Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ihan liikaa taas jäähyjä ja ottelun viimeiset minuutit olivat aika karmeat, mutta muuten Flames pelasi ehkä koko kauden parasta peliään. Ketjut nyt vähän elivät siinä ottelun aikana, mutta kuitenkin nuo uudet kokoonpanot tuntuivat toimivan hyvin. Aika moni pelaaja, jolla on ollut viime aikoina vähän vaikeaa, pelasi nyt ihan kauden parasta peliään. Jopa paljon haukuttu nelonen pelasi hyvin ja onnistui luomaan hyviä maalipaikkoja. Kun katsoi noita pelikavereiden reaktioita Lucicin maalin jälkeen, niin on kyllä mielenkiintoista, että joidenkin "asiantuntijoiden" mukaan tuo pelaaja myrkyttää ilmapiirin.

On toki vielä liian aikaista sanoa, mutta joukkueen ei välttämättä tarvitse etsiä ensi kauden päävalmentajaa kovin kaukaa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Samaa mieltä. Kauden paras peli tuota ihan loppua lukuunottamatta. Loistava henki oli päällä, ja oikeastaan joka ketjulla kulki aika hyvin. Miellyttävintä oli se, ettei Tkachukin ja Lindholmin tarvinnut hoitaa hommaa, vaan löytyi muualta ratkaisijat. Eteenpäin!
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Muutoinkin pelissä oli raikkaita elementtejä. En osaa sanoa oliko vastustajan puolustamisessa osaa, mutta esim. Monahanin maali oli sellainen rento ja simppeli hyökkäys, joita ei oo paljoa tällä kaudella nähty.
JG tosiaan pelas reilut 13 min ja silti varmaan kauden parhaan pelinsä.

Ehkä ensimmäinen peli tällä kaudella, jossa ei kukaan alisuorittanu?

Toisena Ajatuksena, että kyllä hiivatin hyvin hoiti Tre tän Peters casen. Esim. Fanit oli eri tavalla joukkueen takana hallilla ja nyt on joukkue heti työrauhassa, kun asiat on selvinneet. Lucicin maali räjäytti toki pankin, mutta ei yhtään huono PR:n kannalta, että Rieder voitti fanille auton maalillaan.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Taas voitto ilman, että Tkachukin ja Lindholmin tarvitsi hoitaa hommaa. Paska alku, kun AV oli surkeaa ja Kings teki kahdella vedolla kaksi yv-maalia. Komeasti kuitenkin lyötiin isoa vaihdetta silmään, kun Looch käynnisti kirin, ja Zac mudafakin' Rinaldo tasoitti aika hienolla maalilla. Ja kolmas rysä oli sellaista Johnny Hockeyta, jota on koko kausi odoteltu. Upea nousu ja tarjoilu Monahanille. Voittomaaliksi lopulta jäi tuo Duben maali, jossa Lucic käynnisti hyökkäyksen ja Dube antoi give & go:n Ryanille, jonka reboundiin Dillon painoi nälkäisesti ja viimeisteli.

Peli oli vähemmän yllättäen aika lämpöinen, tosin Doughty vs. Tkachuk oli suht rauhaisa. Doughty pääsi alkuun naureskelemaan ylivoimilla, mutta lopussa kiitos seisoi Flamesin kannalta. Vähän harmitti, kun kellossa oli minuutti jäljellä ja pitkä kiekko oli tulossa, niin Tkachuk olisi selvästi ehtinyt luistelukisassa kiekkoon ennen Doughtya, mutta pilli soi silti. Selvästi vitutti Tkachukiakin, mutta onneksi ei sen jälkeen Kings enää päässyt tasoihin.

Kuumin hetki oli ehkä tuo Rinaldon taklaus Prokhorkiniin, jossa venäläinen keräili jonkin aikaa itseään. Sen perään tuli tv-aikalisä, ja Clifford tuli juttelemaan Rinaldolle. Lopputuloksena hanskat tippui ja molemmat lensi pelistä ulos. Rinaldo kommentoi tilannetta seuraavasti:

Zac Rinaldo with what went down: "He asked me to go and I said Cliffie, they're shovelling the ice, we can't go right now. He said no, we have to go, we have to go. I'm like, I don't think we can go right now. They're in a TV timeout. No, we're going. I'm like fuck it, let's go."
Ilmeisesti ei ollut Cliffaa pelata, joten pihalle vaan. Noh, ei tuo Flamesia varmaan yhtään haitannut, vaikka Rinaldo maalin tekikin.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Ensi yönä coach Wardille on luvassa tähänastisista vastustajista kovin haaste, eli Avs vieraissa, joten satasen voittoprossa on mahdollisesti murenemassa miehen NHL-päävalmentajauralla. Rosterista ei ole vielä tullut mitään ihmeempää tietoa, mutta eiköhän hyvin levännyt BSD hyppää takaisin tolppien väliin. Czarnikin nostamisesta ei ole ainakaan vielä uutisoitu, mutta tosiaan kävi hakemassa AHL:stä vauhtia loukkaantumisensa jälkeen. Toisi yv:lle hyvän lisän, ja kun vielä Bennett jossain kohtaa tulee takaisin, niin siinä saadaan sitten lyödä rosteria uusiksi, mikäli kaikki ovat terveinä. Janko on popparijonon kärjessä, Rinaldo lähtenee takaisin farmiin ja myös Frolik saa tosissaan ruveta tekemään hommia, jos haluaa pitää paikan rosterissa. Rieder on ollut viime peleissä tsekkiä pirteämpi, joten sikälikin Frolikin pitää parantaa. Loput, joita ei nimeltä mainittu, pitäisi olla suht turvallisin mielin pelipaikkojensa suhteen.

Viime viestissä jäikin mainitsematta, että ylivoima oli ihan hirveätä kuraa Kingsiä vastaan. Jos siihen peliin peilataan, niin toivotaan tuomareilta sallivaa linjaa ja vähäjäähyistä peliä. Koska Lindy ja Tkachuk ovat olleet viimeiset pari peliä aika hissukseen, niin odotellaan vaikkapa heiltä nyt näkyvämpää roolinottoa.

Farmin puolelta vielä sellainen välihuomio, että Stockton Heat on kovassa iskussa viime kausiin verrattuna. Lännen kolmossijalla keikutaan, ja siellä on varsinkin tehopistepuolella useita hyviä suorituksia. Ehkä positiivisinta on Matthew Phillipsin 9+16=25p, jolla hän on sarjan pistepörssin sijalla 7. Ikää on 21v ja vasta toinen kausi miesten peleissä menossa, joten onko siinä seuraava "alamittainen" NHL-pyrkyri Calgaryssä? Muita huomionarvoisia suorituksia Gawdin 22p, Robinson 19p, Lomberg 19p, ja on siellä vielä mm. Kirkland, Froese ja Quine siinä PPG-tahdissa, tai lähellä sitä. Tuulolan Eepi 18 peliin 5+6 ihan kiva myös.
 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Ja Wardin johdolla sen kuin jatketaan voitosta voittoon. Avs kaatui lopulta jatkoajalla aika vaiherikkaassa pelissä. Toka erä, kolmannen alku ja jatkoaika hyvää hallintaa, ja se riitti. Tuo Lucic-Ryan-Dube on pirun mukavaa katsottavaa, ja näiden alempien ketjujen tekeminen on ollut ihan eri luokkaa Ward-eran aikana. Duben arvoa viime pelin jälkeen Lucic toikin esille, että siinä on veteraanikin innostunut uudella tavalla, kun tuollainen kaveri on löytynyt laituripariksi.

Ryanin ketjun ohella myös nelonen pelasi hyvin, ja sai vastuuta myös kolmannen erän lopussa. Sitä ei varmaan Petersin aikana olisi nähty... Riederin esityö Frolikin maaliin oli esimerkki pelaajasta, jolta löytyy ainakin jotain itseluottamusta. Ehkä Flamesista isoimman peukun saa kuitenkin Tkachuk, joka teki 1+1 ja näytti kentällä muutenkin todella hyvältä ja nälkäiseltä, kuten tuossa tuli vähän odoteltua.

Vastaavasti risuja mm. Backlundille, joka tuhnuili taas. Varsinkin ekan puolituntisen aikana tuo Backlundin ketju sai varmaan 4-5 laukaisupaikkaa hyvästä sektorista, ja siitä vitjasta jokainen kävi rykimässä kiekkoa plekseihin. Moneyhands kuitenkin niittasi voittomaalin jatkoajalla, joten ei anneta liikaa runtua siihen osoitteeseen.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Käytännössä sen jälkeen, kun ketjuja tasapainotettiin on tullut leveyttä maalintekoon laajemmalla rintamalla. Flames on osittain myös tästä syystä ollut hyvä joukkue ja vaikea voitettava, kun oikeasti voidaan rummuttaa peliä neljän ketjun voimin ja samalla JG-Mony-Lindy - kolmikon harteilta on tulosvastuutaakkaa saatu pois. Näyttää ainakin tässä vaiheessa vapauttaeen kahden ensimmäisenä mainitun peliä. Saa nähdä onko JG sellainen pelaaja, joka pelaa joukkueelleen illasta toiseen pudottuaan kolmosketjuun. Varmaan ainakin sen aikaa, kun joukkue menee voitosta voittoon..

Ensi yönä back-to-back vieras matsi Arizonassa.
Tuokin peli voi olla todella tiukka ja hyvätasoinen Flamesin b-to-b :stä huolimatta, ainakaan kukaan hyökkääjä ei oo edellisessä pelissä (jatkoajastakin huolimatta) pelannu edes 20 minuuttia.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Se oli itselleni suhteessa odotuksiin se kauden toistaiseksi maukkain voitto. Olihan siinä hyviä paikkoja tehdä vaikka muutama maali enemmän, mutta tosiaan joillakin pelaajilla tuntui olevan vaikeaa saada vetoja edes maalia kohti. Ei Rittich nyt huonosti pelannut, mutta olisi hyvänä päivänä voinut torjua noista maaleista 1-2. Jankolla kesti sitten 28 ottelua saada aikaan se kauden eka piste, toivottavasti jatkossa tahti on vähän parempi.

Ei kai tässä muuta voi todeta, kuin että olipa melkoisen suuri merkitys tuolla valmentajanvaihdoksella. Vaikka voittoja ei olisikaan tullut noin montaa, niin peli on joka tapauksessa näyttänyt ihan erilaiselta, kuin Petersin aikana. Pudotuspelihaaveet ovat ainakin taas elossa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Ehkä positiivisinta on Matthew Phillipsin 9+16=25p, jolla hän on sarjan pistepörssin sijalla 7. Ikää on 21v ja vasta toinen kausi miesten peleissä menossa, joten onko siinä seuraava "alamittainen" NHL-pyrkyri Calgaryssä?
Noniin, Phillips nostettu NHL:ään. Upeaa työtä kyseiseltä tumpilta, ja NHL-debyytti on jälleen askeleen lähempänä, vieläpä kotikaupungin seurassa. Nostoajankohta tämän hetken tiedolla on aika erikoinen, koska ketään ei ole ainakaan vielä listattu loukkaantuneeksi, ja ennakoitu rosteri ensi yölle on veskamuutosta lukuunottamatta sama kuin Coloradossa. Tkachuk oli jotain osumaa ottanut, joten toivottavasti hän ei kaikista pelureista ota saikkua...
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Tkachuk oli jotain osumaa ottanut, joten toivottavasti hän ei kaikista pelureista ota saikkua...
Otti sitten saikkua, mutta eipä paljoa haitannut, kun tilalle tullut Rinaldo pelasi lähes täydellisen ottelun. Tehot 1+1, taklauksia ja hankki vielä pari ylivoimaa. Toivottavasti silti Tkachuk palaa takaisin mahdollisimman nopeasti.

Flames pelasi erittäin hyvän ottelun ja eipä tuo edes tuntunut missään vaiheessa b2b-matsilta. Kolmannessa erässä sitten ihan normaalia pelailua, kun ei niille lisämaaleille ollut mitään tarvetta. Pari kertaa vastustajalla oli edessään melkein tyhjä maali, mutta muuten iso osa noista vedoista oli aika vaarattomia. Ilman Lindholmin huonoa purkua ja Frolikin turhaa jäähyä Talbot olisi pelannut nollapelin.

Divarin kärkipaikka on kahden pisteen päässä, joten aika huikean nousun on joukkue tehnyt Wardin johdolla. Phillips olisi kiva nähdä kentällä seuraavassa matsissa.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Leafs oli jonkin verran parempi, mutta voittoputki jatkuu edelleen. Tavares-Marner sai pari kertaa liikaa tilaa ja se maksoi kaksi maalia, mutta muuten joukkue pelasi taas hyvän ottelun. Kolmannen erän alkuun kolme maalia kolmella vedolla ja se loistava 5v3 AV olivat ottelun käännekohta. Nelonen(laiturit) onnistui taas maalinteossa. Backlund on erittäin hyvä pelaaja puolustussuuntaan, mutta voisi alkaa tosissaan treenata tuota laukaustaan. On nyt vissiin pelannut 15 matsia putkeen ilman maalia ja ei ole ainakaan paikoista jäänyt kiinni.

Wardin aikana pelaajat ovat koko ajan maininneet haastatteluissa, että on kiva pelata. On aika selvää, että Petersin kanssa niin ei ollut. Nealilta puuttuu enää kuusi maalia.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Canes 0-2 -johdossa, kun 0-1 -maali hyväksytään ja Flamesille annetaan jäähy perusteettomasta haastosta, ja sitten ylivoimalla toinen maali!? Eikö sitä Wardin voittoputkea muulla tavalla voida katkaista? Mitä vittua? Onko mulla väärä käsitys paitsion sääntökirjasta, vai mitä helvettiä?

Meni täysin maku saatana.

E: ilmeisesti oli väärä käsitys, ja taisi olla Flamesin penkilläkin, kun tuota twitterissä nähtyä perustetta lueskeli. No, en kyllä vieläkään ihan ymmärtänyt...
 

GHowe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pelaaja ehti pois paitsiosta ennen kuin kiekkoa pelattiin hyökkäysalueella.

Esim. Sama tilanne, kun punaviivalta heitetään pitkä päätyyn ja yksi pelaaja on paitsiossa ja käy keskialueella sen jälkeen.

En tiedä osasinko kuitenkaan selventää sen enempää.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Pelaaja ehti pois paitsiosta ennen kuin kiekkoa pelattiin hyökkäysalueella.

Esim. Sama tilanne, kun punaviivalta heitetään pitkä päätyyn ja yksi pelaaja on paitsiossa ja käy keskialueella sen jälkeen.

En tiedä osasinko kuitenkaan selventää sen enempää.
Joo, se tuli nyt ymmärrettyä, mitä tuossa haetaan. Oli kuitenkin sellainen tilanne, että ei taidettu penkilläkään tuota oikein tajuta, ja varmaan aika moni muukin olisi haaston käyttänyt. Se on tietenkin aika persiistä, että tuon jälkeen siitä seurasi vielä kohtalokas av perään. Sellainen "kun ei mikään onnistu" -ilta.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Sellainen "kun ei mikään onnistu" -ilta
Eka erä oli ok, mutta sen jälkeen oli kyllä vahvasti edellä mainittu olo. En muista hetkeen matsia, jossa olis niin paljon kiekko pomppinut lavasta eri tilanteissa ja tullu huonoja kosketuksia.

Ehkä ihan hyvä, ettei tarvi miettiä mitään (koutsin) ennätysputkia, vaan saa taas pelata. Ekan erän aikana näkyi Flamesin neljän kentän rummutus tosi hyvin ja kaveri oli alakynnessä. Toisessa erässä se katos ja jäi löytymättä sitten.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Tappioon riitti tällä kertaa vajaan erän verran huonoa pelaamista. Varsinkin tuossa Pensien toisessa maalissa Rustille haluttiin jostain syystä antaa mahdollisimman paljon aikaa ja tilaa. Eka erä oli aivan loistava, mutta siitä tuloksena vain yhden maalin johto. Jarry pelasi toki hienon ottelun, mutta taas kerran Flames-pelaajien laukausten laadussa oli paljon toivomisen varaa. Talbot oli joukkueen paras pelaaja, joten enempää ei voi vaatia. Dube ja Lucic olivat toisessa erässä kahdestaan läpiajossa, mutta yksi ylimääräinen syöttö pilasi sen tilanteen.

Flames oli ilmeisesti ihan tosissaan Hallin perässä, mutta ihan hyvä juttu, ettei toteutunut ainakaan tässä vaiheessa. Veikkaisin, että Hall tulee testaamaan markkinat, joten ehkä sitten kesällä uutta yritystä.

Kovalchukin suhteen on myös vissiin jotain kiinnostusta. En nyt ainakaan jollain minimisopparilla näe siinä hirveän isoa riskiä. Varsinkin, kun ottaa huomioon sen, että tällä hetkellä joukkueen top-6 roolissa pelaa 24 ja 34 pisteen tahdissa olevat pelaajat.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Vielä siitä Canes-treidistä:

Giordano 36 ottelua 4+13=17 -3 (vertailun vuoksi)
Fox 33. 5+12=17 +3

Hamilton 34. 12+22=34 +21
Hanifin 36. 3+5=8 -15

Ei nyt voi ihan suoraan verrata, koska Foxille ei kelvannut kuin yksi joukkue, mutta eiköhän Rangers olisi myös Flamesille maksanut nuo pari toisen kierroksen vuoroa. Vielä viime kauden jälkeen näytti vahvasti Flamesin voitolta, mutta aika tasaiselta tuo nyt tässä vaiheessa vaikuttaa.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Treliving jutteli seuraavaa:

The lone injury remains on the backend, where defenceman Juuso Valimaki continues to recover from an ACL injury suffered in August.
"He's ahead of schedule, I would say," Treliving said. "We brought Juuso on the road with us to Colorado and Arizona recently, and it was more of a mental break for him to be around the group, which he liked and they liked.
"Juuso actually travelled home to Finland yesterday to celebrate Christmas with his family and give him another little break. These were all built into the (rehab) plan that we put together.
"It's going well in the rehab - it just takes time.

Ens yönä taas kova matsi. Ei oo varmaan kovin helppo peli Flamesille. Silti 2 pistettä olis tärkeää saada.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Piste tuli. Paremmalla maalivahtipelillä olisi varmaan kaksikin tullut. Ei siinä, otti Rittich hyviäkin koppeja, mutta 2 tai 3 noista maaleista olisi jäänyt parempana päivänä torjutuiksi.

Flames käytti myös toista kertaa tällä kaudella valmentajahaastoa, kun paitsiota epäiltiin 2-2 -maalissa. No, 2/2 kertaa mennyt haastot vituiksi. Kovasti ukot puhuivat ennen peliä, että kakkoserän pitää olla parempi kuin aikaisemmissa peleissä. Ihan hyvin se eka kymppi menikin, ja paremmalla viimeistelyllä olisi voinut tulla se kolmaskin maali. Sitten Rittich hörppäsi Gallagherin vedon, ja sen perään Armian vedon, ja erä lipsui lopulta väärille raiteille.

Pelistä jäi erityisesti mieleen myös järjettömän paska tuomarilinja. Harvemmin noista onneksi joutuu valittamaan, mutta nyt oli kyllä kunnon kuraa. Esim. Lucic puski kolmannessa erässä erittäin röyhkeästi laidasta maalia kohti, ja sellainen virveli oli Habs-pakin toimesta annettu, että jäähyn näki kilometrien päähän. Johtuuko sitten Lucicin maineesta vai mistä, ettei paraatipaikalta tilannetta todistanutta Dan O'Hallorania kiinnostanut antaa siitä pikkukakkosta. Ja olihan noita muitakin selviä roikkumisia ym., mutta tuo jäi kaikkein räikeimmin mieleen.

Toivotaan sekä kotijoukkueelta että seeproilta tasonnostoa seuraaville kierroksille. Flames ei valitettavasti ole pelannut sitä kuuluisaa täyttä kuuttakymppiä kunnolla näissä tappioputken peleissä, kuten valtaosassa voittoputken matseista.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Itselläni aika lailla samat ajatukset ottelusta. Ritter tosiaan imaisi yhden ja pari noista oli torjuttavissa, mutta toisaalta neljä päästettyä maalia kaikista noista paikoista ei ollut sinällään huono suoritus. Lindholmilla oli loistava paikka juuri ennen tuota voittomaalia, mutta ei saanut aikaan edes laukausta. Backlundilla taas oli läpiajotilanne, mutta ihan yllättäen laukoi reilusti ohi maalin. Olihan se tosiaan aika uskomatonta, että Flames pääsi ottelussa vain kerran ylivoimalle.

Hanifiniltä yksi karmea kiekonmenetys ja ottelusta -3. Kausi ei ole edes puolessa välissä ja saldo on -18. Yksi kolmen pisteen ottelu tällä kaudella ja sen lisäksi kuusi pistettä 36 ottelun aikana. Ei tuo pelaaminen nyt näytä niin huonolta silmätestin perusteella, mutta aika karmeat tilastot.

Brodie on puolestaan pelannut hyvin paluunsa jälkeen. Jos nyt tällä hetkellä pitäisi tehdä valinta Brodien tai Hamonicin välillä, niin itse pitäisin ennemmin Brodien.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Se oli harvinaisen vahva esitys Starsia vastaan. Ottelu oli kyllä paljon numeroita tasaisempi, mutta erot syntyivät siitä, että tällä kertaa Bishop ei ollut ottelun paras maalivahti ja Flamesin YV toimi erinomaisesti. Tuomarilinjakin oli tällä kertaa Flamesin kannalta suotuisa. Jopa Backlund onnistui vihdoin maalinteossa, edellisestä olikin vasta aikaa 1,5 kuukautta.

Ennen joulutaukoa vielä ensi yönä vierasottelu Wildiä vastaan. Siitä mieluusti voitto faneille lahjaksi.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Meni kyllä kauden TOP3 parhaisiin peleihin tuo matsi. Vähän ihmetytti nuo ketjumuutokset ennen peliä (esim. Dubén popparit ja Jankowskin nosto kehiin), mutta ei parane valittaa, kun kaikki rosteriin nostetut pelaajat pelasivat hyvän pelin. Matchupeilla Ward taisi tuota ratkaisua perustella, ja ei ollut isoa hätää tokan erän alkupuolta lukuunottamatta. Rinaldo hankki mm. tärkeään 3-1 -maaliin johtaneen ylivoiman työnteollaan, ja Jankowskikin näytti NHL-pelaajalta kiekonriistojensa kautta. Stone oli myös hyvä Anderssonin rinnalla.

Joukkue ei ole paljoa yv:lle päässyt viime peleissä, mutta nyt nuo muutamat paikat käytettiin kyllä hienosti hyväksi. Varsinkin toisen erän molemmat ylivoimamaalit olivat pelin ja voiton kannalta erittäin tärkeitä. Ja oli muuten sellaista kiekon liikuttamista, että oli varmaan tyylikkäimmät yv-maalit tähän kauteen, jatkumona sille Lindholmin yv-maalille, jossa myös kiekko liikkui hienosti. Suurimmat ongelmat ovat olleet kiekon alueelle tuonneissa, ja monesti se ylivoiman ensimmäinen aloitusvoitto/-tappio on vaikuttanut paljolti koko ylivoiman vaarallisuuteen. Gaudreau oli varsinkin Petersin aikana jotenkin pihalla kiekollisena noissa kuskauksissa, mutta nyt on ollut jo hiukan parempaa (ei tosin ihan sitä viime kauden parasta Johnny Hockeyta).

Jos negailla haluaa myös, niin Hanifinia vietiin kyllä aika rajusti tuossa Gurianovin maalissa. Muutenkin tilastojen valossa aika rumaa katsottavaa Hanifinin plusmiinus, mutta uskon kyllä, että parantaa kevääseen. Tässä on vaivihkaa pakiston sylkykupin viitta siirtynyt Brodielta pois, joka pelaa kaikessa hiljaisuudessa hyviä pelejä illasta toiseen.

Wild ensi yölle tosiaan, ja taitaa olla Talbot veskarivuorossa. Camille pitää antaa kehuja alkukaudesta myös, hoitanut backupin roolin tähän asti mallikkaasti. Siellä on joukkue pelannut pari peliä aivan päin helvettiä Talbotin edessä, mutta nyt viimeisimmissä starteissa voittojakin on kertynyt paremman viisikkopelin myötä. Kymmenen pelattua peliä Flames-nutussa on pienehkö otanta, mutta kyllä tässä luottavaisempi fiilis on Talbotin kuin viime kaudella Smithin kanssa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Joo, voi hyvää päivää miten voi esitykset olla kuin yö ja päivä perättäisissä peleissä. Talbot pelaa taas hyvää peliä, mutta joukkue hänen edessään ei todellakaan. Kauden paskinta settiä, hurraa.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
"Everyone plays back-to-backs," Talbot said. "If you’re not feeling it, try to make the easy play, the smart play and get it deep."

Summaa aika hyvin. Talbot sai kyllä ikimuistoisen joululahjan pelikavereilta. Wild-pelaajat puolestaan järjestivät Dubnykille varmaan tämän uran helpoimman nollapelin. On aika karmea yhdistelmä, jos joukkue ei saa koko ottelun aikana hyökkäyspäässä edes paikkoja ja puolustuspelaaminen ei kiinnosta yhtään.

Jos mennään lopuksi posin kautta, niin tästä ei ainakaan voi enää huonommin pelata. Hyvät joulut kaikille.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Vihdoinkin kauden ensimmäinen Battle of Alberta, ja siinä ei jätetty epäselvyyksiä paremmuudesta. Oikeastaan kaikessa oltiin parempia, etenkin maalivahtipuolella ja erien alussa. Mangiapane teki jo 11 sekunnin jälkeen pelin avausmaalin, kun Lindholm riisti huolimattomasti pelanneelta RNH:lta lätyn ja tarjoili Mangiapanelle maalin eteen. Ehkä pelin komein suoritus nähtiin erän puolenvälin jälkeen, kun Mangiapane karvasi loistavasti Nurselta kiekon ja sai vielä upean passin Tkachukille siitä käännettyä, ja siitä syntyi pelin voittomaali. Mangiapanelle koko peliin 1+2 ja uran paras peli noin muutenkin. Oilersin ainokainen tuli muutama minuutti tämän voittomaalin jälkeen McDavidin ohjurilla, ja tuo olikin Oilersin ensimmäinen maalipaikka koko erässä.

Toisessa erässä Koskinen imuroi Monahanin rannevedon taas erän alkajaisiksi. Viimeinen naula meinasi tulla arkkuun Flamesin ekalla ja ainoalla ylivoimalla, joka pyöri jälleen hyvin. Gaudreaun tulinen yläriman kilautus jäi lähimmäksi tilanteeksi. Lopulta sitten tuo ykkösketju teki tärkeän maalin erän loppuun Mangiapanen tarjoillessa tällä kertaa Lindholmille, ja samalla saatiin myös Mike Smith vastustajan veräjälle. Viimeinen niitti oli sitten Backlundin av-läpiajomaali (taisi se Stars-pelin maali tehdä hyvää, tuskin olisi muuten saanut tuosta apinaa selästä). Kolmannen erän loppu olikin sitten aikamoista höntsää, mitä nyt Giordano latasi kertaalleen jo kauden 11. tolppansa. Gion pistetehtailun tippuminen viime kaudesta lienee siis osittain myös tuolla selitettävissä, vaikka toki kukaan ei sellaista career yearia uudestaan odottanutkaan.

Flames sai aika hyvin McDavidin ja etenkin Draisaitlin pimentoon, ja secondary-puolella oltiin myös edellä. Voitolla noustiin Pacificin kolmospaikalle Oilersin ohi, ja edellä mm. Vegas kävi häviämässä Ducksille ja kärki Coyoteskin on vain pinnan päässä, joten mikäli viimeöisen kaltaisia otteita saadaan nähdä enemmän kuin sellaista Wild-matsin taaperrusta, niin tuota kamppailua ajatellen näyttää hyvältä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Eepi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy