Joku muotoili asian hyvin siten, että avioliitto on tai on ainakin ollut, julkinen ilmoitus kahden ihmisen vahvasta sitoutumisesta toisiinsa. Vaikkei se sitä enää olisikaan aivan kuten ennen, niin monilla kuitenkin tavoitteena on sitoutuminen loppuiäksi sillä hetkellä, kun tuon päätöksen tekee. Ei missään nimessä siis ainakaan itselleni vähäpätöinen asia.
Mihin sitä tällaista ilmoitusta sitten tarvitaan? Kai ihminen on lopulta niin hedonistinen oman edun ja henkilökohtaisen hyvän tavoittelija, että jotta liitoilla olisi eden jonkinlaiset edellytykset säilyä hetkeä ja alkuhurmosta pitempään, tästä ilmoituksesta ja statuksen muutoksesta on pitänyt ihan keinotekoisestikin luoda ”suuri instituutio”, jotta tämä kokisi riittävän vahvana tarpeen sitoutua siihen, tehdä työtä sen eteen ja ehkä tärkeimpänä, asettaa parisuhde ja liitto oman edun edelle. Perhe oman edun edelle, uhrautua tarvittaessa ja tehdä työtä itseäni suuremman eteen.
Vaikka nämä henkilökohtaiset aspektit ovat tärkeitä, minusta aivan yhtä tärkeitä ovat kuitenkin ne näkökulmat, jotka asiassa koskettavat koko yhteiskuntaa. Raha on tietysti ensimmäinen, joka tulee mieleen, varallisuuden siirrot, periminen ja tasapuolisuus eri tilanteissa. Mutta onko asialla mitään väliä, noin muuten, tätä olen miettinyt.
Joku toinen muotoili tämänkin asian siten, että ydinperhe on vähiten yhteiskunnan resursseja kuluttava ja vähiten valtion välitöntä puuttumista tarvitsema perhemuoto, tuottaa ja kasvattaa lapsia. Siis, tuottaa ja kasvattaa lapsia. Äiti hoitaa lapsia hetken kotona, isä tienaa perheelle elannon. Näinhän se on mennyt?
Ja tämä tietysti yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta on erittäin tärkeää. Toki yltäkylläisinä me voimme aina tukea riittävästi kaikenlaisia perheitä, mutta tunnustaa, että ydinperhe olisi yhteiskunnan kannalta paras, on silti vaikeaa. Tietyistä leimaavista syistä. jotka myös liittyvät, yllättäen, tasa-arvoon nekin.
No totta kai. Kun ero astuu kehiin, jokainen hahmottaa millaista puuttumista perheen elämään tämä tilanne edellyttää hyvinvointivaltiossa. Monenlaiset tuet potkaisevat kehiin, lapsen etu vaatii erityistä panostusta, byrokratian määrä kasvaa. Ja ne ongelmat, joista nyt ei kauheasti kestä puhua, mutta jotka on pakko tunnustaa.
Ehyt perhe on siis mielestäni selkeä yhteiskunnan etu, jos ajatellaan minimikulumallia. Todennäköisesti myös lapsen etua, jos eroperheen tukemiseen onkin käytettävissä vain rajallisesti resursseja.
Ookoo. Eihän siinä mitään, kun asiaa vähän sovelletaan. Mutta se minua hieman närästää, että väite ”perhearvot ovat romahtaneet ennenkin [lisää tähän erilaisia lakimuutoksia ja usko että näin ei ole tapahtunut] on kuitenkin minulle vähän absurdi. Jos avioliitoista puolet päätyy eroon, ja ihmisistä suuri osa sanoo että avioliitto ei merkitse heille käytännössä mitään, sellainen voidaan solmia miten vain ja se voidaanpäättää miten vain, minulle se kertoo vain siitä että perhearvot ovat todella romahtaneet.
Perheellä ei ole enää arvoa, ainakaan sellaista että se ohittaisi millään tasolla omaa henkilökohtaista etua. Asia, josta mainittiin toisessa kappaleessa vastattaessa siihen, mitä perhe minulle merkitsee.
Koska yhteiskunta jossa elän kuuluu myös minulle, vastasin siksi myös asioita jotka liittyvät perheeseen ja yhteiskuntaan, omien kokemusten lisäksi omasta avioliitostani.