Calgaryn Olympialaiset + AGPO Thayer Tutt Trophy – kiekkovuosi 1988 special

[Thusberg]

14.2.1988 käynnistyi Tre Kronorin eli Ruotsin oma taival Calgaryn Talviolympialaisissa 1988 Alkusarjan A-lohkon ensimmäisessä ottelussa kovin yllättävää vastustajaa eli Ranskaa vastaan.

Tre Kronor pelasi oikeastaan naurettavankin hitaasti Jääkukkoja vastaan ja ensimmäinen erän 1-1 lukemat oli melkein pilkkausta Ranskaa kohtaan toki Jääkukkojen hyvästä yrityksestä huolimatta pysyä hallitsevan maailmanmestarin kyydissä mukana. Lopulta Ruotsi meni helposti menojaan ja voitti 13-2.

16.2.1988 sattuikin sitten Tre Kronorin koko turnauksen häpeäottelu josta nousi valtava kohu Ruotsissa etenkin tapahtumahetkellä ja muutenkin kisojen jälkeen eli Puola-ottelussa. Tre Kronor lähti tietenkin otteluun yhtä ylimielisesti kuin oli lähtenyt Ranskaakin vastaan vain sortuakseen siihen, että se aliarvioi rankasti Puolan kyvyt jääkiekossa ja lisäksi muutenkin perseili pelissään minkä ehti.

Häpeällistä oli se, että ensimmäisen erän jälkeen Ruotsi sortui pelissään sitä vastaan päästämään liikaa maalipaikkoja hukkaan, menetti kiekkoja keskialuepelissään ja alkoi loppua kohti vauhkoontua liikaa pelissään ja vain lähinnä Puolan käsittämättömän huono ylivoimapelaaminen, viimeistelykyky ja Ruotsin maalivahtien torjunnat kovinkin yllättävää voittajaehdokasta vastaan tuottivat lopulta 1-1 häpeätasapelin Puolaa vastaan.

Anders Eldebrink luettiin Ruotsin lehdissä oikeastaan ottelun ainoaksi onnistujaksi maalivahtien ohella ja muut pelaajat, mutta varsinkin valmentajat saivat Ruotsin lehdiltä kylmää vettä niskaansa. Kansankodin kannattajat valtasi paniikki ja yleinen mieliala menetetyn pelin takia kuohui valtavasti yli tunnetasolla kannattajatasolla.

Ruotsin media tai kiekkoa seuraavat ihmiset eivät voineet ymmärtää pelitulosta ja pitkään näytti siltä, että myös 18.2.1988 Ruotsin seuraava vastustaja Sveitsi olisi voittanut Ruotsin tai pelannut tasapelin. Vain vaivoin ja pitkälti vain Sveitsin väsymisen tuloksena saatiin edes 4-2 voitto.

Muutoin Ruotsin valmentajat eivät millään tuntuneet oppineen mitään pelaamistaan peleistä itseään huonompia maita vastaan ja jopa Suomen häviäminen Sveitsille ei tuntunut aukaisevan Tre Kronorin johdon silmiä näkemään ongelmia. Lisäksi Sveitsi-ottelussa pelaajien ketjupääpelaajat olivat melkoisen kuohuksissa rivipelaajille Puola-ottelun tapaan menetetyistä ratkaisuista ja sama tuntui olevan toisin päin ilmassa myöhemmissä peleissä.

20.2.1988 vastaan tulikin sitten Suomi. Ruotsin onneksi Suomi ja Kanada olivat myös kärsineet peliongelmista lohkossa tavallaan. Suomi pani myös yllättävänkin paljon vastaan ja toisin kuin muutamana aiempana vuonna oli käynyt niin Suomi ei luovuttanut pelissään vaan tunki itsensä Ruotsin mukavuusalueelle ja pakotti Tre Kronorin pelaamaan siihen asti parasta peliään mikä edelleen tuntui jokseenkin vaatimattomalta siihen nähden, että kyseessä oli hallitseva maailmanmestari jolle olympiakullan ja maailmanmestaruuden piti tulla kuin kiekon hanskaan.

Lopulta tuloksena oli pitkän ja tasaisen väännön tuloksena 3-3 tasapeli koska molemmilla mailla oli tavallaan omat syynsä tyytyä lopputulokseen sellaisenaan yrittämättä voittaa toista väkisin, mutta myöskin varmistaa oma tappiottomuus.

Ruotsin pelaajistoa ja yleistä pelitehokkuutta vaivasi selkeän pelaajamoottorin puuttuminen keskialueelta ja samalla myös laadulliset tasoerot eri kentällisten välillä. Välillä Ruotsilla oli sama ongelma kuin Suomellakin eli puutteellinen viimeistely muutoin yleensä hyvien kuvioiden päätteeksi ja liikaa pelisuunnan painottaminen pystysuuntaan minkä ehkä pystyi Suomelle antamaan sen ajan jääkiekossa anteeksi, mutta ei juurikaan Ruotsille.

Muutenkin ongelmia tuntui edelleen riittävän Ruotsilla siihen nähden, että sen olisi pitänyt kyetä ottamaan ratkaisijan rooli itselleen ja olla maailmanmestari myös arvoiseltaan eikä hukassa oleva maailmanmestari.

22.2.1988 Ruotsi aloitti pelin vaikeasti Kanadaa vastaan. Alkusarjan omassa viimeisessä pelissään kohtasivat tavallaan alkuperäiset Alkusarjan voittajaehdokkaat ja parhaimmat joukkueet keskenään alun perin ennustetusti. Koska pelityylit olivat samankaltaisia niin molemmat joukkueet eivät pystyneet pelikäsityksiltään murtamaan toistaan. Tosin Ruotsi sai heti alkuunsa unohtaa edellisvuoden 9-0 tason unelmavoiton. Sen verran kovaa Kanada pisti vastaan.

Ruotsi oli vaikeuksissa jälleen kerran, mutta Alkusarjan loppuun tultaessa taso oli noussut ja Suomi-pelin puutteet Ruotsi korvasi Kanada-ottelussa ja Thomas Eriksson tuntui vastanneen Ruotsin valmennusjohdon rukouksiin mukautumalla toimimaan keskialuepelin moottorina.

Eriksson ei tietenkään tuntunut aina olevan muutoin mikään erikoinen superonnistuja pelistä ja illasta toiseen, mutta taktilliset peliulottuvuudet huomioon ottavana pelaajana ja ennen kaikkea pelitilanteiden luojana Eriksson oli elintärkeä pelaaja Ruotsille Calgaryssa.

Ruotsia alettiin kuitenkin taas kerran jossakin määrin moittia siitä, että se pelasi liian pehmeää jääkiekkoa ja lisäksi vain pelkkien tasapelien pelaamisesta. Ruotsi ja Kanada pelasivat tasapelin 2-2.

Ruotsi, Suomi ja Kanada sijoittuivat tasan kun Ruotsin, Suomen ja Kanadan säikyttänyt Sveitsi jäi niiden taakse Alkusarjan A-lohkon päätteeksi. Kaikki kolme menivät Talviolympialaisten Mitalisarjaan vaikkakin Ruotsi menetti lohkovoiton Suomelle maalieroilla.

Lohkokakkosena Ruotsi oli silti jatkossa ja nyt Ruotsilta todella odotettiin lopullisia tuloksia. Maireita kehuja riitti ja Tre Kronorin sanottiin vain jännittäneen liikaa peleissään. Mitalisarjaan Ruotsilta uloslaskettiin molemmat tasapelit luvuin 3-3 ja 2-2 Suomea ja Kanadaa vastaan.

Mitalisarja Talviolympialaisten osalta 1988 käynnistyi 24.2.1988 ottelulla Ruotsi-Tsekkoslovakia. Peter Lindmark osoittautui Ruotsin parhaimmistoon kuuluvaksi tuon ottelun hyvällä torjunta-asenteellaan ja muutenkin Ruotsi pystyi pelaamaan erinomaisen ottelun. Ihmeteltäväksi jäi vain ainoastaan se, että miten helposti Tsekkoslovakia todella kompastui pelissään.

Ruotsi pystyi pelaamaan paljon nopeammin kuin Tsekkoslovakia, pyörittämään keskialueella peliä, pitämään prässäyksen tehokkaana viisikkona, nelikkona kuin tarvittaessa yksilötason pelissäkin, puolustus Ruotsilla oli heikompaa kuin Tsekkoslovakialla ja Tre Kronor onnistui käyttämällä silti vahvempaan vastustajaan nähden tehokkaammin kaikki maalipaikkansa, onnistui erikoistilannepelaamisessa ehkä ainoan kerran koko 1980-luvulla murskaavasti Tsekkoslovakiaan verrattuna sitä parempaan erikoistilannepelaamisessa ratkaisupaikan tullen ja lopulta Tsekkoslovakian oma vauhkoontuminen ehkä hieman Neuvostoliiton huonon päivän tapaan antoi lopulta Ruotsille arvokkaan voiton luvuin 6-2.

Ruotsissa heräsi vielä olympiakultamitalitoiveet, mutta se näki Suomen saavuttavan tulostensa ja Länsi-Saksan murskavoiton takia itselleen vähintään pronssia. Se oli iloa herättävä asia kilpailijan kannalta, mutta silti Ruotsi halusi menestyä Suomea paremmin.

26.2.1988 Ruotsi joutui menettämään Talviolympialaisten kultamitalihaaveet yhdistetyn olympiakullan ja maailmanmestaruuden muodossa Neuvostoliittoa vastaan käydyssä ottelussa. Neuvostoliitto oli vain kaikilla rintamilla sitä vastaan parempi ja etenkin Neuvostoliiton ykkösketjun ajoittain ylimaallinen myllytyspelaaminen oli liikaa Tre Kronorille. Ruotsi joutui tappiolle jo 26 sekunnissa eikä koskaan noussut 1-1 tasapeliä ja ensimmäisen erän alkuminuutteja huomiomatta koskaan mitenkään Neuvostoliitolle kelvolliseksi vastustajaksi.

Vjatseslav Fetisov oli myrkkyä Tre Kronorin pelille eikä mikään tuntunut auttavan. Ei mikään. Puola-ottelun ja Sveitsi-ottelun perseilyn unohtaen tämä oli selvästi Ruotsin huonoin peli koko turnauksessa. Se palautti Ruotsin tavallaan maanpinnalle ja kun aiemmin oltiin lähinnä arveltu Neuvostoliiton ja Kanadan olevan Ruotsille liian vahvoja sille jo ennen kisoja lainausmerkeissä niin tämän ottelun jälkeen samaa itkuvirttä kuultiin Ruotsissa aina vuoteen 1991 saakka.

Ruotsi tuntui tuurimestarilta ja se näkyi ja kuului etenkin kriittisissä arvioissa. Tosin tietyllä tapaa Ruotsi pelasi hyvin, mutta sillä ei ollut maailmanmestarin itseluottamusta tai vaihtoehtoisesti sitä oli liikaa. Toisin sanoen välillä Tre Kronor ei pitänyt itseään maailmanmestarina ja välillä se oli kuin maailman omistaja. Ruotsi hävisi lopulta 1-7 ja pystyi enää saavuttamaan korkeintaan hopeaa tai pronssia riippuen Suomen tilanteesta Neuvostoliittoa vastaan.

28.2.1988 Ruotsi pelasi vielä oman turnauksen viimeisen ja Talviolympialaisten Mitalisarjan ja kaikkiaan muutenkin toiseksi viimeisen pelin Länsi-Saksan kanssa olemalla kuitenkin masentunut kaikkiaan menetetystä yhdistetystä olympiakullasta ja maailmanmestaruudesta. Länsi-Saksa korjasi omassa pelissään Ruotsia vastaan pahoin kolhiutunutta mainettaan.

Siltikin Ruotsi edes voitti 3-2 huolimatta taas kerran tarpeettoman vaikeasta ottelusta sitä itseään huonompana pidettyä maata vastaan. Ruotsi olisi ehkä saanut hopeaa mikäli Suomi olisi pelannut vain tasan tai hävinnyt Neuvostoliitolle, mutta Suomen voitettua Neuvostoliiton 2-1 Ruotsi sai vain pronssia Calgarysta 1988.

Calgaryn Talviolympialaisten jälkilöylyt Ruotsissa vuonna 1988 olivat melko kovat ja Ruotsi tuntui jossain määrin flopanneen kisansa Kanadassa. Toki Tre Kronor sai edes minimitavoitteensa läpi mitalista Talviolympialaisissa, mutta kovaan hintaan ja osin onnen avustamana.

Ruotsin ei tarvinnut kohdata muun muassa Yhdysvaltoja kisoissa lainkaan sillä se olisi voinut myös olla sille kova haaste ja sama asia koski tietenkin Kanadaa ja Suomea. Joka tapauksessa kisojen jälkeen oli selvää, että jotakin oli tehtävä joukkueen yhteistyöhengen parantamiseksi ja yleensä muutenkin. Vuosi 1988 olisi voitu vuoden 1991 tapaan hieman toisenlaisella onnella muistaa historiasta hyvin mustana kiekkovuotena Ruotsissa. Siltikin Ruotsi oli pronssimitalinsa saanut ja sillä selvä.

Ja yleisesti ottaen huonoimmillaankin Ruotsi oli Calgaryssa 1988 tavallaan silti parempi kuin vuoden 1985 Tre Kronor oli ollut sen synkimpinäkin hetkinä.

 

[Thusberg]

Jatkuvan Error 503:n takia laitan tähän poisjääneitä pieniä asioita arvosanojen lisäksi Ruotsista vuoden 1988 Talviolympialaisista.

Ruotsilla tosiaan oli pelillistä ulottuvuutta tavallaan vaikka muille jakaa ja vaikka Ruotsia olisi voinut monestakin asiasta moittia kuten esimerkiksi taas kerran kokonaistilanteen suhteellisesta laiminlyömisestä ja yhteistyön mitätöinnistä koordinoidusti Länsi-Saksaan tai Suomeen verrattuna niin floppiinsa nähden Ruotsi kuitenkin silti teki minimitavoitteensa Calgaryssa 1988 ja otti edes pronssimitalin mikä sillä oli ollut minimitavoitteena yhdistetyn maailmanmestaruuden ja olympiakullan tai olympiahopean lisäksi.

Huonoimmillaankin kaikessa arvioiden Ruotsi ei koskaan flopannut niin paljon kisoissa kuin esimerkiksi Kanada ja varsinkin Tsekkoslovakian suoritus Calgaryssa 1988 olisi ollut Ruotsilta karmea painajainen sietää mikäli Ruotsille olisi niin käynyt.

Toki mikäli Ruotsi ei olisi kyennyt rohkaistumaan kisoissa ja saamaan etenkin ongelmallista keskialuepelaamistaan kuntoon niin painajainen olisi ollutkin totta. Mitalisarjassa kun Ruotsi pystyi edes näennäisesti jo pelaamaan vuoden 1987 mallista menestyksekästä jääkiekkoa joskin todellinen onnistumisen reaaliarvo jäi vähäiseksi tai jopa erittäin vähäiseksi tuon uskomattoman vuoden suoritukseen peilaten ja vuonna 1991 Tre Kronorilla oli myös huomattavasti parempi onnistuminen pelitasossa kuin Calgaryssa 1988 joskin vuoden 1987 suoritusta nähden jonkin verran huonompi yleistaso joka tuntui menestyksen lisäksi vuonna 1991 olevan kiinni myös tuon ajan Ruotsin nuorista superlahjakkuuspelaajista ja eräästä Mats Sundinista kiinni.

Vuonna 1988 ja sen jälkeen Ruotsi kuitenkin Calgaryn olympiapronssin huomioiden vajosi kuitenkin pariksi vuodeksi jonkinlaiseen välitilaan luomalla tavallaan liikaa mediapaineita ja ylimääräisen peikon selkään ottamalla Kanadasta ja Neuvostoliitosta loi itselleen jonkinlaisen pelkääjän osan jääkiekossa.


Samaan aikaan kun Suomi alkoi ennen pitkää vuosille 1989 ja 1990 saamaan ennennäkemätöntä positiivisuutta rohkealla yleispelaamisen ilollaan huonoja päiviä huomioimatta eikä vuosina 1989-1991 edes Neuvostoliitto pelottanut Suomea jääkiekossa enää niin paljoa joskin tietysti Suomen olisi pitänyt ennen kaikkea voittaa muita pelejä ja usein ennenkin vanhempien aikojen Neuvostoliitto-pelko tai jännitys Suomelta oli johtunut jääkiekossa pitkälti aina lukemattomista tappioista tai riittämättömän tuntuisista tasapeleistä muita maita vastaan ja vaikka voittoja olisikin ollut niin jotakin vain tuntui puuttuvan.

Ruotsilla sitten sama ongelma oli Neuvostoliiton lisäksi myös Kanadasta.

Lisäksi Ruotsilla tuntui olevan jääneen joitakin hyviä Elitserienin, Vikingarnan tai Team Sverigen pelaajia jääneen rannalle maajoukkueen leirivalinnoista puhuen Tre Kronoriin vuonna 1988 joskin Team Sverigen ollessa Ruotsin C-maajoukkue ei juuri sieltä asiaa keskimäärin ollut oikein edes Vikingarnaan. Lähinnä Vikingarnan ja Elitserienin huippumiehet olivat Suomen SM-Liigan ja nk. Sisu-Eliitin tapaan ne pelaajat joista keskustelua tuntui riittävän aina oikeiden, väärien tai maajoukkueeseen mahtumattomien pelaajien kanssa. Arvosanani voi olla hieman liian hyvä varsinkin turnauksen osalta, mutta toisaalta Ruotsi oli hallitseva maailmanmestari.

Mikäli ei olisi ollut niin sitten olisin voinut antaa huoletta vain seiskan tai kasin ja ennen kaikkea kasipuolikkaan varmisti se, että turnauksen edetessä ainakin sen lopulle Ruotsikin jopa oppi jotakin aiemmista virheistään ja varmisti edes mitalin toisin kuin huippumaista Kanada ja Tsekkoslovakia ja uskomattomaan Suomi-tappioonsa koko turnauksensa muutoin upeasti pelannut Länsi-Saksa.

Tässä kuitenkin vuoden 1988 Calgaryn Talviolympialaisten pronssia voittanut Tre Kronor:

Maalivahdit: Peter Lindmark, Peter Åslin ja Anders Bergman

Puolustajat: Anders Eldebrink, Mats Kihlström, Tommy Samuelsson, Lars Karlsson, Lars Ivarsson, Peter Andersson ja Thomas Eriksson

Hyökkääjät: Thomas 'Thom' Eklund, Thomas Rundqvist, Mikael Andersson, Mikael Johansson, Bo Berglund, Ulf Sandström, Michael Hjälm, Peter Eriksson, Lars Molin, Jonas Bergqvist, Lars-Gunnar Pettersson, Håkan Södergren ja Jens Öhling

Päävalmentaja: Tommy Sandlin

Varapäävalmentaja: Curt 'Curre' Lindström

Arvosana turnauksen osalta vuonna 1988: 8,5/10

Arvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 9/10

 

[Thusberg]

Vuonna 1988 Suomi valmistautui Calgaryn Talviolympialaisiin ennen kaikkea ristiriitaisen ja odottavan luottavaisten tunnelmien ristitulessa. Valmennus oli vaihtunut Pentti Matikaiseen ja Hannu Jortikkaan mitä pidettiin melkoisena yllätyksenä ja mikä aiheutti melkoisen liittotason porun ja kohun enimmäkseen julkisuudelta piilossa.

Monet liiton pomot olisivat halunneet vallan toiset nimet ja jostakin syystä Matikaisen nimi ei tuntunut mahtuvan monenkaan liittopomon pitkällekään listalle ainakaan päävalmentajaksi. Ja kun sitten mahtuikin niin sen jälkeen pitkin tulevia Calgaryn Talviolympialaisia ja aina melkein suurimpaan onnenhetkeen asti Matikainen tuntui olevan jonkinlaisena silmätikkuna ehkä myös olemuksensakin takia. Mene ja tiedä.

Päävalmentajaksi olisi haluttu monia muita miehiä ja ne vaihtelivat aina Sisu Teamin päävalmentaja Kaj Matalamäestä vuoden 1986 Sisu Teamin päävalmentaja Juhani Tammiseen ja aina Esko Nokelaiseen saakka. Varapäävalmentajaksi Jortikan tilalle haluttiin Tamminen tai sitten Sisu Teamin vuoden 1986 varapäävalmentaja Erkka Westerlund.

Lopulta kuitenkin Kalervo Kummola runnoi mielensä mukaisen valinnan ja vastentahtoinen hyväksyntä tuntui olevan vaikeaa saavuttaa Matikaisen osalta valinnan jälkeen. Matikaisen ja Jortikan valmentamalle Suomen joukkueelle ennustettiin joko menestystä tai sitten vaikeuksia. Välillä ei tunnuttu odottavan mitään.

Suomi oli joutunut pettymään siihen asti parhaimmalla jääkiekon aikakaudellaan 1985-1987, mutta sen lisäksi Suomi oli ottanut ratkaisevat askeleet ulos jääkiekon MM-maiden A-sarjan erittäin pienestä ja kapeasta keskikastista tai ainakin ne se tulisi ottamaan viimeistään vuonna 1988 mitä ei ennen kisoja juuri uskottu.

Suomi pystyi Calgaryssa Matikaisen kehittämän pelityylin takia nousemaan uskomattomiin korkeuksiin joskin välillä vuosien 1985-1987 Leijonien päävalmentajien lanseeraamat pelityylit pitivät sisällään tavallaan jo Matikaisen omia valmennusoppeja jossakin määrin jolloin sen ajan pelitavan Leijonilla voitiin sanoa olleen Esi-Kiekotonta peliä tai Esi-Kiekotonta pelaamista.

Suomi tuntui parantaneen kaikkia vuosien 1985-1987 pelitapojaan Calgaryyn 1988 mennessä ja samalla Suomi pystyi ennen kaikkea rakentamaan omaa peliään jäällä ja luottamaan selvästi pelinsä kasassa pysymiseenkin. Välillä kyllä edelleen mentiin siitä mistä aita oli matalin ja vaikka joukkue olikin kokeilunhaluinen niin siltikin mentiin toisinaan liikaa samoissa päätöksissä niin myötämäessä kuin vastamäessäkin.

Välillä Suomen jääkiekko oli tuntunut olevan sen kehittyessä ennen Calgarya 1988 vanhempina vuosikymmeninä kuin supernopeaa saksalaista, sveitsiläistä tai itävaltalaista virkamiestason jääkiekkoa jolla oli ollut vaikeuksia sopeutua muunlaiseen pelaamiseen tai tasonnostoon.

Toisaalta sitten taas pelin kehittyessä Suomen jääkiekkopelaaminen alkoi vastata ruotsalaista, kanadalaista ja yhdysvaltalaista mallia yhdistettynä myös neuvostoliittolaismalliseen peliulottuvuusoppiin joskin pienemmissä määrin jolloin Suomi tuntui jääkiekossa kuin Ruotsilta.

Välillä Suomella oli myös omanlaisensa ongelmat kestää pelillisiä paineita otteluissa ennen vuotta 1988 joskin Suomelle oli tehty myös pelillisiä vääryyksiä tai niinä pidettyjä asioista joista uusin oli ollut Tapaus Sikora vuonna 1987. Toisinaan Suomella oli Ruotsin tapaan jääkiekossa liikaa kilpailunhalua, mutta sitä hillittiin Ruotsista poiketen ja enemmän Länsi-Saksan tai Sveitsin tapaan pelaamalla ennen kaikkea joukkueen hyväksi.

Suomen jääkiekollista puolustuspelaamista pystyi toki Calgaryn jälkeen nykypäivään tultaessa kritisoimaan, mutta silloin se oli aikansa parasta ja maalivahdin työtaakka tuntui suhteessa helpoimmalta kuin siihen asti tai tulisi tuntumaan pitkään aikaan tämän jälkeen tärkeistä peleistä puhuttaessa.

Toki Suomi oli pelillisissä ratkaisuissaan välillä veitsen terällä ja paineet olivat uskomattoman kovat myös jääkiekkoa kohtaan muutenkin kun niitä kuuluisia mitaleja ei vain ollut tullut sitten millään. Suomi teki kyllä kaikkiaan mokiakin kisoissa, mutta Sveitsiä vastaan perseilyä ja myöhemmin Tsekkoslovakiaa vastaan mitään todella pahoja yleistason mokia Suomelle ei monesta muista maista poiketen sen osa-alueilla juuri sattunut.

Suomen pelaajien osalta Calgarysta 1988 puhuttaessa varsinkin vanhempien pelaajien osalta pystyi sanomaan, että potku hidastui, mutta pelin hallinta ja pelin tilanneluku parani vanhetessaan ja pitkään aikaan tämäkin oli peliratkaisutaidon ohella hyve veteraanipelaajille enemmän kuin huono uutinen.

Uransa huipulla tai sitä vastaavilla uran huippua lähestyvillä pelaajilla taas yleinen pelin hallinta yleisesti ottaen oli enemmänkin kuin hyvässä mallissa ja heistäkään ei juuri moitittavaa yleensä ollut. Nuoret pelaajat olivat innokkaita ja ennen kaikkea edellisen vuoden 1987 Nuorten alle 20-vuotiaiden MM-kullasta johtuen tavallista innokkaampia, lupaavia olemaan kaikkien aikojen parhaita Leijonia.

He pystyivät esittämään muutakin jäällä kuin liikaa pystysuunnan kiekkoa tai vain sitä suuntaa mitä keskivertopelaajat ja veteraanit halusivat pelata, mutta nuoret pelaajat eivät yksinkertaisesti aina pysyneet pelissä mukana suhteessa muiden huippumaiden nuoriin pelaajiin, välillä tuli helpoista paikoista virheitä ja mikäli jotakin todella huonoa olisi sattunut kisojen aikana joillekin rakentaville ja joukkuehenkeä ylläpitäneille kaitsijoille niin nuorilla maajoukkueen edustajilla olisi ollut edessään vain järjestäytymätöntä kohellusta tai sitten menemistä oman mielen ja ketjupään mukaan jäällä.

Tai näin ainakin oli tuntunut olevan aikaisemmilla vuosikymmenillä aina muutamaan viime vuoteen asti ennen Calgarya 1988. Ja tietenkin vain vastoinkäymisten sattuessa.

Lisäksi Suomen ongelmana Ruotsin tapaan, mutta yleisesti ottaen selvästi pahempana Tre Kronoriin nähden oli tai ainakin oli ollut selkeiden ja pelistä toiseen puuttuvien huippuluokan ratkaisupelaajien löytäminen välillä.

Hyvin monet Suomen pelaajat tuntuivat olevan enemmänkin tasaisia puurtajia jotka monesta vuodesta poiketen suomalaisessa jääkiekossa nousivat kuitenkin paradoksisesti parhaimpaan mahdolliseen paikkaan olemalla ennen kaikkea hyvän yhteishengen omanneena ja aikakautensa omanlaisimman valmennuksen ohjaamia.

Toki pakostakin syntyi joskus kitkaa ja välillä pelaajat tuntuivat leipääntyneeltä työhönsä ja välillä myös uskomattoman median tai vaihtoehtoisesti jääkiekon ulkopuolisten tekijöiden aiheuttamaan piinaukseen, mutta lopulta se kaikki tulisi kääntymään hyväksi.

Suomen uskottiin ennen kisoja olevan jälleen sijoilla 4-6 ja haluttiin tietenkin sen ottavan viimein se pronssi. Sveitsi-ottelun katastrofi oli aiheuttaa ja myös aiheuttikin kaikkien aikojen suurimpia Leijonien pilkkamarsseja sitten 1960-luvun ainakin ja kaikki olisi voinut mennä hiekkaan, mutta lopulta ei kuitenkaan niin käynyt. Muutenkin Suomella tuntui olevan ennen Calgarya kaikkiaankin melkoisen pidättynyt ja odottavainen asema kuten tavallaan tietysti oli ollut parina-kolmena aikaisempanakin vuotena.

Joskin nyt oltiin tai ainakin tuntui siltä, että oltiin jonkinlaisen viimeisen ratkaisun äärellä. Toinen puoli kansaa uskoi Leijoniin ja suhtautui kaikkeen optimisesti, mutta toinen puoli kansaa taas ei kun ei ollut sitä mitalia ja aina vain hävittiin. Toki pahinta ääripessimismiä oli sentään hillinnyt muutama onnistunut edeltävä vuosi, mutta se ei tuntunut riittävän.

Selvää oli asiassa se, että suhde Leijoniin tuntui olevan edellisen Kiekkovuoden 1987 toikin kertoman mukaan valtava sukupolvikysymys vuonna 1988 eli tavallaan mitä nuorempi ihminen oli niin sitä luottavaisempi asenne Leijoniin oli ja taas vuorostaan mitä vanhempi oli niin silloin varsinkin negatiiviset piirteet korostuivat ja etenkin kaikkein vanhimmilla ihmisillä siihen aikaan josta sitten piirteet vanhuksista tai hyvin lähellä silloista vanhuutta lähenevillä ihmisillä kääntyivätkin jo positiivisemmaksi.

Sotaveteraanipolvi kun oli tavallaan nähnyt ne Suomen kaikkien aikojen huonommatkin jään esitykset ja myös tavallaan ollut sitä itse kehittämässä ja parantamassa parempaan päin koko ajan. Suurilla Ikäluokilla ja Pienillä Suurilla Ikäluokilla se sitten tuntui välillä olevan ihan asiasta kiinni se suhtautuminen, mutta yleisesti ottaen positiivisia silloinkin oltiin.

Seuraavassa viestissä laitan vielä vähän asiaa Suomen tilanteista ennen Calgarya 1988 ja sitten käsittelen Suomen pelit.

 

[Thusberg]

Vuonna 1988 maajoukkueeseen otettiin Suomessa enimmäkseen Suomessa ja Ruotsissa pelanneita pelaajia. Leijonien ainoa muu selkeä ulkomailla jotakin liigaa, sarjaa tai johtavaa divisioonaa pelannut pelaaja oli Kari Eloranta Sveitsin HC Luganosta. Siinäkin mielessä Eloranta tuntui olevan jonkinlainen selkeä uskottu pelaaja jonka näkemyksiä sveitsiläisestä pelaamisesta olisi pitänyt ottaa huomioon enemmän, mutta Sveitsi-ottelu muodostui liikaa jälleen kerran surullisenkuuluisaksi takki auki peliin lähtemiseksi länsinaapurin malliin.

Maajoukkueen pelaajavalinnoista puhuttaessa Kaj Matalamäen valmentamasta Sisu Teamista olisi voinut tulla mukaan paljonkin hyviä tai erikoisia pelaajia, mutta jälleen ilmeisesti Sisu Team-pelaajia ei ollut Leijonissa vuonna 1988. Matikaisella oli omanlaisensa valmennukset ja sen käsitykset mikä tietenkin näkyi aina välillä myös kentälläkin. Sitten tietenkin olivat omat osansa myös ne erityiset pelaajalahjakkuudet joita ei tuntunut sopivan hukata.

Vuonna 1988 nimittäin muuan nuori ja 18-vuotias Teemu Selänne herätti melkoista keskustelua Jokereiden pelaajana jolla tuntui olevan edessään loistava ja mahtava tulevaisuus. Selänne herätti kyvyillään huomiota ja Selänne nousi melkoisen kohun saattelemana hyvin äkkiä myös Sisu Teamiin vaikka vauhti olisi konservatiivisten tahojen mielestä pitänyt hakea alempaa ja nuorukaisen pelättiin saavan liikaa makeaa mahan täydeltä onnistuessaan ja epäonnistuessaan liikaa paineita niskaan tulevaisuudessa.

Selännettä haluttiin kaikkein parhaimmillaan jopa Talviolympialaisiin, mutta siinä suhteessa peli sentään vihellettiin Matikaisen toimiessa päävalmentajana poikki jo hyvissä ajoin. Selänne oli lahjakas, mutta kerta kaikkiaan aivan liian nuoren oloinen pelaamaan heti saman tien Talviolympialaisten kaltaisessa turnauksessa. Loukkaantumistakin pelättiin Selänteen osalta paljon. Paineet toki Selänteen lahjakkuuden käytössä olivat kovat sillä jopa Sisu Teaminkin osalta Selänteen sanottiin tuolloin saaneen senkin paikan ehkä hieman liiankin nopeasti.

Selänteen sanottiin olevan hyvä pelaaja Sisu Teamiin ennen pitkää nuoresta iästään huolimatta, mutta Sisu Teamin luottopelaajana toimiminenkin nähtiin jo liian vaikeana saatikka sitten mikäli Selänne olisi päästetty jopa jo saman tien Talviolympialaisiin ainakin kriittisten tahojen mukaan. Sen sijaan mikäli alemmista maajoukkueista puhuttaessa tai Kehitysjoukkueeseen Selänne olisi mennyt niin siellä häntä pidettiin jo tuolloin sateentekijän kaltaisena lahjakkuutena vailla vertaa.

Selänne oli samassa suhteessa kuin myös ensimmäistä kertaa omalla tavallaan suuriin otsikoihin Tsekkoslovakiassa noussut Jaromir Jagr tai Hollannissa ollut Tom Tommie Speel.

Toisaalta taas Selänteen sanottiin kelpaavan ilman muuta vaikka Sisu Teamiinkin, mutta jotenkin jäävän vain Sisu Teamin yleiseksi luottopelaajaksi vailla mahdollisuutta nousta Leijoniin koska vielä vuonna 1988 Sisu Teamista eikä edes Sisu Teamin parhaimmistosta eli nk. Sisu-Eliitistä tai Eliitti-Sisulaisista juuri kukaan ei keskimäärin noussut Leijoniin yleensä ainakaan mitenkään muutoin vain edes olemalla oman tasonsa paraskaan. Tosin Selänteessä sanottiin olevan muutakin.

Lopulta kuitenkin Selänteen osalta pienen mediakohun jälkeen rauhoituttiinkin ja vuosien 1989-1990 Selänteen Leijona-paikan eväämisiin nähden Matikaista voitiin syyttää erittäin vähän ja loppupelissä olla ehkä vain eri mieltä asiasta korkeintaan sillä kaikki osapuolet tuntuivat tuolloin hyväksyneen Matikaisen päätöksen järkevyyden ja yleisperiaatteet päätöksenteossakin.

Muutoin tietenkin jälleen kerran maajoukkueleirien ja pelaajavalintojen osalta käytiin Suomessa keskustelua vilkkaasti ennen Calgarya 1988 ja joukkue oli jälleen vahvasti Leijonien osalta Tapparan ja Ilveksen pelaajista koostuva. Toki myös Helsingin HIFK:n ja Rauman Lukon pelaajia oli mukana joukkueessa. TPS:n Esa Keskinen ja Jukka Virtanen olivat myös mukana joukkueessa.

Oulun Kärppien ja hieman vanhemman Sisu Team-ajan yleisedustaja vuoden 1988 Calgaryyn lähtevässä joukkueessa oli tietenkin Kai Suikkanen. Jälleen kerran aina kaikkia eivät miellyttäneet pelaajavalinnat ja osaltaan välillä Sisu Teaminkin pelaajilla olisi voinut olla käyttöä ainakin joidenkin pelaajien osalta Calgaryssa 1988.

Seuraavassa viestissä laitan sitten asiaa jo itse Talviolympialaisten 1988 osalta Suomen suhteen.

 

[Thusberg]

Talviolympialaisissa 1988 Calgaryyn matkanneet Leijonat ottivat omalla tavallaan asenteekseen tietenkin mitaliunelman toteuttamisen vihdoin ja viimein. Aluksi A-lohkossa Alkusarjassa Suomi tulisi kohtamaan Simon Schenkin ja Heinz Huggenbergerin valmentaman Sveitsin.

14.2.1988 eli Ystävänpäivänä 1988 Suomi aloitti siis taipaleensa kohti ensimmäistä olympialaisten ja maailmanmestaruuskisojen yhteistä mitalia. Suomi tietenkin suhtautui hyvin alentuvasti ja ylimielisesti sveitsiläiseen jääkiekkoon ja sen pelitaitoihin ja vaikka jääkiekkoa olisi itsessään arvostanutkin niin silti siitä ei uskottu olevan vastusta.

Ystävänpäivä 1988 tuli lopulta olemaan Suomessa kovin synkkä jääkiekon kannalta kun Sveitsin kyvyt arvioitiin toista ja viimeistä kertaa alakanttiin. Sveitsi pystyi käyttämään altavastaajan asemansa hyväkseen ja Suomi alkoi hyytymään ja vaikka Suomi ei olisi hyytynytkään niin maalia ei tullut kun myös tuore valmennusjohto alkoi perseillä tai sittemmin enemmän tai vähemmän kuuluisaksi tunnetun sanonnan mukaisesti puhallella muniin silloin kun ei olisi pitänyt.

Pelaaminen alkoi jälleen kerran muistuttaa pakkopullaa ja kun ei lopulta saatu aikaan Reijo Mikkolaisen maalistakaan kunnollista nostetta aikaan niin katastrofi oli valmis ennusmerkeistä huolimatta. Schenk tiesi myös yhden tappion opettamana täsmälleen sen mihin iskeä Suomen kaltaista pelimaata kohtaan.

Suomi hävisi 1-2 ja vähään aikaan suurin raivonpuuska ja kohu median ja kannattajien kesken roihahti. Lisäksi vielä muutamat nimeltä mainitsemattomat arvohenkilötkin sanoivat, että Leijonien pitäisi tulla kotiin häviämästä kun ei osata kerran voittaa. Käytännön maasuru oli tiedossa ja kyseinen Sveitsi-tappio olisi voinut hyvin romahduttaa kaiken uskon mikä oli ladattu joukkueeseen ennen turnausta.

Kuitenkin valmennusjohto ja pelaajatkin alkoivat uskomattomalla tavalla ottaa onkeensa asioita tavalla joita myöhemmin Suomi on kyennyt toteuttamaan vuosia myöhemmin ja tuolloin tavoittamattomalta tuntuneina maailmanmestaruusvuosina ja aina jopa silloinkin tuntui olevan jossakin parantamisen varaa.

Suomessa tunnuttiin osin kyllä myös jääkiekon keskikastin tai pienempien maiden tasoerojen ja kiekollisen peli-ilmeen tuntemattomuudenkin takia olevan liiankin kriittisiä Leijonia kohtaan tappiosta ja totta oli, että ennen pitkää kritiikki laantui koska Suomi alkoi menestymään niin hyvin kuin alkoi ja kaiken lisäksi Sveitsi osoittautui turnauksen onnistuneimmaksi yllättäjämaaksi ellei Länsi-Saksaa siihen laskettu muista maista puhuttaessa.

Suomelle helpotukseksi tuli vastaan 16.2.1988 Ranska. Sisu Team oli voittanut Jääkukot 4-1 aiemmin samana vuonna, mutta Leijonilla ei ollut Jean-Philippe Lemoinea ja Philippe Bozonia huolimatta mitään muuta pelättävää Jääkukoista käytännössä. Andre Peloffy ehkä 20 vuoden tai 25 vuoden ikäisenä muutaman muun veteraanipelaajan kanssa olisi myös voinut olla pelottava pelaaja Suomelle, mutta Andre Peloffy ei sitä ollut enää 38 vuoden iässä. Suomi voitti ottelun reilusti itseään säästellen maalein 10-1.

18.2.1988 Suomi otti turnauksen hienoimman voiton etenkin Alkusarjassa koska Kanadan voittaminen toi äärettömän positiivisuuden aallon ja palautti oikeasti takaisin Sveitsi-tappion kadottamaa itseluottamusta. Ranskan voittamisella kun ei ollut tai ei tuntunut olevan mitään merkitystä Jääkukkojen huonouden takia. Erkki Laine tuntui olevan päivän nimi muutaman muun ohella Leijonilla.

Leijonat voittivat Vaahteramiehistön luvuin 3-1 ja vieläpä itse Vaahteramiehistön kotiyleisön edessä missä tuntui jopa ennen peliä tulevan jälleen tappio ja johon oli lähdetty alakuloisin ilmein sinällään. Suomella oli nyt mahdollisuus jopa lohkovoittoon koska Ruotsi oli itsekin puppeloinut pelinsä Puolan kanssa tasapeliin mikä oli niin helpotus kuin myös vaarallinen pelote Suomelle.

20.2.1988 Suomi otti hallitsevan maailmanmestarin eli Ruotsin kanssa yhteen jälleen kerran veljellisen kilpailun ja ikään kuin sukulaiskilpailunkin mukaan. Aku Ankat ja Hannu Hanhet taistelivat toistensa kanssa, mutta tällä kertaa oli pakko sopia potin puolituksesta ja tasapelistä. Tre Kronorille kun tuntui olevan puoli peittoakin tyhjää parempi ja Leijonille vuorostaan riitti minkä tahansa positiivisen irtopisteen saanti ja onnellisuuden lisääminen peliinsä.

Pelityylisesti kovin samanlaiset, mutta silti kovin erilaiset maat muutoin sinänsä peliasemaltaan ja pelikulttuuriltaan joutuivat tyytymään 3-3 tasapeliin joka sekin toimi Suomen eduksi pikemmin kuin tappioksi. Ruotsille se taas aiheutti enemmän tappiota kuin hyvää koska hallitsevan maailmanmestarin kompasteluja ja kentällisten eripuraisuutta ei hyvällä katseltu Kansankodin mediassa tai muutenkaan pelillisten asiantuntijoiden arvioissa kautta pelaavan jääkiekkomaailman.

22.2.1988 Suomi kohtasi vielä Alkusarjan omassa viimeisessä pelissään Puolan. Valkokotkat olivat aiheuttaneet harmaita hiuksia ennenkin Suomelle ja yhden nöyryyttävimmistä ja melkein maansurun aiheuttaneen 4-5 tappion Lake Placidissa 1980. Niistä päivistä Valkokotkien taso Leijonia vastaan oli pudonnut, mutta Leijonat olivat ehkä nimenomaan Sveitsi-tappion ja Ruotsin sitä vastaan pelaaman tasapelin takia paremmin varautuneita peliin.

Kuitenkin Suomi oli joutua paniikkiin kesken pelin onnistuen silti kääntämään pelin itselleen edulliseksi kun Leszek Lejzykin ja Jerzy Mrukin valmentamien Valkokotkien pelisuunnitelma valui hiekkaan liian aikaisin. Toisaalta ilman Reijo Ruotsalaista ja joitakin Suomen maalivahdin ilmiömäisiä torjuntoja pahoissa paikoissa Suomi olisi hyvin voinut pelata 5-1 voiton sijaan vain tasapelin tai jopa hävitä sillä ajoittain Suomi todella oli vaikeuksissa Puolankin kaltaista maata vastaan. Ja päästi aivan liian paljon helppoja läpi omalla keskialueellaan ja puolustuksessa.

Lisäksi Puolan oma kompastelu etenkin näistä kisoista eteenpäin huonon ylivoimapelaamisen kanssa oli Suomen onni. Kuitenkin Suomi sijoittui tasoihin Ruotsin ja Kanadan kanssa Alkusarjassa ja keskinäisten vertailun jälkeen Suomi otti lohkovoiton, Ruotsi oli toinen ja Kanada kolmas. Suomen onneksi Sveitsi jäi rannalle Mitalisarjasta näin kevyenä ja ei ehkä niin kevyenäkään heittona...

Varsinkin sillä peliasenteella mitä Suomi tuolloisena Ystävänpäivänä esitti. Kuitenkin Suomella olisi voinut kaiken huomioiden mennä paljon huonommin. Suomelle uloslaskettiin Alkusarjan Kanadan voitto 3-1 ja Ruotsin tasapeli 3-3. Siten Suomella oli kaikki avaimet käsissään Mitalisarjassa.

Yksikin voitto niin Suomi olisi jo vähintään varma pronssimitalisti, tasapelillä kaikki riippui sen jälkeen muista joukkueista ja sitten olisi pitänyt voittaa ainakin yksi peli ja tappiolla mitaliunelman saavuttaminen olisi vaikeampaa ja jopa mahdotontakin koska Suomen peli-ilon romahtaessa kaikki olisi mennyttä. Tai niin ainakin uskottiin.

Suomi pelkäsi ottelusta paljon pahaa. Etenkin kun Mitalisarjan avausvastustajaksi osoittautui väliaikaisesti katkera vihollinen eli Länsi-Saksa. Tapaus Sikora kaiveli vieläkin mielessä vaikka Suomi olikin nyt oikeutetusti ilman kohuja Mitalisarjassa Talviolympialaisissa.

