Calgary Flames 2019–2020

  • 102 073
  • 383
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Täytyy myöntää, että sen 3-1 maalin jälkeen luotto oli aika lailla nollissa, mutta lopulta se voitto irtosi hienon nousun myötä. Siitä ei toki ollut yhtään haittaa, että hyvin pelanneen Millerin taso romahti kolmannessa erässä. Talbotia ei oikein voi noista maaleista syyttää, mutta ainakin omasta mielestäni tuo pelaaminen vaikutti aika epävarmalta ja mm. kolme kertaa oman mailan varsi pelasti takaiskulta. Bennett ja Hanifin lahjoittivat pari maalia vastustajalle, mutta molempien ansiosta myös syntyi pari maalia, joten ei siinä mitään. Ottelun paras pelaaja oli tietysti Mangi, joka iski 3+1 tehot. Varsinkin se rystymaali ja kolmatta maalia edeltänyt taklaus Getziin olivat hienoja suorituksia. Yelesin on parin matsin perusteella ihan lupaavan oloinen kaveri. Osaa ainakin luistella ja pelaa mukavan fyysistä peliä.

Sitten tapaus Monahan. Vaikka nyt vaihteeksi onnistui maalinteossa, niin onhan tämä kausi ollut erittäin suuri pettymys. On nyt 55 pisteen tahdissa ja tehotilasto on lukemissa -20, joka on selvästi koko joukkueen huonoin. On myös tehnyt tasakentällisin vähemmän maaleja, kuin Mangi. Taas kerran voidaan todeta, että jos joukkueella on tarkoitus menestyä, niin tuon tason 1-sentteri ei vaan riitä mihinkään.

Nucks hankki sitten Toffolin. Mielenkiintoista nähdä, että mitä Tre tekee vai tekeekö mitään. En nyt kaipaa mitään puhtaita rentaleja kovalla hinnalla, mutta kyllähän tuota joukkuetta pitäisi jotenkin vahvistaa.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Joo, jätin kolmannen erän katsomatta ja menin nukkumaan...
Aamulla tuli ensin vastaan Mangin hattu.
Muutoinkin tuo kakkosketju oli pelipäällä.
Monahan taasen pelaa, kuin olisi joku pikku amma päällä. Lindholm on ketjun tasaisin suorittaja ja JG ja Mony eivät ole pystyneet olemaan ketjunsa "Drivereita" vaan enemmän matkustajia..
Toisaalta mikäli JG tekisi edes neljäsosan paremmalla prosentilla läpiajoistaan maaleja, näyttäisi tilastot paljon paremmilta. Olisko tälle kaudelle joku VÄH. 25 läpiajoa, joista ei oo maalia tullu.. Samoin oli tässä matsissa se yks ylärima. Viime kaudella nuo heitot ja nollakulmavedot uppos paremmin.
Tää joukkue on joutunu tappioasemaan niin paljon ja niin usein tällä kaudella, ettei rentoja 60 - minuuttisia oo päästy pelaamaan. Edellinen Ducks-matsi oli sellanen.

Vastus vaikeutuu seuraavaan matsiin parilla pykälällä ja oman pään sekoilut kostautuu ihan varmasti. Nyt ei oikein osaa sanoa millainen Flames Bruinsia vastaan tulee.

Nyt on taas hankala sanoa mille pelipaikalle vahvistus olisi paras. Monahan on heikoin lenkki top-6 osastolla, mutta siihen tuskin tulee mitään muutosta. Backlund taas on aika kallis kolmossentteri... Mangiapane on kyllä vaihdettavissa, mutta tuo ketju on nyt ollut Flamesin paras viime peleissä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Nyt on taas hankala sanoa mille pelipaikalle vahvistus olisi paras. Monahan on heikoin lenkki top-6 osastolla, mutta siihen tuskin tulee mitään muutosta. Backlund taas on aika kallis kolmossentteri... Mangiapane on kyllä vaihdettavissa, mutta tuo ketju on nyt ollut Flamesin paras viime peleissä.

Se laituri olisi kuitenkin helpompi hankkia, joten itse siirtäisin Lindyn takaisin keskelle. Ei tuon 1-ketjun pelaaminen näytä kokonaisuutena sellaiselta, että sitä kannattaisi pitää väkisin kasassa. Backlund on toki kallis kolmossentteri, mutta vaikka viime peleissä onkin kulkenut, niin kyseessä on silti edelleen nimenomaan kolmossentteri. Jos nyt miettii kokonaisuuden kannalta, niin se että 1-3 ketjujen senttereissä olisi kiinni yhteensä noin 16,5M ei kuulosta mitenkään paljolta.

Mangi olisi varmasti helposti vaihdettavissa, mutta ei kai siinä olisi mitään järkeä. Muutama RFA-vuosi jäljellä ja tuleva soppari tulee olemaan sellainen, että tuskin siihen hintaan on parempaakaan pelaajaa tarjolla.

Tuossa kun on miettinyt noita mahdollisia hankintoja, niin pari pelaajaa on tullut mieleen eli Athanasiou ja Domi. Molemmilla sopimus katkolla, mutta molemmat ovat kesällä edelleen RFA-pelaajia, joten siinä voisi olla joku pidemmän tähtäimen hankinta samalla kertaa.

Wardin haastattelun perusteella Gion paluu voisi tapahtua noin kuukauden päästä ja Hamonicin vielä myöhemmin. Siinä vaiheessa kausi on voitu jo menettää, jos puolustukseen ei tehdä mitään hankintoja. Trelivingillä on kyllä taas paljon tekemistä.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Jos itse saa toivoa, niin ei ainakaan mitään rentalitörsäyksiä tai pakkia kalliilla vastineella. Se 1+ vuoden sopimuksella varustettu, rungon ikään sopiva hyökkääjä on edelleen se ykköstoive, vaikka nyt onkin TOP5-pakeista kolme saikulla. Nyt ei auta kuin tapella, ja jos sinne ihan pakko on pakkia tuoda, niin en syty kolmen ekan kierroksen vuorojen treidaamiseen. Ok, noista 2nd ja 3rd roundereista löytyy jossain määrin epävarmuutta NHL-mahdollisuuksia omaavien pelaajien suhteen, mutta koska kolmen viime kauden aikana on varattu 2.-3-kierroksilla vain kertaalleen, niin prospect pool näyttää tyhjältä. Ja kun noissa v. -15 ja -16 drafteissa on 2.-3 -kierroksen pickit menneet käytännössä Parsonsia lukuunottamatta tämänhetkisiin hyviin NHL-pelaajiin, niin olisi ihan suotavaa päästä varauksille.


Haynes tuossa tarinoikin omia ajatuksiaan liittyen Flamesin deadline-käyttäytymiseen. Jos veikata pitää, niin tuskin mitään kauheaa tykitystä Flames lähtee deadlinella tekemään.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
3-4, ei riitä. Kolmas erä oli ihan ok, mutta lopulta ei nyt mitään hirveitä määriä tullut siinäkään tontteja sarjan yhtä kovinta jengiä vastaan. Tällaisissa peleissä sitä toivoisi, että oman pään pelaaminen olisi ehjää koko 60min ja/tai veskaripeli timanttista, mutta nyt ei saatu kumpaakaan. Ei noista maaleista toki Talbotia voi syyttää, mutta jostain joku iso koppi olisi ollut ehkä paikallaan. Monahanin paska kausi näkyi tässäkin pelissä vahvasti molemmissa päissä kenttää, ja muutenkin se pelin jahtaaminen etenkin näitä kovempia joukkueita vastaan tuntuu aika toivottomalta. Toivottavasti myös Treliving & co. ymmärtävät, että tässä tilanteessa on turha lähteä deadlinella keulimaan ja polttamaan assetteja. Mennään näillä playoffeihin, jos mennään, ja rentalikielto maanantaille. Hyvässä tapauksessa tulisi ekalla kierroksella vierasetu jotain sellaista jengiä vastaan, mikä voitaisiin klaarata.

Barrie - Brodie 1-1 -diilistä ollut jotain keskustelua ilmeisesti. Brodie on mielestäni parempi pakki (ollut viimeistään Gion loukin jälkeen Flamesin paras pakki), joten tuolle ajatukselle en kyllä kauheasti syty. Ainoa syy olisi joku sellainen, että Brodiesta tiedetään, ettei tule missään nimessä tekemään jatkopahvia tänne. Toki Barrie toisi varmaan ykkösyv:lle hyvän vaihtoehdon ja lisää kätisyysvariaatioita pakistoon, mutta mitä nyt juttuja olen lukenut, niin ei ole välttämättä se kaikkein pidetyin joukkuepelaaja. Tämän kauden pelit ovat ehkä kertoneetkin siitä, miksi Avalanche halusi Leafsin kanssa juuri Barrien sisällyttää tuohon Kadri-kauppaan.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Mielestäni ihan ok esitys, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että kyseessä oli kotipeli liigan kärkijoukkuetta vastaan. Toki se harmittaa, että joukkue menetti pari kertaa kahden maalin johdon. Maalivahdille tietysti hankalia tilanteita, mutta kuudesta ekasta vedosta kolme selän taakse ja isot torjunnat puuttuivat, niin olisihan tuo voinut paremminkin mennä.

Monahan pelasi kaikista ottelun hyökkääjistä toiseksi isoimmat minuutit ja sai siinä ajassa aikaan NOLLA tilastomerkintää. Sen lisäksi pelasi hienosti siinä Bergeronin toisessa maalissa. Eiköhän taas kauden jälkeen tule jotain selitystä siitä, että pelasi puolen kautta loukkaantuneena. Ei niitä vammoja kyllä tuosta pelaamisesta muuten huomaa, paitsi ettei vaan tunnu kiinnostavan. Noilla esityksillä olisi parempi vaan olla sivussa.

Nyt näyttäisi vähän siltä, että Gio olisikin palaamassa jäälle jo mainittua aiemmin. Jos näin on, niin eipä sinne puolustukseen sitten mitään vahvistuksia tarvikaan miettiä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Joukkue aloitti ottelun hyvin ja se Larkinin eka maali noin 16 minuutin kohdalla taisi olla vastustajan ensimmäinen maalipaikka koko ottelussa. Sen jälkeen taso laski selvästi, mutta tärkeintä olivat ne kaksi pistettä. Parissa maalissa oli aika paljon tuuria ja Rittich sai tehdä joitakin hyviä torjuntoja voiton eteen. Taas kerran siitä tuntui olevan apua, kun antoi pelaajalle kritiikkiä ja tällä kertaa siis Monyn kohdalla. Yelesin pelasi uransa parhaan ottelun ja mm. taklasi yhtä monta kertaa, kuin koko muu joukkue yhteensä. Näkisin kyllä mieluusti kolmosparissa vielä senkin jälkeen, kun Gio palaa.

Chris Johnstonin mukaan joukkue ehkä yrittäisi saada tämän päivän aikana kasaan jotain hokitreidiä, mutta saapa nyt sitten nähdä. Jos pitäisi veikata, niin Tre tyytyy vain potkimaan renkaita ja hankkii jonkun "fantenbergin".
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Jotenkin haisee siltä, että Treliving vetkuttaa treidiä sinne viime hetkille, kuten viime vuonna. Toivottavasti aika ei lopu kesken, jos on hyvää hakua tiedossa. Tiedä sitten, onko sellainen edes mahdollista, että viimeiseen asti odottelu saisi aikaan paniikkia jossain jengissä, ja tulisi kiire kaupata joku peluri hyvään hintaan.

Wings-peli oli tuollainen semianeeminen pakkopulla, joka kuitenkin suht helposti klaarattiin. Tuomari antoi kyllä lopussa hienosti sauman, kun Helm keihästi vahingossa Rittichiltä kypärän päästä, eikä siitä tullut muuta kuin pelikatko ja hyökkäyspään aloitus Wingsille. Aikamoista.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Jotenkin haisee siltä, että Treliving vetkuttaa treidiä sinne viime hetkille, kuten viime vuonna. Toivottavasti aika ei lopu kesken, jos on hyvää hakua tiedossa. Tiedä sitten, onko sellainen edes mahdollista, että viimeiseen asti odottelu saisi aikaan paniikkia jossain jengissä, ja tulisi kiire kaupata joku peluri hyvään hintaan.

No aika loppumetreille kieltämättä kyllä meni. Aika sitten näyttää, onko hyvää vai huonoa hakua. Ymmärrän tietyllä tapaa molemmat hankinnat, koska Forbortin tyylisen pakin roolia on käytännössä pelkkä Hamonic, varauksin myös Stone, pelannut, ja vastaavasti ylivoimapeli kaipaa piristystä, joten tuo Gustafsson sitten sinne. Pakkiparit menevät ilmeisesti nyt niin, että Giordano, Hanifin, Forbort ja Kylington pelaavat vasemmalla, ja Brodie, Andersson, Gustafsson ja Hamonic oikealla. Jokaisella riittää NHL:ään taso, joten sikäli mielenkiintoinen kilpailutilanne, että popparit kutsuu, jos ei kulje. Kaikkien ollessa terveenä lähtökohta on ehkä:

Giordano - Brodie
Hanifin - Andersson
Gustafsson - Hamonic

Vähän erikoiset fiilikset jäi deadlinesta, kun se ykköstarve on edelleen mielestäni tuo hyökkäyspää. Kai se sitten on liian vaikeaa löytää hyvään hintaan sinne ketään... Gustafssonin hinta oli ilmeisesti joku cond. 3rd ja Forbortin cond. 4th, joten ei tässä ranteita tarvitse auki vedellä, mutta se harmittaa kyllä, mikäli esim. Brodie kävelee kesällä pois ilmaiseksi. Ja muutenkin hurjalta tuntuu, että pakkeja on noin paljon, mutta ei voitu mitään flippiä tehdä hyökkääjää vastaan.

E: Gustafssonia vastaan ilmeisesti ihan vaan 3rd ilman konditioita. Se on ihan hyvä diili.
E2: Davidson Sharksiin, joka on selkeästi ymmärrettävissä tässä pakkitilanteessa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Onhan se hyvä asia, että pakkeja riittää, mutta ehkä vähempikin olisi riittänyt. Kylington ainakin voi kohta olla sen verran kypsä, että tulee pyytämään siirtoa. Itselleni sen verran outoja pelaajia, että vaikea sanoa minkä verran joukkue vahvistui, mutta ainakaan hinta ei ollut kova. Jos nyt Brodie ja Hamonic lähtevät tämän kauden jälkeen, niin kai tuossa voisi jopa miettiä toiselle jatkosopparia, jos homma toimii. Siinä olisi ainakin pienempi riski, kuin noissa Tren perinteisissä UFA-hankinnoissa.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Jotenkin oon varovaisen tyytyväinen.
Ehkä nuo puolustuksen vahvistaminen/Syvyys hankinnat on iso juttu. Ainakin noita kamalia virheitä tuli Bruins ja Wings-matseissa Yelesinille ja Stonelle(toki varmaan moni muukin pakki olis jääny Larkinille jälkeen)
Parhaassa tapauksessa Forbort paikkaa Hamonicin ja alivoimaa saadaan leveyttä pakkien osalta nyt, kun Gio on vielä poissa.
Gustafssonilta toivoo ainakin ylivoimalle tehoja. Toivottavasti ainakin saadaan viivalle pelote, jollaista ei varsinaisesti ole.
Treliving on useaan otteeseen sanonut, että kauppoja tehdään, jos hinta ja mahdollisuus joukkueen parantamiseen kohtaavat. Näin ei varmaankaan käynyt ja jos rentalia ei oltu hakemassa, niin hinnat oli varmaan aika korkealla jatkuvalla sopparilla olevilla pelaajilla.
Ehkä on ihan hyvä ajatus katsoa vielä tämä kevät ja antaa Bennettille, Dubelle, Mangiapanelle ja kumppaneille mahdollisuus näytönpaikkaan ja sitten kesällä mietitään pitääkö tehdä isojakin muutoksia.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Nyt kun tuota eilistä on ehtinyt vähän enemmän miettiä ja lukenut noita Tren kommentteja, niin on mielestäni ihan ymmärrettävää, että tuohon päädyttiin. Viime aikoina loistavasti pelannut Mangi on ollut se top-6 laitureiden "heikoin" lenkki. Olisihan tuossa ollut erittäin suuri riski sen suhteen, että hankitaan joku kallis rental-laituri, joka lopulta onkin vain pieni parannus Mangiin verrattuna. Se on myös varmaan ihan selvä asia, että joku bottom-6 laituri ei olisi joukkueen hyökkäystä juurikaan voinut parantaa. Lucic-Bennett-Dube on ainakin sellainen ketju, jonka pelaamista oikein odottaa näkevänsä mahdollisissa pudotuspeleissä.

Noiden hankintojen matseja on tullut nähtyä todella vähän, mutta eiköhän Forbort ainakin ole parannus Stoneen verrattuna. Plussaa sitten siitä jos on vielä fyysisempi pelaaja. Gustafsson taitaa olla oman pään pelaamisen suhteen heikompi pelaaja, mutta kolmosparin ja ylivoiman roolitus voisi olla se sopiva juttu.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Se oli kokonaisuutena mielestäni yksi kauden parhaista esityksistä ja varsinkin puolustuspään pelaaminen näytti hyvältä. Jos nyt uusista pelaajista voi jotain sanoa yhden matsin perusteella, niin molemmat vaikuttavat hintaansa nähden hyviltä hankinnoilta. Gustafsson pelasi heti joukkueen isoimmat minuutit ja tuo kyllä tuohon puolustukseen paljon kaivattua kiekollista osaamista. Forbort taas vaikuttaa aika luotettavalta peruspakilta ja tullee varmaan ottamaan isoa roolia alivoimalla. Tuohon vielä Gio sisään ja Stone ulos niin näyttää aika hyvältä.

Rittichin huono avaus käynnisti sen Wagnerin kavennusmaalin, mutta muuten oli taas erittäin varmalla pelipäällä. Jostain syystä kotona on vaikeaa, mutta vieraissa pelaa erittäin hyvin.

En yhtään tiedä, että mitä Backlundille on tapahtunut, mutta toivottavasti tuo taso säilyy. Ekat 54 matsia tuottivat vain 23 pistettä ja nyt viimeisen 10 ottelun aikana on syntynyt 15 pinnaa. Se eka maali oli kyllä todella hieno soolosuoritus ja varmasti yksi kauden upeimpia maaleja. Myös Monahanilla oli pitkään todella vaikeaa, mutta nyt viime peleissä on taas lähtenyt kulkemaan.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ei lisättävää. Gustafssonille uran eka Flames-tehopiste, kun avasi hyvin tilaa ylivoimalla viivaoperoinnillaan. Ensivaikutelma molemmista uusista kavereista on kyllä hyvä. Raskille muuten kauden ensimmäinen 0p kotipeli, joka kertoo myös jotain tuosta päänahasta. Vieraskaukalo-otteita on kyllä ollut kiva seurata.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Samalla rosterilla Predatorsia vastaan lähdetään, ja Giordano on taas game time decision. Tosin tällä kertaa taitaa myös pelata aika todennäköisesti:



Gio ottaa kakkosylivoimasta Anderssonin paikan, ja Gustafsson jatkaa ykköskoostumuksessa. Peliesitys jos saadaan viime pelin tasolla pidettyä, niin hyvät tsäänssit on musiikkikaupungissa. Viikon täydentää kahden pelin Floridan keikka back-2-backina. Pari voittoa näistä kolmesta olisi erittäin jees.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ottelun viimeiset pari minuuttia olivat kyllä aika lailla täydellistä tunteiden vuoristorataa. 0,1s toisinpäin ja Nashville olisi yhden pisteen sijaan neljä pinnaa perässä, mutta ei voi mitään. Saros sai pari kertaa apuja tolpilta, mutta oli kuitenkin selkeästi ottelun paras maalivahti. Rittich pelasi muuten hyvin, mutta viimeisen seitsemän minuutin aikana kohtasi kahdeksan laukausta ja päästi niistä kolme maaliin, joten ei se nyt ihan putkeen mennyt.

Forbort jatkoi hyviä otteitaan, mutta Gustille -2, eikä nyt jäänyt mieleen ainakaan mistään hyvistä suorituksista. Jossain vaiheessa luulin, että Hanifin oli loukkaantunut, kun ei näkynyt kentällä hetkeen. Peliaikakin jäi alle 16 minuuttiin, joten mikähän siinä oli syynä? Kapteeni taas tuntui olevan hiukan ruosteessa, mutta eiköhän se tuosta nopeasti muutu.

Alkaa kyllä käymään aika selväksi, että mikä se joukkueen todellinen ykkösketju on.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Jooh, Predators-peli oli klassinen "game of inches"-esimerkki. Peliesityksessä ei suurta moitittavaa, ehkä vähän aktiivisempaa olisi voinut kolmaskin erä olla kokonaisuudessaan. Toisessa erässä olisi pitänyt repiä se muutaman maalin kaula niistä tonteista, mitä saatiin.

Toivottavasti Chucky-Backs-Mang säilyttää tasonsa kauden loppuun asti. Mukavaa katsottavaa.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
En tiedä mistä johtuu, vieraspelistä, pakiston muutoksista, pelien panoksesta vai mistä, mutta tuntuu, että Flames on hyökkäysalueella vaarallisempi tällä hetkellä, kuin aiemmin. Backlundin kenttä nyt etenkin, mutta kaikki ketjut saavat hyviä kuvioita ja laukaisupaikkoja joka pelissä. Myös JG-Mony-Lindy. Onko se sitten, että omista päästään paremmin liikkeelle tai jotain muuta. Ylipäätään se, että pelataan oikeasti hyvin, vaikka hävitään. Eikä pelin jälkeen oo sitä oloa, että osa pelaajista jätti saapumatta paikalle.
Onko muilla samoja ajatuksia?
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Tampaa vastaan peli vielä kesken, mutta voidaan jo siirtää katseet Panthers-peliin. Taas hyvä alku vieraspelille, ja mm. Dubén tolppaa siinä oli. Eka erä muutenkin hyvä, mutta ei mistään sisään, ja Tampa sitten naulasi erän ainoasta ylivoimasta 1-0. Toisessa erässä Tampa kuskin paikalle, yksi yv- ja av-maali siihen, niin voi taas kerran näin iltapäiväpelin (jenkkilän aikaa) todeta, että olipa taas hauska katsoa.

Toivottavasti huomenna tulisi jo jotain muuta näistä PT-touhuista.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Flames jatkaa hyväntekeväisyystyötään ja auttoi taas katkaisemaan yhden tappioputken. Vasyn parin imuroinnin ansiosta joukkue pääsi näennäisesti vielä mukaan peliin, mutta lopputuloksena ansaittu tappio. Rittich on tällä kaudella ollut loistava rankkareissa, mutta jostain syystä tuntuu koko ajan olevan täysin pihalla noiden puolittaisten läpiajojen kanssa. Brodien kausi on ollut kokonaisuutena positiivinen yllätys, mutta tuon matsin esitys palautti kyllä mieleen ne syyt miksi sitä treidiä on jo pitkään odottanut.

Illalla sitten Floridaa vastaan ja toivottavasti silloin nähdään parempaa yritystä. Talbot ainakin pääsee pelaamaan.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Panthers nurin 0-3, ja jälleen pystyi Talbotiin luottamaan. Tandemimaisemmaksi tuo peluutus on kevään lähestyessä muuttunut, ja saisi vielä enemmänkin olla sitä mielestäni. Talbotin hyvyyden takia tuo mielipide. Rittich ei ole ihan sitä ASG-tason menoa nyt esittänyt, vaikka osansa siitä saa myös edessä pelaava joukkue, mutta myös Ritter saa siitä osasyytä kyllä ottaa. En tiedä, johtuuko kuormasta vai mistä tuo lievä tasonlasku, joten sitäkin suuremmalla syyllä nämä kaksi saisivat mielestäni pelata aika tasaisesti, tai sitten ihan rohkeasti siten, että kuumempi pelaa enemmän. Vuoden 2020 puolella Talbot on ollut kuumempi, mutta silti ei ole saanut aina jatkaa hyvän pelin jälkeen, joka on aiheuttanut ihmetystä.

Kenttäpelaajista Panthersia vastaan parhaiten edukseen esiintyi Johnny Hockey. Hetken aikaa ennen peliä jo luultiin, että Gaudreau ei pelaakaan, koska Gaudreaun isoisä menehtyi eilen. Paiski sitten tehot 1+1 ja rankkariakin pääsi koittamaan. Hieno esitys kaiken kaikkiaan Johnnylta, taisi sinne yksi tolppalaukauskin mahtua. Giordano kirjautti myös 0+3 pojot, ja hänelle yksi tähti, Gaudreaulle kaksi. Johtoasemassa pelaaminen oli fiksua, muttei mitään yltiövakuuttavaa.

Panthers-voitto sinetöi tämän ennalta kovan vieraskiertueen, jossa siis pelattiin DET, BOS, NSH, TBL & FLA. Pisteitä tuli 7 kpl, joka on hyvä suoritus, eikä se neljäskään voitto jäänyt kuin 0,1 sekunnin päähän. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kotipeleihin, joiden kanssa onkin ollut ihan riittämiin haasteita. Jos vieraspeleissä Flames on vetänyt lännen kolmanneksi parhaalla pistekeskiarvolla, niin kotipeleissä pistekeskiarvossa takana ovat vain Ducks, Sharks sekä Blackhawks. Huomattava droppi myös viime kauteen, jolloin joukkue oli lännen paras kotijoukkue (ja tietty muutenkin lännen konferenssin voittaja).

Voisi nyt ainakin kuvitella, että huonot otteet kotikentällä on helpompi korjata kuntoon kuin samat ongelmat vieraskaukalossa, mutta aika näyttää. Korjausliike kotipelaamisessa on sikälikin avainasemassa loppukautta ajatellen, että Flamesilla on vain 4 vieraspeliä enää jäljellä. Matkailtu on siis jo kiitettävästi, joten nyt saadaan viettää paljon aikaa kotikentällä, jonka pitäisi auttaa matkarasitusten ym. vähentyessä. Jäljellä olevista vieraspeleistä kolme käydään idän puolella New Yorkin ja New Jerseyn osavaltioissa, ja Canucksia vastaan sitten se neljäs. Eli Nucksia lukuunottamatta kaikki jäljellä olevat päävastustajat kohdataan kotona.

Jos lähdetään tästä ekasta kotipeliputkesta liikkeelle, niin se koostuu viidestä matsista: CBJ, ARZ, VGK, NYI, WPG. Vähintään kolme voittoa tekisi poikaa, mieluiten noita lännen vastustajia vastaan.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Kotivoitto sieltä kuitenkin kairattiin, mutta tiukalle meni. Jotain samaa oli tässä matsissa, kuin Detroit-pelissä. Ennakkoon heikompaa vastustajaa vastaan ei saatu kunnolla peliä käyntiin.

Arizona voitti Nucksit ja tuleva Flames-matsi on heille playoffien kannalta todella tärkeä. Jännittää nähdä millainen Flames heitä vastaan pelaa..

Flamesin maalivahteja verrattiin Sportsnetin jutussa ja Talbot erottuu edukseen. Kuitenkin kokonaisuudessaan mv osasto on liigan keskitasoa tai jopa sen alle koko kautta katsottaessa. Ehkä joulukuusta saakka mitattuna kuitenkin parempaa. Joka tapauksessa mielenkiintoista nähdä saako Talbot selvästi enemmän vastuuta nyt, kun pelaa voittavan maalivahdin kiekkoa.
Alla vielä linkki juttuun:
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Eipä siinä ollut ensimmäisen 50 minuutin aikana mitään merkkejä siitä, että joukkue voisi vielä nousta mukaan peliin. Columbus puolusti hyvin ja Flames ei oikeastaan päässyt edes maalipaikoille. Voitto toki maistuu, mutta näin epätasaisilla otteilla matka katkeaa viimeistään pudotuspelien ekalla kierroksella. Talbot ei oikein vakuuttanut. Vain vähän töitä ja yksi helposti päästetty maali. Sen lisäksi sekoili kolmannessa erässä niin pahasti maalinsa takana, että ilman Backlundia se olisi johtanut 100% varmuudella maaliin. Monahanilta jatkoajalla aika epätyypillistä pelaamista ja tuo hyvä taistelu johti ottelun voittomaaliin.

Arizonaa vastaan sitten mieluusti voitto varsinaisella peliajalla ja pudotuspelisaumat kasvavat selvästi.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Onpa mielenkiintoinen (ja ilmainen) artikkeli Flamesin pakkeihin liittyen.
Lyhyesti sanottuna Gio-Brodie ja Hani-Ras - parit vetää vastustajasta riippumatta todella hyvillä statseilla.
Molemmat parit on selkeästi plussalla peliä edistettäessä.
Käytännössä siis Hamonicin palatessa pitää vaan rakentaa kolmospari nelikosta Forbort, Gustafsson, Hamonic ja Kylington.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös