Tulipa tässä mieleen Jukka Rautakorpi ja haastattelut. Sitä oikein odottaa, että Rautakorpea haastatellaan. Hän on haastattelutilanteessa kuin pehmustettuun huoneeseen lukittu seinähullu, joka tuntuu koko ajan pälyilevän ympärilleen vainoharhaisena ja aivan kuin selittävän seinille ja katonrajoille maailmasta löytämiään salaliittoja sekä muita kiinnostavia salaisuuksia. Enää puuttuisi, että hän haastattelun lopuksi hengittäisi raskaasti katse katonrajassa juosten. Tai edes kuiskaisi jotain lopuksi ja samalla tuijottaisi kameraan hullunkiilto silmissään. Kova jätkä.
Kukaan ei dominoi haastattelutapahtumaa niin kuin Rautakorpi. Mälkiä on totinen (myös hymyilessään) ja tympääntyneen oloinen, Shedden kohtelias ja jämäkkä, Heikkilä laimea, Toivola päivästä riippuen suorapuheinen tai ympäripyöreä, J. Jalonen etsii itseään ja jahtaa sielustaan valmentajalle sopivaa karskiutta, K. Jalonen on tohkeissaan, Eloranta ärsyyntynyt tai leppoisa, useimmiten ainakin vähän ärtynyt... Mutta Rautakorpi on seinähullun oloinen. Siihen performanssiin ei kukaan pysty vastaamaan, kun Jukka alkaa mittailla ympäristöään rauhattomalla katseellaan ja lasketella tulemaan kiekkopelin tosiasioita. Tämän esityksen mahdollisti Canal+, siitä kiitos.