 

[Thusberg]

Error 503:n takia joudun lisäämään loput tähän viestiin ja laittamaan ehkä seuraavaan viestiin vielä muut arviot Suomesta vuoden 1988 osalta. Tässä kuitenkin se mitä jäi äsken pois edellisestä viestistä:

24.2.1988 Suomi kohtasi Länsi-Saksan Mitalisarjan avauspäivän viimeisessä ottelussa. Toisinaan jääkiekon kohtalon oikut ovat hämmentävänkin erikoisia. Länsi-Saksa oli pelannut yhden kaikkien aikojen oman mittakaavansa turnauksista ja jo toisen kerran kahden vuoden sisään Länsi-Saksa onnistui häviämään Suomelle ja sinällään uskomatonta olikin Länsi-Saksan häviäminen niin suurin luvuin kuin 8-0.

Vielä ensimmäisen erän 3-0 johtolukemilla ei olisi ollut mitään ihmeteltävää eikä Länsi-Saksan olisi tarvinnut hävetä sitä koska mikäli se olisi hävinnyt vain niin pienillä luvuilla niin se ei olisi haitannut. Suomi sai ensimmäisen maalinsa jo ajassa 10.10 Pekka Tuomiston johdolla ja päätti täyden ja tyytyväisen takaisinmaksun saaneena ottelun Erkki Lehtosen maaliin 8-0 ajassa 50.03.

Ottelussa ajoittain Länsi-Saksan maalivahdilla oli epäonneakin kun osa laukauksista meni kimmokkeista tai jotenkin muuten vain erikoisella tavalla maaliin, mutta enimmäkseen Suomen maalit olivat hienoja ja tavallisia jääkiekon maaleja. Lisäksi Länsi-Saksan maalivahti tuntui ottelussa muutaman vuotta myöhemmin erään tunnetun Thomas Östlundin tapaan tasaavan liikaa jäällä ja huonolla ojentautumisella yhtä huonon pudottautumistorjuntatyylin takia tarjoavan tilaa laukoa maali selän taakse.

Hämmästyttävää oli, että vaikka Suomi oli nyt ilman jotakin todella järkyttävää mokaa kuten vaikkapa doping-käryä varmistanut olympiamitalin itselleen ensimmäistä kertaa niin tavallaan sitä ei tunnuttu tajuavan. Toki säännöistä perillä olevat uskoivat nyt melkoisen jännityksen olevan käsillä enää siitä, että mikä mitali tulisi.

Suomi olisi voinut voittaa vielä vaikka olympiakultaa ja maailmanmestaruuden tai olympiahopeaa, mutta sitten tuli koko turnauksen toinen tappio fiaskon kärsineen Tsekkoslovakian osalta 26.2.1988. Ottelussa ainoat onnistujat tuntuivat olevan vain Jarmo Myllys ja Dominik Hasek koska pelaajistolla molemmin puolin tuntui olevan omat ongelmansa joista toisella oli uupumusta ja onnentunne päällimmäisenä ja toisella oli täydellinen masentuneisuus onnettomasta turnauksesta. Suomi hävisi 2-5 ja jotenkin tuntui menettäneen sitä jotakin uskomattoman upeasta turnauksesta. Oikein mikään ei tuntunut toimivan ja sellaisella pelillä olisi menetetty paljon normaalin tason pelissä.

28.2.1988 Calgaryn ja koko Talviolympialaisten 1988 Mitalisarjan viimeisessä pelissä ja muutenkin viimeisessä ottelussa Suomi kohtasi Suuren ja Mahtavan eli Neuvostoliiton. Koko ottelusta tuli hyvin huikea ja huolimatta siitä, että Suomi ei enää voinut olympiakultaa tai maailmanmestaruutta voittaa niin Suomi pystyi Janne Ojasen ja Erkki Lehtosen maaleilla huipentamaan koko Talviolympialaisten 1988 täysipainoisen riemun voittamalla Neuvostoliiton niukasti ja vain huono tuuri puhumattakaan Neuvostoliiton maailmanluokan torjunnoista esti voittoa olemasta 2-1 lukuja suurempi.

Suomi oli voittanut toista kertaa Neuvostoliiton kahden vuoden sisään ja sitä ennen Neuvostoliitto oli voitettu edes jotenkin vuonna 1976. Suomi olisi häviämällä tai tasapelin jälkeisillä maalieroilla ollut kenties vain se paljon puhuttu ja kaivattu pronssimitalisti, mutta nyt se oli hopeamitalisti ja ansaitusti vuonna 1988!

 

[Thusberg]

Vuoden 1988 Talviolympialaisten tuoreena mitalistina Suomi tuntui jääkiekossa päivän kuumimmalta uutuusnimeltä.

Leijonien kyvyt olivat jo pitkän aikaa sitten tiedetty jääkiekossa aina Neuvostoliittoa myöten. Ainoa ihme oli vain siinä, että miksi mitalin saamisessa oli sitten kestänyt niin kauan kuin kesti?

Suomessa oltiin iloisia ja luotettiin nyt Leijoniin enemmän kuin koskaan ennen. Pitkä uhraus ja kasvatustyö oli tavallaan tuottanut hedelmänsä jo kauan sitten ensin kaikkein nuorimmissa ikäluokissa jatkuen Nuorten alle 20-vuotiaiden MM-kultaan asti toki lukemattomien muiden MM-mitalien lisäksi edellisenä vuonna ja nyt oli sitten tullut mitali oikeastaan silloin kun sitä vähiten ainakin huonoimmillaan odotti ja parhaimmillaan juuri silloin kun sen pitikin tulla ennen väistämätöntä kaikkien aikojen suurinta kritiikkimyrskyä ja jopa koko jääkiekon aseman vaara.

Leijonat ryhdistäytyivät uskomattomasti kisojen aikana ennen kaikkea kaikessa pelaamisessaan ja vaikka Leijonien pelaajiston taktillisesta tasosta pystyi välillä olemaan montaa mieltä jo tuolloin ja varsinkin nykypäivän lajin muututtua niin silloinen pelaaminen oli niin hyvää kuin oli eikä se sinällään sisältänyt edes olleenkaan niin paljon jälkikäteen usein muisteltua tai kerrottua pystysuunnan kiekkoa tai muita vastaavia vanhemman ajan pelitapoja vailla suuntaa taktisessa mielessä.

Matikainen kunnioitti ja otti pelaajat huomioon tavalla jota ei aina tunnuttu muistavan oikein ja pelaajat sen vastapainoksi saivat pelata aikansa ehkä vapainta jääkiekkoa rennolla otteella ja kunnioittivat ehkä eniten valmentajaansakin.

Taktisessa mielessä valmennusjohto tai taktisista kuvioista vastanneet henkilöt olivat alkukankeutta huomioimatta oikeastaan hyvinkin sopeutuvia jään muuttuviin pelitilanteisiin ja olemuksiin mikä ei suomalaisessa jääkiekossa aina ole ollut kovinkaan itsestäänselvyys. Etenkin kun aikaisemmin tunnuttiin aina menevän juurikin sen taktiikan mukaan jolla kaikki meni hyvin ja mitään ei tuntunut saavan tehdä toisin tai luoda jotakin muuta järkevää ratkaisua silloin kun ottelu oltiin häviämässä tai pelaamassa tasan.

Matikaisen kiekottoman pelaamisen pelitapa oli ja ei ollut uusi juttu, mutta uskomattominta siinä oli vain pelaajien mukautuminen pelaamaan juuri sitä pelitapaa menestyksekkäästi muihin pelitapoihin tai juuri ja juuri Alpo Suhosen ja Suhosen seuraajan Rauno Korven kehittämään nk. Esi-Kiekottomaan pelaamiseen pelitapaan verrattuna.

Jääkiekollisessa ulottuvuudessa Suomi oli vuonna 1988 uskomattoman samanlainen ja silti uskomattoman erilainen vuosiin 1985-1987 verrattuna. Calgaryssa 1988 syöttöpeli alkoi lopullisesti mennä omille, pelaamisessa pysyttiin tiukkana ja keskittyneenä ja viimeistelykyky tärkeissä paikoissa parantui selvästi. Samalla Suomen oma kiekollinen laitapelaaminen muutaman muun tärkeän peliosa-alueen lisäksi parantui merkittävästi noihin vuosiin verrattuna lopullisesti.

1980-luvulla Suomi oli aiemminkin 1970-lukuun verrattuna oikeastaan vuosia 1978 ja 1979 huomioimatta oikeastaan aina paremmin sitä vuosikymmentä vasten jääkiekollisessa tekemisessään, mutta aiemmin ennen vuotta 1985 Suomella maajoukkueet vuosina 1980-1984 olivat olleet reilusti todella kovia vain yhdessä osa-alueessa ollen todella surkeita toisella osa-alueella ja muodostaen muilta osa-alueiltaan pelillisesti sekavia tilkkutäkkejä jotka olivat taktisesti onnistuneita ja taktisesti epäonnistuneita.

Toisin sanoen siis joko onnistuttiin tai flopattiin pahastikin vuosittain selkeän rauhallisen kehittymisen ja pelaamisen keskitien löytämisen sijaan. Tosin vuonna 1978 Suomi tuntui viimein avanneen lopullisesti huonosta turnauksesta huolimatta jo keskikastin portit pysyvästi sinänsä ja siitä eteenpäin sielä pysyttiin vaikka vuodesta 1974 ja jopa reilusti aiemminkin mitaliunelma oli ollut sinänsä saavutettavissa.

Suomi tuntui 1980-luvulla Ruotsin tapaan etsivän pelityyliään, mutta siinä missä Tre Kronor vietti lähinnä huippumaan tason palauttamisen etsikkovuosiaan niin Leijonat viettivät aikaa vahvistamalla omaa jääkiekon huippumaiden tason keskikastin asemaansa ja se ei voinut aikanaan olla näkymättä. Suomi vaikutti olevan parhaimmillaankin ennen vuosia 1985-1987 vuosina 1980-1984 jääkiekossa joukkueena pikemminkin osiensa summa kuin oikeasti selkeän menestyvä maa jääkiekossa.

Lisäksi Suomella oli välillä epäonnea, mutta välillä myös melkoisen kova alemmuudenkompleksi. Mikäli Suomi olisi myös jostakin uskomattomasta syystä saanut mitaleja ennen Calgarya 1988 jääkiekossa vanhempina aikoina niin se olisi voinut vapauttaa paljon, mutta tavallaan olla myös taakkakin koska Suomella ei oikeastikaan paljoa pronssimitalia suurempaan mitaliin tuntunut olevan mahdollisuuksia ja lisäksi Suomen rajoitteena Ruotsin tapaan oli Kanada ja Neuvostoliitto jotka omalla tavallaan olivat ne parhaimmat jääkiekossa.

Suomi otti kuitenkin vuosina 1985-1987 lopulliset askeleet pois keskikastin asemasta ja Calgaryssa 1988 etenkin turnauksen loppua kohti ihmeellisen erikoista Tsekkoslovakia-ottelun jäätymistä ja pelillistä huonoutta maalivahtipelaamista huomioimatta Suomen pelaaminen alkoi jo todella olla nykypäiväistä suomalaista jääkiekkoa maailman huipputasolla ja ainakin Suomesta tuli nyt lopullisesti haastaja maailman parhaille maille jääkiekossa.

Suomi oli siis nyt mitalisti, mutta nyt tulikin uusi haaste. Koska kerralla oli tullutkin hopea niin nyt haluttiin maailmanmestaruus tai sitten olympiakulta ja ennen pitkää molemmat koska vuodesta 1992 eteenpäin maailmanmestaruus ja olympiakulta tulisivat olemaan jälleen erillisiä.

Suomen kansan luottamus oli korkealla Leijonien saatua sankarivastaanoton ainakin aikakauden mittapuulla ja Pentti Matikainen sai ilman muuta jatkosopimuksen Leijoniin. Vuodeksi 1989 MM-kisoista Ruotsissa odotettiin nyt kaikkien aikojen Leijona-juhlaa ja joka tapauksessa muutenkin Suomi lähti nyt paremmin kuin koskaan aiemmin pelaamaan jääkiekkoa.

 

[Thusberg]

Ennen Leijonien lopullista turnauksen käsittelyn päättämistä on kuitenkin hieman todettava, että jälleen kerran Suomella olisi tietenkin vuonna 1988 kaikki mennä toisin ja jossain määrin toisinaan Suomella oli turnauksessa omat vaikeutensa ja vaikeudet olivat vuonna 1988 jopa reilusti suuremmat kuin missään Suomen voittoon tai suurempaan mitaliin päättyneessä turnauksessa keskimäärin.

Mikäli Suomi ei saanut aloitekykyä mieleisekseen niin silloin Suomi oli tai saattoi olla automaattisissa vaikeuksissa monestikin turnauksessa. Selvimmin vaikeudet näkyivät ilman muuta Tsekkoslovakia-pelissä, mutta pienemmissä mittakaavoissa myös Puolaa ja Ruotsia vastaan pelatuissa peleissä.

Länsi-Saksan kanssa pelattu peli sitä vastoin hoidettiin uskomattoman hienosti joskin tietenkin Länsi-Saksan omatkin virheet ja yksinkertainen väsyminen ennen pitkää auttoivat Suomea pelissään. Lisäksi Suomelta jäi Ruotsin ja Kanadan tapaan Talviolympialaisista 1988 kohtaamatta A-lohkossa oleskelunsa takia Yhdysvallat. Suomella oli tuohon aikaan kaikkein eniten kilpailullista todistettavaa tai näytettävänään pelitavoissaan vastaavista joukkueista juurikin Yhdysvaltoja kohtaan.

Suomi kun kuului oikeastaan ennen Calgaryn Talviolympialaisia 1988 ja vielä muutaman vuoden sen jälkeen vuosina 1985-1991 Yhdysvaltojen kanssa A-sarjan MM-kilpailujen kapeaan keskikastiin tai vuosina 1989-1991 oikeammin ylempään keskikastiin. Toisaalta Suomi alkoi erottua Yhdysvalloista ehkä hieman parempana maana kuin toisin päin. Muutenkin monille kilpailijamaille ja itse kisaisäntämaa Kanadalle oli katkeraa nähdä Suomi olympiahopeamitalistina vaikka Suomi pelasikin niin hyvin kuin se olikin ansainnut kisoissa pelata.

Toisaalta taas Suomen statusta Yhdysvaltoihin nähden korotti hyvin pitkälti vain Calgaryn olympiahopea ja myöhempinä Matikaisenkin valmentajan vuosina vain tuo jopa myyttiseen arvoon noussut Calgaryn Hopea vuosimallia 1988 tuntui suojelevan hänen tuulista ja arvosteltuakin päävalmentajan pestiä ja asemaa joita tavoittelivat monetkin tahot Jääkiekkoliitossa tai ainakin osa kiekkopomoista halusivat jonkun muun valmentamaan Suomea kuin Matikaisen.

Ilman omaa floppiaan Alkusarjassa Yhdysvallat olisivat voineet hyvinkin olla kova vastus Suomelle Mitalisarjassa tai Alkusarjassakin mikäli samaan lohkoon oltaisiin satuttu sillä Yhdysvalloilla todella oli pelillisesti paljon samaa kuin Suomella ja joissakin ulkomaisissa asiantuntijapiireissä kiersi vitsikin, että Suomi on muuttumassa jääkiekossakin pikku-Amerikaksi, pikku-Yhdysvalloiksi tai pikku-USA:ksi kun on oikein hienot NHL-kuviot tai niiden vastaavien yritykset sen ajan jääkiekollisessa pelikäsityksessä ja sitten tietenkin tuo Matikaisen Pena joka jauhoi Jenkki-purkkaa viimeistä päivää kuin hevoset kauraa porskuttaen syöttöheinäkaukalosta.

 

[Thusberg]

Laitan tähän vielä vuoden 1988 Talviolympialaisten hopeaa voittaneen Leijonamiehistön joka vaihtoi yhtenä maalivahtina vuoden 1987 MM-kisoissa mukana olleen Hannu Kamppurin Sakari Lindforsiin ja siten Kamppuri ei päässyt mukaan.

Calgaryn kisakoneeseen olisi hyvin voinut ottaa vaikka villillä kortilla myös vaikka Sisu Teamista jonkun hyvän pelaajan tai vaikka Sisu-Eliitin parhaan pelaajan mukaan. Ja kaikkein villeimmissä kannanotoissa tuolloin vaikka Teemu Selännekin olisi voinut mahtua kokoonpanoon.

Joka tapauksessa tässä vuoden 1988 Suomen joukkue ja sen alla arvosanat:

Maalivahdit: Jarmo Myllys, Jukka Tammi ja Sakari Lindfors

Puolustajat: Teppo Numminen, Timo Blomqvist, Jyrki Lumme, Simo Saarinen, Kari Eloranta, Arto Ruotanen, Jukka Virtanen ja Reijo Ruotsalainen

Hyökkääjät: Jari Torkki, Kai Suikkanen, Raimo Helminen, Erkki Laine, Pekka Tuomisto, Erkki Lehtonen, Esa Keskinen, Kari Laitinen, Reijo Mikkolainen, Janne Ojanen, Timo Susi ja Iiro Järvi

Päävalmentaja ja Varapäävalmentaja: Pentti Matikainen ja Hannu Jortikka.

Arvosana turnauksen osalta vuonna 1988: 10/10

Arvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 9/10

 

[Thusberg]

Vuoden 1988 Talviolympialaisissa Calgaryyn tultaessa oli itsessään hyvin vähän todellisia ennakkosuosikkeja. Kisaisäntien omasta mielestä sen ainoa muu voittaja ansaitusti turnauksessa sen itsensä lisäksi olisi tietenkin ollut Punakone eli Neuvostoliitto.

Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkue oli tuttuun tyyliin oletettu olevan maailman paras tai sitten huonona päivänään toiseksi tai kolmanneksi paras maajoukkue.

Neljänneksi tai viidenneksi paras se olisi ollut käytännöllisesti katsoen jo melkein poikkeustapauksena mikäli Tsekkoslovakia, Ruotsi hallitsevana maailmanmestarina ja Yhdysvallat aivan todella olisivat onnistuneet parhaimmillaan vuonna 1988 Calgaryssa esittämillään hyvän päivän peliotteilla ja silloin kun Neuvostoliitto itse olisi flopannut turnauksensa edes jotenkin.

Tosin Ruotsi oli osoittanut tahtoa olla maailmanmestari ja sitä neuvostoliittolaiset kunnioittivatkin. Paljoa enempää Neuvostoliitto ei halunnutkaan antaa kenellekään.

1980-luvun aikana Punakone oli huonontunut tasollaan ja vuonna 1988 jälleen kerran Neuvostoliitolla oli valtavia jääkiekon ulkopuolisia ongelmia ja jääkiekossa taas maa oli tiensä päässä eristäytymisen ja omanlaisuutensa saralla koska tämän jälkeen neuvostoliittolaiset pelaajat alkoivat pelata jopa siellä missä ei olisi pitänyt eli NHL:ssä.

Samalla sukupolvien ristiriidat Punakoneen sisällä kasvoivat ja muun muassa juuri valmennusjohdon ja pelaajien välit kiristyivät vuosia 1989-1991 huomioimatta tuolloin äärimmilleen.

Muun muassa nuori Vjatseslav Fetisov oli juuri kaikkea sitä mitä neuvostovalmennus ja neuvostovalmennuksen johto häneltä edellytti, mutta valitettavasti Fetisov oli myös kärkevä ja kova suustaan ja siitä ei hyvää seurannut.

Neuvostoliiton oman jääkiekollisen aseman huomioiden vuoden 1988 turnaus oli yksiä viimeisiä jollakin tavalla vaikuttavia turnauksia joukkueelta ja aina ei enää ihan niinkään vaikuttava.

Vuoteen 1984 nähden ja puhumattakaan sitten moniin muihin Talviolympialaisiin nähden ennen Sarajevoa 1984 joukkueen taso oli laskussa ja virheitä tehtiin enemmän ja toisinaan pelillisissä ratkaisuissa oli paljon toivomisen varaa. Siltikin Neuvostoliiton maajoukkue oli edelleen yksi parhaimpia tasoltaan maailmassa.

Toisaalta taas Neuvostoliiton maajoukkueiden kaikissa vertailuissa vuoden 1988 joukkue saattoi hyvinkin ehkä olla paras maajoukkue nimenomaan ja silloinkin vain juuri ja juuri todetusti ehkä 1980-luvun joukkueista, mutta silti useimmiten huonompi maineeltaan kuin Neuvostoliiton aikaisemmat 1960-luvun tai 1970-luvun maajoukkueet.

1980-luvunkin joukkueisiin vuosien 1980-1984 maajoukkueisiin verrattuna parempaa oli lähinnä vain marginaalinen kehittyminen erilaisten muiden taktiikoiden ja ennen kaikkea jääkiekollisen suvaitsevaisuuden kehittyminen tosin kurinalaisuuden heikentymisen kustannuksella.

Neuvostoliiton maajoukkueiden vertailun paremmuudet ja huonommuudet toisiinsa nähden olivat toisaalta vaikkapa Suomen oman jääkiekollisen aseman tapaan valtava sukupolvellinen kiistakysymys eri-ikäisten Neuvostoliiton kansalaisten kesken jossa ainoa yhteinen nimittäjä oli vain usko Neuvostoliiton Punakoneeseen jäällä Neuvostoliitossa.

Neuvostoliiton muidenkin maajoukkueiden kuten B-maajoukkueen ja C-maajoukkueen taso oli myös 1988 laskusuunnassa.

Siltikin etenkin vielä pelkkää B-maajoukkuettakin tunnuttiin pitävän erittäin voimakkaana joukkueena ja jopa senkin pelaaminen Talviolympialaisissa olisi riittänyt ainakin heikoimmille maille ja ehkä keskikastillekin joskin ei enää huippumaita vastaan etenkin jo 1980-luvun jääkiekossa selkeän tasollisen kilpailijamaiden kehityksenkin johdosta.

Neuvostoliiton pelaajatasosta puhuttaessa hyökkäyspelaaminen oli edelleen suhteellista maailmanluokkaa, mutta niin oli puolustuskin.

Toisinaan puolustuksen ratkaisut peleissä eivät tuntuneet Punakoneelta aina niin teräviltä ja selviltä kuin ennen, mutta silti ne olivat yhä kivikovia ja yleisesti ottaen Neuvostoliiton pakkiparit olisivat kelvanneet ilman muuta pelaamaan muissa maajoukkueissa. Neuvostoliiton takalinjapelaaminen oli erittäin vahvaa takalinjapelaamista.

Punakone kuitenkin siirtyi kisojen aikana käyttämään jonkin verran vuosiin 1985-1987 nähden etenevän hyökkäyssuunnan peliä, mutta ei kuitenkaan yleisesti ottaen lisännyt vaan jopa vähensi passiivisen puolustuspelaamisen linjaa suhteessa vuosiin 1985-1987 nähden.

Puolustuksen lisäksi Neuvostoliiton maalivahtipelaaminen oli maailmanluokkaa keskimäärin. Hyökkäyspelin rakentaminen oli jälleen tuttua, mutta ajoittain hitaudesta pelinrakennuksessa kärsittiin selvästi enemmän kuin vuosina 1985-1987, mutta vähemmän kuin vuosina 1989-1991.

Neuvostoliitto osasi tuttuun tyyliin pelata oman pelitapansa lisäksi myös tehokasta myllytyspeliä ja jokainen pelaaja aina nelosketjun pelaajia myöten osasivat pelata maailmanluokan myllytyspeliä kun sitä alemmista maista pystyivät tekemään lähinnä vain Länsi-Saksa ja erittäin rajoitetusti Sveitsi Calgaryssa 1988 ja niilläkin sitä nähtiin usein vain kolmella ketjulla tai kahdella ketjulla.

Voimakkaimmat pelaajat löytyivät ykkösketjun ja kolmosketjun pelaajien lisäksi myös kakkosketjusta joskin ykkösketjun ja kakkosketjun pelaajat olivat pelitaidoiltaan todella huikeita kisoissa.

Nelosketjunkin miehet olisivat kelvanneet aivan mihin tahansa maajoukkueeseen vuonna 1988 maailmassa. Huolimatta siitä, että keskinäisissä taistoissa ja muutoin usein maajoukkueleireillä nelosketjun pelaajat jostain syystä olivat olleet 1980-luvulla keskimäärin selvästi loukkaantumisherkempiä pelaajia kuin muiden joukkueiden pelaajat keskimäärin.

Neuvostoliitosta voitiin jääkiekossa sanoa sen olevan täynnä pelaajia jotka olivat hyviä aloitusten voittajia, tehokkaita laukojia, hyviä syöttäjiä, vahvoja voimapeliä kaihtamattomia kuitenkaan vaarantamatta joukkueen mainetta ja myös ennen kaikkea hyviä luistelijoita ja ratkaisijoita aina nelosketjun huonoimmaksi nimellisestikin kutsuttuja pelaajia myöten.

Taitokyvyiltään keskikastiin luetut neuvostopelaajat profiloituivat joukkueen nopeuspelaajiksi kisojen aikana kun heistä ei oikein sellaista muuta uskottu ennen kisoja ja taitokyvyiltään huonoiksi luetut neuvostopelaajat profiloituivat joukkueen tärkeiksi laukojiksi, ratkaisupaikkojen luojiksi ja jopa maalintekijöiksi toisin kuin oli uskottu ennen kisoja eli siinä mielessä Calgaryn 1988 Talviolympialaiset olivat erilaisemmat suhteessa Neuvostoliiton moniin muihin arvokisoihin, että yllätyksellisyyttä aikaisempiin arvokisoihin nähden oli enemmän.

Neuvostoliitto antoi rajallisesti enemmän pelaajilleen myös taktillista liikkumavapautta suhteessa muihin arvokisoihin nähden sillä edellytyksellä, että maalintekokyky ei häiritse kokonaisuutta.

Neuvostoliiton ei toisaalta siten siis tarvinnut tehdä vuosien 1985 ja 1987 MM-kisojen pienen epäonnistumisen perusteella radikaalimpia muutoksia ennen Calgarya 1988 maajoukkueleireillä arvioituihin nopeuspelaamisen ja laukomistasoharjoittelun lisäämiseen.

Neuvostoliitto oli siis voimakas joukkue jääkiekossa vailla mitään todella näkyville merkittäviä puutteita joskin siltikin sillä oli omat puutteensa olemassa.

Vuonna 1988 Neuvostoliitto alkoi jo selvästi enemmän vauhkoilla jäällä jos sen mukavuusalueelle pääsi liian usein, taktiset ratkaisut tuntuivat olevan hitaampia kuin ennen, nopeimmatkin pelaajat jäivät toisinaan kisoissa varsinkin kanadalaisten ja yhdysvaltalaisten nopeimpien pelaajien jalkoihin, keskittymiskyky ja päätöksien huomioonottokyky pelaajilta oli heikentynyt osin neuvostovalmennuksen oman valtavan painostuksen takia ja jossain määrin neuvostopelaajilla tuntui olevan jonkinlaista työhönsä leipääntymistä ja väsymystä havaittavissa minkä seurauksena pelillinen laiskuus liikepelissä tuntui lisääntyneen aikaisempaan verrattuna.

Lisäksi Neuvostoliiton pystyi vuonna 1988 voittamaan tai melkein voittamaan yllättävänkin helposti silloin kun Punakone ei vain päässyt merkittävään johtoon puolustuksen ollessa hyvä, luistelunopeuden ollessa loistava hyvän maalivahtipelaamisen ohella ja mikäli joukkueen pelitavan pystyi sitomaan ikään kuin paikalleen ja mikäli joukkueen sai edes kerran huijattua jäähyputkeen.

Ajanpeluu oli tärkeä edellytys niin Länsi-Saksan huikeaan otteluun Neuvostoliittoa vastaan ja yksi tekijä myös Suomen saavuttamassa voitossa. Neuvostoliiton osalta joukkue ei materiaalin puutteeseen tuntunut kaatuvan kisoissa, mutta selkeät pelipaikkojen luontiongelmat kentällisillä yhteistyön osalta ja ykköskentällisen, maan tähtipelaajien ja valmennusjohdon ongelmat loivat vakavia jännitteitä kulisseissa ja ajoittain jopa peleissäkin.

Selkeää ykköskentän ylivoimaa ja tähtipelaajien johtajuuttakin aikaisempaan nähden kyseenalaistettiin enemmän Calgaryssa 1988.

Neuvostoliitolla oli viimeisen kerran myös todella voimakasta kilpailunhalua ja uhittelua Kylmän Sodan vuoksi vuonna 1988 Yhdysvaltoja kohtaan ja sama oli tietenkin myös toisin päin joskin vuosiin 1985-1987 se oli jo lievempää.

Lisäksi Neuvostoliitto kehuskeli mielellään maailmanluokan valmennusjohdonkin eli Päävalmentaja Viktor Tihonovin, Varapäävalmentaja Vladimir Jursinovin ja Apulaispäävalmentajaksi nousseen Igor Dmitrijevin ansioilla.

Keskimäärin Neuvostoliiton valmennuksen sanottiinkin joskus olevan kaukalossa olleita pelaajiakin parempi, mutta silti pelaajilla oli avainsana maaleissa kaukalossa.

Neuvostoliiton pystyi huonona päivänä voittaman 1980-luvulle tultaessa jääkiekossa jopa huonompikin joukkue, mutta parhaana päivänä se oli melkein voittamaton Punakone jota ei oikeastaan pystynyt Kanadaa huomioimatta voittamaan mikään muu kuin ehkä Suomen tyyliin se itse itsensä luhistamalla omiin paineisiinsa.

Näissä asetelmissa lähdettiin Calgaryyn 1988 eli Neuvostoliiton voittoa tai toista sijaa odotettiin lähtökohtaisesti ja muutoin sijoja 3-4. Viitospaikkaa pidettiin käytännössä katastrofina.

 

[Thusberg]

Vuoteen 1988 mennessä Neuvostoliitto oli jo monta monituista kertaa ja aikaa sitten saavuttanut oikeastaan jääkiekosta kaiken mitä sillä oli saavutettavanaan. Ensimmäisen historian sinänsä viralliseksi todistetun maaottelun (Aikaisemminkin pelejä oli, mutta Stalinin hirmuvallan aikana jääkiekolla ei juuri suosiota ollut.) se oli pelannut vuonna 1951 kokeilumielessä Itä-Saksaa vastaan ja voittanut tuolloin melkein yhtä aluillaan olevan DDR:n maajoukkueen jo silloin murskaavasti luvuin 23-2.

Vuosina 1952-1953 ennen vuoden 1954 aloitustaan ja välitöntä maailmanmestaruutta MM-jäillä Neuvostoliitto oli pelannut kokeilumaaotteluja vetäytyen kuitenkin Oslon Talviolympialaisista 1952 ja lisäksi vetäytyen vuoden 1953 MM-kisoista vain Stalinin kuoleman johdosta käytännössä. Neuvostoliiton oma sekava poliittinen tilanne Stalinin kuoleman jälkeen aukaisi tien lajille ja kun vielä Neuvostoliitto voitti Cortina d'Ampezzon Talviolympialaiset 1956 niin sen jälkeen Neuvostoliitossa jääkiekolle oli lopullinen tilaus myös propaganda-arvoa myöten.

Jopa vanheneva Stalinkin oli sinänsä tunnustanut propaganda-arvon vaikkakin itse peliä ei diktaattori paljon ymmärtänyt ja piti sitä läntisenä hapatuksena.

Neuvostoliitto ei ollut kertaakaan jäänyt ulos mitaleilta MM-kisoissa tai Talviolympialaisissa ennen vuotta 1988 ja murskavoitot tavallisten voittojen ohella olivat yleensä osa sen merkittävää arkipäivää. Parhaimpina aikoina B-maajoukkue ja jopa C-maajoukkue tuntuivat voittamattomilta. Silti jopa Neuvostoliittokin oli ajoittain kärsinyt tappioita ja jopa murskatappioita.

Pahimmat tappiot olivat tulleet Kanadaa ja Tsekkoslovakiaa vastaan vuosina 1968 ja 1975 kuitenkin MM-kisojen ulkopuolisissa normaaleissa maaotteluissa lukemin 2-8 ja 3-9. Vastaavasti paras voitto oli tullut Italiaa vastaan vuonna 1967 jolloin Neuvostoliitto voitti Italian 'vain' 28-2. Neuvostoliitto oli lisäksi poliittisen boikotin vuoksi jäänyt pois vuoden 1962 MM-kisoista Yhdysvalloista ja oli tuolloin pudota vetäytymisen johdosta automaattisesti B-sarjaan säilyttäen kuitenkin silti lopulta A-sarjapaikkansa myös vuodeksi 1963.

Lisäksi Neuvostoliitto oli monesti uhannut, mutta ei kuitenkaan lopulta boikotoinut vuoden 1962 jälkeen enää MM-kisoja tai Talviolympialaisiakaan vaikka viimeinen merkittävä boikottiuhka oli ollut Lake Placidissa 1980 ennen viime hetken tuloa kuitenkin kisoihin. Nelostilaa tai viitostilaa ei sinänsä osattu nähdä osuvaksi Neuvostoliitolle jääkiekossa ja jos nähtiin niin siinä tapauksessa sen kuviteltiin historiaa peilaten jääkiekossa olevan sille katastrofi.

Tämän osin Error 503:n pakottaman jälkilisäyksen johdosta kirjoitan seuraavaan viestiin Neuvostoliiton kisataipaleen Calgarysta 1988.

 

[Thusberg]

Calgaryssa 1988 Neuvostoliitto saapui sinne jälleen kerran parhaimpana maajoukkueena maailmassa tai siltä ainakin tuntui. Talviolympialaisissa 1988 se sijoitettiin Alkusarjassa B-lohkoon.

13.2.1988 Neuvostoliitto kohtasi koko Talviolympialaisten toisessa ottelussa Alkusarjassa ja muutenkin yleensäkin Jääkarhut eli Norjan. Hauskana piirteenä sisukkaasta vastustajasta huolimatta Neuvostoliitto meni oikeastaan melkein koko ottelun ajan hyvin jarrutellen ja 5-0 voittolukemat olivat todella pienet kuten oli odotettukin.

Toisaalta Norja ei muutenkaan myöhempään tulevaisuuteensa nähden jääkiekossa oikeastaan yrittänytkään tuolloin tavoitella kuuta taivaalta. Ainoa erikoisuuden arvoinen seikka oli vain 0-0 lukemien pitäminen pelissä ehkä vähän liiankin pitkään.

15.2.1988 Neuvostoliitto kohtasi Itävallan joka kuitenkin pisti ensimmäisen erän ajaksi jopa Neuvostoliitonkin pelaamaan edes jotenkin vakavasti joskin edelleen vain hyvin vähän tai korkeintaan vähäisesti kovemman tason jääkiekkoa. Tässä pelissä nähtiin jo aivan ensimmäinen herpaantuminenkin joskin se oli hyvin pieni.

Ensimmäisen erän 3-1 lukemat vaihtuivat hyvin äkkiä 8-1 lukemiin ja Neuvostoliitto käytännössä lopetti pelaamisen kolmannessa erässä. Ja tietenkin voitti ottelun luvuin 8-1.

17.2.1988 Neuvostoliitto kohtasi kuitenkin Yhdysvallat ja nyt peli vakavoitui ensimmäistä kertaa Punakoneellakin. Ennakkolataus turnaukseen oli valtava puolin ja toisin ja vaikka Neuvostoliitto yllättävän paljon peliä hallitsikin niin uskomaton kolmannen erän herpaantuminen pahemman kerran ja jopa koko pelikuvion sulaminen olivat tuottaa Yhdysvalloille uskomattoman tilaisuuden tasapeliin ja se oli jopa voittaa koko ottelun ennen kuin lopulta Neuvostoliitto taistellen sai kuin saikin 7-5 maalin juurikin Vjatseslav Fetisovin, Vladimir Krutovin ja Sergei Makarovin toimesta 2 minuuttia ja sekunti ennen ottelun loppua.

Vain vaivoin muutamaan muuhun Yhdysvaltoja vastaan voitettuun otteluun nähden Neuvostoliitto pystyi kehumaan saavutustaan ja pelaajien ilmeet olivat paljon puhuvia pelin jälkeen etenkin kulisseissa tai muuta mielipidettä kysyttäessä.

19.2.1988 Neuvostoliitto kohtasi Länsi-Saksan ja tästä ottelusta tuli sille 5 minuutin jälkeen tapahtuvan paraatimarssin sijaan uskomaton, 50 minuuttia kestänyt pelillinen painajainen vertaansa vailla. Neuvostoliitto hukkasi maalipaikkojaan, ei pystynyt murtamaan Länsi-Saksan pakkien pelaamisen tasoa, ei kyennyt sietämään Länsi-Saksan maalivahdin torjuntoja kerta toisensa jälkeen, se joutui samanlaisen hieman itse harjoittamansa myllytyspelin uhriksi ja joutui jopa jäähyputkeen.

Neuvostoliitto joutui epämiellyttävänkin paljon Länsi-Saksan pelillisen piinaamisen kohteeksi ja sen maalivahdeilla oli välillä onnesta kiinni, että summeri ei olisi soinut enemmänkin sen oman verkon takana.

Toista kertaa peräkkäin Calgaryssa 1988 ja ehkäpä tällä kertaa jo selvästi enemmän Neuvostoliiton pelikuviot tuntuivat romahtavan ja kun vastoinkäymiset lisääntyivät niin pinna oli kireällä niin valmentajilla kuin pelaajillakin.

Tilanne oli ensimmäisen erän 2-1 johdosta ja myöhemmästä kolmannen erän alkupuolen 4-2 johdosta huolimattakin pienimuotoinen ja ei ehkä niinkään pieni katastrofi eikä kolmas eräkään kovinkaan hyvältä ensimmäisen 10 minuutin kohdalta näyttänyt.

Lopulta Neuvostoliitto toki voitti Länsi-Saksan maalein 6-3, mutta hyvin paljon se sai jälleen kiittää omia ykkösketjun ratkaisupelaajiaan ja lisäksi myös Länsi-Saksan yleistä loppumetrien väsymistäkin pelissään. Huolimatta valmennusjohdon ja ykkösketjun pelaajien välisistä jännitteistä.

Tässä pelissä Viktor Tihonov ojensi myös Fetisovia tavalla jonka jälkeen käytännössä miesten välit alkoivat merkittävästi tulehtua ja jotka tulisivat luomaan olosuhteet vuosien 1989-1991 vakavalle yhteenottojen aikakaudelle.

Neuvostoliiton pelillinen puppelointi Länsi-Saksaa vastaan ei tulisi olemaan enää maan historian loppuvuosina olemaan muutenkaan kovinkaan harvinaista.

21.2.1988 Kaikesta aiemmasta ja ajoittain pelillisesti vaarallisesta seikkailusta huolimatta Neuvostoliitto kohtasi B-lohkon päätöspäivän avauspelissä ja omassa viimeisessä pelissään Alkusarjassa Tsekkoslovakian jota vastaan ennakoitiin todella vaikeaa ottelua nimenomaan jopa Neuvostoliitolle ajoittain liiankin kovassa Länsi-Saksan ottelussa.

Valmennusjohto piti puppelointia Länsi-Saksaa vastaan karmeana tapahtumana jota ei saanut toistaa. Tsekkoslovakiaa pelättiin paljon, mutta toisaalta taas Tsekkoslovakia oli käytännössä flopannut turnauksensa Calgaryssa.

Neuvostoliitto laittoi maalivahdiksi otteluun Sergei Mylnikovin mitä pidettiin hyvänä ratkaisuna vaikka ketjupelaajista Aleksei Kasatonov ja Ilja Bjakin tukivat Fetisovia Tsekkoslovakia-ottelussa.

Lopulta vaikeasta alusta huolimatta Neuvostoliitto onnistui pelaamaan ensimmäistä kertaa sitten Jääkarhuja eli Norjaa vastaan pelatun ottelun jälkeen rauhalista ja tasoltaan keskittyneempää peliä jäällä koska jopa Itävalta-ottelussakin oli ollut ajoittain selkeitä ongelmia pelaamisessa ja se ei ollut keskittynyttä. Lopulta Neuvostoliitolle se pelitapa tuotti tulosta ja se voitti Tsekkoslovakian yllättävänkin helposti maalein 6-1.

Neuvostoliitto voitti selvästi B-lohkon joskin yllättäen Länsi-Saksa oli lohkokakkonen ja Yhdysvallat jäi pois Mitalisarjasta mitä Neuvostoliitto piti pettymyksenä. Silti Neuvostoliitolla oli edessään kivikova Talviolympialaisten Mitalisarja. Neuvostoliitolta uloslaskettiin Länsi-Saksan 6-3 voitto ja Tsekkoslovakian 6-1 voitto.

Mitalisarjassa 24.2.1988 Neuvostoliitto kohtasi itse Yhdysvaltojen lisäksi suhteellisesti eniten pelkäämänsä joukkueen eli Kanadan.

Kuitenkin Neuvostoliitto haistoi Kanadan epävarmuuden ja huolimatta todella kovasta ensimmäisestä erästä se onnistui saamaan toisen erän 2-0 johdolla aloitteen itselleen ja käytännössä lopullisen kiinnityksen yhdistettyyn Talviolympialaisten kultaan ja maailmanmestaruuteen vuonna 1988 suoraan voittamalla Kanadan vaikean ja tasaisen ottelun sijaan 5-0 mitä pidettiin jopa uskomattomankin helppona ja varsinkin Vaahteramiehistön kotiyleisö oli siitä voitosta järkyttynyt.

Neuvostoliiton voittoa pystyivät siten uhkaamaan enää vain ensimmäisen mitalinsa saavuttanut Suomi ja Ruotsi. Suomen nousu Mitalisarjaan ei ollut aivan niin yllättävää kuin usein on luultu neuvostopiireistä puhuttaessa, mutta Neuvostoliiton mestaruuden ja olympiakullan uhkaaminen oli suurempi yllätys neuvostopiireille.

Tosin voitto hallitsevasta maailmanmestarista eli Ruotsista riittäisi sille maailmanmestaruuteen ja olympiakultaan, tasapelillä pakkovoitto tai uusi tasapeli maalieroin olisi tuonut kirkkaimmat mitalit ja tappiolla Neuvostoliiton olisi ollut pakko voittaa Suomi. Kaikki oli tietenkin Ruotsi-ottelusta ja Suomen ottelusta Tsekkoslovakiaa vastaan kiinni.

26.2.1988 Neuvostoliitto kohtasi siis Ruotsin ja edellisvuoden 1987 tapahtumat ja tappio luvuin 1-2 kostettiin yllättävänkin helposti voittamalla Tre Kronor peräti 7-1. Neuvostoliiton ratkaisijoina toimi jälleen Fetisov, Kasatonov, Krutov ja Igor Larionov.

Ilman näitä Ruotsilla olisi voinut mahdollisuuksia parempaan, mutta välillä onnesta oli kiinni, että Neuvostoliito ei voittanut ruotsalaisia isomminkin kuin miten voitti. Olympiakullan ja maailmanmestaruuden sinetöi Suomen tappio Tsekkoslovakialle maalein 2-5.

28.2.1988 Neuvostoliitto kohtasi kuitenkin edelleen joko hopeasta tai pronssista kamppailevat Leijonat. Koko tähänastisen historian viimeisten yhdistettyjen Talviolympialaisten ja MM-kisojen Mitalisarjan viimeisessä ottelussa ja muutenkin Calgaryn 1988 Talviolympialaisten viimeisessä pelissä yleensäkin Neuvostoliitto kompasteli jälleen uskomattoman paljon mitaliunelmansa toteuttaneen Suomen edessä ja Länsi-Saksan pelistään poiketen ei onnistunut saamaan edes kolmannessakaan erässä aloitetta itselleen.

Suomi käytti aina saamansa paikat ja pelasi aikaa mikä kävi tietenkin neukkujen hermoon peliratkaisuista puhuttaessa. Lisäksi Neuvostoliiton pienimmätkin kompastelut taktiikkakuvioissa ja Neuvostoliittoa järkyttäneessä nopeuspelaamisessa joidenkin nopeimpien suomalaispelaajien osalta käytettiin hyväksi.

Suomea ei onnistuttu saamaan edes masentuneeksikaan joka oli ennen toiminut yleisesti muuten aina Neuvostoliitolle silloin kuin Neuvostoliitto olisi pelillisesti ollut jopa selkeästi Suomea heikompi. Tätä oli tapahtunut harvoin, mutta niinkin oli käynyt. Lopulta Neuvostoliitto hävisi jo toista kertaa Suomelle kahden vuoden sisään sen kärsittyä lisäksi kaksi tasapeliä vuonna 1986 Izvestijassa.

Neuvostoliitto hävisi olympiavoittajana ja maailmanmestarina samaan aikaan 1-2 tappion Suomelle ja onnitteli reilusti tuoretta hopeamitalistia oman juhlintansa ohessa. Ruotsi oli aiemmin päivällä voittanut vain vaivoin Länsi-Saksan maalein 3-2 ja joutui jäämään pronssille Suomen voittaessa. Muutoin Tre Kronor olisi ollut hopealla ja Suomi pronssilla Suomen tappion tai Suomelle huonomman maalieron myötä.

 

[Thusberg]

Jälleen kerran siis Neuvostoliitto toteutti kaikista vaikeuksista huolimatta tavoitteensa vuoden 1988 Talviolympialaisissa Calgaryssa ja vaikka vaikeuksia olikin ja ajoittain Neuvostoliitto tuntui välillä vain Punakoneen B-maajoukkueelta Calgaryssa niin siltikin sen onnistui jälleen uskomattomasti nousta jopa heikentyneestä tasostakin huolimatta vaikeuksien kautta voittoon.

Väistämättä Neuvostoliittoa auttoivat myös kilpailijamaiden flopit, paineensietokyvyn puutteet ja muut ongelmat muiden maiden kanssa joita Neuvostoliitolla ei ollut juuri Länsi-Saksaa ja yllättäen Suomea vastaan kisoissa käytännöllisesti katsoen lainkaan juuri niitä pelejä huomioimatta.

Yleisesti ottaen Neuvostoliitto oli tavallaan viimeistä kertaa astumassa ulos perinteikkyydestään ja astumassa uuteen aikakauteen jääkiekossa jota se ei paljon lopulta ehtinyt kokeakaan.

Tavallaan Calgaryn 1988 Talviolympialaiset olivat myös Neuvostoliiton menestyksen aivan lopullinen sillanpääasema jota pidettiin tai on pidetty maineikkaana koska vuosien 1989-1991 MM-kisojen aikana maan yleiset ongelmat pahenivat niin jääkiekon kuin myös yleisen maan aseman johdosta niin paljon, että vuoteen 1992 mennessä Neuvostoliittoa ei enää ollut olemassa ja mikäli vielä IVY:tä eli Itsenäisten Valtioiden Yhteisöä ei laskettu mukaan sinänsä niin vuoden 1988 Calgaryn Talviolympialaiset olivat Neuvostoliiton historian viimeiset ja ne päättyivät kokonaismestaruuteen ja olympiakultaan vaikkakin huvittavasti ja myös tragikoomisella tavalla Suomelle hävittyyn 1-2 tappioon.

Neuvostoliittoa vastaan käytyä peliä huomioiden Suomi sai siitä ikään kuin valtavan maineen ja monesti virheellisesti usein juuri kuvitellun ratkaisun siitä, että juuri se voitto olisi todella auttanut Suomea varmistamaan mitalin turnauksesta vaikkakin mitali oli jo varma.

Sen sijaan ehkä paremmalla keskittymisellä ja todella Tsekkoslovakian voittamisella toteutuneessa historiassa Suomi olisi Neuvostoliiton voittamalla ottanut Olympiakultaa ja Maailmanmestaruuden. Toisaalta taas sitä pelitaustaa vasten Neuvostoliitto olisi takuuvarmasti toisaalta reagoinut paremmin kuin mitä ehkä reagoi muutoin.

Lisäksi Neuvostoliitto onnistui voittamaan Yhdysvallat mitä pidettiin kovana siinä missä taas Kanada, Ruotsi ja Suomi eivät kohdanneet Yhdysvaltoja mitenkään kisoissa jolloin Yhdysvaltojen todellinen iskukyky jäi toki jenkkien kisaepäonnistumisen takia muutenkin selvittämättä monelta maalta.

Calgaryn 1988 tapahtumien tiimoilta ja muutenkin johtavien jääkiekkomaiden arvostellessa koko MM-sarjan ja myös Talviolympialaisten jääkiekon sarjamuotoista pelijärjestelmää sillä oli tärkeä merkitys IIHF:lle tulevaisuudessa muuttaa koko pelijärjestelmä.

Kun vielä Thayer Tutt Trophyn uudelleenesitellyt Pronssiottelu ja Loppuottelu olivat jännitykseltään onnistuneita niin vuosien 1987-1990 aikana kansainvälinen jääkiekko mullistui valtavasti. Pronssiottelu ja Loppuottelu palasivat sääntöihin vuonna 1990 ja vaikka niitä ei käytetty vuosina 1990 tai 1991 niin niitä alettiin käyttää uudelleen vuodesta 1992 eteenpäin MM-kisoissa.

Vuonna 1954 oli viimeksi olleet olemassa sääntöjenmukaisina Pronssiottelu ja Loppuottelu joskin ajalta ennen Toista Maailmansotaa ja Toisen Maailmansodan jälkeenkin Pronssiottelua ja Loppuottelua oli käytetty vain lopullisen sijoituksen määrittämiseen mikäli kerta kaikkiaan muilla pelillisillä ratkaisuilla ei kyetty saamaan järjestystä joukkueiden välillä selväksi.

Viimeksi Loppuottelu yhdessä Pronssiottelun lisäksi oli pelattu ennen vuoden 1988 Thayer Tutt Trophya vuonna 1938 ja Pronssiottelu Oslon Talviolympialaisissa vuonna 1952.

Sääntöuudistukset vaikuttivat myös Talviolympialaisiin joissa sarjamuotoisuus oli ollut käytössä vuosina 1924-1936 ja 1948-1960 ja 1980-1988.

Vuonna 1920 oli pelattu Bergvallin Järjestelmän mukaisesti ja vuosina 1964-1976 oli pelattu Olympiaturnauksen ja Olympialaisten erillisellä Sijoitussarjalla ja niitä edeltävillä Olympiakriteeriotteluilla.

Vuosina 1952 ja 1956 oli käytössä myös Oslon Talviolympialaisia edeltäneiden Eurooppa-kriteeriottelunsa hävinneille maille omat nk. Häviäjien Talviolympialaiset mitkä vastasivat käytännössä B-sarjaa MM-arvoltaan ja joista oli mahdollisuus tietenkin nousta A-sarjaan pelaamaan joskin jälleen niitäkin olisivat silloisten sääntöjen mukaan määrittäneet nousun ja putoamisen osalta Eurooppa-kriteeriottelut.

Vuoden 1956 Cortina d' Ampezzon Talviolympialaisten nk. Häviäjien Olympialaiset olivat toisaalta taas suurilta osin Saksan Yhteisjoukkueesta joitakin yksittäisiä pelaajia lukuun ottamatta kieltäytyneen Itä-Saksan käytännössä järjestämät pienkisat koska suurin osa Häviäjien Olympialaisiin kutsutuista maista kieltäytyivät tulemasta niihin huolimatta Eurooppa-kriteeriottelujensakin tappioista ja ainoat muut maat niissä olivat vain Norja ja Belgia.

Ja joinakin vuosina sarjamuotoisten turnausten aikana oli ollut tietenkin Lohdutussarja Talviolympialaisissa ja tietenkin Talviolympialaisten Sijoitusottelut.

Seuraavaan viestiin laitan vielä Punakoneen voittoisan miehistön ja sen arvosanan mitä ei ollut helppoa päättää sillä vaikuttavuudestaan huolimatta se ei vain olisi paljoa parempaa arvosanaa voinut saada kuin mitä se tulisi saaman ainakaan omasta mielestäni.

 

[Thusberg]

Laitan tähän siis Neuvostoliiton miehistön ja arvosanat vuoden 1988 Calgaryn Talviolympialaisten osalta.

Tässä tulee Punakone vuosimallia 1988:

Maalivahdit: Sergei Mylnikov, Jevgeni Belosheikin ja Vitalijs Samoilovs

Puolustajat: Alexei Kasatonov, Vjatseslav Fetisov, Ilja Bjakin, Sergei Starikov, Igor Stelnov, Aleksei Gusarov ja Igor Kravchuk

Hyökkääjät: Sergei Makarov, Igor Larionov, Vladimir Krutov, Sergei Svetlov, Alexander Mogilny, Sergei Jashin, Vjatseslav Bykov, Andrei Homutov, Anatoli Semjonov, Valeri Kamenski, Alexandar Kozevnikov, Andrei Lomakin ja Alexander Chernykh

Päävalmentaja: Viktor Tihonov

Varapäävalmentaja: Vladimir Jursinov

Apulaispäävalmentaja: Igor Dmitrijev

Ja tässä arvosanat:

Arvosana turnauksen osalta vuonna 1988: 9,5/10

Arvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 10-/10

 

[Thusberg]

Vuoden 1988 Calgaryn Talviolympialaiset olivat aikanaan melkoisen merkittävä satsaus kaikkiaan televisio-oikeudellisesti ympäri maailmaa. Yleisradion omaksi loppusummaksi Talviolympialaisista 1988 ja niiden televisioinnista koitui yhteensä 5 miljoonaa markkaa. Silloin tosin tästä summasta vain 1,2 miljoonaa markkaa oli itse Talviolympialaisten varsinaista TV-oikeusmaksua ja lopulta itse muita kustannuksia tuotantokulujen lisäksi 3,8 miljoonaa markkaa.

Jääkiekon hintalapun osuuden arveltiin olevan YLE:n maksamasta summasta mitä tahansa 100 000-250 000 markan väliltä. Kesäolympialaisten kohdalla samana vuonna summat olivat Yleisradiolle niin kokonaisuudessaan kuin lajeittainkin huomattavasti näitä suuremmat.

 

[Espen]

Hämmästyttävää oli, että vaikka Suomi oli nyt ilman jotakin todella järkyttävää mokaa kuten vaikkapa doping-käryä varmistanut olympiamitalin itselleen ensimmäistä kertaa niin tavallaan sitä ei tunnuttu tajuavan. Toki säännöistä perillä olevat uskoivat nyt melkoisen jännityksen olevan käsillä enää siitä, että mikä mitali tulisi.

Mitali varmistui lopulliseksi vasta kun 26.päivä Kanada kaatoi Länsi-Saksan. Eli juuri ennen Suomi-Tsekkoslovakia -ottelua.

 

[Thusberg]

Vuoden 1988 Thayer Tutt Trophyn ja Calgaryn Talviolympialaisten muodostama Kiekkovuosi Special on nyt saatu pakettiin!

Mahdollisesti tulevaisuudessa tulee ehkä vielä tehtyä noita vuosien 1992-1993 MM-kisojen juttuja mahdollisilla vuoden 1992 Albertvillen Talviolympialaisten kirjoituksilla tai ehkä jonkun muun maajoukkueen vuosikertahistoriaakin kirjoitettua.

Mahdollisesti toki muultakin vuodelta ja uudemmalta aikakaudeltakin saatan kirjoittaa asiaa. Tai tehdä Kiekkovuoden kaltaisen toikin vaikkapa NHL-kiekosta kun sitäkin mietin pitkään ennen päätymistä juuri Thayer Tutt Trophyyn ja Calgaryn Talviolympialaisten 1988 kirjoitukseen.

Omaa nettisivua tai kirjaakin olen miettinyt kun mukavaa palautetta on tullut. Ja mahdolliselle nettisivulle tulee sitten ehkä enemmänkin laitettua noita taustatietoja ja asioita kun välillä puskee aika pahasti tuota 503:n Virhettä ruutuun.

Ainoa harmi mikä itselläni on ollut niin on ollut ajoittainen valtava kiire mikä on syönyt tältä aika paljon tekoaikaa kuten myös muultakin alun perin aikomaltani katsausprojektilta muun muassa GET-Ligaenin osalta.

Ihan hetkeen en ehkä ole laittamassa myöskään mahdollisesti noita vuoden 1992 MM-kisojen tai Talviolympialaisten tai vuoden 1993 MM-kisojen Kiekkovuosien tai vastaavien toikkien käsittelyä koska niissä käsiteltävät maamäärätkin nousevat aika reippaasti vaikkakin kiitos Eliteprospectsin, El Mundo Deportivon, Johannesburg Starin ja muutaman ulkomaan lehden muutamista tähän asti epäselvien kokoonpanojen joukkueista löytyisivät nyt kokoonpanot päävalmentajineen päivineen.

Vuoden 1992 MM-joukkueista ainoastaan alemman C-sarjan osalta Turkin kokoonpanoja en tiedä toistaiseksi...

Laitan tähän vielä loppujärjestyksen ja periaatteessa vuoden 1988 yhteisen rankingin yhdistetyn Calgaryn Talviolympialaisten ja Thayer Tutt Trophyn 1988 osalta:

1. Neuvostoliitto yhteisenä 1988 Calgaryn Talviolympialaisten yhteisenä olympiavoittajana ja maailmanmestarina
2. Suomi 1988 Calgaryn Talviolympialaisten yhteisenä olympialaisten ja maailmanmestaruuskilpailujen hopeamitalistina
3. Ruotsi 1988 Calgaryn Talviolympialaisten yhteisenä olympialaisten ja maailmanmestaruuskilpailujen pronssimitalistina
4. Kanada
5. Länsi-Saksa
6. Tsekkoslovakia
7. Yhdysvallat
8. Sveitsi
9. Itävalta
10. Puola
11. Ranska
12. Norja
13. Italia Thayer Tutt Trophyn voittajana, kultamitalistina, mestarina ja parhaimpana Talviolympialaisten ulkopuolisista maista vuonna 1988
14. Japani Thayer Tutt Trophyn hopeamitalistina ja tavallaan myös 13:sta maa Talviolympialaisissa 1988 mikäli Olympiakarsijan status laskettaisiin kisoihin kuuluvaksi sijoitukseksi, mutta muutoin tietenkin vain toiseksi paras maa Italian voitettua Thayer Tutt Trophyn
15. Alankomaat Thayer Tutt Trophyn pronssimitalistina joten se oli tavallaan kolmanneksi paras maa Talviolympialaisten ulkopuolisista maista vuonna 1988 Japanin ollessa toiseksi paras maa Talviolympialaisten ulkopuolisista maista vuonna 1988
16. Itä-Saksa
17. Jugoslavia
18. Kiina
19. Romania
20. Bulgaria
21. Pohjois-Korea
22. Unkari
23. Tanska
24. Australia joka oli tietenkin huonoin kaikista maista tavallaan vuoden 1988 kansainvälisen rankingin mittapuulla.

Aika lailla vuoden 1988 rankingin mukaiset sijoitukset joskin ainoastaan hyvin selvää oli vain Neuvostoliiton ykköspaikka ja Australian viimeinen paikka ja muilla mailla oli jopa lukematontakin liikehdintää eri sijoitusten välissä sinällään. Yllättäviäkin sijoituksia nähtiin vuonna 1988 kaiken kaikkiaan ja yllättävän moni Thayer Tutt Trophyn maa olisi voinut pelata myös Talviolympialaisissa 1988 mikäli sinne olisi päässyt pelaamaan.

Tähän toikkiin saa edelleen toki mielellään lähettää juttuja, muistoja ja asiatekstejä Calgarya 1988 tai Thayer Tutt Trophya 1988 koskien joten edelleen sana on vapaa!

 

[Thusberg]

Niin taisikin olla, että mitali varmistui vasta sittenkin.

Kiitos Espen!

 

[Viltsu]

Vuonna 1988 Suomi valmistautui Calgaryn Talviolympialaisiin ennen kaikkea ristiriitaisen ja odottavan luottavaisten tunnelmien ristitulessa. Valmennus oli vaihtunut Pentti Matikaiseen ja Hannu Jortikkaan mitä pidettiin melkoisena yllätyksenä ja mikä aiheutti melkoisen liittotason porun ja kohun enimmäkseen julkisuudelta piilossa.

Monet liiton pomot olisivat halunneet vallan toiset nimet ja jostakin syystä Matikaisen nimi ei tuntunut mahtuvan monenkaan liittopomon pitkällekään listalle ainakaan päävalmentajaksi. Ja kun sitten mahtuikin niin sen jälkeen pitkin tulevia Calgaryn Talviolympialaisia ja aina melkein suurimpaan onnenhetkeen asti Matikainen tuntui olevan jonkinlaisena silmätikkuna ehkä myös olemuksensakin takia. Mene ja tiedä.

Päävalmentajaksi olisi haluttu monia muita miehiä ja ne vaihtelivat aina Sisu Teamin päävalmentaja Kaj Matalamäestä vuoden 1986 Sisu Teamin päävalmentaja Juhani Tammiseen ja aina Esko Nokelaiseen saakka. Varapäävalmentajaksi Jortikan tilalle haluttiin Tamminen tai sitten Sisu Teamin vuoden 1986 varapäävalmentaja Erkka Westerlund.

Lopulta kuitenkin Kalervo Kummola runnoi mielensä mukaisen valinnan ja vastentahtoinen hyväksyntä tuntui olevan vaikeaa saavuttaa Matikaisen osalta valinnan jälkeen. Matikaisen ja Jortikan valmentamalle Suomen joukkueelle ennustettiin joko menestystä tai sitten vaikeuksia. Välillä ei tunnuttu odottavan mitään.

Niin, Matikainen-Jortikka vastaehdokkaana oli kaksikko Nokelainen-Westerlund, joka olisi mieluisampi valinta suurimmalle osalle liiton johtoa.Kummola kuitenkin runnoi oman valintansa läpi ja näin Matikainen-Jortikka tuli valituksi. Tuohon aikaan liiton johto oli edelleen hieman epäyhtenäinen, kuten oli ollut jo pitkään.

 

[Viltsu]

Ja mitä tulee Leijonien joukkueeseen Calgaryn olympiakisoissa, Matikainen painotti valinnoissaan, ei niinkään yksilöitä, vaan rooleja ja joitakin seurakokonaisuuksia. Lisäksi Matikaisen tehtävää "helpotti" muutamien kokeneiden pelaajien suorat kieltäytymiset maajoukkueesta. Esimerkkeinä vaikkapa Hannu Virta, Pekka Järvelä ja Risto Jalo. Muutamat kokeneet ja nimekkäät pelaajat Matikainen jätti kylmästi kokonaan ulos, kuten Arto Javanainen, Matti Hagman ja Risto Siltanen. Kari Jalonen olisi todennäköisesti ollut mukana, jos Jalosen tuolloinen joukkue Skellefteå ei olisi pelannut samaan aikaan sarjapelejä.

Susi-Lehtonen-Mikkolainen oli Tapparan seuraketju, samoin tuttu pari IFK:sta oli Laitinen-Tuomisto, joiden väliin sijoitettiin kisoissa Keskinen. Suomen pakisto oli kisoissa kovaa, osin jopa NHL-tasoa. Eloranta, Blomqvist ja Ruotsalainen olivat käytännössä NHL-tason pakkeja. Ruotanen, Saarinen ja Virtanen jo kokeneita arvokisapelaajia. Nuoret Lumme ja Numminen olivat tulevaisuuden NHL-pakkeja.

 

[Thusberg]

Vuoden 1988 Jugoslavian maajoukkueen pelijäsenet Thayer Tutt Trophyn pelaajien osalta tulikin löydettyä melko pitkään kestäneen etsinnän jälkeen. Jälleen tuttuun tapaan suurin osa Crvena Zvezda na Hokej Ledun jäsenistä olivat tuttuja sloveenipelaajia ja Jesenicen seurasta Jugoslavian Liigan osalta puhuttaessa.

Toki muitakin kansallisuuksia pelaajien osalta oli mukana ja muutama tulevaisuuden huippupelaaja ja Slovenian itsenäisen jääkiekkoalkutaipaleen pelaaja teki debyyttinsä juurikin Thayer Tutt Trophyssa 1988. Maajoukkuekapteenina toimi edelleen tuttuun tapaan Mustafa Besic.

Tässä kuitenkin Crvena Zvezda na Hokej Ledu vuosimallia 1988:

Maalivahdit: Cveto Pretnar, Dominik Domine Lomovsek, Darko Dare Prusnik ja Klemen Ticar

Puolustajat: Marjan Kozar, Bojan Kelih, Drago Mlinarec, Diko Stevic, Tom Jug, Boris Kuncic ja Ales Kalan

Hyökkääjät: Toni Tislar, Marko Smolej, Simon Smolej, Andrej Razinger, Edo Hafner, Zvone Zvonko Suvak, Matjaz Kopitar ja Mustafa Besic

Päävalmentaja: Urheiluintendentti K. Momcilo

 

[Thusberg]

Ei sinänsä mitään vuoden 1988 Thayer Tutt Trophyyn tai Calgaryn Talviolympialaisiin liittyvää asiaa, mutta tuli sitten löydettyä tuossa vähän aikaa sitten mahdollisesti tulevan tai ehkäpä omalle nettisivulle siirtyvän vuoden 1992 MM-kisojen läpikäynnistä ja siitä puhuttaessa joukkueista viimeisen puuttuvan maan eli Turkin joukkueen miehistö.

Pitkään oli kyllä ongelmia aivan kaikkien pelaajien löytämisessä ja lisäksi osalla pelaajia oli väärin merkityt pelipaikat ja joillakin pelaajilla oli käytössään vain henkilön toinen nimi tai sitten lempinimi jota kyseessä ollut henkilö itse yleisesti käytti yleisenä kutsumanimenään nimenomaan turkkilaiseen tapaan.

Parikymmentä pelaajaa Turkilla oli vuonna 1992 käytössään ja sitten lisäksi pelaaja-valmentajana toimi Ali Mustafa Koc ja päävalmentajana toimi kanadalainen Turkin Suurlähetystössä jääkiekon ulkopuolella töissä ollut Rino Ouellette.

Pelipaidoista puhuen Turkilla oli vuonna 1992 hyvin samanlainen pelipaita kuin nykyään joskin yleisvärisävy oli tummempi ja aivan alun perin Turkilla piti olla käytössään mustat pelipaidat missä olisi ollut Turkin lippu tai Turkin Jääkiekkoliiton tunnus, mutta tavalliseen punaiseen ja valkoiseen tummemmalla sävyllä päädyttiin alkuperäisen ehdotuksen jäätyä joukkueen harjoituspaidoiksi ja Türkiye Süper Ligin eli maan jääkiekkoliigan All-Stars-pelin pelaajien käyttämäksi.

Hajanaisesti löytyi noita pelaajien nimiä ympäri nettiä eri turkkilaisista lehdistä ja isommin Buz Hokeyi-sivustolta.

 

[Thusberg]

Vuoden 1988 Thayer Tutt Trophyssa pelanneista maajoukkueista kokonaan pelaajistonsa osalta löytyi Tanskan maajoukkue. Vuonna 1988 Jään Valkoiset Leijonat ja välillä tietenkin Jään Punaiset Leijonat pelasivat vaikean, loukkaantumisia täynnä olleen, turhauttavan ja oikeastaan lähes unohdettavan huonon turnauksen jonka päätöksenä oli olla melkein huonoin maajoukkue sinä vuonna koko MM-ohjelmaa arvioiden kun kyseisenä vuonna ei Calgaryn Talviolympialaisia ja Thayer Tutt Trophya huomioimatta muita turnauksia pelattu.

Epätoivoa lisäsivät myös Danmarks 1. Divisionin omat kieltäytymiset maajoukkuepaidasta vaikka kaikkiaan toki pelaajia melko monta olikin mukana korkeimmasta silloisesta sarjatasosta puhuttaessakin maajoukkueeseen. Myöskään loukkaantumiset kesken kisojen eivät voineet olla vaikuttamatta lopputulokseen ratkaisevastikin.

Jään Valkoiset Leijonat joutuivat ottamaan maajoukkueeseensa loukkaantuneiden pelaajien tilalle Danmarks 2. Divisionin eli silloisen toiseksi korkeimman sarjatason pelaajia parhaasta mahdollisesta muusta seurasta eli käytännössä 2. Divisionin sarjavoittajan seurasta eli Hellerup IK:sta tai HIK:sta täyttämään loukkaantuneiden pelaajien paikan kisoissa.

Muutama elintärkeä kisoihin alun perin kutsumaton pelaajakin tuli mukaan lopulta kun perseileville valmentajille saatiin älyä päähän edes jonkin verran lisää.

Siltikin muun muassa George Galbraithin ja Sandor Neumannin peliminuutit jäivät turnauksessa myöhäisen kutsun takia erittäin vähiin vaikka eivät he mitään aivan parhaimpia torjujia myöskään olleet. Etenkään Neumann vielä tuolloin. Hyökkääjäpuolella myöskin Sören Huusin myöhäinen tulo turnaukseen jätti peliminuutit melko vähiin.

Muutama alkuperäinen nuori ehdokaspelaaja kuten Poul B. Andersen, Jan Lyö Kristensen ja Zoltan Neumann jäivät rannalle turnauksesta pitkälti nuoren ikänsä takia ja koska sentään joitakin riittävän kokeneita varauspelaajia saatiin mukaan.

Myös veteraanipelaajia kuten esimerkiksi Ivan Halberg ja Bent Hansen vuoden 1985 Tanskan MM-joukkueesta pääsi vielä mukaan kuin muita potentiaalisia pelaajia ei enää ollut jäljellä otettavaksi ja epätoivo oli kisojen alla suuri.

Halberg oli jo 35-vuotias iältään ja Hansen oli vuoden nuorempi kuin Halberg eli 34-vuotias tuolloin. Tanskassa Thayer Tutt Trophyn otteluja selostettiin myös televisioon ja erillisiä televisioon tehtyjä jääkiekkokoostevideoitakin oli olemassa Thayer Tutt Trophysta tuolta vuodelta 1988.

Televisiolähetysten kommentaattorina toiminut Per Holten Möller nousikin sittemmin Jään Valkoisten Leijonien päävalmentajaksi vuodeksi 1989 kun Tanskan Kiekkoliitto sai tarpeekseen Frank Barthin ja Dana Barbinin toilailuista ja virheistä.

Valitettavasti eropäätös tuli vain juuri ennen vuoden 1989 B-Sarjan MM-kisoja heille ja siten Per Holten Möller sai aika mahdottoman tehtävän hoitaakseen vain päivien kokemuksella tilanteesta kun Barthin ja Barbinin erottaminen olisi pitänyt järkevästi hoitaa jo vuoden 1988 puolella tai edes kuukausia aiemmin vuoden 1989 puolella.

Tässä siis Jään Valkoiset Leijonat vuodelta 1988:

Maalivahdit: Henrik Jensen, George Galbraith ja Sandor Neumann

Puolustajat: Jesper Duus, Jesper Hille, John Iversen, Morten Kristensen, Lars Kokfeldt, Arne Tranholm, Knud Thomsen, Michael Faber, Flemming Christensen ja Christian Juul-Jensen

Hyökkääjät: Jens Nielsen, Kenneth Henriksen, Jan Larsen, Kim Andersen, Sören Clausen, Arne Schultz, Sören Tauson, Ivan Halberg, Bent Hansen ja Sören Huus

Päävalmentaja: Frank Barth

Varapäävalmentaja: Dana Barbin

 

[Thusberg]

Myös pari uutta pelaajaa on löytynyt muun muassa Italian maajoukkueeseen vuoden 1988 Thayer Tutt Trophyn osalta kuten esimerkiksi Santino Pellegrino ja John Bellio vaikka harmittavasti koko joukkuetta en ole löytänyt vielä tuolloisen Sinikoneen tai Sinisen Koneen osalta. Voi vielä kauankin kulua ennen kuin aivan kaikki pelaajat joukkueineen löytyvät.

Tulevassa kuussa eli toukokuussa tai sitten kesän kunniaksi kesäkuusta tai milloin tahansa siitä eteenpäin pitää päättää vielä noista vuosien 1992-1993 MM-kisojen toikeista lisättynä mahdollisilla NHL-kausien 1985-1986 ja 1986-1987 muistotoikeilla ja myös yhtä mahdollisesti sisältäen Albertvillen Talviolympialaisten 1992 toikin ja niiden kohtaloista.

Mahdollisesti ja melko todennäköisestikin näistä ensimmäinen tulossa oleva toikki olisi Albertville 1992. Tosin en ole vielä päättänyt, että teenkö ne toikit tänne palstalle vai teenkö niille oman nettisivun...

Olen kovin kahden vaiheilla vielä toistaiseksi.

 

[Thusberg]

Osin vielä ainakin toistaiseksi Jatkoajan puolella kirjoittamisen kannalla olen ainakin siinä mielessä, että en ole vielä kokeillut vastaavan tai vastaavanlaisen Kiekkovuosi-tyylin toikin tekemistä NHL:n puolelle. Tiedä sitten vielä noista juttujen pituuspuolesta kun välillä tuo Virhe 503 on niissä vieraillut valitettavankin paljon niin ne sitten saattavat olla lyhyempiä näihin maajoukkuepuolen toistaiseksi kirjoitettuihin Kiekkovuosiin nähden.

Toisaalta NHL:n pelejä on aikanaan vaihtelevasti nähty Suomessa ilman HTV:nkin tai muun toimijan lähetyksiä ensin YLE:llä ja sittemmin Kolmoskanavalla vaikka esimerkiksi noista 1985-1986 ja 1986-1987 puolen tv-peleistä ei niin hirveästi varmaankaan itsessään tule kirjoitettua kun kyseessä on enemmänkin joukkueen kokonaisvastaiset arviot kyseessä.

Ans kattoo vielä!