Autoiluketju

  • 3 219 444
  • 18 565

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Onko kukaan päivittänyt auton integroitua navigaattoria onnistuneesti? Miten se tehdään ja pystyykö hommaa palauttamaan, jos menee puihin?

Mulla on siis Seat Altea XL 2012, jossa tuo navigaattori on. Ihan loistava käytettävä, laskee ajoajan tosi lähelle oikein (esimerkiksi vs. Google Mapsiin), mutta kyllähän kolme vuotta alkaa olla semmoinen aika, että kartat muuttuu. Varsinkin, jos joskus tuonne minulle suht' tuntemattomaan Helsinkiin joutuu ajamaan, niin eihän tuo oikein kartalla ole. Laitteessa on muistikorttipaikka (käsittääkseni musiikin kuuntelua varten, ei ole tullut testattua), mutta saisiko siitä jonkun karttapäivityksen imutettua? Kysäisin joskus huollosta päivityksen hintaa ja ihan niin paljoa ei vanha kartta vituta....

On tullut päivitettyä sekä nykyisessä (2008 Passat) että edellisessä (2007 Accord) autossa ja helposti on onnistunut molemmissa. Seatin navit ovat samoja kuin volkkareissa ja useimmissa päivitys tehdään levyltä (CD/DVD riippuen mallista). Myös SD-muistikortilta kartat saa kyllä asennettua, mutta se vaatii muiden kuin RNS-315 -mallin kohdalla pientä kikkailua ja vaarana on laitteen muuttuminen tiiliskiveksi epäonnistuneen päivityksen myötä. Jos päivityksen tekee tehtaan tarkoittamalla tavalla, niin virhetilanteessa laite palauttaa aiemmat kartat muistiin automaattisesti. Tästä on omakohtainen kokemus viime keväältä, kun laitoin kartat päivittymään työmatkan ajaksi ja hidas DVD-asema ei kaikkia ehtinyt kopioimaan ennen kuin olin perillä - virran katkaisu katkaisi myös päivitysprosessin ja homma piti sitten käynnistää uudelleen.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Onko kukaan päivittänyt auton integroitua navigaattoria onnistuneesti? Miten se tehdään ja pystyykö hommaa palauttamaan, jos menee puihin?

Omaan mersuun (E320CDI -04) päivitin, ja toimii kuin ajatus. Vanha DVD-levy pihalle->uusi sisään, kone päivittää uuden softan automaattisesti, se kun tulee aina tuoreiden karttojen mukana. Sen jälkeen navi olikin taas käyttövalmis tuoreilla kartoilla ja softalla.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
On tullut päivitettyä sekä nykyisessä (2008 Passat) että edellisessä (2007 Accord) autossa ja helposti on onnistunut molemmissa. Seatin navit ovat samoja kuin volkkareissa ja useimmissa päivitys tehdään levyltä (CD/DVD riippuen mallista). Myös SD-muistikortilta kartat saa kyllä asennettua, mutta se vaatii muiden kuin RNS-315 -mallin kohdalla pientä kikkailua ja vaarana on laitteen muuttuminen tiiliskiveksi epäonnistuneen päivityksen myötä. Jos päivityksen tekee tehtaan tarkoittamalla tavalla, niin virhetilanteessa laite palauttaa aiemmat kartat muistiin automaattisesti. Tästä on omakohtainen kokemus viime keväältä, kun laitoin kartat päivittymään työmatkan ajaksi ja hidas DVD-asema ei kaikkia ehtinyt kopioimaan ennen kuin olin perillä - virran katkaisu katkaisi myös päivitysprosessin ja homma piti sitten käynnistää uudelleen.

Kiitosta, merkkihuolto tietysti yrittää myydä pelkkää omaa osaamistaan ja antoivat sen kuvan, ettei tuosta voi selvitä hengissä. Ja minun kohdalla se voi vieläkin pitää paikkaansa...Mutta unohdin kertoa olevani tämmöisissä asioissa täysi tumpelo, eikä auton ohjekirja auta tippaakaan. Tuohon pikkuvaimonkin viestiin liittyen: onko tuolla sisässä koko ajan joku dvd, josta navi garttoja hakee? Minun ohjekirjassa ei neuvota, miten tuo kojelaudan kotelo avataan, eli ainoa dvd:n paikka on auton cd-soitin. Siitäkö se osaa lukea kartat sisään? Onko hyviä vinkkejä paikoista, mistä nuo uudet päivitykset kartoille kannattaisi ladata/ostaa?
 
Sinun autosta en osaa sanoa, mersussa on ihan oma erillinen paikka navin levylle. Ja levy tietysti koko ajan pesässä. Ymmärtääkseni joissakin autoissa levyltä vain kopsataan kartat navin omaan muistiin, jonka jälkeen levyn voi poistaa.
 
Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Kiitosta, merkkihuolto tietysti yrittää myydä pelkkää omaa osaamistaan ja antoivat sen kuvan, ettei tuosta voi selvitä hengissä. Ja minun kohdalla se voi vieläkin pitää paikkaansa...Mutta unohdin kertoa olevani tämmöisissä asioissa täysi tumpelo, eikä auton ohjekirja auta tippaakaan. Tuohon pikkuvaimonkin viestiin liittyen: onko tuolla sisässä koko ajan joku dvd, josta navi garttoja hakee? Minun ohjekirjassa ei neuvota, miten tuo kojelaudan kotelo avataan, eli ainoa dvd:n paikka on auton cd-soitin. Siitäkö se osaa lukea kartat sisään? Onko hyviä vinkkejä paikoista, mistä nuo uudet päivitykset kartoille kannattaisi ladata/ostaa?

Riippuu ihan navista, että mistä se karttoja lukee - 2012 Alteassa voi periaatteessa olla mikä vain naveista RNS-310, RNS-315 tai RNS-510 ja noista ensimmäisessä kartat ovat CD:llä (ja kopioituvat sieltä muistikortille tarvittaessa), keskimmäisessä muistikortilla ja jälkimmäisessä DVD:llä (ja kopioituvat sieltä sisäiselle kovalevylle tarvittaessa). Karttalevy laitetaan soittimen asemaan noissa malleissa missä karttapäivitykset levyllä tulevat, mutta tosiaan yleensä kartat siirretään joko muistikortille tai kovalevylle, jotta asema vapautuu muuta käyttöä varten.

Kuten jo mainitsitkin, karttapäivitykset ovat aika suolaisen hintaisia merkkiliikkeen tiskillä eli sieltä niitä ei viitsi ostella. Käytännössä kaikkiin naveihin löytyy päivityksiä esim. ebaystä vaihtelevin hinnoin - osa noista on tosin melko varmasti piraatteja, mutta kyllä siellä alkuperäisiäkin tarpeettomina myydään. Lisäksi netin syövereistä päivityksiä voi myös itse latailla, mutta niiden saaminen laitteeseen vaatii jonkinmoista (tieto)tekniikan tuntemusta - ohjeet kyllä löytyvät samoista paikoista kuin itse tiedostotkin.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Ajotietokone ilmoitti, että olisi aika varata huolto. Soittelu merkkihuoltoihin paljasti hinnaksi noin 300€. Sisältyy moottoriöljyn-, öljynsuodattimen-, ilmansuodattimen- ja raitisilmasuodattimen vaihto. Lisäksi ohjelmistopäivitys ja huoltotarpeenilmaisimen nollaus kuuluu asiaan. Ilmeisesti noiden kahden viimeisiksi mainittujen takia täytyy viedä kalliinpuoleiseen merkkihuoltoon. Ns pajalla selviäisi varmaan 200€:lla. Myös kahden vuoden vaihtoautotakuun johdosta tuo merkkihuolto lienee pakollinen vaihtoehto?
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Minulla on -11 passatti samalla tekniikalla ja se olisi kylmä ilman eberiä. Kun on vain vähän plussan puolella ts eberi ei mene päälle, niin ei saavuta normaalilämpöjä reippaalla 10 km matkalla. Pieni kulutus = vähän hukkalämpöä.

Ei mene päälle, ts. et ajasta/kytke sitä päälle jos ollaan vähän plussalla? Vai jotain muuta?

Ja pikku knoppitietona kaikille, että vesipumppua ei sinänsä huolleta mitenkään. Vaan se vaihdetaan uuteen, kun se hajoaa. Sitä ei ole edes suunniteltu korjattavaksi. Paska homma toi, että korjaamon (muka)ammattilaiset eivät ole vuotoa havainneet, tai piitanneet siitä. Liekö edes sillä silmällä katsoneet. Vesipumpun vuoto voi olla ylipäänsä hankalaa edes havaita, jos vesipumppu on sellaisessa paikassa (harvoin on) että tihkuva vesi putoaa johonkin lämpöiseen kohtaan.

Lisäyksenä knoppitietoon että käsittääkseni aika monen merkin osalta laturin vaihdon kohdalla suositellaan myös vesipumpun vaihtoa, ainakain Volvolla.

Audi A4:sta kysymystä. Eli onko vm. 2012 A4 sedanin kontista mihinkään? Lastenrattaita(1kpl) täytyy kuljetella, joten onko liian pieni niille? Voinhan toki käydä itsekin kokeilemassa, mutta ajattelin ensin kysellä, jos löytyy kokemuksia.

Snadisti ohisektoriin mutta A4 farkun tavaratila on masentavan pieni, ei voi suositella kellekkään joka hakee enempää tilaa. Verrokeissa paljon isompi tavaratila.

Oma tilanne sellainen, että tuli ostettua uusi Skoda Octavia bensakoneella heti alkuvuodesta, mutta tuntuu tulevan sen verran paljon kilometrejä, että diesel olisi järkevämpi vaihtoehto. Audi/BMW kiinnostaisi kovasti, mutta A4:sta isompaa kokoluokkaa ei talous kestä ja se Avantikin menee vähän rajoille, kun tarkoituksena saada suht vähän ajettu yksilö.

Passat?

On kai se RS 230 vähän enemmänkin normaalia tehokkaampi kone, noin perheautoon... mutta ei silti tosiaan mikään statussymboli. Hauska ajettava.

Skoda on VW laatua halvemmalla hinnalla mutta se ei ole missään vaiheessa statussymboli, hepoista riippumatta.

Ajotietokone ilmoitti, että olisi aika varata huolto. Soittelu merkkihuoltoihin paljasti hinnaksi noin 300€. Sisältyy moottoriöljyn-, öljynsuodattimen-, ilmansuodattimen- ja raitisilmasuodattimen vaihto. Lisäksi ohjelmistopäivitys ja huoltotarpeenilmaisimen nollaus kuuluu asiaan. Ilmeisesti noiden kahden viimeisiksi mainittujen takia täytyy viedä kalliinpuoleiseen merkkihuoltoon. Ns pajalla selviäisi varmaan 200€:lla. Myös kahden vuoden vaihtoautotakuun johdosta tuo merkkihuolto lienee pakollinen vaihtoehto?

Huoltotarpeenilmaisimen nollaus on pikkujuttu, sen hoitaa about kuka tahansa pikkupaja (tietyin poikkeuksin). Nuo edelliset toimenpiteet onnistuu jokaisella pajalla ja tod,näk. hinta on maks 100€ plus öljyt.

Ohjelmistopäivityksen tarvetta kannattaa kysyä, mitä hyötyä tulee?
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Huoltotarpeenilmaisimen nollaus on pikkujuttu, sen hoitaa about kuka tahansa pikkupaja (tietyin poikkeuksin). Nuo edelliset toimenpiteet onnistuu jokaisella pajalla ja tod,näk. hinta on maks 100€ plus öljyt.

Ohjelmistopäivityksen tarvetta kannattaa kysyä, mitä hyötyä tulee?

Taisi olla sellainen mukava päivitys, että päiväajovalojen kanssa palaa myös takavalot, mikä olisi ihan hyvä juttu? Noin muutenhan halvinta olisi ostaa suodattimet kl- varaosasta, ja sitten pyytää huoltoa laittamaan ne paikalleen. En ole vielä osannut päättää mitä tuon kanssa tekisin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
@Daespoo nyt meni lainaus pieleen. Toi Skodaa koskettava osio ei ole mun näppikseltä. Ja tohon laturin vaihtoon liittyen: vesipumppu ja laturi ei liity toisiinsa mitenkään, aika jännältä kuulostaa että ne pitäisi vaihtaa aina yhdessä. En ole ikinä kuullut moisista suosituksista minkään merkin kohdalla. Laturista muutenkaan ei yleensä mene kuin hiilet (pikeentyy) tai jännitteensäädin.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ei mene automaattisesti päälle.

Ok, minulla eberi/webasto on ollut päällä ainoastaan ajastettuna tai manuaalisesti päälle laitettuna, en tiennyt että joissain merkeissä/malleissa/laitteissa menee automaagisesti päälle lämpötilan mukaan.

Taisi olla sellainen mukava päivitys, että päiväajovalojen kanssa palaa myös takavalot, mikä olisi ihan hyvä juttu? Noin muutenhan halvinta olisi ostaa suodattimet kl- varaosasta, ja sitten pyytää huoltoa laittamaan ne paikalleen. En ole vielä osannut päättää mitä tuon kanssa tekisin.

Ok, tuo on ihan fiksua, koko EU-säädös energiansäästön näkökulmasta ainakin LED-valojen osalta täysin naurettava. Soittele pajoille ja kysy hinta pelkälle koodaukselle.

@Daespoo nyt meni lainaus pieleen. Toi Skodaa koskettava osio ei ole mun näppikseltä. Ja tohon laturin vaihtoon liittyen: vesipumppu ja laturi ei liity toisiinsa mitenkään, aika jännältä kuulostaa että ne pitäisi vaihtaa aina yhdessä. En ole ikinä kuullut moisista suosituksista minkään merkin kohdalla. Laturista muutenkaan ei yleensä mene kuin hiilet (pikeentyy) tai jännitteensäädin.

Sorry, lainaus mennyt pieleen, ei taida onnistua muokkaus enään.

Ei vesipumppua pidä vaihtaa laturin yhteydessä mutta sitä suositellaan tehtäväksi ainakin Bilialla (Volvo).
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Pyörittääköhän laturinhihna myös vesipumppua jossakin volvon moottoreissa? Muuten en oikein tätä ymmärrä.

Voi olla, joskaan sekään ei selitä suositusta. En itse keksi mitään muuta syytä tälle kun sen että vesipumppu pitäisi yleisesti ottaen vaihtaa/huoltaa säännöllisesti ja laturin vaihdon yhteydessä se on helppo/hyvä tehdä kun hihnoja muutenkin irrotellaan.
 
Tuamas

Epäilen että tässä menee nyt laturin ja jakohihnan vaihto sekaisin. En muista kuulleeni, että vesipumpun vaihdolla ja laturin vaihdolla olisi tekemistä toistensa kanssa. Taasen jakohihnan vaihdon yhteydessä vesipumpun vaihto on suositeltavaa.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Epäilen että tässä menee nyt laturin ja jakohihnan vaihto sekaisin. En muista kuulleeni, että vesipumpun vaihdolla ja laturin vaihdolla olisi tekemistä toistensa kanssa. Taasen jakohihnan vaihdon yhteydessä vesipumpun vaihto on suositeltavaa.

Ei ole mennyt sekaisin, itseltäni hajosi laturi Vollesta ja Biliasta sanottiin että kannattaa vaihtaa vesipumppu samalla, syystä tai toisesta.

Olin aikaisemmin käsityksessä että tämä olisi yleisempääkin mutta nyt nopean googlauksen perusteella näin ei ole.
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Skoda on VW laatua halvemmalla hinnalla mutta se ei ole missään vaiheessa statussymboli, hepoista riippumatta.

Tähän on annettava eriävä kommentti. Noin se oli ennen ja koin sen ihan samaksi myös edelleen, mutta kun kävin kokeilemassa uutta Octaviaa ja Golfia, niin mielestäni ovat alkaneet tehdä selkeää pesäeroa konsernin sisällä. Octavian muovien laadut olivat silminnähden halventuneet ja eivät vastanneet omaa mielikuvaa Skodan laadusta. Muovit olivat sellaista kovaa muovia. (ja kyseinen koeajoyksilö jopa nitisi kojelaudasta). Yök.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Ihmettelen sitä miten joissakin autoissa ratti tai penkki saadaan kulumaan todella pahasti. Kävin tänään katsomassa paikallisessa autoliikkeessä erästä Audi A4:ää, vm 2009 ja ajettu 146tkm. Ratti oli kuin olisi hiekkapaperilla hangattu ja kuskin penkkikin suht nuohotun näköinen. Oma autoni on 2004 ja ajettu 290tkm, ratti paria-kolmea kynnestä tullutta naarmua vailla siisti (ainakaan mitään "hiomisjälkeä" ei näy ratissa) ja kuskin penkkikin suht ryhdissä. Enkä ole todellakaan yrittänyt pitää sisustaa mitenkään kukkaa kämmenellä, vaan siellä on vaihdettu vaatteita, nukuttu sun muuta "raskasta käyttöä".

Huoltokirjaa en jaksanut alkaa tutkimaan että pitävätkö kyseiset kilometrin paikkansa, mutta oletan että ne olivat varmasti kunnossa. Miten tuollainen kuluminen on edes mahdollista saavuttaa?
 
Veijari

Iso perseisellä kuljettajalla lyhyttä ajosuoritetta eli paljon penkille istumisia ja nousemisia niin kyllähän auton penkki siitä enemmän kuluu. Ratti voi kulua enemmän vaikka paskaisista hanskoista/käsistä, koruista, kynsistä, mitä noita nyt voi olla?
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Ihmettelen sitä miten joissakin autoissa ratti tai penkki saadaan kulumaan todella pahasti. Kävin tänään katsomassa paikallisessa autoliikkeessä erästä Audi A4:ää, vm 2009 ja ajettu 146tkm. Ratti oli kuin olisi hiekkapaperilla hangattu ja kuskin penkkikin suht nuohotun näköinen. Oma autoni on 2004 ja ajettu 290tkm, ratti paria-kolmea kynnestä tullutta naarmua vailla siisti (ainakaan mitään "hiomisjälkeä" ei näy ratissa) ja kuskin penkkikin suht ryhdissä. Enkä ole todellakaan yrittänyt pitää sisustaa mitenkään kukkaa kämmenellä, vaan siellä on vaihdettu vaatteita, nukuttu sun muuta "raskasta käyttöä".

Huoltokirjaa en jaksanut alkaa tutkimaan että pitävätkö kyseiset kilometrin paikkansa, mutta oletan että ne olivat varmasti kunnossa. Miten tuollainen kuluminen on edes mahdollista saavuttaa?

Useimmiten selitys on juurikin tuo, ettei kilometrit pidä paikkaansa. Sitten siihen vaikuttaa myös nuo mitä @Veijari mainitsi, eli kuskin koko ja ruumiinrakenne, vaatetus, penkin materiaali ja muoto ym. Mutta sanoisin että 100% varmuudella kilometrit on vituillaan jos 146000 kohdalla muka jo puhki. Ei vittu edes Daciassa mene niin nopeasti vaikka kuinka hinkkais niittifarkut jalassa. Vaihdekepinnuppi, ratin kehä ja napit sekä polkimet on myös hyviä paikkoja mistä voi kilometrien paikkaansa pitävyyttä koittaa tarkastella.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Meillä Dakota-nahoilla oleva 2007 bemari ajettu vain 110tkm, nahoissa ei ole käytännössä ollenkaan kulumajälkiä. Olen itsekin välillä miettynyt millä ihmeellä porukka saa nahat niin paskaan kuntoon jo muutamassa vuodessa. Niin ja myönnetään vielä laiskuus, meidän nahkasisustusta ei ole huollettu omatoimisesti kertaakaan, ainoastaan käytetty noin kerran vuodessa sisäpuhdistuksessa. Nahkan laaduissa ei voi olla niin suuria eroja koska kyllä nämä vastaavat bemarin nahatkin saadaan surkeaan kuntoon nopeastikin.

_
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Onhan noihin monta syytä:
- kilsat varmasti oikeat
- nahan laatu
- puhdistukset ja rasvaukset nahalle
- miten penkille istutaan vai liu'utaanko penkkiä vasten ja sivutuen yli
- mitä housuja käytetään (esim. hiekkaiset raksafarkut vai puhtaat suorat housut)
- yleinen puhtaus
- kuskin paino

Tuttavalla oli takapenkit aivan surkeassa kunnossa koska autossa istuneet lapset kurahousuilla, turvaistuin, kaksi koiraa, välillä ollut rattaat, jääkiekkokassi tms isoja painavahkoja tavaroita siellä. Näytti oudolta kun etupenkillä pelkääjän paikka ihan bränikkä, kuskin paikkakin ok ja takapenkki jostain miljoonan rullatusta taksista. Auto ollut heillä siis uudesta asti.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Hitlerin lahja maailmalle yrittää kaasuttaa jäljelle jääneetkin. Paskatin möivät.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/v...a-paastohuijauksesta---osake-syoksyy/6tnmnsdG

Laitetaan nyt katkelma jutusta näkyviinkin.

Autojätti sai amerikkalaiselta ympäristönsuojeluvirastolta Environmental Protection Agengylta huomautuksen asiasta. Viranomaiset syyttivät autovalmistajaa lain rikkomisesta, sillä yhtiö oli asentanut dieselkäyttöisiin, 4-sylinterisiin Volkwagen- ja Audi-autoihin huijauslaitteen vuosimalleihin 2009-2015.

Laite oli ohjelmoitu havaitsemaan sen, milloin auto käy läpi virallisen päästötarkastuksen. Päästönestojärjestelmä asennettiin niin, että se meni päälle testauksen ajaksi. Estojärjestelmät ovat pois päältä normaaleissa ajotilanteissa, jolloin autot saastuttavat paljon valmistajan raportoimaa määrää enemmän: saastemäärä voi normaaliajossa olla jopa 40-kertainen, Environmental Protection Agency EPA sanoo.

Aika huikeaa touhua Volkkarilta. Varsinkin jenkeistä tullee kovat rapsut ja tuskin EU:kaan päätä silittelee. Onkohan VW:llä ollut ongelmia partikkelinkeruu- tai muissa systeemeissä kun ovat sen kytkeneet pois normiajossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös