Oikeastaan sympatiani ovat jo kääntyneet Johnsonin puolelle. Brittiparlamentti on lukittunut täysin, se ei saa aikaan muita kuin kielteisiä päätöksiä. Ei vaaleja, ei brexitiä, ei kansanäänestystä. Aina löytyy tarvittava enemmistö vastustamiseen.
Uusien vaalien järjestäminen voisi avata tämän blokin, olkoonkin, että samoja naamoja olisi edelleen pakko katsella. Parlamentti voisi vain päättää, että erotaan sitten ja otetaan se sopimus, joka on otettavissa. Jos Corbynille esitettäisiin kysymys, miten kuvittelet saavasi aikaan paremman sopimuksen, hän tietäisi, että hänen vastauksensa on silkkaa BS:ää. Miksi siis jarruttaa? Vastaus, koska Corbyn on pikkusielu, joka haluaisi itse olla pääministeri ja päättää erosta.
Loputtomasti ei voi parlamenttikaan jarruttaa asioita. Vaikka EU on ollut todella joustava, ei asioiden roikottaminen löysässä hirressä ole kenenkään etu. Yrityksetkin varmaan haluaisivat tietää, mikä niiden tulevaisuus Britanniassa on. Jos saadaan aikaan laki, joka sallii päätöksen vaaleista tehtävän yksinkertaisella enemmistöllä, se voisi auttaa vaalien aikaansaamisessa. Mutta, eilisillankin pro vaalit saavutti vain 299 ääntä, mikä ei taas riitä edes yksinkertaiseksi enemmistöksi.
Olisi kuitenkin erikoista, joskin tilanteeseen sopivaa, jos ensin hyväksyttäisiin yksinkertainen enemmistösäädös, mutta sen jälkeen hylättäisiin ennenaikaiset vaalit. Ehkä Johnsonin kannattaisi vaihtaa etunimeä Sisyfokseksi.