Bodomjärven kolmoismurhat

  • 205 442
  • 1 306

Kullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti mauri
Murha on nimenomaan suunniteltu teko eli iskujen määrä ei vaikuta rikoksen määrittelyyn. Tappo on se, kun tosta vaan saa päähänsä kimpaantua ja teurastaa kaverin. Kuolemantuottamusta on se, kun esimerkiksi tietoisen huolimattomana aiheuttaa (esim liikenteessä) toisen siirtymisen täältä ikuisuuteen. Noin niin kuin karkeasti sanottuna.
Jep.
Väärin. Rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaan tappo on murha jos tappo tehdään

1. vakaasti harkiten,
2. erityisen raa'alla tai julmalla tavalla,
3. vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai
4. tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Viestin lähetti mauri
Murha on nimenomaan suunniteltu teko eli iskujen määrä ei vaikuta rikoksen määrittelyyn.
Näin siis tuolloisen (ja siis tämän tapauksen käsittelyssä käytettävän (paitsi niiltä osin, joissa nykyinen on lievempi)) rikoslain mukaan, nykyään murhan määritelmässä on mukana myös poikkeuksellinen raakuus jne. Näin luin tänä aamuna jommasta kummasta ilmaisjakelusanomalehdestä.
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Viestin lähetti Shane
No etpä ole pahemmin ketjua lueskellut (tai sitten on ignore päällä aika monen jatkoaikalaisen osalta..), kyllähän varsinkin tuon espoolaisen foorumin juttuja on täällä lainailtu ja linkitetty vaikka kuinka paljon. Tosin osoite on ollut erilainen, mutta määränpää sama.


Tuolla mainitulla foorumilla on ollut tästäkin asiasta juttua, ja paikan "syväkurkut" ovat kyllä ainakin tietävinään, että alkoholia olisi veressä ollut, tytöillä hyvinkin paljon, pojilla vähemmän.

Tänäänhän on muuten ilmoitettu, että juttua tutkitaan kolmena murhana, mutta onkohan tällä rikosnimikkeellä tässä tutkintavaiheessa mitään käytännön merkitystä? Tuntuisi vaan aika hurjalta, jos kyseessä olisikin ihan harkittu kolmoismurha, eikä mikään käsistä lähtenyt kännitappelu.

Ok, tämä selvä, kiitokset Gellnerille.

-Juu tälläistä tarinaa olen kuullut että tämä nils olisi aikoinaan tutuilleen kertonut heidän olleen sellaisessa kännissä että ei mitään muistikuvaa. Kyllä veikkaan että alkomahoolilla on aikas merkittäväkin osuus ollut näissä kinkereissä, vaikka ollaankin eletty koivunlatva aikakautta, viinaa ollaan osattu Suomessa kyllä juoda silloinkin. Yleensäkin viina ja loukattu miehinen ylpeys on aika lailla huono yhdistelmä. Mene ja tiedä onhan se voinut olla joku menninkäinenkin joka siellä on puukkojen ja puntareiden kanssa heilunut keäisessä Suomen suvessa. Menninkäisistähän ei jää dna-jälkiä ja he ovat voineet liidellä järven poikki karkuun murhat suoritettuaan.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Viimeisten tietojen mukaan Gustaffson kiistää syyllisyytensä, mikä nyt ei varmaan yllätä ketään. Asianajaja sanoo, että mahdollisesta oikeudenkäynnistä tulee vaikea. Muuten asianajaja tai NG eivät halunneet asiaa kommentoida.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Sistis
Roku,

Voi hyvin olla, että samaa miestä epäiltiin myös Kyllikki Saaren murhasta. Muistelen, että Holmström oli jotenkin vajaa-älyinen, joten siksi hänen tunnustukselleen ei annettu mitenkään kovinkaan suurta arvoa. Tuo tyttöjä seuraava mopoilija tosiaan muistuu mieleeni Lindmanin sarjasta...

Siitä olen kuitenkin sataprosenttisen varma, että Bodomin surmien yhtenä motiivina pidettiin sitä, että Tulilahden oikea murhaaja tahtoi viestittää yhteiskunnalle olevansa yhä vapaalla, ja että Holmström on oikeasti syytön. Tuon teorian esitti Lindman tässä sarjassaan.

Katsoin itsekin tuon sarjan molemmilla esityskerroilla, ja muistan hyvin tuon Lindmanin esittämän teorian. Muistan sen samoin kuin sinäkin, ja kyseisessä ohjelmassa mm. kirjailija/toimittaja Elina Karjalainen esitti oman näkemyksensä Holmströmin syyttömyyden puolesta.

Holmströmistä vielä sen verran, että häntä ei ilmeisesti Kyllikki Saaren surmasta niin kovin paljoa epäilty, mutta kuulusteltiin kuitenkin kun hän oli semmoinen oman sorttisensa kulkija, ihmisarka ja erakkoluonteinen.

Hän oli jonkinlainen pikkuhousunhaistelija, tuon Tulilahden tapauksen yhteydessä tehdyn pidätyksen jälkeen hänen mökistään löydettiin ainakin yhdet naisten alkkarit, jotka tosin eivät kuuluneet kummallekaan Tulilahden uhreista.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Gustafsson se on?

Tämän päivän Iltasanomien mukaan näyttö Gustafssonia vastaan on niin vahva, että puolustus ei enää yritä edes syytteen murtamista, vaan keskittyy siihen, että rikos on silloisen lainsäädännön mukaan pelkkä tappo.

Mielenkiintoista, jos tosiaan näin on. Lain mukaan Gustafsson pitäisi siis ilmeisestikin vapauttaa, jos pykäliä tulkitaan oikein. Eri asia sitten on, miten niitä tulkitan. Yleinen moraali- ja arvokäsitys kyllä passittaisi miehen linnaan.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen kuullut, että Gustafssonilla ei ole pysynyt suu supussa ystäväpiirissä tapahtumista. Jotkut tuttavat ovat sanoneet tietäneensä surmaajan jo pitkään. Miehellä voi olla muitakin luurankoja kaapissa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Re: Gustafsson se on?

Viestin lähetti Sistis
Mielenkiintoista, jos tosiaan näin on. Lain mukaan Gustafsson pitäisi siis ilmeisestikin vapauttaa, jos pykäliä tulkitaan oikein. Eri asia sitten on, miten niitä tulkitan. Yleinen moraali- ja arvokäsitys kyllä passittaisi miehen linnaan.

Ei ole muuta mahdollisuutta kuin vapauttaa, jos tuomio on taposta. Ei tuossa ole mitään tulkinnanvaraa; Suomessa sovelletaan lievempää lakia tällaisessa tapauksessa. Millään "yleisellä arvokäsityksellä" ei siinä tilanteessa ole mitään tekemistä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Re: Re: Gustafsson se on?

Viestin lähetti DAF
Ei ole muuta mahdollisuutta kuin vapauttaa, jos tuomio on taposta. Ei tuossa ole mitään tulkinnanvaraa; Suomessa sovelletaan lievempää lakia tällaisessa tapauksessa. Millään "yleisellä arvokäsityksellä" ei siinä tilanteessa ole mitään tekemistä.

Ei olekaan, näin se menee. Tuo vaan tietää sitä, että anonyymifoorumeilla ja kadunvarsikuppiloissa keskivertoihmiset tahtovat lynkata miehen.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Kaikkihan riippuu siitä, että mikä tosiaan oli murhan tunnusmerkit silloin tapahtuma aikaan. Jos murhaksi todettiin teko, joka oli tehty erityisellä julmuudella tai muuten raa'asti, on mahdollista tuomita murhasta. Muistaakseni tappaja oli lyönyt useita iskuja puukolla ja tylppäpäisellä esineellä, mikä ei viittaa pikaistuksissa tehtyyn tappoon. Jos murha edellytty tuolloin erityistä suunnitelmallisuutta, niin murha-tuomion langettaminen voi olla vaikeaa.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vakaata harkintaa edellytettiin -60. Kyllähän yhden surmaaminen olisi voinut mennä vielä taposta, mutta 3 surmaa on kyllä jonkinlainen näyttö jo vakaasta harkinnasta teon taustalla.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Tuli vielä mieleen, että jos nyt vangittu henkilö on syyllinen tekoon, niin minkälaiset rahat hän tulee tekemään esim. kirjoittamalla tapahtuneista kirjan. Hän on todennäköisesti ainoa mies joka tietää Suomen rikoshistorian mystisimmän murhan salaisuuden ja tarkan tapahtuma kulun. Minä ainakin ostaisin kirjan.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti TBK
Tuli vielä mieleen, että jos nyt vangittu henkilö on syyllinen tekoon, niin minkälaiset rahat hän tulee tekemään esim. kirjoittamalla tapahtuneista kirjan. Hän on todennäköisesti ainoa mies joka tietää Suomen rikoshistorian mystisimmän murhan salaisuuden ja tarkan tapahtuma kulun. Minä ainakin ostaisin kirjan.

Enpä usko että Gustafsson tekisi minkäänlaisia rahoja. Suomessa kun ei ole jenkkityylisiä kustantamoja jotka julkaisisivat murhaajien rahastuskirjoja. Toki, jos Gustafsson kirjottaisi kirjan ja tuotot ohjattaisiin vaikkapa hyväntekeväisyyteen, kirja saatettaisiin julkaista. Epäilen kyllä sitäkin vaihtoehtoa. Ostaisinko itse kirjan? Takuulla.

Kiitokset Flegulle Päivärinta-muistutuksesta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Nils Gustafsson on vapautettu tänään. Ajankohta on tietysti mitä mainoin. Aurinko paistaa, on toukokuun loppu, koulut ovat päättymässä. Nuoriso suuntaa varmaan Bodom-järvelle telttailemaan.

Hienoa, että Suomi on humaani oikeusvaltio. Täällä ei kärsitä turhaan kaltereiden takana. Siitä voi saada elinikäisiä traumoja.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Johannes
Hienoa, että Suomi on humaani oikeusvaltio. Täällä ei kärsitä turhaan kaltereiden takana. Siitä voi saada elinikäisiä traumoja.
Hei kamooon, ihan oikeinhan tässä on toimittu. Syytön kunnes toisin todistetaan, that's it.

Nils
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Äkkiseltään tuntuisi, että ne eväät ovatkin aika ohuet Gustafssonia vastaan. Vaikea kuvitella, että tuosta vaan päästettäisiin kolmoismurhaaja rentoutumislomalle ennen vankeustuomiota.

Näinköhän tässä pohjustetaan aineksia toisenlaiselle oikeudenkäynnille. Sellaiselle, jossa Gustafsson hakee korvauksia kunnianloukkauksesta ja ties mistä.

Jännä muuten, että iltapäivälehdet ovat olleet hiljaa tapauksesta. Mutta johan ne ovatkin asialla revitelleet ja ovat varmasti eturivissä, jos Gustafsson saa aiheen lähteä jotakuta kunnianloukkaussyytteillä osoittelemaan.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Sehän tässä kyllä ihmetyttää, että jos se näyttö aiemmin oli niin pätevä, että Nils Holge..., Gustafsson oli pidettävä vangittuna todennäköisin syin, niin miksi se ei enää ole yhtä pätevä. Ei kai nyt kolmoismurhaajaa huvikseen päästetty kotiin.

Ei taida tulla mitään tämän rikoksen selvittelystä.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Viestin lähetti polvipetteri
Äkkiseltään tuntuisi, että ne eväät ovatkin aika ohuet Gustafssonia vastaan. Vaikea kuvitella, että tuosta vaan päästettäisiin kolmoismurhaaja rentoutumislomalle ennen vankeustuomiota.


Siinä mielessä tuossa ei ole mitään ihmeellistä, että jos esitutkinta alkaa olla selvä, niin normaalistikin tutkari pääsee siviiliin odottelemaan tuomiota ja nimenomaan matkustuskiellossa, jos vankeusrangaistus on todennäköinen.

Toki tässä tapauksessa syyte on sitä luokkaa, että vähän haiskahtaa sitä, että sitä on joku muutettu astetta lievemmäksi, tai sitten polliiseilla ei ollut edelleenkään kaikesta vatvomisesta huolimatta mitään millä rosiksessa brassailla.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti polvipetteri
Jännä muuten, että iltapäivälehdet ovat olleet hiljaa tapauksesta. Mutta johan ne ovatkin asialla revitelleet ja ovat varmasti eturivissä, jos Gustafsson saa aiheen lähteä jotakuta kunnianloukkaussyytteillä osoittelemaan.

En tiedä ovatko niin hiljaakaan olleet. Onhan niissä tälläkin viikolla ollut juttua siitä että Gustafssonin asia käsitellään tänään, ja vapauteen pääsyä ennen oikeudenkäynnin aloittamista on pidetty mahdollisena.

Tuota tänään pidettyä käsittelyähän eivät tänään ilmestyneet iltapäivälehdet luonnollisestikaan ole vielä voineet uutisoida, mutta huomenna on päivä uus ja luulenpa että asia noteerataan hyvinkin suurin otsikoin.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Mike
Siinä mielessä tuossa ei ole mitään ihmeellistä, että jos esitutkinta alkaa olla selvä, niin normaalistikin tutkari pääsee siviiliin odottelemaan tuomiota ja nimenomaan matkustuskiellossa, jos vankeusrangaistus on todennäköinen.

Siis ei kai tämä vapaana odottelu koske myös henkirikoksen tekijää?
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Roku
En tiedä ovatko niin hiljaakaan olleet.

No niinpäs olikin. Lukaisin jutun nopeasti enkä huomannut käsittelypäivää.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Viestin lähetti polvipetteri
Siis ei kai tämä vapaana odottelu koske myös henkirikoksen tekijää?

No tiedän kyllä ihmisen ketä on odotellut vapaana niin, että syyte oli taposta, mutta tuomittiin hätävarjelun liioittelusta ja kuolemantuottamuksesta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
On myös sangen mahdollista, että Gustafsson olisi tunnustanut tapon, ja odottaisi nyt tuota tuomiota 'vapaalla'. Tuo rikoshan olisi siis käsittääkseni vanhentunut, joten vankeustuomiota ei ilmeisestikään tulisi...

Tällainen vaan tuli mieleeni...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös