Calgary Flames 2009-2010

  • 137 372
  • 346

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Strålman lienee korkeintaan 7 puolustaja, todennäköisemmin pelaa isoja minuutteja Abbotsfordissa tulevalla kaudella.

Itse väittäisin, että Strålman nappaa paikan Calgaryn pelaavasta kuusikosta vähintään kolmospakkiparista ellei jopa kakkosesta. Mikäli Bouw pelaa yhdessä Phaneufin kanssa niin Strålman toisi hyvin käsiä lisää kakkoseen Regehrin rinnalle. Sarich ja Giordano muodostaisivat sitten kolmosen pakkiparin. Tosin itsellä ei ihan täyttä kuvaa ole Giordanon ja Pardyn osaamisesta, joten siltä osin ei pysty vertaamaan heidän osaamistaan Strålmaniin. Mielenkiintoinen lisä Strålman on joka tapauksessa Calgaryn pakistoon.
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Itse näen, että Calgaryn puolelta pääasia oli salary dump ja valitettavasti kohteeksi joutui nelossentteri Primeau, joka oli neljänneksi parhaiten palkattu hyökkääjä. Muita vaihtoehtoja ei ollut, kun Primeauta vähemmän tienaavat olivat kiinni todella hyvissä sopimuksissa ja Langkow/Jokinen/Iginla muodostavat Cammyn menettäneen hyökkäyksen rungon. Sääli Primeaun kannalta, kun hän oli kunnossa ollessaan todella hyvä nelossentteri ja Primeaun johtamana nelosketju toimi selvästi paremmin kuin kenenkään muun sentteröimänä. Palkka nousi kuitenkin esteeksi ja loukkaantumishistoriallakin on varmasti merkityksensä.

Ennen kyseistä treidiä palkkakatossa oli reilu miljoona, kun mukaan laskettiin yksisuuntaisessa sopimuksessa olevat ja vapaana oleva tila olisi mennyt lähes kokonaan Boydin jatkosopimukseen (~0,8-1,2). Kyseisellä rosterilla olisi voinut lähteä kauteen, mutta treiditakarajalle olisi jäänyt erittäin vähän liikkumavaraa ja taas voidaan puhua, että "tulevaisuus on nyt" ja vahvistus hyökkäyspäähän olisi tarpeen playoffeja varten. Toinen syy on Mikael Backlundin tilanne. Jos Backlund osoittaa training campilla olevansa valmis niin hänen caphitilleen pitäisi raivata tilaa ja nyt se on raivattu.

Toronton kannalta tärkeintä oli ylimääräisen puolustajan treidaaminen ja uudelleenrakennus, jota kakkoskierroksen varaus tukee mukavasti ja on vielä liian aikaista haukkua 2011 draftia heikoksi. Flames-lasein katsottuna ihan reilu treidi, vaikka hyvän nelossentterin ja jälleen yhden korkean varauksen menettäminen kirpaiseekin. Välttämättömän cap spacen lisäämisen lisäksi potentiaalisen Strålmanin tulo on plussaa ja hän tuo lisää tervettä kilpailua puolustukseen. Stuart<->Primeau, 2nd<->Strålman kuulostaa ihan reilulta.

Bouwmeester, Regehr, Phaneuf ja Sarich ovat puolustuksen varmat tapaukset ja lopuista kahdesta plus yhdestä popparipaikasta käydään training campilla kova kilpailu Giordanon, Pardyn, Kronwallin, Strålmanin, Pelechin ja Palinin kesken. Kolmen ensimmäisen etuna on yhden suunnan sopimus, mutta myös Strålman ja Pelech ovat osoittaneet pärjäävänsä myös kovemmalla tasolla. Strålman haastaa Giordanon kolmosparin kiekollisen pakin roolissa ja Pardy, Kronwall, Pelech ja musta hevonen Palin ovat peruspakin roolin perään. Mr. Smithin kysymykseen Giordanon ja Pardyn tasosta voisi sanoa, että molemmat ovat semipäteviä kolmosparin pakkeja ja heillä on tällä hetkellä sisärata haastajiin verrattuna, mutten ihmettelisi, vaikka jompikumpi tai molemmat päätyisivät uuteen osoitteeseen, jos haastajat osoittautuvat paremmiksi.

Stuart mainitaan eri lähteissä laituriksi ja sentteriksi ja Atlantan faneilta olisi mukava kuulla totuus kummalla paikalla hän viihtyy? Nelosketjun sentterin rooliin on tarjolla Prust, joka on NHL-urallaan siirretty laitaan, vaikka hänet sentterinä varattiin. Prust sopii ominaisuuksiltaan paremmin laitaan, joten jos Stuart pystyy keskellä pelaamaan niin siinä olisi hänelle rooli. Laidalla on niin paljon kilpailua, että tie voi käydä AHL:ään, varsinkin kun Nyström ja Sjöström ovat samanlaisia alempien ketjujen jyriä, jotka ovat hyviä alivoimalla. Nyströmin etuna Stuartiin on fyysisyys ja Sjöströmillä kokemus.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Todella mukavan kuuloinen kauppa. Harmi että Primeau lähti, mutta toki hänen treidaamisensa tässä vaiheessa oli erittäin järkevää. Ja erittäin hyvän vastineen Sutter jälleen onnistui treidissä hankkimaan, plus palkkakaton alle lisää tilaa.

Kyllä tämän hetken Flamesin kokoonpanosta on pakko pitää. Pakisto on leveä, paljon potentiaalisia pakkeja myös neljän huippupakin jälkeen, ja tällä lisäksi estetään ettei viime kauden kaltaisiin ongelmiin jouduta, siis tilanteeseen jossa puolustus hajosi pakkien loukkaantumissumaan. Mahdollista on toki myös jonkun treidaus, mutta sen voi harkita sitten kun nähdään kenellä peli sujuu ja kenellä ei. Strålman voi olla yllättävänkin hyvä lisäys joukkueeseen, joten toivottavasti saa kunnon tilaisuuden.

Vaikka Cammy lähtikin eikä korvaajaa ole tulossa, hyökkääjistössä on kuitenkin useita pelaajia joista voi löytyä se puuttuva top6-laituri, Bourquen haastajina tuolle paikalle löytynevät jopa Boyd, Backlund, Lundmark, miksei myös Glencross. Todennäköisyys, että joku heistä onnistuu kunnolla, on suuri. Iggyn ja Ollin pelatessa koko kausi omalla tasollaan tuolla kyllä pärjätään.
 

Anfortas

Jäsen
Bouwmeester, Regehr, Phaneuf ja Sarich ovat puolustuksen varmat tapaukset ja lopuista kahdesta plus yhdestä popparipaikasta käydään training campilla kova kilpailu Giordanon, Pardyn, Kronwallin, Strålmanin, Pelechin ja Palinin kesken. Kolmen ensimmäisen etuna on yhden suunnan sopimus, mutta myös Strålman ja Pelech ovat osoittaneet pärjäävänsä myös kovemmalla tasolla. Strålman haastaa Giordanon kolmosparin kiekollisen pakin roolissa ja Pardy, Kronwall, Pelech ja musta hevonen Palin ovat peruspakin roolin perään. Mr. Smithin kysymykseen Giordanon ja Pardyn tasosta voisi sanoa, että molemmat ovat semipäteviä kolmosparin pakkeja ja heillä on tällä hetkellä sisärata haastajiin verrattuna, mutten ihmettelisi, vaikka jompikumpi tai molemmat päätyisivät uuteen osoitteeseen, jos haastajat osoittautuvat paremmiksi.
Kovasti toivoisin, että Giordano kaupattaisiin muualle myöhempää varausvuoroa vastaan. En usko enää Giordanon tuosta tasoaan nostavan kun taas Pelechillä ja kumppaneilta odotan paljonkin. Giordanon hankkiminen oli aikoinaan hyvinkin perusteltua, kun Flamesilla oli uupelo kiekolliista pakeista, mutta ei enää.

Syksyllä olisi hyvää aikaa ajaa Pelech ja/tai Strålman sisään.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Calgaryllle uusi pelaaja ykköskenttään!

Ja kannattaa katsoa linkistä kuka on kyseessä.

Uskon, että paluu voi tapahtua, jos keitto ei ole maistunut yhtä paljon kuin Jutilalle lopettamisen jälkeen.

Sangen mielenkiintoinen uutinen joka tapauksessa!
 

shack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Flames
Calgaryllle uusi pelaaja ykköskenttään!

Ja kannattaa katsoa linkistä kuka on kyseessä.

Uskon, että paluu voi tapahtua, jos keitto ei ole maistunut yhtä paljon kuin Jutilalle lopettamisen jälkeen.

Sangen mielenkiintoinen uutinen joka tapauksessa!

Meinasi aamulla mennä puurot väärään kurkkuun kun uutista lueskelin.

Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä miten Theo pärjäisi vielä kovassa vauhdissa.
3-4 kenttään aluksi vähän tuntumaa hakemaan ja siitä sitten eteenpäin.
 

Anfortas

Jäsen
Meinasi aamulla mennä puurot väärään kurkkuun kun uutista lueskelin.

Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä miten Theo pärjäisi vielä kovassa vauhdissa.
3-4 kenttään aluksi vähän tuntumaa hakemaan ja siitä sitten eteenpäin.
Ja nyt viimeistään lensi kahvit näppikselle. Sun kertoo, että sopimus olisi tehty, mutta Flames ei ole sitä vielä julkaissut. Toivottavasti tämä on vain julkisuuskikka, jolla herätellään vanhoja faneja. Jokseenkin mahdotonta uskoa Theon mahtuvan kokoonpanoon.
Fleury signs with the Flames -CalgarySun.com

Ainakaan vielä Fleuryä ei ole merkitty kolmeen training campin joukkueeseen. Tosin Group C on yhden miehen vajaa.
Flames open 2009 training camp
 

Opatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, BVB, NHL, Snooker
Hienoa, että tässäkin ketjussa on herätty tähän. Itse uutinenhan ei ole kuin reilu kuukausi sitten julkaistu, joten nyt training campin alkaessa on hyväkin lueskella mitä kesän aikana on tapahtunut.

No eipä sillä, hienoa olisi nähdä Fleury vielä tositoimissa, edes preseasonilla.
No jos nyt oikein tarkasti katsot, niin tuo postaushan on juurikin kuukauden vanha ja postattu ennen tuota Theoren Fleury -ketjun avausta.

Mutta ei siinä mitään. Hieno homma, jos onnistuu johonkin joukkueeseen paikan raivaamaan. Jotenkin en vain usko, että Calgarystä se paikka löytyisi.
 

Puukallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Calgary Flames
Kyllä Theolle vanhoilla meriiteillä voisi kaksisuuntaisen sopimuksen lyödä käteen ja Abbotsfordiin pelailemaan. Loukkaantumisten sattuessa näytönpaikkoja ylöskin. Pudotuspeleissä toisi ainakin koppiin kokemusta ja taistelutahtoa. Tietysti jos putki liikkuu ja kädet ovat edelleenkin pehmeässä kunnossa niin miksei paikkaa voisi samantien myös ylöspäin. Camppillä vasta näkee millaisessa pelikunnossa mies on.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Flames-faneille äärimmäisen mielenkiintoinen kausi tulossa, ja se alkoi eilen kun camp pyörähti käyntiin. Leirillä mukana 57 pelaajaa, jaettuna kolmeen ryhmään, eka pre-season peli pelataan huomenna tiistaina Oilersia vastaan kotona.

Jos tulevaa kautta ajatellaan, niin juuri mielenkiintoa nostavat nämä asiat:

1. Brent Sutter
Nyt joukkueella on oikea päävalmentaja. Kuri on kova, jokaisen täytyy ansaita minuutit, ja pelisuunnitelmassa tullaan taatusti pysymään. Nimet eivät paina mitään, mikä nähtiin jo leirin ensimmäisenä päivänä. Sutter pysäytti harjoitteet useasti antaakseen palautetta ja ohjeita kaikille, oli sitten kyseessä Iggy tai rookie. Valmennukseen ei tällä kaudella kaaduta, vaikka kauden alku saattaakin mennä uusiin systeemeihin totutellessa.

2. Jay Bouwmeester
J-Bo on saapunut oikeaan jääkiekkokaupunkiin, jossa painettakin lyödään niskaan aivan eri tavalla kuin Panthersissa. Siitä huolimatta Calgary ei ole Toronto, joten vaikea nähdä häntä paineiden alle musertuvankaan. Rooli on varmasti suuri, mutta silti jengissä on muitakin huippupakkeja jakamassa vastuuta, joten tilanne on siksikin erilainen kuin ennen. Lyödäänkö Dionin kanssa yhteen, jolloin joutuisi paikkailemaan tämän toivottavasti väheneviä puolustuspään virheitä, vai laitetaanko esim Regehrin kanssa, jolloin pääsisi enemmän näyttämään lahjakkuuttaan hyökkäyssuuntaan.

3. Olli Jokinen
Täysi kausi ja valtavat odotukset niskassa. Kyllä Olli oli pettymys loppukaudella Calgaryssa, mutta vaikeaan paikkaan mies tulikin. Nyt pääsee olemaan campilta asti joukkueen kanssa, etsimään yhteispeliä Iggyn kanssa, ja totuttelemaan uuteen valmentajaan rauhassa. Tehoja on tultava, paljon. Cammalleri on pois, mikä on vain yksi syy niiden odottamiseen. Hyökkäspää on muutenkin kolmesta osa-alueesta Flamesin ohuin, joten tähtien on oltava tänä vuonna entistäkin kirkkaampia. Sama koskee myös Iggyä. Hyökkäyksessä on tosin paljon kavereita, joilla on periaatteessa potentiaalia ottaa se top6-paikka, mutta tuleeko heiltä sitten riittävästi tehoja? Näistä kavereista Bourque muuten toipuu edelleen polvi(?) operaatiostaan, ja luisteli ekana päivänä liivi yllään taklauksilta turvassa.

Sitten, kun kausi on näin nuori, voisi mainita tietysti vielä Backlundin. Mikael aloitti leirin heti Jokisen ja Iginlan vieressä, ja luultavasti tulee saamaan paljon vastuuta pre-seasonilla. Sanoisin, että on ihan miehestä (pojasta) kiinni, missä aloittaa kauden. Vaikka joukkueessa on ne kuuluisat 13 hyökkääjää yhden suunnan sopimuksilla, niin joukkueen johdossa on ne yhtä kuuluisat kaksi Sutteria, joiden mielestä se ei ole ongelma. Tilaa tehdään vaikka väkisin, jos on sen arvoinen. Silti uskon, että pelannee alhaalla suuren osan.

Ja Fleury. Kyllähän se itselle aiheuttaa ihan orgastisen tunteen miettimällä ykkösketjua Fleury-Jokinen-Iginla. Enempää en tuota jaksa, enkä ole spekuloinut, koska kaukaiselta se tuntuu. Kaiken kaikkiaan on silti hienoa, että noista ongelmista on mies päässyt yli, ja on hyvässä kunnossa terveyden puolesta. Toivottavasti ei aiheuta mitään suurta pettymystä, jos ei saa sopimusta. Ja eihän se kuitenkaan ole kuin 41, on siellä vanhempiakin. Lisäksi Sutter kehui jo hänen kuntoaan, eli vissiin testit menneet jo hyvin.

Tässä HFBoardsilta äsken bongattu youtube-video Fleuryn avauspäivän taidoista, jotka nekin näyttivät kyllä olevan lupaavasti tallella: http://www.youtube.com/watch?v=fohXci_YhU0
 

The G

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves ja Calgary Flames
Lisäksi Sutter kehui jo hänen kuntoaan, eli vissiin testit menneet jo hyvin.

Tässä HFBoardsilta äsken bongattu youtube-video Fleuryn avauspäivän taidoista, jotka nekin näyttivät kyllä olevan lupaavasti tallella: http://www.youtube.com/watch?v=fohXci_YhU0

Pakko sanoa, että Fleury kuume nousee. Mies oli kellottanut kuntotesteissä parhaat tuloksensa ikinä. Siis koskaan. Phaneuf hehkuttaa, että Fleury on supermotivoitunut ja superkunnossa - uhkuu pelihaluja ja oli säväyttänyt jäälläkin.

Siis mitä ihmettä?

8 kuukautta kovaa työtä personal trainerin kanssa ja kuten Fleury itse sanoi: "This is the National Hockey League and I didn't expect anything less"

"I think the biggest hurdle was (fitness testing) yesterday, just realizing that I belong here fitness-wise. I've always been able to play hockey, it was just a matter of the fitness part. I'm really excited about yesterday and how I tested."

Olisiko tässä se lopullinen palanen henkiselle ja pelilliselle puolelle, joka veisi meidät Stanley Cupin nostoon asti? Ainakin kokemusta, motivaatiota, periksiantamattomuutta ja esimerkkiä olisi äärettömän halvalla tarjolla. Uskoisin, että sopimus tulisi olemaan erittäin tulospainotteinen. Ja siihen Theo varmasti tarttuisi.


"I'll continue to workout off the ice and continue to get better and better everyday, and when I do get the opportunity to go on the ice I'll give it all I have," said Fleury.

"The more days go by, the more I feel comfortable, it's not like I haven't been here before. I've just got to have fun, and enjoy this for however long it lasts; hopefully it lasts for a long time."
Päätti Fleury.
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Kyllä nuo Theon taidot olevan erittäin hyvin tallella.

Mielenkiintoista seurata, että millaisen roolin Fleury Calgaryn joukkueesta saa. Jos miehen otteet jatkuvat hyvinä koko campin ajan ja miksei jatkuisi, niin varmasti voi saada tosi hyvän paikan näyttää suurelle yleisölle, että ei se vanha kunnon Fleury ole mihinkään kadonnut.

Mielenkiinnolla jään seuramaan Fleuryn ja Flamesin otteita. Flames on aina ollut semmoinen pieni suosikki ja myös Brentin tulo peräsimeen takaa sen, että ensi kaudesta tulee jälleen mielenkiintoista seurattavaa.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Mielenkiintoista seurata, että millaisen roolin Fleury Calgaryn joukkueesta saa. Jos miehen otteet jatkuvat hyvinä koko campin ajan ja miksei jatkuisi, niin varmasti voi saada tosi hyvän paikan näyttää suurelle yleisölle, että ei se vanha kunnon Fleury ole mihinkään kadonnut.

Jepjep. Mutta kyllä ehkä tärkeintä silti on, että kaikki ottaa vain ihan rauhallisesti asian suhteen. Training campia takana tasan yksi päivä, ei enempää. Miehen kunnosta on niin mahdotonta sanoa yhtään mitään, että sen myötä mitään roolejakaan on mahdoton ajatella. Flamesin joukkue on ja oli kuitenkin jo ennen asian tuloa julkisuuteen valmis. Kuten joku jo totesi ylempänä, oikein minkäänlaista roolia hänelle on tässä vaiheessa vaikea ajatella.

Fleury itsekin ratkaisee asiassa varmasti paljon. Kuitenkin sanonut comebackin takana olleen halu pelata NHL:ssä. Jos paikkaa ei Flamesista aukene, tai ei vaikka pääse farmista kovin nopeasti ylös, mitä sitten tapahtuu? Pysyykö motivaatio samanlaisena mitä se nyt vaikuttaa olevan.
 

The G

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves ja Calgary Flames
Jepjep. Mutta kyllä ehkä tärkeintä silti on, että kaikki ottaa vain ihan rauhallisesti asian suhteen. Training campia takana tasan yksi päivä, ei enempää. Miehen kunnosta on niin mahdotonta sanoa yhtään mitään, että sen myötä mitään roolejakaan on mahdoton ajatella.

Nimenomaan kunto on kohdillaan, mutta tiedän sinun tarkoittavan "pelikuntoa". Se on kaikille arvoitus luonnollisesti. Mutta ei siinä mitään pahaa ole, että toivoo ja odottaa - vaikka pettyisikin. Ei pettymisessä mitään pahaa ole - vain siitä toipuminen merkitsee.

Jos haluaa koskaan mitään, niin pitää uskaltaa ottaa riski, että pettyy. Eikä pettymystä saa pelätä. Siksi:

Odotan paljon Fleuryltä. Jo nyt hän on elävä ihme.

ps. Ilveksen, Flamesin ja Liverpoolin umpifanina pettymys on arkipäivää ja ehkä jopa perusoletus... mutta sinä tiedät sen, koska erona meidän joukkueissa on vain HIFK/Ilves...
 

Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
Flames-faneille äärimmäisen mielenkiintoinen kausi tulossa, ja se alkoi eilen kun camp pyörähti käyntiin. Leirillä mukana 57 pelaajaa, jaettuna kolmeen ryhmään, eka pre-season peli pelataan huomenna tiistaina Oilersia vastaan kotona.

3. Olli Jokinen
Täysi kausi ja valtavat odotukset niskassa. Kyllä Olli oli pettymys loppukaudella Calgaryssa, mutta vaikeaan paikkaan mies tulikin. Nyt pääsee olemaan campilta asti joukkueen kanssa, etsimään yhteispeliä Iggyn kanssa, ja totuttelemaan uuteen valmentajaan rauhassa. Tehoja on tultava, paljon. Cammalleri on pois, mikä on vain yksi syy niiden odottamiseen. Hyökkäspää on muutenkin kolmesta osa-alueesta Flamesin ohuin, joten tähtien on oltava tänä vuonna entistäkin kirkkaampia. Sama koskee myös Iggyä. Hyökkäyksessä on tosin paljon kavereita, joilla on periaatteessa potentiaalia ottaa se top6-paikka, mutta tuleeko heiltä sitten riittävästi tehoja? Näistä kavereista Bourque muuten toipuu edelleen polvi(?) operaatiostaan, ja luisteli ekana päivänä liivi yllään taklauksilta turvassa.

Borkilla leikattiin kesällä jo kauden aikana loukkaantunut nilkka, joka ei ruvennut parantumaan.

Meinaisi mennä iltateet näppikselle, kun luin TSN:n ennustuksen Flamesin kauden sijoitukseksi joka oli 17:sta. Omasta divarista taakse ei jää kuin Colorado. Ei flames mikään suurin voittaja suosikki ole, mutta kyllä tuolla porukalla pitää Minnesota ja Edmonton voittaa ja taistella Nucksien kanssa divarin voitosta. Steven tuossa kävikin jo hienosti läpi kesän suurimmat ja parhaat muutokset, niistä ehkä lisää ennen kauden alkua.
 

Anfortas

Jäsen
Tänään on sitten vuorossa ensimmäinen harjoituspeli. Kotijäällä vastassa Edmonton. Alustavan kokoonpanon mukaan pelissä on mukana lähinnä 3-4 ketjun ja 3 pakkiparin paikoista taistelevia nuoria.
Vets eager for opener -CalgarySun.com

"For the Flames they have a ton of guys battling for a number of jobs, the 2nd, 3rd and 4th line have holes and tonight guys will try and fill them."
Game Day Pre Season #1 vs. Edm
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Tänään on sitten vuorossa ensimmäinen harjoituspeli. Kotijäällä vastassa Edmonton. Alustavan kokoonpanon mukaan pelissä on mukana lähinnä 3-4 ketjun ja 3 pakkiparin paikoista taistelevia nuoria.

Eka matsi päättyi 1-4 tappioon. Oilersilla oli mukana enemmän ns. avainpelaajia, joten tulos oli ihan odotettu. Flamesin maalin iski puolittaisesta läpiajosta Jason Jaffrey.

Boyd ja Moss olivat raporttien mukaan Flamesien pirteimpiä, lisäksi coach Sutter oli kehunut Anton Strålmania kentän parhaaksi pelaajaksi.

Pre-season jatkuu huomenna Islandersia vastaan. Tuossa pelissä on tämänpäiväisten harjoitusten perusteella mukana jo kokeeneempiakin kavereita Iggystä ja Ollista lähtien. Mukana todennäköisesti myös Mikael Backlund - ja Theo Fleury.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Theo Fleury iskee ensi yönä siis Islandersin kimppuun. Ketjukavereina ovat Daymond Langkow ja Nigel Dawes. Aika mielenkiintoista, millainen vastaanotto tulee, mutta eiköhän meteliä riitä. Ketjut, jotka poimin flamesin virallisilta:

Backlund - Jokinen - Iginla
Sutter - Conroy - Sjostrom
Dawes - Langkow - Fleury
Van der Gulik - Stuart - Jaffray

Bouwmeester - Regehr
Phaneuf - Sarich
Aulie - Giordano

Eli siis J-Bo debytoi, joka jää nyt väkisin tämän Fleury-hypen varjoon. Haittaakos tuo nyt suuresti. Myös Fredrik Sjöströmille ensimmäinen matsi liekkipaidassa.

Peli on ymmärtääkseni jopa katsottavissa Flamesin sivuilta, suomen aikaa klo 04.00. Mitään tietoa ei ole toimiiko Suomessa, mutta toivottavasti. Jos joku tietää lisää niin kertokaa? Osoite on siis calgaryflames.com.

Fleuryn haastis.

Anton Strålman yllättynyt Sutterin kehuista Oilers-pelissä

Samassa jutussa mainitaan Flamesin taas pienentäneen rinkiään, Mitch Wahl, Greg Nemiscz, Lance Bouma ja T.J. Brodie lähtivät junioripeleihinsä. Ringissä siis vielä 53 peluria.
 

Noma

Jäsen
Dawes - Langkow - Fleury

Erittäin pirteästi esiintynyt koko ketju, myös Fleury. Polkee vanhaan malliin erittäin kovaa, taklaa kaikkea mikä liikkuu ja sijoittuu myös hyvin. Tämä tosin ottelun ensimmäisen erän perusteella kirjoitettu, nyt loppuu meikäläiseltä kisakunto ja menen nukkumaan. Mutta ainakin tämän yhden erän perusteella en hämmästyisi lainkaan Fleuryn sopimusta tai vaikkapa ainakin kokeilua ykkösketjussa Iginlan ja O.J.:n (joka muuten vei nimiinsä tappelunkin äskettäin) kanssa.
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Erittäin pirteästi esiintynyt koko ketju, myös Fleury. Polkee vanhaan malliin erittäin kovaa, taklaa kaikkea mikä liikkuu ja sijoittuu myös hyvin. Tämä tosin ottelun ensimmäisen erän perusteella kirjoitettu, nyt loppuu meikäläiseltä kisakunto ja menen nukkumaan. Mutta ainakin tämän yhden erän perusteella en hämmästyisi lainkaan Fleuryn sopimusta tai vaikkapa ainakin kokeilua ykkösketjussa Iginlan ja O.J.:n (joka muuten vei nimiinsä tappelunkin äskettäin) kanssa.

Vähän eri mieltä Fleurystä. Langkown ketju pelasi pääasiassa vasemmalla Dawesin puolella, joten Fleurylle ei kiekkoa paljon tullutkaan, mutta silloin kun tuli niin NHL-pelaajan pitäisi tehdä parempia ratkaisuja. Kiekon saadessaan Fleury jäi usein niille luistimensijoille ja huitaisi kiekon vain eteenpäin sen sijaan, että olisi yrittänyt löytää syöttöpaikkaa luistelemalla avoimempaan tilaan. Eli aika yksinkertaistettua peliä, liiankin, paljon parempaan pitää pystyä jos meinaa sopimuksen saada. Laitetaan eka erä pelituntuman puutteen piikkiin ja katsotaan jos Fleury saisi pelistä paremmin kiinni kahden viime erän aikana, sitä ainakin täällä toivotaan ja varmaan jokaisen muunkin Flames-fanin sydämessä on paikka Theolle.

Edit. Linkki peliin: http://www.atdhe.net/9331/watch-new-york-islanders-vs-calgary-flames
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Fleuryn paluu oli tietysti aika tyypillinen tuhkimotarina, kun ratkaisi voiton Flamesille rankkareilla. Samaa mieltä mitä HockeyNator, ei tällä esityksellä vielä paikkaa joukkueeseen ansaittu. Etenkin puolustuspäässä oli ajoittain vaikeuksia tehdä oma homma. Paransi kyllä loppua kohde, tosin kolmas erä jäi melkein kokonaan näkemättä. Muutama paikka oli ja rankkarikisassa ratkaisumaali, mikä varmasti nostaa itseluottamusta ja tsemppiä loppuleirille.

Hienoa oli kyllä nähdä tuttu numero 14 kentällä, ekan pelin jälkeen matkaa on kyllä vielä siihen että nähdään jatkossakin.

Dion jyräsi Okposon, mistä käynnistyikin mukavat kekkerit, video taklauksesta
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Rokkenrolli-Ollille maali (tai siis kaksi), syöttö ja Major Fighting... Ei paha !
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Dion jyräsi Okposon, mistä käynnistyikin mukavat kekkerit, video taklauksesta

Todella näyttävä ja puhdas taklaus(ei tuosta kunnolla näe nouseeko jalat ennen kontaktia), mutta tietysti sitä pelästyy, mitä tuollainen isku tekee ihmiselle. No, toivotaan, että Okposo ei pahemmin loukkaantunut, mutta ei taida kaveri enää koskaan ylittää keskialuetta pää alhaalla. Vähän näytti myös siltä, että juuri ennen Phaneufin taklausta Calgaryn #15 olisi hieman tuupannut Okposoa selästä niin, että saarelainen joutui erittäin huonoon asentoon.
 

d2uce

Jäsen
Vähän näytti myös siltä, että juuri ennen Phaneufin taklausta Calgaryn #15 olisi hieman tuupannut Okposoa selästä niin, että saarelainen joutui erittäin huonoon asentoon.

Niinhän siinä kävi, eli osittain myös huonoa tuuria Okposolla tilanteessa. Huomaa, että asialla oli taklauksen hallitseva tyyppin, Phaneuf pomppaa tikkana pystyyn heti pommin jälkeen. Useinhan tuollaisissa "yhteentörmäys" taklauksissa myös taklattava saattaa keräillä.

Video loppuu muuten huikeaan pikkutakkimiehen tuuletukseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös