadilta mukava paluu tositoimiin. Tätä menoa Bowman tuskin alkaa mitään isoa poistomyyntiä harrastamaan. Siinä jos roikkuvat muutaman pisteen päässä villikortista niin en ylläty, vaikka vielä vahvistusta rosteriin toimari yrittää naarata.

Kaksi ottelua kotona vielä ennen taukoa ja Patrick Kanella tuhannes runkosarjapiste yhden pisteen päässä. Tiistaina kylään tulee Joel Quennevillen pantterit ja kotiyleisöltä on varmasti luvassa lämmin vastaanotto kuten kuuluukin.
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Upea esitys vieraissa Torontossa. Caggiula on tuonut mukavasti säpinää paluunsa jälkeen. Repii, raastaa, tekee tilaa ja pisteitäkin. Puolustuspelaamisemme ja pakistomme toimi Toronton vastaavaa selkeästi paremmin kuten maalivahtipelikin.

Toews on nakutellut 12 pojoa viimeiseen viiteen peliin ja 28 viimeiseen kahteenkymmeneen. Kubalik on taas tehnyt yhdeksän maalia viimeiseen seitsemään otteluunsa ja 18 hänen kahdestakymmenestä maalistaan on tehty tasakentällisin.
 
LET'S GO HAWKS !
Offense wins games, defense wins championships #

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Dylan Sikura lähetetty takaisin farmiin ja hyvä niin monestakin syystä. Sikura nostettiin ylös joulukuun alussa, jos oikein muistan ja pelejä sieltä tähän päivään asti on Blackhawksille kertynyt jotain kaksikymmentä. Sikura pääsi pelaamaan yhdeksässä pelissä eikä onnistunut vakuuttamaan valmennustiimiä noissa peleissä. Peli on kovaa ja kilpailu pelipaikoista vielä kovempaa. Mahdollisuuden saadessaan sitä on vaan onnistuttava ja tällä kertaa ei Sikuran näytöt riittäneet.

Ei sillä etteikö vielä mahdollisuuksia NHL-uraan hänellä olisi, mutta päivä päivältä tuo alkaa käymään epätodennäköisemmäksi. Tietysti ja aivan oikeutetusti voisi kysyä, mitä Nylander on tehnyt pysyäkseen ylhäällä? Taitaa olla niin, että Colliton näkee hänessä enemmän potentiaalia ja onhan Nylander kolme vuotta Sikuraa nuorempikin. Vaikka näin fanina kärsivällisyys on välillä ohut kuin perskarva, niin on ehkä hyvä joidenkin kohdalla edetä maltilla.

Rockfordissa ainakin kaivataan Dylan Sikuran panosta. Siellä on ollut myös paha loukkaantumissuma ja Blackhawksin kutsumat pelaajat ovat ohentaneet IceHogsin rosteria merkittävästi. Tuloskin on ollut viimeaikoina sen mukaista.
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Onkohan jossain ollut juttua siitä, mitä tuolla Rockfordin maalivahtipeluutuksella haetaan? Kolme mollea pyörii veräjän suulla vähän miten sattuu. Delia oli surkea alkukaudesta, mutta on palannut pikkuhiljaa tasolleen ja itse asiassa vetänyt kovilla tilastoilla joulukuun alusta lähtien. Luulisi, että noilla otteilla saisi kantaa isoakin kuormaa, mutta ei. Karrikoiden kuvattuna kiertokulku on tämä: hyvä matsi alle, siitä suoraan katsomoon ja sitten taas seuraavaan peliin tolppien väliin tai penkille.

Lankinen on taas pelannut tilastojen valossa ailahtelevan kauden ja käyrä on osoittanut kauden kehittyessä eri suuntaan kun Delialla. Sitten soppaan vielä tämä Tomkins, joka käy silloin tällöin vetämässä pelin tai pari. Toki Lankinen oli tuossa jossain välissä kautta availemassa luukkua ylhäällä, mikä vähän vaikutti osaltaan peluuttamiseen, mutta tätä kolmen molarin kiertokulkua on harjoitettu, vaikka kaikki olisivat alhaalla. Pidemmän päälle tuosta ei hyödy kukaan.
 
Fucking right Chicago
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy