Olen myös ihan samaa mieltä. Vaihtoehtoja kuitenkin on monta. Itsellä avioon astuminen meni tyyliin:itse halusin siviilivihkimisen (taloudelliset syyt) ilman mitään seremonioita ja sukulaisille oltaisiin ilmoitettu joskus sitten kun jaksetaan. Vaimo halusi perinteiset kirkkohäät. Kompromissiksi muodostui pieni kirkollinen seremonia seurakuntatalolla parin todistajan läsnäollessa ja lähimmille sukulaisille sitten kahvitilaisuus. Ja sitten lomalle kylpylään. Muijakin lopulta myönsi, että kyllähän tässä aika helvetisti helpomalla päästiin.
Avioliitto itselle on siis puhdas taloudellinen liitto. Sitoutumista toiseen joko on tai ei ole. Avioliittosta huolimatta. Emännän kanssa ollaan pidetty yhtä jo 17 vuotta ja naimisissakin ollaan oltu jo kymmenen. Kirkkohäät eivät tuota muuksi olisi muuttaneet.
Kirkko ratkaiskoon itse kantansa homojen vihkimiseen. Valtio ratkaisi omansa ja Suomen pitäisi olla sekulääri valtio. Näin se sitten käytännössä toimii. Ja tasa-arvoinen avioliittolaki oli ainut oikea ratkaisu.
Otan tähän kantaa henkilökohtaisella tasolla.
Minulla oli myös ajatuksena pitää pienet siviilihäät. Vaimo halusi pienet kirkkohäät. Pidettiin siis pienet kirkkohäät. Ei ollut minulta poissa. Vaimo sen sijaan olisi voinut pahentaa mielensä, jos en olisi suostunut kirkkohäihin. Ja olihan se ihan mukavaakin mennä kirkossa naimisiin, ei siinä. En kadu päätöstä ollenkaan.
Minulle avioliitto ei ole puhdas taloudellinen liitto. Minulle se on puhdas rakkauden liitto. Rakastan vaimoani nytkin niin paljon, että en halua hänen joutuvan eron/kuoleman hetkellä kärsimään siitä, että esimerkiksi vihapäissäni veisin 90% meidän omaisuudesta, kun se nyt vaan sattuu olemaan minun nimissäni.