Calgaryn Olympialaiset + AGPO Thayer Tutt Trophy – kiekkovuosi 1988 special

Thusberg · 07.01.2016 klo 22.09

Ja tässä tuleekin joukkue DDR:n osalta joka varsinaisesti pelasi vuoden 1988 Thayer Tutt Trophyssa:

Maalivahdit: Rene Bielke ja Ingolf Spantig

Puolustajat: Thorsten Deutscher, Olf Engelmann, Joachim Lempio, Dieter Frenzel, Uwe Geisert, Reinhardt Fengler ja Jochen Hördler

Hyökkääjät: Guido Hiller, Ralf Hantschke, Jens Feller, Hubert Hahn, Jörg Handrick, Harald Kuhnke, Sven Prusa, Friedhelm Bögelsack, Thomas Graul, Stefan Steinbock, Jan Schertz ja Mario Naster

Ennen päävalmentajien laittoa todettakoon, että Rene Bielken ja Egon Schmeisserin kisapassit jätettiin leimaamatta ja he jäivät turnaukseen reservipelaajiksi parhaimman Thayer Tutt Trophyn maajoukkueleirin puolustajan ja hyökkääjän eli Thorsten Hanuchin ja Andreas Ludwigin kanssa.

Lopulta päävalmentajat eivät kaivanneet heistä yhtäkään kisoihin mikä yleensä täpötäyttä joukkuetta pitäneen DDR:n osalta oli hieman outoa, mutta kuvasti myös yleistä maan kiekkotason vajoamista ja henkisen tason ongelmia.

Turnauksen paras pelaaja tehopisteiltään joukkueen sisäisessä pistepörssissä oli Guido Hiller ja muutoin paras pelaaja kentällä yleisesti heti Italian Supertähtien jälkeen turnauksessa ja Hollannin Henk Hilleä huomioimatta oli Mario Naster.

Laitan vielä päävalmentajat alle:

Päävalmentaja: Joachim Ziesche

Varapäävalmentaja: Hartmut Nickel

Thusberg · 08.01.2016 klo 01.22

Ennen Länsi-Saksan maajoukkueen käsittelyä Calgarysta 1988 ajattelin ehkä hieman turnaustoikin ulkopuolisesti, mutta kuitenkin silti hieman DDR:n yleistä kiekkohistoriaa sivuten muutenkin laittaa seuraaviin viesteihin noita DDR:n maajoukkuekokoonpanoja vuoden 1968 Talviolympialaisista aina vuoden 1984 Thayer Tutt Trophyyn ulottuvalle aikajaksolle saakka.

Erityisen painava syy laittaa noita kokoonpanoja oli tosiaan se arvo minkä Itä-Saksa olisi halutessaan voinut antaa kiekkomaailmalle, mutta kieltäytyi sitä antamasta etenkin vuosina 1972-1984. Lisäksi myöskään mahdollisiin Kiekkovuosien toikkien jatko-osiin en ajatellut laittaa noita liian vanhoja kokoonpanoja niin laitan ne nyt sitten mieluummin vaikka tänne tähän toikkiin.

Vuonna 1968 Grenoblen Talviolympialaisiin tultaessa maa oli putoamassa vuodeksi 1969 sääntöjenmukaisesti B-sarjaan. Maajoukkue mietti pitkään pelaavansa jälleen kerran Saksojen Yhteisjoukkueena, mutta kieltäytyi hyvin viimeisellä hetkellä siitä kunniasta.

Tässä kuitenkin viimeisen maajoukkueleirin kokoonpano DDR:n osalta jonka miehistöstä osa olisi valittu myös mahdolliseen Saksojen Yhteisjoukkueeseen vuoden 1968 Talviolympialaisiin Ranskan Grenobleen:

Maalivahdit: Peter Kolbe, Klaus Hirche ja Dieter Pürschel

Puolustajat: Frank Braun, Manfred Buder, Dieter Dewitz, Dieter Kratzsch, Ulrich Noack, Helmut Novy, Dietmar Peters, Wolfgang Plotka, Wilfried Sock ja Dieter Voigt

Hyökkääjät: Lothar Fuchs, Bernd Hiller, Bernd Karrenbauer, Kurt-Michael Meisel, Wolfgang Mucha, Hartmut Nickel, Rüdiger Noack, Bernd Poindl, Peter Prusa, Wilfried Rohrbach, Franz Winkler, Dietmar Zahn ja Joachim Ziesche

Päävalmentaja: Rudolf Rudi Schmieder

Thusberg · 08.01.2016 klo 01.30

Vuoden 1968 Grenoblen Talviolympialaisiin Itä-Saksa eli DDR sai vastaansa Jääkarhut eli Norjan Olympiakriteeri-otteluun jonka DDR voitti lopulta 3-1. DDR pääsi siis pelaamaan varsinaista Talviolympiaturnausta kun taas Jääkarhut joutuivat pelaamaan Olympialaisten Sijoitussarjaa.

Ennen Norjaa vastaan pelattua peliä ja muutenkin ennen Talviolympialaisia DDR menetti maalivahtinsa Peter Kolben ilmeisesti loukkaantumisen tai jonkin muun syyn takia ja Dieter Kratzsch vaihdettiin puolustajan paikalta hyökkääjäksi. Yllättävän monikin pelaaja lopulta jäi saapumatta DDR:n riveihin maan ainoaksi jäänyttä Talviolympialaisturnausta varten.

Tällainen oli DDR:n kokoonpano Norjaa vastaan pelattuun Olympiakriteeri-otteluun 4.2.1968:

Maalivahdit: Klaus Hirsche ja Dieter Pürschel

Puolustajat: Manfred Buder, Helmut Novy, Dietmar Peters, Wolfgang Plotka, Wilfried Sock ja Dieter Voigt

Hyökkääjät: Lothar Fuchs, Bernd Hiller, Bernd Karrenbauer, Dieter Kratzsch, Rüdiger Noack, Hartmut Nickel, Bernd Poindl, Peter Prusa ja Joachim Ziesche

Päävalmentaja: Rudolf Rudi Schmieder

Thusberg · 08.01.2016 klo 01.45

Varsinaiset Talviolympialaiset vuonna 1968 jäivät DDR:n osalta Ranskan Grenoblessa kaikkiaan hyvin huonoiksi ja ehkä senkin syyn takia aluksi 1970-luvulla DDR jätti osallistumatta Talviolympialaisiin jopa pienen myötätunnon ja ymmärryksen ansaitsevana joukkueena, mutta myöhemmin 1980-luvulle tultaessa sellainen oli vain huono ja poliittinen tekosyy olla osallistumatta kapitalistisiin peleihin.

DDR pelasi turnauksessa kaikille häviävänä joukkueena ja se oli ikävää katsottavaa. Lähinnä pelit Suomea ja Länsi-Saksaa vastaan jäivät ainoiksi hyviksi peliksi myös osittain hyvin Yhdysvaltoja ja Ruotsia vastaan pelattuja peleä huomioimatta Talviolympialaisissa 1968 DDR:n osalta. Maajoukkueesta DDR:n osalta puuttui lukuisia hyviä pelaajia ja edelleen parhaimmaksi maalivahdiksi koskaan etenkin jälkikäteen sanottu Peter Kolbe. Ainoa lisäys Olympiakriteeri-ottelun jälkeen Talviolympialaisiin oli vain puolustajana pelannut Ulrich Noack. Samoin Dieter Kratzsch pidettiin hyökkääjän pelipaikalla turnauksessa.

DDR hävisi ottelunsa Neuvostoliitolle 0-9, Kanadalle 0-11, Ruotsille hyvästä alusta huolimatta 2-5, Tsekkoslovakialle 3-10, Suomelle niukasti 2-3, Yhdysvalloille jälleen hyvästä alusta huolimatta 4-6 ja lopulta niukasti Suomen ottelun tapaan kaikkiaan hyvin pelatun pelin jälkeen erillisesti ja entisen historian tuntien hieman huvittavasti Länsi-Saksalle 2-4. DDR oli Talviolympiaturnauksen viimeinen ja Talviolympialaisten kokonaistaulukossa vuonna 1968 8:s.

Tässä kuitenkin kokoonpano DDR:n osalta vuodelta 1968 Talviolympialaisista:

Maalivahdit: Klaus Hirsche ja Dieter Pürschel

Puolustajat: Manfred Buder, Helmut Novy, Dietmar Peters, Wolfgang Plotka, Wilfried Sock, Dieter Voigt ja Ulrich Noack

Hyökkääjät: Lothar Fuchs, Bernd Hiller, Bernd Karrenbauer, Dieter Kratzsch, Rüdiger Noack, Hartmut Nickel, Bernd Poindl, Peter Prusa ja Joachim Ziesche

Päävalmentaja: Rudolf Rudi Schmieder

Thusberg · 08.01.2016 klo 02.08

Vuonna 1972 DDR eli Itä-Saksa kieltäytyi yllättäen viime hetkellä lähettämästä omaa maajoukkuettaan Japanin Sapporossa pidettäviin Talviolympialaisiin.

Viralliset syyt kielivät talousvaikeuksista, mutta jo tuolloinkin epäiltiin poliittisia syitä ja etenkin kun samana vuonna oli tavallaan jo tunnustettu muutenkin poliittisesti ja valtiollisesti erillinen Itä-Saksa samanaikaisesti kuin myös Länsi-Saksakin.

Muodon vuoksi ennen kieltäytymistä Yhdistetyn Saksan joukkueesta DDR:n jääkiekkomaajoukkue piti mahdollista viime hetken muutosta silmällä pitäen viimeisen maajoukkueleirin.

DDR:llä olisi voinut olla annettavaa turnaukseen vaikka tietenkin se tulikin B-sarjasta pelaamaan Talviolympialaisiin vuoden 1971 Jääkiekon B-sarjan MM-kilpailujen kolmannen tilan turvin. Se tila olisi riittänyt myös Talviolympialaisiin Japaniin.

DDR:n päävalmentajana oli tuolloin mahdollisena pelaajana liian vanhana pidetty, mutta hyvinkin nuorena päävalmentajana pidetty Joachim Ziesche.

Varapäävalmentaja tuolloin oli myöskin tuolloin liian vanhana pelaajaksi pidetty, mutta hyvinkin nuorena varapäävalmentajana pidetty Klaus Hirsche jota oli kutsuttu peliuransa aikana Mustanaamioksi DDR:n pelaajien ja etenkin maalivahtien usein käyttämän maskinaamion värin mukaan.

Hirschellä se oli ollut ymmärrettävästi musta siinä missä Peter Kolbella oli ollut vihreä tai hyvinkin pelottavasti mustan ja valkean pääkallon sisältävä maski ja joskus hyvin harvoin musta maski keltaisella salamakuviolla lisättynä. Ja joillakin muilla DDR:n maalivahdeilla maskit olivat ainakin punaisia tai keltaisia.

Hirsche oli myös tiettävästi ensimmäinen jääkiekkomaalivahti joka säännöllisen säännöllisesti piti aina maalivahtina peleissään maajoukkueessa naamaria ja toimi jääkiekon omanlaisenaan pioneerina myöskin. Mielenkiintoista joukkueen viimeisen maajoukkueleirin osalta oli pelaajista yleensä puolustajana tunnetun Helmut Novyn pelaaminen hyökkääjänä.

Tällainen oli DDR:n viimeisen maajoukkueleirin kokoonpano ennen oletettua lopullista pelaajavalintaa vuoden 1972 Talviolympialaisiin:

Maalivahdit: Wolfgang Fischer, Roland Herzig, Hans-Joachim Hurbanek ja Stepan Talakovics

Puolustajat: Frank Braun, Peter Domko, Harald Felber, Bernd Karrenbauer, Dietmar Peters, Heinz Pöhland, Hans Schmidt, Hartwig Schur ja Ralf Thomas

Hyökkääjät: Rolf Bielas, Jürgen Breitschuh, Dieter Huschto, Reinhard Karger, Rainer Mann, Kurt-Michael Meisel, Wolfgang Mucha, Hartmut Nickel, Rüdiger Noack, Helmut Novy, Roland Peters, Peter Prusa, Joachim Schiller, Peter Slapke, Joachim Stasche, Dietmar Zahn ja Rainer Patschinski

Päävalmentaja: Joachim Ziesche

Varapäävalmentaja: Klaus Hirsche

Thusberg · 08.01.2016 klo 02.53

DDR:n vetäytymistä pidettiin harmillisena vuoden 1972 Talviolympialaisista, mutta epäuskoisuus oli yleistä kansainvälisissä jääkiekkopiireissä kun DDR päätti pelata Jääkiekon B-sarjan MM-kilpailuissa vuonna 1972 Romaniassa.

Romaniassa pelattiin mielenkiintoisen poikkeuksellisesti myös vuoden 1972 C-sarjan MM-kilpailut jääkiekossa kun Itävalta, Italia, Kiina, Bulgaria, Unkari, Tanska ja Hollanti eivät kyenneet niitä järjestämään. Romaniassa pelatuista kilpailuista putosi suoraan Ranska koska sen maajoukkue boikotoi omaa valmennusjohtoa ja maan omaa varsin heikkotasoista jääkiekkoliittoa vuoden 1972 Talviolympialaisiin pääsemättömyyden johdosta.

Romaniassa pelasi mielenkiintoisesti myös itse hallitseva Talviolympialaisten hopeamitalisti Yhdysvallat. Sitä ja DDR:ää pidettiin selvimpänä pääsemään vuoden 1973 MM-kilpailuihin Neuvostoliiton Moskovaan, mutta lopulta ne molemmat floppasivat kisansa tietyllä tapaa kun takaa ohi meni molemmista Puola.

Muutama tärkeä pelaaja kieltäytyi ennen kisoja osin harmituksestaan olympiapaikasta ja sen menettämisestä johtuen ja muutama pelaaja myös oli jälleen mukana vain reservipelaajana. Helmut Novy palasi tavalliselle pelipaikalleen puolustajaksi kisoihin ja Bernd Karrenbauer palasi pelipaikalleen hyökkääjäksi.

Reservipelaajiksi nimettiin DDR:n joukkueeseen maalivahdit Wolfgang Fischer ja Stepan Talakovics, puolustaja Heinz Pöhland ja hyökkääjä Jürgen Bretischuh. Maajoukkuekapteenina vuoden 1972 B-sarjan MM-kilpailuissa toimi Rainer Patschinski ja maajoukkuekapteeniksi Patschinski oli alustavasti nimetty myös Talviolympialaisiin Sapporoon vuonna 1972.

DDR voitti juuri tuoreet Talviolympialaiset järjestäneen Japanin 7-1, niukasti Jääkarhut eli Norjan 5-2, vielä Norjaakin niukemmin ja osin pelkällä onnellakin erittäin fyysisesti tiukkaotteisen ja jäähyjä täynnä olleen ottelun Jugoslaviaa vastaan 4-3, hävisi Yhdysvalloille niukasti maalein 5-6, palasi voittojen tielle Romaniaa eli kisaisäntiä vastaan voittamalla sen maalein 8-3 ja hävisi oman viimeisen ja samalla koko vuoden 1972 Jääkiekon B-sarjan MM-Kilpailujen ottelun Puolalle maalein 2-3. DDR oli siis B-sarjan kolmas ja jäi Yhdysvaltojen kanssa nöyryyttävästi jatkamaan B-sarjan taivaltaan.

Tässä kuitenkin pelaajat vuoden 1972 B-sarjasta Romaniasta ja tällä kokoonpanolla DDR olisi kaikkein oletetusti pelannut vuoden 1972 Sapporon Talviolympialaisissa Japanissa mikäli joukkue olisi sinne aikanaan mennyt:

Maalivahdit: Roland Herzig ja Hans-Joachim Hurbanek

Puolustajat: Frank Braun, Peter Domko, Helmut Novy, Dietmar Peters, Hans Schmidt, Hartwig Schur ja Ralf Thomas

Hyökkääjät: Rainer Patschinski, Rolf Bielas, Dieter Huschto, Reinhard Karger, Bernd Karrenbauer, Hartmut Nickel, Rüdiger Noack, Roland Peters, Peter Prusa, Joachim Schiller, Peter Slapke ja Joachim Stasche

Päävalmentaja: Joachim Ziesche

Varapäävalmentaja: Klaus Hirsche

Thusberg · 08.01.2016 klo 03.34

Vuonna 1976 Talviolympialaisiin Itävallan Innsbruckiin valmistautunut DDR:n eli Itä-Saksan maajoukkue joutui hieman ennen Talviolympialaisia jälleen toteamaan, että se ei voi edustaa Talviolympialaisissa itseään.

Lisäksi DDR tietenkin jälleen kieltäytyi Länsi-Saksan tarjouksesta pelata Yhdistyneen Saksan joukkueella. DDR olisi ilman muuta päässyt Talviolympialaisiin mukaan vuonna 1976 vuoden 1975 B-sarjan voittamisen jälkeen tuolloin Japanissa pidetyissä Jääkiekon B-sarjan MM-kilpailuissa.

DDR kärsi myös valmentajataisteluista johtuneista ristiriidoista. Joachim Ziesche ja Klaus Hirsche oltiin vielä pitämässä Puolassa pelattujen Jääkiekon MM-kisojen A-sarjan ajan, mutta Talviolympialaisiin heidät olisi korvattu Günter Schischefskillä.

DDR:n kieltäytymisten syitä arvosteltiin jälleen laajasti ja vastaavasti taas sen kannattajat arvelivat DDR:n vetäytymisen johtuvan vain Talviolympialaisten pelaamisen formaatista missä muutenkin pelattiin aina Olympiakriteeriottelu jonka ratkaisu oli valitettavan usein vuosina 1964-1976 kiinni vain vastustajista mikä tuli vastaan.

Ja Olympiakriteeriottelu pelattiin noina vuosina aina ennen varsinaista Talviolympiaturnausta jääkiekossa. Sitä asiaa jäätiin mielenkiinnolla odottamaan. Maajoukkuekapteenina vuoden 1976 Talviolympialaisissa olisi toiminut Rainer Patschinski.

Tässä kuitenkin maajoukkue millä DDR olisi pelannut vuonna 1976 Itävallan Talviolympialaisissa Innsbruckissa mikäli se sinne olisi halunnut mennä:

Maalivahdit: Wolfgang Fischer ja Roland Herzig

Puolustajat: Frank Braun, Bernd Engelmann, Detlev Mark, Bernd Olbrich, Hartwig Schur, Heinz Pöhland, Dieter Simon, Peter Slapke ja Dietmar Peters

Hyökkääjät: Friedhelm Bögelsack, Rolf Bielas, Jürgen Breitschuh, Reinhardt Fengler, Jürgen Franke, Gerhard Müller, Rüdiger Noack, Rainer Patschinski, Roland Peters, Joachim Staschse, Peter Herzig ja Ralf Thomas

Päävalmentaja: Günther Schischefski

Thusberg · 08.01.2016 klo 04.11

Jälleen vuoden 1976 Talviolympialaisten jälkeen DDR herätti paheksuntaa ja arvostelua tulemalla pelaamaan vuoden 1976 A-sarjan MM-kilpailuja jääkiekossa Puolaan. Toisaalta DDR ei ollut yksin boikotoidessaan vuoden 1976 Talviolympialaisia tai niistä ainoa poisjäänyt maa, mutta silti se herätti arvostelua sitä kohtaa.

DDR:ltä puuttui muutama pelaaja jälleen kerran joskin vuosien 1968 ja 1972 Talviolympialaisten vuosista ja kyseisistä kiekkovuosista muutenkin puhuttaessa DDR ei järjestänyt vuonna 1976 näistä poiketen muutenkaan erityistä viimeistä erillistä maajoukkueleiriä vaan tulokset otettiin muuten kiekkovuoden aikana pelatuista peleistä. Oletetut reservipelaajat olivat ainakin kisoista poisjäänyt maalivahti Wolfgang Fischer, puolustaja Bernd Olbrich ja hyökkääjä Friedhelm Bögelsack.

Muutama muu pelaaja jäi jälleen protestiksi pois maajoukkueesta. Ja päävalmentaja Joachim Ziesche ja varapäävalmentaja Klaus Hirsche valmensivat viimeistä kertaa omalta osaltaan DDR:n maajoukkueessa parina koska myöhemmin Zieschen aisaparina toimi varapäävalmentajana Hartmut Nickel.

Puolassa pelatut MM-kisat olivat DDR:n kannalta synkät ja erittäin synkät ne olivat myös Suomelle tasan 40 vuotta sitten vuonna 1976. A-sarjan ja yleensäkin varsinaisten MM-kisojen uudistus oli tuolloin tietenkin sen jälkeen pitkäksi aikaa paikoilleen jätetty kahdeksan maan turnaus jota kuitenkin pelattiin uudistetulla formaatilla eli siinä oli siis aikaisemman Kierrosjärjestelmän sijaan Alkusarja jonka jälkeen pelattiin Mitalisarja ja Putoamissarja.

Kisoista vielä viime hetken suostuttelusta huolimatta pois jäänyt Kanada aikoi tulla vuodeksi 1977 takaisin MM-jääkiekon pariin ja sekin tuli vaikuttamaan kaikkien kisamaiden tilanteisiin.

Maajoukkuekapteeni DDR:llä saattoi olla jälleen kerran Rainer Patschinski, mutta tästä toisin kuin vuoden 1976 Talviolympialaisen oletetusta kokoonpanosta en ole aivan varma siitä. Muistaakseni ainakin näin oli ja saa toki vapaasti korjata jos näin ei olisi. Reinhardt Fengler pelasi myös hyökkääjän sijaan puolustajan paikkaa kisoissa. Samoin pelasi myös Ralf Thomas vaihdetulla paikalla hyökkääjästä puolustajaksi muuttuneena.

DDR pelasi siis Alkusarjassa jälleen hyvin huonosti. Se hävisi Tsekkoslovakialle 0-10, hävisi yllättävänkin vähän joskin Neuvostoliiton tarkoituksellisen hidastelun tuloksena vain 0-4, hävisi Puolalle 4-6 ja pelkkä onni esti DDR:n häviötä olemasta suurempi raivokkaan puolalaisen kotiyleisön kannustuksen edessä, yllättäen DDR onnistui voittamaan Yhdysvallat maalein 2-1 mikä jäikin DDR:n turnauksen arvokkaimmaksi asiaksi Suomen voittamisen ohella, sitten DDR hävisi Länsi-Saksalle 1-7, se hävisi Ruotsille 2-8 ja lopulta se voitti turnauksessa erittäin masentuneen Suomen ollen silti vain niukasti sen edellä suoritustasossa ja reaalisessa suoritustasossa toki oikeasti jo hyvinkin paljon huonompi maalein 2-1.

Lopulta Alkusarjassa Länsi-Saksa, Suomi ja Itä-Saksa todettiin jääneen kaikki viimeiselle sijalle joskin keskinäisten maalierojen jälkeen Itä-Saksa oli viimeinen, Suomi toiseksi viimeinen ja Länsi-Saksa kolmanneksi viimeinen. Molemmat Saksat, Suomi ja Puola joutuivat siten Putoamissarjaan.

Putoamissarjassa DDR hävisi niukasti Puolalle maalein 4-5, sitten DDR pelasi tasapelin Länsi-Saksan kanssa 1-1 ja hävisi lopulta Suomelle maalein 3-9 Suomen saadessa vihdoin ja viimein pelinsä kulkemaan vaikka jopa putoaminen B-sarjaan oli Suomeltakin umpisurkeasti menneen turnauksen takia ehkäpä viimeisen kerran aivan oikeastikin lähellä sillä jopa vuoden 1978 ja varsinkin jo vuoden 1983 B-sarjaan oletettuja putoamisia pidettiin vain karmeana työtapaturmana kuin varsinaisena oikeana ilmiönä.

Putoajia mietittiin pitkään joskin DDR putosi ainoana selvästi Putoamissarjan viimeisenä B-sarjaan vuodeksi 1977. Puolan, Suomen ja Länsi-Saksan sijalukuja arvottiin, mutta lopulta Suomi ja Länsi-Saksa säilyivät maalierojen turvin A-sarjassa ja Puola putosi B-sarjaan vuodeksi 1977 vain koska Kanada halusi palata pelaamaan A-sarjaa. DDR oli siis 8:s ja viimeinen A-sarjassa ja putosi B-sarjaan vuodeksi 1977.

Tässä kuitenkin pelaajat vuoden 1976 A-sarjasta DDR:n osalta:

Maalivahdit: Roland Herzig ja Wolfgang Kraske

Puolustajat: Frank Braun, Harald Felber, Reinhardt Fengler, Dieter Frenzel, Detlev Mark, Dietmar Peters, Heinz Pöhland, Dieter Simon, Peter Slapke ja Ralf Thomas

Hyökkääjät: Rainer Patschinski, Rolf Bielas, Jürgen Breitschuh, Jürgen Franke, Gerhard Müller, Rüdiger Noack, Roland Peters ja Joachim Stasche

Päävalmentaja: Joachim Ziesche

Varapäävalmentaja: Klaus Hirsche

Thusberg · 08.01.2016 klo 04.49

Vuodeksi 1980 Talviolympialaisiin Yhdysvaltojen Lake Placidiin DDR olisi jälleen päässyt vuonna 1980 vuoden 1979 Romaniassa pelattujen Jääkiekon B-sarjan MM-kisojen toisella sijallaankin. Hieman ennen kisoja muuttuneiden sääntöjen mukaan Talviolympialaisiin olisi päässyt siis kaikki A-sarjamaat ja neljä parasta B-sarjan maata ja niinä vuosina jolloin kisaisäntä olisi B-sarjassa tai C-sarjassa niin se pääsisi silti mukaan automaattisesti ja niinä vuosina paikkoja olisi muutoin ollut jaossa kolmelle parhaalle B-sarjan maalle.

Eli vanhoja Olympiakriteeri-otteluja ei enää aiottu pelata tai pelata erillistä Sijoitussarjaa tai varsinaista Olympiaturnausta vaan Olympiaturnaus olisi jälleen kaikille yhteinen tavallaan. Olympiakriteeri-ottelujen aikakaudella myös C-sarjan maillakin oli mahdollista pelata ainakin voittajan osalta turvatusti kisoissa. Muutokset ja sitä ilmankin mahdollisesti olleet lopputulokset sääntömuutosten jälkeen sopivat siis DDR:lle, mutta eivät ymmärrettävästi esimerkiksi Jugoslavialle.

Silti DDR teki uskomatonta ja nyt eivät kannattajatkaan enää voineet olla vain olevinaan tai ainakaan enää vedota huonoihin sääntöihin. DDR vetäytyi Talviolympialaisista vuosimallia 1980 ja sitä pidettiin suurena vahinkona kautta linjan jääkiekkomaailmassa kuten oli pidetty vuosien 1972 ja 1976 vetäytymisiäkin. DDR kieltäytyi jälleen myös pelaamasta Länsi-Saksan kanssa Yhdistetyn Saksan joukkueella.

DDR kuitenkin lähti mukaan Talviolympialaisista ulosjääneiden ja selvän suuren Olympiakarsinnan vaihtoehtona perustettuun uuteen Thayer Tutt Trophy-turnaukseen. Sitäkin pidettiin todella omituisena vetona. Vuodeksi 1980 Talviolympialaisia varten DDR ei jälleen pitänyt erillistä suurta maajoukkueleiriä ennen kisoja vaan jälleen valinnat määräytyivät jälleen pelivuoden 1979 perusteella. Päävalmentajana jatkoi edelleen Günther Schischefski ja varapäävalmentajaksi nousi Joachim Ziesche ja apulaispäävalmentajaksi tuli vuonna 1974 lopullisesti peliuransa lopettanut Rüdiger Noack.

Joka tapauksessa tällainen joukkue olisi pelannut lähtökohtaisesti vuoden 1980 Talviolympialaisissa Lake Placidissa mikäli DDR olisi sinne koskaan mennyt:

Maalivahdit: Egon Schmeisser ja Uwe Schiemann

Puolustajat: Klaus-Rüdiger Schröder, Frank Braun, Reinhardt Fengler, Dieter Frenzel, Joachim Lempio, Rainer Patschinski ja Dietmar Peters

Hyökkääjät: Fred Bartell, Rolf Bielas, Friedhelm Bögelsack, Jürgen Franke, Peter Franke, Jurk Lothar, Harald Kuhnke, Detlev Mark, Gerhard Müller, Roland Peters, Detlef Radant, Eckhard Scholz, Peter Schumann ja Wolfgang Unterdörfel

Päävalmentaja: Günther Schischefski

Varapäävalmentaja: Joachim Ziesche

Apulaispäävalmentaja: Rüdiger Noack

Thusberg · 08.01.2016 klo 05.23

Vuonna 1980 siis DDR kieltäytyi Talviolympialaisista Lake Placidissa Yhdysvalloissa, mutta pelasi kuitenkin Jugoslaviassa pidetyssä ensimmäisessä Thayer Tutt Trophyssa vuonna 1980.

Ensimmäisessä Thayer Tutt Trophyssa pelattiin kahdessa lohkossa Alkusarja jonka jälkeen Alkusarjan viimeisten pelit päättyivät siihen ja jäljelle jääneistä maista lohkojen parhaat ja toiseksi parhaat pelasivat Mitalisarjan tai Voittosarjan nimellä tunnettua sarjaa ja muille sijoille kuin viimeisiksi lohkoissaan Alkusarjassa sijoittuneet pelasivat Sijoitussarjassa.

DDR:n valmennusjohtoa siivottiin lopulta käsittämään ainoastaan päävalmentajana viimeisen kerran muutenkin olleen Günther Schischefskin. Pelaajistostakin lähti paljon potentiaalisia huippupelaajia pois suuttuneena jälleen maan kieltäytymisestä pelata Talviolympialaisissa joskin toki paljon pelaajia myös jäi pelaamaan.

Oletetut reservipelaajat joukkueella olivat maalivahdeista Uwe Schiemann joka oli korvattu Thayer Tutt Trophyyn Roland Herzigillä, puolustajista Dieter Simon ja hyökkääjistä Peter Schumann. Muutama muu pelaaja kieltäytyi turnauksesta. Rainer Patschinski vaihdettiin vuorostaan puolustajan paikalta takaisin paikalleen hyökkääjäksi. Vuodeksi 1981 se oli jatkamassa taivaltaan B-sarjassa hävittyään sarjanousun Hollannille.

DDR joutui Thayer Tutt Trophyssa B-lohkoon jossa se kohtasi Alkusarjassa Sveitsin, Unkarin, Ranskan ja Tanskan. Näistä ainoa muu vaarallinen maa oletetusti oli myöskin Talviolympialaisista 1980 erittäin idioottimaisesti kieltäytynyt Sveitsi.

Alkusarjan B-lohkossa DDR voitti Tanskan 15-3, voitti Unkarin maalein 12-1, hävisi oman turnauksensa tiukimman vastustajan eli Sveitsin kanssa 2-4 ja voitti viimeisessä Alkusarjan ottelussaan Ranskan peräti 20-0. Ollessaan Alkusarjassa lohkonsa toinen ja muutenkin koko Alkusarjan toinen se pääsi pelaamaan yhdessä Sveitsin, Jugoslavian ja Itävallan kanssa Thayer Tutt Trophyn Mitalisarjaa tai Voittosarjaa.

Mitalisarjan tai Voittosarjan nimellä tunnetussa päätössarjassa se kohtasi jälleen Sveitsin häviten sille uudelleen 2-4 erittäin niukasti ottelussa jossa tosin tuntui olevan hieman tuomariepäselvyyksiä ja vaikeuksia muutenkin päättää maaleista tai paitsioiden osumisesta kohdilleen, voitti niukasti jälleen erittäin fyysisen ja tappeluja täynnä olleen ottelun Jugoslavian kanssa maalein 3-1 ja lopulta se voitti alun valtavan kompastelun jälkeen Itävallan maalein 7-1 oltuaan pitkään sitä vastaan tappiolla 0-1 ja vasta toisessa erässä saavutettuaan 5-1 johdon DDR ryhdistäytyi todella kunnolla pelaamiseensa.

DDR jäi lopulta Sveitsin taakse turnauksen parhaaksi maaksi ja on vaikea sanoa, että millaisen Talviolympialaisten suoritusten tason DDR olisi kyennyt järjestämään. Toki Japanin ja aivan huonoimmat muut maat DDR olisi kyennyt vuosien 1972 ja 1976 tapaan Talviolympialaisissa taakseen jättämään, mutta muita maita vastaan erittäin vaikeaa olisi tullut kisoissa.

Samoin suosionsa ja tasonsa huipulla olleet Ijs-Oranje ja Tricolori Hochei eli Hollanti ja Romania olisivat olleet vaikeita vastuksia Itä-Saksalle. Lopulta DDR oli siis vuonna 1980 Thayer Tutt Trophyssa toinen ja vuonna 1980 muutenkin kaiken mukaan laskien maailman 14:sta paras jääkiekkomaa. DDR:n turnauksen huippupelaajiin kuuluivat Reinhard Fengler, Dietmar Peters, Jürgen Franke, Friedhelm Bögelsack ja Gerhard Müller.

Maajoukkuekapteenina Thayer Tutt Trophyssa ja oletetusti myös Talviolympialaisissa 1980 maajoukkuekapteenina olisi pelannut muutaman aiemman vuoden maajoukkuekapteeni eli Rainer Patschinski.

Tässä kuitenkin kokoonpano vuoden 1980 Thayer Tutt Trophysta Itä-Saksan joukkueen osalta ja muutenkin vuodelta 1980:

Maalivahdit: Roland Herzig ja Egon Schmeisser

Puolustajat: Frank Braun, Reinhard Fengler, Dieter Frenzel, Joachim Lempio, Dietmar Peters, Peter Slapke ja Klaus-Rüdiger Schröder

Hyökkääjät: Rainer Patschinski, Rolf Bielas, Friedhelm Bögelsack, Jürgen Franke, Harald Kuhnke, Detlev Mark, Gerhard Müller, Roland Peters, Frank Proske, Detlef Radant ja Eckhard Scholtz

Päävalmentaja: Günther Schischefski

Thusberg · 08.01.2016 klo 05.49

Vuonna 1984 DDR olisi päässyt Jugoslavian Sarajevossa pelattuihin vuoden 1984 Talviolympialaisiin, mutta tällä kertaa ja vähemmän yllättäen DDR vetäytyi jälleen Talviolympialaisista vaikka se olisi niihin jälleen ilman muuta päässyt vuoden 1983 Jääkiekon MM-kisojen kuudennella tilallaan minkä maajoukkue oli kyennyt saamaan itselleen Länsi-Saksassa pelatuissa kisoissa. Se kuitenkin vetäytyi ja mielipaha oli selvä. Se kuitenkin oli valmis pelaamaan vuonna 1984 jälleen Thayer Tutt Trophyssa joka pidettäisiin Ranskassa.

Tällainen oli viimeinen lista joka pelaajiston käsitti ennen Talviolympialaisia 1984 Jugoslaviassa ja alustavasti ennen Thayer Tutt Trophya 1984 Ranskassa. Selvää oli, että jälleen mittavasta nimilistasta pelaajia olisi lähtenyt ennen turnausta pois muutenkin, mutta kieltäytymiset jättivät pahoja aukkoja, lisäksi joukkueenjohto ei itse halunnut joitakin pelaajia joukkueeseen ja oletetut reservipelaajat olivat moniin muihin vuosien varrella olleisiin turnauksiin nähden yllättävän haluttomia osallistumaan mahdollisen kutsunkin tullessa. Maajoukkuekapteenina vuoden 1984 Talviolympialaisissa olisi toiminut vuoden 1983 MM-kisojen maajoukkuekapteeni Dieter Frenzel.

Tässä kuitenkin ennen vuoden 1984 Talviolympialaisia ja Thayer Tutt Trophya ollut DDR:n maajoukkueen valintalista sille vuodelle kaikkiaan koska jälleen kerran DDR ei pitänyt erillistä maajoukkueleiriä ennen Talviolympialaisia tai Thayer Tutt Trophya vaan joukkue tultaisiin valitsemaan päävalmentajana toimineen Joachim Zieschen ja hänen varapäävalmentajansa Hartmut Nickelin mukaan pelikauden perusteella ja joidenkin muiden ottelujen perusteella:

Maalivahdit: Rene Bielke, Uwe Hoffmann ja Egon Schmeisser

Puolustajat: Henry Balzer, Olf Engelmann, Reinhardt Fengler, Dieter Frenzel, Uwe Geisert, Joachim Lempio, Detlev Mark, Dietmar Peters ja Dieter Simon

Hyökkääjät: Fred Bartell, Friedhelm Bögelsack, Harald Bölke, Henry Domke, Peter Franke, Thomas Graul, Hubert Hahn, Guido Hiller, Dieter Kinzel, Harald Kuhnke, Andreas Ludwig, Roland Peters, Frank Proske, Detlef Radant, Eckhard Scholz, Peter Schumann, Stefan Steinbock ja Wolfgang Unterdörfel

Päävalmentaja: Joachim Ziesche

Varapäävalmentaja: Hartmut Nickel

Thusberg · 08.01.2016 klo 06.30

Vuonna 1984 toteutuneen historian pohjalta siis Itä-Saksa eli DDR vetäytyi Talviolympialaisista vuodeksi 1984 ja jätti paikan auki vielä Norjalle joka sitten pääsikin Talviolympialaisiin voittamalla Hollannin Olympiakarsinnassa. Ja tietenkin DDR:n vetäytyminen varmisti Itävallalle pääsyn Talviolympialaisiin ilman Olympiakarsintaa. Ja tietenkin DDR pelaisi kaikesta huolimatta A-sarjassa vuonna 1985 Tsekkoslovakiassa.

Vuoden 1984 Thayer Tutt Trophy pelattiin Ranskassa, mutta se jäi tavallaan kaikkein huonoimmaksi Thayer Tutt Trophyksi sinällään muutenkin. Koko Thayer Tutt Trophyyn ei osallistunut lopulta kuin vain 8 maata 10 maan tai jopa oletetun 12 maan sijaan ja kaiken lisäksi koko Thayer Tutt Trophy pelattiin kahden lohkon Alkusarjan, Sijoitussarjan ja Mitalisarjan tai Voittosarjan nimellä tunnetun yleisturnauksen sijaan yksilohkoisena sarjaturnauksena jossa voittaja ja muut mitalistit ratkaistiin sarjamuodossa yksittäisten pelien kyydittämänä. DDR tulisi kohtamaan Sveitsin, Olympiakarsinnan hävinneen Hollannin, Unkarin, Japanin, kisaisäntä Ranskan ja Kiinan.

DDR itse piti pahimpana haastajanaan Sveitsiä vaikka Sveitsi oli pelannut melkoisen huonon turnauksen B-sarjassa vuonna 1983 ollen vasta kuudes siellä, mutta DDR piti huonona päivänään erittäin vaikeana vastustajana myös turhauttavasti B-sarjaan juuttunutta Tricolori Hocheita ja yhtä turhauttavasti juuttunutta, mutta jopa laskusuunnassa olevaa Ijs-Oranjea eli kyseessä olivat siis Romania ja Hollanti Itä-Saksan vastustajista puhuttaessa.

DDR oli lopulta turnauksen melkein ylivoimainen voittaja voittaen kuusi ottelua ja pelaten vain yhden tasapelin. Ainoana A-sarjan maana turnauksessa sillä oli ylivoimainen tasoero muihin maihin nähden turnauksessa.

DDR voitti alkajaisiksi kuitenkin kisaisäntänä kotiyleisönsä edessä pelanneen tavallista sisukkaamman Ranskan maalein 6-3 ja erityisen vaikeaa Itä-Saksalle ottelussa oli sen ensimmäinen erä jossa sen oli järkytyksekseen huomattava olevansa tasapelissä Ranskan kanssa maalein 2-2!

Sittemmin DDR voitti vähemmän yllättävästi Kiinan maalein 13-3, Unkarin myös yhtä suurilla maaleilla 13-3 oltuaan ensimmäisessä erässä jälleen Unkarin äärettömän jääkiekollisen ennalta arvaamattomuuden johdossa vain 2-1, pelasi sittemmin oman turnauksen oikeasti huonoimman ottelunsa Hollantia vastaan pelaamalla nöyryyttävästi tasapelin maalein 2-2 ottelussa jossa DDR oli poikkeuksellisen nöyryyttävästi ainoan koko kerran turnauksessa selvästi alakynnessä kun sen supertähdet eivät kyenneetkään saamaan maalia heti välittömästi ja Hollannin pakkien jyrätessä DDR:n kärkipelaajat aina kun pelaajat pääsivät jotenkin edes hyökkäysalueelle ja Hollanti menetti vain muutaman huonon syötön ja ohilaukaistun maalipaikan takia jopa varmankin voittonsa DDR:stä, sittemmin DDR voitti Romanian jopa yllättävänkin murskaavasti ja Romanian taidot jääkiekossa tunnustaen sitä nöyryyttävästi maalein 11-4 ja lopulta DDR voitti alkuperäisen vaikeimman vastustajansa Sveitsin maalein 5-1 ja lopulta viimeisessä pelaamassaan pelissä turnauksessa Japanin maalein 8-3.

DDR voitti siis Thayer Tutt Trophyn vuonna 1984 koska sillä ei ollut yhtään tappiota turnauksessa ja Sveitsillä vuorostaan oli tappio juurikin sitä vastaan. DDR oli siis Thayer Tutt Trophyn voittaja ja vuonna 1984 muutenkin maailman 13:sta paras jääkiekkomaa.

DDR jätti kuitenkin melkoisen mielipahan koska sen olisi voinut nähdä hyvinkin Talviolympialaisissa vuonna 1984 missä se olisi voinut niittää parhaimmillaan hyvinkin paljon kunniaa ja hyviä sijoja vaikka huonoimmillaan DDR olisi voinut olla kisoissa jopa toiseksi viimeinen tai viimeinen Talviolympialaisista puhuttaessa sinä vuonna kun Jugoslaviallakin oli melkoinen näytönpaikka juurikin omissa Talviolympialaisissaan.

Lisäksi DDR:n superpelaajilla tuntui aina se pannu hajoavan tiukoissa paikoissa jos ei maalia heti tullut mikä olisi ollut vielä vaikeampi kestää Talviolympialaisissa kun se ei kestänyt sitä kunnolla edes reilusti sitä itseään huonompien maidenkaan turnauksessakaan. Maan parhaimpiin pelaajiin kuului vuoden 1984 Thayer Tutt Trophyssa Dieter Frenzel joka toimi myös maajoukkuekapteenina turnauksessa ja olisi ollut oletettavasti melko varmasti myöskin maajoukkuekapteeni Talviolympialaisissa 1984, Detlef Radant ja Dietmar Peters.

Oletetut reservipelaajat Talviolympialaisiin ja selvät reservipelaajat Thayer Tutt Trophy-turnaukseen olivat maalivahdeista Egon Schmeisser, puolustajista Henry Balzer ja hyökkääjistä Friedhelm Bögelsack. Muutama muu pelaaja kieltäytyi turnauksesta Talviolympialaisista vetäytymisen johdosta tai ei ollut joukkueen valmennusjohdon haluama pelaaja. Esimerkiksi maalivahtina aiemmin DDR:n maajoukkueessa toiminut Ingolf Spantig ei päässyt turnaukseen valmennusjohdon kieltäydyttyä häntä ottamasta.

Päävalmentajana ja varapäävalmentajana toimivat tietenkin tuttuun tapaan Joachim Ziesche ja Hartmut Nickel. DDR:n joukkueen kokoonpanon lisäksi tiedän näistä Thayer Tutt Trophyn kokoonpanoista ainoastaan Unkarin kokoonpanon muutoin ja odottaa saa vielä muiden joukkueiden kokoonpanoja.

Tällaisella kokoonpanolla DDR lähti vuoden 1984 Thayer Tutt Trophyyn Ranskaan ja melko varmasti se olisi ollut myös vuoden 1984 Talviolympialaistenkin kokoonpano Jugoslavian Sarajevossa ja hyvin todennäköisesti myöskin vuoden 1984 Kanada Cupin kokoonpano mihin joukkue oli oikeutettu osallistumaan ennen Kanada Cupistakin kieltäytymistä ja mikäli joukkue olisi niihin molempiin arvoturnauksiin todella mennyt:

Maalivahdit: Rene Bielke ja Uwe Hoffmann

Puolustajat: Reinhardt Fengler, Dieter Frenzel, Uwe Geisert, Joachim Lempio, Dietmar Peters ja Dieter Simon

Hyökkääjät: Fred Bartell, Henry Domke, Thomas Graul, Hubert Hahn, Guido Hiller, Harald Kuhnke, Andreas Ludwig, Roland Peters, Frank Proske, Detlef Radant, Eckhard Scholz ja Stefan Steinbock

Päävalmentaja: Joachim Ziesche

Varapäävalmentaja: Hartmut Nickel

Thusberg · 22.01.2016 klo 17.07

Ennen varsinaista Länsi-Saksan vuoden 1988 Calgaryn Talviolympialaisten käsittelyä laitan tähän ja muutamaan seuraavaan viestiin Länsi-Saksan maajoukkueiden pärjäämisiä aiemmista Talviolympialaisista ennen vuotta 1988 alkaen Ranskan Grenoblen Talviolympialaisista 1968 ja päättyen vuoden 1984 Talviolympialaisiin Jugoslavian Sarajevoon.

Perusteluna näiden laitolle pidän sitä, että ei vain olisi järkeä laittaa niitä mihinkään muuhun aiempaan Kiekkovuosi-toikkiin tai myöhemmin mahdollisesti vielä käsiteltäviin vuosien 1992, 1993 tai jonkin muun vuoden Kiekkovuoteen tai muuhun vaihtoehtoiseen MM-kisakatsaukseen. Etenkin kun myöhemmin sitten olisikin vain pelkästä nyky-Saksasta asiaa.

Joka tapauksessa vuonna 1968 Länsi-Saksa oli putoamassa vuodeksi 1969 B-sarjaan sen jäätyä vuonna 1967 Itävallan MM-kisoissa viimeiseksi Itä-Saksan eli DDR:n ohella MM-kisojen A-sarjan kutistuessa kuuteen joukkueeseen ja lisäksi se olisi pudonnut muutenkin koska se oli A-sarjan viimeinen joskin tietenkin mahdollinen Eurooppa-kriteeriottelu olisi voinut sen pelastaa kurimukselta.

Tosin Eurooppa-kriteeriotteluista oltiin luopumassa koska IIHF halusi vihdoin ja viimein sementoida kaikki erilliset MM-kisojen sarjajaot ja muuttaa ne pysyviksi ilman myöskään muita haasteotteluja. Lisäksi myös haluttiin jokaiseen sarjapaikkaan eri MM-kisaisännät yhden ja ainoan MM-kisaisännän sijaan. Joka tapauksessa Ranskan Grenoblen Talviolympialaisiin 1968 Länsi-Saksa oli oikeutettu osallistumaan A-sarjassa pelanneena maana.

Saksan Yhteisjoukkueesta ei päästy sopimukseen viime hetkellä ennen kisoja ja siten molemmat Saksat pelasivat erillään. Saksojen pelaaminen Yhteisjoukkueena olisi voinut viime hetkellä voinut vaikuttaa myös vielä turnaukseen mahdollisesti osallistuviin alempiin jääkiekkomaihin.

Olympiakriteeriottelunsa mukaisesti Länsi-Saksa kohtasi Romanian jonka se voitti vaikeasta alusta huolimatta lopulta 7-0 johdettuaan ensimmäisessä erässä vain 1-0. Länsi-Saksa jatkoi Olympiaturnaukseen ja Tricolori Hochei eli Romania meni pelaamaan Talviolympialaisten Sijoitussarjaa sääntöjen mukaisesti.

Varsinaiseen Olympiaturnaukseen johon Länsi-Saksa selvisi sittemmin lopulta ainoan kerran Talviolympialaisissa pelanneen Itä-Saksan kanssa ei Länsi-Saksa osannut päästyään paljoakaan tuoda jännitystä peleihin.

Olympiaturnauksessa Ranskassa Länsi-Saksa hävisi huippuhienosta alusta piinattuaan siinä Kanadaa 0-0 tasapelillä lopulta 1-6, Tsekkoslovakialle maalein 1-5 jälleen hyvästä alusta huolimatta, Ruotsille vielä Kanada-ottelua huikeamman ja pitkäkestoisemman jännitysnäytelmän jälkeen hyvin niukasti 4-5, Neuvostoliitolle 1-9, Yhdysvalloille 1-8, Suomelle 1-4 ja lopulta Länsi-Saksa voitti Itä-Saksan omassa ja erikoislaatuisessa Saksojen keskinäisessä taistelussa maalein 4-2.

Molemmille Saksoille päätös pelata erillään oli selvä rasite ja se näkyi yhtä selvänä tuloksissakin. Molemmat Saksat olivat Olympiaturnauksen häntäpäässä ja Länsi-Saksa oli Olympiaturnauksen toiseksi viimeinen ja kaikkiaan koko Talviolympialaisten 7:s olemalla vain DDR:n edellä Olympiaturnauksesta puhuttaessa ja DDR:n muutoin ollessa 8:s.

Vuonna 1968 Länsi-Saksassa muutoin jääkiekossa debytoi nuori ja 18 vuotta tuolloin iältään ollut Erich Kühnhackl ja lisäksi Talviolympialaisten jälkeen Ed Riegle korvattiin päävalmentajan paikalta Professori Vladimir Bouzekilla ja hänelle varapäävalmentajaksi annettiin tuolloin noin vuoden ajaksi Markus Egen ja myöhemmin Ernst Trautwein jälleen noin vuoden ajaksi kunnes Bouzek korvattiin entisellä DDR:n kansalaisella Gerhard Kiesslingillä joka otti tehtäväkseen päävalmentajan tehtävät ja Trautwein lähti muutoin vain pois.

Tällaisella joukkueella Länsi-Saksa lopulta pelasi Talviolympialaisissa 1968:

Maalivahdit: Josef Schramm ja Günther Knauss

Puolustajat: Leonhard Eaitl, Johannes Schichtl, Rudolf Thanner, Otto Schneitberger, Heinz Weisenbach, Josef Völk ja Heinz Bader

Hyökkääjät: Ernst Köpf, Bernd Kuhn, Lorenz Funk, Alois Schloder, Gustav Hanig, Horst Meindl, Manfred Gmeiner ja Peter Lax

Päävalmentaja: Ed Riegle

Thusberg · 22.01.2016 klo 17.37

Vuonna 1972 Talviolympialaisiin Japanin Sapporoon Länsi-Saksa lähti intoa täynnä ja ainakin sillä oli halua korvata aikaisempi huono Talviolympialaisten menestys kuntoon.

Valitettavasti siitä tulisi nöyryyttävin kokemus maalle ainakin vuosien 1968-1984 mittaisen ajanjakson mittapuulla. Vuoden 1971 MM-kisoissa Sveitsissä Länsi-Saksa oli sijoittunut A-sarjassa viidenneksi pelattuaan ennen A-sarjaa oman erillisen ja kaikkien aikojen viimeisen Eurooppa-kriteeriottelun tai joissakin lähteissä todetun ja oman erillisen MM-karsintaottelun Puolaa vastaan ja maalieroista 6-3 ja 4-4 johtuen Länsi-Saksa oli MM-kisoissa ja se pudotti maalieroin lopulta Yhdysvallat myös B-sarjaan vuodeksi 1972!

A-sarjassa pelanneena maalla Länsi-Saksalla oli oikeus osallistua Talviolympialaisiin. Lisäksi Länsi-Saksa teki jälleen neuvottelutarjouksen Itä-Saksalle Saksojen Yhteisjoukkueen pelaamisesta, mutta DDR kieltäytyi tarjouksesta ja se ei osallistunut muutenkaan Talviolympialaisiin. Länsi-Saksaa valmensi Talviolympialaisissa 1972 entinen DDR:n kansalainen Gerhard Kiessling.

Joka tapauksessa Länsi-Saksa kärsi todetusti nöyryyttävän tappion Olympiakriteeriottelussa Puolalle. 4.2.1972 oli Länsi-Saksan silloisessa ja sittemmin Saksan myöhemmässäkin jääkiekkohistoriassa nöyryyttävän musta hetki. Se hävisi Puolalle 0-4 ja hävittyään Olympiakriteeriottelun Länsi-Saksa oli ulkona varsinaisesta Olympiaturnauksesta.

Tapaus oli Länsi-Saksan Kiekkoliitossa katastrofi vertaansa vailla ja muutenkin Länsi-Saksa olisi kyllä kaivannut kipeästi myös DDR:nkin pelaajia. Yhteisjoukkueella pelaamalla Saksat olisivat todennäköisesti hyötyneet eniten ja voineet voittaakin Puolan tai muun vastustajansa. Ikävä kyllä näin ei käynyt.

Länsi-Saksa joutui siis pelaamaan Talviolympialaisten Sijoitussarjassa vuonna 1972. Sijoitussarjassa muutenkin radikaalisti muuttuneen Talviolympialaisten osaanottajien joukossa Länsi-Saksa toki oli huippumaa, mutta ylivoimainen Länsi-Saksa ei missään nimessä ollut.

Jääkarhut eli Norja ja tietenkin itse kisaisäntä eli Japani olivat tavallista kovempia maita Länsi-Saksalle. Japani etenkin kun se halusi niin kovasti näyttää kotiyleisön edessä osaamistaan.

Länsi-Saksa voitti Sveitsin 6.2.1972 5-0, 7.2.1972 Länsi-Saksa voitti Jugoslavian maalein 6-2 jugoslaavien hurjan kovasta ja fyysisestä pelaamisesta huolimatta, 9.2.1972 Länsi-Saksa voitti Norjan maalein 5-1 vaikka suurimman osan peliä Länsi-Saksa tuntui lähinnä häviävän pelin kun Norjalla oli vain hurjasti epäonnea, huono ylivoimapelaaminen melkein yhtä huonon viimeistelytaidon ja jäähyherkkyyden lisäksi ongelmana ja lopulta 12.2.1972 Länsi-Saksa hävisi lopulta hurjan kotiyleisön luoman paineen alla Japanille 6-7.

Länsi-Saksa voitti lopulta tasatilanteen jälkeen keskinäisellä Norjan Sijoitussarjassa. Kisojen erikoisin tilanne sattui Länsi-Saksan Alois Schloderin doping-tapauksen jälkeen sillä Länsi-Saksalle ei kirjattu tappiota Norjaa vastaan pelatusta ottelusta jossa doping-rikkomus tapahtui ja siten lopulta Länsi-Saksa sai olla Jääkarhuille oikeusmurhaa vastanneessa tilanteessa Talviolympialaisten Sijoitussarjan voittaja ja samalla koko Talviolympialaisten 7:s.

Länsi-Saksan maajoukkue jääkiekossa Talviolympialaisten osalta vuonna 1972 näytti tältä:

Maalivahdit: Anton Toni Kehle ja Rainer Makatsch

Puolustajat: Heiko Antons, Georg Kink, Paul Langner, Werner Modes, Otto Schneitberger, Rudolf Rudi Thanner ja Josef Völk

Hyökkääjät: Reinhold Bauer, Karl-Heinz Egger, Johann Eimannsberger, Lorenz Funk, Anton Hofherr, Bernd Kuhn, Rainer Philipp, Hans Rothkirch, Alois Schloder, Martin Wild ja Erich Kühnhackl

Päävalmentaja: Gerhard Kiessling

Thusberg · 22.01.2016 klo 18.01

Länsi-Saksa ei Talviolympialaisten flopin myötä vuonna 1972 lähtenyt Gerhard Kiesslingin valmentana mitenkään erityisen hyvillä mielin myöskään Tsekkoslovakiassa pelattuihin A-sarjan MM-kisoihin vuonna 1972. Kierrosjärjestelmän mukaisesti pelatuissa MM-kisoissa Alkukierroksella Länsi-Saksa hävisi Neuvostoliitolle 0-11, Suomelle 5-8, Tsekkoslovakialle hyvästä 1-1 tasapelistä pelin alkupuolella ja siitä huolimatta lopulta 1-8, Ruotsille 0-10 ja lopulta Länsi-Saksa voitti vain Sveitsin 6-3.

Kierrosjärjestelmän mukaisesti Jatkokierroksella Länsi-Saksa hävisi Neuvostoliitolle maalein 0-7, Suomelle 3-13, Tsekkoslovakialle taas hyvästä alusta maaleista 1-3 huolimatta lopulta jälleen 1-8, Ruotsille 1-7 ja lopulta voitti MM-sarjapaikkansa säilyttäen A-sarjassa Sveitsin maalein 4-1. Länsi-Saksa oli siis viides A-sarjassa vuonna 1972.

Länsi-Saksan maajoukkuekokoonpano vuodelta 1972 MM-kisojen kohdalta tulee tässä:

Maalivahdit: Anton Toni Kehle, Rainer Makatsch ja Franz Funk

Puolustajat: Otto Schneitberger, Harald Kadow, Paul Langner, Johannes Hans Schichtl, Josef Völk, Rudolf Rudi Thanner ja Michael Eibl

Hyökkääjät: Rainer Philipp, Johann Eimannsberger, Anton Hofherr, Karl-Heinz Egger, Lorenz Funk, Hans Rotkirch, Alois Schloder, Gustav Hanig, Bernd Kuhn, Reinhold Bauer ja Anton Pohl

Päävalmentaja: Gerhard Kiessling

Thusberg · 22.01.2016 klo 18.54

Vuonna 1976 Itävallan Innsbruckissa pidettäviin Talviolympialaisiin Länsi-Saksa nousi oltuaan sääntöjenmukaisesti vuoden 1975 MM-kisojen B-sarjassa Japanin Sapporossa pelattujen kisojen jälkeen toinen. Länsi-Saksa ei ollut päässyt osallistumaan omin kotikisoihinsa A-sarjassa ja sponsorivaatimusten takia ja osin muutenkin MM-sarja laajennettiin jääkiekossa jälleen kahdeksaan eri joukkueeseen.

Länsi-Saksa ei ollut voittanut B-sarjaa vaan Itä-Saksa eli DDR oli voittanut B-sarjan. Länsi-Saksa oli ollut toinen B-sarjassa. Molemmat Saksat pääsivät siis A-sarjaan vuodeksi 1976 ja lisäksi vielä Talviolympialaisiin Innsbruckiin. Ikävä kyllä DDR kieltäytyi jälleen pelaamasta Talviolympialaisissa eikä suostunut myöskään Saksojen Yhteisjoukkueena pelaamiseen.

Lisäksi Talviolympialaisista tuli melkoiset boikottiolympialaiset vuonna 1976 kun Kanada jatkoi edelleen boikotointiaan ja samoin muutama muukin maa boikotoi kisoja. Ruotsin boikotti nähtiin Länsi-Saksassa hyvänä asiana ja hetken toivottiin myös Suomen boikotoivan kisoja, mutta Suomessa boikottipuheet loppuivat lyhyeen erän tunnetun herran pitämien johtopuheiden myötä tuolloin nousevana miehenä ja siten Länsi-Saksa sai pettyä.

Joka tapauksessa Länsi-Saksa valmistautui omiin kisoihinsa Itävallassa hyvin selkeästi tavoitteenaan vain varsinaiseen Olympiaturnaukseen pääseminen sillä Talviolympialaisten Sijoitussarjassa pelaaminen ei tullut kuuloonkaan. Länsi-Saksa kohtasi Olympiakriteeriottelussaan Sveitsin ja voitti sen maalein 5-1. Siten Länsi-Saksa sai osallistua itse Olympiaturnaukseen ja Sveitsi meni pelaamaan Talviolympialaisten Sijoitussarjaa. Siten ainakin pahin oli vältetty vaikka pitkään aikaan Länsi-Saksalla eivät toiveet odotetusti järin korkealla olleetkaan.

Länsi-Saksa voitti 6.2.1976 Puolan 7-4, hävisi Suomelle 8.2.1976 maalein 3-5, hävisi Neuvostoliitolle 10.2.1976 maalein 3-7, hävisi Tsekkoslovakialle 12.2.1976 maalein 4-7 ja lopulta voitti hyvin tunteikkaasti 14.2.1976 Yhdysvallat Ernst Köpfin tekemällä viimeisellä maalilla luvuin 4-1. Erich Kühnhackl nousi yleiseksi Länsi-Saksan sankariksi turnauksessa tekemällä Länsi-Saksan aloitusmaalin pronssimitalin ratkaisevassa ottelussa ja lisäksi neljä tehopistettä ottelussa kaikkiaan syötettyään kolme muuta Länsi-Saksan maalia Rainer Philippille, Alois Schloderille ja juurikin Ernst Köpfille.

Suomen ja Yhdysvaltojen tapaan Länsi-Saksalla oli kisoissa kaksi voittoa ja kolme tappiota ja lopulta varsinkin Suomen ja toisinaan myös Yhdysvaltojenkin mielestä erikoisella ja kuohuttavalla tavalla monimutkaisen ja melkein pelleilyluokaksi sitten tulkitun pistesäännön perusteella Länsi-Saksalle tuli lopulta pronssimitali Suomen jäädessä neljänneksi ja Yhdysvaltojen pudottua häviön myötä aina viidenneksi asti kuin muutoin se olisi ollut neljäs tai pelkällä tasapelillä kolmas ja pronssimitalisti.

Ystävänpäivä 1976 jäi ainakin Länsi-Saksassa ja myöhemmin Saksassa yleisestikin kiekkohistoriaan päivänä jolloin Saksa edeltäjineen oli jääkiekossa todella hienosti pelannut ja sijoittunut maa joskin hieman myöhemmin ja yleistä historiaa katsoen Saksa edeltäjineen valtiomuodoissa olisi jääkiekossa voinut menestyä huomattavastikin paremmin edes hieman paremmalla onnella tai ratkaisukyvyillä.

Edellinen mitali Länsi-Saksalle oli joka tapauksessa tullut ennen vuotta 1976 vuonna 1953 MM-kisoista ja siksi Länsi-Saksassa otettiin kaikki ilo irti ja varsinkin jääkiekkokaudella 1976-1977 ja vielä noin vuoden verran sen jälkeenkin usko Länsi-Saksan muuttumiseen jääkiekon lopullisesti asemansa sementoivaksi mahtimaaksi oli kova ja sillä uskolla oli tilauksensa jopa Suomessakin siihen aikaan.

Varsinainen Olympiaturnaus vuonna 1976 koitui siis todella vaikeista ja reaalisesti jopa mahdottomasta tehtävästä Länsi-Saksalle uskomattoman hienoksi turnaukseksi ja kaikkiaan ainutlaatuiseksi tavallaan. Vaikka pistesääntöpelleilyn lisäksi Länsi-Saksan suoritusta imarteli Suomen ja Yhdysvaltojen kompastelut ja lisäksi myös ennen kaikkea vuoden 1976 valitettavat Talviolympialaisten boikotoinnit ja eri maajoukkueiden kieltäytymiset tulla pelaamaan kisoissa.

Xavier Unsinnin valmentaman Länsi-Saksan suoritus oli ja on kuitenkin edelleen viimeinen mitalin arvoinen suoritus Länsi-Saksalta jääkiekossa melkein 40 vuotta myöhemminkin. Gerhard Kiesslingin poika Udo Kiessling saavutti isänsä unelman olemalla Olympiamitalisti tai MM-mitalisti jääkiekossa. Tavallaan myös Unkari sai ensimmäisen jääkiekkomitalinsa jääkiekossa vuonna 1976 mutkan kautta kun aiemmin Unkarin kansalaisena ollut Ferenc Vozar oli saanut Länsi-Saksan kansalaisuuden.

Tässä kuitenkin Länsi-Saksan joukkue vuodelta 1976 Talviolympialaisista Itävallan Innsbruckista:

Maalivahdit: Anton Toni Kehle ja Erich Weishaupt

Puolustajat: Ignaz Berndaner, Klaus Auhuber, Rudolf Rudi Thanner, Josef Völk ja Udo Kiessling

Hyökkääjät: Ernst Köpf, Lorenz Funk, Martin Hinterstocker, Alois Schloder, Rainer Philipp, Walter Köberle, Franz Reindl, Wolfgang Boos, Stefan Metz, Ferenc Vozar ja Erich Kühnhackl

Päävalmentaja: Xavier Unsinn

Thusberg · 22.01.2016 klo 19.19

Vuoden 1976 MM-kisoihin Puolassa A-sarjan osalta Länsi-Saksa lähti tuoreena Talviolympialaisten pronssimitalistina paljon innokkaammin kuin mitä oli lähtenyt ennen Talviolympialaisia. A-sarjassa valitettavasti Länsi-Saksan arki palasi tutuksi Ruotsin kanssa jopa yllättävänkin tavallisen tiukan ottelun ja 1-4 tappion jälkeen. MM-kisoihin lähdettiin vuonna 1976 uudistetulla järjestelmällä jossa pelattiin Alkusarja ja myöhemmin pelattaisiin Mitalisarja ja Putoamissarja tai sääntömuutoksista riippuen tarvittaessa myös vain Sijoitussarjan nimellä tunnettu sarja.

Alkusarjassa siis Länsi-Saksa hävisi Ruotsille 1-4, Suomelle suhteellisen katkerasti ja Suomelle itselleen helpottavasti maalein 2-5, voitti Puolan maalein 5-3, voitti DDR eli Itä-Saksan maalein 7-1, hävisi 2-8 Neuvostoliitolle, hävisi Yhdysvalloille maalein 1-5 ja lopulta hävisi Tsekkoslovakialle maalein 1-9. Siten Länsi-Saksa oli maalierojen mittailujen jälkeen tasapelitilanteestaan huolimatta kuudes Suomen ja Itä-Saksan jäädessä sen taakse. Länsi-Saksa joutui näiden maiden ja lisäksi Puolan kanssa Putoamissarjaan.

Putoamissarjassa Länsi-Saksa pelasi sitkeästi ja hyvin nöyryytettynä kaikkiaan sarjapaikastaan ja se oli tavallistakin pahempi vastustaja Suomelle joka pelkäsi ehkä viimeisen kerran kaikkiaan muutenkin putoamista B-sarjaan sinällään aidostikin. Lopulta voitettavissa ollut ottelu päättyi tulokseen 4-4. Länsi-Saksa pahensi tilannettaan sarjapaikan suhteen pelaamalla tasapelin DDR:n kanssa maalein 1-1 ja mikäli vielä Puolankin kanssa pelattaisiin tasapeli niin silloin tilanne olisi mennyt hyvin jännäksi sarjapaikan osalta.

Lopulta Itä-Saksa voitti hyvin niukasti Puolan maalein 2-1 ja jäi Suomen taakse jälleen tarkasti laskettujen maalierojen jälkeen kuudenneksi Putoamissarjassa. Se säilytti sarjapaikkansa hiuksenhienosti kun vain ja ainoastaan Kanadan paluun takia putoava Puola ja muutoin pelillisesti putoamisen ansainnut Itä-Saksa jäivät sen taakse ja putosivat B-sarjaan. Länsi-Saksan jääkiekon ystäville vuosi 1976 oli siis onnen ja epätoivon vuosi.

Tuolloin sen maine kärsi kovan kolauksen, mutta edelleen sen uskottiin tuovan hyvän sijoituksen viimeistään seuraavana vuonna ja vasta vuoden 1977 jälkeen ennen pitkää Länsi-Saksan maine alkoi pudota jääkiekkokartalla vaikka toki se vielä vuodeksi 1980 hetkeksi nousikin Talviolympialaisten yleismaineen takia. Uuteen jääkiekon Kanada Cupiin Länsi-Saksa ei saanut kutsua kun joukkuemäärä tuli täyteen kuudella juurikin Kanadan itsensä liittyessä mukaan turnaukseen.

Tässä kuitenkin vuoden 1976 Jääkiekon MM-kisojen joukkue joka Länsi-Saksalla oli käytettävissään:

Maalivahdit: Anton Toni Kehle ja Erich Weishaupt

Puolustajat: Rudolf Rudi Thanner, Josef Völk, Udo Kiessling, Werner Klatt, Horst Kretschmer ja Ignaz Berndanner

Hyökkääjät: Alois Schloder, Erich Kühnhackl, Rainer Philipp, Ernst Köpf, Lorenz Funk, Franz Reindl, Walter Köberle, Wolfgang Boos, Hans Zach, Klaus Mangold, Martin Hinterstocker ja Vladimir Vacatko

Päävalmentaja: Xavier Unsinn

Thusberg · 22.01.2016 klo 20.28

Vuonna 1980 Yhdysvaltain Lake Placidin Talviolympialaisiin ja siihen mennessä jääkiekossa oli tapahtunut tavallaan kummallisia asioita. Sitä ennen Länsi-Saksa oli kyennyt saavuttamaan itselleen vuoden 1979 MM-kisoista Neuvostoliitossa kuudennen tilan jonka turvin se oli oikeutettu pelaamaan Talviolympialaisissa.

Lisäksi Talviolympialaisten osalta formaatissa tapahtui muutos jonka myötä Olympiakriteeriottelut lopetettiin ja Talviolympialaiset olivat jälleen kaikille maille yhteiset osaanottajien osalta. Jälleen muutama kieltäytyminen tapahtui Talviolympialaisten osalta ja tietenkin yksi kieltäytyjistä oli jälleen DDR eli Itä-Saksa joka siirtyi siten pelaamaan lopulta kieltäydyttyään myös Saksojen Yhteisjoukkueesta laajan Olympiakarsinnan vastapainoksi perustettua Thayer Tutt Trophy-turnausta.

Suomen osalta mahdolliset Olympiakriteeriottelujen vastustajat olisivat olleet alustavasti Romania, Sveitsi tai jopa Tanska, mutta mahdollisesti Tanskan tilalla olisi voinut olla myös Itävalta tai Japanikin. Ja aivan viime kädessä oikeastaan mikä tahansa B-sarjassa vuonna 1979 pelannut maa mahdollisesti C-sarjan vuoden 1979 voittajaa Jugoslaviaa huomioimatta mikä sekin olisi voinut olla Suomen vastustaja Olympiakriteeri-ottelussa.

Todennäköisesti Romania olisi pelannut Suomea vastaan Olympiakriteeriottelun koska Sveitsi perui Talviolympialaisiin tulonsa ja Tanskan sijoitus oli riittämätön Talviolympialaisiin kaikkiaankin muutoin.

Olympiakriteeriottelujen pelaavien osapuolten valintaperusteet olivat kieltämättä vuosien 1964-1976 ajalta ja vuonna 1980 ennen koko Olympiakriteeriottelujen lopettamista ja Talviolympialaisten sääntöjen muokkausta muutenkin hyvin erikoiset sillä ne muistaakseni laskettiin silloisen rankingin ja maailmanlistan eli yleisen MM-ohjelman yhteistuloksista ja niiden erotuksista.

Toisinaan niihin vaikutti huomattavat kisoihin osallistuvien maiden poisjäännit muiden boikottien lisäksi ja myös tietenkin mahdollisten pelaajaosapuolten riittämättömyys pelata kisoissa.

Ja viime kädessä myös muiden maiden osalta yleinen täynnä oleminen eli siitä esimerkkinä Suomi joutui muun muassa 1964 kohtaamaan omassa Olympiakriteeri-ottelussaan Itävallan koska Itävalta oli kisoihin nostettuna itse kisaisäntä Talviolympialaisissa ja lisäksi Suomen alkuperäinen Olympiakriteeri-ottelun sovittu vastustaja pelasi toisen maan kanssa ja muut maat olivat jo kiinni toisissa peleissä.

Joka tapauksessa Länsi-Saksan osalta puhuttaessa vuoden 1976 odottamaton pronssimitali haluttiin saada uudelleen ja Talviolympialaisiin lähdettiin vielä sääntöuudistusten jälkeen vuoden 1953 Länsi-Saksan joukkueen pelaajan ja tuon vuoden MM-hopeamitalistin Johannes Hans Rampfin toimiessa päävalmentajana vain entistäkin positiivisemmin kuin mitä olisi lähdetty jos Olympiakriteeri-ottelut olisi pelattu ja jako varsinaiseen Olympiaturnaukseen ja Talviolympialaisten Sijoitussarjaan olisi ollut olemassa.

Talviolympialaisissa 1980 pelattiin kaksilohkoinen Alkusarja joka oli jaettu Siniseen Divisioonaan ja Punaiseen Divisioonaan tai vaihtoehtoisesti Siniseen Lohkoon ja Punaiseen Lohkoon. Niiden jälkeen voittajat ja toisen sijan ottaneet joukkueet pääsivät pelaamaan Talviolympialaisten Mitalisarjaan ja lohkojen kolmanneksi sijoittuneet tulisivat pelaamaan Sijoitusottelussa. Muille sijoille päättyneet päättäisivät turnauksensa siihen paikkaan.

12.2.1980 osoittautui Länsi-Saksan ja myöhemmässä Saksan jääkiekkohistoriassa karmaisevaksi päiväksi kun Tricolori Hochei eli Romania voimansa tunnossa onnistui uskomattomasti voittamaan kisojen yllätysmomenttina Länsi-Saksan maalein 4-6! Romania pelasi loppupelissä vuonna 1980 jopa enemmänkin kuin reilusti yli odotusten muun muassa Ijs-Oranjen eli Hollannin kanssa ja Ruotsikin oli pahimmillaan omassa ottelussaan sitä vastaan todella pulassa tasoerosta huolimatta ennen lopullista karkaamista voittoon.

Pitkälti kun Tre Kronor häkeltyi Länsi-Saksan voittamisesta rohkaistuneen Tricolori Hochein kärkipelaajien huipputasosta, hienoista sen maalivahtien torjunnoista ja yllättävän nopeasta kiekonkäsittelytaidosta mitä ei odotettu ja valmennusjohdon liiallisen löperyyden johdosta Ruotsi oli pilata ottelunsa liiankin näkyvästi ennen enemmän tai vähemmän tiedossa ollut Romanian väsymystä.

Länsi-Saksa voitti Jääkarhut eli Norjan maalein 10-4, hävisi Ruotsille jälleen helkkarin hyvän, mutta jälleen kerran tappioon päättyneen ottelun jälkeen juurikin Ruotsille maalein 2-5, Tsekkoslovakialle maalein 3-11 ja lopulta voitettavissa olleen pelin Yhdysvalloille joka kotiyleisönsä edessä nousi 2-4 voittoon. Länsi-Saksa oli johtanut ensin maalein 2-0 ensimmäisessä erässä vain menettääkseen toisessa erässä otteensa ensin tasapeliin 2-2 ja lopulta tappioon luvuin 2-4.

Länsi-Saksa oli Sinisen Divisioonan tai Sinisen Lohkon nimellä tunnetussa Alkusarjan lohkossa toiseksi viimeinen ja se jäi siten jopa reilustikin ulos Mitalisarjasta. Länsi-Saksan Talviolympialaiset vuosimallia 1980 olivat päättyneet.

Jälleen kerran tulos oli katastrofi, mutta kaikkiaankin vain vankkumattomimpia optimisteja jopa saksalaisen jääkiekon ystävienkin mittapuulla huomioimatta ei juuri kukaan enää vuoteen 1980 mennessä uskonut enää Länsi-Saksan saavuttavan pronssimitalia. Jopa Mitalisarjassa oleminenkin olisi ollut hieno juttu kun kaikkea muuta miettii.

Vuonna 1980 Talviolympialaisen flopin Länsi-Saksalle täydensi sen jääminen Talviolympialaisten kokonaistilastossa kymppipaikalle vahvasta miehistöstä ja yleensä perisaksalaisesta tarkasta kiekonkäsittelystä huolimatta. Katastrofin kruunuksi Länsi-Saksalle Romania ja myös Hollanti olivat sitä parempia kokonaistilastossa sijoilla 8 ja 9.

Erikoisena piirteenä Länsi-Saksa ei ollut lähtökohtaisesti oikeutettu osallistumaan Talviolympialaisten 1980 perusteella vuoden 1981 Kanada Cupiin.

Toisaalta taas vuonna 1979 tuolloisen alkuperäisen Kanada Cupin suunnitelman mukaan Länsi-Saksa olisi ollut oikeutettu osallistumaan, mutta osallistuminen turnaukseen oli kyseenalaista Yhdysvaltain jäätyä vuoden 1979 MM-kisoissa Neuvostoliitossa seitsemänneksi.

Lisäksi Kanada Cup lykättiin vielä vuonna 1980 vuodeksi 1981 jolloin se lopultakin pidettiin, mutta vuoden 1981 MM-kisoissa Ruotsissa Länsi-Saksa oli seitsemäs ja jäi ainakin viimeistään niiden perusteella pois Kanada Cupista vuonna 1981.

Tällainen kuitenkin oli Länsi-Saksan maajoukkue jääkiekossa Lake Placidin Talviolympialaisissa vuonna 1980:

Maalivahdit: Bernhard Bernie Englbrecht ja Sigmund Suttner

Puolustajat: Udo Kiessling, Horst-Peter Kretschmer, Harald Krüll, Klaus Auhuber, Joachim Reil ja Peter Scharf

Hyökkääjät: Gerd Truntschka, Marcus Kuhl, Vladimir Vacatko, Ulrich Uli Egen, Rainer Philipp, Ernst Höfner, Martin Hinterstocker, Johann Hans Zach, Holger Meitinger, Martin Wild, Franz Reindl ja Martin Hinterstocker

Päävalmentaja: Johannes Hans Rampf

Thusberg · 22.01.2016 klo 21.45

Vuonna 1984 Talviolympialaisiin Jugoslavian Sarajevoon lähdettäessä Länsi-Saksa oli lähtenyt jälleen aluksi lähtökohtaisen alentuneella mielellä joskin se oli iloinen siitä, että se oli pelannut omissa vuoden 1983 A-sarjan MM-kotikisoissaan itsensä Xavier Unsinnin päävalmentamana hienosti viidenneksi ja lisäksi Länsi-Saksa sai lähtökohtaisesti luvan osallistua vuoden 1984 Kanada Cupiin vaikka paljoakaan ei siltä odotettu ennen Talviolympialaisia.

Länsi-Saksa tarjosi vieläkin DDR:lle mahdollisuutta pelata Saksojen Yhteisjoukkueessa. DDR kuitenkin kieltäytyi tarjouksesta eikä sitä jälleen nähty Talviolympialaisissa tai ei myöskään oletettavasti vuoden 1984 Kanada Cupissakaan. Etenkin vielä kun DDR kieltäytyi menemästä Talviolympialaisiin. Länsi-Saksa jäi siis jälleen edustamaan periaatteessa itse Saksaa jääkiekossa DDR:n mennessä jälleen kerran Thayer Tutt Trophya pelaamaan.

Vuoden 1984 Talviolympialaisissa säännöt säilyivät suurin piirtein samanlaisina kuin vuoden 1980 Talviolympialaisissa Yhdysvaltain Lake Placidissa, mutta sijoitusotteluja pelattiin enemmän ja lisäksi Alkusarjoissa ei ollut enää Sinistä Divisioonaa ja Sinistä Lohkoa tai Punaista Divisioonaa ja Punaista Lohkoa vaan ainoastaan A-lohko ja B-lohko. Ja tietenkin Mitalisarjassa jaettiin jälleen mitalit ja alemmalle kuin alkulohkojen neljänneksi sijoittuneet saivat todeta turnauksensa olevan ohi.

Länsi-Saksa aloitti siis Alkusarjan A-lohkossa turnauksen vaikeasti, mutta hyvin voittamalla itse Jugoslavian maalein 8-1. Kuitenkin Erich Kühnhacklin läsnäolo oli Länsi-Saksalle korvaamatonta koska Kühnhackl tuntui olevan välillä ainoa mies joka pystyi moukaroimaan tieltään myös Jugoslavian kolossipelaajat voimankäytössä.

Länsi-Saksa voitti myös Puolan maalein 8-5, pelasi viime hetken tasapelin Ruotsin kanssa 1-1 vaikka hieman aikaisemmalla tasapelillä ja siitä vielä paremmalla viimeistelyllä Länsi-Saksa olisi voittanut ajoittain hyvin onnettomasti pelanneen Ruotsin, hävisi Neuvostoliitolle luvuin 1-6 ja lopulta voitti Italian maalein 9-4. Valitettavasti Länsi-Saksa päätyi tasapeliin Ruotsin kanssa ja maalieroin Ruotsi selvisi Talviolympialaisten Mitalisarjaan ja Länsi-Saksa joutui pelaamaan Alkusarjan A-lohkon kolmospaikalla katkeran Sijoitusottelun Alkusarjan B-lohkon kolmanneksi sijoittuneen Suomen kanssa.

Vuoden 1988 Calgaryn Talviolympialaisten säännöillä Länsi-Saksa olisi Suomen kanssa päässyt myös mukaan Mitalisarjaan vuonna 1984 Sarajevon Talviolympialaisissa Alkusarjan lohkon kolmannella tilalla. Ei kuitenkaan päässyt ja tilanne oli sillä selvä.

Lopulta Länsi-Saksa pelasi Suomen kanssa tiukkaluonteisen ottelun viitospaikasta ja huolimatta Petri Skrikon, Raimo Summasen ja Raimo Helmisen peliotteista ja Anssi Melametsän hienoista ohjaussyöttöliikkeistä, kiekonpalautuksista ja keskialueen puhtaasta liikepelin mukauttamisesta pysäytys-syöttö-harhautus-ohjauslaukaus sentterille-maali-taktiikkaan ei Suomi pärjännyt Länsi-Saksalle Länsi-Saksan välttäessä tilanteet vahvalla ketjupelillään käyttäen myös vahvoja pakkejaan hyväkseen, suomalaisten välillä liioiteltua Kühnhackl-hysteriaa ja olemalla muutenkin tavallista paremmassa kunnossa sitä vastaan mitä toisaalta pidettiin Länsi-Saksan Jääkiekon Ihmevuotena varsinkin jälkikäteen, mutta osin omana aikanaankin asiantuntijoiden piirissä.

Tuossa katkerassa ottelussa suomalaisittain myös Risto Jalo toimi ottelun onnistujana joskin ei jotenkin pelikemioiltaan mukautunut täysin Skrikon, Summasen ja Helmisen pyörittämään peliin ja ei myöskään järjestänyt Melametsän ohjauspeliliikkeitä kentällä yhtä usein kuin mitä ehkä olisi voinut odottaa.

Toisaalta Suomella jotenkin kerta kaikkiaan kolmannessa erässä peli humahti kankkulan kaivoon ja Länsi-Saksa tuli ja meni menojaan voittaen Suomen maalein 7-4. Länsi-Saksa oli siten Talviolympialaisissa vuonna 1984 viides ja se oli hieno asia sille vuonna 1984. Lisäksi Länsi-Saksa sai viimeistään ja ehkä muutenkin vuoden 1983 MM-kisojen viitospaikkansa turvin pelata Kanada Cupissa vuonna 1984.

Suomi taas jäi Kanada Cupista rannalle kun luonnollisesti Yhdysvallat vuoden 1983 B-sarjan voittajana sai pelata Kanada Cupissa ja muutoinkin Suomen oltua seitsemäs vaikka DDR:n kieltäydyttyä Suomi olisi voinut ainakin periaatteessa pelata Kanada Cupissa niin se ei saanut sitä lopulta vain jostakin syystä pelata. Myöhemmin syksyllä 1984 pelatussa Kanada Cupissa Xavier Unsinnin päävalmentama Länsi-Saksa jäi koko turnauksen kuudenneksi ja viimeiseksi.

Se hävisi pelinsä Kanadalle maalein 2-7, pelasi tasan Tsekkoslovakian kanssa maalein 4-4, hävisi Neuvostoliitolle pidettyään sitä hämmentävänkin vaikeasti tasoissa 0-0 ensimmäisen erän ajan lopulta maalein 1-8, hävisi Ruotsille maalein 2-4 johdettuaan sitä pitkään jopa 2-1 maalein ennen Tre Kronorin vääntymistä ensin 2-2 tasapeliin ja lopulta 2-4 voittoon ja lopulta Länsi-Saksa hävisi oman viimeisen pelinsä Yhdysvalloille maalein 4-6 oltuaan pitkään 2-2 tasapelissä.

Seuraavassa viestissä palataankin jo vuoden 1988 Talviolympialaisten ja Calgaryn tilanteeseen Länsi-Saksan osalta.

Joka tapauksessa tässä kuitenkin vuoden 1984 Länsi-Saksan kokoonpano Sarajevon Talviolympialaisissa Jugoslaviassa:

Maalivahdit: Bernhard Bernie Englbrecht ja Karl Friesen

Puolustajat: Udo Kiessling, Ignaz Berndaner, Ulrich Uli Hiemer, Harold Kreis, Andreas Niederberger, Peter Scharf ja Joachim Reil

Hyökkääjät: Erich Kühnhackl, Franz Reindl, Helmut Steiger, Dieter Hegen, Manfred Wolf, Roy Roedger, Ernst Höfner, Gerd Truntschka, Marcus Kuhl, Michael Betz ja Manfred Ahne

Päävalmentaja: Xavier Unsinn

Pienenä bonuksena laitan tähän myös vuoden 1984 Kanada Cupin kokoonpanon Länsi-Saksan maajoukkueen osalta:

Maalivahdit: Karl Friesen ja Bernard Bernie Englbrecht

Puolustajat: Udo Kiessling, Andreas Niederberger, Rainer Blum, Joachim Reil, Peter Scharf, Dieter Medicus, Ignaz Berndaner ja Ulrch Uli Hiemer

Hyökkääjät: Peter Schiller, Ernst Höfner, Franz Reindl, Manfred Wolf, Peter Obresa, Marcus Kuhl, Holger Meitinger, Gerd Truntschka, Roy Roedger, Dieter Hegen, Helmut Steiger ja Michael Betz

Päävalmentaja: Xavier Unsinn

Thusberg · 30.01.2016 klo 17.58

13.2.1988:

Länsi-Saksa voittaa Tsekkoslovakian hienosti 2-1 ja se aloittaa pelillään ja siitä saamalla hienolla voitollaan yhden kenties hienoimmista turnauksistaan koskaan lähempänä nykypäivän jääkiekosta ja Talviolympialaisten jääkiekosta puhuttaessa.

19.2.1988:

Länsi-Saksa pelaa tasaisen, vaikeuksia sisältävän, mutta lopulta kaikkiaan onnistuneen pelin tappiostaan huolimatta Neuvostoliittoa vastaan ottelussa joka päättyi 3-6 Länsi-Saksan tappioon antaen sille kuitenkin huomattavan arvostuksen osan jääkiekossa ja muutenkin antaen edes selkeät eväät tulevaan Talviolympialaisten Mitalisarjaan ja antaen Länsi-Saksasta lisäksi ennen kaikkea hyvän kuvan kaikkiaan.

24.2.1988:

Länsi-Saksa häviää uskomattoman tasoromahduksen takia Suomelle luvuin 0-8 ja aiheuttaa katastrofin itselleen. Pilkkalaulut Länsi-Saksan heikkoudesta ja jälleen jääkiekon Saksalaisesta Ihmevuodesta puhumisen osalta alkavat.

Miten tähän kaikkeen oli tultu?

Länsi-Saksasta oli välittynyt jääkiekossa vuosina 1949-1987 suhteellisen puurtavana ja omalla tavallaan keskinkertaisen maan kuva jääkiekossa. Sen menestyneimpien jääkiekon sukupolven pelaajien jäädessä eläkkeelle hieman vuoden 1953 MM-hopean jälkeen seuraavaa mitalia saatiin odottaa vuoteen 1976 Innsbruckin Talviolympialaisiin asti.

Siitä eteenpäin vuoteen 1987 asti oli aina odotettu Länsi-Saksalta paljon, mutta aina haaveet olivat jääneet toteutumatta tai mahdolliset menestysputket olivat jääneet vain 1-2 vuoden mittaisiksi. Välillä Länsi-Saksan taso jääkiekossa oli romahtanut niin paljon, että jopa DDR:n jääkiekko oli parempaa kuin sen ja lisäksi Länsi-Saksa itse oli joutunut pelaamaan B-sarjassakin MM-jääkiekon tasolla.

Länsi-Saksan jääkiekon osalta vuodet 1985-1986 olivat olleet pitkälti taistelua MM-sarjassa pysymisestä ja kun vielä Erich Kühnhackl lopetti uransa ainakin maajoukkueen osalta niin se oli joutunut hakemaan ratkaisijansa toisista pelaajista.

Toisaalta taas Länsi-Saksan oma jääkiekkotaso oli kehittynyt pikkuhiljaa 1980-luvun aikana parempaan suuntaan vaikkakin vuosien 1983-1984 menestysputkea tai Saksalaisen Jääkiekon Ihmevuosia huomioimatta todella näkyvät saavutukset olivat jäänet hyvin vähiin. Vuonna 1987 pelit olivat jälleen sujuneet hienosti, mutta jälleen Länsi-Saksalla oli tapahtunut skandaaleja ja maineen mustausta muun muassa Tapaus Sikoran tiimoilta.

Pelillisesti ennen Calgarya 1988 Länsi-Saksa lähti kuitenkin odottavaisen ja jopa poikkeuksellisenkin luottavaisena omiin peleihinsä ja jopa Länsi-Saksan oma lehdistökin hehkutti maan joukkuetta mikä yleensä oli yleistä vain Länsi-Saksassa pelattavissa omissa kotikisoissa tai vastaavissa.

Länsi-Saksalla oli käytettävissään pelillistä, teknistä ja osaavaa kenttämateriaalia peliketjuissaan lähdettäessä Calgaryyn Kanadaan. Länsi-Saksan yllätysalttius jääkiekossa oli melko tavallista sillä ennenkin ja etenkin kun siltä ei odotettu mitään hyvää niin se oli noussut puskista haastamaan ja jopa voittamaan parempansa jääkiekossa.

Länsi-Saksa pystyi myös vaihtamaan jääkiekossa pelaamisen edellytyksensä teknisestä kiekonkäsittelystä voimapelaamiseen ja takaisinkin. Voimaharjoittelua ja ennen kaikkea WDEL:n parhaimpien pelaajien nopeuspelaamisen harjoittelua oltiin lisätty. Voimakkaasti kasvavan kiekollisen pelaamisen harjoittelun myötä Länsi-Saksan oletettiin tuolloin 1990-luvun ja ennen pitkää 2000-luvulla muodostavan jopa NHL-tason pelaajakokonaisuuksia joista vuonna 1988 voitiin vain äärimmäisen lahjakkaita yksittäispelaajia huomioimatta lähinnä unelmoida.

Peliketjujen osalta Calgaryssa maan ykkösketju tuntui ja myös olikin maailmanluokkaa jääkiekollisessa pelaamisessa, mutta myös kakkosketjun ja jopa kolmosketjun pelaajat olivat etenkin Calgaryssa 1988 hämmästyttävän taidokkaita etenkin nopeussuhteellisessa tai voimasuhteellisessa pelaamisessa. Lisäksi pelaajat osasivat kaikkien kolmen ketjun osalta pelata kunnollista myllytyspelaamista. Se ei ollut normaalisti Länsi-Saksan jääkiekossa lähimainkaan itsestäänselvyys vaikkakin Länsi-Saksan ykkösketjun ja kakkosketjun pelaajille oli tullut tunnustusta ennenkin.

Maajoukkuevalinnat Calgaryyn 1988 olivat joukkueen osalta onnistuneita keskimäärin ja vain hyvin vähän todellisia ratkaisupelaajia jäi pois Calgarysta ja kaikkiaan neljä pelaajaa myös Länsi-Saksan B-maajoukkueesta olisi kelvannut Calgaryyn. Wolfgang Becker, Manfred Schumann, Kurt Kramer ja Joachim Wolf olivat näitä harvoja pelaajia. Becker ja Schumann osasivat pyörittää hyvin vastustajan keskialuepelaajia ja tehdä kiekollisia ratkaisuja kun taas Wolf osasi syöttää tarkkoja laukauksia ja Kramer tehdä maaleja sillä Länsi-Saksan joukkueessa oli maalintekijöistä ja ennen kaikkea järkevistä viimeistelijöistä puutetta toisinaan.

Xavier Unsinn oli joukkueen pitkäaikaisena päävalmentajana osaava mies, mutta toisinaan jokseenkin kiinnostumaton kentän tapahtumista ja mitä vanhemmaksi Unsinn tuli niin myös virheitä alkoi näkyä valmentamisessa. Unsinnin terveysongelmistakin alettiin puhua koska miehen peluuttamisessa ei aina ollut linjoja suhteessa päätöksiin ja luovutusherkkyys oli välillä huonona päivänä muutenkin liian pahaa jolloin pelaajistolla tuntui olevan omat johtajansa johon he luottivat.

Lisäksi Unsinn edellytti aina päätöksissään merkittävää tuenantoa ja muiden pelipalautteiden ottamista huomioon mille ei aina tullut joukkueen tähtipelaajilta ymmärrystä vaikkakin Länsi-Saksalla ei ollut vaikkapa Ruotsiin, Kanadaan, Yhdysvaltoihin tai muihin huippumaihin nähden yleensä ongelmia noudattaa pelaajistonsa osalta valmentajiensa ohjeita ja tässä suhteessa Länsi-Saksa oli lähempänä Suomea, mutta jopa Suomenkin pelaajilla oli ollut 1980-luvulle tultaessa ollut ratkaisevia asioita määrittää tekemisensä jäällä enemmän ilman valmentajan ja valmennusjohdon mielipahaa verrattuna Länsi-Saksaan.

Yksi Länsi-Saksan menestysseikoista vuonna 1988 oli Calgaryssa se, että joukkueena menestyttiin ja hävittiin yhdessä. Toki satunnaisesti pelaaminen Länsi-Saksan osalta tarkoitti tai oli tarkoittanut ainakin edelleen ennen Calgarya vuosina 1985-1987 sitä, että maan jääkiekkojoukkueen maalivahdin ja ykkösketjun pelaajien onnistuminen oli muun joukkueen avain menestykseen.

Näin ei ollut Calgaryssa 1988 vaan jokainen joukkueen jäsen keskimäärin tiesi tehtävänsä ja osasi antaa pelitukea ja hyvää palautetta jälkeenpäin ja mikäli ei kyennyt palautekykyyn niin sitten annettiin tarkat syötöt ja laukaukset kohti kiekollista tai kiekotonta joukkueen ratkaisupelaajaa ohjauskyvyn ja pelitilanteen mukaan.

Länsi-Saksan puolustus oli hyvää ja keskimäärin loukkaantumiset eivät olleet Länsi-Saksan ongelma tuon ajan jääkiekossa muutoin paitsi aivan huippumaita vastaan mikä tietenkin Itä-Saksaan verrattuna oli aivan toisesta maailmasta olevaa. Lisäksi Sveitsiin tai Itävaltaan verrattuna puolustuspelaaminen Länsi-Saksalla laadukkaampaa keskimäärin joskin puolustus ei kyennyt aina sitoutumaan kunnolliseen viisikkopeliin tai nelikkopeliin verrattuna vaikkapa Sveitsiin tai Itävaltaan.

Maalivahtipelaaminen oli yleensä laadukasta maalivahdista riippumatta. Ainoa ongelma Länsi-Saksalla oli vain ennen Calgarya 1988 se, että miten se pystyisi vastaamaan vuoden 1987 menestyksen asettamaan paineeseen ja sen avainpelaajien uupumisen estäminen ratkaisupelejä kohti mentäessä oli tärkeää lähtökohtaisesti.

Länsi-Saksan oletettiin ennen Talviolympialaisia pelaavan lähinnä viimeisten sijojen jälkeisillä hyvillä sijoilla vaikka toki hyvänä päivänään sen oletettiin nousevan jopa Mitalisarjaan asti taistelemaan. Silti sitä oli vaikeaa nähdä sijojen 5-6 paremmalla puolella. Toisaalta taas Talviolympialaisten sääntömuutosten myötä Mitalisarjaan pääsi nyt helpommin kuin vuonna 1984 Jugoslavian Sarajevossa oli päässyt joten Länsi-Saksan mahdollinen pääsy Mitalisarjaan pääseminen oli siten ainakin mahdollisempaa kuin vanhemmilla säännöillä olisi ollut.

Länsi-Saksa lähti kuitenkin pelaamaan Calgaryyn hyvin luottavaisesti ja se tulisi yllättämään median, vastustajansa ja ennen kaikkea itsensä.

Thusberg · 30.01.2016 klo 19.56

13.2.1988 Länsi-Saksa aloitti Talviolympialaisensa Calgaryssa 1988 menestyksekkäästi Talviolympialaisten Alkusarjan B-lohkossa ja koko Talviolympialaisten avausottelussa voittamalla Tsekkoslovakian pitkän ja tunteita täynnä olleen pelin jälkeen 2-1. Kyse oli jo toisen kerran voittamisesta kahden vuoden sisään silloin kun vastassa oli Tsekkoslovakia.

Kyseisen voiton painoarvoa ei voinut sivuuttaa koska se siivitti Länsi-Saksan uskomattomiin suorituksiin kerran toisensa jälkeen siitä eteenpäin. Tsekkoslovakia ei ymmärtänyt Länsi-Saksan peliedellytyksiä, lähti liikaa takki auki peliin ja ennen kaikkea ei osannut korjata omia ulottuvuusongelmiaan puolustuksessa tai hyökkäyspelissään ja sille myös Länsi-Saksan säännöllinen myllytyspeli ja tehokkaasti organisoitu syöttöpeli varsinkin silloin kun Länsi-Saksa pelasi ilman mitään menetettävää oli liikaa.

15.2.1988 Länsi-Saksa kohtasi Jääkarhut eli Norjan joka pisti varsinkin ensimmäisessä erässä kovastikin vastaan pelaamisessa. Åge Ellingsenin johtamat Jääkarhut olivat tiukka vastus ja 2-0 johto tuntui ensimmäisen erän jälkeen riittämättömältä.

Oman kovinkin vaikeasti käynnistyneen hyökkäyspelinsä Länsi-Saksa sai kuitenkin kasaan ja ennen pitkää tuloksena oli 7-3 voitto Norjan alkaessa väsyä tahdissa joskin Norjalla oli selviä ongelmia tasoeron lisäksi myös maalintekokyvyssä ja ylivoimapelaamisen surkeudessa mikä vei paljon potentiaalisia maalipaikkoja Jääkarhuille.

17.2.1988 Länsi-Saksa kohtasi Itävallan joka oli odottamattoman vaikea ja pelasi erittäin tiukan ensimmäisen erän sitä vastaan. Ensimmäisen erän päätteeksi tilanne oli 1-1 sitä vastaan. Itävallan menestys oli hyvässä puolustuspelaamisessa ja tarkoissa syöttölaukauksissa, mutta ykkösketjua lukuun ottamatta se ei pystynyt tehokkaaseen laitapelaamiseen, ei pystynyt hyviin peliratkaisuihin, oli liian odottava keskialuepelissä ja kaiken kaikkiaan Itävalta oli erittäin pahasti alakynnessä joskin selvästi paremmin Itävalta pelasi kuin mitä oli odotettu ennen Talviolympialaisia.

Lopulta Itävalta väsyi Länsi-Saksan tehokkaaseen pakkitason pelaamiseen, yleisnopeaan luistelupelaamiseen ja keskialueen puhtaanapito onnistui Länsi-Saksalta siinä missä se ei onnistunut Itävallalta ja lopputuloksena oli lopulta osin jo pelin lopun lähestymisenkin takia vain 3-1 voitto Länsi-Saksalle. Pelillisesti voitto oli turhan helppo, mutta Länsi-Saksa tietoisesti säästi voimiaan sillä eteen tulisi itse Neuvostoliitto.

19.2.1988 Länsi-Saksa kohtasi Neuvostoliiton ja jälleen Länsi-Saksan oletettiin olevan vaikea Neuvostoliitolle korkeintaan 5 minuuttia ja ehkä reilummin vain minuutin verran ennen jyräämistä Neuvostoliiton osalta. Valitettavasti Neuvostoliiton normaalin ja halutun pelikuvan saamiseen kului melkein 50 minuuttia kaikkiaan josta reaalisesti 45 minuuttia. Neuvostoliitto pelasi jälleen ehkäpä turnauksen heikointa peliään juurikin Länsi-Saksaa vastaan käydyssä pelissä.

Neuvostoliitto joutui jopa ykkösketjullaan ottelussaan vaikeuksiin sillä siinä pelanneet pelaajat tuntuivat aina ajautuvan joko Länsi-Saksan pakkitason peliansoihin, hukkaavan hyviä maalipaikkoja omiin virheisiin ja lopulta Neuvostoliiton tähtipelaajien keskinäinen kilpailunhalu ja valmennusjohdon järkyttävän kova valmennustason edustaminen jokaisessa pelissä tuli avaamaan jännitysnäytelmän vertaansa vailla.

Ensimmäisessä erässäkin Länsi-Saksa oli vastoin oletettua 0-5, 0-10 tai 0-15 tappiota ennustaen tappiolla vain 1-2 lähtökohtaisesti vertailukelpoiseen peliin sitä vastaan! Toki Neuvostoliiton sanottiin säästävän voimiaan merkittäviin peleihin ja yleistä ongelmaa pelaamisen tasolla yritettiin liioitella, mutta niin oli sanottu ennenkin. Myös Neuvostoliiton omista ongelmista jääkiekossa puhuttiin eniten vuonna 1988 kuin oli puhuttu lähtökohtaisesti sitä ennen.

Toisessa erässä Länsi-Saksa alkoi väsyä voimakkaammin, mutta siltikin se sai hyökkäyksensä läpi kun Neuvostoliitto ei vieläkään saanut keskitetysti kiekkoja maaliin tai sen avainpelaajilla oli vaikeuksia pysyä keskittyneesti pelissä mukana.

Valmennusjohto oli Neuvostoliitolla hurjana pelivirheistä joita Neuvostoliiton pelaajat tuntuivat tekevän kerta toisensa jälkeen kyseisessä ottelussa vaikka ulkopuolisin silmin pelaajat eivät olleet itsessään mitään väärin tehneetkään. Punakoneen pelaajat tiesivät Länsi-Saksan pelaavan muutenkin voittoputken siivittämässä itseluottamuksen alaisuudessa eivätkä siksi kyenneet murtamaan sen tahtoa.

Neuvostoliitto ei tehnyt maaleja, mutta niin ei tehnyt valitettavasti Länsi-Saksakaan enempää. Maalivahdit molemmilla puolin nousivat avainasemaan silloin kun pelaajista ei siihen ollut ja Neuvostoliitto jopa pahensi tilannettaan jäällä alkaen vauhkoilla, menettää helppoja kiekkoja keskialueella ja joutuen jopa jäähyputkeen.

Seuraavan kerran näin merkittävästi pinteeseen Neuvostoliitto tulisi joutumaan ainoastaan vain Suomea vastaan, mutta siitä tulee juttua myöhemmin. Ja joka tapauksessa Neuvostoliitto johti 2-4 kolmanteen erään lähdettäessä.

Lopulta Neuvostoliitto sai kun saikin kritisoijien mielestä liian pitkään odotellun totisen tasonsa näkyville ja vain tuuri etenkin loppuminuuteilla esti Neuvostoliton voittolukujen olemista suuremmat kuin vain 3-6. Länsi-Saksa kärsi ensimmäisen tappionsa, mutta oli silti pääsemässä Mitalisarjaan. Se kuitenkin pelkäsi häviämistä kun vastaan asettui Yhdysvallat 21.2.1988 pelattuun Alkusarjan B-lohkon päätösotteluun.

Vastoin oletettua täysväsymistä Länsi-Saksa yllätti muutenkin turnauksensa jossain määrin mokanneen Yhdysvallat käytännössä housut kintuissa ja voitti sen peräti 4-1 vaikka voitto ilman tuuria olisi voinut helposti olla 6-1 tai vaikka 8-1 sillä niin paha oli Yhdysvaltain romahdus kyseisessä.

Valitettavasti jo Yhdysvallat-pelissä alkoi näkyä Länsi-Saksan väsyminen turnauksen tasoon ja pelaajistossakin alettiin aavistella pahaa kun kuultiin Suomen menestyksestä turnauksessa. Länsi-Saksa kuitenkin pääsi Talviolympialaisten Mitalisarjaan Alkusarjan B-lohkon toisen sijan turvin. Sääntöjen mukaisesti Mitalisarjassa uloslaskettiin kaksi ottelua joista Länsi-Saksan otteluista Neuvostoliiton 3-6 tappio ja Tsekkoslovakian voitto 2-1 uloslaskettiin.

24.2.1988 Länsi-Saksa kohtasi Suomen ottelussa joka oli käännekohta Länsi-Saksalle turnauksessa pahimpaan ja Suomelle mitä parhaimpaan asiaan.

Muutaman edellisen vuoden vaikean ja katkeran kamppailun vuoksi tämän ottelun piti olla tasainen, Länsi-Saksalla oli parhaimmillaan oikeasti selvä mahdollisuus voittaa Suomi tai pelata tasan ja mikäli Länsi-Saksa häviäisikin niin noin kolmella maalilla häviäminen olisi ollut hyväksyttävää.

Ehkä jopa vielä 5-6 maalilla, mutta 8 maalilla ilman ainuttakaan omaa tehtyä maalia luvuin 0-8 oli katastrofi vertaansa vailla ja se olisi ollut sitä jopa huonommassakin turnauksessa huonommallakin Länsi-Saksan edustusjoukkueessa siihen aikaan.

Länsi-Saksan ystäville ja kannattajille tämä oli tiettyyn rajaan asti sanoinkuvaamaton painajainen ja shokki. Kyseinen ottelu masensi koko joukkueen ja se sai kyseenalaistamaan myös päävalmentaja Xavier Unsinnin kyvyt päävalmentajana.

Hänellä oli ollut joitakin pelillisiä virheitä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain ottelussa, mutta Suomelle niin kovin luvuin kärsitty tappio oli melkoisen asian paikka.

Toisaalta Suomi ei Sveitsi-pelin nöyryytyksen jälkeen koskaan enää perseillyt edes huonoimmillaankaan Calgaryssa 1988 niin paljoa ja se ennen kaikkea alkoi lähteä täysillä näyttämään mistä oli tehty mitalijahdissa.

26.2.1988 Länsi-Saksa kohtasi Kanadan ja Suomi-ottelun masennus näkyi selvästi. Ensimmäisen erän ajan Länsi-Saksa edes Suomi-ottelun romahdukseen nähden edes pelasi hyvin, mutta muutoin se vain halusi lopettaa masentavan Mitalisarjan edes niin hyvin kuin pystyisi. Länsi-Saksa hävisi Kanadalle 1-8.

Lopulta 28.2.1988 koko Talviolympialaisten Mitalisarjan ja muutenkin 1988 Talviolympialaisten toiseksi viimeisessä ottelussa yleensäkin se kohtasi Ruotsin.

Tre Kronorin supertähdet olivat turhautuneita mahdollisen olympiakullan menettämisestä ja tuttuun tapaan Länsi-Saksa piinasi Ruotsia minkä ehti silloin kun Tre Kronor oli huonolla peliasenteella liikkeessä.

Lopulta Länsi-Saksa palautti edes hieman kärsinyttä mainettaan takaisin pelaamalla hienon ottelun ja häviämällä jälleen kerran uskomattoman niukasti Ruotsille vain luvuin 2-3 ja se oli itse johdossa tai tasoissa Ruotsin kanssa ottelussa yhteensä 50 minuuttia ja 29 sekuntia!

Lopulta Länsi-Saksa oli Mitalisarjassa toiseksi viimeinen ja koko Talviolympialaisissa 1988 viides maalieroin Tsekkoslovakian jäädessä taakse Mitalisarjan viimeiseksi ja kuudenneksi muutoin Talviolympialaisissa 1988.

Kaikkiaan Länsi-Saksa kuitenkin pelasi hienoimman turnauksensa vuonna 1988 pitkän aikaan ja Suomi-ottelun flopin unohtaen Calgary 1988 saattoi olla Länsi-Saksan osalta ja myöhemmän yhdistyneen Saksan osalta hienoimpia ellei hienoinkin turnaus sen kiekkohistoriassa myös kokonaisuutena ilman Innsbruckin 1976 kaltaisia kohuja ja muutoinkin nimenomaan kokonaisuutena.

Valitettavasti vuonna 1989 Länsi-Saksa palasi jälleen paikalleen pelaamaan huonosti ja ennen vuosia 1992-1993 tuleva Saksa ei löytänyt itsestään samaa tasoa jääkiekossa, mutta jopa noinakin vuosina Saksa tuntui olevan huonompi kuin oli ollut vuonna 1988 Länsi-Saksana jääkiekossa ennen kaikkea kokonaisuutena.

Länsi-Saksan maajoukkueen kokoonpanon vuodelta 1988 Talviolympialaisista Kanadan Calgarysta laitan seuraavaksi tähän:

Maalivahdit: Helmut de Raaf, Karl Friesen ja Josef Schliekenrieder

Puolustajat: Udo Kiessling, Ronald 'Ron' Fischer, Horst-Peter Kretschmer, Andreas Niederberger, Harold Kreis, Dieter Medicus ja Joachim Reil

Hyökkääjät: Manfred Schuster, Dieter Hegen, Gerd Truntschka, Helmut Steiger, Georg Franz, Peter Obresa, Christian Brittig, Peter Draisatl, Bernd Truntschka, Roy Roetger, Manfred Wolf, Georg Holzmann ja Peter Schiller

Päävalmentaja: Xavier Unsinn

Turnauksen arvosana taitotasoon nähden: 9/10

Arvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 8,5/10

Thusberg · 04.02.2016 klo 17.55

Kanada lähti jälleen kerran tavoittelemaan parhainta mahdollista saavutettavaa jääkiekossa eli maailmanmestaruutta ja tietenkin Olympiavuonna 1988 yhdistettyä olympiakultaa ja maailmanmestaruutta. Kanadalla ei juuri vastustajia tuntunut olevan ja mikäli maailmanmestaruus ja olympiakulta jouduttiin häviämään niin se olisi hävittävä vain Neuvostoliitolle. Hätätapauksessa toki myös Yhdysvallatkin kävi voittajaksi Kanadan hävitessä.

Näin olisi ollutkin suunnitelmat normaalisti, mutta vuonna 1988 pelattiin tietenkin Kanadan Calgaryssa Talviolympialaiset ja se asetti maajoukkueelle eli Vaahteramiehistölle tai erään selostajan jo hieman yli 15 vuotta aiemmin hokeman sanoman vuoksi Team Canadalle omat paineensa mitä ei ollut helppo kestää ja ylittää.

Kanada oli ilman muuta jääkiekossa hyvin usein paras, toiseksi paras tai kolmanneksi tai neljänneksi parhaaksi luettu maa. Kanadalla hyviä puolia jääkiekossa riitti tuttuun tapaan.

Toisaalta vuoden 1988 Kanada oli jossain määrin maajoukkueena kovinkin kokeilunhaluinen maajoukkue, mutta lisäksi myös altis jäämään alakynteen ja paineisiin tavalla jotka tuntuivat varsinkin jälkikäteen olevan melko pitkälti sidoksissa lähinnä ilmeisesti Talviolympialaisten ja ennen kaikkea juuri Kanadassa pidettyjen Talviolympialaisten vuoksi.

Kanadalla muun muassa tuntui olevan hapuilevaa keskittyä yleiseen kenttätekemiseensä jäällä, päästää melko paljon helppoja laukauksia läpi silloin mikäli Kanadaa vastaan tuli sen omaa kiekkoilua vastaan vahvemmin reagoivampi joukkue tai jos vastustajan puolustus piti paremmin kuin Kanadan oma vastaava. Toisaalta taas Kanadalle ei juuri koskaan voinut antaa tilaa jääkiekossa ja aina ei tosiaankaan 2-3 maalin eikä edes 5 maalinkaan ylivoimaetu ollut riittävä tuhoamaan Kanadan taistelutahtoa jääkiekossa.

Vuoden 1988 Kanadalla tuntui toisaalta olevan ongelmia yleisessä pelikeskittymisessä ja kisojen aiheuttamissa paineissa, mutta toisaalta Kanadan rivipelaajat pystyivät Calgaryssa 1988 pelaamaan nurinkurisesti todettuna ehkäpä vuosikymmenen vapainta kiekkoa suhteessa muihin 1980-luvun turnauksiin. Toisaalta taas Kanadan rivipelaajat tuntuivat olevan erittäin paljon riippuvaisia tähtipelaajien tai ketjujen johtajiksi nimettyjen pelaajien peliratkaisuista jäällä.

Kun sitten kunnianhimoa ja näyttöhaluja pursunneet rivipelaajat halusivat ottaa enemmän kunniaa kuin mitä oletettavasti heille kuului niin yhteenotot jäällä olivat melko taattuja ja jos ei jäällä niin pukukoppitiloissa kipinät lentelivät pelaajien välillä. Kanadaa enemmän keskinäisiä nokkapokkia tuntui olevan vain Yhdysvalloilla ja Ruotsilla kisoissa sillä jopa Neuvostoliitonkin omat keskinäiset ristiriidat pidettiin vahvasti ja kovinkin ottein joukkueen sisäisinä toisaalta hyvin selvistä ongelmistakin huolimatta.

Ketjujen pääpelaajat eivät halunneet aina antaa ratkaisun avaimia muille pelaajille ja vuorostaan taas tärkeät rivipelaajat näkivät omaa panostaan laiminlyötävän tai että he eivät saaneet ottaa tähtipelaajien velvollisuuksia tärkeisiin peliratkaisuihin riittävästi.

Lisäksi joukkueen koostumus oli varsin vaihtunut jälleen viime vuodesta. Vain maalivahdeista toinen eli Sean Burke ja puolustajista yksi eli Zarley Zalapski oli mukana vuoden 1987 Vaahteramiehistöstä.

Kanadalla oli hyvä maalivahtipeli, mutta toisinaan maalivahdin kontolle jäi liiankin usein Kanadan maineen pelastaminen jääkiekossa silloin kun puolustus tai hyökkäys munasivat oman pelinsä jäällä tai joutuivat peli-identiteettiseen kriisiin vastustajan pelatessa huomattavasti selvemmin vapautuneempaa jääkiekkoa. Ajoittain puolustuksen auttaminen hyökkäystä varten oli vierasta ja sama oli toisin päin suhteessa hyökkäyspäästä pakkitasolle. Toisin sanoen tukea ei annettu tai sitä oli riittämätön määrä.

Muun muassa siinä missä Länsi-Saksa ja Suomi pystyivät toimimaan joukkueineen ennen kaikkea yhteistyössä joukkueena tai ainakin edes hitsautuivat kisojen aikana yhteen niin Kanada ja Ruotsi pysyivät varsin eripuraisina ja kunnianhimon sokaisemina joskin Kanadalla oli kyse Ruotsiin verrattuna enemmän selkeistä kotikisojen aiheuttamasta paineesta ja henkisestä takalukosta kun oikeasta kyvyttömyydestä toimia täysipainoisesti joukkueena.

Lisäksi jokaisessa pelissä selkeät hyökkäyksen ja puolustuksen onnistujat tai selkeät hyvät pelaajat tuntuivat vaihtelevan tasoltaan liikaa ja sen takia Kanada sai ajoittain pelätä kisoissa jopa sitä reilusti itseään huonompien maiden kanssa pelatessaan tappiota kun ei vain osattu rakentaa toimivaa pelitehokkuutta.

Jossain määrin edelliset todella hallitsevan ja hyvätasoisen pelaamisen tason kentällisessä kiekonkäsittelyssä ja pelaamisessa Kanada oli täyttänyt viimeksi Tsekkoslovakiassa 1985 MM-kisoista puhuttaessa. Sen jälkeen oli Kanadalta aina jäänyt jotakin uupumaan. Puolustuspelaaminen Kanadalla oli onnistuessaan laadukasta, mutta muutoin ehkä hieman turhan aaltoilevaa ja Zalapskilla olikin oma osansa Kanadan puolustuksen toimivuuden varmistuksessa kisoissa. Toisaalta vaikka puolustus olisi tehnytkin virheitä niin sentään painajaismaista Ruotsille häviämistä 0-9 tyyliin vuoden 1987 malliin ei tapahtunut vaikka puolustuksen pelitaso ajoittain romahti kisoissa pahoin.

Hyökkäyspelaaminen tuntui olevan laadukasta, mutta hyökkäyksen kokonaisratkaisu ja taso kisoissa tuntui jäävän kisojen edistyessä jopa huonommaksi suhteessa Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Suomeen ja jopa Länsi-Saksaan nähden joskin Kanadaa auttoi selvästi Länsi-Saksan masentuminen Suomi-tappion takia. Tsekkoslovakia ja Neuvostoliitto olivatkin sitten jo aivan toisesta maailmasta suhteessa hyökkäyspelaamiseen Kanadaan nähden ainakin silloin kun niillä oli hyvät pelipäivät eikä Kanada muutenkaan hirvittävästi peliään niihin verrannut.

Välillä Kanadalla tuntui olevan selkeän laadukkaan hyökkäyspelin luomisen sijaan olevan tarkoitus luoda joku NHL-taitopeli jäälle ja hyökkäyspelaajien ratkaisu tuntui välillä varsinkin olevan kuin olisi taktisesti korvannut laadun määrällä ilman mitään järkevää hyökkäyssuuntaa taktisesti ja lisäksi ulottuvuuden hyödyntäminen jäi vähiin kun laiskuus tai omahyväisyys iski päälle. Pahimmillaan tämä oli nähtävissä kisoissa ennen pitkää muun muassa Suomea vastaan kun lähdettiin vieläkin edellisvuoden murskavoittotunnelmissa ja pidettiin Suomea vieläkin siitä täysmasentuneena, mutta muitakin näyttöjä tästä ongelmasta oli Kanadalla.

Kanadalla oli kuitenkin suhteellisesti arvioiden yksi kisojen parhaimpia ykkösketjuja käytettävissään huomioimatta toki sitä, että Kanadan pelaajaratkaisut olisivat voineet olla parempiakin ja kaikkiaan kolme peliketjua joukkueessa olivat maailmanluokan huippupelaajia täynnä ja NHL:n tai NHL:n alempien sarjojen pelityyliin tottuneita pelaajia. Kanadan nelosketju oli ehkä suhteellisesti arvioiden vuosikymmenen heikoin ja ainakin heikoimpia pitkään aikaan joskin ei tietenkään huonoin kaikkien aikojen mittakaavalla. Ei lähellekään. Kanadan nelosketjunkin pelaajat pystyivät esittämään jäällä kuitenkin ainakin toisinaan hyviä otteita ja ainakin kaikki heikoimmat kiekkomaat Calgaryssa 1988 olisivat minä päivänä tahansa ottaneet Kanadan nelosketjun tasoisiakin pelaajia joukkueeseensa.

Kaikkiaan Kanadaa pidettiin ennen kisoja hyvinkin vahvana voittajana tai toiseksi tulevana maana, mutta myös kolmospaikka tai nelospaikka tuntuivat olevan melkein kirkossa kuulutettuja Kanadalle. Sen sijaan nelostilaa alempaa sijoitusta pidettäisiin huonona asiana ja Mitalisarjan ulkopuolelle jäämistä olisi pidetty katastrofina vailla vertaa. Päävalmentaja ja Toimitusjohtaja Dave King oli kuitenkin yhdessä Varapäävalmentaja Guy Charronin ja Apulaispäävalmentaja Tom Wattin kanssa samaa mieltä siitä, että Kanadan olympiakulta ja maailmanmestaruus kotiyleisön edessä olivat hyvin saavutettavissa mikäli vain joukkue pysyisi yhtenäisenä.

Kanadan kisataipaleesta tuleekin seuraavassa viestissä.

Thusberg · 04.02.2016 klo 19.52

Kanada joutui kisaisäntänä Calgaryssa aloittamaan ainakin alustavasti melko leppoisasti turnauksensa Talviolympialaisissa 1988 sen Alkusarjassa A-lohkossa. Kovat haasteet oli asetettu vasta Mitalisarjaan ja siten paineita ei pitänyt olla. Ensimmäinen vastustaja oli 14.2.1988 Puola. Perseily sitä vastaan oli aluksi enemmän kuin selvää, mutta Puolan myöhemmin asettama uskomaton haaste tasoerosta johtuen Kanadaa vastaan oli yhtä uskomaton.

Ei tapahtunut riemumarssia 5 minuutissa eikä mitään muutakaan kun Puolan vastahyökkäykset alkoivat enemmän tai vähemmän onnistua Kanadaa vastaan ja Kanada oli välillä uskomattoman hermostunut kenttätekemiseensä jäällä ja myös kotiyleisön luoman jännityksen paineen alla.

Lopulta Kanadan ottelussa pelasti lähinnä sen maalivahti ja Puolan ottelun loppua kohti tapahtuneet hyökkäysten hyytymiset ja puolustuspään lisääntyneet virheet jäähyherkkyyden ja ylivoimapelin heikkouden lisäksi. Toki Puolankin maalivahdilla oli oma osansa lukuunsa, mutta silti Kanadan voittaminen kaikkiaan vain pelkällä peliajan 4.22 1-0 maalilla oli uskomattoman pieni voitto ja vaikka sitä toki yritettiin selitellä jäällä voimien säästelyksi ja moneksi muuksikin vähemmän imartelevaksi tekemiseksi niin seuraava ottelu Sveitsiä vastaan tulisi olemaan hyvin noloa Kanadalle ja sen tulisi olemaan perustuvanlaatuisen vaikeaa myöntää olevansa asioistaan väärässä.

16.2.1988 Kanada kohtasi Sveitsin joka tuli uskomaton itseluottamus mukanaan ottelun. Taas kerran Kanada sortui ylimielisyyteen ja perseilyyn jäällä ollen ennen pitkää pahassa peli-identiteettisessä kriisissä ja jopa kotiyleisökin alkoi buuata Vaahteramiehistölle sen epävarmuudesta ja ongelmista johtuen. Kanadan valmennusjohto ei kyennyt ymmärtämään Suomen häviämistä Sveitsille tai ylipäänsä sen tuomaa menestyspotentiaalia Sveitsille. Selvää kuitenkin oli, että jälleen kerran Kanadan maalivahdin piti kantaa vastuu siitä, että voitettaisiin edes jotenkin sitä vastaan.

Ajoittain pelaaminen oli Kanadalla käsittämättömän huonoa Sveitsi-pelissä ja sitä tuntui vaivaavan selkeä keskialueen pelijohtopelaajan puuttuminen ja yleislaiskuus. Lisäksi Kanada päästi ihan liikaa helppoja hyökkäyksiä läpi eikä muutenkaan tuntunut kykenevän kunnollisiin kokonaisratkaisuihin. Lähinnä Sveitsin omien huippupelaajien väsyminen ennen pitkää ja Sveitsin huijaaminen pieneen jäähyputkeen oli lopulta Kanadan voiton avain.

Kanada kuitenkin antoi Sveitsille onneksi sentään kunniaa ja yleisön asenne Sveitsiin oli ottelun alkua lukuun ottamatta kaikkiaan erinomainen mikä ei ole ollut näihin päivinkään asti mikään itsestäänselvyys aina omistaan ylpeinä oleville kanadalaisille. Kuitenkin Kanada silti voitti Sveitsin maalein 4-2 lopulta vaikka pikemminkin tasapeli tai tappio Kanadalle olisi voinut olla parempi silmien aukaisija kuin toisin päin.

18.2.1988 Kanada kohtasi sitten Suomen jota kohtaan korostuivat erityisesti aiemmin mainittu ongelma keskittyneisyyden puutteesta, laiskuudesta ja ylimielisyydestä. Suomi oli sisuuntunut ja aivan alkua lukuun ottamatta oli selvää, että Suomi ei murru kuten vuonna 1987 oli murtunut. Edeltävänä vuonna Kanada oli voittanut sen peräti 7-2 ja käsittämättömän virheellisesti kuviteltiin Suomen edelleen vain kärsivän pelissään ja murtuvan sille. Etenkin kun Suomi oli hävinnyt oman avauspelinsä Sveitsille.

Suomi oli syyllistynyt yhtä käsittämättömään ja anteeksiantamattomaan perseilyyn kuten Kanadakin turnauksessa ja juurikin Sveitsiä vastaan, mutta Suomi otti virheistään oppia siinä missä Kanada ei ottanut.

Kanada pelasi jälleen vaivaantuneena heti kun Suomi ei murtunutkaan vaan pystyi jopa lisäämään painetta Kanadan pelaamiseen etenkin laitapelaamisessa ja ennen kaikkea Raimo Helmisen pyörittämän keskialueen vahvan syöttöpelaamisen johdosta mihin Kanada ei pystynyt vastaamaan. Erkki Laine oli myös pelaaja joka nousi ratkaisijaksi ja Helmisen luomien syöttöpaikkojen täyttäjäksi maaleillaan Kanadaa vastaan.

Lopulta varsinainen ihme olikin, että Kanada ei kyennyt vastaamaan Suomelle ja lisäksi Kanada olisi voinut hyvin hävitä ottelun vaikka 0-5 tai suuremmillakin luvuilla ilman jälleen erinomaista maalivahtipelaamista. Lopulta Kanada kuitenkin hävisi Suomelle 1-3 ja Mitalisarjaan meno alkoi olla uhattuna. Tai olisi voinut olla ellei vastassa olisi ollut enää vain Ranska ja sittemmin Ruotsi.

20.2.1988 Kanada tuli, meni ja jyräsi vaivaannuttavasti ainoan kerran todella selvästi jonkun vastustajan turnauksessa voittamalla Ranskan maalein 9-5 joista kolmas eräs oli jo vaivaannuttavaa alle puolivaloilla pelaavalta Kanadalta ja maalintekoa yrittäneeltä Ranskalta. Ensimmäisessä erässä Kanada oli johtanut jo 7-3.

22.2.1988 Kanada pelasi sittemmin kivikovan oman Alkusarjan viimeisen pelinsä Tre Kronoria eli Ruotsia vastaan. Ruotsia vastaan Kanada oli parantanut rutkasti vuoden takaisesta 1987 suurtappiostaan 0-9 piittaamatta. Toki Kanada ei kyennyt vastaamaan Thomas Erikssonin pyörittämään syöttöpeliin tai keskialueen pelaajamoottorin rooliin koska Kanadalta ei löytynyt selkeää vastaavaa pelaajaa siihen tehtävään.

Lopulta hieman erikoisella tavallaan turnauksen alkuun ylimielisimmät joukkueet Suomen Sveitsi-ottelua huomioimatta eli Kanada ja Ruotsi pelasivat arvolleen sopivasti yllättävän tasapelin 2-2 vaikka halut voittoon joukkueilla olivat kovat. Kanada oli A-lohkossa tasapisteissä Suomen ja Ruotsin kanssa ja lopulta kolmas lohkossaan keskinäisten ottelujen jälkeen Alkusarjassa.

Kanada pääsi Mitalisarjaan vaikka sinne pääsy oli kiinni lähinnä Sveitsin niukkojen tappioiden epäonnesta. Lisäksi Kanadan oma peli-ilo tuntui olevan paineiden ja Suomi-tappion jälkeen aina jotenkin vain kadoksissa. Sen oletettiin tarkoittavan vaikeaa Mitalisarjaa Kanadalle. Mitalisarjassa Kanadalta uloslaskettiin 1-2 tappio Suomelle ja 2-2 tasapeli Ruotsia vastaan.

24.2.1988 Kanada kohtasi siten pahimman vastustajansa eli Neuvostoliiton. Mitalisarjassa Kanada ei pysynyt Neuvostoliiton tahdissa välillä mitenkään ja suoranainen ihme oli, että tilanne oli vain 0-0 ensimmäisen erän jälkeen. Kanadan ainoa ase tuntui välillä olevan ajan pelaaminen, Neuvostoliiton ajoittaiset sortumiset jäähyihin ja toisinaan taitotasoon nähden hitaat lähdöt hyökkäyksiin, vastahyökkäyksin ja keskialueen kiekkolähdöistä takaisin puolustukselle keskittämiseen saakka.

Kanada hävisi Neuvostoliitolle lopulta 0-5 vaikka se olisi voinut hävitä vaikka 0-10 tai 0-15 mikä oli Kanadalle järkytys sillä nyt pelattiin kotiyleisön edessä eikä saatu edes yhtä ainoaa maalia.

26.2.1988 Kanada kohtasi Länsi-Saksan minkä se toki voitti maalein 8-1, mutta Länsi-Saksan oma masentuminen Suomi-tappiosta johtuen imarteli Kanadaa liikaa ja varsinkin Länsi-Saksan huikean Alkusarjan pelaamisen muistaen Kanada olisi voinut hyvinkin hävitä sitä vastaan kuten oli hävinnyt vuonna 1987. Voitot kuitenkin laskettiin ja siten peli oli sille selvä.

27.2.1988 Kanada kohtasi oman kotiturnauksensa päätteeksi vielä Länsi-Saksaakin masentuneemman ja kisoissa flopanneen Tsekkoslovakian. Tsekkoslovakian voimapelaaminen oli hyvin tunnettua ja pelottavaa Kanadalle koska jopa Neuvostoliitto pelkäsi Tsekkoslovakian voimapelaamisen ja kiekkoilun mainetta silloin kun sitä ärsytti jääkiekossa liikaa.

Lopulta ottelun tähdiksi nousivat jälleen kerran maalivahdit eli Andy Moog Kanadalta ja Tsekkoslovakialta Dominik Hasek. Kanada oli loppua kohti jokseenkin väsynyt ja jopa kotiyleisökin tuntui pettyneeltä, mutta tavallaan onnelliselta Kanadan menestyksen puolesta. Ja Tsekkoslovakia puolestaan oli hyvin lopussa ja masentunut voimapelaamisensa tasoltaan. Kanada voitti ottelun lopulta 6-3.

Kaikkiaan Kanada oli siis kisoissa Mitalisarjan neljäs ja kaikkiaan Talviolympialaisten neljäs kun Ruotsi vei niukasti pronssin voittamalla Länsi-Saksan enemmänkin kuin niukasti jälleen kerran maalein 3-2. Kanadan turnausta voisi sanoa tavallaan hyvin onnistuneeksi vuonna 1988 ja tavallaan taas ei. Kanada tuntui vuonna 1988 olevan maailman huipulla tuttuun tapaan, mutta jopa vuosiin 1989-1993 nähden enemminkin osiensa summa kuin selkeän menestyvä joukkue jääkiekossa.

Myös vuosina 1986-1987 Kanadalla oli ollut samaa ongelmaa ja ajoittaiset uskomattomat romahdukset selvästi heikompia maita vastaan ja ehkä vielä oikean henkisesti pahempina tuntuivat häviämiset nimenomaan huippumaille. Edellisen kerran Kanada oli todella onnistunut jääkiekossa vuonna 1985. Kanadalle suolaa haavoihin oli Ruotsin niukan pronssin lisäksi Suomen uskomaton nousu hopeamitalistiksi Calgaryssa 1988. Kaikkiaankin neljäs sija Kanadalle vuonna 1988 oli toki eräänlainen minimisija jota odotettiin huonoimmillaan ja toisaalta taas ei odotettu.

Huonoimmillaan Kanadalla ei olisi pitänyt olla mitään asiaa Mitalisarjaan vuonna 1988 koska välillä koko maajoukkue tuntui aivan kuin olisi ollut jokin B-Vaahteramiehistö jäällä ja tämä vielä omissa Talviolympialaisissa! Lisäksi Kanada tuntui saavan voittonsa vain umpihuonoista jääkiekkomaista tai selkeästi masentuneista hyvistä joukkueista.

Yhdysvaltoja vastaan Kanada olisi ajoittain varmasti kärsinyt otteillaan mitä se esitti koska Yhdysvallat oli Kanadaan verrattuna ajoittain uskomattoman huonon onnen uhri siinä missä Kanada oli sitä vain hyvin harvoin vuonna 1988 itse.

Kanada ei kyllä olisi ansainnut paljonkaan pronssimitalia parempaa sijoitusta tai sitten olisi voinut puhua Kanadan tuurimestaruudesta tai tuurihopeasta vuonna 1988 sillä niin huonoja ne keskimäärin olivat kaikkiaan jääkiekossa. Toki kuuden parhaan ulkopuolella oleminenkin olisi ollut ikävä juttu, mutta se olisi ollut luonnetta kasvattava asia. Kanadalle vuosi 1988 jääkiekossa olisi voinut olla toisenlaisessa historiassa hyvinkin epätyydyttävä vuosi Yhdysvaltojen tapaan, mutta kaikkiaan Kanadassa ja varsinkin sen ulkopuolella oltiin iloisia edes siitä mitä Kanada pystyi saavuttamaan käytettävissä olleella miehistöllään.

Thusberg · 04.02.2016 klo 20.08

Arvosanan puolesta oli pitkään harkittavaa Kanadan osalta sillä olin alentaa arvosanan molemmista arvosanoista jopa seiskaan tai seiskapuoleen kaikkiaan.

Kuutostakin harkitsin, mutta se olisi ollut liian ankaraa tuomitsemista ja lähinnä vain Calgaryn 1988 turnauksen sujuminen loppua kohti parempaan päin pelasti Kanadan arvosanan kaikkiaan ja lisäksi kun Kanada osasi antaa monesta muusta turnauksesta poiketen kunniaa pienemmillekin kiekkomaille toisin kuin aika monesti on ollut. Ehkä arvosanani menevät Kanadan osalta vähän yläkanttiinkin, mutta voihan näistä tarvittaessa eri mieltäkin olla.

Laitetaan tähän sitten vielä Vaahteramiehistö vuosimallia 1988 ja arvosanat kun eivät Error 503:sta johtuen mahtuneet edelliseen viestiin ollenkaan:

Maalivahdit: Andy Moog ja Sean Burke

Puolustajat: Serge Roy, Zarley Zalapski, Chris Felix, Randy Gregg, Trent Yawney, Tim Watters ja Tony Stiles

Hyökkääjät: Serge Boisvert, Marc Habscheid, Gord Sherven, Ken Yaremchuk, Merlin Malinowski, Steve Tambellini, Wally Schreiber, Brian Bradley, Bob Joyce, Jim Peplinski, Ken Berry, Claude Vilgrain ja Vaughn Karpan

Päävalmentaja ja Toimitusjohtaja: Dave King

Varapäävalmentaja: Guy Charron

Apulaispäävalmentaja: Tom Watt

Turnauksen arvosana taitotasoon nähden: 8/10

Arvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 8,5/10

Thusberg · 05.02.2016 klo 16.32

Tre Kronor eli Ruotsi lähti Calgaryn 1988 Talviolympialaisiin hallitsevana jääkiekon maailmanmestarina ja tietenkin se valmistautui jo myös vuoden 1989 MM-kotikisoihinsa. Tre Kronor oli kuitenkin jossain määrin vieläkin pienessä henkisessä takalukossa.

Se oli voittanut vuonna 1987 toki maailmanmestaruuden, mutta maailmanmestaruus oli tullut kaiken kaikkiaan yllätyksenä ja osin myös Kanadan ja Neuvostoliiton pienten floppien myötä kuten myös Tsekkoslovakiankin vastaavan myötä. Ruotsilla oli paljon samaa jääkiekossa Kanadan ja vuonna 1988 myös Yhdysvaltojen kanssa.

Myös Suomen kanssa Ruotsilla oli paljon samaa jääkiekossa. Maailmanmestaruus oli kuitenkin nostattanut Ruotsissa liiankin korkealle odotuksia ja vaikka melko monta pelaajaa oli vuoden 1987 MM-kultajoukkueesta mukana Calgaryssa niin jostain ihmeen syystä pelillinen asenne oli ensin liian korkealla ja myöhemmin tasoon nähden melko matalalla.

Ruotsin kanttia oli melko helppokin koetella jälleen kerran mikäli joukkue ei saanut mieleistään tulosta vastustajaan nähden liian nopeasti. Calgarysta eteenpäin korostui muutaman vuoden ajaksi liian yksilökeskeinen peli ilman toimivia ketjupäiden tukia.

Ruotsin Päävalmentaja Tommy Sandlin ja Varapäävalmentaja Curt Lindström olivat ajoittain vahvasti helisemässä joukkueen tähtipelaajien vaatimusten alla, mutta kokonaisratkaisujen edellytyksessä molemmat valmentajat pystyivät sentään yliotteeseen myös tähtipelaajien asennetilanteen ja voitonhalun hillitsemisessä ja sen nousu epäterveellisen korkeaksi pidettiin aisoissa joskin kovaan hintaan ja mitä huonommin pelit Tre Kronorin kannalta menivät niin Ruotsin joukkueen yhteishenki tuntui katoavan silloin hyvin äkkiä. Vuosi 1985 toimi tästä hyvin kamalana esimerkkivuonna.

Henkisen kantin murtamiseen riitti joskus se, että mikäli Ruotsi ei ensimmäiseen erään mennessä muutoin saanut mitään ylivoimaetua itselleen niin sen pystyi voittamaan melko helpostikin. Toisaalta Ruotsi osasi Calgaryssa laittaa toisinaan vastaan tavalla joka vastasi vuoden 1987 ja vuoden 1991 Tre Kronorin sitkeydenkuvaa joskin tietenkin lopulta pienemmässä mittakaavassa.

Ruotsin pelityyliä oli vaikea kuvailla myöskään erityisen uudistuneeksi vuonna 1988 entiseen verrattuna joskin pienet erikoistumiset uusiin asioihin nostivat väistämättä joukkueen tason erilaiseksi kuin aiemmin ja uudistukset jatkuivat myös parina-kolmena seuraavana vuonnakin.

Jossain määrin paineensietokykyä kasvatti, mutta myös söi maailmanmestaruudesta vaatimustasoaan nostanut Ruotsin media joka vaati menestysputken jatkumista ja vieläpä varsin kovinkin sanankääntein.

Maalivahtipelaamisessa Ruotsilla tuntui olevan useimmiten yllättävänkin hyvä ykkösasema kilpaileviin maihin nähden ja asemaa korostettiin kovasti. Maalivahdit osasivat Ruotsilla ottaa yleensä kenttäpelaajia paremmin kokonaisratkaisut huomioon. Toisaalta Ruotsin maalivahtien pelaajatasoa korosti pelikauden ehjyys tai sen saaminen ehjäksi kisojen kestäessä.

Mikäli ehjää kautta ei ollut niin maalivahdeilla tuntui olevan Suomen maalivahtien tapaan jäädä joko epäonnistujaksi tai sitten kannatella joukkueen painoa kuin olisi koko maailma ollut taakkana.

Puolustuspelaaminen oli Ruotsilla myös melko hyvää joskin vuosien 1987 ja 1991 puolustukseen verrattuna Calgaryn puolustustaso pelaamisessa oli huonompi, mutta parempi kuin esimerkiksi vuosien 1985-1986 ja vuosien 1989-1990 Tre Kronorilla.

Kilpaileviin maihin nähden kuten Kanadaan tai Neuvostoliittoon ja toisinaan Suomeen, Tsekkoslovakiaan ja jopa Länsi-Saksaan verrattuna Calgaryssa 1988 puolustus ei pystynyt Ruotsilla selkeään peliohjaukseen eikä kokonaisratkaisuihin.

Onnistumiset tuntuivat olevan enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä ja siten hyökkääjillä oli huomattava pelivastuu ja ennen kaikkea Ruotsilla oli Kanadan tapaan ja vielä sitäkin pahempana ongelmana selkeän keskialuepelaamisen pelimoottorin löytäminen jäälle.

Tai näin ainakin oli ennen kuin Thomas Eriksson onnistui siinä missä muut Erikssonin lähimmät kilpailevat pelaajat tai Erikssonia taitotasoltaan paremmat pelaajat eivät. Eriksson esitti kisoissa varsin useinkin hyviä syöttökuvioita ja rohkeita peliliikkeitä taktisesti vaativissa pelitilanteessa.

Ruotsin voittamiseen Calgaryssa 1988 vaadittiin keskimäärin kuitenkin joukkue joka oli sitä nopeuspelaamisessa nopeampi ja fyysisessä pelaamisessa vahvempi. Lisäksi piti olla vähintään keskinkertainen aloitusten voittokyky ja ennen kaikkea vahvempi pelillinen ulottuvuus kiekollisessa ja kiekottomassakin pelaamisessa.

Laukausten piti olla keskitettyjä ja niiden piti mennä maaliin riippumatta siitä, että pelasiko alivoimalla, tasakentällisillä vai ylivoimalla.

Ruotsia vastaan ei saanut olla myöskään tavallaan liian vahva, liian hidas ja myöskin taktiset kuviot takalinjapelaamisen, kiekkolähtöön ja kiekottoman pelaamisen ajolähtöön lähteminen olivat tärkeitä omalla tavallaan.

Mikäli sitten oli taktisesti liian hidas joukkue tai jäähyputkeen huijattu huippujoukkue niin sen Ruotsi pystyi oikeastaan onnetonta Puola-ottelun ja melkein yhtä onnettomasti tasoltaan ja tuloksesta riippumatta tapahtunutta Sveitsi-ottelun perseilyä huomioimatta aina kuittaamaan omaksi edukseen.

Toisinaan useat huippumaat Suomikin mukaan luettuna kärsivät siitä, että heillä ei ollut riittävän hyvää aloitusten voittajaa tai selkeää kentällistä keskialueen pelimoottorin tukipelaajaa joka olisi kyennyt helpottamaan pelimoottorina toimineen pelaajan taakkaa, antamaan hyviä syöttöjä ja ennen kaikkea myös pitämään pelimoottorina toimineen pelaajan vaikeuksista poissa kuten paitsioansan yrityksistä tai muista vastaavista. Senkin seikan Ruotsi osasi hyödyntää.

Ruotsi oli jossain määrin jopa hallitsevana maailmanmestarina itseään etsivä maa ja Tre Kronorin 1980-luku jääkiekossa oli sinänsä hyvin kirjava koska joukkue haki itseään ja sopivaa jääkiekon pelityyliään. Ruotsin joukkue oppi itsestään ja jääkiekosta uutta koko ajan vaikka se olikin maailmanmestari.

Ruotsi oli jossain määrin samanlainen Calgaryn 1988 Talviolympialaisissa kuin Yhdysvallatkin. Ainakin laitapelaamisessa oli paljon samanlaisia piirteitä ja jotkin taktiset kuviot tuntuivat olevan Ruotsilla kuin parhaimmista Yhdysvaltain joukkueen pelaajien NHL-peleistä kotoisin.

Toisaalta Ruotsi sortui toisinaan liikaa NHL-peleistä tuttuihin taktisiin show-esityksiin jotka sotkivat yleispelin asennetta ja syvensi ainakin rivipelaajien ja tähtipelaajien välistä kuilua.

Ketjupelaamisen saralla Ruotsin ykköskentälliset olivat kovassa tasossa Yhdysvaltain ja Kanadan kanssa, mutta vasemmat laiturit Ruotsilla ja Yhdysvalloilla pelasivat ykkösketjussa selvästi voimakkaampaa fyysistä peliä kun taas Kanadalla oikeat laiturit olivat ykkösketjun voimakkaampia fyysisen pelin taitajia turnauksessa.

Kakkosketjujen ja kolmosketjujen kentälliset olivat suurin piirtein tasavahvoja joskin Ruotsilla ja Yhdysvalloilla oli yleensä melko heikot ja jopa huonoimmat kiekolliset valmiudet kolmosketjuilla koko kisoissa kun taas Kanadalla kakkosketjut ja kolmosketjut kentällisineen toimivat tasaisina pelinrakentajina ja tasaisina puurtajia joita Ruotsilla ja Yhdysvalloilla oli lähinnä kakkosketjujen pelaajistossa.

Kanadalla kakkosketjun ja kolmosketjun vasemmat laiturit olivat voimakkaampia fyysisen pelin taitajia siinä missä taas Ruotsin ja Yhdysvaltojen kakkosketjun ja kolmosketjun oikeat laiturit olivat voimakkaampia fyysisen pelin taitajia.

Lopulta nelosketjun kentälliset olivat ivallisesti sanoen Ruotsilla ja Yhdysvalloilla huomattavasti parempaan peliin pystyviä ja samalla fyysisesti voimakkaampaan peliin pystyviä kun taas Kanadalla oli kisojen huonoimmat huippumaiden nelosketjun kentälliset keskimäärin mitä tuli ratkaisukykyyn ja yleiseen pelaamiseen ehkä Tsekkoslovakia-ottelua Mitalisarjassa huomioimatta.

Kanadan nelosketjun pelaajat eivät ehkä kyenneet riittävään fyysiseen pelaamiseen, mutta kiekollisen pelin pyörittämiseen kylläkin.

Varsinkin oikean laidan pelaamisen suhteen kun taas Ruotsilla ja Yhdysvalloilla nelosketjun pelaajilla vasenta laitapelaamista huolimatta ne olivat kiekollisessa pelaamisessa parempia kuin kolmosketjunsa, mutta kykenemättömiä kunnolliseen pelinavaukseen, kiekonriistoon tai kiekottomaan pelaamisen hallintaan.

Ruotsilla oli hallitsevana maailmanmestarina kaikista puutteistaan huolimatta melko kova itseluottamus tekemiseensä ennen Calgaryn 1988 Talviolympialaisia.

Verkkolehden uusimmat jutut

Calgaryn Olympialaiset + AGPO Thayer Tutt Trophy – kiekkovuosi 1988 special

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Verkkolehden uusimmat jutut