Tämän kauden menestys tuskin yltää samoihin lukemiin kuin viime kauden: maalinteko on takkuillut koko kauden ja puolustuskalusto on taas kauden vanhempi. Toki Nathan Dempseyn ja Steve McCarthyn vahvat otteet antavat osviittaa aurinkoisemmasta tulevaisuudesta, mutta kuten jo aiemmissa viesteissä on pohdittu, puolustus kaipaa kokonaisvaltaista nuorennusleikkausta. Hyökkäyksen osalta Theo Fleuryn paluu kokoonpanoon voi olla raitkaiseva piristysruiske, mutta paljon pitää tapahtua, jotta alkukauden aneemisuus saadaan käännettyä tuottavaksi maali-iloitteluksi.
Erityisesti laukausten vähyys on ollut silmiinpistävää. Joukkueen kapteeni Alexei Zhamnov on itsekin peräänkuuluttanut laukausten tärkeyttä ja silti samainen mies on yksi joukkueen vähiten laukovista pelaajista. Toki Zhamnov on aina ollut perinteinen peliätekevä sentteri, mutta kapteenina hän voisi omilla otteillaan näyttää muullekin joukkueelle esimerkkiä, jotta koko pakka syttyisi.
Ylivoiman tehottomuus on myös eräs käänteentekevä ero viime kauteen verrattuna. Valmentaja Brian Sutterin viimekin kaudella käyttämä ylivoimakoostumus, jossa Phi Housley ja Zhamnov pelaavat pointeilla ei ole tuottanut juurikaan mainittavaa tulosta. Ja tämä parjattu tehottomuus juontaa juurensa hyvin pitkälle laukausten puutteesta. Zhamnovin siirtäminen pointilta voisi olla ratkaisu, sillä mies hakee usein ennemmin syöttöpaikkaa kuin laukausta. Theo Fleuryn siirtäminen pointille Zhamnovin tilalle voisi tuoda kaivattua tulivoimaa viivallekin - onhan Theolla kokemusta pointilta Rangers-ajoilta.
Paljon kritiikkiä ovat saaneet myös Brian Sutterin valmennusmetodit. Vanhan toistoviime kaudelta ja inspiraation puute ovat puhuttaneet, samoin pelaajien ja valmentajan väliset suhteet. Sutter on usein mielletty valmentajaksi, joka pystyy ensimmäisellä kaudella joukkueen peräsimessä antamaan pelaajille uutta virtaa ja saa heidät ylittämään itsensä. Seuraavilla kausilla Sutterin maagiset voimat ovat kuitenkin enenevässä tai vähenevässä määrin kadonneet ja koko joukkue valmentajan mukana vajonnut keskinkertaiseksi ja harmaaksi joukoksi. Kuvailtun kaltaiset oireet mukailevat kieltämättä kuluvan kauden tapahtumia, mutta median välityksellä tapahtunut kritiikki on toisaalta aivan luonnollista silloin kun joukkueella menee huonosti - vrt. ns. Circus Trip.
Hyökkäyksen ja ylivoiman takkuillessa alivoima ja maalivahtipeli ovat nousseet erittäin tärkeään rooliin. Jocelyn Thibaultin vahvat otteet ovat tuoneet joukkueelle tärkeitä pisteitä ja näyttää, että T-Bo olisi tällä kaudella ottamassa jälleen askeleen eteenpäin kehityksessä. Varman kakkosmaalivahdin puute kasaa kuitenkin vastuuta yhä enenevässä määrin Thibaultin harteille ja vaarana voi hyvinkin olla viime kauden kaltainen henkinen sekä fyysinen väsymys. Steve Passmoren päivät Hawks-paidassa näyttävät luetuilta ja Craig Andersonin kokemus on erittäin hataralla pohjalla. Thibault ei kuitenkaan pysty pelaamaan Martin Brodeurin kaltaisin ottelumääriä, joten kysymys kakkosmaalivahdista tulee sanelemaan avainsanat koko joukkueen menestykselle. Markkinoillakaan ei liiemmälti halpoja ja varmoja kakkosmaalivahteja tarjoilla ja Andersonin tai Leightonin kehitykselle tuskin on parhainta istua suurin osa kaudesta Thibaultin varjossa ylhäällä, joten maalivahtipeluuttaminen on yksi tärkeä kysymys, jonka GM Mike Smith joutuu kauden aikana vielä ratkaisemaan.
Kaiken kaikkiaan joukkueen menestys on ollut kuitenkin varsin positiivista ottaen huomioon Eric Dazen ja Theo Fleuryn poissaolot. Tyler Arnasonin huikeat otteet alkukaudesta ja Jocelyn Thibaultin varmuus ovat luonnollisesti tuottaneet suurimmat ilon aiheet Windy Cityssä. Fleuryn ja Dazen paluun myötä kyseisten herrojen olisi kuitenkin otettava se ratkaiseva rooli mitä heiltä odotetaan, sillä pelkkä T-Bo ei pysty kantamaan joukkuetta kovinkaan pitkälle. Ketjukoostumuksiin toivoisi myös hiukan pysyvyyttä, koska nykyisellä hurlumhei-trendillä ketjujen sisällä on hyvin vaikeaa muodostua minkäänlaista kemiaa, jollaista esimerkiksi viime kauden Calder-Zhamnov-Amonte ja Daze-Nylander-Sullivan edustivat.
Mitä Mike Smithin asemaan tulee organisaatiossa: suurinosa Smithin kaupoista ovat tietenkin olleet erittäin kyseenalaisia ja suoraansanottuna luokattomia, mutta taitavana draftaajana hän on kuitenkin onnistunut luomaan vahvan ja tuottavan prospect-pohjan sekä toimivan farmisysteemin - Bob Pulfordin vuosina kumpainenkin oli täysin retuperällä. Smith on toki ajanut peräänkuuluttamaansa jälleenrakennusta jo varsin pitkään, mutta todennäköisimmin todelliset hedelmät esimerkiksi Smithin varauksista korjataan vasta parin-kolmen vuoden päästä.
Jälleenrakennus on kuitenkin yleensä pitkä projekti ja Mike Smithkään ei ole valitettavasti taikuri, joka pystyisi luomaan Blackhawkseista lyhyellä tähtäimellä mestarijoukkeen. Bob Pulfordin jälkeen maaperä oli täysin hedelmätön ja juuri Smithin ansiosta organisaation tulevaisuuden näkymät ovat niinkin valoisat mitä ne ovat. Jälleenrakennus on siis kokoajan käynnissä vaikka sitä ei välttämättä huomatakaan. Joukkueen täyttäminen kokemattomilla prospecteilla olisi todennäköisesti melko turmiollista ja Smithin onkin tasapainoteltava joukkueen menestymisen ja nuorten kehittämisen välimaastossa. Vähittäinen nuorten lupausten ajaminen joukkueeseen tuottaa luultavimmin parhaimman tuloksen ja varmastikin ensi kaudella kokoonpanossa nähdään yksi jos toinenkin nuorukainen, sillä esimerkiksi Steve Thomas ja Phil Housley mitä ilmeisemmin lopettavat kuluvan kauden jälkeen. Esimerkillisimmin tätä vähittäistä prospectien ajamista edustavat hyökkäyksen osalta Kyle Calder ja Mark Bell, mutta puolustuksen osalta samankailtaista ei ole ikävä kyllä nähty - vaikkakin puolustuksen prospect-pohjan heikkous ja kapea-alaisuus asettavat luonnollisesti omat rajoitteet.
Smithin palli managerina on näin ollen melko vankalla maaperällä. Kukaan ei oikeastaan nykyiseltä joukkueelta realistisesti odotakaan Stanley Cupia vaan katseet suunnataan tulevaisuuteen - juuri vahvan prospect-kannan turvin. Toki allekirjoittanuttakin kismittää Smithin tempaukset, mutta vankka optimismi tulevaisuuteen toisaalta haihduttaa Smithnovin päättömiä siirtoja. Toden nimissä Mike Smith ei ehkä kuitenkaan ole parhain mahdollinen mies general manageriksi, sillä miehen parhaimmat avut lepäävät taitavassa draftauksessa. Luontaisempi rooli hänelle olisikin kaiketi organisaation draftauksesta vastaavana henkilönä.
Joka tapauksessa, vaikka Smith erittäin parjattu persoona onkin - erityisesti Blackhawks-fanien keskuudessa - miehen tuomitseminen kuluvan kauden menestyksen perusteella on varsin epäoikeutettua. Smith tasapainoilee jälleenrakennuspyrkimysten ja menestystavoitteiden välissä, jolloin ennen kaikkea Blackhawks-omistaja Bill Wirtzillä on viimeinen sana sanottavana organisaation liikkeissä. Syyttävä sormi olisikin näin ollen suunnattava lähinnä Wirtziin, joka kitsaalla rahapolitiikallaan varmistaa, ettei joukkue tule voittamaan mestaruutta hänen elinaikanaan. Toisaalta kitsas talouspolitiikka voi tuottaa hedelmällistä tulosta mahdollisen lakon jälkeen kaudella 2005, joten ainakin allekirjoittanut säästää suurimmat odotukset - ja toisaalta suurimman kritiikin - nimenomaisen tapahtuman ja kauden jälkeisiin vuosiin.
Tulevaisuus voikin siis olla Mike Smithin kaupoista ja Bill Wirtzin säästölinjasta huolimatta toivoa täynnä. Puolustus kun saadaan prospectien osalta hyökkäyksen mallille, niin joukkueen kivijalka alkaa olla mestaruusjoukkueen piirrustusten mukainen. Vaikkakaan prospectien kehityksestä ei voi koskaan sanoa mitään varmaksi, on jälleenrakennuksen ja mestaruusjoukkueen kasaaminen aloitettava vahvan draftauksen turvin. Vahvalla optimismilla eteenpäin - ei kai tässä muutakaan voi - ja mestaruus Windy Cityyn viimeistään kaudella 2009-2010.