Calgary Flames 2022–2023

  • 84 594
  • 314

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Pensiä vastaan Flames pelasi aika hyvän pelin, mutta sen jälkeen kaksi peliä on paskottu housuun kolmannessa erässä johtoasemassa. Jos Oilersia vastaan Markström päästi vierailijat tasoihin, ja voittomaalissa sekoiltiin + luistimesta kimposi sisään, niin nyt viime yönä Seattlea vastaan kustiin kenttäpelaajien osalta homma ihan nätisti. Ylivoimahyökkäyksiä annettiin sellaisessa vaiheessa peliä, että ei mitään järkeä, ja tuo menee ihan pelkästään huolimattomuuden ja kurin piikkiin. Lisäksi erikoistilannepelaaminen on ollut ainakin ylivoiman osalta erittäin paskaa, joka näkyy myös näissä tappiollisissa peleissä, kun ollaan takaa-ajoasemassa ja yritetään tasoittaa ilman maalivahtia: hyvä, jos edes jonkin sortin aluepainostus saadaan aikaan.

Uusista kovista nimistä jo ensimmäisen pelin jälkeinen havainto pitää edelleen paikkaansa: Kadri on ajoittain erittäinkin hyvä, tosin hänellekin viime yöltä pyyhkeitä, kun oli suurin syy Seattlen tasoitusmaaliin. Weegar on ollut myös mielestäni varsin hyvä, mutta Huberdeaulta tarvitaan enemmän. En tiedä, onko siinä nyt joku yliyrittäminen, vai mikä, kun ei näytä kovin hyvältä tekeminen. Saisi myös mielestäni laukoa enemmän, koska veto on ihan hyvä, mutta ilmeisesti tuollaiselle "pass first" -kaverille se syöttö lähtee ennemmin selkäytimestä kuin kuti. Noh, Hubi on neljä edellistä kautta putkeen hakannut yli pinna per peli -tahdilla, joten pitäisi pystyä parempaan, ja sitä myös tarvitaan.

Ketjut eivät ole vieläkään kauhean hyvin klikanneet, jonka myötä viime yönä oli ketjuja rukattu urakalla. Saa nähdä, millä rosterilla tuohon Predators-peliin sitten lähdetään... Joka tapauksessa BoA:n tuhnuilun sekä varsinkin tuon viimeöisen perseilyn jälkeen olisi jo korkea aika nähdä seuraavassa pelissä paljon ryhdikkäämpi 60-minuuttinen.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Liekö sitten taustalla Flamesin pelityyli taikka Sutterin valmennustyyli, mutta aika hitaasti näyttää kesän suursatsauksen eli Huberdeaun kone käynnistyvän. Toivottavasti kysymyksessä on vain pelisysteemin omaksuminen, koska tuolla hintalapulla tulosta pitäisi syntyä jokaisessa ottelussa.

Krakenin pelityyli ei vaan tunnu sopivan Flamesin kanssa näin alkukaudesta, sillä harjoituspeleissä tuli heiltä turpaan ja nytkin Flames suunnilleen nukahti kolmannessa erässä. Erikoista lepsuilua, sillä yleensä kolmas erä on ollut varsin vahvaa liekkipaidoilta.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Kausi lähti käyntiin erinomaisesti, mutta nyt joukkue on neljän matsin tappioputkessa. Devilsiä vastaan joukkueen puolustuspelaaminen oli täysin sekaisin ja tolpat pelastivat taas sen 2-3 kertaa, joten tuohon yhteen pisteeseen on pakko olla tyytyväinen. Stone loukkaantui ja Mackey oli todella huono, joten ei näytä kovin hyvältä puolustuksen suhteen jatkossakaan.

Bottom-6 on hoitanut hommansa mielestäni ihan hyvin, mutta top-6 suhteen pitäisi parantaa reilusti. Kadri ja Toffoli ainoat, joille voi antaa puhtaat paperit. Ehkä tilanne vielä muuttuu, mutta eihän Huby ole ollut lähellekään sellainen 5,9M arvoinen pelaaja. Kyllähän pelaajalla on ihan selkeästi sitä syöttötaitoa, mutta ei se tunnu johtavan edes maalipaikkoihin asti. Tämän kauden jälkeen kyseessä on sitten se 10,5M pelaaja, joten tasoa pitäisi nostaa aika rajusti. Saa nähdä, että tuleeko tapahtumaan

Puolustuksen suhteen Stone on ollut erittäin hyvä, mutta nyt tosiaan loukkaantuneena. Zadorov on myös ollut oikein positiivinen yllätys. On joukkueen maalipörssissä jaetulla kolmannella tilalla ja tehotilasto näyttää lukemaa +8. Siihen vielä lisäksi useita isoja taklauksia, niin ei mitään moitittavaa. Hanifinilla kasassa tähän mennessä vain yksi syöttöpiste, joka ei vaan riitä noin isossa roolissa.

Edessä pelaava joukkue ei ole tehnyt Markströmin pelaamisesta helppoa, mutta vähän enemmän sitä kuitenkin toivoisi näkevänsä niitä isoja torjuntoja.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Aika lailla täyttä asiaa ylempänä.

Flames lähti nyt vierasrundille, ja sen lisäksi, että Stone tippui loukkilistalle, ei myöskään Tanev pelaa vielä ensi yönäkään. Alkaa enenevissä määrin harmittamaan tuo mystinen Kylingtonin poissaolo, joka ei toivottavasti enää pitkään jatku/veny. Ensi yönä kolmospari on Mackey - DeSimone, eli DeSimone tekee ensi yönä debyyttinsä. Sutter on aina peluuttanut pakkejaan melko tasaisesti, mutta eiköhän ensi yönä nähdä "TOP4-heavyt" minuutit, vaikkei nyt ihan överiksikään voi vetää, kun Islandersin jälkeen mennään heti B2B-matsiin Devilsiä vastaan. Mackeyn nyt olisi ainakin syytä parantaa. Näytti kuitenkin jatkuvasti paremmalta kuin ulos lähtenyt Välimäki, joten syytä olisi edes jotenkuten myös pärjätä siellä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
40 minuuttia peli oli ihan täysin Flamesin hallussa, mutta sen jälkeen ote annettiin vastustajalle ja tuloksena viiden ottelun tappioputki. Turha jossitella siitä Markströmin kampituksesta, kun aiemmin Colemanin korkea maila jäi myös viheltämättä. Anderssonin typerä jäähy oli myös ihan aiheesta vihelletty.
Huberdeau oli ottelun alkupuolella hyvällä pelipäällä, mutta oli sen jälkeen taas aika näkymätön. Mackey paransi selkeästi viime peliin nähden ja DeSimone pelasi muuten ihan hyvin, mutta se kolmas maali meni osittain pelaajan piikkiin. Osittain sen takia, koska olisihan sen vedon voinut myös torjua. Markström oli oikein hyvä ekat kaksi erää, mutta sen jälkeen kolme maalia selän taakse ja oli taas kerran se ottelun toiseksi paras maalivahti.

Ei tuossa joukkueen tekemisessä vaan ole mitään merkkejä sen suhteen, että keväällä mentäisiin pitkälle.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Alkaa enenevissä määrin harmittamaan tuo mystinen Kylingtonin poissaolo
Mä mietin tätä, että onkohan kyse jostain vakavasta, kun tästä ei oo mitään tietoa.
Ennen harjoitusleiriä Kyliä haastateltiin ja oli Espanjassa lomailemassa. Sen jälkeen jotain on tapahtunut.
Ja vakavalla tarkoitan sellasta, joka vaikuttaa joukkueeseen jotenkin taustalla.

Viime kauden loukkaantumattomuus ja missaamattomat pelit on kyllä muisto vain.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Seitsemän ottelun tappioputken aikana Flames on vienyt laukaukset 255-199 ja onhan tuossa ollut ihan hyvääkin yritystä. Tulosurheilussa sillä ei vaan ole mitään merkitystä. Yv-tehokkuus on ollut samassa ajassa 2/22 ja maalinteon suhteen on isoja ongelmia. Bruinsia vastaan Mangilla ja Toffolilla oli edessään käytännössä tyhjät maalit, mutta ei vaan saada kiekkoa sisään.

Vaikea sanoa, että saako Sutter oikeasti tästä joukkueesta yhtään sen enempää irti, kuin ne edellisetkään valmentajat. Edelleen kaikki tuntuu olevan täysin kiinni siitä, että millä tasolla ne omat maalivahdit pelaavat. Ja tarkoitan siis sitä, että joukkue menestyy silloin, kun ne omat maalivahdit pystyvät ryöstämään otteluita. Sellainen perushyvä suoritus ei vaan riitä mihinkään, kun joukkue ei saa tehtyä paikoista tarpeeksi maaleja. Gaudreau-Lindholm-Tkachuk oli tietysti iso muuttuja siinä yhtälössä, mutta sen tasoista ketjua ei ole nyt enää mahdollista kasata.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Pitkä tappioputki on vaihtunut lyhyeen voittoputkeen. Kings-puolustus oli aika sekaisin ja olihan tuossa hyvät paikat tehdä vaikka yli 10 maalia. Markström oli kuitenkin jälleen kerran se ottelun huonoin maalivahti. Teki lopussa sen ison torjunnan, mutta oli mielestäni suurin syy sille, että Kings edes pysyi mukana ottelussa.
Huby palasi kokoonpanoon ja pelasi 3-ketjussa hyvän ottelun. Voidaan varmaan jo todeta, että Ruzicka on jälleen yksi hyvä varaus noilta myöhemmiltä kierroksilta.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Yksi iso syy, tai vaikuttava tekijä ailahteleviin edesottamuksiin lienee pakiston loukkaantumiset. Tanev, Hanifin ja Stone ovat tai ovat olleet sivussa Kylingtonin lisäksi. Joku toimittaja mietti tuleeko Kyli koko kaudella takaisin. En tiedä tietääkö ne jotain mitä julkisuudessa ei kerrota.

Kuitenkin monta peliä on menty viidellä pakilla ja Mackeyt ja muut ovat pahasti miinuksella, vaikka peliaika on ollut 10 min per peli. Tähän vissiin jo hankintaa/treidiäkin ovat jo kartoittaneet.

Ja samaa mieltä yllä olevan kanssa, että Ruzi on hyvä late round pick.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Miten voi Markström olla noin paska vrt. viime kausi?
Itseluottamus on mennyttä ja se sama ominaisuus on tarttunut myös pakkeihin. Jotain tarttis tehdä, sillä Markströmin markkina-arvo ei ole tällä hetkellä hänen cap hitinsä arvoinen, joten treidaaminen olisi todella vaikeaa.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Pelillisesti Flames oli ylivoimaisesti ottelun paras joukkue, mutta tuloksena jälleen yksi tappio, joka johtui puhtaasti mv-pelistä. Allen keskittyi tekemään isoja torjuntoja ja Markström taas kerran jotain ihan muuta. Näyttää kyllä vahvasti siltä, että ainoa asia joka voisi enää pelastaa joukkueen kauden olisi Markströmin loukkaantuminen.

Monahanin pelaaminen näytti hyvältä ja tuloksena 0+2 tehot. Lindholm on ainoa Flames-pelaaja, joka on tehnyt tällä kaudella Monahania enemmän pisteitä. Flames maksoi ison hinnan Monahanin viimeisen kauden ulostamisesta.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Adam Ruzicka seurasi alkukauden ottelut vielä katsomon puolelta, mutta askiin päästyään meno on ollut kyllä vakuuttavaa: 14 peliin on syntynyt 13 pistettä. Toki Ruzicka viime kaudellakin esiintyi ylhäällä kelvollisesti ja takoi AHL:ssä kovaa jälkeä, mutta tällaista en kyllä osannut odottaa. Ruzickaa arvioitiin aikoinaan yhdessä vaiheessa jopa 1. kierroksen varaukseksi, mutta lopulta hänet varattiin 4. kierroksella. Mielenkiintoista seurata, millaisiin lukemiin hän lopulta yltää tällä kaudella.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Kiva, että napattiin voitto Capitalsista, mutta kyllä tämä joukkue kaipaa tasaisuutta otteisiinsa. Se, että voitetaan pari ottelua ja hävitään kolme, ei tule kantamaan joukkuetta pudotuspeleihin. Ennakkoon heikommat joukkueet poistuvat kaukalosta liian usein voittajina, kun taas kovimpia joukkueita vastaan tilastot ovat ihan kelvollisia.

Ruzicka on ollut tähän mennessä joukkueen positiivisin yllätys. Saas nähdä, miten kauan hän säilyy kuumana pelaajana. Toivon tietenkin, että mahdollisimman kauan, sillä hänen otteitaan on hienoa seurata.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Päätettäköön oma hiljaiselo täällä toteamukseen, että AHL:ssä kuumana riehunut pistepörssikärki Matthew Phillips on vihdoinkin nostettu ylös, ja vastaavasti vapailta markkinoilta kesällä napattu Kevin Rooney, joka on ollut täysi turhake, lähti waiverseihin. Tuota Phillipsin nostoahan on fanit odottaneet monta viikkoa, ja osasyynä on varmasti ollut joukkueen alavire ja tappiot (toki nyt on taas saatu voittoputken tynkää kehitettyä). Itsekin olen ihan tyytyväinen, että vihdoinkin se dinosaurus-Darrylkin halusi tämän kortin katsoa (jos nyt siis oletetaan, että pääsee myös pelaamaan). Siinä Sutter on kyllä ihan oikeassa, kun hän viime viikon pressissä totesi, että AHL:ssä pärjääminen on täysin eri asia kuin NHL:ssä. Sutterin tyyli turhautti ilmeisesti aika montaa fania tässä lehdistötilaisuudessa, kun Sutter tyylinsä mukaisesti kuittasi hommat tylysti vain muutamalla sanalla, eikä lähtenyt Phillipsiä kehumaan sanallakaan. Tuohon vielä päälle se, että joukkue oli siinä vaiheessa hävinnyt useamman pelin putkeen, ja useampi hyökkääjä on ollut viime kauteen peilattuna todella tehoton (selvimpinä esimerkkeinä Mangiapane, Lucic ja Rooney omissa rooleissaan). Kontrasti edelliseen kauteen on muutenkin ollut suht vahva, koska samaa rallattelua ei ole tuloksellisesti nähty, ja playoff-kamppailu on taistelua, eikä mitään rallattelua kohti Pacificin kärkeä. Esimerkiksi Huberdeau ei ole PPG-tahdissa, mihin hän on viime kausina tottunut, mutta toisaalta on parantanut otteitaan viime aikoina, ja sen mukana myös ylivoimapelaaminen on piristynyt.

Eli siinä mielessä faneille turhautuneisuus suotakoon, mutta tässä Phillipsin tapauksessa (nyt, kun hänet ylös nostettiin), ei tietenkään voida liikoja odottaa. Kiva se on kuitenkin nähdä, että tämäkin kortti käännetään, sillä Phillips on pelannut vasta yhden NHL-pelin, joten näyttöpaikat auringossa ovat jääneet vähiin. Toivottavasti pääsee pelaamaan edes jonkinnäköisten ketjukavereiden kanssa, mikäli nyt pelaamaan pääsee. Toisaalta TOP9 on viime peleissä sementoitunut ihan hyvään muotoon, kun Huberdeau-Lindholm-Toffoli, Mangiapane-Kadri-Dube sekä Ruzicka-Backlund-Coleman ovat muodostaneet aika selkeän kärkiyhdeksikön. Tuosta on aika vaikea ketään heittää nelosen rooliin, varsinkin, kun Ruzicka on näyttöpaikan saatuaan pystynyt pelaamaan pelistä toiseen hyvällä tasolla. Eli sikäli siihen jää ylös nostetun Phillipsin lisäksi jäljelle enää Lucic, Lewis ja Ritchie, ja nelosketjun pelaajaksi Phillipsistä ei kyllä ole. Vaatisi varmaan jotain loukkaantumisia, että saisi oikein kunnollisen näyttöpaikan tulosyksiköstä, joten ongelma on sinällään positiivinen. Katsellaan kumminkin tässä nyt, että millaista vastuuta hän mahdollisesti saa - rotaatioon, kun edellä mainitusta TOP9:stä ketään ei voi heittää, kun Ruzickakin on ollut sen verran hyvä.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Toivottavasti pääsee pelaamaan edes jonkinnäköisten ketjukavereiden kanssa, mikäli nyt pelaamaan pääsee.
Ensi yönä Phillips viilettää Lucicin ja Lewisin ketjussa. Kohtaavat siis Johnny Hockeyn, jonka luona Flamesin rosterista noin kymmenen ukkoa oli ollut dinnerillä, ja morjestamassa Gaudreaun tyttövauvaa. Siinä siis erikoismielenkiintoa kerrakseen, vaikkakin se Gaudreaun paluu Calgaryyn lienee vielä mielenkiintoisempi.

Lisäksi myös Radim Zohorna nostettiin ylös. Toiveissa olisi Jackets-pelin jälkeiseen matsiin vaikkapa ketju Zohorna - Lewis - Phillips + Lucic poppareille.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Epätasaisuus vaivaa edelleen joukkuetta, sillä muutaman ottelun voittoputki tuli päätökseen yhtä liigan heikointa joukkuetta vastaan ja kun vielä Columbukselta puuttuvat ykköspakki ja pari muuta tärkeää pakkia sekä Voracek, niin vielä onnettomammalta näyttää tuo lopputulos Flamesin kannalta. Nämä ottelut tulisi voittaa eikä hävitä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Viiden ottelun tappioputki menossa. Vaikka välillä tuleekin niitä yksittäisiä hyviä matseja, niin kyllähän tämän kauden esityksiä on ollut erittäin raskas seurata.

- 1-maalivahti on ollut lähes jokaisessa matsissa se ottelun toiseksi paras maalivahti.
- Puolustus tekee ihan liikaa virheitä ja huonoja ratkaisuja.
- Hyökkäyspeli on ollut kokonaisuudessaan todella tehotonta.

Matthew Tkachuk 28 ottelua ja 39 pistettä
Kadri+Huberdeau 59 ottelua ja 40 pistettä

Aika paljon pitäisi tapahtua parannusta tai muuten Huberdeaun tuleva soppari tulee nousemaan erittäin korkealle liigan historian paskimpien sopimusten listalla.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Viiden ottelun tappioputki menossa. Vaikka välillä tuleekin niitä yksittäisiä hyviä matseja, niin kyllähän tämän kauden esityksiä on ollut erittäin raskas seurata.

- 1-maalivahti on ollut lähes jokaisessa matsissa se ottelun toiseksi paras maalivahti.
- Puolustus tekee ihan liikaa virheitä ja huonoja ratkaisuja.
- Hyökkäyspeli on ollut kokonaisuudessaan todella tehotonta.

Matthew Tkachuk 28 ottelua ja 39 pistettä
Kadri+Huberdeau 59 ottelua ja 40 pistettä

Aika paljon pitäisi tapahtua parannusta tai muuten Huberdeaun tuleva soppari tulee nousemaan erittäin korkealle liigan historian paskimpien sopimusten listalla.
Tätähän kesällä moneen suuntaan peilailtiin, että miten tuo Panthers vs Flames vaihto sit lutviutuu.

Ainakin alun perusteella Panthers on isosti voitilla. Tkachuk kun ei ole edes lopulta niin paljon Barkovin kanssa pelannut. Että voisi sanoa hänen hyötyneen tästä.

Itse olin jo sitä mieltä kesällä, että Panthersilta kylmä, mutta oikea trade. Huberdeau on pehmeä pelaaja ja ei ole ollut raketti luistimilla. Ikää tulee lisää ja olisi hullua kiinnittää +10v 8milj sopparilla. Tkachuk melkein täysin vastakohta. Pelaa kovaa, agitoi, mutta tekee samalla myös pisteitä. Ja halvempi soppari vielä kuin Hubyllä.

Weegar taas imo hyötyi paljon Floridan viime kauden hurmoksesta. Pelillisesti imo oli turhan usein pujottelukeppinä tai muuten vain väärin sijoittuneena. Eihän tuo ole nyt hirveän vahvasti Flamesin takalinjoillakaan lähtenyt. 30 peliin 0+7. Tämä vuosi menee vielä maltillisella 3.25milj palkalla, mutta ensi kaudesta lähtien 8x6.250milj palkka lähtee voimaan. Tähän ei Panthersilla olisi ollut mitenkään varaa.

Tähän päälle vielä sitten Kadri joka veti suonarikauden tulikuumassa Coloradossa. Hyötyi selvästikkin MacKinnonin ja Rantasen kanssa pelamisesta, vaikka taisi pelatakkin usein vain YVllä samassa. Jotenkin oli tunne jo tuolloin, että nyt Kadri rahastaa kyllä ylimääräset joltain pois. Jäikö tässäkin tapauksessa Flames vain maksumieheksi?

Ei siinä paperilla ja näin hyviä ja _pakollisia_ hankintoja kaikki. Tällä hetkellä vain näyttää aika karsealta. Mutta tosiaan vasta sen 30-40 peliä pelattuna.
 

Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Carolina, Dallas, JYP ja Leijonat
Tätähän kesällä moneen suuntaan peilailtiin, että miten tuo Panthers vs Flames vaihto sit lutviutuu.

Ainakin alun perusteella Panthers on isosti voitilla. Tkachuk kun ei ole edes lopulta niin paljon Barkovin kanssa pelannut. Että voisi sanoa hänen hyötyneen tästä.

Itse olin jo sitä mieltä kesällä, että Panthersilta kylmä, mutta oikea trade. Huberdeau on pehmeä pelaaja ja ei ole ollut raketti luistimilla. Ikää tulee lisää ja olisi hullua kiinnittää +10v 8milj sopparilla. Tkachuk melkein täysin vastakohta. Pelaa kovaa, agitoi, mutta tekee samalla myös pisteitä. Ja halvempi soppari vielä kuin Hubyllä.

Weegar taas imo hyötyi paljon Floridan viime kauden hurmoksesta. Pelillisesti imo oli turhan usein pujottelukeppinä tai muuten vain väärin sijoittuneena. Eihän tuo ole nyt hirveän vahvasti Flamesin takalinjoillakaan lähtenyt. 30 peliin 0+7. Tämä vuosi menee vielä maltillisella 3.25milj palkalla, mutta ensi kaudesta lähtien 8x6.250milj palkka lähtee voimaan. Tähän ei Panthersilla olisi ollut mitenkään varaa.

Tähän päälle vielä sitten Kadri joka veti suonarikauden tulikuumassa Coloradossa. Hyötyi selvästikkin MacKinnonin ja Rantasen kanssa pelamisesta, vaikka taisi pelatakkin usein vain YVllä samassa. Jotenkin oli tunne jo tuolloin, että nyt Kadri rahastaa kyllä ylimääräset joltain pois. Jäikö tässäkin tapauksessa Flames vain maksumieheksi?

Ei siinä paperilla ja näin hyviä ja _pakollisia_ hankintoja kaikki. Tällä hetkellä vain näyttää aika karsealta. Mutta tosiaan vasta sen 30-40 peliä pelattuna.
Itseä lähinnä ihmetytti kesällä tämä trade Floridan näkökulmasta, mutta nythän tää alkaa näyttää jo ryöstöltä eikä itse kauppa ole mitenkään niin erikoinen kummankaan osalta jos ajattelee sopimustilanteiden lähtökohtaa kesällä, mutta kyllä nyt näyttää Calgaryn kusseen omiin muroihinsa tekemällä potentiaalisesti vuosituhannen hirveimpiin kuuluvat kaksi sopimusta. Vielä kun katsoo Hubyn ja Wegarin ikää niin ei kyllä äkkiseltään parempaankaan suuntaan olla menossa.
Kadrin caphit ei onneksi ole niin paha kasvavassa palkkakatossa, sekä hänellä on kentällä pisteiden teon ulkopuolella enemmän annettavaa kuin ex-Floridan miehillä.
En kyllä syyllistäisi tässä ketään, kovassa liigassa on otettava riskejä menestyäkseen ja välillä ne menevät vain päin helvettiä.

ps ehkei se Wegar kuitenkaan ole sarjan top10 tai edes 30 pakkeja kuten joskus väiteltiin täällä :)
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Itseä lähinnä ihmetytti kesällä tämä trade Floridan näkökulmasta, mutta nythän tää alkaa näyttää jo ryöstöltä eikä itse kauppa ole mitenkään niin erikoinen kummankaan osalta jos ajattelee sopimustilanteiden lähtökohtaa kesällä, mutta kyllä nyt näyttää Calgaryn kusseen omiin muroihinsa tekemällä potentiaalisesti vuosituhannen hirveimpiin kuuluvat kaksi sopimusta. Vielä kun katsoo Hubyn ja Wegarin ikää niin ei kyllä äkkiseltään parempaankaan suuntaan olla menossa.
Kadrin caphit ei onneksi ole niin paha kasvavassa palkkakatossa, sekä hänellä on kentällä pisteiden teon ulkopuolella enemmän annettavaa kuin ex-Floridan miehillä.
En kyllä syyllistäisi tässä ketään, kovassa liigassa on otettava riskejä menestyäkseen ja välillä ne menevät vain päin helvettiä.

ps ehkei se Wegar kuitenkaan ole sarjan top10 tai edes 30 pakkeja kuten joskus väiteltiin täällä :)
Juu Floridan kannaltahan tässä oli kyse siitä, että eivät pystyneet molempia pitämään. Ottivat hieman takkiin vaihdossa, mutta ottivatko sitten lopulta kuitenkaan? Hubun tuleva soppari on kalliimpi kuin Tkachuckin. Sekä Weegarin soppari olisi tuplaantunut seuraavalle kaudelle.

Jännä nähdä miten tämäkin trade näyttäytyy sitten esim 5. päästä. Alku ei kovin ruusuiselta Flamesin osalta kyllä valitettavasti näyttäydy.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Jos tuota treidiä haluaa arvioida, niin pitäisi ottaa myös se huomioon, että Flames oli siinä aika vaikeassa tilanteessa. Ei siinä puntaroitu sen välillä, että tehdäänkö Tkachukin kanssa pitkä jatkosoppari vai hankitaanko ennemmin Huby+Weegar. Tkachuk olisi joka tapauksessa lähtenyt tämän kauden jälkeen ja ilmaiseksi. Flames olisi halutessaan voinut aloittaa rebuildin ja ottaa Floridan pelaajista ison vastineen. Flames menetti yhden kauden Tkachukin pelaamista ja sai mielestäni edelleen siitä hyvän vastineen. Nuo jatkosopparit ovat sitten tavallaan ihan oma juttunsa.

Tähän mennessä on siis näyttänyt siltä, että Sutter+Huby ei vaan ole mikään hyvä yhdistelmä. Eihän silti Sutter+Gaudreau ollut myöskään aluksi mikään lupaava yhdistelmä, mutta sekin alkoi kuitenkin lopulta toimimaan. Annetaan siis vielä lisää aikaa ennen kuin aletaan antamaan mitään lopullisia tuomioita.

Kadrin suhteen en ainakaan itse ole yhtään huolissani. Tehoja voisi toki aina olla enemmänkin, mutta siinä on iso osansa myös pahasti alisuorittaneilla ketjukavereilla. Tuo pelaaminen näyttää kuitenkin muuten hyvältä, niin eipä siinä ole juuri mitään moitittavaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös