Calgary Flames 2009-2010

  • 137 379
  • 346

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Kipperinkin tilastot tulevat satavarmasti ensi kaudella olemaan taas oikealla tasollaan, paitsi mv-valmentaja McLennanin, myös uuden koutsin puolustusvoittoisemman pelityylin ansiosta.

Vieraaseen pöytään huutelisin vielä sen verran, että Sutter - jatkaessaan samalla tiellä kuin Devilsissä - pyrkii pelaamaan voimakkaasti myös hyökkäyssuuntaan. Kiekonhallinta ja aggressiivinen karvaus ovat kliseiset a ja o hänen systeemissään. Itse en pitäisi Sutteria puolustusvoittoisena koutsina, vaikka hän Devilsiä valmensikin. Itse asiassa Sutter palautti Devilsin pelitavan samaan nuottiin, jolla Larry Robinsonin johtama Devils operoi vuosituhannen vaihteessa.

Flames sai tässä kieltämättä hyvän valmentajan. Miehen ensimmäinen vuosi Devilsissä oli opettelua ja takkuilua erityisesti veteraanipelaajien kanssa (muun muassa case-Elias), mutta viime kaudella Sutter sai joukkueen syttymään vaikeimmalla hetkellä uskomattomaan nousukiitoon. Joskin hän sitten meni muuttamaan systeemiään playoffeihin ja homma kusi Canesia vastaan. Ei syy ollut yksin siinä, että Maddenin ketju sai suuremman roolin, mutta vaikka Parise ja Elias ovat arvaamattomia kiekon kanssa, eivät he pelejä penkiltä ratkaise.

Mielenkiintoista on nähdä, miten Flamesin pukuhuone ottaa hänet vastaansa ja miten suhde kestää kuherruskuukauden jälkeen. On selvää, että ristiriitoja tulee, koska Sutter vaatii pelaajilta todella paljon eikä kaihda kovienkaan sanankäänteiden käyttämistä myöskään julkisuudessa, etenkin joukkueen ratkaisupelaajien kohdalla. Herkkänahkaisille Sutterin meininki ei sovi, joskin Sutter varmasti oppi läksynsä, kun hän nöyryytti Patrik Eliaksen julkisesti ja hän sai toimistaan osakseen kovaa kritiikkiä.

On itse asiassa jännittävää nähdä, miten Sutterin peluutus toimii, kun hän johtaa joukkuetta, jolla on Devilsiä astetta kovempi pakisto kuin Devilsillä ja jolla on myös riittävän kova sentteri- ja hyökkäyskalusto toteuttamaan valmentajansa visioita. Jos Sutter onnistuu Devils-kausien tavoin saamaan pelaajistaan irti tehoja kovalla prosentilla, Flames on kova luu Läntisessä konferenssissa.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
JBo:n mahdollisesta saapumisesta on toki pakko olla innoissaan, mutta samalla se todellakin tarkoittaa että hyökkääjää (Cammallerin korvaajaa) ei liene odotettavissa UFA markkinoilta. Ollaanko taas lähellä tilannetta, jossa ykkönen vastaa yksinään hyökkäyspään tehoista.

Itse olisin ehkä säästänyt vähäiset palkkatilat siihen laituriin, sillä pakisto ei huono ole tähänkään mennessä ollut. Nyt vielä, kun on uusi, kunnollinen koutsikin.

Katsotaan nyt vielä mitä tapahtuu. Laituria joukkue huutaa vaikka JBo ei saapuisikaan. Treidataanko Vandermeer, jopa Sarich?

Edit. Ja Vandy nyt siis jo treidattu Phoenixiin vaihdossa Brandon Prustiin.
 
Viimeksi muokattu:

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Flamesin varaukset draftissa 2009:

1. kierros (nro.23): Tim Erixon, D, SWE

"Erixon is a very good skater, sees the ice very well, passes the puck really well and he's probably a bit more mature than most of the kids in that age group, so he was a really good pick for us." -Darryl Sutter-

"We got the player we wanted; we didn't think he'd still be available. We were going to take the best player available" -Sutter-


Tilastot (eliteprospects)

3. kierros (nro.74): Ryan Howse, LW

"Going into today we wanted to get a couple of scoring wingers, and Ryan Howse has got really good offensive skills." -Todd Button (head scout)-

Tilastot (eliteprospects)

4. kierros (nro. 111): Henrik Björklund, RW, SWE

Tilastot (eliteprospects)

5. kierros (nro.147): Spencer Bennett, LW

"Another big scoring winger" -Button-

Tilastot (eliteprospects)

6. kierros (nro.171): Joni Ortio, G, FIN

Ortio kiinnitti Flamesin uuden maalivahtivalmentajan Jamie McLennanin huomion jo viime kesänä Turussa, joten tämä varaus on pitkälti hänen junailemansa. Flames on joskus vissiin saanut ihan hyviä kokemuksia Turkulaisista suuren varausnumeron veskoista, joten ymmärrettävä varaus..

Tilastot (eliteprospects)

7. kierros (nro.201): Gaelan Patterson, C

"Patterson is a really good skater, a character guy... He's going to be a pro, it's just a matter of how good he can get," -Button-

Tilastot (eliteprospects)

--------------------------------------------------------------------------

Tässä Jay Bouwmeesterin mietteitä Flamesin hankittua hänen oikeudet neuvotteluille: http://communities.canada.com/calgaryherald/blogs/insideflames/default.aspx

Vandermeerin (2,3m) lähdettyä ja Prustin saavuttua (525,000) saatiin tilaa palkkoihin, joten Sutter voi varmasti saada ihan hyvän tarjouksen tehtyä JBo:lle. Mutta toisaalta, miksi JBo:n kannattaisi sitä tässä vaiheessa, ennen keskiviikkoa, edes vakavasti harkita, kun muitakin tarjouksia kuitenkin tulee. Mikäli Bouwmeester-deal ei onnistu, pakiston voisi mielestäni jättää ihan hyvin sikseen (toki Pardy pitäisi signata), ja panostaa hyökkäykseen. Kenties Bertuzzille jatko ja joku vielä lisäksi, tai kunnollinen Cammallerin korvaaja.

Ja, jos Bouwmeester tulee niin Bertuzzi pitäisi mahduttaa siltikin vielä joukkueeseen. Hän haluaa kovasti jatkaa, ja uskoisin että suostuisi palkanalennukseenkin. Halpa, toisi käsiä hyökkäykseen, ja Brent voisi onnistua kaivamaan vähän tasaisuuttakin miehen otteisiin. Tällaisenaan hyökkäys on mielestäni pelottavan ohut, ja siitä puuttuu taitoa esim. ylivoimissa. Flames on ongelmissa, jos esim Jokinen loukkaantuu, tai Bork ja Glencross eivät pääsekään aivan viime kauden tasolleen. Backlund voisi saada tilaisuuksia, mutta kovin suuria ei uskalla hänenkään varaansa jättää.
 

Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
Olipahan viikonloppu Flames fanille. Tim Erixon oli Flamesin listalla kymmenentenä, ja kun oli tulossa heidän vuoronsa varata numerolla 20 heidän listallaan oli 4 pelaajaa jäljellä joten tiedettiin että joku heistä saadaan. Sutter otti parhaan pelaajan mitä oli saatavilla, ei paljon enempää voi väärin veikata kun luulin että otetaan pohjois-amerikkalainen hyökkääjä. Yksi mielenkiintoinen juttu Erixonin varauksessa oli että Calgaryllä oli hänen nimensä ommeltuna paidanselkään, ei tarralla niinkuin yleensä.

CP:llä fanit ovat aika pettyneitä tähän varaukseen, ainakin kausi ruotsissa ja sen jälkeen pohjois-amerikkaan opettelemaan paikallista pelityyliä. Juuri hänen tyylistään pelaajaa flames kaipaa, hyvä luistelemaan, liikuttaa kiekkoa, yllättävän iso ja hänen kovati kehutaan hänen "hockey Sensiään".

Sitten ne pelaaja kaupat. Jos Bouwmeester saadaan sopimukseen, niin puolustus näyttää pelottovan kovalta. Ainoastaan halpaa ja kokenutta 33-36 vuotiasta puolustajaa. Muuten puolustuksen keski-ikä 25,7 vuotta ja se on saman verran kuin Chicagolla oli tänä vuonna.

Tällä hetkellä joukkue näyttää tältä. Tarvitaan 3 hyökkääjää ja kaksi puolustajaa, Capissa tilaa 10.3 miljoonaa. Suluissa olevien kavereiden oletan, olevan ainakin osa signatuista pelaajista.


XXXXX - Langkow - Iginla
Bourque - Jokinen - (Boyd) arvio 0,8 miljoonaa
Glenncross - Conroy - Moss
Nyström - Primeau - Prust

Phaneuf - (JBouw) (6 miljoonaa)
Sarich - Regehr
(Pardy) (0,8) - Giordano
Pelech

Kipper
McE

Jbown, Pardyn ja Boydin signaamisen jälkeen jäisi 2,8 miljoonaa yhteen laituriin. Sitten jos tiputetaan Primeau farmiin ja tilalle nostetaan Warren Peters ja hänen kanssaan tehdään minimi soppari 0,5 miljoonaa, silloin saataisiin 0,9 miljoonaa lisää tilaa cappiin. Sillä saataisiin jo paljon parempi laituri kuin Bertuzzi.

On tämä niin kiva jossitella, no katotaan mitä tuleman pitää. Bouwmeesterin ratkaisu on kuitenkin se avaintekijä, viikon päästä ollaan jo paljon viisaampia kun UFA kausikin on jo saanut kovimmat kalansa koukkuun.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers

anatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers
Jay Bouwmeester sopimukseen Calgaryn kanssa, onneksi olkoon Flames fanit.

http://www.tsn.ca/nhl/story/?id=283345
Brian Burke myhäilee nyt jossakin toimistossaan, sylissään olevaa kissaa raapien(vai oliko se Lamoriellon touhuja ;) ?). Nyt nimittäin Kaberlen arvo nousi kohisten. Mielenkiintoinen pakkipari Calgaryllä Phaneufissa ja Bouwmeesterissa. Ei tarvitse varmaan seuraavaan vuosikymmeneen Calgaryn tutkailla ykköspakkia joukkueeseen.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Onko siitä ollut mitään juttua aikooko Flames siirtää jonkun ison sopimuksen pois? Kun nyt itse laskeskelin tuota palkkakattotilannetta, niin Bouwmeesterin sopimuksen jälkeen 18 pelaajaa olisi sopimuksen alla ja palkkakattoon olisi matkaa suunnilleen 2,5M$. Saa korjata jos meni pieleen. Jos lähtee 23 miehen kokoonpanolla kauteen, niin silloin olisi otettava loput kaverit keskimäärin 500k$:n palkalla. Jos olisi vain 21 pelaajaa, niin sitten tietysti voisi lisätä pari vähän kalliimpaa kaveria, mutta silloinkaan ei tietysti jäisi paljoa pelivaraa esim. loukkaantumisten varalle.
Ensi kauden jälkeinen palkkakaton lasku on sitten tietysti ihan oma tarinansa ja siinä ovat todennäköisesti monet joukkueet ongelmissa. Mutta sitä nyt on vielä turha murehtia.

Bouwmeesterin sopimuksesta on kuitenkin onniteltava. Siinä on kyllä sellainen pelimies, että olisi kelvannut varmasti ihan kenelle vain. Nyt jos vielä Phaneuf jotenkin pääsee takaisin odotetulle tasolle, niin on varsin kova tuo pakisto.

EDIT: Eli oikea tilanne onkin kai 17 pelaajaa ja 4,5M$ tilaa kattoon, jolloin on vähän enemmän pelivaraa? Ota näistä nyt selvää :).
 

Puukallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Calgary Flames
Ymmärtääkseni noin 4M on tilaa katossa ja tarpeessa olisi yksi top6 puolustaja (Pardy?) ja 2 top6 hyökkääjää joista toinen varmaankin on RFA Boyd jolle tuskin yli 1M sopimusta sorvataan. Pardylle jos myös pistetään se ~800k niin yhdelle hyökkääjälle jäisi reilut 2M capspacea. Tähän sopisi esimerkiksi Bertuzzi.

