Mainos

Chicago Blackhawks 2014–2015

  • 387 392
  • 1 382

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Tarkoittaako tuo "making roster" sitä, että hänen suhteen päätös pitää tehdä ennen kauden alkua training campilla vai voiko hän myös pelata otteluita NHL:n puolella, jonka jälkeen Chicagolla on mahdollisuus lähettää Panarin takaisin KHL:ään? Lähinnä mietin noita palkkakuvioita, sillä tuntuisi hassulta ajatukselta, että caphit lähtisi kummittelemasta vaikka Artem pelaisi kymmenen ensimmäistä ottelua eikä menisi farmiin ollenkaan.

Vai toimiiko tämä malli samalla tavalla kuin kaksisuuntainen sopimus, mutta "farmiseurana" toimii Pietari? Iteasiassa heh, nyt kun aloin pohtimaan, niin eikös Kontiolan Petri ollut ainakin melkein samanlaisessa tilanteessa? Hän toki kävi farmin puolella myös kokeilemassa.

Käsittääkseni tuo menisi varmasti niin, että Chicago lainaisi Panarinin KHL:ään. Tulokassopimuksella caphit on niin pieni, että se ei cappiin jää vaikuttamaan, kun pelaaja alas siirretään.

Eli muodollisesti siis Panarinin passitettaisiin Rockfordiin ja sieltä lainattaisiin KHL:ään. Chicago käytännössä menettäisi sitten vain sopimuskiintiöstä yhden paikan. Sitä en ihan tiedä, että miten sopimuksen purkaminen menee noiden entry-level-sopimusten osalta. Kai sekin tapahtuisi unconditional-waivereiden kautta, mutta silloin ymmärtääkseni joku muu joukkue voisi napata miehen, mitä hän ei ehkä haluaisi.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
En osaa vastata yksityiskohtiin, koska en niistä tiedä ja haluan vielä odottaa muutenkin virallista vahvistusta tälle. Tarkoitin tuolla kommentillani sitä, että tässä on mahdollisuus saada kahteen ylempään ketjuun pelimies suhteellisen halvalla. Toisaalta mikäli ei onnistu vakuuttamaan niin eipä siinä mitään menetetäkään ja Panarin saa palata KHL:n loistamaan. Ei huono tilanne kummankaan osapuolen näkökulmasta.

Ymmärsin alkuperäisen kommenttisi joo, taisin muotoilla vähän hassusti enkä lainannut ehkä sitä oleellisinta kohtaa mitä tarkoitin. Mutta olen kanssasi samaa mieltä jokaista sanaa myöten.

Kiitos @Dissonanssi tuosta vastauksestasi, meinasinkin hälyttää teikäläisen asialle. Tuo antoi vähän faktaa ajatusteni ympärille ja ajattelinkin, että tuskin Bowman mitään riskiä sen suhteen ottaisikaan, että caphit jäisi kummittelemaan, jos Artem ei rosteriin itseään hommaisi. Mulla ei ole sen suhteen kyllä pienintäkään epäilystä, täytys varmaan vähän laskea odotuksia.

Chicagolla ei tosiaan ole mitään hävittävää tässä asiassa, joten odotellaan vain vahvistusta.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Win-Win molemmille osapuolille. Historian takia en syty venäläisille inkkaripaidassa, mutta antaa training campin ja alkukauden näyttää, miten pärjää. Jos on floppi, niin postimerkki ahteriin ja paluupostilla Pietariin. Varsin mielenkiintoista boksin ulkopuolista ajattelua Bowmanilta ja kumppaneilta.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Erinomainen veto, hyvähän tuo Panarin kortti on kääntää. Potentiaalia kaverissa ainakin riittää.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Panarin kuulostaa juuri sopivalta lääkkeeltä tiukan palkkakattotilanteen aiheuttamalle päänsärylle. Toivottavasti taiturointi jatkuu kapeassakin kaukalossa, eikä osoittaudu tusinajanariksi. Täytyy pistää otteet tarkkailuun MM-kisoissa.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
No niin , lunde sen jo totesikin, eli venäjän matsit syyniin, niin pääsee hieman paremmin kartalle herrasta. Toivottavasti äijä lähtee hakemaan pelipaikkaa Chicagosta nöyränä poikana, näissähän on aina se kolikon kääntöpuoli. Hienoa silti huomata, miten Chicago pelipaikkana on monelle kova juttu. Tietää hyvää myös tulevaisuuteen.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Käsittääkseni Panarinin agentti on vahvistanut tämän siirron, mutta odotan itse vielä virallista uutista.

EDIT:
Veritas Hockey ‏@VeritasHockey Congratulations to client Artem Panarin on choosing the Chicago Blackhawks. Welcome to the NHL! #artempanarin

Tästäkin kanavasta annettu vahvistusta, mutta odotellaan.
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Panarin on voittanut 20v kioissa kultaa, tehden finaalissa kaksi maalia. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään junnutähti, vaan myöhemmin syttynyt pelaaja. Löytyy siis vähän samakaltaista menneisyyttä kuin Teräväisellä, toimiessaan ratkaisijana nuorten MM-kultaan. Tämä kertoo pelaajasta että ainakin junnuissa pää on ollut kunnossa ratkaisu peleissä. Panarin tosiaan tältä kaudelta myös kHL-mestari hyvillä tehoilla playoffeista, joka myös kertoo ettei kaveri ole pelaaja joka katoaa tosipelien alkaessa. Tässä on hyviä merkkejä ilmassa.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Artemi Panarinin sopimus on virallistettukin, linkki espn saitille. Enemmän kuin puolet NHL-tiimeistä ovat olleet kiinnostuneita Panarinista. Kuusi on kamppaillut tosissaan ja Blackhawks vetovoima vei voiton :)
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
I don't think the Blackhawks are done. Sounds like they're working on adding a European player to the mix.

Scott Powers Twitterissä: "I don't think the Blackhawks are done. Sounds like they're working on adding a European player to the mix."

Ette kai te kaiken lisäksi vielä ole Donskoita tai Kemppaista viemässä pois vapailta markkinoilta? Vaiko Viktor Tikhonovin? Vaiko Elitserienissä vuoden parhaaksi puolustajaksi palkitun Tim Heedin? Ketäs muita niitä vielä olisi?

Vai olisiko kenties kyse Chicagon omasta RFA-pelaajasta, eli Anders Nilssonista? Nimittäin omien sanojensa mukaan olisi halukas palaamaan NHL:ään.

Anders Nilsson ratar återkomst till Luleå | SHL | Expressen
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Big congrats to @ErkanGustafsson signing his first NHL contract becoming a member of @NHLBlackhawks !!! #alternoclass #

Peter Wallén Twitterissä: "Big congrats to @ErkanGustafsson signing his first NHL contract becoming a member of @NHLBlackhawks !!! #alternoclass #OctagonHockey"

Olisiko tässä sitten Chicagon seuraava haku? Pakko sanoa että Chicagossa tehdään upeaa toimintaa näiden vapailta markkinoilta tehtävien prospect-signausten kanssa.

Eliteprospects.com - Erik Gustafsson
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Game 3 - 29.4.2015 Texas @ Rockford: 2-3 OT 60.23 Stephen Johns

Neljän kauden pettymysten jälkeen pudotuspeleihin palannut IceHogs on tehnyt paluun tosipeleihin tyylillä. Sarjan alkuun kaksi vierasvoittoa sekä kolmannesta ottelusta nopea jatkoaikavoitto ja näin puolustava mestari lähti kesälomille 3–0-sweepillä.

Kolmannessa kohtaamisessa kotijoukkueen sankareita olivat Mark McNeillin loistavan passin avausmaalissa hyödyntänyt ja kolmannen erän tärkeän tasoitusmaalin tehnyt Phillip Danault sekä jatkoaikamaalin pitkän purjehduksen päätteeksi vanhanaikaisella takakulmalta ujuttanut puolustaja Stephen Johns. Danault'n sentteröimä ketju, jonka laidalla pelaavat Garret Ross sekä Mark McNeill, vastasi kaikista IceHogsin maaleista.

Seitsemän laukausta ampunut Ville Pokka oli kentällä seuraamassa molempia Texasin maaleja sekä Danault'n tasoitusosumaa. Starsin Julius Hongan ainoaksi tilastomerkinnäksi jäi koukkausjäähy avauserässä. Starsin maalilla torjunut Jussi Rynnäs sai urakoida oikein kunnolla. Kolme highlight-videolle päätynyttä huippupelastusta ei kuitenkaan riittänyt voittoon, kun 41 laukauksesta kolme livahti silti taakse.

Ottelun tilastot

Otteluraportti IceHogsin sivuilla

Ottelun maalikooste AHL Live -sivustolla

Rich (BB code):
IceHogsin tilastot ensimmäisen kierroksen jälkeen

18 Phillip Danault       3. 2+2=4 +5 4 min
13 Spencer Abbott        3. 2+1=3 +2 2 min
 4 Stephen Johns         3. 1+2=3 +3 0 min
53 Brandon Mashinter     3. 1+2=3 +3 0 min
11 Peter Regin           3. 1+2=3  0 0 min
29 Ville Pokka           3. 0+3=3  0 0 min
24 Ryan Hartman          3. 1+1=2 +1 2 min
 8 Viktor Svedberg       3. 0+2=2 +4 2 min
 2 Kirill Gotovets       3. 1+0=1 +1 0 min
32 Tanner Kero           3. 1+0=1 -1 0 min
26 Garret Ross           3. 1+0=1 +4 2 min
25 Alex Broadhurst       3. 0+1=1  0 2 min
22 Pierre-Cedric Labrie  3. 0+1=1 -2 2 min
28 Mark McNeill          3. 0+1=1 +2 0 min
 3 Zach Miskovic         1. 0+0=0  0 2 min
36 Robin Press           2. 0+0=0  0 0 min
16 Cody Bass             3. 0+0=0 -2 2 min
12 Dennis Rasmussen      3. 0+0=0  0 2 min
 5 Keith Seabrook        3. 0+0=0  0 0 min

49 Michael Leighton 3. 3-0-0 106/111 95,5% 1,67 GAA 0 SO 180:10 TOI
35 Mac Carruth      3 ottelua luukkuvahtina


Sarjan aiemmat ottelut

lyhyt ennakko
Game 1
Game 2

IceHogsin seuraavan kierroksen vastustaja ei ole vielä tiedossa, koska läntisen konferenssin neljästä sarjasta kaksi on vielä kesken.

Tilanteet muista läntisen konferenssin sarjoista

Runkosarjan kuudenneksi sijoittunut Oklahoma City Barons tiputti suoraan kolmessa pelissä saman West-divisioonan suvereenin voittajan San Antonio Rampagen. Oklahoma voitti alkuun molemmat kotiottelunsa ja San Antonio epäonnistui heti ensimmäisessä kotiottelussaan jatkamaan sarjaa. Kaksi viimeisintä peliä päättyivät jatkoajalla.

Midwest-divisioonan yhden pisteen erolla IceHogsiin voittanut Griffins hävisi molemmat vieraspelit Torontossa ja on sarjassa tappiolla nyt 1–2-voitoin. Jäljellä on kuitenkin kaksi peliä Grand Rapidsissa ja AHL:n pudotuspelien maalipörssiä viidellä osumalla johtava Teemu Pulkkinen saattaa ihan hyvin pakuttaa kevään 2013 mestarit seuraavalle kierrokselle.

Utica Cometsin ja Chicago Wolvesin ottelusarja lienee käynnissä olevista mielenkiintoisin Hawks-fanille. Läntisen konferenssin voittanut Canucks-farmi Utica Comets johtaa sarjaa 2–1-voitoin ja saa pelata vielä seuraavat kaksi ottelua Lämäri-elokuvasta tutulla kotiareenallaan. Cometsin takalinjoilla tehtailee pisteitä Adam Clendening. Blues-farmi Chicago Wolvesista löytyy enemmän entisiä Hawks- ja Hogs-pelaajia: Stanley Cup -mestarit Adam Burish ja Colin Fraser sekä vielä viime kaudella Rockfordissa pelannut Terry Broadhurst. Suomalaismielenkiintoa lisäävät Petteri Lindbohm ja Jani Hakanpää.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Artemi Panarinin sopimus on virallistettukin, linkki espn saitille.

Loistavaa. Nyt vain niitä näyttöjä sitten pöytään jo MM-kisoissa.

Pohdin tätä tilannetta vähän siltäkin kannalta, että mistäköhän roolista tuolla ollaan sovittu. Brandon Saad on oikeastaan ainut LW ensi kauden hyökkäyksessä (hänelläkään sitä sopimusta ei ole, mutta se tulee tapahtumaan!) ja totta kai Patrick Sharp, mutta näkisin hänen siirtyvän muualle, jos ja kun Panarin liittyy Chicago Blackhawksin vahvuuteen.

Sharpin jääminen on kuitenkin palkkakaton suhteen mahdollista, joten onnistuisikohan kaikkien kolmen osalta se skenaario, että pojat saavat tasaisesti peliaikaa? Voisi kyllä olla NHL:n laadukkain laitahyökkääjäosasto, mikäli Sharp jää myös.

Scott Powers Twitterissä: "I don't think the Blackhawks are done. Sounds like they're working on adding a European player to the mix."

Ette kai te kaiken lisäksi vielä ole Donskoita tai Kemppaista viemässä pois vapailta markkinoilta? Vaiko Viktor Tikhonovin? Vaiko Elitserienissä vuoden parhaaksi puolustajaksi palkitun Tim Heedin? Ketäs muita niitä vielä olisi?

Vai olisiko kenties kyse Chicagon omasta RFA-pelaajasta, eli Anders Nilssonista? Nimittäin omien sanojensa mukaan olisi halukas palaamaan NHL:ään.

Anders Nilsson ratar återkomst till Luleå | SHL | Expressen

Anders Nilssonista on ollut puhetta tässä ketjussa ja ainakin itse odottelisin häntä kokeilemaan siipiään ensi kaudeksi valtameren toiselle puolelle. Crawfordin suhteen tehty päätös kesällä vaikuttaa pitkälti Andersin mahdollisuuksiin päästä Chicagon pelaavaksi maalivahdiksi. Uskon kuitenkin, että Nilsson on hierarkiassa Raannan edellä tällä hetkellä, vaikka otteet Pohjois-Amerikassa eivät ole olleet mitkään vakuuttavimmat. Arvaus perustuu täysin siihen, että Raannalla on treidiarvoa tällä hetkellä ja Quenneville tuntuu luottavan enemmän isompiin maalivahteihin. Anders Nilsson on kuitenkin lähes Darlingin kokoinen kaveri.

Kemppainen kelpaisi, mutta Donskoihin en usko löytyvän kiinnostusta mikäli hän hakee yhdensuunnan sopimusta. Viktor Tikhonov oli täällä jo eilen esillä ja kyllä mulla kuola valuu, jos hän tulee pitämään seuraa Arteminille. Käsittääkseni Viktor on hyvä molempiin suuntiin hyvällä upsidella ja tekee kovasti töitä.

Peter Wallén Twitterissä: "Big congrats to @ErkanGustafsson signing his first NHL contract becoming a member of @NHLBlackhawks !!! #alternoclass #OctagonHockey"

Olisiko tässä sitten Chicagon seuraava haku? Pakko sanoa että Chicagossa tehdään upeaa toimintaa näiden vapailta markkinoilta tehtävien prospect-signausten kanssa.

Eliteprospects.com - Erik Gustafsson

Stan Bowman ja hänen johtamansa osasto tekee kyllä loistavaa työtä niin kuin @Bosco mainitsikin.

Tästä Gustafssonista minä en tiedä yhtään mitään, älkää kukaan sekottako Philadelphia Flyersin varaamaan Erikiin (toki Boscon antamaa linkkiä käyttämällä asian huomaa). Tämä signaus tekee puolustajien osalta prospect-poolista yhä mielenkiintoisemman, joskin tällä hetkellä kolme parasta puolustajaprospectia ovat kaikki rightin kavereita, Gustafsson operoi leftin mailalla. Ai niin, olihan siellä Trevor van Riemsdyk myös, joka on rightin kaveri. Oliko tämä lähtölaukaus jollekin? Mua vähän pelottaa, että Stephen Johns ei tule pelaamaan sittenkään yhtään ottelua Chicago Blackhawksin nutussa, mutta toivottavasti asia ei ole näin.

EDIT: Gustafssonilla on ainakin Eliteprospectsin mukaan ensi kaudelle sopimus SHL:ään, joten saapi nähdä miten hänen kanssaan toimitaan.

EDIT2: Ja sieltä nopeasti ruotsin kielen taidoilla luinkin, että pelaa ensi kaudella joko NHL:ssä tai AHL:ssä. Johnny Oduya paremmilla hyökkäyspään taidoilla?

EDIT3: Muokataan vielä: Viktor Tikhonovista tulee UFA 1. päivä heinäkuuta, siihen asti Arizona Coyotes omistaa hänen pelaajaoikeutensa.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kemppainen kelpaisi, mutta Donskoihin en usko löytyvän kiinnostusta mikäli hän hakee yhdensuunnan sopimusta.

Donskoi voi ikänsä puolesta tehdä vain kahden vuoden mittaisen tulokassopimuksen (eli siis kaksisuuntaisen sopimuksen). Sama tilanne kuin Gustafssonilla sekä Panarinilla oli.

Rundbladilla ei kaikkien näiden pakkisignausten (Paliotta, Gustafsson, TVR ja Johns viime vuodelta...) jäljiltä taida olla enää tulevaisuutta Chicagossa?
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Donskoi voi ikänsä puolesta tehdä vain kahden vuoden mittaisen tulokassopimuksen (eli siis kaksisuuntaisen sopimuksen). Sama tilanne kuin Gustafssonilla sekä Panarinilla oli.

Onneksi paikkailet näitä mun heittoja. Tässä tapauksessa voisin halutakin Donskoin organisaatioon, mutta tosissaan kun pohtii tuota mahdollista syvyyttä laitahyökkääjien osalta niin vaikea nähdä Joonakselle tonttia ylhäällä ja voisin kuvitella, että hän etsii NHL:n puolelta joukkuetta, johon voisi murtautua pelaavaan kokoonpanoon nopeasti.

LW:
Saad
Sharp (?)
Panarin

RW:
Kane
Hossa
Shaw (mikäli ei sentterinä)
Teräväinen (mikäli ei sentterinä)

Ja alhaalta tulee mm. Ryan Hartman also known as Hardman. Toki Donskoi tuohon voisi mahtuakin ja tuoda secondary scoringia entisestään enkä pistä pahakseni ollenkaan mikäli niin käy.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Peter Wallén Twitterissä: "Big congrats to @ErkanGustafsson signing his first NHL contract becoming a member of @NHLBlackhawks !!! #alternoclass #OctagonHockey"

Olisiko tässä sitten Chicagon seuraava haku? Pakko sanoa että Chicagossa tehdään upeaa toimintaa näiden vapailta markkinoilta tehtävien prospect-signausten kanssa.

Eliteprospects.com - Erik Gustafsson
Itselle edelleen vähän pimennossa, miksei Oilers Gustafssonin kanssa sopimusta aikanaan värkännyt. Yli-ikäinen pakki ja varattiin 4.kierroksella. Tietysti voi olla, ettei Erik itse halunnut sopimusta Oilersin kanssa tehdä. Hyvä haku ehdottomasti Hawksilta, kuten myös Panarin. Artemi on aika lailla Chicagon wild card ensi kaudelle, en hämmästyisi jos kaveri mättää 40-60p. Enkä kyllä hämmästy, mikäli Panarin floppaa ja palaa Pietariin.

Viktor Tihonovin oli yllä myös joku maininnut, mutta vaikea nähdä Chicagoa osoitteena. Aika täyttä siellä on, mikäli Teräväisellekin kaavaillaan sitä ekaa täyttä kautta ja Panarin nousee pelaavaan rosteriin. Donskoi ja Kemppainen mielenkiintoisia nimiä, mutta Donskoi taisi aiemmin hylätä Floridan sopimustarjouksen. Riittääkö Donskoilla mielenkiinto lähteä nytkään rapakon taakse, jos ei saa paikkaa änärin puolelta?
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Viktor Tihonovin oli yllä myös joku maininnut, mutta vaikea nähdä Chicagoa osoitteena. Aika täyttä siellä on, mikäli Teräväisellekin kaavaillaan sitä ekaa täyttä kautta ja Panarin nousee pelaavaan rosteriin.

Täyttä ja täyttä. Emme tietenkään tiedä mitä kesällä tapahtuu, ketkä siirtyvät pois tai saapuvat Windy Cityyn, mutta spekulointia on mukava harrastaa.

Bryan Bickell sekä Kris Versteeg ovat rooliinsa tai otteisiin nähden ylipalkattuja pelaajia, joista jälkimmäinen ei tällä hetkellä mahdu pelaavaan kokoonpanoon eikä sitä ansaitsekaan. Bickell on uskoakseni erittäin lähellä lähtöä Chicagosta, sillä tuo kallis lappu mestaruuskauden jälkeen sekä palkkakaton hidastunut kasvu (tai jopa laskeminen) tekevät hänestä mahdottoman pidettävän peliesityyksiinsä nähden. Sitten on vielä Patrick Sharp, joka todennäköisesti jatkaa matkaansa muualla. Brad Richardsin sopimus loppuu, Vermettestä tulee UFA. Viisi hyökkääjää.

Kyllä siellä tilaa on, vaikka Patrick Sharp jatkaisi ja yksi ylimääräinen sentterikin Tikhonovin lisäksi hankittaisiin. Palkkakattokiemuroita en nyt viitsi tähän laittaa, tiedän kyllä tilanteen. Tilaa siis on.

EDIT: nopea kokoonpanohahmotelma, jossa uusia tulokkaita sekä Desjardinsin mahdollinen jatkosopimus. Krügerille 2,5 miljoonaa, Tikhonoville 2,5 miljoonaa ja tulokkaille kaikille 0,925. Taisin Gustafssonillekin lyödä 2 miljoonaa, joka ei realistinen taida olla, voipi saada halvemmallakin.

Panarin - Toews - Hossa
Saad - Teräväinen - Kane
X - Tikhonov - Shaw
Nordström - Krüger - Desjardins
Carcillo, Ross

Keith - Seabrook
Gustafsson - Hjalmarsson
X - Paliotta
X

Corey Crawford
Scott Darling
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Hyvää pohdintaa @Lico Lähtisin tässä samasta oletuksesta, että Bickell ja Versteeg ovat ne joista olisi syytä yrittää päästä erooon. Jos on mitään saumaa yrittää pitää Sharp, niin se kannattaisi pitää vaihhtoehtona. Samaan hengevetoon totean, että Oduyan jatko näyttää hieman epätodennäköiseltä varsinkin, kun tuota puolustuksen syvyyttä nyt näköjään hankittiin lisää.

Sitten tämä Gustafsson, nyt en tiedä ajanko miinaan. Tähän pelaajaan luotto on vähän hakusessa syystä, että kyseessä ilmeisesti on hyökkäävä puolustaja ja maalimäärät ovat noin huonot. Paperilla näyttää huomattavasti vaatimattomammalle, kuin esimerkiksi Pokka. En kyllä lähtisi tätä kaavailemaan suoraan kokoonpanoon, vaan lähinnä Rockfordiin kasvamaan. Sieltä kuitenkin aika tasokasta nimeä on tulossa Rockfodista ensi kaudelle tyrkylle. Joku voi tietenkin korjata, jos olen tämän Gustafssonin suhteen väärässä.

Toinen asia Paliotta ei minua vakuuttanut mitenkään esnimmäisessä pelissään, tosin se oli vain ensimmäinen peli. Kuitenkin meno siinä oli suhteellisen järkyttävän näkäöistä. Tällekkin varmaan Rockfordia tulossa, ja kasvamista tavoille sen kautta.

Krugerille en löisi kyllä noin kallista sopimusta pöytään tämä kauden näytöillä(ei oo varaa). Pelaajasta pidän, mutta taso on ullut kyllä aika aneeminen. Väitän että joku miljoonan mies saattaisi pystyä samaan.

Maalivahdeista sen verran, että en näe mitään Järkeä miksi kukaan maalivahti suostuisi lähtemään Blackahawkseihin onkimaan onneaan, kun tiellä on ainakin kaksi kovaa estettä. Eikä edes luukkuvahdin paikka ole kovin realistisesti saavutettavissa. Eri asia jos Crawford ulostettaisiin, niin varmaan olisi kysyntääkin organisaation myös molareiden osalta.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Hyvää pohdintaa @Lico Lähtisin tässä samasta oletuksesta, että Bickell ja Versteeg ovat ne joista olisi syytä yrittää päästä erooon. Jos on mitään saumaa yrittää pitää Sharp, niin se kannattaisi pitää vaihhtoehtona. Samaan hengevetoon totean, että Oduyan jatko näyttää hieman epätodennäköiseltä varsinkin, kun tuota puolustuksen syvyyttä nyt näköjään hankittiin lisää.

Sitten tämä Gustafsson, nyt en tiedä ajanko miinaan. Tähän pelaajaan luotto on vähän hakusessa syystä, että kyseessä ilmeisesti on hyökkäävä puolustaja ja maalimäärät ovat noin huonot. Paperilla näyttää huomattavasti vaatimattomammalle, kuin esimerkiksi Pokka. En kyllä lähtisi tätä kaavailemaan suoraan kokoonpanoon, vaan lähinnä Rockfordiin kasvamaan. Sieltä kuitenkin aika tasokasta nimeä on tulossa Rockfodista ensi kaudelle tyrkylle. Joku voi tietenkin korjata, jos olen tämän Gustafssonin suhteen väärässä.

Toinen asia Paliotta ei minua vakuuttanut mitenkään esnimmäisessä pelissään, tosin se oli vain ensimmäinen peli. Kuitenkin meno siinä oli suhteellisen järkyttävän näkäöistä. Tällekkin varmaan Rockfordia tulossa, ja kasvamista tavoille sen kautta.

Krugerille en löisi kyllä noin kallista sopimusta pöytään tämä kauden näytöillä(ei oo varaa). Pelaajasta pidän, mutta taso on ullut kyllä aika aneeminen. Väitän että joku miljoonan mies saattaisi pystyä samaan.

Maalivahdeista sen verran, että en näe mitään Järkeä miksi kukaan maalivahti suostuisi lähtemään Blackahawkseihin onkimaan onneaan, kun tiellä on ainakin kaksi kovaa estettä. Eikä edes luukkuvahdin paikka ole kovin realistisesti saavutettavissa. Eri asia jos Crawford ulostettaisiin, niin varmaan olisi kysyntääkin organisaation myös molareiden osalta.

Heitän aluksi sen verran kommenttia yleisellä tasolla, että tuossa kokoonpanohahmotelmassani olevat hinnoittelut ovat suuntaa antavia ja suurin osa ellei kaikki hieman yläkanttiin, jotta muut ymmärtäisivät mahdollisuudet, jotka Stan Bowmanilla on käytettävissään. Siksi Marcus Krügerille heitin 2,5 miljoonaa, toivoisin itse hänelle pitkää diiliä halvalla caphitilla. EL-diilin omaavien caphitteja en jaksanut tarkistaa, joten ne yläkanttiin myös. Mikäli ennustettu 71,5$ miljoonaa on palkkakatto escalatorin käytön jälkeen, Chicagolla on pullat hyvin uunissa. Vaikea ehkä uskoa, kun jokaisesta tuutista tuodaan Toewsin sekä Kanen sopimuksien ylihintaa julki. Toki se vaatii kaiken menemistä nappiin, Bowman voi soitella meikäläiselle, jos epätoivo iskee. Siksi tämä onkin fantasiamanagerointia!

Oduyan jatko on epätodennäköinen, mutta en ihmettelisi, jos neuvottelee jatkosta Chicagon kanssa. Ongelmana on todennäköisesti hinta, sillä Johnny pystyy rahastamaan kesällä niin halutessaan.

Erik Gustafsson ei ole varmastikaan mikään maalitykki, mutta omistaa hyvän laukauksen, liikkuu hyvin sekä pystyy pelaamaan ylivoimaa viivamiehenä. Jos puolustusosaaminen ei ole tasoa Rozsival, voisi aivan hyvin ottaa kakkosparista paikan. Ja asia jonka jätit huomioimatta viestissäni: Chicagolla on erittäin vähän oikeasti isoa potentiaalia omaavia leftiltä ampuvia puolustajia. Gustav Forslingin aika NHL:ssä ei ole vielä, tuskin lähtee edes Rockfordiin ensi kaudeksi. Siinä mielessä hänellä on etulyöntiasema pelaavaan rosteriin. Ja huomautuksena: Niklas Hjalmarssonia peluutetaan mielummin oikeana puolustajana, ainakin näin valmennusjohdosta on annettu viestiä yleisölle. Pystyy toki pelaamaan vasemmallakin, mutta se vaatisi kahta nuorta pelaajaa kokoonpanoon, jota en usko Quennevillen tekevän. Uskon, että yksi nuori puolustaja tulee pelaamaan säännöllisesti ylhäällä, ehkä jonkinlaista rotaatiota myös harrastetaan. Vuoden päästä loppuu Seabrookin sopimus ja jatkosta on vaikea sanoa mitään, joten yhden puolustajan olisi hyvä saada ensi kaudella vastuuta reilusti samalla pitäen puolustusta kilpailukykyisenä muihin verrattuna, joten tähän arvioon perustuen uskon puolustuksessa nähtävän maksimissaan yhden nelikosta Johns, Pokka, Paliotta sekä Trevor van Riemsdyk.

Michael Paliottasta sen verran, että ensimmäinen ottelu oli alun perusteella heikko, mutta se nyt on ymmärrettävää debyytissä. Ottelun loppua kohden paranti otteitaan. Hän on iso, mukavasti luisteleva fyysinen puolustaja, joka pystyy pelaamaan yksinkertaista jääkiekkoa. Lukemani perusteella omistaa myös hiukan offensiivisia vaistoja. Samassa asemassa kuin Stephen Johns, joten saapi nähdä. Mulla on Paliottan suhteen isot odotukset. En tuomitsisi vielä.

Training campilla kuitenkin nähdään ketkä ansaitsevat roolin Show'n puolella. Suomalaisten näkökulmasta toivon Pokan lunastavan paikkansa jo ensi syksylle, mutta veikkaan, että pelannee ensi kaudella vielä isossa roolissa Rockfordissa ainakin alun. Saanee samanlaista kohtelua kuin Teuvo, joten päätähtäin on varmasti kaudelle 2016-2017. Toivottavasti ottaa paikan jo aikaisemmin, mutta täytyy katsoa tilannetta Chicagon näkökulmasta ja uskoa, että he osaavat valita parhaat pelaajat jatkossakin, vaikka siellä välillä Versteegit surffailevatkin. :)
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Molemmat viimeisimmistä lisäyksistä Panarin ja Gustafsson ovat suht pienikokoisia. Alkaisin vähitellen toivoa sitä kokoakin tuonne hippiäisten sekaan. En maksaisi Krügerille neloskenttään 2,5 milliä etenkään nyt kun capissa on dollarit tiukassa.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Minulla kuitenkin on oletus että tämä Gustafsson on haku jonnekkin Rockfordin ja Blackhawksin välimaastoon. Näytöt SHL:ssä eivät minulle henkilökohtaisesti merkitse niinkään paljon kun Liigassa, jossa pelataan nopeampaa peliä. Tietysti SHL:än taso muuten kovempi, mutta peli täysin erilaista NHL:ään verrattuna. Joku Jere Karalahti oli viellä todella hitaana pelaajana SHL:ssä joukkueensa kärki pakki.

Gustafssonin statsit viime kaudelta samaa luokkaa kuin Pokalla viimeisellä Liiga kaudellaan. Siihen viellä päälle, että Pokka pelannut vuoden jo AHL:ssä. Vaikea kuvitella, että oletuksena olisi että tämä jannu suoraan menee joukkueessa nokkimis järjestyksessä näiden Rockfordin kärki äijien edelle.

Luulen että Johns ja Pokka tulee molemmat olemaan ensi kaudella suht vakio kokoonpanon äijiä. Tässä Gustafssonissa hankittiin lisää kilpailua sinne osastolle.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Minulla kuitenkin on oletus että tämä Gustafsson on haku jonnekkin Rockfordin ja Blackhawksin välimaastoon. Näytöt SHL:ssä eivät minulle henkilökohtaisesti merkitse niinkään paljon kun Liigassa, jossa pelataan nopeampaa peliä. Tietysti SHL:än taso muuten kovempi, mutta peli täysin erilaista NHL:ään verrattuna. Joku Jere Karalahti oli viellä todella hitaana pelaajana SHL:ssä joukkueensa kärki pakki.

Gustafssonin statsit viime kaudelta samaa luokkaa kuin Pokalla viimeisellä Liiga kaudellaan. Siihen viellä päälle, että Pokka pelannut vuoden jo AHL:ssä. Vaikea kuvitella, että oletuksena olisi että tämä jannu suoraan menee joukkueessa nokkimis järjestyksessä näiden Rockfordin kärki äijien edelle.

Luulen että Johns ja Pokka tulee molemmat olemaan ensi kaudella suht vakio kokoonpanon äijiä. Tässä Gustafssonissa hankittiin lisää kilpailua sinne osastolle.

Laskitko myös Trevor van Riemsdyk pelaavaan kokoonpanoon? Riemsdyk pelasi kuitenkin kelpopelejä ennen loukkejaan. Toivotaan, ettei loukkaantumiset hidasta hänen kehitystään kohtuuttomasti. Itse olen samoilla linjoilla, ettei Gustafsson välttämättä koputtele Blackhawks kokoonpanossa ensi kaudella.
Enkä näe jatkoa myöskään Oduyalle.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Laskitko myös Trevor van Riemsdyk pelaavaan kokoonpanoon? Riemsdyk pelasi kuitenkin kelpopelejä ennen loukkejaan. Toivotaan, ettei loukkaantumiset hidasta hänen kehitystään kohtuuttomasti. Itse olen samoilla linjoilla, ettei Gustafsson välttämättä koputtele Blackhawks kokoonpanossa ensi kaudella.
Enkä näe jatkoa myöskään Oduyalle.

Tiedän että kunnossa ollessaan Trevor on varmasti kokoonpano paikoista taisteleva mies, ja vahvoillakin siinä jo näyttöjä omaavana. kuitenkin otin tuossa juuri sen huomioon, että alla on nyt käytännössä kokonaan väliin jäänyt kausi. Ensi kaudella sitten näemme kuinka lähtee liikenteeseen.
 

Defensefirst

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Gylfi Sigurdsson
Tämä Panarinin hankinta kuulostaa kyllä uskomattoman hyvältä. Laitureita on kuitenkin sen verta paljon että Versteegistä pitää vähintään päästä eroon. En uskoisi kuitenkaan sen olevan mikään ongelma, luulen että noinkin pienellä caphitillä joku voisi hänet ottaakin. Bickellin kauppaaminen onkin sitten varmaan ongelmallisempi. Jos Bickell vielä ensi kaudella pelaa Hawkseissa täytyy Shaw melkeinpä siirtää centeriksi.

Saad-Toews-Hossa
Panarin-Shaw-Kane
Sharp-Teräväinen-Bickell
Desjardins-Kruger-Hartman

Jos Bickell jollain ilveellä kuitenkin saadaan kaupattua niin kakkossentteriksi pitäisi ilman muuta napata vapailta markkinoilta Carl Soderberg. En tiedä pitääkö paikkaansa mutta jossain törmäsin uutiseen jonka mukaan Bruins ei edes neuvottelesi miehen kanssa koska heillä on palkkakattohuolia.

Panarin-Soderberg-Kane
Sharp-Teräväinen-Shaw
Desjardins-Kruger-Hartman

Jos joku tulokaspuolustajista vakuuttaa top-4 roolissa ja hyökkäys on ylläoleva voidaan koko kausi jättää pelaamatta ja luovuttaa Cup suoraan Blackhawksille. Kolmospakkiparissa pärjää käytännössä kuka vain junnuista koska Keith-Hjalmarsson-Seabrook on niin laadukas kolmikko ja pystyy pelaamaan vielä isoja minuutteja että puolustuksen kustannuksista pystyy helposti säästämään.

Olisihan se Tikhonov hienoa saada halvalla ja kai siitä voi vielä fantasioidakin kun on Panarinin joukkuekaveri ja oletettavasti jonkin sortin ystäväkin. En kuitenkaan ymmärrä miksei mies allekirjottaisi sopimusta Coyotesin kanssa. Eikös heillä ollut sopimusneuvottelut viime kesänäkin mutta Tikhonov ei päässyt irti KHL sopimuksesta.

Ja eiköhän nuo puheet Crawfordin kauppaamisesta voi lopettaa, yksikään joukkue ei kauppaa noin hyvää maalivahtia vaikka suomalaiset haluaisivatkin nähdä Raannan maalilla.

Ensi yönä sitten alkaa läpihuutosarja Wildia vastaan ja tässä vaiheessa voi oikeastaan alkaa jo jännittää konferenssifinaaleja Ducksia vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös