Mainos

Autoiluketju

  • 3 333 658
  • 19 049

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
SergeiK kirjoitti:
Aikaisempi raja oli täysin mielivaltainen vuosi 1994 joka perustui auton hankintaveron alennukseen. Aivan hyvin valtio voisi määritellä, että autojen joiden CO-arvo on NULL maksavat veroa maksimimäärän.

OK. Hyväksyn verotusarvona tämän. Hienoa, että voimme olla samaa mieltä asiasta.

En ymmärrä tätä itkua, että "verotetaan omistamista/hankkimista". Samalla tapaa viinapulloakin hankkiessa maksetaan verot ostettaessa, vaikka viinapullon kaataisi heti Alkon ulkopuolella lähiojaan.

Siitä viinapullosta EI joudu maksamaan vuosittaista veroa, kun se tuossa hyllyssä vanhenee ja josta pullosta naukkaa ehkä snapsin per joulu. Ei edes ökykalliista viinipullosta, jota halailee viinikellarissa.

No, nyt se vantaalaisten unelma toteutui. Myös polttoaineen verotus nousee. Lisää Talousuutisissa.

Tämä on ilouutinen. Voitko referoida uutisen, kun ilmensin taloudellista toimeliaisuutta töistä kotiin ko. uutisten aikaan.
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
saastutan varmasti vähemmän kuin saman ajan jostain >15 km päästä Lentävänniemestä työmaalleni ajavat tamperelaiset, joilla vieläpä olisi ihan toimiva julkinen yhteys.

Paljonko on kohtuullista maksaa siitä, että haluaa asua järvenrannalla maalla?

t. hanu

Jos se tamperelainen saastuttaa enemmän tuolla matkalla, se myös kuluttaa enemmän polttoainetta. Siksi polttoaineverotuksella tamperelaisen verotaakka olisi raskaampi kuin sinun. Siis JOSS kerran tamperelainen saastuttaa enemmän 15km matkalla kuin sinä 50km matkalla.

Tottahan on, että dieselillä pääsee matka-ajossa helposti alle 5 litran kulutuksella, kun taas öky-Volvo voi viedä jopa 15 litraa kaupunkiajossa.

Täällä maksaa merenrannalla rivitaloasunto rantasaunalla noin 1 500 000 euroa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
En ymmärrä tätä itkua, että "verotetaan omistamista/hankkimista". Samalla tapaa viinapulloakin hankkiessa maksetaan verot ostettaessa, vaikka viinapullon kaataisi heti Alkon ulkopuolella lähiojaan.

Surkea vertaus mutta senhän jo tiesitkin.

Viinapullo = kertakulutushyödyke

Auto = kestokulutushyödyke

Euroopan paskin autokanta tuottaa hirveän määrän välillisiä kustannuksia, saasteista terveydenhuoltoon ja menetettyihin työtunteihin. Tätä ei taida VM:n virkamiehet halua huomioida missään laskemissa.

Koko autovero voitaisiin korvata yksinkertaisella käyttömaksusysteemillä joka ohjaisi pienipäästöisiin autoihin. Tähän yhdistettynä Ruotsin mallin mukainen romutuspalkkio jolla päästäisiin eroon -83 Corollapommeista jotka saastuttavat vitusti ja ovat yhtä turvallisia kuin moottoripyörät onnettomuuksissa.

EDIT: 4x nykyinen käyttömaksu kattaisi koko nykyisen autoveron tuoton. Eli 500€ vuosi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kysytään nyt tässä ketjussa, onko kellään tietoa erikoisautovuokraamoista Tampereen* seudulla. Rental siellä taitaa olla, mutta heidän kalusto on turhan hintavaa mulle, kun en osakas ole. Lähinnä kiinnostaisi joku avoauto, mutta muitakin saa tarjota, jos tiedossa on. Hertzillä on kampanja C70:stä, mutta jostain syystä se ei iske kovin paljon. Varsinkin jos joutuu ajamaan katto kiinni, ulkonäkö on kuin perus työsuhdevolovossa.

Jyväskyläkin käy, jos joku tietää.
 

Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Onkohan kenelläkään palstalaisista pitempiaikaista kokemusta Mercedeksen s-sarjasta ja nimenomaan korimalleista W220 tai coupe versiosta C215? Itsellä olisi harkinnassa vuosituhannen vaihteen malli, mutta kovasti arveluttaa merkin saama negatiivinen julkisuus luotettavuuden kanssa. Söisi miestä rotan lailla jos auto olisi alvariinsa pajalla saamassa tunnetusti "halpaa" Mersun merkkihuoltoa. Muutamat ajokokemukset autosta ja nimenomaan viisilitraisella olivat kyllä äärimmäisen miellyttäviä...
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Nyt on liian aikaista sanoa 90-luvun lopun taikka 2000-luvun alun astroista tai fordeista, mutta kyllä ainakin vähän varhaisempien 90-96 focuksien ovia on saanut kuulemma vaihdella aika ahkeraan tahtiin. Jopa uudemmissa on ollut samaa ongelmaa.

Ja Fjordista Obelixiin.. Ihmettelen suuresti, jos joku 90-luvun astra on vielä liikenteessä vielä viiden vuoden päästä, ilman että auto on hitsisaumojen peitossa.

Saa vaihdella ovia, takaluukkuja ja konepeltejä myös 2000-luvulla valmistettuihin Mondeoihin ja Focuksiin. Sama pätee ko.mallien vetonivelten suojakumeihin, jotka on suunniteltu aivan päin helvettiä.
Sinänsä nuo nyt ovat omistajan kannalta harmittomia, että Ford tekee ne mukisematta omaan piikkiinsä ja antaa rempan ajaksi auton tilalle, vaikka takuu olisikin ummessa ja olisit auton 10.s omistaja.

Mitä Astroihin tulee, niin 98-jälkeen valmistetut pitäisivät olla taas ihan laatutavaraa, sikäli mikäli Opel sellaista ikinä tekee. Itse uskaltaisin ostaa ja ostaisinkin n.100-kertaa mielummin kuin vaikkapa aiemmissa viesteissä keskustellun papahtavan ja traktorimaisen Golfin, tai mitään muutakaan ko.konsernin autoa Audeja lukuunottamatta.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Nyt ajamme 14v ja 18v vanhoilla autoilla. Minulla on -93-dieselvectra, hyvä peli töajoa ja työmatkaa n. 40tkm vuodessa ajavalle. En tiedä co2 -arvoa, mutta kulutus on kesän ñ. 4,5 l/hkm talven n. 5l/hkm naftaa katalysaattorilla. Mittarissa kai nyt n. 520tkm, joista n. 200tkm on minun ajamiani. Minulle ilmaisia kilometrejä, eli olen kilometrikorvauksina tienannut enemmän kuin mitä olen autoiluun joutunut rahaa laittamaan.
t. hanu

Tämä ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Edes taloudelliset nykydieselit eivät mene noin pienellä annoksella.
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Tämä ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Edes taloudelliset nykydieselit eivät mene noin pienellä annoksella.

Isukilla oli muutama vuosi sitten -88 200D mersu, vei 5l/100km naftaa matkaajossa. Oma mersun 3.0 turboriisseli vie sen 6.5 litraa. Kyllä on vähäistä ollut kehitys jollei nykypäivän ekot pysty alle 5 litran.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Edes taloudelliset nykydieselit eivät mene noin pienellä annoksella.
Kyllä esim. VW Jetta -80 luvun puolesta välistä menee alle 5l/100km. Yksi työkaveri ajeli pitkään ko. autolla nuukuuksissaan. Tosin tuosta Opelin dieselversiosta ei ole kokemusta, mitä kuluttaa, mutta Opelin bensiinimoottorit vanhemmissa malleissa eivät ole mitään vähäruokaisia.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Tämä ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Edes taloudelliset nykydieselit eivät mene noin pienellä annoksella.

Pienellä koneella olevat 90-luvun puolen välin jälkeen tehdy vw koneet vie jotain 3 litraa/100km matka-ajossa, keskikulutus varmaan jotain 5 litraa.
Itse kävin eilen katsomassa 98 seattia, jossa on vw 1.9 turbodiesel moottori, ja tehdas taitaa luvata sille 4.5litraa/100km matka-ajossa, ja ne jutut mitä olen lukenut kyseistä autosta netissä, tukee kyllä tuota täysin. Keskikulutuskin taisi olla jotain 6 litran pintaan.

Että yllättävän pieni kulutuksisia nuo nuukimmat on, kunhan moottorin ei tarvitse vähintää 3 litrainen, ja auton farmari.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitäköhän arvon nimimerkki puuntakaa pitää normaalikulutuksena tällä vuosituhannella valmistetulle dieselille?

Jotkut pirun 1.9SDI Skodan Fabiatkin ovat päässeet 4,4l/100km jo viisi-kuusi vuotta sitten. Jotkut nyky-Audit taitavat päästä jo alle neljän litran satasella.

EDIT: Netistä hakemalla vuoden 1993 Opel 1.7TD kulutus on matka-ajossa 4,6L/100km
 
Viimeksi muokattu:

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Se pitää paikkansa, että etevimmät nykydieselit maantieajossa kuluttavat nelosella alkavia lukemia. Käsitin, että nimim. hanu tarkoitti Vectransa keskikulutuksen olevan em. 4,5l/100km mitä en usko. Audihan yritti huonolla menestyksellä rakentaa A2 mallistaan parisen vuotta sitten ns neljän litran dieseliä jonka keskikulutus olisi ollut 4l/100 km. Muistelen, että siinä olisi ollut viimeisintä pumppusuutintekniikkaa edustava 1,2 litrainen moottori ja muutenkin koko auto oli rakennettu alusta loppuun mahdollisimman taloudelliseksi. mm renkaat olivat optimaalisen levyiset ja vanteetkin malliltaan sellaiset, että kulutus olisi mahdollisimman pieni. Autotoimittajatkaan eivät päässeet sillä autolla alle neljän litran keskikulutukseen vaikka yrittivät ajaa mahdollisimman taloudellisesti. Autonvalmistajathan tykkäävät ilmoitella tuotteilleen matalia kulutuslukemia, mutta autolehdistä koeajoja lueskellessa huomaa, että autot poikkeuksetta ylittävät valmistajien ilmoitukset yleensä litralla-kahdella sataa kilometriä kohden.

Esim. Autobild Suomen uusimmassa numerossa on vertailussa premium-luokan uudet diesel-koneiset autot. Joukon taloudellisin auto BMW 320d kuluttaa testin mukaan keskimäärin 6,3l/100km, valmistajan ilmoitellessa lukemia 5,7l/100km. Tämä nyt ei ollut se räikein esimerkki mihin on tullut lehtiä selaillessa törmättyä, mutta antaa hieman osviittaa todellisista kulutuksista.
 

Särki

Jäsen
Tämä ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Edes taloudelliset nykydieselit eivät mene noin pienellä annoksella.

Tämän päivän nykydieselit ovat paljon tehokkaampia kuin 80-luvun tekeleet, Teho ei edelleenkään synny ilmaiseksi. Lisäksi kaikkien autojen koot ovat kasvaneet merkittävästi, joista autojen paino on kulutuksen suhteen ratkaisevin tekijä. Massa ei liiku ilmaiseksi. Tämän päivän Polo taitaa olla suurempi tiloiltaan ja painoltaan kuin 80- ja 90-luvun vaihteen Golf? Tämän päivän nykydieseleillä on vain paljon kovempi työ saada raskaampi massa liikkeelle paljon ripeämmin, joten siinä suhteessa nykydieselin kulutuslukemat ovat ihan hyvällä mallilla. Ennen saman työ voitiin tehdä paljon helpommalla ja hitaammin, joten pienet kulutuslukemat on ennen ollut paljon helpommin saavutettavissa.

Kaverin vanhemmilla oli aikoinaan avolavamallinen VW Caddy 1.6 litran turbottomalla diesel koneella (vm. 84-86 jotain tuota luokkaa). Sillä ei saanu minkäänlaisella ajotavalla kulutuslukemia nousemaan yli 5l/100km. Tehtiin yksi pitkä reissu Turkuun ja kulutuslukemat taisi olla karvan alle 4l/100km. Hidashan se oli kuin mikä, mutta kun vauhtiin pääsi niin siinä sitten köröteltiin ja hiottiin autossa ja matka taittui. Ohituksia ei paljon sillä reissulla tehty.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Helposti menee uudet autot 4,5 litralla sataselle. Itsellä on -00 A4 1.9tdi 115hv, eli ensimmäinen(?) pumppusuutin audi. Just työreissulla alkuviikosta huvikseni mittasin (ei ole ajotietokonetta) kulutuksen. Ajoin 1002km ja sen jälkeen tankkasin niin tankkiin meni 45,97 litraa (tarkistettu kuitista). Matkasta noin 70-80km oli kaupungissa ajettua ja loput maantietä. Ajan maantiellä aina sen 10km/h ylinopeutta vielä. Audi muistaakseni ilmoittaa 4,5l/100km matka-ajossa, joten aika läheltä kyllä liippaa. Luulisi että seitsemässä vuodessa kehitys on mennyt vielä sen verran eteenpäin, että nykyisillä dieseleillä tuo 4,5l/100km ei ole temppu eikä mikään.

Pakko vielä loppuun sanoa että kyllä tuntuu nykyisellä (noin ½v ollut) autolla ajaminen naurettavan halvalta. Entinen oli 10 vuotta vanhempi japsi - kerrassaan laiska 1.6 bensa. Söi sekalaisessa ajossa sen 10 litraa kallista BENSIINIÄ.

Ei voi kun ihmetellä kuka nykyään ostaa vielä jonkun isomman bensa-auton isolla koneella jos ei ole tosi rikas. Jos ei tule niin paljon ajoa et kannattaa maksaa verot ja käyttömaksut dieselistä niin ne matkat ajaakin jo varmasti jollain pienikoneisella fabialla tms.
 

Leba95

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lännen Kiekko, West Hockey
Vaihdoin itse kulkuneuvoa alkuvuodesta. 20-v. vanha Volvo söi 10 litraa sadalla bensaa, eli kerran viikossa sai tankata. Nyt olen ajellut yli 400 tuhatta kilometriä rullatulla vuoden 96 1,9 TDI VW Passatilla, josta maksoin 1800€. Tankkauskerrat ovat vähentyneet huomattavasti, lisäksi saa tankata dieseliä. Kulutus suhteellisen tasainen 5l/100km kesät talvet. Kun työmatka-ajoa kertyy viikossa 500 km, ihmettelen omaa hölmöyttäni kun vuodenpäivät bensarohmulla jaksoin ajella.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Se pitää paikkansa, että etevimmät nykydieselit maantieajossa kuluttavat nelosella alkavia lukemia. Käsitin, että nimim. hanu tarkoitti Vectransa keskikulutuksen olevan em. 4,5l/100km mitä en usko.

Vectrani on oikeastaan Vauxhall, eli Scotlannissa koottu Izuzun 1,7TD-koneella varustettu versio. Ajelen pääsääntöisesti pelkkää maantietä, työmatkani on reilu 40km, josta kaupunkia-ajoa kolmisen kilometriä, silläkin pätkällä vain kolmet valot. Viime tankkauksessa laskettu kulutus oli 4,6l/hkm, vaikka tuossa matkalla on nyt ollut tietöitä. Usko tai älä. Pyrin kyllä myös ajamaan taloudellisesti. Sitten kun tuolla tehtailla joudun km-korvauksilla käymään, ei kaupunkiajoa tule tuotakaan.

Kulutuksen pienuuden haittapuoli on se, että kiesi on talvella pirun kylmä.

t. hanu
 

Roomie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, St. Louis Blues
Onko porukalla käsitystä noista volkkarin TSI koneista? Itseäni kiinnostaisi piakkoin ilmestyvä Golf Variant tuolla 1.4l TSI-koneella, jossa siis mekaaninen- ja turboahdin, tehoa 140 hp ja vääntöä 220 Nm/1500 rpm.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei voi kun ihmetellä kuka nykyään ostaa vielä jonkun isomman bensa-auton isolla koneella jos ei ole tosi rikas. Jos ei tule niin paljon ajoa et kannattaa maksaa verot ja käyttömaksut dieselistä niin ne matkat ajaakin jo varmasti jollain pienikoneisella fabialla tms.

Mitä väliä on bensankulutuksella jos kilometrejä tulee vähän? Vakuutuksiin ja ylläpitoonhan ne rahat silloin menee. Moni ajaa ennemmin sillä tehokkaalla autolla ne vähäiset ajot. Se kun ei tule juurikaan sen kalliimmaksi vuositasolla kuin sillä Fabialla nysvääminen.

Esimerkiksi Helsingissä asuvat kaverini eivät juurikaan käytä autoa päivittäiseen liikkumiseen, mutta sitten kun auton rattiin tarttuvat niin ajavatkin heti 700km putkeen. Ennemmin ne kymmenet rekat ohittelee 150+ hv autolla, kuin jollain alitehoisella kinnerillä.
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Onko porukalla käsitystä noista volkkarin TSI koneista? Itseäni kiinnostaisi piakkoin ilmestyvä Golf Variant tuolla 1.4l TSI-koneella, jossa siis mekaaninen- ja turboahdin, tehoa 140 hp ja vääntöä 220 Nm/1500 rpm.

Itsellä tällä hetkellä alla vitoskoppainen Golf 1,6 MPI koneella. Koeajoin 1,4TSI mallisen Golffin ja ajotietokoneen mukaan keskikulutus työmatkallani, joka on lähes kokonaan moottoritietä, oli 140km/h mittarinopeudella noin kaksi litraa pienempi, kuin 1,6MPI koneella. 1,6 huitoo lähes yhdeksässä litrassa, kun taas TSI koneella kulutus oli samalla vauhdilla rapiat seitsemän. Vääntö-ominaisuuksiltaan TSI tuntuisi olevan aika lähellä turbodieseliä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemista.
 

scholl

Jäsen
Mitä väliä on bensankulutuksella jos kilometrejä tulee vähän? Vakuutuksiin ja ylläpitoonhan ne rahat silloin menee. Moni ajaa ennemmin sillä tehokkaalla autolla ne vähäiset ajot.

Esimerkiksi Helsingissä asuvat kaverini eivät juurikaan käytä autoa päivittäiseen liikkumiseen, mutta sitten kun auton rattiin tarttuvat niin ajavatkin heti 700km putkeen.

niin tai jos ajaa vain lyhyttä ajoa niin silloin se kulutus per 100km on ihan samantekevää. Itselläni saattaa keskustassa (siis en puhu nyt valtateille kuten Länsiväylälle tai Manskulle menemisestä mitään) pikkukaduilla olla kulutus lähemmäs parikymppiä sadalla jollain tankillisella, mutta ei taida olla suurta väliä, jos on tullut viime heinäkuun huollon jälkeen vain n. 6000km, vaikka ajan päivittäin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Eli Keravalla tuulilasivarikolla se vaihtaminen maksoi 250€. Tiedoksi vaan, jos vaihto tulee tarpeeseen.
Autona siis A4 -95.
Ei paha. Muutama vuosi sitten vaihdoin tuulilasin Volvo V70 vm 2001:een Biliassa ja lysti kustansi kaikkineen muistaakseni tonnin. Auton työsuhdestatus ja huoltopisteen sijainti melkein työpaikan vieressä takasivat sen että Bilia sai luvan rahastukseen.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Onko kenelläkään kokemuksia Volkswagen Golf VR6:sta, kun olisi sellainen peli tässä kesän aikana tarkoitus hankkia. Lähinnä ajo-ominaisuudet kiinnostaa.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Onko kenelläkään kokemuksia Volkswagen Golf VR6:sta, kun olisi sellainen peli tässä kesän aikana tarkoitus hankkia. Lähinnä ajo-ominaisuudet kiinnostaa.

Itsellä on saman mallinen 2.0 GTI. Ihan näppärä peli, yllättävänkin tilava. Ja toi VR6 on kyllä hätänen peli. Niissä on vaan ollu kansiongelmia ja jakoketjun vaihto on törkeän kallis ja hankala homma. Ja tosiaan, toi kolmoskoppanen Golf on vaan kyllä pyöristetty kakkoskoppa. Kun itellä on molemmat III ja IV niin ero on ku yöllä ja päivällä. Kyl nelonen on niiiin paljon uudenaikasempi. Nimenomaan ajossa, siis hallintalaitteet/hiljasuus ym. Mut kyllä toi on vakaa ajettava ja tosiaan vankan oloinen, kaukana esim. jostain Civicistä. Kestää kovaakin ajoa (lue: rataa). Ohjaustunto on hemmetin hyvä.

Perus "recarot" on sitten aika hanukasta penkkeinä, eli jos voit niin etsi edition malllia missä olis aidot Recarot. Ne on tosi hyvät istua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös