01.02.1994 - itselläni on tuosta aikaa siis jo 16 vuotta (mit...vitt...).
Leppoisin mielin lähdin konttorille, kun teorioissakin tuli piipahdettua kahteen kertaan (täysin omaa tyhmyyttä). Noh, noihin aikoihin olinkin lähdössä opiskelemaan oikikseen tai valtsikkaan, joten kaikkea piti vähän kyseenalaistaa. En kai tästä taudista ole vieläkään päässyt täysin ohitse. Turun tauti?
Tiistai helmikuun ensimmäinen päivä armon vuonna 1994. Mentiin Erjan kanssa pienellä LO:n kuorma-autolla katsastuskonttorille ja tuskallinen odotus. Erja lähti kahville ja "just se etukäteen varoitettu" inssi saapui kopperoon. Ensin säädettiin perussetti ajopiirturin kanssa ja lähdettiin liikkeelle. Helmikuun liukkailla otettiin ensin pari mäkilähtöä konttorin pihalla ja sitten talliin peruutus. Vielä "tallissa" (keilojen rajaama alue) kaikki oli erittäin loistavasti. Inssi kysyi, että tunnenko Turkua. Sanoin tuntevani kuin omat taskuni; etenkin keskusta-alueen ja länsipuolen. "No hyvä!", tuli vain vastaus, "Ajetaan sitten Kauppatorille Mikaelin kirkon ohitse, reitti on muuten omavalintainen.". Lähdin "tallista" liikkeelle turhankin yli-innokkaasti ja takapyörät nappasivat etuoikealla olleen keilan mukaani. Itse en olisi hokannut muuten ollenkaan, mutta inssi jäi tuijottamaan taustapeiliä ja pitkään...
Siinä vaiheessa tulikin olo: "Jaa-ha, tää oliki sit' tässä, uusiks' meni!", eikä mitään paineita. Ensimmäisissä liikennevaloissa heitin paidankauluksessa roikkuneet Ray-Banit silmille helmikuista aurinkoa vastaan ja ajattelin, että menköön sitten miten menee. Vähän ennen Kauppatoria tuli käsky lähteä TYKS:n suuntaan Hämeentien kautta. OK, Aurasillan yli vasemmalle ja juuri ennen TYKS:a käännyttiin oikealle. Jotenkin tuli sellainen olo, että inssi ei tuntenut Kiinanmyllynkatua eikä risteäviä poikkikatuja nimeltä. Mulla sentään asui teinivuosieni tyttöystävä Kerttulinkadulla, joten ainakin moponsarvista seutu oli hyvinkin tuttua. "Seuraavasta oikealle!" tai "Seuraavasta vasemmalle!" -käskyillä päädyttiin muutamien tasa-arvoisten risteysten läpi viimein Uudenmaankadulle, josta lähdettiin Paalupaikkaa kohti. Mentiin siis käytännössä parin sillan yli ja muutamien liikennevalojen läpi suoraan etuajo-oikeutettua tietä eteenpäin, kunnes juuri ennen Paalupaikkaa kuului käsky: "Käännytään valoista vasemmalle ja mennään takaisin konttorille!".
Erjan kanssa oltiin ajettu reitti "knoppina" konttorilta Paalupaikalle varmaan viisi kertaa läpi, mutta ei kertaakaan toiseen suuntaan. Heitinkin sen pahimman risteyksen (Tommilankatu - Ruohonpäänkatu) jälkeen inssille, että eipä ole pieneen aikaan tullut ajeltuakaan tähän suuntaan. Vastaus oli vain jotain epämääräistä muminaa. Koko reitti siis kesti yhteensä noin puolisen tuntia; koko setti mäkistartteineen ja talliinperuutteluineen ehkä noin 45min.
Tultiin takaisin konttorin pihaan, ja inssin suusta tuli kysymys: "Mitä virheitä?". Pyörittelin siinä hetken aikaa silmiäni ja yllätyin totaalisesti; totesin jotain siitä kaatuneesta keilasta ja yhdessä tasa-arvoisessa tuli varmaan päästettyä yksi auto vasemmalta liikaa. Inssi vain täytteli papereitaan, ei katsonut päinkään ja murahti: "Joo, pikkujuttujahan noi oli. Enemmän huolestutti toi nopeusmittari jossain paikoissa. Muuuu... utta kyyy... yllä sä ainakin Turussa tunnut osaavan ajaa. Mennääs tonne sisälle!"
Kortti tuli taskuun ja heti ti-iltana lähdettiinkin jo Fiestalla kavereiden kanssa cruisailemaan Turun yöelämään uunituore ajokortti taskussa. Jo ennen viikonloppua poliisitkin pääsivät pysäyttelemään ja puhalluttamaan, kun olin heidän mukaansa ottanut käännöksen Aurakadulta Eerikinkadulle kuin kymppipyöräisellä... Piti kuulemma vähän "orientoitua pienempään kulkuneuvoon". Nykyään tuota käännöstä ei saa edes ottaakaan kuin joukkoliikennevälineellä. Tuo silloin mankkarissa soinut kasetti on muuten edelleen tallessa nimellä "The Very First Experiences With Techno-Fiesta".