Ketjut menisivät jotenkin seuraavasti

Bertuzzi - Jokinen - Iginla
Bourque - Langkow - Boyd
Glencross - Conroy - Moss
Prust - Primeau - Nystrom

Phaneuf - Bouwmeester
Regehr - Sarich
Pardy - Giordano

Kiprusoff
McElhinney

Ohut on kyllä hyökkäys, mutta toivottavasti Sutterit saavat kärkipäästä kaiken irti. Puolustus onkin sitten varmaankin Nhl:n top5 kamaa kevyesti. Maalilla toivottavasti McElhinney saa lisää startteja ettei Kipperiä ylipeluuteta jälleen kerran.
 

Hockey 24/7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Fights and Fighters
Upea signaus Flamesilta tuo Bouwmeester!
Nyt Phaneuf voi jättää viimekaudelta tutun yltiö hyökkäämisen ja keskittyä enemmän siihen mitä parhaiten osaa, eli omanpään varma ja kova peli.

Jim Vandermeerin menetys vähän harmittaa, olihan hän viimekauden harvoja valopilkkuja Flamesin puolustuksessa.
Mutta menetyksen tuomaa harmitusta paikaa se että Brandon Prust tuli takaisin kotiin.

Andre Royn paikkalle löytyy paljon parempia, kovempia ja nuorempia iskijöitä joten Colton Orrin ja Derek Boogardin suuntaan aktiivista hankkimis halua toivoisin.
 

Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
Kylläpäs täällä koveni, kun aamulla luin JBown tehneen sopparin flamesin kanssa. Palkkakin on ihan kohdallaan, toki sitä aina toivoo vähempää, mutta tuo on ihan ok palkka. Flamesillä oli hänen kannaltaan juuri oikea ympäristö. Kilpailukykyinen joukkue, lähellä edmontonia mutta silti riittävän kaukana, Jaylle ennestään tuttuja pelikavereita ja tilanne missä hänen ei tarvitse kantaa joukkuetta. Hän tuntuu sellaiselta kaverilta joka ei halua johtaa joukkoja, tai olla puhumassa medialle jokaisen pelin jälkeen. Vaan hän tahtoo mennä jäälle tehdä siellä minkä osaa. Pukuhuoneessa on Iginla, regehr ja Conroy hoitamassa sitä johtajan roolia. Lisäksi Iginla ja Conroy voivat hoitaa suhteet mediaan päin.

“I am familiar with some of the players and believe we have a strong club that is poised to make the next step in becoming a championship club. I look forward to contributing to that success.”

Ensi kaudella tulee pelejä jossa jäällä on kaiken aikaa on joku kolmikosta Regehr, Pheneuf tai JBow. Ei tule mukavat oltavat vastustajan hyökkääjille.

Capissa on nyt tilaa 4,5 miljoonaa ja 17 pelaajaa laskettuna, 1-2 hyökkääjää pitäisi hommata kahteen ensimmäisen kenttään. Sporttiradio Fan960 mukaan Adam Pardy olisi todella lähellä jatkosopimusta flamesin kanssa ja se olisi arvoltaan 0,75 miljoonaa. Silloin sopimus olisi 18:sta pelaajan kanssa ja capissa tilaa 3,7 miljoonaa. Tiukkaa tulee olemaan ja Dustin Boyd tulee väkisinkin viemään yhden top-9 paikan hyökkäyksestä ja palkka on luokkaa 0,8 miljoonaa. Jos kauteen lähdetään 20:llä pelaajalla silloin yhdelle pelaajalle jäisi noin 2miljoonaa, riippuen miten lähelle cappia mennään. Mutta katsellaan miten käy tai niinkuin Sutter sanoisi "we can do anything we want"
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Welcome, Jay Bouwmeester. Voi hemmetti että nyt on kova puolustus.

Ohut on kyllä hyökkäys, mutta toivottavasti Sutterit saavat kärkipäästä kaiken irti. Puolustus onkin sitten varmaankin Nhl:n top5 kamaa kevyesti. Maalilla toivottavasti McElhinney saa lisää startteja ettei Kipperiä ylipeluuteta jälleen kerran.

Kärkipäästä saadaan takuulla kaikki irti. Ongelma on, että kärkipäällä tarkoitetaan Flamesissa käytännössä taas yksin herraa nimeltä Iginla. Cammy viime kaudella 39+43 paunaa, kysymys on vain kuka ne korvaa? Boyd ja Bertuzziko?

Varmaa on että ensi kaudella Iggy mättää taas sen lähes 100 pinnaa, eikä tuollaisia pitkiä kuivia jaksoja (toivottavasti) enää tule, kun ilman Cammya on pakko tehdä tehoja. Mutta todella hiukan huolettaa muuten tuo hyökkäys. Todellinen Ollin näytönpaikka tulossa.

Primeau voitaisiin treidata johonkin varausvuoroon, tulisi edes vähän pelivaraa.
 

Puukallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Calgary Flames
Lähinnä tarkoitin Iginlan lisäksi Jokista ja Langkowta joiden molempien pitää nostaa tasoaan. Jokiselle ainakin 60+ pisteen kausi ja Langkow 20+ maalia, niin alkaisivat nämäkin miehet olla pahviensa arvoisia. Toki yksi top6 mies lisää ei haittaisi, mutta capin ollessa mitä on niin tuskin tulee tapahtumaan.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Lähinnä tarkoitin Iginlan lisäksi Jokista ja Langkowta joiden molempien pitää nostaa tasoaan. Jokiselle ainakin 60+ pisteen kausi ja Langkow 20+ maalia, niin alkaisivat nämäkin miehet olla pahviensa arvoisia. Toki yksi top6 mies lisää ei haittaisi, mutta capin ollessa mitä on niin tuskin tulee tapahtumaan.

Aivan, jos katsotaan viime kautta niin "kärkipää" olivat Iggy ja Cammy. Nyt Langkown ja Ollin pitää pystyä tuohon kategoriaan nousemaan, jotta Iggy saa kuormaa vähän pois harteilta. Cammyn tehojen korvaus on se suurin kysymysmerkki Flamesissa tällä hetkellä.

No joo, ehkä fiksuinta olisi nyt vain tehdä sopimukset Bertin ja Boydin kanssa ja katsoa sitten miten homma alkaa toimia. Tehdään muutoksia sitten jos niille tulee tarvetta. Sutterin tietäen kyllä saattaa vielä tapahtua ihan mitä vaan.
 

Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
Flames signasi Fredrik Sjöströmin kaksi vuotisella sopparilla ja 750k cap hit. Hyvä signaus, kolmos/neloskentän työmyyrä ja hyvä av pelaaja. Entisenä Hitmen pelaaja kaupunkikin on tuttu. Alkaa hyökkäys olemaan jo todella nopea luistimilla.

1 kokenut kakkoskenttään sopiva peliä tekevä laituri olisi vielä todella kova juttu, mutta sellainen voidaan hommata sitten Trade dead linella.

Adam Pardy jatkaa myös kaksivuotisella sopparilla, Cap hit 700k. Puolustuksen top six on nyt sopparin alla. Adam toivottavasti jaksaa pelata sitä helppoa peruspeliä, eikä yritä liikaa kiekon kanssa.

Mukavan kokoinen puolustus on flamesillä. Lisäksi on liikkuvuutta, kovuutta ja
Jay Bouwmeester 6' 4" 212
Mark Giordano 6' 0" 203
Adam Pardy 6' 4" 211
Dion Phaneuf 6' 3" 214
Robyn Regehr 6' 3" 225
Cory Sarich 6' 4" 207
Lisäksi todennäköinen seiska pakki Matt Pelech on 6`4" ja 220.

Eli capissa tilaa 3 miljoonaa ja 19 pelaajaa signattu.

Ilmeisesti Staffan Kronwall signattu myös, toivottavasti joutuu pelaamaan koko kauden Abbotsfordissa.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Onnittelut Calgary faneille kahdesta loistavasta hankinnasta. Bouwmeesterin ja Phaneufin johtama puolustus kestää vertailun mitä tahansa puolustusta vastaan ja kun saitte yhden liigan parhaista valmentajista tulette olemaan yksi voittaja suosikeista ensi kaudella Pittsburghin ja Detroitin ohella.
 

Käräppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Calgary Flames
Kyllähän Bouwmeesterin tulon myötä pakisto kokonaisuudessaan nhl:n kovimpia. Hyökkäyksessä Iginla on edelleen liian yksin mutta minkäs teet kun tilaa ei ole palkata ketään kovan luokan laituria, joten Kurpitsapään alkaa olla pakko onnistua kunnolla.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Jamie Lundmarkille vuoden jatkosoppari, arvoltaan 600k. Kaksisuuntainen toki. Hyvä juttu, Lundmark voidaan loukkaantumisten sattuessa nostaa taas farmista paikkaamaan. Pehmeä, mutta pelaa välillä erinomaisia pelejä ja tuo kaivattuja käsiä ylivoimiin. Lisäksi Flames julkisti sopparin laituri James Jaffrayn kanssa.

Boydin sopimusta tässä siis vielä odotellaan. Bert taitaa olla historiaa.
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Sutter was asked point-blank if he needed an enforcer.

His deadpan answer: "I'm the enforcer."


Odotettu siirto The Enforcerilta hankkia gooni myös kaukalon puolelle, McGrattan on suoraa jatkoa Simonille, Godardille ja Roylle Sutterin Flamesin heavyweightinä. Northwest-divisioonassa oli ennen tätä hankintaa liigan kovin tappelijakaarti Boogaardin, MacIntyren, Kocin ja Hordichukin muodossa, joten tuohon peilattuna McGrattanin hankinta oli pakollinen. Vandermeerin ja Royn poistuessa jäi rosteriin kovan kaverin mentävä aukko ja vaikka joukkuekovuus onkin ihan parhaitten joukossa niin on oltava joku, joka pystyy matsaamaan Boogaardia ja MacIntyreä vastaan, kun sieltä suunnalta on viime kauden perusteella likaista peliä luvassa. Siinä se ainoa syy tähän hankintaan olikin ja ainoastaan myllyttämistä varten McGrattan on hankittu ja oltaisiin jätetty hankkimatta, jos divisioonassa ei sattuisi olemaan noin kovan luokan gooneja.

Varovainen plussa tälle siirrolle, tosin riippuen täysin McGrattanin tulevasta roolista. Jos McGrattan pukee vain noihin välttämättömiin peleihin ja niissä käy kentällä mahdollisimman harvoin niin hyvä, mutta jos hän pelaa vakituisesti nelosketjussa niin ei hyvä. Prustin palattua on mahdollisuus koota uudestaan nelosketju Nyström-Primeau-Prust, joka oli toimivin ketju ennen Primeau loukkaantumista. Nelosta tuossa muodossa pystyisi peluuttamaan vastustajan kärkiketjuja vastaan huoletta ja se jättäisi omille ykköskakkosketjuille mahdollisuuden pelata vastustajan heikompia ketjuja vastaan.

McGrattan on jopa gooniksi puukäsi ja heikko luistelemaan ja pelillisesti viime kauden Roy olisi paljon parempi vaihtoehto, kun Royta pystyi peluuttamaan huoletta sen reilun viisi minuuttia. McGrattanille ei voi antaa kahta kolmea vaihtoa enempää ennen kuin tilastollisesti alkaa todennäköisyydet kasvamaan, että kohta omissa soi. OHL:stä jäi tilastoihin yli 600 jäähyminuutin lisäksi päälle sata miinusmerkintää. Tämän takia olisin mieluummin nähnyt Royn jatkavan, kun hän pystyy hoitamaan nelosketjun roolin (viime kaudella yllättävän hyvin) ja pystyy ottelemaan ketä vastaan tahansa (lue: ottamaan turpaan keneltä tahansa).

Täällä toivotaan nelosketjulle Nyström-Primeau-Prust mahdollisimman paljon peliaikaa ja McGrattan otettaisiin kehiin vain välttämättömissä tapauksissa hääräämään parin vaihdon ajaksi sekoittamaan vaihtorytmi ja hoitamaan se pakollinen mylly.
 

Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
Flames hommasi Nigel Dawesin oikeudet Waiversseistä. Hänellä olisi välimies käsittely keskiviikkona. Jos hänen kanssaan saadaan sopimus aikaan, niin alkaa noita yhden suunnan hyökkääjäsopimuksia olemaan jo aika monta. Meillä on kolme selvää top -6 pelaajaa, muut on näitä kovasti töitä tekeviä, joita varmaan lähes kaikkia tullaan kokeilemaan hyökkäävissä kentissä.
 

Ferris

Jäsen
Saitte sitten Seabrookin, mutta ennenkuin innostutte niin kyse on nuoremmasta versiosta.

Jos Calgaryn mediassa valaistaan myöhemmin tarkemmin, että mitkä nuo future conssit on niin arvostaisin kovasti, jos sen tiedon myös tuonne Caps-ketjuumme jakaisitte.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Hänellä olisi välimies käsittely keskiviikkona. Jos hänen kanssaan saadaan sopimus aikaan, niin alkaa noita yhden suunnan hyökkääjäsopimuksia olemaan jo aika monta. Meillä on kolme selvää top -6 pelaajaa, muut on näitä kovasti töitä tekeviä, joita varmaan lähes kaikkia tullaan kokeilemaan hyökkäävissä kentissä.

Dawes sai sopimuksen, minkä myötä Flamesilla on yhden suunnan sopimus 13 hyökkääjän kanssa. Tuosta puuttuu vielä Dustin Boyd, jonka nyt on pitänyt tehdä jatko jo jonkin aikaa. Mielenkiintoista.

Flamesin prospect-camp pyörähti käyntiin eilen Calgaryssa. Tässä leirillä mukana olevien nimilista:
http://flames.nhl.com/team/app/?service=page&page=NewsPage&articleid=442959

Mukana muuten mm. Joni Ortio, jonka lyhyt haastattelu Flamesin nettisivuilta:

http://flames.nhl.com/team/app/?service=page&page=NewsPage&articleid=451017

Laitetaan muutama muukin leiriin liittyvä haastis:

Mikael Backlund:
http://www.calgaryherald.com/sports...nd+making+most+fresh+start/1807949/story.html

Brent Sutter
http://www.calgaryherald.com/sports/hockey/calgary-flames/School+Sutter/1811423/story.html
 

Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
Flames teki sopimuksen Kris Chuckon kanssa, ekan kierroksen varaus vuodelta 2004. Saa nähdä tuleeko hänestä koskaan NHL pelaajaa, montaa vuotta ei ole aikaa kokeilla? Luistelu ei vaan tahdo riittää NHL tasolle.

T.J Brodien, Greg Nemiszin ja Keith Seabrookin kanssa tehtiin Entry-Level sopparit. Brodie ja Nemisz tulevat pelaamaan vielä ensikauden junioreissa ja tavoittelevat paikkaa Kanadan maajoukkueessa nuorten MM-Kisoissa. Nemiszin uskon siellä pelaavaan, Brodie on erinomainen hyökkäävä pakki mutta puolustuspelaamisessa on vielä paljon opittavaa.

Seabrook tulee pelaamaan Abbotsfordissa ja on siellä 5-6 pakki, joten pitkä matka tulee hänellä olemaan NHL pelaajaksi.

Darryl Sutterin haastattelu paikallisessa sporttiradiossa.
Ei mitään ihmeempää tekstiä tullut, haluaisi Ortion ensikaudeksi WHL:ään mutta soppari tepsin kanssa estää sen. Ortiolla on jo nyt paremmin englanti hallussa kuin Kipperillä.

Pitkä (25 min) Brent Sutter haastattelu, erittäin hyvää settiä. Jos hän pystyy nämä puheet kääntämään teoiksi niin hyvä vuosi tulee flames faneille.

Muutamien Prospektien haastatteluja.
John Armstrongin haastattelu

John Negrin haastattelu.

Leland Irvingin haastattelu

Mahdollisen tulevan tappelijan Ryley Granthamin haastattelu
 

Puukallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Calgary Flames
Ihan pätevä kauppa Calgaryn kannalta. Primeaulla takana pitkä loukkaantuminen eikä pelikunnosta ole takeita, lisäksi vielä 1.4M caphit jo valmiiksi tiukassa palkkatilanteessa oli yksinkertaisesti liikaa. Stuart on samantyyppinen hyvä alivoimapelaaja halvemmalla caphitillä ja nuoremmalla iällä. Strålman lienee korkeintaan 7 puolustaja, todennäköisemmin pelaa isoja minuutteja Abbotsfordissa tulevalla kaudella.

Vuoden 2011 draftia on yleisesti pidetty huonoimpana aikoihin joten tuo 2 kierroksen varausvuoro ei sinäänsä ole paha hinta 2 pelaajasta, 7th rounderista ja salarydumpista.

Nytkun vielä Sutterin klaani taikoo yhden top6 hyökkääjän halvalla sopimuksella jostain niin paketti alkaa olla koossa ensi kautta ajatellen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös