Ilmoitukset

  • Nimimerkki Knap huilaa viikon sääntöjen 10§:n perusteella.
  • Nimimerkki Lico huilaa viikon sääntöjen 6 ja 18§:n perusteella. Viesti löytyy Patrik Laine-ketjusta.
  • Nimimerkki LikainenLegenda huilaa viikon sääntöjen 4§:n perusteella.
  • Nimimerkki Ysipakki huilaa viikon sääntöjen 7§:n perusteella. 
  • Nimimerkki muaddib huilaa kuukauden MM-kisojen otteluseurannassa olevasta viestistä, joka rikkoo sääntöpykäliä 4 ja 6§.

Sulje ilmoitus

Calgaryn Olympialaiset + AGPO Thayer Tutt Trophy – kiekkovuosi 1988 special

Viestiketju osiossa 'Maajoukkue' , aloittajana Thusberg, 20.10.2015 klo 03.14.

  1. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Japanilla oli vuoden 1988 Thayer Tutt Trophya ennen hyvin murheelliset ajatukset valloillaan. Se oli pelannut ja hävinnyt myös erikoisestikin Ranskalle Olympiakarsintapaikkansa. Japani oli ensin hävinnyt normaalisti 3-7 ja sitten voittanut sen 3-1, mutta Olympiakarsinnassa ei pelattu kuitenkaan alun perin aiottua kolmatta ottelua karsinnan katkaisuotteluna vaan olympiapaikka ratkaistiin maalierojen perusteella ja niitähän Ranskalla oli enemmän joten se pääsi Talviolympialaisiin 1988 ja Japani ei.

    Japani oli kärsinyt Olympiakarsinnassa myös siitä, että sillä ei ollut parhaimpia pelaajiaan käytettävissä ja lisäksi Japanin paras maalivahti Katsunori Hirano oli loukkaantunut ja niin ikään myös Takeshi Iwamotokin.

    Siten vielä ensimmäisen Olympiakarsinnan ottelun aikaan Japanilla oli torjumassa maan Pääsarjan paras maalivahti ja tuloksena siitä oli sitten katastrofi joka olisi voinut olla suurempikin. Sittemmin Iwamoto ehti sentään toiseen otteluun, mutta ei kuitenkaan Hirano. Ja se ratkaisi kaiken. Siten Japani palasi vuoden 1987 C-sarjan voittajana Thayer Tutt Trophyyn pelaamaan muiden Talviolympialaisiin pääsemättömien maiden kanssa viimeistä kertaa. Japani oli nousemassa luonnollisesti toki sentään edes B-sarjaan vuodeksi 1989.

    Japani oli edelleen joukkueena kuitenkin jääkiekon kansainvälisellä mittapuulla ainakin B-sarjaan kuulunut ja kuuluva maa. Japanilla oli kuitenkin omat ongelmansa ja mikäli Japani todella olisi päässyt Calgaryyn 1988 niin sillä olisi ollut Ranskan tapaan todennäköisesti hyvinkin vaikeaa joskin parhaimmalla mahdollisella miehistöllään juurikin masentuneet Jääkarhut eli Norjan Japani olisi hyvinkin voinut voittaa ja ehkä jonkun muunkin huonosti pelanneen maan, mutta toisaalta 11:sta sijan paremmalla puolella Japania olisi ollut hyvin hankala nähdä Talviolympialaisissa vuonna 1988.

    Lisäksi Japani olisi todennäköisesti jonkun yksittäisen ottelun Ranskan tapaan voinut pelata Calgaryssa 1988 erinomaisenkin hyvin taitotasoon nähden, mutta silti se ei olisi kyennyt säilyttämään tasoaan. Japanin osalta maan jääkiekkoilijoiden tapa tehdä työtään oli varsin omaperäinen, mutta samalla valmennuksella oli vastaavasti omat ongelmansa saada tehokkaasti kaikkea irti pelaajista.

    Puolustus Japanilla ei jääkiekossa taitotason erot huomioon ottaen ollut yleensä mitenkään huono, mutta silti välillä maalivahdit Katsunori Hirano ja Takeshi Iwamoto olivat varsin ylityöllistettyjä työssään. Hirveästi mokailuja eivät niin puolustus tai maalivahditkaan saaneet tehdä mikäli Japani todella halusi olla huippumaa jääkiekossa. Lupaavia hyökkääjiäkin maalla oli ja Norio Suzuki oli kiistämätön nopeuspelaaja vertaansa vailla joukkueessa. Kaze no Supiido näin sanoakseni kehuiksi...

    Valitettavasti Suzukia ei ollut saatavilla elintärkeisiin Ranskaa vastaan pelattuihin karsintaotteluihin ja sekin näkyi. Japanilla oli muihin Aasian jääkiekkomaajoukkueisiin nähden paras tekniikka ja taitotaso, mutta loukkaantumisherkkyys ja yleensäkin kokoluokan pelaajisto oli Japanilla Kiinaan ja Pohjois-Koreaan verrattuna välillä suhteellisessa kestävyydessä mitaten yleistä ensimainitun osalta ja vaatimatonta muutoin kokoluokan arviota ajatellen.

    Mitään todella varmoja tuuraajia ei loukkaantumisten varalle aina löytynyt ja missään nimessä joukkueeseen ei Thayer Tutt Trophyn kaltaiseen turnaukseen haluttu myöskään Nippon All-Starsin eli B-maajoukkueen pelaajia. Ainoa pelko Japanin pelaajistossa oli väistämätön huippupelaajapolven vanhentuminen ja kiistämättömien uusien johtopelaajien löytyminen vaikka keski-ikä joukkueella oli menettelevän hyvä vielä ainakin vuonna 1988.

    Japanin jääkiekkokulttuurissa tietynlainen huvittava perusongelma ainakin huippumaiden osalta A-sarjan mittakaavaa käyttäen oli myös se, että Japanin jääkiekon pelaajatuotanto oli hyvin kapeaa todellisten huippupelaajien osalta ja se tuotti pikemminkin kokonaisia kentällisiä pelaajia joiden tuotemerkki tuntui olevan tasainen puurtaminen hyvässä pelihengessä eikä siten saatu tarvittavia ratkaisijoita tasoilleen. Siten yksikin joukkueeseen lisämiehenä tullut huippupelaaja oli Japanille tervetullut kuten esimerkiksi Thayer Tutt Trophyyn saapunut Atsuo Kudo.

    Japanilla alkoi kuitenkin olla aikaisempiin vuosikymmeniin nähden uutta kunnianhimoa jääkiekossa 1980-luvun lopulla ja vuoden 1988 aikana se aloittikin lyhytaikaisen todellisen huippunousun joka päättyi valitettavasti jo niinkin aikaisin kuin vuonna 1992 ja silloinkin Japanin osalta tavallaan väärä joukkue nousi MM-kisojen A-sarjaan eli silloinen Nuorten Maajoukkue alle 20-vuotiaiden osalta. Japanilla oli kuitenkin huonona pelipäivänä taipumusta joko luovuttaa pelinsä tai muuten vain leipääntyä.

    Välillä Japanin terävä pelityyli toi tosin mieleen monia 1-Divisioonan tai SM-Liigan pelijoukkueita kuten Lukon, HPK:n, HIFK:n tai Jokerit eräänlaisina köyhän miehen versioina. Tosin vain välillä ja monta astetta tietenkin hitaampina 1980-luvun lopun jääkiekon pelityylejä arvioiden.

    Japanilla oli toki myös hyvät puolensakin jääkiekossa. Vuonna 1988 Japanin omat aseet sen maajoukkueessa oli äärimmäisen hyvä kyky laukoa kiekkoa keskittyneesti ja tarkasti, loistavaa laukausten vetovoimaa joiltakin pelaajilta kuten Toshiyuki Sakailta, yksittäisistä muista pelaajista ainakin Atsuo Kudo oli loistava voittamaan aloituksia niin kulmasta kuin keskialueeltakin, Kunio Takagi hallitsi kenttää kokonaisesti tekniikkapelaajana ja Norio Suzuki olikin sitten joukkueen virallinen nopeuspelaaja vertaansa vailla kuten jo aiemminkin keroin.

    Ainoa muu huono puoli oli sitten välillä oleva uskomaton ailahtelevuus ja tason heittelehdintä silloin kuin sitä ei olisi tarvittu ja muutamaan aiempaan vuoteen nähden joillakin yksittäisillä pelaajilla alkoi olla joukkueessa hieman hitaampi yleisolemus kuin aikaisempina vuosina.

    Japani oli kuitenkin maajoukkue vertaansa vailla B-sarjan jääkiekossa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa juurikin viihdyttävyytensä, maalintekotaitonsa, puolustuksensa, aloitusten lisäksi myös muissakin erikoistilanteissa niin ylivoimalla kuin alivoimallakin ja lopulta tietenkin uskomattoman nopeuspelaamisensa johdosta mihin oli vaikea lähes minkään paitsi A-sarjassa pelaavan maan yltää ja välillä heilläkin olisi ollut hämmästeltävää. Ja mikäli Japani joinakin päivinä oli satunnaisesti hidas reagoimaan muuttuviin olosuhteisiin niin siinäkin tapauksessa pelaajien sisukkuus toi takaisin moninkertaisesti sen mitä Japani muutoin menetti jääkiekossa. Tehokkuus joukkueella oli siis suurta.

    Japanin osalta yksi heikkous vielä kuitenkin oli eli se oli jossain määrin turhankin riippuvainen pelkästä nopeudestakin sillä jo keskitason kiekkoilijalla ominaisuudet heikkenivät selvästi nopeustaidon ja teknisen kiekonkäsittelyn taidoissa ja puhumattakaan sitten varsinaisista joukkueen isokokoisista kiekkoilijoista.

    Japanin osalta 1988 Thayer Tutt Trophy oli alustavasti siis näytönpaikka koska sen piti Virallisena Olympiakarsijana näyttää muidenkin maiden suuntaa ja ennen kaikkea osoittaa myös muidenkin maiden kuin vain A-sarjan maiden kuulumista Talviolympialaisiin. Japani enimmäkseen onnistuikin tässä hyvin, mutta harvat epäonnistumiset olivat myös karmeitakin.

    Seuraavassa viestissä kirjoitan enemmän Japanin tapahtumia Thayer Tutt Trophyn osalta vuodelta 1988.
     
  2. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Vuoden 1988 Thayer Tutt Trophy käynnistyi Eindhovenissa pelatun Alkusarjan A-lohkon toisella ottelulla Kiina-Japani varsinaisesti. Japanin maajoukkue oli päävalmentajansa Junji Masukawan johdolla kummastellut yleensäkin sitä, että missä viipyivät Pohjois-Korea ja Bulgaria? Samaa kyselivät järjestäjätkin. Lopulta 20.3.1988 Pohjois-Korea tuomittiin Bulgarialle hävinneeksi ja lähellä oli, että Bulgariakin olisi tuomittu hävinneeksi. Ei kuitenkaan tuomittu Bulgarian saavuttua viime hetkellä jäälle siinä missä Pohjois-Korea ei saapunut.

    Japani ei myöhästymisestä piitannut joskin keskittyneisyys tuntui olleen hieman kadoksissa Kiinaa vastaan ja pahinta oli myös Kiinan heittäytyminen mukaan peliin. Kiinalla ei ollut mitään hävittävää ja Chunlin Gaon johtamaa teknistä keskialuepeliä oli Japanin vaikeaa murtaa vaikka sillä nyt sentään oli kaikki parhaat pelaajatkin mukana. 1-1 tasapeli oli järkytys ensimmäisen erän jälkeen, mutta toisessa erässä Japani yritti päästä johtoon ja ei päässyt siltikään. Ero oli sille toisen erän jälkeen 2-3. Tappioasemasta järkyttyneet pelaajat alkoivat pelata tosissaan ja lopulta tulevista painajaisista poiketen Japani sentään edes voitti 5-3.

    21.3.1988 oli Japanille lomapäivä nopeasti kun Pohjois-Korea ei vieläkään ollut saapunut kisoihin ja noin tunnin odottelun jälkeen Japanille tuomittiin luovutusvoitto maalein 5-0 vaikka Japani olisi muutenkin Pohjois-Korean voittanut, mutta pelaajia pelotti toisaalta Voimanelikon ja Punaisen Goljatin uhriksi joutuminen joten oli vain parempi voittaa vaikka luovutuksen kauttakin kuin kärsiä pahojakin loukkaantumisia.

    Sitten tuli 23.3.1988 Japanin koko turnauksen synkin ottelu josta toki kunnia meni myös suurilta osin Bulgarian Konstantin Mihailovin torjunnoille. Japani hävisi ottelun karmeasti ja niukasti luvuin 1-3. Ja käytännössä vastassa oli sama Bulgaria jonka Japani oli kyennyt rutiininomaisesti voittamaan edellisvuonna 1987 C-sarjan MM-kisoissa Tanskassa Kööpenhaminassa maalein 11-2...

    Ensimmäisessä erässä Japani oli toki mennyt johtoon edes 1-0, mutta Bulgarian tasoitusmaali 1-1 toisessa erässä oli jotakin karmeaa ja vielä karmeampaa oli tietenkin jopa hävitä kolmannen erän jälkeen luvuin 1-3. Tosin viimeinen Bulgarian maali meni jo tyhjiin kun Japani epätoivoisesti yritti 2-2 tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla siinä kuitenkaan onnistumatta.

    Sitten Japanin maajoukkueessa pidettiin perustavanlaatuinen kriisipalaveri ja se tuntui tehoavan tai sitten ei, mutta seuraavaksi Japani kohtasi Australian ja painajaismaisesta Bulgaria-tappiostaan toipuneena Japani aloitti pelaamisen alun viivyttelyn jälkeen täysillä 24.3.1988 pelatussa ottelussa. Japani johti ensin ensimmäisessä erässä vain 2-0, mutta lopulta toisessa erässä jo 10-1 ja voitti lopulta maalijuhlan luvuin 15-2.

    Japanin pääsy Thayer Tutt Trophyn Loppuotteluun tai joutuminen Thayer Tutt Trophyn Pronssiotteluun oli Bulgaria-tappion takia siitä itsestään kiinni. Lopulta se kohtasi koko Thayer Tutt Trophyn Alkusarjan A-lohkon viimeisessä ottelussa 26.3.1988 Eindhovenissa kotiyleisöä täynnä olleessa jäähallissa itse isännän Ijs-Oranjen eli Hollannin.

    Larry van Wierenin valmentama ja selvästi yleensäkin piristynyt Hollanti oli Japanille vaikea pala purtavaksi, mutta Japani ei kuitenkaan antanut isännille mahdollisuutta vaan otti paikkansa Loppuotteluun voittamalla sen maalein 5-2. Japani johti jo ensimmäisessä erässä Norio Suzukin, Toshiyuki Sakain ja Kunio Takagin maaleilla 3-0 ja toisessa erässä ero oli sen hyväksi 4-1 ja lopulta kolmannen erän jälkeen Japani voitti ottelun kerrotusti luvuin 5-2.

    Japani oli tasapisteissä Hollannin kanssa pitkälti Bulgaria-tappionsa takia. Kuitenkin keskinäisen ottelun voitto ratkaisi sille A-lohkon voiton tasatilanteesta ja huonommasta maalierosta tehtyjen maalien osalta ja siitä huolimatta. Japani oli myös Alkusarjan toinen ja siten oikeutettu lohkovoittajana menemään Loppuotteluun.

    Japanin viimeinen vastustaja olikin turnausvoiton osalta Thayer Tutt Trophyn Virallisessa Loppuottelussa Sininen Kone eli Italia. Italian kanssa Japani taisteli pitkään, mutta Sininen Kone alkoi muuttua yleisestikin lempinimensä mukaisesti alempien jääkiekkomaiden silmissä voittamattomaksi maaksi ja samanlaiseksi pelotteeksi muille kuten Neuvostoliiton Punakone A-sarjassa eli Sininen Kone oli sitä B-sarjassa vuosina 1989-1991 oikeastaan viimeistään vuodesta 1988 eteenpäin vaikkakin Sininen Kone oli muodostumassa yhteen jo vuosina 1985-1987.

    Japani siis kohtasi Italian 27.3.1988 Thayer Tutt Trophyn historian viimeiseksi jääneessä ottelussa yleensäkin. Loppuottelu Thayer Tutt Trophyssa 1988 oli turnauksen viimeisen pelipäivän kuudes ja viimeinen ottelu. Se pelattiin Tillburgissa joten Japanin maajoukkue sinne sittemmin matkasikin Eindhovenista. Peli oli uskomattoman tiukka ja vahva osoitus tasoaan piristäneen Japanin ja myös eräänlaisen B-sarjan Kruunaamattoman Nousijan välinen kaksintaistelu. Sininen Kone oli joissakin olosuhteissa ottelun aikana ylivoimainenkin Japaniin nähden, mutta Japani ei myöskään luovuttanut. Ottelusta tuli tasaveroinen voimankoitos ja välillä Italian kivenkova puolustuskin antoi periksi ja veteraanimaalivahdilla James Jim Corsilla oli melkoinen tehtävä tolppien välissä maalin puhtaanapitoa varten.

    Lopulta ensimmäisen erän jälkeen Japani oli Italian kanssa tasoissa 0-0. Toisessa erässä Italian ja Japanin kaksintaistelu jatkui jatkumistaan välillä jopa puuduttavana ja välillä uskomattomia maalinedustan kehimistaistoja sisältäen. Lopulta Bruno Baseotto teki 0-1 maalin Italialle ja Japanilla alkoi hätäily joskin taistelua vielä jatkui. Japani ei vain saanut mitään todella vahvaa aloitetta enää toisen erän lopun ja kolmannen erän ensimmäisen viiden minuutin aikana toisin kuin se oli vielä saanut ensimmäisessä erässä ja suurimman osan aikaa toisessa erässä.

    Kolmannessa erässä ja koko turnauksen osalta viimeisten minuuttien kuluessa Ivano Zanatta teki Italialle jo 0-2 osuman ja Japani yritti epätoivoisesti jopa pitkäänkin kuudellakin kenttäpelaajalla saada maalia. Katsunori Hiranon harrastamat omalaatuiset vetäytymiset maalilta ja takaisin antoivat toimitsijoiden osalta viimeisen varoituksen Japanille ja lopulta päävalmentaja Masukawa joutui vetäyttämään Hiranon kokonaan maalilta.

    Muutoin olisi tullut jäähy. Siten Cesare Carlacci viimeisteli Italialle voiton maalein 0-3 tyhjiin ja huolimatta ajoittaisesta pelaamisesta kuudella viittä vastaan ja jopa neljällä kuutta vastaan aivan ottelun loppumetreillä ei Japani saanut edes maalia.

    Italia oli voittanut Thayer Tutt Trophyn vuonna 1988 ja se tuntui nostaneen itsensä parhaimmaksi maaksi maailmassa jääkiekossa heti yhdistettyjen MM-kisojen ja Talviolympialaisten ulkopuolella. Japanille Thayer Tutt Trophyn hopeamitali ja kakkossija turnauksesta olivat laiha palkinto ja laiha lohtu. Japanin tason pystyi sanomaan olevan vaaravyöhykkeellä riittävyydessään.

    Japani oli muutenkin varsin rimaa hipoen päässyt edes karsimaan Olympiapaikasta tai nousemaan B-sarjaan yleensäkään ja siihen verraten Italialla oli sattunut vuonna 1987 omissa B-sarjan MM-kisojen kotitantereen tapaturma joka pyyhkiytyi kerralla pois muistoista. Thayer Tutt Trophyn lopputulos heijasti myös Japanin mahdollista taivalta Talviolympialaisissa 1988 mikäli toisin olisi käynyt. Se olisi ollut hyvin, hyvin vaikeaa. Toisaalta taas Japanilla oli muutenkin vaikeaa Italian Supertähtiä vastaan kun hyökkäyspäässä oli täynnä Lucio Topatighin, Bruno Baseotton, Ivano Zanattan ja Cesare Carlaccin kaltaisia huippupelaajia.

    Japanin Kiekkoliitolle Junji Masukawan päävalmentajapesti sai Thayer Tutt Trophyn jälkeen riittää ja vuodesta 1989 eteenpäin Japanin päävalmentajaksi tuli yleensäkin myös Lake Placidissa 1980 Talviolympialaisissa pelaajana mukana ollut ja pari vuotta sitten vuoden 1986 jälkeen uransa maajoukkueessa lopettanut Yoshio Hoshino. Kaikkia Japanin pelaajia en valitettavasti tiedä, mutta ehkäpä jostakin saisin nuokin vielä selville.

    Japanilla oli vuonna 1988 mielenkiintoiset sini-puna-valkeat pelipaidat joista alaosa oli enemmän vaalea ja tutun Japanin Punaisen Auringon sisältänyt pelipaita ja ylempiosa oli välillä vaalea ja välillä tummemman sininen punaisella yläosalla. Annan siis siten arvosanan.

    Arvosana pitää sisällään Japanin osalta oikeastaan muutoin huomion turnauksesta eikä ota huomioon Olympiakarsintaa ja olin lähellä antaa reilusti huonommankin arvosanan karmean Bulgaria-tappion takia, mutta toisaalta huipuillakin on joskus karmea päivä jääkiekossa.

    Vuoden 1980 jälkeen Japani joutui vieläkin odottamaan pelaamistaan Talviolympialaisissa missä pelaaminen tuntui olevan myös Japanin Jääkiekkoliiton päätavoite vaikka toki myös moneen muuhun maahan verrattuna MM-kisojenkin arvoa arvostettiin suuresti.

    Arvosana taitotason osalta: 10/10

    Arvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 9,5/10
     
  3. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Italian osalta Thayer Tutt Trophy 1988 tuntui olevan sille väärä turnaus pelata ja tavallaan erittäinkin positiivinen paikka palauttaa järjestystään ja yleistä osaamistaan jääkiekon maailmankartalla omaa uskoonsa koska se ei sitä voinut tehdä tietenkään Calgaryn 1988 Talviolympialaisissa. Vuosi 1987 oli ollut Italian jääkiekossa maajoukkueen eli Sinisen Koneen osalta katastrofi B-sarjan MM-kotikisoissa kuutossijan takia. Päävalmentaja Dave Chambers oli saanut kenkää ja tilalle oli tullut Italian jääkiekkomaajoukkueen tulevaisuuden osalta kaksi merkittävää henkilöä.

    Barry Smith joka oli ollut aiemmin Jääkarhujen eli Norjan entinen Varapäävalmentaja ja joka nyt tuli Italian tilapäiseksi päävalmentajaksi pelkästään vuotta 1988 varten ja Varsinainen päävalmentaja joka tehtävään valmistautumista varten toimi vuoden 1988 Thayer Tutt Trophyssa Italian Päävalmentajan tehtävien sijaan joukkueen Varapäävalmentajana ja joukkueen Toimitusjohtajana.

    Tämä Varapäävalmentaja ja Toimitusjohtaja vuonna 1988 Italian maajoukkueessa oli itse Gene Ubriaco. Vuodeksi 1989 ja siitä eteenpäin Ubriaco sitten tulikin varsinaiseksi Päävalmentajaksi ja Barry Smithistä tuli säännöllinen Varapäävalmentaja. Joka tapauksessa menemättä liikaa asioiden edelle Italialla oli jääkiekossa hyvänä puolena kyvykkyys pelata hyviä ratkaisuja, taktisia kykyjä oli toimia kaikilla osa-alueilla oikein mikä itse asiassa oli 1980-luvun lopussakin melko harvinaista jääkiekon A-sarjan maiden ulkopuolella, paljon tehokkaita laukojia, hyviä luistelijoita, hyvä taktinen osaaminen etenkin kaksikko Smith-Ubriacon toimesta, riittävän vahva hyökkäystaso ja puolustusosaaminen ja ennen kaikkea maalivahtina toimi edelleen James Jim Corsi.

    Gene Ubriacon tulemisesta mukaan oli myös hyötyä sillä vaikka Ubriaco oli NHL-tason valmentaja niin hän kuitenkin osasi suhteuttaa taktiset taidot myös erilliselle maajoukkuetasolle toisin kuin aikaisemmat Italian päävalmentajat tai muut ehdokkaat. Smith kuunteli tehokkaasti Ubriacon neuvoja vaikka tietysti hieman nuorta miestä söikin se, että hän ei vuotta 1988 enempää saisi toimia itse päävalmentajana. Joka tapauksessa Smith hoiti päävalmentajan tilapäistä virkaa ajatellen pestinsä erinomaisesti. Puolustustaso oli täyttä timanttia pelaajistossa ja hyökkääjienkin tason joskus pettäessä puolustus pystyi esimerkillisesti toimimaan tiukoissakin paikoissa.

    Kivikovat pakkiparit pitivät pelin täydessä käynnissä tai vastaavasti osasivat myös rauhoittaa pelin omalla alueella ilman vaaraa. Takalinjapelaaminen oli hyvää laitapelaamisen kanssa Italialla ja samoin hyökkäyksen ulottuvuusalueosaaminen. Maalivahtipelaaminen oli ehkä parasta, mutta Corsin ikääntyminen oli tuomassa väistämättä tuleville vuosille omat valtavat haasteensa ja Corsi olisi kovasti halunnut pelata jo vuoden 1988 Talviolympialaisissa Calgaryssa. Niin ei kuitenkaan ollut käynyt. Hyökkääjät alkoivat koko muun joukkueen kanssa hioutua yhteen tulevien vuosien todelliseksi Siniseksi Koneeksi joka tulisi näyttämään uskomattomia otteita ennen pitkää myös A-sarjassakin MM-tasolla.

    Pelityyli oli tavallaan omanlaisensa huippuluokan maajoukkueella. NHL-oppeja tai ei niin jokainen Italian neljästä pelikentällisestä osasi pelata tauotta tehtävää myllytyskiekkoa tai vastaavasti pelata uskomattoman tehokasta ja taktisen hienoa jääkiekkoa joka olisi kelvannut malliksi aivan itse NHL:n peleihinkin saakka. Toisaalta taas Sinisen Koneen pelaajat eivät muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta olleet harmittavasti mitenkään erityisen haluttuja muiden maiden seurajoukkueisiin tai sitten paremmilla mailla oli taas omat pelkonsa pelaajien tasosta. Toisin kuin monilla muilla Thayer Tutt Trophyn mailla vuonna 1988 juuri Italialla ei ollut mitään paineita myöskään mahdollisten loukkaantumisten suhteen ja jos olikin niin muista poiketen varapelaajatkin olivat laadukkaita eivätkä nekään venettä kaataneet maajoukkueen osalta.

    Toisaalta taas vielä 1988 Italialla oli vielä epäselvää se, että kuka pelaajista olisi se äärimmäinen Sinisen Koneen todellinen johtohahmo ja samalla myös yleinen selviytymistasokin sitten todella tiukoissa paikoissa. Ja selväähän tietenkin oli ainakin vielä 1988 sekin, että mikäli jostakin onnettomasta syystä vaikka koko Italian ykkösketju olisi loukkaantunut tai ollut poissa kisoista mistä tahansa syystä niin vaikeuksia olisi tullut ja mikäli sama tilanne olisi tapahtunut Talviolympialaisissa vuonna 1988 niin Italian pelatessa siellä olisi tullut katastrofi. Myöhempinä vuosina jopa Oriundien eli Kaksoiskansalaistenkin poissaolot kyettiin Sinisen Koneen huippuvuosina selvittämään pelillisesti ainakin sitä itseään heikompia maita vastaan pelatessa, mutta ei ihan vielä tuolloin. Joskus Sinisen Koneen parhaimpiin vuosiin tultaessa parasta olikin aina arvata, että kumpi todella oli parempi?

    Sen pelaajat vai itse päävalmentaja?

    Sinisen Koneen tulevia vuosia katsottaessa ei jäänyt epäselväksi, että vuoden 1988 jälkeen B-sarjan tai heti A-sarjan ulkopuolisista jääkiekon maista parhaiten valmennettu ja taidokkain joukkue oli Italialla. Sinisellä Koneella eräs todella harva ja oikeastaan hyvin yksittäinen huono puoli vuonna 1988 oli oikeastaan vain siinä, että se vielä joskus toisinaan saattoi päästää yksittäisiä helppoja vastahyökkäyksiä läpi ja myöskin kaikkien taktisten kuvioiden läpivetämisessä kului aikaa ja toisinaan vaihdot menivät vieläkin pieleen. Vauhdissakin Italia saattoi vielä hävitä satunnaisesti, mutta vain Japanille ja oikeastaan silloinkin pelkästään vain jos vastassa oli Norio Suzuki. Etenkin Suzukin ja Lucio Topatighin luistelukisa keskenään oli huikeaa taitojääkiekkoa parhaimmillaan myös pienempien jääkiekkomaiden pelaajien osalta.

    Sinisellä Koneella myös keskivertokin pelaaja olisi ollut painonsa arvoinen kultaa muissa Thayer Tutt Trophyn joukkueissa vuonna 1988 ja taitotasoltaan Sinisen Koneen jäsenet olisivat muista turnauksen maista poiketen kelvanneet ilman muuta ainakin parempien maiden alempiin jääkiekkosarjoihin. Suomessakin olisi ollut virkistävää nähdä ainakin Divaritasolla tai alempana paljonkin italialaispelaajia mikäli niitä ei kerran sitten vain ennakkoasenneongelmista johtuen voinut peluuttaa SM-Liigassa. Välillä Sininen Kone toikin mieleen Jokerien tai TPS:n pelaamisen SM-Liigassa niiden huippuvuosien ollessa kyseessä joskin tietenkin vain omanlaisenaan versiona.

    Keskitasonkin pelaajat Sinisessä Koneessa eivät myöskään pilanneet huippukavereiden peliä ja toimivat mukavana mittapuuna myös joukkueen huonoimmillekin pelaajille jotka sitten olisivat tietenkin kelvanneet monessa Thayer Tutt Trophyssa pelanneelle maajoukkueelle. Keskitason pelaajat olivat keskimäärin riittävän nopeita ja tehokkaita ja yleensä huonoimmat joukkueen pelimiehet osasivat antaa tukea tiukassa paikassa ja tehdä paljon syöttöpisteitä.

    Sellainen pelitapahyödyntäminen ei uhrannut pahasti koko joukkueen suoritustasoa eikä myöskään ollut missään nimessä keneltäkään mitään poiskaan, että jokaisella osa-alueella oli omat selkeät tehtävänsä joiden mukaan pelata taktista jääkiekkoa. Nimipelaajista turnauksessa parhaimmat olivat Lucio Topatigh, Bruno Baseotto, Ivano Zanatta ja Cesare Carlacci ja eräänlainen huippuluokan keskitason pelaaja ainakin vuonna 1988 Sinisellä Koneella tuntui olevan varsin pitkänkin jälkimmäisen nimen omannut Luigi Zandegiacomo Caneva.

    Kun vire ja peliote oli tiukka niin Sinistä Konetta ei ennen Thayer Tutt Trophya vuonna 1988 näyttänyt pysäyttävän mikään muu kuin itse Virallinen Olympialaisten Karsija Japani jos edes sekään!

    Seuraavassa viestissä laitan Italian pelien sujumiset.
     
  4. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Thayer Tutt Trophy vuonna 1988 käynnistyi Sinisen Koneen eli Italian osalta 20.3.1988 Alkusarjan B-lohkon osalta Tillburgissa varsin hyvin joskin vieläkin hieman kompastellen Jugoslaviaa vastaan. Italia meni jo avauserässä 3-0 johtoon ja ilman Jugoslavian hyvää maalivahtityöskentelyä Italian johto olisi ollut suurempikin. Toisessa erässä Italia johti jo 4-1 ja lopulta Italia voitti ottelun luvuin 4-2 kolmannen erän jälkeen.

    21.3.1988 Italia kohtasi seuraavaksi Unkarin ja jälleen pieniä ensimmäisen erän vaikeuksia lukuun ottamatta Italia hallitsi peliä Unkarin ikämiesjoukkuetta vastaan ja sitä häiritsi vain György Poznik aina Szupermanin pelatessa tai vastaavasti uusi Unkarin Ihmepoika jäällä eli Balazs Bika Kangyal. Ensimmäisessä erässä Italia johti 2-0 ja toisessa erässä jo 5-0 ja lopulta se voitti ottelun jälleen kolmannen erän jälkeen 8-2. Välillä toki maalivahti Corsinkin ikä alkoi painaa jaloissa, mutta torjunnat ainakin huonompia maita vastaan onnistuivat hyvin.

    Sitten tulikin 23.3.1988 vastaan Tricolori Hochei eli Romania. Ilman suurinta osaa Romanian Kultaisen Sukupolven tähtiä ja Doru Tureanua Italian ei oikeastaan tarvinnut pelätä sitä lainkaan. Vielä ensimmäisessä erässä pari pieleen mennyttä vaihtoa ja kolme kappaletta typeriä kahden minuutin jäähyjä Italialta pitivät Romanian toiveita menestyä elossa, mutta eivät kauan. Italia johti jo ensimmäisessä erässä 1-0 ja toisessa erässä jo 7-0 ja lopulta kolmannen erän ja ottelun päätteeksi se oli voittanut maalein 10-0.

    Tanska oli 24.3.1988 melkein yhtä helppo vastustaja joskin ei kuitenkaan aivan yhtä helppo. Ensimmäisessä erässä Italia toki johti 4-0, mutta toisen erän päätteeksi vain 5-0. Lopulta kolmannen erän päätteeksi Italia voitti pelin 8-0.

    Lopulta Alkusarjan ja B-lohkon viimeisessä ottelussa sen päätöspäivänä 26.3.1988 Italian pääseminen Thayer Tutt Trophyn Viralliseen Loppuotteluun oli siitä itsestä kiinni kuten myös joutuminen mahdollisesti Thayer Tutt Trophyn Viralliseen Pronssiotteluun. Vastaan tuli Itä-Saksa eli DDR. DDR tarjosi sille oikeastaan ensimmäistä kertaa koko turnauksessa jonkinlaista todella kovaa haastetta.

    Toisaalta taas DDR:n kiekko oli välillä hyvinkin kankeaa perinteistä saksalaista virkamieskiekkoa ja lähinnä vain DDR:n hyvä maalivahtipelaaminen ja ajoittain erittäinkin kovaotteinen puolustus piti Italian maalintekohalut pienempänä kuin mitä olisi voinut odottaa.

    Ensimmäisessä erässä Italia johti 1-0 ja toiseen erän loppuun mennessä ottelu oli jännittävästi tasapelissä ja luvuissa 2-2. Lopulta Italia pystyi ratkaisemaan ottelun voittoon luvuin 3-2 ja siten se pääsi pelaamaan oman lohkonsa voittajana ja Alkusarjan virallisena voittajana oman lohkonsa voittajan ja koko Alkusarjan toiseksi sijoittuneen kanssa Loppuotteluun.

    Virallisen Loppuottelun vastustaja Italialle oli aikaisemmin hyvinkin nöyryyttävän Bulgaria-tappion kärsinyt Japani joka oli ollut vuoden 1988 Virallinen Talviolympialaisten Karsija. Juuri Virallinen Talviolympialaisten Karsija Italia olisi halunnut edes oikein huonoimmillaan olla vuodeksi 1988, mutta se ei järkyttävän kotikisaperseilynsä myötä vuoden 1987 B-sarjassa sitä ollut. Ikävä muisto oli kuitenkin unohdettu.

    Thayer Tutt Trophyn Loppuottelu pelattiin 27.3.1988 siis Tillburgissa jossa Italia muutenkin pelasi muutenkin kaikki turnauksen omat ottelunsa. Loppuottelu oli turnauksen viimeisen pelipäivän kuudes ja viimeinen ottelu jolle riitti edelleen paljon katsojia koska olihan se kuitenkin turnauksen loppuottelu ja ohjelmaa yleisö halusi edelleen nähdä vaikka illan kotiyleisön tärkein ottelu eli Pronssiottelu Itä-Saksan ja Hollannin välillä oli jo nähty. Italia ja Japani asettuivat vastakkain. Jopa Jim Corsin ja Katsunori Hiranon kiertoajelut maalin suulla ja uhmakkaat mailojen nostot kuin miekkaa olisi heiluteltu kertoivat paljon tulevasta koitoksesta.

    Italia oli toki suvereeni Japaniin nähden, mutta ei vain kyennyt aivan täysin vastaamaan Japanin nopeusetuun eikä uskomattomaan laukaisutarkkuuteen. Lopulta Sinisen Koneen parantunut keskialuepelaaminen, taktinen tarkkuus ja yleinen voimakkuus ratkaisivat pelin sille huolimatta ensimmäisen erän 0-0 tasapelistä. Toisessa erässä Bruno Baseotto vapautti Sinisen Koneen liikepeliä lukujen 1-0 jälkeen, mutta ottelu oli silti kesken ja tarvittiin vielä Ivano Zanattan 2-0 maali ja lopuksi tyhjiin tehty Cesare Carlaccin maali 3-0 kolmannessa erässä ennen kuin ottelu alkoi olla ohi.

    Japani pelasi tosin välillä hyvinkin viivyttelevästi Hiranoa vetäyttäen maalin suulta ja takaisin ja tästä päävalmentaja Smith Italian osalta oli tehdä protestin koska videotarkistuksenkin mukaan Hirano ei selvästi vetäytynyt tarpeeksi nopeasti pois maalilta pelaajavaihtotilanteesta tai kuudennen kenttäpelaajan jäälle ottamisesta huolimatta. Smithin ja Ubriacon myöhempien lausuntojen perusteella tuntui siltä, että ottelun hollantilaiset toimitsijat halusivat viritellä vähän jännitystä yleisölle muutenkin sillä muutenkin vihellyslinjat tuntuivat aika erikoisilta.

    Lopulta Japani ei saanut maaliakaan ajoittain kuudella viittä vastaan tai välillä jopa kuudelle neljää vasten pelatessaan ja sekuntien alkaessa loppua kesken Italia jopa keskeytti selvät maalintekotilanteet tyhjiin koska tarvetta 4-0 lukemiin ei enää ollut. Hieman toisella tavalla, ilman Jim Corsia tai muitakin Italian ja Sinisen Koneen huippupelaajia tai onnettomalla valmennustavalla vuosien 1984-1987 tapaan tai hieman sitä aiemmin Italia olisi varmasti hävinnyt ja Japani olisi voittanut turnauksen ja Loppuottelun. Ehkä toki muutenkin, mutta niin ei kuitenkin käynyt.

    Italia voitti luvuin 3-0 Thayer Tutt Trophyn historiallisen viimeisen ottelun näihin päiviin asti ja oli siten turnauksen voittaja. Bruno Baseotto, Ivano Zanatta ja Cesare Carlacci valittiin turnauksen tähdistöön ja parhaimman yksittäisen pelaajan palkinnon turnauksesta sai Ijs-Oranjen eli isäntien Henk Hille. Italialta Thayer Tutt Trophy vuosimallia 1988 oli esimerkillisen hieno taidonnäyte ja osoitus vähänkin jääkiekkoa myös muidenkin maiden kuin vain A-sarjan maiden osalta seuraaville katsojille siitä, että Italia oli tulossa pian mukaan maailman parhaimpien joukkoon. Yhdistettyjä Talviolympialaisia ja MM-kisoja jääkiekossa huomioimatta Italia oli myös maailman paras kiekkomaa muutoin vuonna 1988.

    Voitto tarkoitti valtavaa rautaisannosta itseluottamusta vuoden 1989 B-sarjan MM-kisoja ajatellen Norjassa ja lisäksi Italia vaihtoi vuoden 1988 jälkeen vuodeksi 1989 alkuperäiset paikat siten, että Gene Ubriacosta tuli Sinisen Koneen päävalmentaja ja Barry Smithistä varapäävalmentaja. Nämä asetelmat säilyivät ainakin vuoteen 1991 asti joten pitää joskus muissa Kiekkovuosien toikeissa tehdä tuo päivitys Italian osalta. Valitettavasti voittoisan Azzuriaanien koko joukkueen pelaajia en toistaiseksi vielä tiedä, mutta toivottavasti ne pian selviäisivät vuoden 1988 osalta.

    Italia oli otteidensa osalta turnauksessa erittäinkin kelvollinen maa pelaamaan myös Talviolympialaisissa vuonna 1988 mikäli se vain Calgaryyn asti olisi päässyt. Sen otteet ja koko tasokin olympiatason jääkiekossa olisi varmasti ollut parempi kuin Japanin, Hollannin, Itä-Saksan tai kisoihin nousseen Ranskan. Kaikkiin näihin verrattuna uskoisin hyvinkin, että Italia olisi nähty paremmallakin sijalla kuin vain sijoilla 9-12. Ehkä jopa paremmallakin kuin kasipaikalla, mutta ei missään nimessä viidettä tai kuudetta paikkaa korkeammalla ottaen nimenomaan kaikkien parhaimpien maiden maajoukkuetason ja myös Suomenkin tason huomioon.

    Ja ainakin verrattuna Japaniin, Hollantiin, DDR:ään tai Ranskaan mahdollisuuksia siihen potentiaalin ohella oli olemassa siinä missä nämä muut mainitut maat taistelivat lähinnä viimeisen tai toiseksi viimeisen sijan ulkopuolella vain poikkeustapauksessa ja DDR:n vertailua sotki myös maan jatkuva kieltäytyminen Talviolympialaisista pelaamisessa. Tosin 1988 ei tasokaan enää riittänyt, mutta todennäköisesti se olisi taas kieltäytynyt.

    Joka tapauksessa seuraavaksi laitan La Macchina Blun eli Sinisen Koneen arvosanan. Arvosanasta voi olla montakin mieltä myös täydellisyyden ohella, mutta kaikki arvosanani ovat suhteutettuja maajoukkueen turnauskykyihin ja yleiskykyihin nähden omalla sarjatasollaan ja ehkä Italialle saattaa tulla hieman turhankin korkea arvosana. Tämä arvosana on vain minun oma henkilökohtainen mielipiteeni Italian jääkiekon osalta nimenomaan tuota aikakautta peilaten.

    Arvosana taitotason perusteella: 10/10

    Arvosana muutoin maajoukkueen osalta vuonna 1988: 10/10
     
  5. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Thayer Tutt Trophy on nyt siis saatu vihdoin ja viimein pakettiin ja pian onkin edessä vuoden 1988 varsinaisten Calgaryn Talviolympialaisten analysointi edessä. Toivottavasti mielipiteitä ja muistoja herää turnauksesta nyt kun niidenkin käsittelyn vuoro tulee hyvinkin pian.

    Talviolympialaisia ennen ainakin Kaj Kaitsu Matalamäellä oli mielenkiintoinen paikka kohdata Sisu Teamilla Ranskan maajoukkue vaikka eihän se koko totuutta suoritustasosta kertonut niin panosta kovempaankin voittoon olisi tietysti voinut tulla kuin vain lukuihin 4-1. Suomellakin oli omat kuohunnat ollut taas Kiekkoliiton puolella ennen turnausta ja muuten vuonna 1988 tuntui kiekkovuoden osalta kuohuntaa riittäneen ainakin Mika Johanssonin Etelä-Afrikan reissusta.

    Pian tuleekin vielä ennen turnausta pienenä kertauksena Ranskan ja Japanin välinen Olympiakarsinta vuoden 1988 Talviolympialaisiin ja sen jälkeen vuorossa onkin jo vuoden 1988 Talviolympialaisten käsittelyn aika!
     
  6. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Olympiakarsinta Calgaryyn 1988 Talviolympialaisiin pelattiin tuolloisten sääntöjen mukaan alustavasti kolmiosaisena ottelusarjana. Olympiakarsinnassa kohtasivat vuoden 1987 Jääkiekon MM-kisojen C-sarjan voittaja Japani ja vuoden 1987 Jääkiekon MM-kisojen B-sarjan neljänneksi sijoittunut Ranska.

    Karsintaotteluista ensimmäinen pelattiin 6.4.1987 vain päiviä B-sarjan päättymisen jälkeen ja noin kuukauden verran C-sarjan päättymisen jälkeen. Japanilla oli tärkeästä ensimmäisestä ja tärkeästä karsintaottelusta sivussa lukuisia pelaajia ja ennen kaikkea molemmat maalivahdit jolloin torjujaksi otettiin Japanin Pääsarjan paras maalivahti. Ja sehän ei tietenkään hyvää luvannut kun Ranskalla oli parhaat pelaajat joskin erittäin väsyneinä mukana ensimmäisessä karsintaottelussa.

    Ranska meni heti ensimmäisessä erässä johtoon 2-0 ja lähinnä vain ranskalaisten pelaajien liian yksipuolinen ketjujen välinen sooloilupelaaminen, jäähyily, pari hylättyä maalia ja pelkkä hyvä onni estivät ottelun menemisen jo ensimmäisessä erässä mihin tahansa lukujen 6-0 tai 10-0 väliltä.

    Japani oli hirvittävissä vaikeuksissa ja toisessa erässä hirveä kehiminen jatkui ja Ranskan tehottomuus oli karmeaa katsottavaa, mutta toisaalta kun molempien maiden vaikeudet omilla sarjatasoillaan vuoden 1987 kuvioista tiesi muuten kuin pelkkiä tuloksia katsomalla niin Olympiakarsinnan ensi vaiheessa Ranskalla ja Japanilla oli ote pelistä kerta kaikkiaan hukassa. Ranska meni toisessa erässä jälleen osin onnenkantamoistenkin avulla vain 4-0 johtoon.

    Lopulta kolmannessa erässä Ranskakin alkoi jossain määrin väsyä omaan hallitsevaan peliinsä ja antoi Japanille mahdollisuuden kaventaa eroa. Tosin maaleja se ei Japanille tuonut. Ranska johti lopulta jo 6-0 kun Japani sai maalin ja kaikkiaan Japani teki kolme maalia ja ero oli ennen loppuminuutteja 6-3. Lopulta Ranska teki vielä yhden maalin ja voitti ottelun maalein 7-3.

    Ranskan huikein pelaaja oli nuori Philippe Bozon joka oli Jääkukkojen legendapelaajaksi kohonneen Alain Bozonin poika. Joka tapauksessa toiseen Karsintaotteluun tultaessa sentään Takeshi Iwamoto pääsi Japanin maalille ja myös kenttäpelaajien parhaimmisto pääsi mukaan kehiin. Melkein kaikki ratkaisupelaajat kuten myös Japanin Jään Hurrikaani Norio Suzuki pääsi mukaan ja Kjell Larssonille Ranskan Päävalmentajana tuli jännät paikat. Larssonin helpotukseksi Katsunori Hirano pysyi Japanin maalilta ja joukkueesta edelleen poissa loukkaantumisen vuoksi.

    Vanha maajoukkuekapteeni Andre Peloffy oli kuitenkin terässään saatuaan kerrankin hyvän syötön nuorelta Bozonilta ja Antoine Richeriltä. Peloffyn tekemä maali 1-0 7.4.1987 pelatun toisen Karsintaottelun tiimoilta käynnistyi siis kuitenkin Ranskalta hyvin. Toisessa erässä Japani kuitenkin tuli lopulta tasoihin kun Kunio Takagi teki Norio Suzukin syötöstä 1-1 tasoitusmaalin. Jean-Marc Dijan sai torjua Ranskan maalilla kiekkoa toisensa perään, Ranskan puolustus antoi liikaa periksi ja Ranskan hyökkäyspeli oli jälleen järjestäytymätöntä ja eripuraista.

    Kovapäiset Ranskan kärkipelaajat yrittivät kovasti, mutta välillä liiankin paljon. Toisaalta taas vain Dijanin torjunnat pitivät välillä Ranskaa pelissä ja lisäksi myös Japanin oma ja yllättävänkin kova jäähyherkkyys pitivät Ranskan pelissä mukana. Lopulta Japani sai kolmannessa erässä maalin 2-1 Norio Suzukin tehdessä maalin ja Kunio Takagin syöttäessä sen. Lopulta Japani voitti ottelun tehtyään vielä 3-1 maalin. Ratkaiseva kolmas ja viimeinen Karsintaottelu olisi pitänyt pelata 8.4.1987, mutta sitä ei koskaan pelattu.

    Lopulta suorastaan epäuskottavalla tavalla yllättäen päätettiinkin, että kolmatta ottelua ei pidetäkään ja sen sijaan viimeinen paikka Calgaryn Talviolympialaisiin 1988 päätettiin kahden Karsintaottelun maalierotuksen perusteella mikä oli Japanille melkoinen keskisormen näyttö ja tavallaan muutenkin pelillisesti.

    Toki olympiatason jääkiekossa aiemminkin oli melkoisia pelillisiä emämokia nähty varsinkin karsinnoissa ja karsintoihin oikeutettujen maiden arvottamisessa peleihin, mutta silti melkoinen vapaalippu annettiin Ranskalle niin kuin ilmeisesti kai olisi Japanillekin annettu mikäli se olisi voittanut jo ensimmäisen Karsintaotteluista. Ranska oli tehnyt 8 maalia ja Japani 6 maalia.

    Se ratkaisi Calgaryn Talviolympialaisiin pääsyn Ranskalle vuodeksi 1988. Japanilla ja sen päävalmentajalla Junchi Masukawalla oli totisesti vaikeaa aikaa selittää tappiota ja joutumista Thayer Tutt Trophyyn Hollantiin vuodeksi 1988 Japanin Kiekkoliiton pomoille. Ranskalla taas maalivahti Jean-Marc Dijan ja pelaajat Andre Peloffy, Antoine Richer ja Philippe Bozon loivat Ranskalle uutta toivoa jääkiekkoon. Käytännössä Ranskan jääkiekon nykypäivä alkoi Calgaryn Talviolympialaisista vuonna 1988 vaikka sitä oli vielä pitkään aikaan vaikea nähdä sellaisena historiallisena ajankohtana.

    Ranskalle ei myös missään nimessä tulisi olemaan helppoa pelata vuoden 1988 Talviolympialaisissa Kanadassa. Se oli viimeksi pelannut Talviolympialaisissa tai sinällään olympiavuosina myös MM-kisoissa yhdistetystikin vuonna 1968 omissa Talviolympialaisissaan Ranskan Grenoblessa. Vuoden 1972 Talviolympialaisiin Ranskan Kiekkoliitto ei joukkuetta lähettänyt edes mahdolliseen karsintaan minkä seurauksena maajoukkue vetäytyi myös sen vuoden C-sarjan MM-kisoistakin. Eli 20 vuotta oli kulunut viimeksi Ranskan esiintymisestä maailman parhaimpien kiekkomaiden mukana. Ja varsinaisesti pelkästään MM-kisoissa Ranska oli viimeksi ollut vuonna 1950. Eli 38 vuotta aiemmin.

    Ranskalla tulisi olemaan erittäin vaikea paikka ja sen tehtävänä oli vain selvitä siitä kunnialla. Mikä tahansa sija kuin käytännössä viimeinen sija olisi ollut jo hyvä sille ja kymppipaikkaa korkeammalle maata oli kerta kaikkiaan vaikeaa nähdä mitenkään sijoittuvan. Japani taas vuorostaan jäi pelaamaan Thayer Tutt Trophyssa eikä edes voittanut sitäkään vaan sen voitti Sininen Kone eli Italia. Ranska haki Talviolympialaisista pelillistä tuntumaa vuoden 1989 B-sarjan MM-kisoja varten jotka pelattaisiin Norjassa. Siten Ranska oli astumassa uuden askeleen tuntemattomuuteen joka oli suuri.
     
  7. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Calgaryn Talviolympialaiset pelattiin siis Kanadassa vuonna 1988 ja kaikkiaan siis 12 maata oli mukana eli kaikki vuoden 1987 A-sarjan maat, vuoden 1987 kolme parasta B-sarjan maata ja lisäksi B-sarjan neljäs maa ja Olympiakarsinnan voittaja Ranska sääntöpelleilyn jälkeen.

    Talviolympialaisissa vuonna 1988 13.2.1988-28.2.1988 välisenä aikana pelattaisiin aluksi kaksilohkoinen Alkusarja jonka jälkeen pelattaisiin Sijoitusottelut ja Mitalisarja. Mitalisarjaan pääsi Alkusarjan lohkojen kolme parasta maata vuoden 1984 ja vuoden 1980 Talviolympialaisista poiketen. Lisäksi vuosista 1980 ja 1984 poiketen Sijoitusotteluja oli enemmän.

    Vuonna 1988 jokainen maa pelasi Sijoitusottelun seitsemännestä sijasta alaspäin toisin kuin vuonna 1980 jolloin pelattiin vain yksi Sijoitusottelu Alkusarjan lohkojen kolmanneksi sijoittuneiden maiden kesken ja vuonna 1984 jolloin pelattiin vain kaksi Sijoitusottelua Alkusarjan lohkojen kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneiden maiden kesken.

    Mitalisarjassa pelasi lisäksi vuonna 1988 kuusi maata siinä missä vuosina 1980 ja 1984 Mitalisarjassa pelasi vain neljä maata ja Alkusarjan lohkojen kaksi parasta maata. Vuoden 1988 Talviolympialaisten säännöillä vuonna 1980 Mitalisarjan ylimääräiset maat olisivat olleet Tsekkoslovakia ja Kanada ja vuonna 1984 Mitalisarjan ylimääräiset maat olisivat olleet Länsi-Saksa ja Suomi.

    Mielenkiintoinen Talviolympiaturnaus jääkiekossa vuonna 1988 oli siis valmis alkamaan. Aloitan luonnollisesti arviot Norjasta joka ilmeisesti jo tuolloin tai ainakin hyvin pian Lillehammerin Talviolympialaiset itselleen vuodeksi 1994 varmistaneena tai varmistavana pelasi jälleen hyvin synkän turnauksen Jääkarhujen osalta Calgaryssa ja päätän sen sitten ennen pitkää tietenkin Neuvostoliittoon ja Punakoneen arviointiin.

    Suomella oli turnauksen osalta melkoinen vaihe ollut menossa joukkueessa ennen kisoja ja kisojen aikanakin tapahtumia riitti ja YLE näytti myös pelejä Leijonien osalta jonkin verran vaikka toki Talviolympialaisissa jääkiekon näkyminen oli vanhempina aikoina vaihtelevaakin.

    Sisu Team oli pelannut Ranskaa vastaan ainakin pelin ja voittanut sen 4-1 luvuin vaikka sekin tuntui aivan liian pieneltä voitolta suhteessa kun otettiin Ranskan yleinen asema jääkiekossa. Kehitysjoukkuekaan ei ollut Jääkukkoja montaa kertaa kohdannut vaikka ajoittain sitä vastaan oli toki pelannutkin. Ja voittaen yleensä jopa silläkin sen melko suurin luvuin.

    Myös Pentti Matikaisen onnistumista aloittelevana Leijonien Päävalmentajana isojen turnausten osalta odotettiin vaihtelevan kiinnostuneesti ennen turnausta ja totisesti joillakin oli innostus ennen kisojakin kaikkien aikojen kovimmalla tasolla ja joillakin pessimismi oli yli 20-25 vuoteen pahinta maajoukkueen osalta kun sitä pronssia oltiin jahdattu niin kauan ja oltu ilman sitä.
     
  8. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Ja pienenä huomiona ennen Jääkarhujen taipaleen käsitystä Japanilla oli tosiaan toinen pelipaita noissa vuoden 1988 Thayer Tutt Trophyn otteluissa perinteisen valkea kuuluisalla Punaisella Auringolla koristeltuna, mutta myös aavistuksen kalpean harmaata ja vaalean punaista oli mukana pelipaidassa josta vaaleanpunaisen värisävy lähinnä aurinkokuviossa ja joukkuekapteenilla oli musta tai harmaa kirjainkuvio. Ja yleinen valkean sävy oli hieman harmaampi kuin vuosien 1989-1991 Japanin pelipaidoissa näin esimerkiksi.
     
  9. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Jääkarhuilla eli Norjalla Calgaryn Talviolympialaiset olivat melkoinen näytönpaikka jääkiekolle siinä maassa. Se oli päässyt yllättämään B-sarjassa ja melkein oli noussut jo suoraan vuodeksi 1989 A-sarjaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Vuonna 1988 Jääkarhunpennut eli alle 20-vuotiaiden maajoukkue sen sijaan onnistui nousemaan lopulta maalieroin oman ikäluokkansa A-sarjaan vuodeksi 1989.

    Vastassa oli ollut melkoinen yllätys sarjataistelijana eli jääkiekossa pahasti taantunut Romania. Tricolori Hochein nuoriso-osasto ei valitettavasti päässyt melkoisena yllätyshakijana mukaan Japanissa pelatuissa ikäluokan B-sarjan MM-kisoissa. Edelleen Jääkarhunpennuista sinä vuonna olisi saanut melkoisen tehokkaita laukojia Talviolympialaisiinkin, mutta niitä ei kisoihin sitten otettu. Kieltäytymisiäkin varsinaisissa Jääkarhuissakin riitti.

    Pahimmat olivat tietenkin Jim 'Jimmer' Marthinsenin poissaolo Jääkarhujen maalin suulta juuri kun miestä oikeastaan olisi kipeimmin tarvittu ja hyökkääjistä pahin menetys oli Björn Skaaren poissaolo. Muutoin Jääkarhut saivat alustavasti melko mukiinmenevät miehet kisoihin ja tulevaisuuden kasvavia huippupelaajia joilla oli tärkeä merkitys myöhemmin Jääkarhuille jääkiekossa. Ennakko-odotukset olivat vaihtelevan suuria.

    Toisaalta taas vielä vuonna 1988 Jääkarhuilla oli kuitenkin lukuisten muiden Talviolympialaisten jäljiltä valitettava häviäjän leiman odotus ja sille pelaajatkin tuntuivat altistuvan ajoittain liikaa. Ja vuonna 1976 Jääkarhut eivät pelanneet Talviolympialaisissa pitkälti Jääkarhunpesän eli Kiekkoliiton perseilystä ja Ruotsin esimerkin seuraamisen tahdosta johtuen. Maajoukkuekapteeniksi nimettiin Jääkarhuille Åge Ellingsen.

    Turnauksessa Talviolympialaisten osalta 1988 Jääkarhujen arveltiin olevan viimeisten joukossa, mutta silti kykenevän tasonsa johdosta ainakin voittamaan edes Ranskan huonoimmillaankin turnauksessa. Etenkin kun Jääkarhut olivat kuitenkin alkaneet pikku hiljalleen saada omaa pelitasoaan yleisesti kohdalleen vaikkakin Jääkarhuilla oli tietyllä tapaa Tre Kronoriin ja Leijoniin verrattuna huomattavasti kurittomampaa ja jäähyherkempää pelitapaa ilmassa.

    Voimapelaajia Jääkarhuilla ei juuri ollut joskin kaksimetrinen ja keskimäärin pelikaudella 105 kiloa painanut Lars Bergseng toi hyökkäyspäähän oman panoksensa mitä Jääkarhut tarvitsivat kovasti. Tosin Jääkarhujen yleiseen pelitapaan nähden Bergseng olisi saattanut olla ehkä parempi myös puolustajana. Jääkarhuilla oli melkoisen vaikeaksi mennyt turnaus lopulta joskin tietenkin sillä myös oli ollut hetkensä turnauksessa.

    Seuraavassa viestissä laitan sitten ottelujen tulokset paremmin.
     
  10. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Jääkarhujen osalta päädyttiin siis vuoden 1988 Calgaryn Talviolympialaisissa Alkusarjan B-lohkoon. Se kohtasi siellä välittömästi 13.2.1988 pahimman mahdollisen vastustajan eli Neuvostoliiton. Sanomattakin selvää oli Punakoneen ja Jääkarhujen välinen tasoero. Kuitenkin Neuvostoliiton uskomaton löysäily piti Jääkarhut näennäisesti pinnalla 0-0 tasapelin muodossa ensimmäisen erän jälkeen.

    Punakoneen yllättävä passiivisuus ja laiskuus oli toki verraten selvää, mutta jotenkin silti kovin yllättävää. Toisessa erässä Jääkarhujen Hockey-Tigereiden edustaja eli Marius Voigt oli tehdä Jääkarhuille jopa maalinkin, mutta hänen aikeensa estettiin.

    Punakone iski maalit toisessa erässä ja luvut olivat kolmanteen erään lähdettäessä 0-3. Lopulta Jääkarhut olivat hävinneet ottelun 0-5. Ja sekin oli hyvin alakanttiin Punakoneen osalta tehty voitto todellisen tasoeron puitteissa. Jääkarhujen onneksi sittemmin mikään muu vastustaja ei ainakaan lähtökohtaisesti tuntunut täysin mahdottomalta joukkueelta.

    Seuraavaksi 15.2.1988 Jääkarhut kohtasivat Länsi-Saksan. Länsi-Saksa kuitenkin harrasti tavoistaan poiketen Calgaryssa 1988 verraten tehokasta ja kolmen selkeään ketjuun kohdistunutta hyökkäyspeliä tavallisen hitaan ja teknisen hallintakiekon sijaan. Jääkarhuilla ei ollut oikeastaan mitään mitä asettaa tällaista pelitapaa vastaan. Ensimmäisessä erässä Länsi-Saksakin pelasi näennäisen hitaasti ja ero sen takia oli vain 0-2 Jääkarhujen tappioksi.

    Toisessa erässä Jääkarhut tekivät turnauksen ensimmäisen maalinsa, mutta muutoin Länsi-Saksan tehokas puolustus piti Jääkarhut hyvin etäällä. Välillä erot olisivat voineet mennä hyvinkin pahasti Jääkarhuille tuskallisiksi, mutta lopulta ero oli vain 1-5 Jääkarhujen tappioksi. Viimeisessä erässä Länsi-Saksa rauhoitti peliään ja Jääkarhut pääsivät siihen edes vähän oikeastikin mukaan, mutta eivät voineet edes haaveillakaan tasapelistä ja siten tappio luvuin 3-7 parista maalista huolimatta oli tosiasia.

    17.2.1988 vastaan asettui melkein aivan yhtä huippuluokan vastustaja ajoittain jääkiekossa kuin itse Neuvostoliitto eli Tsekkoslovakia. Tsekkoslovakia kuului ennakkoon jopa itse olympiavoittajaksi julistettuun pieneen joukkoon Neuvostoliiton ja Kanadan rinnalle sillä huolimatta vuoden 1987 maailmanmestaruudesta Ruotsia arvostettiin verraten vähän olympiavoittajaksi. Jääkarhuilla ei ollut aikomustakaan etenkään ennen ottelua haaveilla taaskaan mistään muusta kuin torjuntatappiosta.

    Toisaalta ensimmäinen erä Jääkarhuilla Tsekkoslovakian kaltaista kivikovan vastustajan pelitapaa vastaan sujui jopa huippuhyvin etenkin jälkikäteen katsoen. Erot olivat vain 0-1 ensimmäisen erän jälkeen ja tavallisesta hallinnasta poiketen Tsekkoslovakia oli menettänyt epätavallisen paljon kiekkoja Norjaa vastaan pelatessaan.

    Sittemmin toisessa erässä Tsekkoslovakia tointui ensimmäisen erän järkytyksestään ja meni johtoon ennen pitkää jo luvuin 0-6 ja lopulta Norja hävisi ottelun kolmannen erän jälkeen luvuin 1-10.

    19.2.1988 kohdattiin sittemmin ennakoissa jälleen erittäin paha Yhdysvallat joka kuitenkin järkytettiin etenkin toisen erän alussa pahoin. Sitä ennen Yhdysvallat pelasi jälleen löysäilevällä tavalla Neuvostoliiton tyyliin. Jääkarhut olivat tappiolla vain 0-1, mutta 24 sekuntia toisen erän alun jälkeen Petter Thoresen iski Åge Ellingsenin hyvästä syötöstä maalin ja jopa verraten pitkään ottelu säilyi 1-1 tasapelissä ja jopa liiankin pitkään etenkin Yhdysvaltoja kritisoivien tahojen mielestä.

    Lopulta toisen erän aikana Jääkarhut olivat jälleen tappiolla, mutta ei enää ylivoimaisesti vaan peräti vain luvuin 3-4. Kolmannessa erässä kuitenkin väsymys iski ja Yhdysvallat voitti pelin Jääkarhuille epäedullisin luvuin 3-6.

    Toisaalta 21.2.1988 tuli kuitenkin jo ennakkoonkin tärkein vastus Jääkarhuille eli Itävalta. Se tiedettiin erittäin pahana vastustajana. Jääkarhut menivät siten periaatteessa B-lohkon B-sarjalaisten keskinäisessä ottelussa selvään 1-0 johtoon ja se kesti melko pitkäänkin ennen Itävallan 1-1 tasoitusta. Itävallalla oli parhaat maalivahdit siinä missä Jääkarhuilta puuttui Marthinsen, lisäksi pelaajat alkoivat taas jäähyillä liikaa suhteessa taitotasoon nähden ja yleensäkin huolimatta vielä toisen erän 3-2 johtolukemistakin ottelu meni lopulta 4-4 tasapeliksi.

    Se sentään oli Jääkarhuille lohdutuspalkinto, että kaikkia otteluja ei Alkusarjassa hävitty. Parempaankin olisi pitänyt pystyä vaikeuksista huolimatta vaikka toki ennakkoasetelmat olivat melko lailla sitä vastaan. Lopulta maalieroja laskien Jääkarhut olivat Alkusarjan viimeisellä sijalla Itävallan mennessä sen edelle maalieroin. Jääkarhut joutuivat siis Sijoitusotteluihin. Toiseksi viimeisen ja 11:sta sijan määrittäneessä ottelussa kohtasivat siis Norja ja Ranska. Jääkarhujen olisi kyllä nyt pitänyt Ranska voittaa.

    Sijoitusottelu pelattiin 23.2.1988 Isä David Bauer Arenalla ja katsojia oli pari tuhatta. Ranska meni 0-2 johtoon ensimmäisessä erässä Derek Haasin ja Peter Almasyn maaleilla ajassa 2.19 ja 9.47. Franck Pajonkowski teki jo 0-3 maalin ajassa 24.29 toisessa erässä. Ranskan maalijuhlat toistaiseksi lopetti ajassa 26.03 maalin tehnyt Arne Bilkvam. Ottelu oli 1-3, mutta ei kauan. Pajonkowski tuntui nousseen melkoiseksi maalintekijämieheksi tehden ottelussa kaikkiaan kypärätempun ja yhden maalin eli yhteensä neljä maalia.

    Pajonkowski teki muut maalinsa ajassa 29.44, 34.37 ja 40.43 kolmannessa erässä. Ajassa 35.18 Morgan Andersen teki Norjalle 2-5 maalin ja Jarle Friis teki Norjalle 3-5 maalin ajassa 39.43, kolmannessa erässä ajassa 42.21 Lars Bergseng teki 4-6 maalin, Geir Hoff teki 5-6 maalin ajassa 46.46 ja Sigurd Thinn teki ajassa 55.58 6-6 tasoitusmaalin. Ranskan yllättävä tason heikentyminen johtui pitkälti lukemattomista jäähyistä ja pelaajaketjujen kyvyttömyydestä toimimaan yhteistyössä tehokkaasti.

    Lopulta ottelu ratkaistaisiin Jatkoerässä tai Jatkoajalla miten sen kukin itse haluaa lukea tai sanoa. Siinä Ranskan Derek Haas teki rangaistuslyönnistä maalin ja niin Jääkarhut olivat hävinneet tämänkin ottelun maalein 6-7.

    Jääkarhut olivat siis turnauksessa lopulta 12:sta ja viimeinen joukkue. Sillä ei tietenkään paljoakaan 10:ttä paikkaa korkeammalle mahdollisuuksia ollut, mutta edes Ranska olisi oikeastaan pitänyt kyetä voittamaan. Norja kuului sikäli niihin maihin jotka pelasivat Talviolympialaisissa pitkälti Sinisen Koneen eli Italian ja jossain määrin myös Itä-Saksan eli DDR:n B-sarjan floppaamisen takia.

    Toisaalta taas turnauksen tähtihetkiin kuuluivat Yhdysvaltain ja Tsekkoslovakian kiusaaminen kuten myös Itävallan kanssa tasaisen hyvän pelin pelaaminen.

    Tavallaan Jääkarhut olivat viimeinen joukkue myös jota vastaan itse Punakone eli Neuvostoliitto hyötyi löysäilypelissään. Sen jälkeen Punakone ei koskaan hyötynyt enää merkittävästi löysäilypelistä ja se oli sille jopa merkittävästikin vahingollista sen historian loppuvuosina 1988-1991.

    Norjalla oli kuitenkin tavoitteenaan päävalmentajansa Lennart Lennu Åhlbergin mukaan silti vakavasti kehittyä jääkiekossa ja paljon oli alettu panostamaan nimenomaan mahdollisten tulevien Lillehammerin kotiolympialaisten ja myöskin vuoden 1989 B-sarjan kotikisoihin. Valitettavasti arvosana ei tule kuitenkaan olemaan järin korkealla.

    Arvosanan osalta tarkoitus on käsitellä joukkueita tietenkin Calgaryn osalta parempina kaikkiaan kuin Thayer Tutt Trophyn kohdalla, mutta kuitenkin edelleen suhteuttaen eli vaikka toinen Calgaryn joukkueista saisi Thayer Tutt Trophyn joukkuetta arvosanaa reilusti huonomman niin silti se ilman eripoikkeuksia on tai olisi ollut silti sitä parempi vuonna 1988 todennäköisesti kaikkiaan.

    Eli mikäli vaikka Itävalta näin kuvitteellisesti saisi huonomman kokonaisarvosanan omalla sarjatasollaan kuin vaikka Japani näin leikillään niin silti Itävalta kaikkiaan vuonna 1988 olisi ollut todennäköisesti sitä parempi maajoukkue. Ja turnauksen oma arvosana voi etenkin nyt Calgaryn Talviolympialaisten osalta joillakin joukkueilla tuntuvasti hyväkin ja joillakin tuntuvasti huonompi. Ja sekin vaikuttaa kokonaisen arvosanan paremmuuteen tai huonommuuteen.

    Tässä kuitenkin Jääkarhujen maajoukkue vuoden 1988 Talviolympialaisista:

    Maalivahdit: Vernon Vern Mott, Tommy Skaarberg ja Jarl Eriksen

    Puolustajat: Åge Ellingsen, Tor Helge Eikeland, Truls Kristiansen, Kim Sögaard, Morgan Andersen, Jörgen Salsten ja Petter Salsten

    Hyökkääjät: Örjan Lövdal, Sigurd Thinn, Stephen Kjell Foyn, Erik Kristiansen, Arne Bilkvam, Roy Einar Johansen, Rune Gulliksen, Geir Hoff, Marius Voigt, Jarle Friis, Frank Vestreng, Lars Bergseng ja Petter Thoresen

    Päävalmentaja: Lennart Åhlberg

    Varapäävalmentaja: Tore Jobs

    Toimitusjohtaja, Joukkuekoordinaattori ja Joukkueenjohtaja: Sven Mollekleiv

    Kuntovalmentaja: Jan Krookas

    Materiaalivastaava: Per Simensen

    Ja sitten tuleekin arvosanat:

    Turnauksen arvosana taitotasoon nähden: 5,5/10

    Kokonaisarvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 5/10
     
  11. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Ranskan osalta pääsy Talviolympialaisiin Calgaryyn 1988 oli tietenkin maan jääkiekolle tärkeä asia. Ranskalla oli kuitenkin tuttuun tapaan myös omat ongelmansa jääkiekossa. Edelleen päävalmentajana jatkoi ruotsalainen Kjell Larsson ja näistä kisoista eteenpäin Larssonin ote oikeastaan Albertvillen vuoden 1992 menestystä huomioimatta oli melkoisen vaatimatonta kaikkiaan.

    Toki Calgaryssa 1988 Ranska lähti kisoihin onnellisena siitä, että sillä oli valmentaja joka ainakin vielä silloin nautti joukkueensa luottamusta ja ennen kaikkea muutenkin menettelevän hyvä joukkue sillä oli kehiin laittaa joskin Unkarin tapaan Ranska kärsi tuolloin melko korkeaikäisestä joukkueesta vaikka sillä oli myös jo tulevaisuuden tuttuja huippumiehiä mukana joukkueessaan. Olympiakarsinnan ihmepoika Philippe Bozon pääsi ilman muuta Jääkukkojen joukkueeseen vuodeksi 1988.

    Calgaryssa 1988 Larssonilta nähtiin oikeastaan viimeisen kerran myös aggressiiviisiakin pelitapoja, mutta lähtökohtaisesti suosittiin passiivisen pelitavan linjaa mikä tulisi olemaan Ranskalle melkoinen taakka jääkiekossa vuosikausiksi eteenpäin. Ranskalaista jääkiekkoa leimasi vahvasti omaperäisyys ja itsepäisyys. Ja jäähyalttius. Kisoissa Paulin Bordeleau oli loppupelissä turnauksen jäähyherkin kaveri jäällä ja muutenkin jäähyherkkyys yleisen huonon ylivoiman kanssa oli karmean suurta välillä kaikkiaan.

    Maajoukkuekapteeniksi nimettiin Andre Peloffy vielä kerran vaikka muissa peleissä kaiken kaikkiaan maajoukkuekapteenina oli vuonna 1988 ja myös varakapteenina Calgaryssa oli Antoine Richer. Richer ja Peloffy olivat voimakkaan kilpailunhaluisia kuten myös Denis Perez ja Stephane Botteri. Myös Peter Almasylla oli Peloffyn kanssa kilpailuhenkisiä taisteluja menossa. Joskin Almasy ja Derek Haas muodostivat tehokkaan syöttöpelikaksikon huolimatta myös kilpailunhalustakin. Hockey Geantin eli Jean-Philippe Lemoinen tulo joukkueeseen oli myös hieno asia tuttuun tapaan. Kisoissa myös Franck Pajonkowski venyi hyville syötöille tai maalientekotilanteisiin.

    Jatkuvan jäähyalttiuden vastapainoksi tarvittiin hyvää alivoimapeliä ja jäähyntappoa. Sitä Ranska tuli kisoissa tiettyyn rajaan asti menestyksellä myös saamaan ja vuodesta 1988 eteenpäin hioutuivat muutamaksi vuodeksi eteenpäin tietyllä tavalla Ranskan jääkiekon olemuksen kulmakivet lähtökohtaisesti huomioiden. Helppoa turnauksesta ei missään tapauksessa tulisi sillä päävalmentaja Larssoninkin mukaan Ruotsia, Suomea tai Kanadaa ei vain pystyttäisi haastamaan sellaisella pelitavalla millä ehkä kyettäisiin voittamaan Puola.

    Silti kaiken mennessä kohdilleen se voisi olla 11:sta tai 10:s, mutta ei missään nimessä 9:ttä sijaa korkeammalla. Viimeinen sija oli myös hyvin todennäköinen sille sillä se oli noussut mukaan pitkälti sanoen hyvin niukasti muutenkin. Seuraavassa viestissä kirjoitan Ranskan turnauksesta paremmin.
     
  12. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Ranskan osalta sen kohtalona oli joutua Calgaryn Talviolympialaisissa Alkusarjan A-lohkoon. Sen osalta turnaus käynnistyi Ruotsia vastaan 14.2.1988 eli Ystävänpäivänä sinä vuonna. Samalla ottelu Ruotsi-Ranska oli A-lohkon avausottelu. Ranskan osalta se joutui ylivoimaiseen paineeseen ensimetreiltä asti vaikkakin Ruotsin pelin oleminen puhdasta löysäilyä se antoi myös väärän kuvan Ranskan mahdollisuuksista pärjätä.

    Nuoren Philippe Bozonin luistelutaidot pantiin merkille ja Tre Kronor ei siten juuri virheitä ottelussa tehnyt. Ensimmäinen erä oli poikkeuksellisenkin väsyttävää sinänsä seurata kun tiesi, että mitä tulisi tapahtumaan.

    Ruotsi siirtyi nopeasti 0-1 johtoon, mutta sitten tulikin yllätys:

    Sittemmin jäähykuninkaana aikaansa viettänyt Paulin Bordeleau onnistui tekemään Jean-Philippe Lemoinen syötöstä peräti tasoitusmaalin 1-1. Ruotsilla oli tämän jälkeen ohimenevän hetken ajan pieni paniikki, mutta mitään erikoista ei silti jäällä nähty.

    Sittemmin kun Ruotsi toisessa erässä oikeasti edes puolivakavissaan aloitti jääkiekon tyypillisen pelitapansa niin Ranska jäi heti vauhdista. Toisen erän loppuun mennessä ero oli Ranskan tappioksi jo 2-10. Lopulta Ranska hävisi ottelun 2-13.

    16.2.1988 Ranska kohtasi Suomen. Jääkukot ja Sisu Team olivat silloin tällöin toki pelanneet toisiaan vastaan ja etenkin Jääkukot ja Kehitysjoukkue olivat ottaneet yhteen monestikin, mutta tiettävästi Leijonat ja Jääkukot eivät joitakin hyvin epävirallisia otteluja huomioimatta olleet koskaan aiemmin toisiaan kohdanneet jäällä.

    Kaj Kaitsu Matalamäen valmentamaa Sisu Teamia vastaan oli pelattu ja hävitty maalein 1-4, mutta Leijonia vastaan Jääkukot tiesivät pelin olevan yhtä vaarallista kuin Tre Kronoria vastaan ja edes rajallinen etu pelata Sisu Teamia vastaan välttävää jääkiekkoa ei kelvannut Leijonia vastaan. Suomi teki 10 minuutin sisään neljä maalia, tehden niistä ensimmäisen 33 sekunnissa ja rauhoitti pelin.

    Philippe Bozonia ja Kiekkojättiä eli Lemoinea huomioimatta Suomella ei ollut muutoin koskaan mitään pelättävää pelissä. Toki jos Andred Peloffy ja jotkut veteraanipelaajista olisivat olleet nuorempia niin silloin jotain mahdollisuuksia parempaan Ranskalla olisi saattanut olla esitettävänään ja Suomen olisi pitänyt edes pitää terävyys linjapelaamisessaan tai yleisessä pelissään, mutta ei ollut.

    Suomi johti rauhoitettuaan pelin 0-4 ja toisen erän päätteeksi Suomi alkoi pelata välillä nöyryyttävänkin hitaasti ja Ranska alkoi roiskia kiekkoa minne sattuu, ottaa jäähyjä tai yksinkertaisesti Ruotsia vastaan pelatusti pelata aikaa ampumalla pitkiä.

    0-8 olivat tappioluvut toisessa erässä ja lopulta Ranska hävisi pelin maalein 1-10 kolmannen erän jälkeen kun Suomella sattui ns. Vahinko ajassa 45.55 jolloin Steven Woodburn sai maalin melko alkeellisestakin Guy Dupuisin ja Ruotsia vastaan vakuuttaneen, mutta Suomea vastaan flopanneen laitapelaajan Stephane Lessardin toimesta tehdystä pelikuviosta.

    Ainakin Leijonien mittakaavalla kuvio oli alkeellinen eikä edes Sisu Teamissakaan sellaista olisi paljon harkittu. Mahdollisesti Kehitysjoukkueessa tai alemmissa Divareissa olisi menestynyt sellaisilla kiekkokuvioilla millä Ranska yritti pelata. Toisaalta kun kaksi pahinta ja ylivoimaisinta vastustajaa olivat poissa Ranskan kuvioista niin sitten vastaan asettautuikin Puola.

    Puolaa vastaan Ranska pelasi 18.2.1988 huomattavasti tehokkaammin ja pystyi vastaamaan Puolan pelitapaan vaikkakin väistämättä Ranskaa auttoi myös Puolan kyvyttömyys pelata hyvää ylivoimaa ja sen nopeuspelaajien ajautuminen yleensä Lemoinen tai Lessardin rutistavaan syleilyyn.

    Bordeleau riehui ottelun aikana kentällä ja Larssonilla oli siten todella vaikeaa saada pelaajia asennoitumaan hillitympään yleispelaamiseen. Puola teki yhden maalin ensimmäisessä erässä ja toisen toisessa erässä. Peli oli keskinäisen kehimisen seurauksena pitkään vain 0-2 Ranskan tappioksi. Sittemmin Ranska hävisi ottelun lopulta luvuin 2-6.

    20.2.1988 Ranska kohtasi sittemmin Kanadan. Siinä ottelussa Philippe Bozon teki kypärätempun, mutta se ei paljon auttanut Jääkukkoja. Kanada johti ensimmäisessä erässä jo 3-7, toisessa erässä Kanada löysäili hyvin paljon antaen Ranskan saada jopa 4-7 maalin ja lopulta voitti ottelun maalein 5-9. Ranskan muut maalit teki Richer ja Woodburn.

    22.2.1988 Ranska kohtasi Alkusarjan A-lohkon päätösottelussa yleensäkin B-sarjaan vuodeksi 1989 putoavan Sveitsin. Tämä ottelu kuului myös niihin otteluihin jotka Ranska olisi ehkä saattanut oikein hyvänä päivänä voittaa, mutta Sveitsi pelasi Ranskaa vastaan sellaisen ottelun joka oli epäuskottavan huono jopa Ranskan tason jääkiekossa tuolloin tietäen.

    Huonona pelipäivänä Ranskan olisi pitänyt olla korkeintaan 0-5 tai 0-6 tappiolla ottelun jälkeen ja sellainenkin tuntui uudistuneen Ranskan osalta jääkiekossa liian suurelta. Sen sijaan 0-9 tappio oli samanlainen shokki maalle kuin vaikkapa Kanadalle vuoden 1987 MM-kisojen oma 0-9 tappio Ruotsille. Sveitsin superpelaajat Eberle, Jaks, Montandon ja kumppanit pitivät omalla tehokkaalla myllytyspelillään koko ajan Ranskaa ahdingossa ja Ranska ei kyennyt vastaamaan otteluissa mitenkään.

    Suomelle ja Ruotsille tuollaiset tappiot olivat hyväksyttäviä ja jopa alakanttiin meneviä, mutta Sveitsille noilla luvuilla häviäminen oli kaikkiaan suuri nöyryytys. Ja kun vielä turnauksessa muutenkin ylirasitetut maalivahdit väsyivät torjuntoihin ja vaihtoihin niin katastrofi oli taattu. Silti mystisesti vielä ensimmäisessä erässä Ranska kykeni olemaan vain 0-1 tappiolla eikä mikään ennakko pohjautunut juurikaan Ranskan murskatappioon ja jos pohjautui niin edes yksi tai muiden otteluiden tapaan pari-kolme maalia olisi pitänyt tehdä ottelussa.

    Ranska sai Alkusarjan viimeisen tilan itselleen kaiken jälkeen. Toisaalta viimeinen erikoisuus oli se, että Jaroslaw Morawieckin doping-tapauksen tultua julki Ranska sai voiton 2-0 Puolasta jälkikäteen, mutta sille ei annettu edes pisteitä ottelusta sarjataulukkoon! Mikäli olisi annettu niin Sijoitusottelussa Ranska olisi kohdannut Itävallan ja taistellut ysipaikasta kun nyt se taisteli 23.2.1988 Norjaa vastaan vain sijasta 11 mikä oli turnauksen toiseksi viimeinen.

    Lopulta Ranska onnistui voittamaan Norjan hyvin vaivoin luvuin 7-6 omien ajoittaisten mokailujensa seurauksena. Lisäksi aiemmin ottelussa se oli mokannut oman ensimmäisen rangaistuslaukauksensa jonka oli suorittanut Paulin Bordeleau. Ranska oli siis 11:sta Calgaryssa 1988.

    Ranskan osalta on sanottava, että helppoa ei ollut turnauksessa ja etenkin Sveitsi-ottelun katastrofi oli kyllä jotakin todella pahaa katseltavaa. Välillä myöskin Norjan tavoin Ranskan tilalla olisi voinut olla huoletta Italia, DDR, Japani tai vaikka Hollantikin. Sen verran huonoa oli Ranskan yleinen meno vielä vuonna 1988 vaikka totta kai parannusta tulevaisuuteen oli jo tulossa. Toisaalta Ranska ei kuitenkaan vastoin yleistä ennakointia ollut kuitenkaan viimeinen ja huonomminkin olisi voinut otteluissa mennä kuin miten meni.

    Tässä kuitenkin Jääkukkojen vuoden 1988 Calgaryn joukkue:

    Maalivahdit: Jean-Marc Dijan, Patrick Foliot ja Danel Maric

    Puolustajat: Christian Pouget, Paulin Bordeleau, Steven Woodburn, Guy Dupuis, Denis Perez, Francois Ouimet, Stephane Botteri, Michel Leblanc, Pierre Schmitt, Jean-Christophe Lerondeau ja Jean-Philippe Lemoine

    Hyökkääjät: Franck Pajonkowski, Derek Haas, Christophe Ville, Antoine Richer, Andre Peloffy, Peter Almasy, Stephane Lessard, Laurent Lecomte ja Philippe Bozon

    Päävalmentaja: Kjell Larsson

    Laitan tähän myös arvosanan ja Norjan tapaan Ranskan arvosana ei tule olemaan järin korkealla hyvästä yrityksestä huolimatta.

    Turnauksen arvosana taitotasoon nähden: 6/10

    Kokonaisarvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 5,5/10
     
  13. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Puolan osalta Calgaryn Talviolympialaiset vuonna 1988 olivat A-sarjaan vuodeksi 1989 palaavalta B-sarjan tuoreelta voittajalta mielenkiintoinen näytönpaikka, mutta alustavasti sitä oli vaikea nähdä mitä tahansa ysipaikasta eteenpäin korkeammalla sijalla. Toki kaiken mennessä kohdalleen Puola oli ennenkin jääkiekossa kyennyt venymään uskomattomiin suorituksiin. Puolalla oli omat puolensa jääkiekossa.

    Sen joukkuetta arvioitaessa ei ollut helppoa aina etukäteen tietää, että ketkä kykenivät sinällään olemaan säännöllisesti ratkaisijoita ja ketkä pystyivät olemaan muutoin hyviä tukipelaajia.

    Välillä laukaisutehokkuudessa oli tekemistä ja tästä eteenpäin ylivoimapelaamisen huonous alkoi näkyä Puolalta selvästi aiempaan verrattuna. Luistelunopeutta pelaajilla tuntui riittävän, mutta yleistä joukkuevahvuutta tuntui jäävän uupumaan hieman jonnekin. Puolalla oli selvästi heikoimmat huippuluokan voimapelaajat edes jollakin tavalla A-sarjan maiden mittapuun mukaan mitattuna mahdollisista haastajista.

    Toki Talviolympialaisten huonompien maiden vertailussa Puolalla oli voimakkuutta tarpeeksi, mutta Puolalla parempiin maihin verrattuna alkoi olla sittemmin jo selviäkin puutteita. Mikä tahansa riittävän voimakkaan puolustuksen omaava joukkue jopa huonoistakin maista riitti olemaan Puolalle tarpeeksi kova vastustaja. Puolalla kuitenkin oli yksi kisojen paras luisteluvoimakkuus ja nopeuspelaaminen etunaan. Melko paljon Puola voitti myös erikoistilanteita ja aloituksia suhteessa muutamaan aiempaan turnaukseen Calgaryssa 1988.

    Laukaisutehokkuus oli melko hyvä, mutta puutteita oli silläkin rintamalla. Ennen kaikkea huippumaita vastaan Puola olisi tarvinnut ehdottomasti pelkkien yksittäisten taitopelaajien lisäksi myös voimakkuutta ja yleisiä keskitason tehokkaita pelimiehiä. Puolalla sellainen kokoonpano olisi ollut unelma missä olisi ollut hyviä kaikkiin tilanteisiin soveltuvia ratkaisupelaajia ja lisäksi myös hyviä aloitusten voittajia ja tehokkaita syöttelijöitä.

    Toisaalta Puola ei todennäköisesti olisi siltikään ollut mitenkään aivan erityisen paljon parempi sellaisellakaan kokoonpanolla kuin mitä oli ja mikäli yhden osa-alueen ratkaisupelaaja olisikin jostakin löytynyt niin muita osa-alueita olisi luonnollisesti pitänyt myös parantaa.

    Puolalla oli huolestuttava suunta muuttua 1980-luvun lopulla edes jotenkin pärjäävästä jääkiekon keskitason ja potentiaalisen tulevaisuuden kärkitason maasta maan oman Kultaisen Sukupolven vanhetessa ja maan taloudellisen tilanteenkin johdosta taantuvaksi jääkiekkomaaksi.

    Toisaalta taas vaikka Puola olisi löytänyt enemmänkin kuin vain yhdelle osa-alueelle sopivan ratkaisupelaajan eli vaikka 2-3 todella huippuluokan pelaajaa maajoukkueeseen vuonna 1988 niin se olisi silti ollut aivan kärkimaihin nähden melko heikoilla.

    Tosin Puolalla oli se etu aivan parhaimpiin maihin siinä, että se pystyi vapaasti kehittämään omaa peliään nopeuspelaajilleen ja huonommista kenttäpelaajista keskitason pelimiehiin asti suhteellisen paljon ilman paineita. Sen sijaan todellisilla ratkaisupelaajilla tai voimapelaajilla tuntui olevan kestämistä koska heille jäi sitten eteen hirveä työtaakka Talviolympialaisissa.

    Jaroslaw Morawiecki tuntui siltä eräänlaiselta kaivatulta ratkaisupelaajalta Puolalle tulevaisuuteen, mutta hänenkin peliasemansa Valkokotkissa meni piloille doping-käryn johdosta ja sekin mustasi vuoden 1988 Puolan suorituksia jääkiekossa mistä puhun enemmän seuraavassa viestissä.
     
  14. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Puolan kohtalona oli joutua Alkusarjan A-lohkoon ja heti perään ennustettiin sen saavan 10-0, 15-0 tai 20-0 kylvetyksen itse koti-isänniltä Ystävänpäivänä vuonna 1988 14.2.1988 kun vastaan asettui itse Kanada. Selvää oli, että Puola oli alakynnessä.

    Toisaalta taas Puola yllätti silloin kun se pystyi pelaamaan täysillä ilman mitään hävittävää. Ainakin maajoukkuekapteeni Henryk Henkka Gruthin mukaan.

    Kanadan kompastelu oli heti turnauksen alkajaisiksi melkoista nähtävää joskin kotiyleisön tarpeet tyydyttyivät Kanadan johtaessa 0-1 jo ajassa 4.22. Sen jälkeen kuitenkin Kanada kompasteli vain vielä enemmän ja vaikka sitä kuinka yritettiin selitellä löysäilyksi ja muuksi vastaavaksi niin siinäkin tapauksessa eron olisi pitänyt olla aika lailla isompi.

    Henryk Henkka Gruth ja Jaroslaw Morawiecki tuntuivat venyvän ottelussa välillä maaleihin asti, mutta kuten Puolalla myös Kanadallakin maalivahtipeli toimi parhaiten silloin kun kenttien yhteistyöt molemmilla joukkueilla tuntuivat olevan välillä hyvin syvältä. Lopulta Kanada kyllä voitti ottelun ja Puola hävisi, mutta vain 0-1!

    Tilannetta pidettiin uskomattomana onnenkantamoisena mikä ei enää Puolalle toistuisi turnauksessa. Etenkin kun vastaan tulisi hallitseva maailmanmestari Ruotsi eli Tre Kronor.

    Kanadan lehdissäkin erikoista kompastelua Valkokotkia vastaan kritisoitiin vaikka toki sentään voitto otettiin niukasti. Tre Kronor alentui Kanadan tapaan 16.2.1988 samanlaiseen perseilyyn tajuamatta vaaraa.

    Ruotsi pelasi hallitsevaksi maailmanmestariksi kautta linjan hyvin huonoa keskialuepeliä, päästi liikaa riistoja Puolan harvoilta nopeuspelaajilta ja kulmasta aloituksia Ruotsi hävisi luokattomankin paljon ottelussa nimenomaan juuri hallitsevaksi maailmanmestariksi ja olympiavoittajaehdokkaaksi.

    Ja Ruotsilla alkoi myös keskinäiset ketjujen huippupäiden sooloilut mitkä olisi pitänyt jättää taka-alalle ehdottomasti. Ongelmaksi Ruotsille muodostui myös Valkokotkien sinnikäs Morawiecki. Avauserä päättyi 0-0 lukemiin ja kuka olisi tällaista uskonut ennen kisoja!

    Ruotsi teki toisessa erässä toki sentään 0-1 maalin, mutta järkyttävästi 43 sekunnissa Puola iski tasoitusmaalin juurikin Morawieckin toimesta. 1-1 oli tilanne ja nyt peli alkoi todella muuttua varsinaiseksi voimainkoitokseksi joka ottelun toimitsijalinjan huomioiden oli melkoisen vähän rangaistuksia sisältävä. Toisaalta taas Ruotsi painosti Puolaa vain siihen asti kun sen sopi tehdä.

    Lopulta järkytyttään näkemästään Tre Kronor teki päätöksensä käytännössä jäähdyttää loppuminuuteilla peli ja pitää edes tasapeli kun Puolalta loppui lopullisesti nopeuspelaaminen kesken kolmannessa erässä. 1-1 tasapeli oli järkyttävä asia Ruotsissa ja Puolassa lähes vuoden 1976 Neuvostoliiton voittamista sivuava asia. Puola alkoi jälleen muodostua peloksi monelle kärkimaalle kuten myös karmeaa Sveitsi-tappiotaan surevalle Suomelle.

    Puola voitti myös Ranskan luvuin 6-2 18.2.1988 pelatussa ottelussaan vaikka välillä itsekin sortui jäähyihin. Ja kahdessa ensimmäisessä erässä Puolalla oli kuitenkin ollut tiukkaa 1-0 ja 2-0 johtolukemiensa kanssa.

    Sitten 20.2.1988 vastaan asettui Sveitsi joka myös kuului vahvoihin kärkimaihin etenkin B-sarjan mittapuulla. Sveitsi oli tosin putoamassa A-sarjasta juurikin B-sarjaan.

    Joka tapauksessa Sveitsi kuitenkin aloitti oman vahvan myllytyspelinsä mihin ei Puola pystynyt vastaamaan ja oikeastaan aivan ensimmäistä kertaa turnauksessa sinällään loistavasti pelannut Puola oli alakynnessä kunnolla myös nimenomaan lähempänä vertaistaan vastustajaa vastaan oteltaessa.

    Puolalla kun ei oikein ollut sellaista pelitapaa millä vastata Sveitsin kaltaisen joukkueen pelitapaan paitsi silloin kun se pelaisi turhan hidasta ja teknistä virkamieskiekkoa mitä Sveitsi ei ainakaan Calgaryssa 1988 paljonkaan esittänyt ainakaan verrattuna lukemattoman moniin muihin vuosien varrella olleisiin turnauksiin nähden.

    Sveitsi oli myös seurannut Puolan otteita tarkkaan eikä se lähtenyt perseilemään tai hakemaan mitään superstarojen esiintymisnäytelmää vaan meni melko tehokkaasti asiaan. Siten Sveitsi oli ottelun ensimetreiltä lähtien melkoisen selvä voittajaehdokas joskin Puolan ykkösketju ja vielä ehkä osa kakkosketjun pelaajista piti tunnelmat korkealla.

    Sveitsi teki ensimmäisessä erässä kaikki tärkeät maalit, vaihtoi taktiikkaansa tehokkaaseen puolustukseenkin eikä päästänyt Puolan nopeita pelaajia lähellekään maaliaan. Sittemmin ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli melkein 50 minuuttia lukemissa 0-4 Puolan tappioksi myös koko toisen eränkin ajan. Kolmannessa erässä Puola sai 1-4 maalin, mutta sitä parempaan eivät enää eväät riittäneet ja se oli hävinnyt maalein 1-4.

    22.2.1988 tulikin sitten aika kohdata Suomi. Puola aloitti ottelun loistavasti 1-0 maalilla ja oli ainakin ensimmäisessä erässä enemmänkin kuin vain hyvä haaste Suomelle, mutta jo Raimo Helmisen tekemä 1-1 tasoitusmaali alkoi saattaa Puolan paniikkiin sillä Suomen oletettiin tekevän tasoitusmaalin paljon myöhemmin kuin tekisi tai edes masentuvan, mutta niin ei käynyt. Toinen erä oli Leijonien juhlaa ja Valkokotkien painajaista. Tai näin ainakin piti olla.

    Ilman Reijo Ruotsalaista ja muutamaa muuta oikeasti maalintekoa edes yrittävää suomalaispelaajaa huomioimatta Puola olisi kyennyt ehkä pitämään tasapelinsä ja jopa ehkä voittamaan koko ottelunkin koska se pysyi jälleen jopa liiankin hyvin Suomen pelissä mukana ja ajoittain oli menossa jopa niskan päälle.

    Toisen erän päätteeksi Puola oli jo tappiolla 1-3 eikä Puola siitä enää toipunut. Etenkin kun Suomi oli jo kärsinyt oman perseilynsä turnauksessa jo Sveitsin kanssa eikä halunnut enää toista kertaa mokailla.

    Siten kolmannessa erässä peli oli vahvasti aloitteellinen aika lailla täysillä tai ainakin reilusti yli puolinopeutensa pelanneelle Suomelle ja lopulta Puolan tappioon päättynyt 1-5 ottelu olisi voinut olla reippaastikin enemmän Suomen eduksi, mutta Suomelle riitti pienempikin voitto jo kaiken kaikkiaan.

    Sittemmin Puolan osalta tapahtui murheellisia asioita kun Jaroslaw Morawieckin doping-käry vahvistui ja Puolalle tuomittiin 0-2 tappio. Ihme kyllä Puola ei menettänyt muutoin pisteitään tai etenkään sijoitustaan.

    Niukkojen tappioiden takia kaiken kaikkiaan Puolan huomattavasti nähden hyväkin turnaus päättyi siis lopulta Alkusarjan A-lohkon toiseksi viimeisen sijan myötä Sijoitusotteluun Itävaltaa vastaan vaikka olisihan Sijoitusottelu voitu pelata Norjaakin vastaan viimeisellä sijalla A-lohkossa.

    23.2.1988 pelattu Sijoitusottelu 9:stä tilasta oli tasainen, mutta Itävalta tuntui Talviolympialaisiin päästyään tavallistakin tehokkaammalta maalta jääkiekossa ja Puolalla oli vaikeuksia saada murretuksi etenkin Itävallan maalivahti Brian Stankewizcin torjuntatahtoa. Ajoittain Puola hävisi Itävaltaan nähden liikaa myös tärkeässä syöttöpelissä ja nopeuspelissäkin. Puola meni ensimmäisessä erässä 1-0 johtoon, mutta toisessa erässä alkoi olla jo 2-3 tappiolla.

    Se ei kyennyt saamaan 3-3 tasapeliä aikaan sitten millään ja jäi lopulta jokseenkin katkerasti vain kymppipaikalle hyvätasoisessa turnauksessa josta olisi voinut sijoitus olla myös kahdeksas tai seitsemäs ja ehkä oikein hyvällä onnella jopa Mitalisarjan kuudes tila. Puolan osalta kuitenkin Morawieckin doping-käry vei paljon kuitenkin mainetta pois sinällään ja Puola oli osin jälleen pelissä mukana vain parempien maiden perseilyjenkin takia.

    Silti niukat tappiot tai hallitsevan maailmanmestarin eli Ruotsin kanssa tasapelaaminen eivät olleet siltä paljon poiskaan. Arvosana tulee olemaan hieman korkeampi Puolalle kuin parille edeltävälle joukkueelle, mutta doping-käryt ja muut pienet seikat pudottavat arvosanaa jonkin verran alaspäin. Tätä arvosanaa oli todella vaikea arvioida Itävallan ja Sveitsin tapaan.

    Valkokotkista löytyi muuten nyt myös joukkueen Varapäävalmentajan nimikin. Hän oli joukkueen mukana muutaman vuoden osalta ja pitää hänenkin nimensä joskus noihin aikaisempiin Kiekkovuosi-juttuihin liittää ajan kanssa, mutta tässä kuitenkin Valkokotkat Calgarysta 1988:

    Maalivahdit: Franciszek Kukla, Gabriel Samolej ja Andrzej Hanisz

    Puolustajat: Henryk Henkka Gruth, Andrzej Kadziolka, Zbigniew Zamojski, Andrzej Swiatek, Robert Szopinski, Jerzy Potz ja Marek Cholewa

    Hyökkääjät: Jan Stopczyk, Piotr Peter Kwasigroch, Jerzy Christ, Janusz Adamiec, Miroslaw Copija, Leszek Jachna, Jaroslaw Morawiecki, Marek Stebnicki, Krystian Sikorski, Krzystof Podsiadlo, Roman Steblecki, Ireneusz Pacula ja Jacek Szopinski

    Päävalmentaja: Leszek Lejczyk

    Varapäävalmentaja: Jerzy Mruk

    Turnauksen arvosana taitotasoon nähden: 7,5/10

    Arvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 6/10
     
  15. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Itävallan osalta vuosi 1988 Calgaryn Talviolympialaisten osalta vaikutti kehittyvän lupaavalta pelivuodelta. Itävalta oli noussut omin ansioin Talviolympialaisiin joskin pientä kompastelua muilta B-sarjan huippumailta ja etenkin Italian mahtava möhläys vaadittiin todella vuonna 1987 siihen, että Itävalta pelaisi Calgaryssa. Kuitenkin Päävalmentaja Ludek Bukacin valmentama Itävalta osoitti erinomaista valmiutta kehittyä ja saada potentiaalia kasaan vaikkakaan mitään äärimmäisen tehokasta pelitapaa joukkue ei vielä kyennyt kehittämään sillä edelleen joukkue oli vielä melko kehittyvä ja lisäksi taso oli erittäinkin kova.

    Sijoituksista arvioiden sijat 9-12 olivat lähtökohtaisia, mutta myös kaiken onnistuessa kohdilleen sijat 7-8 eivät olleet poissa kuvioista. Sijojen 9-10 arveltiin olevan Itävallan arvioitu sijoitus normaalilla pelitavalla. Ketjupelaamisessa oli jonkin verran puutteita ennen kisoja, mutta silti sen muihin verrokkeihin mietittynä selvää oli arvioissa ainakin Ranskan voittaminen ja Norjakin olisi lähtökohtaisesti voitettavissa vaikka Itävaltakin oli pahasti yllätetty Jääkarhujen toimesta edellisenä vuonna.

    Paljon Itävallan osalta turnausta ajatellen pelasti myös se seikka, että se sai parhaimman maalivahtinsa eli Brian Stankiewiczin käyttöönsä kisoihin ja siten B-sarjan MM-kisoissa edellisenä vuonna maalivahtina pelannut Michael Rudmann jäi pois talviolympiakisoista. Jonkin verran Itävallan kannalta huono juttu oli olla ottamatta erittäin lahjakasta Herbert Hohenbergeriä jälleen kerran mukaan joukkueeseen.

    Todellinen vahinko asialle huomattiin vasta myöhemmin kuin ennen kisoja. Loppupelissä siis Itävallan osalta turnaukseen oli odotettavissa opintomatka parhaimpien kanssa pelaamisesta vaikka melko säännöllinen olympialaisissa pelaava maa Itävalta olikin jääkiekossa. Seuraavassa viestissä laitan Itävallan peleistä enemmän tunnelmia.
     
  16. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Itävalta joutui siis aloittamaan turnauksensa Alkusarjan B-lohkossa Calgaryn Talviolympialaisissa 1988. Sen vastaan asteli Yhdysvallat 13.2.1988 koko Talviolympialaisten avauspäivän viimeisessä ottelussa. Alku oli hyvin vaikea, mutta osin maalivahti Stankiewiczin torjuntojen ja myös osin Yhdysvaltain mystisen tason tippumisen myötä ensimmäisessä erässä Itävallalla oli avaimet yllätykseen kun ero oli vain 1-2.

    Lopulta Yhdysvallat kuitenkin melko pian selvitti, että Itävallan ykkösketjua ja Stankiewiczia huomioimatta sillä oli melko helppo tehtävä yksinkertaisesti väsyttää pelaajat ja mennä johtoon nopeasti. Toisessa erässä Yhdysvallat väsytti Itävallan ja siten ottelu meni 1-6 tappioksi Itävallalle.

    Kolmannessa erässä nähtiin melkoinen maalikarkelo kun ajoittain Yhdysvaltain peliote putosi alavireiseksi ja Itävalta pystyi jopa odotuksia paremmin vastaamaan huikeassa tappioasemassakin Yhdysvaltain kiekolliseen pelaamiseen. Lopulta kuitenkin Itävalta hävisi pelin maalein 6-10 ja osittain Itävalta kyllä hukkasi pelissä tarpeettomasti voimiaan vain pelkkään showesitykseen paremman maan hyväksi. Tai näin ainakin otaksuttiin kun 15.2.1988 vastaan asettui Neuvostoliitto.

    Sitä vastaan Itävalta odotti karmeaa selkäsaunaa, mutta lopulta Neuvostoliitto pelasi ensimmäistä kertaa jopa vaikeuksissa turnauksessa osin oman perseilyn, mutta myös yksinkertaisten menetysten ja Stankiewiczin torjuntojen takia tehden typeriä ratkaisuja joilla oli ajoittain otteluissa myös oma hintansa.

    Neuvostoliitto toki teki ensimmäisen maalin ottelussa, mutta Itävalta vastasi siihen hyvin nopeasti tasoittaen ottelun lukuihin 1-1. Lopulta kuitenkin jo ensimmäisessä erässä joskin ajoittain pienin viivästyksin Neuvostoliitto johti jo 1-3 ja toisessa erässä Itävalta oli väsynyt Neuvostoliiton peliin reilusti selvemmin kuin Yhdysvaltoja vastaan.

    Ilman tarpeetonta ensimmäisen pelin energian tuhlausta joukkue olisi kyennyt parempaankin peliin ja pienempään tappioon, mutta Neuvostoliitto karkasi toisessa erässä 1-8 johtoon ja rauhoitti kolmannessa erässä sittemmin pelin. Itävalta oli toista kertaa peräjälkeen pelannut ensimmäisessä erässä melkein yhtä ammattimaisesti kuin mikä tahansa A-sarjan joukkue menettäen sitten tasoaan ennen pitkää ottelussa.

    Ja mikä pahinta oli se, että kolmannessa erässä Neuvostoliiton tehdessä välillä turhankin avoimia puolustusvirheitä Itävalta ei kyennyt Yhdysvaltojen pelaamastaan ottelusta poiketen siihen vastaamaan ja maaleja ei siten nähty kun Itävalta ei niitä saanut ja Neuvostoliitolla ei ollut mitään tarvetta enää tehdä maaleja ottelussa. Itävalta hävisi 1-8.

    Kovimpien vastustajien jälkeen 17.2.1988 vastaan asettuikin Länsi-Saksa. Länsi-Saksalla ja Itävallalla oli tasainen ottelu jääkiekossa kuten tavallisesti yleensä kohdatessa, mutta Länsi-Saksan voiton ratkaisi ennen kaikkea säännöllinen myllytyspelaaminen mitä joukkue osasi Calgaryssa 1988 harvinaisenkin hyvin käyttää ja sillä oli kolme tehokasta ketjua koko ajan pelaamassa tarkkaan hiottua ja vain harvoin paineen alla murtuvaa peliä mihin Itävalta ei kyennyt vastaamaan oikeastaan mitenkään ykkösketjun kovimpia kiekonriistoja, ajoittain parempaa laitapeliä ja parempaa maalivahtipeliä huomioimatta mitenkään. 1-1 tasapeli ja 1-2 tappio toisessa erässä olivat rohkaisevia ainakin näennäisesti.

    Toisaalta häviäminen vain luvuin 1-3 Länsi-Saksalle oli verraten alisuorittamista vastustajalta, mutta se oli tarkoituksellista ja ilman Stankiewiczin torjuntoja Itävalta olisi voinut hävitä pelin vaikka 0-6, 0-10 tai vaikka 0-15 Länsi-Saksalle. Sen verran ylivoimaista pelaamista tuntui olevan Länsi-Saksalla pelaaminen kisoissa.

    19.2.1988 Itävalta kohtasi Tsekkoslovakian jonka ilman muuta piti tehdä samanlainen tai melkein samanlainen murskavoitto kuten Yhdysvallat tai Neuvostoliitto olivat tehneet. Tsekkoslovakia alkoi kuitenkin itse menettää aiemman hyvän pelin otettaan turnauksessa ja huolimatta murskaavasta tasoerosta Itävalta pystyi omilla ratkaisupelaajillaan pitämään aiempiin otteluihinsa todellisuutta verraten tappioluvut siedettävämpänä joskin ykkösketjun pelaajat alkoivat olla huippuluokan ratkaisijoina erittäin ylirasitettuja näin kovatasoisessa turnauksessa. Robin Sadler, Bernard Berni Hutz, Gerd Kompain, Michael Shea, Konrad Dorn ja Martin Platzer alkoivat olla todellakin peliminuuttiensa takia pulassa turnauksessa.

    Lopulta tappio luvuin 0-4 ensimmäisen erän 0-2 ja toisen erän 0-3 lukujen jälkeen oli myös melko vähäistä suoritusta Tsekkoslovakialta joskin Tsekkoslovakian omien pelaajien jäähyherkkyys ottelussa oli jostakin syystä melko herkässä. Ja siten tietysti soi Itävallalle parempia suorituspaikkoja.

    21.2.1988 Itävalta kohtasi omassa Alkusarjan viimeisessä ottelussaan Jääkarhut eli Norjan. Ensimmäinen erä oli tasaista ja Itävalta iski aina silloin kun Jääkarhuilla oli liikoja jäähyjä tai milloin se ei kyennyt pelaamaan selvää ylivoimaa kunnolla. 1-1 tasapelin ja ensimmäisen erän jälkeen Itävalta oli osin näidenkin syiden takia imartelevaa pelaamista pelannut joukkue. Toisaalta toisessakin erässä Itävalta pysyi pelissä mukana ja oli vain 2-3 tappiolla. Ja lopulta onnistui kuin onnistuikin saamaan 4-4 tasapelin aikaiseksi.

    Alkusarjassa Itävalta oli jaetusti lohkonsa kuudes, mutta nousi maalieroilla viitospaikalle ja pelaamaan Sijoitusottelun Puolaa vastaan yhdeksännestä tilasta. 23.2.1988 Itävalta pelasi Puolaa vastaan ja voitti niukasti luvuin 3-2 ensimmäisen erän 0-1 tappion jälkeen nousten toisessa erässä 3-2 johtoon ja lopulta voittaen niillä luvuilla myös itse ottelun.

    Itävalta oli Talviolympialaisissa 1988 melko huono joukkue huippumaiden kannalta katsoen, mutta muutoin pelasi kelvollisesti juurikin omia lähimpiä vastustajia katsoen turnauksen ja välillä pelasi todella hienoa jääkiekkoa varsinkin aina ottelujen ensimmäisissä erissä. Itävallan osalta se valmistautui vuoden 1989 B-sarjan MM-turnaukseen ja kaikkiaankin pärjäsi parhaimmillaan jopa tyydyttävästi.

    Sveitsin kanssa näille molemmille oli todella vaikeaa päättää selvää arvosanaa. Lisäksi aiemmin mainitsematon Itävallan Varapäävalmentaja eli Bill Gilligan tulee nyt myös mainittua. Gilligan toimi myös Itävallan Varapäävalmentajana ainakin vielä vuosina 1989-1991 ja muistaakseni myös vuonna 1992, mutta siitä voin kyllä myös erehtyä. Herbert Hohenbergerin poissaolon tuoma virhe selkeni ja vuodeksi 1989 ei enää Bukac tehnyt virheitä vaan otti Hohenbergerin joukkueeseen.

    Laitan tähän seuraavaksi Itävallan pelaajat jotka pelasivat Calgaryssa 1988 ja niiden jälkeen tuttuun tapaan arvosanat:

    Maalivahdit: Brian Stankiewicz, Robert Mack ja Andreas Salat

    Puolustajat: Konrad Dorn, Robin Sadler, Bernard Berni Hutz, Michael Shea, Martin Platzer, Gert Kompain ja Hans Sulzer

    Hyökkääjät: Edward Lebler, Thomas Cijan, Rudolf König, Werner Kerth, Herbert Pöck, Günther Koren, Peter Znenahlik, Silvester Szybisty, Kurt Harand, Peter Raffl, Kelvin Greenbank, Gerhard Puschnik ja Manfred Mühr

    Päävalmentaja: Ludek Bukac

    Varapäävalmentaja: Bill Gilligan

    Turnauksen arvosana taitotasoon nähden: 7/10

    Arvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 6,5/10
     
  17. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Sveitsin osalta vuoden 1988 Calgaryn Talviolympialaiset sopivat hyväksi jatkovertailuksi toisiin maihin ja etenkin huippumaihin nähden. B-sarjaan vuodeksi 1989 putoava Sveitsi oli Ristimaan miehistöllään lopulta Länsi-Saksan ohella ylivoimaisesti vahvin kisayllättäjä.

    Sveitsillä olisi parhaimmillaan voinut olla mahdollisuudet vaikka mihin turnauksessa eikä edes A-lohkon erittäin tasaisen kärkikamppailun ja maalierottelun jälkeen ollut kaukana muun muassa Mitalisarjaan oikeuttavasta kolmospaikasta.

    Alustavasti Sveitsille ei uskottu lankeavan näinkään hyvää suoritusta vaan lähinnä sijalukuja 9-12 veikkailtiin ja parhaimmillaan sijoja 7-8. Kuuden parhaan joukossa Sveitsin näkemistä pidettiin etenkin ennen kisoja uskomattomana unelmana, mutta jälkikäteen Sveitsi olisi hyvinkin vaikka voinut olla kuuden joukossakin. Melkein jopa ansainnut olla niillä otteilla mitä esitti.

    Sveitsille tärkeää oli saada jälleen kaikki kykenevät pelimiehet mukaan kisoihin ja Päävalmentaja Simon Schenkin valmentama Ristimaan miehistö pystyi toki vahvoihin suorituksiin muutenkin, mutta Calgaryssa niin monen huippumaan pakottaminen pinteeseen Alkusarjassa ajoi tärkeää tulevaisuuspohjaa maan jääkiekolle. Valitettavasti maalla oli silti puutteensakin.

    Se oli ajoittain edelleen liian teknistä ja liian pilkuntarkkaa jääkiekkoa pelaava joukkue ja sillä oli omanlaisiaan vaikeuksia pitää riittävän kovaa kärkitasoa joskin Itävaltaan nähden sillä oli kaksi huippuluokan peliketjua ja niitä selvästi huonommat kolmosketju ja nelosketju pystyivät ratkaisupelaajillaan pitämään homman välttävänä. Ja kelvollisesta tyydyttävään ja jopa hyvään peliin niilläkin oli mahdollisuutensa silloin kun vastassa oli vain riittävän huono maa jääkiekossa. Tosin turnauksessa alustavasti Sveitsi oli vieläkin vaaravyöhykkeellä Itävallan, Norjan ja Ranskan suhteen.

    Varsinkin Jääkarhut tuntuivat olevan Sveitsille todellinen kysymysmerkki mikäli ne olisivat tulleet vastaan. Sveitsi oli iloinen siitä, että sen suuresti pelkäämä Sininen Kone eli Italia oli mokaillut vuoden 1987 aikana pois itsensä Calgarysta. Italia tiedettiin liiankin vaaralliseksi omalta tasoltaan varsinkin B-sarjatason MM-lätkässä.

    Lisäksi Länsi-Saksaan verrattuna Sveitsi ei vuonna 1988 vielä pelannut lähimainkaan niin kovaa ja tarkkaa myllytyskiekkoa kuin mitä Länsi-Saksa pelasi joskin Länsi-Saksalla sen oma pelionnistuneisuus oli välillä poikkeuksellisenkin onnistunutta vuonna 1988 jääkiekossa. Tai niin ainakin siltä tuntui ja sitä oli vaikea laskea Länsi-Saksan omaksi kehittyneisyydeksi myöskään nk. Saksalaisen Jääkiekon Ihmevuoden tason ulkopuolelle. Varsinaisia pelillisiä katastrofeja maalle ei myöskään sattunut vaikkakin jatkuvat niukat tappiot väistämättä tuottivat masentuneisuutta joukkueelle ja myöskin turhautumista.

    Lisäksi maan oman Kiekkoliiton vihoittelut MM-kisojen A-sarjan laajentamisesta 10 maan turnaukseksi eivät ainakaan ennen kisoja kuulostaneet hyviltä jääkiekon kärkimaiden päättäjien korvissa ja eivät kuulostaneet hyvältä edes kisojen jälkeenkään. Pitkälti Sveitsi silti oli vielä verraten pidättyväinen vuosiin 1989 ja 1990 verrattuna jääkiekon sarjalaajentumisesta, mutta se osin ajoi itselleen takuupaikkaa myöskin vuoden 1990 omiin A-sarjan kotikisoihin sillä Itävallan jääminen pois vuoden 1987 A-sarjan MM-kisoista oli tuoreena mielessä.

    Toisaalta taas Sveitsi oli vielä periaatteessa ainakin vuoden 1988 aikana suostuvainen myös omien kotikisojensa ulkopuolisena joukkueena pelaamiseen mistä se sittemmin jyrkästi kieltäytyi.

    Seuraavassa viestissä käsittelen Sveitsin pelejä hieman tarkemmin ja voin sanoa, että kaikkiaan vaikka Itävallan kanssa Sveitsille oli aluksi hankala antaa järkevää arvosanaa niin kaikkiaan vertailupohjien jälkeen Itävallalle en olisi voinut enää paljoa parempaa arvosanaa antaa kaikkiaan kun taas Sveitsille olisin voinut suoda jopa reilusti paremmankin, mutta laitan sen sitten seuraavan viestin päätteeksi.

    Se arvosana voi tietysti olla ehkä hieman liian korkea, mutta kun Sveitsin omia jääkiekon merkkipaaluja katsoo niin paljoa ei jäänyt puuttumaan vuoden 1992, 1998 tai pari vuotta sitten olleista MM-kisoista ja niiden Sveitsin tason vertailusta myöskään vuonna 1988!
     
  18. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Sveitsi sijoitettiin siis Calgaryn Talviolympialaisissa 1988 Alkusarjan A-lohkoon ja vastaansa se sai Suomen. Ystävänpäivä vuosimallia 1988 14.2.1988 tapahtui Sveitsille pelipäivän päätösottelussa se mikä olisi voinut tapahtua oikein hienosti jo edellisenä vuonna 1987 MM-kisoissakin eli voitto luvuin 2-1 Suomesta.

    Voitossa auttoi jälleen Suomen oman valmennusjohdon päättämättömyys ja perseily, yleinen ylimielisyys, takki auki peliin lähteminen, kaikkinainen perseily lukuisine virheineen siitä mitä pidemmälle ottelu Suomen kannalta eteni epäedulliseen suuntaan ja lopulta yksinkertainen Sveitsin oma sitkeys takasi sille voiton. 10 000 katsojaa käsittänyt yleisö osoitti riemukkaasti suosiotaan voittajalle eli Sveitsille.

    Saatuaan 2-0 johdon ensimmäisessä erässä se ei menettänyt sitä paineidenkaan alla koko ottelun aikana edes Suomen saatua maalin kolmannessa erässä. Jakob Kölliker yhdessä Peter Jaksin, Alfred Fredy Lüthin ja Thomas Vrabecin kanssa olivat Ristimaan sankareita ja Sveitsin jääkiekossa Ystävänpäivä 1988 oli hyvä asia ja etenkin todella hyvä lähtökohta turnaukseen!

    16.2.1988 vastaan marssikin Kanada ja Sveitsi ei lähtenyt sillekään kumartelemaan vaan pisti enemmänkin kuin hyvin vastaan Kanadalle. Kisaisännät alkoivat väsyä sitkeään vastustajaankin ja jopa buuauksia yleisöltä sateli rajoitetusti omilleen kun jääkiekon parhaimpiin lukeutunut Vaahteramiehistö perseili itsekin pelin aikana Leijonien tapaan, päästeli liian helppoja hyökkäyksiä keskialueen läpi, teki huonoja vaihtoja, empi syötöissä ja pelasi ajoittain vain maalivahdin tuuritorjuntojen varassa mikä Kanadan tason jääkiekossa tietäen oli yleisestikin järkytys.

    Kisaisännät pelasivat hyvin puuduttavat 40 minuuttia joskin tiesivät saaneensa toisen erän päätteeksi onneksi edes 1-1 tasapelin aikaan. Kanada oli järkyttynyt Sveitsin tasosta jo senkin vuoksi, että Kanada oli itse mennyt johtoon ja menettänyt johtonsa.

    Lopulta lähinnä Sveitsin jäähyily ja pari Kanadan nopeaa maalia kolmannessa erässä estivät jo toisen jättiyllätyksen näkemisen heti perään turnauksessa vaikka Sveitsi toki saikin kolmannessa erässä vielä yhden maalin.

    Ottelu päättyi niukkaan 2-4 tappioon Sveitsille vaikka esityksestään Sveitsi sai toki koti-isänniltä reilusti tunnustuksia ja 17 000 katsojan yleisön aplodeja. Yleisesti ottaen tuossa pelissä näyttämillään esityksillä Sveitsi olisi ansainnut ainakin tasapelin ja mikä ettei voitonkin.

    18.2.1988 asettuikin vastaan Ruotsi. Hallitseva maailmanmestari ja muutenkin korkealle turnauksessa ennustettu Tre Kronor huomasi tason koventuneen Sveitsinkin osalta ja jälleen kerran se Suomesta ja Kanadasta eroten lähti peliinsä heti täysillä eikä ryhtynyt perseilemään paljoa mitään näihin kahteen maihin verraten vaikka toki Tre Kronor oli ajoittain vakavasti myöskin perseilyyn taipuvainen maa jääkiekossa.

    Toisaalta Sveitsi alkoi pelattuaan kaksi erittäin huikeaa Alkusarjan peliä olla jo selvästi väsyneempi ja oikeasti peli olisi voinut olla Sveitsille reilusti pahempikin tappioluvuiltaan. Lopulta 0-3 luvut olivat edelleen hyvät tappiollakin.

    Ruotsilla olisi ollut kyky tehdä suurempikin johto, mutta ei kuitenkaan pystynyt ratkaisemaan ottelua selvemmin itselleen. Lisäksi Tre Kronor ei pystynyt murtamaan Sveitsin omaa tehokasta puolustusta ja sen oli lopulta nolosti toivottava itse Sveitsin omia kärkipelaajien väsymisiä ennen kun se pystyi ratkaisuihin.

    Vakavasti puhuen toisin kuin monena muuna vuonna tämän jälkeen voisin jopa sanoa, että Sveitsi olisi voittanut Ruotsin mikäli se olisi joutunut kohtaamaan itse Sveitsin ensimmäisenä tai muutoin vähemmän väsyneenä Kanadan tavoin toisessa ottelussa jolloin siitä olisi tullut Sveitsi-Kanada-ottelun tapaan melkoinen jännitysnäytelmä.

    Toisen erän lopussa ja kolmannessa erässä Sveitsi jopa sai väsyneenäkin enemmän aloitekykyä itselleen mikä on sen jälkeen ollut kaikkea muuta kuin selviö Ruotsin kaltaista maata vastaan pelattaessa.

    Ja Ruotsille sellaisen aloitekyvyn antaminen vastustajalle niin selvästi kuvasti vain valitettavasti maan omaa ajoittaista perseilyasennetta jääkiekossa. 1-4 tappiolukemat vaihtuivat 2-4 tappiolukemiksi Sveitsin osalle ja lopulta ne luvut olivatkin Sveitsin tappioluvut muutenkin vaikka vielä yritystä piisasikin. Ja pari todella hyvää maalipaikkaa mitkä torjuttiin.

    Ennen kaikkea Ruotsille tärkeintä oli päästä melko lailla aikaiseen johtoon ja sen Ruotsi pystyi säilyttämään. Sveitsille tämä aiheutti pientä masennusta, mutta se jääkiekon maine parantui monen katsojan silmissä kuitenkin huomattavasti kaikkiaan niukoista tappioista huolimatta.

    20.2.1988 Sveitsi kohtasi Puolan ja varsin nopeastikin laittoi Puolan alakynteen. Se johti ensimmäisessä erässä jo 4-0, rauhoitti pelin toisessa erässä tekemättä maaliakaan ja lopulta kolmannessa erässä Puolan tehtyä vielä yhden maalin voitti ottelun 4-1. Puolan oli arvioitu olevan huomattavastikin pahempi vastustaja arvioissa.

    Sveitsi olisi voittanut ehkä selvemminkin, mutta sitä esti Puolan maalivahtien hyvät torjunnat ja lisäksi myös jatkuvasti rikkonaiset erät jäähyjen takia. Sveitsi hyötyi myös Puolan ylivoimapelaamisenkin huonoudesta silloin kun se itse pelasi alivoimaa joka oli Sveitsillä verraten vahvaa moneen muuhun nähden turnauksessa.

    22.2.1988 se kohtasi koko Alkusarjan A-lohkon ja yleensäkin omassa viimeisessä ottelussaan Ranskan. Sveitsi ei Puolan kanssa pelaamansa ottelun tapaan aluksi kyennyt luomaan mitään selkeää pelitasoa Ranskaa vastaan ja se johti lopulta jopa alavireisen oloisesti vain 1-0 ensimmäisen erän jälkeen karaten kuitenkin toisessa erässä 4-0 johtoon ja lopulta voittaen jopa 9-0 kolmannen erän jälkeen.

    Alkusarjassa se jäi hyvin niukkojen Kanadalle ja Ruotsille häviämien peliensä johdosta Mitalisarjan ulkopuolelle Alkusarjan nelospaikallaan.

    Siten se joutui pelaamaan Sijoitusottelussa seitsemännestä tilasta Yhdysvaltoja vastaan joka oli pelannut alavireisen ja jopa ala-arvoiseksi ajoittain sanotun turnauksen.

    Sveitsi kohtasi Sijoitusottelussa Yhdysvallat 25.2.1988 Talviolympialaisten viimeisessä sellaisessa vuonna 1988. Sveitsi karkasi johtoon jo 19 sekunnin pelin jälkeen ja järkytti varsinkin hallin yhdysvaltalaiskatsojat 1-0 johtomaalillaan.

    Muut katsojat hallin ja ylivoimaisesti kisojen eniten katsotuimman Sijoitusottelun 12 000 katsojan yleisöstä pitivät näkemästään. Yhdysvallat ei parempaa laitapelaamisen tapaansa huomioimatta kyennyt esittämään mitään hyvää Suomen tai Kanadan tapaan Sveitsiä vastaan näiden pelaamiin peleihin verrattuna.

    Ei varsinkaan ensimmäisessä erässä. Sveitsi oli silloin lopulta vain 1-2 tappiolla. Turnaus alkoi Sveitsin väsymisen osalta lopullisesti näkyä oikeastaan vasta kisojen päätösottelussa.

    Yhdysvallat sai edes sentään vaihteen päälle ja Sveitsi oli toisessa erässä jo tappiolla luvuin 1-5. Sveitsi teki kolmannessa erässä vielä sentään kolmekin maalia, mutta Yhdysvallat eivät enää yllättyneet.

    Etenkin kun Yhdysvallat pääsi sisälle Sveitsin omaan teknisen peliin ja alkoi käyttää omassa pelissään huikean nopeita pelitaktiikoita mitä tietysti olisi toivottu jo reilusti aiemminkin turnauksessa nähtävän.

    Nopeuspelissä Yhdysvaltoja vastaan Sveitsi jäi jälkeen ja lopulta Sveitsi oli hävinnyt maalein 4-8.

    Sveitsi oli lopulta turnauksen kasipaikalla Calgaryssa 1988 ja se oli jopa jokseenkin aliarvostava suoritus sillä Sveitsin vuonna 1988 esittämä pelityyli olisi ansainnut paremman tilan kuin sen. Ehkä jopa sijoille 5-6 olisi voinut olla asiaa.

    Sveitsi olisi voinut päästä Mitalisarjaankin, mutta se ei päässyt. Varsinaista huonoa ottelua pois lukien aivan viimeistä peliä ei Sveitsi oikeastaan edes Talviolympialaisissa 1988 pelannut.

    Niukat tappiot Ruotsille ja Kanadalle olivat ikäviä, mutta toisaalta taas ilman Suomesta saatua voittoa Sveitsillä ei välttämättä olisi ollut niin pirteä taso jääkiekossa kuin mitä sittemmin oli, mutta kärkimaat jääkiekossa kärsivät vieläkin typerästä ennakkoluuloisuudesta ja samalla myöskin ennalta arvaamattomuudesta mitä Sveitsi on muutenkin vuodesta 1988 eteenpäin jääkiekossa osannut esittää.

    Lisäksi monet vuoden 1988 piirteet olivat nähtävissä jo vuoden 1987 A-sarjan MM-kisoista Itävallassa ja muun muassa Suomen olisi niistäkin merkeistä jo pitänyt tajuta pelata parempaa peliä kuin mitä se Calgaryssa 1988 pelasi sitä vastaan.

    Laitan tähän myös uutena aiemmin mainitsemattoman vuosien 1986-1990 Sveitsin Varapäävalmentajan eli Heinz Huggenbergerin jolla oli myös merkittävä asema Sveitsin jääkiekon parantamisen suhteen.

    Jossain määrin Huggenbergerinkin hylkääminen Juhani Tammisen valmennusajan Sveitsissä oli myöskin melkoinen virheliike Sveitsin Jääkiekkoliitolta joskin virhe oli toki tottumiskysymyksessä pienempi asia kuin Simon Schenkin ulosheittäminen Tammisen eduksi vuonna 1991.

    Tässä kuitenkin vuoden 1988 Ristimaan Talviolympialaisten Miehistö:

    Maalivahdit: Olivier Anken, Renato Tosio ja Richard Bucher

    Puolustajat: Andreas Ritsch, Bruno Rogger, Jakob Kölliker, Fausto Mazzoleni, Andreas Zehnder, Andre Künzi ja Patrice 'Patrick' 'Pat' Brasey

    Hyökkääjät: Jörg Eberle, Alfred Fredy Lüthi, Thomas Vrabec, Peter Jaks, Felix Hollenstein, Urs Burkart, Gaetan Boucher, Markus Leuenberger, Manuele Celio, Pietro Cunti, Roman Wäger, Philipp Neuenschwander, Peter Schlagenhauf, Thomas Müller ja Gil Montandon

    Päävalmentaja: Simon Schenk

    Varapäävalmentaja: Heinz Huggenberger

    Turnauksen arvosana taitotasoon nähden: 8/10

    Arvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 7,5/10
     
    Viimeksi muokattu: 21.11.2015 klo 00.21
  19. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Yhdysvaltain maajoukkue jääkiekossa lähti vuonna 1988 tavallista enemmänkin intoa puhkuen tavoittelemaan hyviä sijoja ja jopa itse yhdistettyä maailmanmestaruutta ja olympiakultaa jääkiekossa Calgaryn Talviolympialaisista Kanadasta.

    Yhdysvaltojen into oli kuitenkin ehkä jopa liiankin ylipositiivista ottaen huomioon vuosien 1986-1987 suuret pettymykset ajoittain näyttävistä otteista huolimatta. Edellinen selvä onnistuminen oli tapahtunut vuoden 1985 Jääkiekon MM-kisoissa. Sen jälkeen oltiin vaisummalla linjalla.

    Päävalmentaja Dave Peterson sai seurakseen kisoihin Varapäävalmentaja Jeff Sauerin ja Apulaispäävalmentajan Ben Smithin. Pelaajavalinnoista oltiin enimmäkseen samaa mieltä. Maalivahdeista kuitenkin John Vanbiesbrouck vaihdettiin ja tilalle otettiin myös veikatun Tom Barrason sijaan John Blue.

    Chris Terreri ja Mike Richter säilyivät maalivahteina. Yhdysvalloilla oli mukana joitakin tuttuja pelaajia. Vuoden 1987 MM-pelaajista maalivahtien Terrerin ja Richterin lisäksi mukana olivat puolustajista vain Brian Leetch ja hyökkääjistä mukana olivat Kevin Stevens, Tony Granato, Craig Janney ja Clark Donatelli eli yhteensä 7 pelaajaa.

    Vuoden 1986 MM-pelaajista mukana olivat Guy Gosselin puolustuspelaajista ja hyökkäyspelaajista Tony Granato ja Clark Donatelli ja maalivahdit Chris Terreri ja Mike Richter eli yhteensä 5 pelaajaa.

    Vuoden 1985 MM-pelaajista maalivahdeista puhuttaessa vain Chris Terreri oli mukana, puolustuspelaajista ketään ei ollut mukana ja hyökkäyspelaajista mukana olivat Corey Millen, Tony Granato ja Clark Donatelli eli yhteensä 4 pelaajaa.

    Jääkiekon osalta Yhdysvallat osasi sitä tunnetusti pelata ja jälleen kerran etenkin Talviolympialaisten ollessa kyseessä Yhdysvallat tuntui osaavan pelitapansa sovittaa niihin täydellisesti verrattuna turnausmuotoisiin peleihin tai MM-kisoihin.

    Yhdysvaltojen osalta heikkoutena oli kuitenkin lähteminen välillä jälleen hieman takki auki peleihin, parempiin maihin nähden yllättävänkin keskinkertaiset tai sitä huonommat yritykset pysyä mukana liikepelissä ja jossain määrin sen tähtipelaajien osuuden liiallinen korostaminen suhteessa keskitason tai ylemmän keskitason pelaajiin nähden.

    Ylemmän keskitason pelaajat toimivat joukkueessa Talviolympialaisten aikana tärkeinä keskialuepelaajina sillä tähtipelaajien loukkaantumista pelättiin ja alempien ketjujen pelimiehiin ei tunnuttu uskaltavan luottaa oikein.

    Toki Yhdysvalloilla olivat myös hyvät puolensa jääkiekossa. Sillä ei ollut vuonna 1988 Calgaryssa mitään todella pahoja heikkouksia jäällä eikä myöskään mitään murskaavaa ylivoimaa suhteessa mihinkään muuhun joukkueeseen.

    Voimatasoa riitti joskin vuoden 1988 Calgaryn jälkeen Yhdysvaltain yleinen voimapelin tason heikentyminen muutamaksi vuodeksi pitkälle 1990-luvulle asti oli melkoinen yllätys ja vuosien 1985-1987 voimapelin vertailussa Yhdysvaltain voimapeli oli heikompaa vuonna 1988, mutta parempi kuin vuosina 1989-1991 tai jonkin aikaa vielä sen jälkeen.

    Yhdysvallat oli yllättävänkin pahassa pulassa vuonna 1988 myös sitä itseään heikompana pidettyjä maita vastaan voimapelaamisessa tai satunnaisesti myös yleisessä nopeuspelissä mikä oli paha shokki yleisesti ottaen NHL:n nopeustasoon tottuneilta pelaajilta.

    Yhdysvaltojen hyvänä puolena jatketusti todettakoon, että sillä oli hyvät erikoistilannepelien otteet vuonna 1988 mikä oli myös melko poikkeuksellista nähdä vuosien 1986-1987 pettymysten jälkeen tai tulisi olemaan vuosina 1989-1991 tai sen jälkeen. Sen peliketjut pystyivät pysymään yleisesti ottaen tasokkaana kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa vuonna 1988 mikä ei myöskään aina ollut Yhdysvaltojen jääkiekossa itsestäänselvyys.

    Valitettavasti Yhdysvallat tuntui kärsivän Suomen tapaan vuonna 1988 omasta asemastaan jääkiekon keskikastissa tavallaan. Sillä ei nimittäin ollut riittävää vahvuutta yleisesti selvitä kaikista huononkin päivän vastoinkäymisistä, reagoida riittävästi jääkiekon pienempien maiden pelitapaan ja se kärsi edelleen merkittävää alemmuudentuntoa ja tappioasemaan suostumisesta aivan parhaimpia jääkiekkomaita vastaan.

    Edelleen se kärsi siitä, että sillä ei ollut merkittävää ratkaisijan asemaa jääkiekossa ellei vastaan marssinut sitten joku todella huono maa jääkiekossa.

    Lisäksi merkittävänä piirteenä 1980-luvun ja vielä pitkälle 1990-luvunkin Yhdysvaltain jääkiekossa ongelmana oli tähtipelaajien sortuminen sooloiluun ja merkittävien ylemmän keskitasonkin pelaajien oma tason korostaminen liikaa suhteessa ajoittain erittäinkin tärkeisiin alempien tasojen pelaajiin. Tämä oli merkittävä ero verrattuna muun muassa Suomeen, Sveitsiin tai Länsi-Saksaan eli joukkueen yhteishenki katosi toisinaan liikaakin keskinäisen kilpailun alle.

    Tähtipelaajienkin huippuratkaisut jäi melko vähiin turnauksessa ja yleensä silloinkin vain joukkueen yksittäinen tähtipelaaja onnistui jäällä tasoa mittaavassa ottelussa muiden tähtipelaajien flopatessa tai mokaillessa kerran toisensa jälkeen kiekollisessa pelaamisessa omiin nimiinsä.

    Viimeisenä erikoisuutena Yhdysvallat saattoi toisinaan pienempien maiden ongelmiensa lisäksi oikeasti pelata todellisia huippumaita vastaan vain yksi tai kaksi todella huippuluokan kovaa erää ja muissa erissä sitten hävitä ottelun joko omiin mokiin tai vaihtoehtoisesti vain liian kovaan tasoon nähden.

    Yhdysvaltojen osalta kuitenkin hyvänä puolena olivat yleisesti ottaen jääkiekossa aina viihdyttävän ottelun tarjoaminen ja ajoittain sen pelaajien jäällä tuottamat taidonnäytteet. Yhdysvaltoja ei myöskään jääkiekossa aina voinut voittaa selvästi. Pitkälti sen voittaminen perustui joko huomattavasti parempaan voimapeliin, parempaan laitapelaamiseen tai yleisesti ottaen nopeampaan liikepeliin.

    Huomattavaa puolustuspeliä ei Yhdysvaltoja vastaan voitu luoda Calgaryssa 1988 koska sen pelaajat pystyivät muutamaan aiempaan vuoteen nähden merkittäviin puolustusten tuhoamisiin ja maalien tekoon niiden asemasta huolimatta.

    Länsi-Saksa ja Tsekkoslovakia muodostivat merkittävän poikkeuksen kisoissa pystymällä torjumaan enemmän sitä vastaan kiekkoja kuin olemalla sitä vastaan liikaa alakynnessä. Lisäksi Länsi-Saksa ja Tsekkoslovakia pystyivät tuottamaan vahvaa, tasaista myllyttävää ketjupelaamista ottelusta toiseen kisoissa ja etenkin Länsi-Saksan kehittämä erikoinen ns. Kahden Laiturin Taktiikka oli Yhdysvalloille myrkkyä nopeine syöttöineen ja terävine laukauksineen kohti Yhdysvaltoja.

    Ainoat todella selvät taitopelin voittajat Yhdysvaltoja vastaan olivat tietenkin aivan parhaimmat eli Kanada ja Neuvostoliito. Tosin jopa jälkimmäinen oli kisoissa merkittävän pelottavastikin alakynnessä Yhdysvaltoja vastaan ja Calgary 1988 oli viimeinen todellinen tasojenmittely Kylmän Sodan aikaisessa jääkiekossa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä jossa myös tunteet näkyivät erittäinkin selvästi otteluasenteissa.

    Nopeuspelissäkin ainoastaan Kanada ja Neuvostoliitto kykenivät sitä vastaan esittämään nopeampaa ja parempaa kiekkoa sillä muiden maiden vastaavat ehkä Tsekkoslovakiaa huomioimatta päättyivät yleensä ongelmiin kisoissa ja Yhdysvaltojen nopeuspelaamista vastaan Suomellakin olisi voinut olla kisoissa todella vaarallisia tilanteita kestettävään. Yhdysvaltoja vastaan selvää oli myös se, että liian suureen voimapelaamiseen luistelunopeuden kustannuksella ei voinut ryhtyä koska Yhdysvaltain pelaajat olivat jääkiekossa tunnettuja kattavasta yleisnopeudestaan jäällä.

    Lopulta kaikki meni kuitenkin toisin koko turnauksen osalta. Suolaa haavoihin Yhdysvalloille tuli kunnolla kun Suomelle tuli vuodeksi 1988 merkittävä tasonnosto ja olympiahopea mikä olisi ollut Yhdysvalloillekin todella kaivattu asia jääkiekossa. Yhdysvaltojen oma arvioitu sijoitus ennen kisoja olivat sijat 3-4 ja muutoin sijat 6-7. Yleisesti ottaen viitospaikka tuntui jo voitolta joukkueelle. Mitalisarjaan pääseminen Talviolympialaisissa 1988 oli nyt helpompaa joten siten Yhdysvalloilta odotettiin paljon ennen raskasta tulevaa pettymystä.
     
  20. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Yhdysvallat joutui siis vuoden 1988 Talviolympialaisissa Alkusarjan osalta B-lohkoon. 13.2.1988 Talviolympialaisten avauspäivän viimeisessä ottelussa sitä vastaan pelaamaan saapui Itävalta. Yhdysvallat suhtautui jokseenkin hyvin alentuvasti B-sarjassa yleensä pelaavaan maahan ja se myös näkyi. Valitettavasti ainakin ensimmäisen erän ajan Yhdysvallat joutui kuitenkin pitämään varsin kovaakin tasoa yllään.

    Se oli hetken aikaa ongelmissa tämän jälkeenkin, mutta sittemmin kaikki muuttui kun joukkue näki Itävallan pelihengen lepäävän oikeastaan vain maan ykkösketjussa tai maalivahdin Brian Stankiewichin hartioilla. Yhdysvallat johti jo ensimmäisen erän jälkeen 2-1, mutta toisessa erässä jo 6-2 ja lopulta kolmannen erän huomion menemisestä huolimatta voitti ottelun maalein 10-6.

    15.2.1988 Yhdysvallat joutui turnauksen ensimmäisen pahan paikan peliinsä kun sitä vastaan asettui erittäinkin korkealle turnauksessa arvostettu Tsekkoslovakia. Tsekkoslovakia pystyi olemaan Yhdysvalloille hyvinkin vaikea vastustaja ja Yhdysvalloilla oli vaikeaa murtaa Tsekkoslovakian puolustustasoa tai sen maalivahtien pelitapaa.

    Toisaalta taas ensimmäisessä erässä hieman yli 6 minuutin pelin jälkeen Yhdysvallat johti jo 3-0 ja 3-1 johti Yhdysvallat myöhemminkin.

    Toisessa erässä Tsekkoslovakia nosti pelinsä tasoa ja Yhdysvallat oli maalivahtina Mike Richterin kanssa hätää kärsimässä vaikka ajoittain Richterin torjunnat tuntuivat olevan todella huikeita pelastuksia. Yhdysvallat säilytti edelleen johtonsa, mutta vain niukasti.

    Sen pelaajat ottivat osumaa jäällä, alkoivat hermostua muutenkin Tsekkoslovakian voimapeliin ja yhtä maalia huomioimatta toisessa erässä ei Yhdysvalloilla ollut mitään erityistä aihetta juhlaan Tsekkoslovakiaa vastaan pelatussa ottelussa.

    Johtoasema oli edelleen toki Yhdysvaltojen eduksi 4-3, mutta pelin meno Tsekkoslovakialle oli totta viimeistään jo sen noustua tasoihin 4-4 kolmannessa erässä ja huolimatta 5-4 johdosta Tsekkoslovakia ei horjunut ja siten oli Yhdysvallat hävinnyt pelinsä Tsekkoslovakian tekemän 5-5 tasoitusmaalin jälkeen ennen pitkää luvuin 5-7.

    17.2.1988 Yhdysvallat joutui kohtaamaan Neuvostoliiton. Tunteita täynnä olevassa ottelussa ennakot olivat jälleen kuin Lake Placidin Talviolympialaisista 1980 Calgaryssa 1988. Ensimmäisessä erässä Neuvostoliitto oli pienissä vaikeuksissa, mutta Yhdysvallat ei vielä tuolloin saanut paljonkaan aikaan jäällä. Silti pieni ihme oli kuitenkin tapahtumassa kun johtokaan Neuvostoliitolla ei ollut suuri.

    Vain 0-2 tappioasema 10 minuutin pelin jälkeen ensimmäisessä erässä oli kaikkiaan melko vähäinen. Myös yleiset tapahtumat jäällä olivat melko vähäisiä. Se tiesi ratkaisua joko toiseen tai kolmanteen erään pelissä.

    Toisessa erässä Yhdysvallat taisteli sitkeästi vastaan, mutta yritykset voittaa Neuvostoliittoa nopeuspelissä oli suhteellisen murheellista katsottavaa ja kerta toisensa jälkeen hyvät maalintekopaikat pysähtyivät joko Neuvostoliiton puolustukseen tai sen maalivahteihin. Yhdysvallat oli siten tappiolla 2-6.

    Sitten tapahtuikin ihme joka oli Neuvostoliiton osalta sen yksi noloimpia turnauksen aiheita. Se rupesi luistamaan tavoitteistaan, käytännössä mystisesti pysähtyi keskialueelle ja ei osannut hyödyntää ylivoimaansa teknisessä kiekonkäsittelyssä lainkaan antaen liikaa tilaa Yhdysvaltain laitureille ollessaan hyvässäkin johtoasemassa.

    Bradley MacDonald, Scott Fusco ja Todd Okerlund olivat nousta Yhdysvaltain suuriksi sankareiksi tehdessään kolmannessa erässä kaikkiaan kolme maalia ajassa 43.15, 45.47 ja 49.08 ja yrittäessään kaataa Neuvostoliittoa. Viimeiselle 10 minuutille lähdettäessä ottelu olikin vastoin ennakkoa huikea 5-6 tappioasema Yhdysvalloille.

    Ensimmäiset kaksi minuuttia ajassa 50.00-52.00 Yhdysvalloilla oli pitkästä aikaa ottelussa jopa murskaava etu Neuvostoliittoa vastaan, sen kuitenkin tippuessa ajan 53.00 jälkeen selvästi ja lopulta ajan 55.00 jälkeen lähinnä enää vain Neuvostoliiton muutaman ratkaisevan maalintekoyrityksen jälkeen sen panokset saada ottelu edes tasapeliin olivat merkittävästi heikentyneet.

    Voitosta ei enää voinut puhua ja ajassa 57.59 oikeastaan koko Neuvostoliiton kasvot ja ottelun Yhdysvaltoja vastaan pelastanut Vjatseslav Fetisov, Vladimir Krutov ja Sergei Makarov tekivät kolmeen pekkaan hienon kuvion ja siitä maalin 5-7.

    Ilman tätä kolmikkoa ja sen pelillisiä ratkaisuja kolmannessa erässä ja muutenkin ottelussa Neuvostoliitto olisi hyvinkin voinut hävitä ottelun.

    Yhdysvallat oli nyt hävinnyt toisen merkittävän pelinsä maalein 5-7 ja sen pääsy Mitalisarjaan alkoi vaikeutua merkittävästi. Yhdysvallat oli kuitenkin herättänyt huomiota hienolla yleisellä asennoitumisellaan peliin ja siltä odotettiin paljon turnauksen Alkusarjan alkaessa käätyä loppusuoralle.

    19.2.1988 Yhdysvallat kohtasivat Jääkarhun eli Norjan. Yllättäen ja ehkä osin voimille ottaneesta Neuvostoliittoa vastaan käyneestä pelistään johtuen se oli lähtökohtaisesti jopa alakynnessä Jääkarhujen kanssa ensimmäisessä erässä johtaen vain 1-0 ja luottaen jopa naurettavasti enemmän norjalaisten huippupelaajien jäähyputkeen kun omaan selkeään voimakkuuteensa jääkiekossa.

    Välillä Yhdysvaltojen pelaajille jopa buuattiin pelissä koska se tuntui hyvin ponnettomalta luistelulta ympäriinsä. Lisäksi Yhdysvallat järkyttyi hetkeksi sydänjuuriaan myöten Petter Thoresenin tehdessä Jääkarhuille jopa tasoitusmaalin 1-1 ennen ottelun väistämätöntä menoa Yhdysvalloille luvuin 4-2 vaikka välillä oltiin Norjan kanssa jopa 2-2 tasapelissä!

    Kolmannessa erässä Yhdysvallat meni lopulta kaiken kaikkiaan menojaan hyödyntäen jälleen ennen kaikkea liikkuvuuttaan, voimapeliään ja hyvää laitapelaamistaan Norjaa vastaan. Toki Norjalla oli paikkansa, mutta Yhdysvallat piti päänsä kylmänä ja voitti 6-3 vielä tarrautuen kiinni Mitalisarjaan osin Länsi-Saksan hienosta pelaamisesta ja Tsekkoslovakian floppaamisesta johtuen. Tosin voitto Tsekkoslovakiaa vastaan olisi tarvittu varmaan Mitalisarjaan pääsemiseen.

    Lopulta 21.2.1988 B-lohkon ja Alkusarjan viimeisessä ottelussaan ratkaisusta Mitalisarjaan pelattaessa Yhdysvallat kohtasi Länsi-Saksan ottelussa joka olisi pitänyt voittaa oikeastaan kaikilla tapaa. Valitettavasti niin ei käynyt.

    Yhdysvallat ei osannut reagoida oikein Länsi-Saksan muuttuneeseen pelitapaan, se lähti taas kerran turnauksessa liikaa takki auki peliin, kompastui kerran toisensa jälkeen Länsi-Saksan puolustukseen, kärsi Länsi-Saksan myllyttävästä, tasaisesta kiekonkäsittelypelaamisesta ja etenkin Gerd Truntschkan ja Dieter Hegenin suorittamasta Kahden Laiturin Taktiikasta jota lisäksi täydensi Peter Draisatl.

    Kivikova puolustus Länsi-Saksalta täydensi murskaavan hienosti Länsi-Saksan hyökkäyspelaajistoa. Länsi-Saksa sai Yhdysvallat alakynteen jopa uskomattomankin nopeasti ottelussa ja varovasti alettiin pelätä sitä, että enää ei ole Länsi-Saksalla vain Wunderdag jääkiekossa menossa vaan jopa todellinen tasonnosto. Ensimmäisessä erässä Yhdysvallat oli tappiolla maalein 0-2 ja toinen erä meni lopulta tehottomaksi kohellukseksi jäällä Yhdysvalloilla ja ei edes joukkueen supertähdet kyenneet mihinkään Länsi-Saksan pakkien tönäistessä heitä tylysti ja tottuneesti sivuun jäällä.

    Länsi-Saksan pyyhkäisyjä katsellessa tuuria oli välillä Yhdysvalloilla liikaakin matkassa. Ainoa huono puoli paljon kehuja saaneella Länsi-Saksalla oli korkeintaan maalipaikkojen viimeistelyn taso. Kolmannessa erässä Yhdysvallat oli täysin masentunut eikä enää kyennyt mihinkään. Tilanne 1-3 maalin jälkeen ei sytyttänyt maata taisteluun ja sen eväät oli syöty.

    Lopulta Yhdysvallat oli hävinnyt Länsi-Saksalle nöyryyttävästi maalein 1-4 ja menettänyt paikkansa Mitalisarjaan. Voittamalla Länsi-Saksan se olisi vielä voinut nousta Mitalisarjaan joskin tasapisteissä Tsekkoslovakian kanssa olisi ollut tiukkaa päättää Mitalisarjaan menijä.

    Suuren pettymyksen myötä Yhdysvallat oli Alkusarjan B-lohkon neljäs ja tuomittu pelaamaan Talviolympialaisten 1988 viimeisessä Sijoitusottelussa. Seitsemännen tilan ratkaisseen ottelun se pelasi Talviolympialaisten 1988 toisen yllättäjän eli Sveitsin kanssa 25.2.1988. Peter Jaksin tekemä maali ensimmäisessä erässä oli saada Yhdysvallat paniikkiin nöyryyttävän Länsi-Saksan ottelun tapaan.

    Sveitsi pelasi kahdella vahvalla ketjullaan todella vahvaa jääkiekkoa ja muiden ketjujenkin pelaajat olivat turhankin hyviä tasoonsa nähden. Niukka johto luvuin 2-1 ei vakuuttanut ensimmäisen erän jälkeen ja toisen erän johto maalein 5-1 tuntui myös melkoiselta pakkopullalta. Kolmannessa erässä Yhdysvallat antoi taas liikaa tilaa vastustajalleen ja oli menettää kaiken ja lopulta voitti maalein 8-4.

    Kaikkiaan Talviolympialaisten seiskapaikka vuonna 1988 oli Yhdysvaltain taidot huomioon ottaen jääkiekossa suuri pettymys. Ja varsinkin olympiatason jääkiekon huomioiden. Sijoitus oli sama kuin vuonna 1987 MM-kisoissa oli ollut.

    Huippumaista puhuen vain Tsekkoslovakian mokaaminen kisoissa oli suhteessa pahempaa kuin Yhdysvaltain vastaava. Lopullinen merkki Yhdysvaltojen nöyryytykselle kisoissa oli kohtaamattoman päävastustajan eli Suomen uskomaton nousu vaikean turnauksen alun jälkeen aina olympiahopeaan asti.

    Yhdysvaltojen arvosanaa oli vaikeaa päättää Sveitsin ja Itävallan kanssa myöskin. Olin antaa jopa kuutosenkin joukkueelle, mutta menköön nyt näillä luvuilla mitä annan niin tämän kerran.

    Tässä kuitenkin vuoden 1988 Yhdysvaltojen joukkue Calgaryn Talviolympialaisista 1988:

    Maalivahdit: Mike Richter, Chris Terreri ja John Blue

    Puolustajat: Brian Leetch, Jeff Norton, Greg Brown, Guy Gosselin, Peter Laviolette ja Eric Weinrich

    Hyökkääjät: Kevin Stevens, Corey Millen, Tony Granato, Bradley MacDonald, Scott Fusco, Dave Snuggerud, Allen Bourbeau, Kevin Miller, Stephen Leach, Todd Okerlund, Jim Johansson, Clark Donatelli, Scott Young ja Craig Janney

    Päävalmentaja: Dave Peterson

    Varapäävalmentaja: Jeff Sauer

    Apulaispäävalmentaja: Ben Smith

    Turnauksen arvosana taitotasoon nähden: 7,5/10

    Arvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 7/10
     
    Viimeksi muokattu: 27.12.2015 klo 20.27
  21. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Vuodeksi 1988 Talviolympialaisista puhuttaessa ja Calgaryyn Kanadaan lähdettäessä eräs suurimmista ennakkosuosikeista ja toisinaan ehkä hieman hämmentävästi jopa suurin ennakkosuosikki oli vuoden 1987 MM-kisojen pronssimitalisti Tsekkoslovakia. Maajoukkueen osalta sen Päävalmentaja Jan Starsi ja Varapäävalmentaja Frantisek Pospisil uskoivat Tsekkoslovakian lehdistön asiantuntijoiden kanssa lähtökohtaisesti sijoihin 3-4.

    Kanada ja Neuvostoliitto nähtiin mahdollisesti hallitsevan maailmanmestarin eli Ruotsin ohella liian hyvänä maana. Toisaalta taas joukkue oli valmis yllätykseen ja ilman yllätysetuakin voittamaan olympiakultaa ja maailmanmestaruuden yhteisestä voitosta puhuttaessa.

    Viitospaikkaa pidettiin huonona sijana joukkueelle ja kuudes sija äärimmäisenä minimivaatimuksena olisi ollut sille äärimmäinen pohjanoteeraus turnauksesta. Seiskapaikka tai sitä huonompi sijoitus olisi maajoukkueelle täydellinen katastrofi vertaansa vailla. Lehdistössä lähdettiin kansainvälisesti arvioituna asiantuntijapiireissä suhtautumaan Tsekkoslovakiaa kohtaan hieman alakanttiin vuoden 1987 MM-pronssimitalista huolimatta.

    Tsekkoslovakia oli maajoukkueena huippuluokkaa jääkiekossa. Tuttuun tapaan sitä ei lähtökohtaisesti voinut mikään maa pelotella jääkiekossa. Ei edes itse Neuvostoliittokaan. Hyökkäysvoimaa joukkueella oli joka lähtöön ja lisäksi myös sen pelitavat toimivat erinomaisesti puolustuksessa ja myös maalivahtipeli oli todella hienoa ja taidokasta katsottavaa.

    Se osasi pelata erikoistilannepeliä, mutta oli silti jokseenkin valmistautumaton muuttuviin tilanteisiin ja erikoistilannepelissä Tsekkoslovakia oli turnauksessa vaikeuksissa yllättävänkin paljon. 1980-luvun Tsekkoslovakian maajoukkueista yleensäkin puhuttaessa Calgaryn 1988 Tsekkoslovakian maajoukkue oli jopa huonoin erikoistilanteiden ratkaisukyvyssään mikä oli sille hyvin odottamaton tilanne vaikka ennakoissa joukkuetta kovasti hehkutettiinkin.

    Ja vuosien 1989-1991 maajoukkueisiin verrattuna erikoistilanneratkaisukyvyt olivat jopa todella huonoja muutenkin mikä oli erikoista. Aloitustenkin osalta vaikeuksia riitti vaikka voimapelaamisella sitä pystyttiin paikkaamaan. Yleisestikin ottaen välillä luistelunopeus syöttönopeuden osalta Calgaryssa 1988 oli voimakasta, mutta hidasta ja laiskaa verrattuna moniin muihin huippumaihin ja ajoittain ei paljoa parempia Suomea tai Yhdysvaltoja oltu luistelunopeudessa tai yleensäkään pelitavoissa.

    Lähinnä voimakas puolustus pakkeineen, huippuluokan maalivahti Dominik Hasek ja ennen kaikkea voimakkaan liikepelin omaavat sentterit paremmalla laitapelaamisen tavallaan onnistuivat erottamaan Tsekkoslovakian Suomen tai Yhdysvaltojen maajoukkueen muista pelitavoista edukseen. Tsekkoslovakiaa oli helppo saada välillä myös jäähyputkeen turnauksessa ja lisäksi etenkin pienempiä kiekkomaita vastaan Tsekkoslovakia lähti masentavan ylimielisesti lähinnä Suomelle tai Ruotsille kuuluvalla perseilyn asenteella takki auki peleihin.

    Länsi-Saksa hyödynsi surutta Tsekkoslovakian hidasta puolustuksen reaktiopeliä ja jopa Jääkarhut eli Norjakin pystyi ostamaan aikaa itselleen Tsekkoslovakian kankeahkon oloisilla taktisilla pelikuvioilla, paremmilla aloitusten voittamisillaan ja ennen kaikkea Jääkarhujen Åge Ellingsenin, Petter Thoresenin ja Arne Billkvamin pyörittämällä syöttökuvioilla joissa yhteistyön merkitys korostui silloin kun maalipaikkoja tai selkeää ylivoiman etua Tsekkoslovakian mahdollisista jäähyistä ei saatu aikaan kunnolla.

    Tsekkoslovakiaa ei saanut tietenkään juuri alakynteen usein huonoimpanakaan päivänä ja sekin oli pidettävä alempien maiden päävalmentajien aina mielessä. Toisaalta ajoittainen hitaus maajoukkueen pelaajista ja etenkin sen vanhimmista pelaajista puhuttaessa pisti aina silmään ja silloin tilanteet tiesivät maajoukkueelle vaikeuksia. Eivät kuitenkaan automaattisia vaikeuksia. Muut maajoukkueet pystyivät vuoden 1988 Calgaryn Talviolympialaisissa niitä puutteita hyödyntämään.

    Tsekkoslovakialla oli toisaalta erittäin voimakas puolustus ja sen horjuttaminen muun pelaajistonkin ohella oli vaikeaa toisinaan. Alemmat maat pelaajineen olivat yleensä alakynnessä, mutta Jääkarhuilla Lars Bergseng ja muutamat Länsi-Saksan voimakkaat pakkitason pelaajat olivat tässä kysymyksessä poikkeustapauksia.

    Tsekkoslovakian voittamiseen tarvittiin vuonna 1988 Calgaryssa joukkue joka pystyi vastaamaan sen pelitapaan pelata jääkiekkoa, joukkue joka pystyi vastaamaan sen fyysiseen peliin pilaamatta kuitenkaan omaa peliään liika ja joukkue joka ennen kaikkea pystyi voittamaan sen nopeuspelaamisessa, yhteistyössä eri ketjujen kesken ja lopulta vain yksinkertaisesti pääsemään johtoon sillä Tsekkoslovakialla ei jäähyputkea juuri esiintynyt paljoa enempää kuin millä tahansa muullakaan huippumaalla turnauksessa.

    Tsekkoslovakian hyökkäyspeliä vastaan ainoa toivo hyvän maalivahdin lisäksi vahva puolustus ja mikäli ylivoiman antoi Tsekkoslovakialle niin siinä tapauksessa hyvin usein verkko helähti omissa hyvin nopeasti sillä Tsekkoslovakian ylivoimapelaaminen oli sen erikoistilannepelaamisen osa-alueista sen puutteistakin huolimatta voimakkain osa-alue.

    Tsekkoslovakia oli siten ennakoissa ja toisinaan jopa ilman niitäkin jopa Calgaryn 1988 olympiaturnauksen kaikkein tehokkain joukkue pelissään kokonaisvaltaisesti sillä jopa Kanadalla ja Neuvostoliitollakin oli turnauksessa huomattavia ongelmia niiden paremmasta sijoituksesta huolimatta. Toki Tsekkoslovakian kokonaisasemaa söi ennen kaikkea kurja Länsi-Saksaa vastaan pelattu peli.

    Myöhemmin sitten taas Mitalisarjassakin Tsekkoslovakia näytti Suomea vastaan pelaamaansa peliä huomioimatta hieman ponnettomalta vastaamaan odotuksiin. Toisaalta Suomea vastaan käymässään pelissä Tsekkoslovakia vaikutti jopa turnauksen parhaimmalta ja jos ei itsessään parhaimmalta niin ainakin se esitti omaa parasta peliään ja oli jopa tasoltaan kovempi kuin sittemmin paniikissa ollut ja lopulta täysin onneton Neuvostoliitto jonka Suomi sitten onnistuikin voittamaan.

    Tsekkoslovakialla oli jääkiekossa muina hyvinä puolinaan hyvä laukaustarkkuus, voimakas keskittyneisyys kiekolliseen pelaamiseen ainakin hyvänä päivänään jos ei muulloin, kaikkiaan joka ketjussa oli myös vähintään yksi kelvollinen erikoistilannepelaaja jolle kuului onnistuminen aina vaikkapa ylivoimalla, alivoimalla tai läpiajotilannetta pelattaessa, samoin vähintään yksi kelvollinen ja nopea karvaajapelaaja löytyi joka ketjusta ja huonona puolena oli siten jälleen vain pieni ongelma yleisessä nopeuspelaamisessa taktisessa mielessä.

    Tsekkoslovakia oli siten jääkiekossa alustavasti maalinteon, puolustuksen, kiekollisen syöttöpelin ja voiman nimeen vannonut joukkue. Kaikkiaan voitiin puhua hyvin tehokkaasta maajoukkueesta ja nopeusalueen heikkoudet eivät haitanneet paljoa tai niiden ei olisi pitänyt alustavasti haitata niin paljon kuin mitä se lopulta haittasi. Tsekkoslovakia olisi tarvinnut kuitenkin enemmän aloitusvoittoja, nopeutta ja yleensäkin hieman parempaa taktista pelivaihtojen osaamisen ajoittamista.

    Sillä oli myös kunnolliset määrät taktista peliosaamista, hyökkäyskuviot onnistuessaan todella myös onnistuivat hienolla tavalla, harhautuspelaaminen oli huippuluokkaa ja yleisesti ottaen tehokkuus ja voimataso pelasivat yhteen hyvin tavalla joka olisi ilman muuta kelvannut Yhdysvalloille ja etenkin vielä Calgaryssa 1988 jossakin määrin epätasaisuudesta noissa asioissa kärsivälle Suomelle, mutta Tsekkoslovakialla ei kuitenkaan ollut kykyä ratkaista aloitusvoittamisen ongelmaansa, erikoistilannepelaamiseen ongelmiaan ylivoimapeliä huomioimatta ja nopeuspelaamisen ongelmiaan koska sillä vaan ei ollut kyseisessä turnauksessa ketään todella tärkeää ratkaisupelaajaa käytettävänään sillä hetkellä koko maajoukkueessakaan.

    Tsekkoslovakia joutui joskus harvoin tietenkin myös jäähyputkeen ja silloin se saattoi toisinaan uhrata pelaajansa yliyrittämisen alttarille. Lisäksi peliketjuista puhuttaessa Tsekkoslovakialla oli välillä melko keskinkertaista kakkosketjun tai kolmosketjun pelaajia suhteessa kärkimaihin ja Länsi-Saksan myllytyspelaaminen kolmella ketjulla säännöllisesti ja tuolloin vielä ilman häviämisen pelkoa oli Tsekkoslovakialle liikaa koska keskitason pelaajat eivät vain pysyneet huippujen vauhdissa ja joutuivat välillä pelaamaan liikaakin peliminuutteja taitotasoonsa nähden.

    Paremmalla nopeudella, sitkeällä kestävyydellä, suuremmalla aloitusvoittojen määrällä ja ehkä pienellä määrällä parempaa onnea myös paremman peliasenteen ohella Tsekkoslovakia olisi ilman muuta ollut olympiavoittaja ja maailmanmestari vuonna 1988.

    Sitä valmennusjohto ja monet jääkiekon ystävät toki odottivat Calgaryssa 1988 tapahtuvaksi, mutta toisin tulisi valitettavasti käymään.
     
  22. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Tsekkoslovakia joutui siis Calgaryn Talviolympialaisten Alkusarjan B-lohkoon. Välittömästi koko kisojen avausottelussa Tsekkoslovakia kohtasi Länsi-Saksan 13.2.1988. Tsekkoslovakian piti ennakossa voittaa Länsi-Saksa luvuin 5-0, 10-0, 15-0... Luvulla ei pitänyt olla väliä.

    Valitettavasti Tsekkoslovakia kompastui pahalla tavalla koko ottelussa sitä vastaan oikeastaan alkua huomioimatta. Jiri Hrdinan 16 minuutin ajankohdalla tehtyä maalia toki yritettiin selitellä murskavoiton alkusoitoksi, mutta valitettavasti Tsekkoslovakia alkoi toisesta erästä eteenpäin olla lopullisesti alakynnessä kun Länsi-Saksa painoi päälle ja pystyi pelaamaan pirteän oloisesti jopa kolmosketjullaankin yllättävänkin kovaa jäällä. Ja ykkösketju ja kakkosketju pitivät uskomattomalla tavalla Tsekkoslovakiaa pinteessä jäällä!

    Pientä koukkimista muutoin huomioimatta Länsi-Saksalla oli muutoin erinomaisen ryhdikäs pelityylikin eikä se edes mainittavasti lopulta vastoin ennakkoa pelannut aikaa itselleen tai muutoin ollut ongelmaksi. Sen sijaan hallitsevan jääkiekon pronssimitalistin hermot alkoivat pettää jo 25 minuutin kohdalla tapahtuneeseen Helmut Steigerin tasoitusmaaliin 1-1.

    Ainoa hieno asia ongelmia täynnä lopulta olleessa ottelussa Tsekkoslovakialle oli Länsi-Saksan ajoittain laukausten epätarkkuus ja muutaman satavarman maalipaikan tuhriminen epävarmuuteen. Tsekkoslovakian kohtalona oli lopulta tulla 7 minuuttia ja sekunnin verran ennen loppua kolmannessa erässä lyödyksi maalein 1-2 eikä edes tasoitusmaalin tekeminen onnistunut.

    Tappio Länsi-Saksalle oli ikävä asia ja Jääkotkien suunnatessa kohti voittoisia otteluita Tsekkoslovakian painajainen tuntui jatkuvan Yhdysvaltoja vastaan 15.2.1988.

    Yhdysvallat olivat yleisesti ottaen myös melko vaikea vastustaja Tsekkoslovakialle ja haaste sitä vastaan tunnustettiin toisin kuin vaikkapa Länsi-Saksaa vastaan keskimäärin Yhdysvaltojen ollessa jopa huonoimmillaankin jääkiekossa. Tsekkoslovakia pysyi kyllä pelissä mukana, mutta kaikkeen Hasek ei kyennyt ja ensimmäiset 40 minuuttia olivat hyvin lohduttomia Tsekkoslovakialle Yhdysvaltoja vastaan pelatussa pelissä.

    1-3 tappioasema muuttui kuitenkin vain 3-4 tappioasemaksi ja kolmannessa erässä Tsekkoslovakia pystyi vihdoin ja viimein oikeasti saamaan itsestään Länsi-Saksan tappiopelin tuottamat paineet kuriin. Yhdysvaltojen väsyessä ja alkaessa menettää jopa sille itselleen edullisen laitapelin etulyöntiaseman Tsekkoslovakian onnistui kuin onnistuikin voittaa ottelu maalein 7-5.

    17.2.1988 Tsekkoslovakia kohtasi Jääkarhut eli Norjan. Jääkarhujen pelitapa ja ennen kaikkea jatkuva sitominen, roiskiminen ja kilpikonnan pelisuunnan pelaaminen kävi hermoille ja rikkonaisessa ottelussa Tsekkoslovakia oli välillä pahoin vaikeuksissakin.

    Kuitenkin 1-0 johto ensimmäisen erän jälkeen oli riittämätön, mutta pelaajat tiedostivat tilanteen ja toiseen erään ja etenkin sen loppuun mennessä Tsekkoslovakia johti jo 6-0 ja voitti kolmannen erän jälkeen ottelun maalein 10-1.

    19.2.1988 Tsekkoslovakia kohtasi Itävallan ja Itävalta osoittautui yllättävänkin vaikeaksi vastustajaksi sille joskin Itävalta oli todella vaarallinen vain ensimmäisessä erässä maalle ja Tsekkoslovakian oli todella helppo työ tehdä osumia. Toisaalta Tsekkoslovakia joutui ottelussa huonon tuurin uhriksi ja johtoasema 2-0 oli varsin vähäinen ensimmäisen erän, mutta varsinkin toisen erän aikanakin ennen 3-0 johtoasemaa.

    Lopulta Tsekkoslovakia tyytyi voittamaan ottelun vain 4-0.

    Kun Yhdysvallat ja Länsi-Saksakin menestyivät miten menestyivät niin tasaisessa B-lohkossa paikat Mitalisarjaan olivat edelleenkin auki maalle. Tsekkoslovakian piti kohdata 21.2.1988 omassa viimeisessä Alkusarjan pelissään ennen Mitalisarjaa Neuvostoliitto.

    Valmennusjohto päätti loppupelissä ehkä turhankin uhkarohkeasti peluuttaa Sindeliä edelleen maalivahtina vaikka järkevästi olisi kannattanut vaihtaa Hasek maalille. Neuvostoliiton kanssa tunteet kävivät ehkä viimeistä kertaa todella kuumina eikä Neuvostoliitto tuttuun tapaan saanut mitään yliotetta siitä jäällä.

    Lopulta voiton Neuvostoliitolle ratkaisi yksinkertaisesti tarkat ja keskitetyt nopeat syöksyhyökkäykset joille Tsekkoslovakia ei kovista yrityksistään huolimatta löytänyt vastausta. Ja mikäli löysikin niin Neuvostoliiton puolustus toimi Tsekkoslovakian vastaavaa puolustusta ja sitä verrattaessa paremmin. Ja tietenkin myös Neuvostoliiton omat maalivahdit.

    Ensimmäisen erän 0-2 tappioasema oli vielä melko siedettävä, mutta 0-5 tappio varsinkin toisen erän alun karmean maalin päästämisen takia 47 sekunnin pelin jälkeen tuntui muuttavan kerrankin pelin oikeastikin sietämättömäksi Tsekkoslovakialle ja Neuvostoliitolle poikkeuksellisen edulliseksi toisin kuin yleensä. Lopulta Tsekkoslovakia oli hävinnyt ottelun maalein 1-6. Kun Länsi-Saksa voitti Yhdysvallat omassa pelissään niin Mitalisarjaan Tsekkoslovakia pääsi Alkusarjan B-lohkon kolmospaikallaan.

    Aikaisemmilla säännöillä kuten vuosina 1980 ja 1984 Lake Placidissa ja Sarajevossa ei Tsekkoslovakia olisi saanut pelata Mitalisarjassa ja epäonnistuneen turnauksen makua oli ilmassa. Sisäisiä ristiriitojakin riitti joukkueessa ja välillä monen hukatun maalipaikan myötä myös pelkkää puhdasta epäonnea.

    Talviolympialaisten Mitalisarjassa laskettiin jokaiselta joukkueelta kahden aiemman pelin pisteet vähennyksineen ja lisäyksineen erillään joten varsinaisia pelattavia otteluita oli siis kolme. Alkusarjasta Tsekkoslovakialle laskettiin pisteet Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton tappioiden 1-2 ja 1-6 perusteella. Tsekkoslovakia sai kunnian aloittaa Mitalisarjan 24.2.1988 pelaamalla ottelun Ruotsia vastaan.

    Tre Kronor oli myös hallitsevana maailmanmestarina menettänyt jonkin verran ja ajoittain pahastikin omaa turnausotettaan eikä ensimmäisen 40 minuutin aikana kukaan halunnut lyödä voittajasta vetoa vaikkakin Tsekkoslovakia ei koskaan kyennyt pääsemään 1-0 johtoa parempaan etulyöntiasemaan sitä vastaan. Tre Kronor pelasi vahvan toisen erän vaikean ensimmäisen erän jälkeen ja oli johdossa viimeiseen erään lähdettäessä.

    Tsekkoslovakia joutui jostakin syystä ratkaisupaikassa 1-3 tappiolla paniikkiin mistä joukkue ei koskaan toipunut ja sen seurauksena Tsekkoslovakia sai kärsiä pahoin. Vain ihme esti vaikkapa 2-10 tappiota Ruotsille. Lopulta tappio oli 2-6. Ja Ruotsia vastaan Hasek oli torjumassakin mikä vain lisäsi epätoivoa.

    26.2.1988 Tsekkoslovakia kohtasi matkalla kohti ensimmäistä Talviolympialaisten ja MM-Kisojen mitalia olevan Suomen. Leijonat joutuivat vaikeaan paikkaan ja Tsekkoslovakia oli epätoivoinen. Tsekkoslovakia teki maalin ensimmäisessä erässä, mutta Suomen parantunut itseluottamus ja puolustuspeli pitivät Tsekkoslovakian kurissa ja jopa laitapelaamisen aseman Suomi vei Tsekkoslovakialta. Keskialue pidettiin myös tiukasti kiinni Suomen osalta pelissään.

    Toisaalta taas Tsekkoslovakia näytti epätoivoisena myös vaarallisinta peliään ja oikein loppupelissä sanottuna ehkä kisojen parasta asennettaan nimenomaan Suomea vastaan. Tsekkoslovakia johti Suomea toisen erän jälkeen 3-1, mutta voiton varmisti oikeastaan lopulta vain Suomen väsyminen ja eräänlainen tyytyminen jo tulevaan ensimmäiseen mitaliin mikä auttoi Tsekkoslovakian lopulta 5-3 voittoon.

    Toisaalta taas Suomella alkoi olla lopussa jo suoranaista kauhuakin pelissään ja yleensäkin varsin rikkonaista ajelehdintaa suunnasta toiseen jäällä ja vain tuuri esti Suomen tappion olemasta suurempikin.

    Tsekkoslovakian oma kisaurakka tuli päätökseen Kanadaa vastaan 27.2.1988 Mitalisarjan toiseksi viimeisen pelipäivän ja kolmanneksi viimeisen Talviolympialaisten 1988 ottelun aikaan. Ottelusta tuli energinen näytös jonka aikana Tsekkoslovakia jäi jälleen altavastaajan asemaan. 1-3 tappioasema ensimmäisessä erässä vaihtui 3-4 tappioasemaksi toiseen erään ja kolmannessa erässä jälleen torjuva Hasek alkoi väsyä Kanadan tahtiin maalialueella.

    Muutenkin joukkue alkoi väsyä ja se ei kyennyt enää kääntämään etuaan Mitalisarjassa mihinkään. Tsekkoslovakia hävisi ottelunsa Kanadaa vastaan 3-6 luvuin. Mitalisarjassa Tsekkoslovakia oli nöyryyttävästi olympiakullan ja maailmanmestaruuden, hopean tai pronssin sijaan kuudes ja Mitalisarjan viimeinen jäätyään keskinäisissä pisteissä vielä Länsi-Saksan taakse.

    Maassa ja sen kiekkoliitossa käynnistyi merkittävät keskustelut ja huolimatta toki Tsekkoslovakian uskomattomasta potentiaalista kisoista sen asenneongelmat ja myöhemmän ajan ongelmat pelitavoissa kostautuivat liikaa ja vuoden 1986 kiekkokatastrofi oli palannut sille kärsittäväksi.

    Calgaryn 1988 flopin jälkeen Tsekkoslovakiaan ja sen jääkiekkoon suhtauduttiin vuosikausia alentuvasti eikä sitä asennetta todella muutettu tai korjattu ennen kuin vasta vuoden 1996 maailmanmestaruuden jälkeen ja yleisen 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun menestysputken aikana maan ollessa tuolloin jo jakautunut Tsekiksi ja Slovakiaksi.

    Maajoukkueen tulevaisuuden puolta edusti Otakar Otto Janecky ja erittäin nuori Jaromir Jagr jotka alkoivat esiintyä tuolloin jo maajoukkueen tulevina niminä. Tulevat arvosanat ovat osaltani hyvin jyrkkiä puolin ja toisin Tsekkoslovakiaa kohtaan, mutta Tsekkoslovakia kuitenkin oli vain niin kerta kaikkiaan jakautunut pelillisesti kahtia vuonna 1988 ja päätöksen tekeminen arvosanoista ei suinkaan ollut helppoa. Laitan sen tuohon alle tuttuun tapaan heti pelaajien jälkeen.

    Tässä kuitenkin Tsekkoslovakian maajoukkue vuodelta 1988 Calgaryn Talviolympialaisista:

    Maalivahdit: Dominik Hasek, Jaromir Sindel ja Petr Briza

    Puolustajat: Jaroslav Benak, Antonin Stavjana, Mojmir Bozik, Miloslav Horava, Bedrich Scerban, Rudolf Suchanek ja Eduard Uvira

    Hyökkääjät: Petr Rosol, Vladimir Ruzicka, Jiri Hrdina, Jiri Dolezal, Jiri Kucera, Oto Hascak, Igor Liba, Radim Radevic, Dusan Pasek, Jiri Sejba, Jiri Lala, David Volek, Petr Vlk ja Rostislav Vlach

    Päävalmentaja: Jan Starsi

    Varapäävalmentaja: Frantisek Pospisil

    Turnauksen arvosana taitotasoon nähden: 6,5/10

    Arvosana muutoin maajoukkueena vuonna 1988: 8,5/10
     
  23. Viltsu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat
    Laskin nopeasti ja muistini varassa, että tuosta Tsekkoslovakian joukkueesta pelasi peräti 12 pelaajaa myöhemmin Suomessa. Maalivahdit Sindel ja Briza, puolustajat Benak, Stavjana, Bozik, Scerban, hyökkääjät Dolezal, Kucera, Hascak, Pasek, Sejba ja Vlach.
     
  24. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Näin taisikin olla sillä useimmat noista pelaajista pelasivat uransa jossakin vaiheessa Suomessa tai olivat niihin ehdolla.
     
  25. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Ennen menemistä Länsi-Saksan jääkiekkomaajoukkueen vaiheisiin vuoden 1988 Calgaryssa laitan tähän vuoden 1988 Itä-Saksan eli DDR:n maajoukkueleirityksen vuodelta 1988 eli kyseessä oli siis alustava vuoden 1988 DDR:n kokoonpano viimeiseltä maajoukkueleiriltä ja seuraavaan viestiin laitan varsinaisen vuoden 1988 DDR:n edustusjoukkueen Thayer Tutt Trophyn osalta:

    Viimeisen maajoukkueleirin kokoonpano ennen Thayer Tutt Trophya 1988:

    Maalivahdit: Thomas Bresagk, Egon Schmeisser, Rene Bielke ja Ingolf Spantig

    Puolustajat: Dieter Frenzel, Joachim Lempio, Jochen Hördler, Uwe Geisert, Reinhardt Fengler, Torsten Hanuch, Thorsten Deutscher, Olf Engelmann, Tom Göbel ja Frank Peschke

    Hyökkääjät: Thomas Graul, Friedhelm Bögelsack, Guido Hiller, Harald Kuhnke, Jens Feller, Hubert Hahn, Jörg Handrick, Stefan Steinbock, Sven Prusa, Andreas Ludwig, Harald Bölke, Ralf Hantschke, Detlef Radant, Jan Schertz, Frank Proske ja Mario Naster

    Päävalmentaja: Joachim Ziesche

    Varapäävalmentaja: Hartmut Nickel