Polttoaineen syöttö sylinteriin katkeaa joten ei sitä silloin kulukkaan. Polttoaineen syöttö on elektronisesti ohjattua joten sen voi tehdä niin että kun moottorijarrutetaan/rullataan vaihde päällä ilman että painetaan kaasua, pa:n syöttö katkaistaan. Liike energia taas pitää koneen pyörimässä väkisin joten se ei sammu. Heti jos kytkintä tai kaasua painetaan, järjestelmä ohjaa bensaa sylinteriin jolloin kone käy normaalisti...Miten bensamoottorin kulutus voi olla nolla kun ottaa jalan kaasulta?
Käsittääkseni moottori sammuu, jos se ei saa yhtään polttoainetta. Entä antavatko tulpat kipinää silloin kun kulutus on nolla?
Otetaan esimerkiksi vaikka tuo alussa mainitsemani Twilight-sarja: nytkin sarjan vannoutuneimmat fanit ovat nukkuneet makuupusseissa leffateatterin ulkopuolella pitkälti yli toista vuorokautta. Miksi?
Nuoruuteen ja teini-ikään kuuluu tietyltä osin ehdottomuus ja yhteisten kokemusten hankkiminen, Twilight-jonottaminen liittyy pitkälti tähän. Jostain asiasta vain hullaantuu, yleensä nimen omaan massahysterian piirteitä omaavan markkina/fanituotteen myötä. Harva siellä yksinään kököttäisi yöllä leffateatterin edessä/sisällä, porukalla noihin mennään.
Pelien jonottamiset ovat toki hieman eri asia, eli tuskin Halo nelosta jonottaneet tyypit olivat porukassa kun näin heitä taannoin aamuvarhain Turun Hansakorttelissa.
Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä jonottamisesta vaan myös halusta kokea joku asia ensimmäisenä ja saada se käsiinsä ensimmäisenä. Ei tähän mitään loogista selitystä ole, ei sen enempää kuin ihmisen tarve "olla eka". Olen minäkin ollut esim. Taru Sormusten Herrasta -elokuvissa muistaakseni kaikissa ensi-illoissa. Tosin en jonottanut fyysisesti missään. Kahdesti sain liput muuten ja kerran silloinen tyttöystävä jonotti lippuja yön yli teatterissa (olisin lähtenyt tässä tapauksessa mukaan, mutta sairastuin).
Twilight-elokuvien laatu ei niin ihmeellinen ole, oikeastaan ne ovat hyvin huonoja, mutta ne ovat niin simppeleitä "tyttö, poika ja kolmas pyörä"-kolmiodraamaelokuvia ja päähenkilöt ovat niin turvallisen kiiltokuvamaisia, että ymmärrän täysin miksi ne vetoavat tiettyyn ikävaiheeseen.
Eivät teinitytöt noita katselisi, jos Edward-vampyyri olisi himokas, karvainen verenimijä, joka muistuttaisi raiskaajaa (kuten Bram Stokerin kirjan Dracula) ja jos paitaa alvariinsa pois repivä ihmissusikaveri olisi kuolaava ja eläimellisen himokas kirppusäkki, joka paskoisi metsään kuten koirat.
Tuosta ylläolevasta tulkinnasta tulisi kyllä elokuva, jonka minä mielelläni katsoisin.
tajusinpas!
No kerropa minullekin! Tai no, heti tajusin kun kirjoitin.
Olisiko kumminkin huonoiten trikattu varjo kun se poika hyppää sen auton päältä asfalttiin?Jostakin syystä itse aina olen ymmärtävinäni jonkun tällaisen jutun, mutta kiinnitän huomion kuitenkin väärään seikkaan. Oikea vastaus ei ole siis se, että pikkuauton varjo ei liiku kun rysähtää?
Olisiko kumminkin huonoiten trikattu varjo kun se poika hyppää sen auton päältä asfalttiin?
Onhan se tietenki turvallista istua 10 tuntia päivässä jossain Shellillä ja mennä sen jälkeen kotiin syömään äidin tekemiä lihapullia.
Joidenkin ihmisten "en yrittänyt mitään, en saavuttanut mitään, ja olen tyytyväinen suoritukseeni" -asenne ei avaudu minulle.
Esimerkki 2:
Lukioaikana eräs tuttuni kertoili koulumenestyksestään. Hän oli ylpeä siitä, että saavutti seiskan keskiarvon lukiossa tekemättä käytännössä mitään opintojensa eteen.
Hän pääsi hyvien papereiden ansiosta lukiosta suoraan opiskelemaan energiatekniikkaa Tampereen teknilliseen yliopistoon.
- Tein ehkä ajallisesti enemmän töitä lukiossa.
mies kertoo, että opintojen eteen on pitänyt paiskia enemmän töitä kuin lukiossa. Ei Mertaniemi laiskotellut lukiossakaan.
- Tein lukiossakin paljon töitä. Ei se ilmaiseksi tullut.
Vaikka Järlström kaappasi itselleen melkoisen saaliin laudatureja, hän korostaa, ettei mikään tullut ilmaiseksi tai että lukio olisi ollut lastenleikkiä.
Kahdeksaan ällään ei ole oikotietä. Se vaatii itsekuria
- Ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin lukea.
- Itsekuriahan se vaatii, mutta ei minulla mitään ongelmia ollut.
Dufvan tavoitteena on myös päästä opiskelemaan lääketieteelliseen. Vaikka lukeminen ei ole koskaan tuntunut hänestä työläältä, arvosanojen eteen on saanut tehdä töitä koko lukion ajan.
En tajua miksi nuoret ihmiset joilla ei ole edes perhettä jumittuvat johonki tuppukylään asumaan ilman duunia ja koulutusta. Onko se sitten sitä peräkammarin poika meninkiä ettei äidin helmoista uskalleta lähteä. Onhan se tietenki turvallista istua 10 tuntia päivässä jossain Shellillä ja mennä sen jälkeen kotiin syömään äidin tekemiä lihapullia.
Suorastaan raivostuttaa asenne, jossa omaa osaamattomuuttaan selitellään, ehkä kai kuitenkin eniten itselleen, sillä ettei olla tehty mitään/ei kiinnostanut/ei viitsitty "panostaa" tjsp.. Yleensä tähän vielä liittyy vielä toteamus tai olettamus, että jos olisi jotain tullut tehtyä/olisi kiinnostanut/olisi panostanut, niin tulokset olisivat olleet ihan toisenlaiset. Toki se ei edes pidän melko suuren osan kohdalla paikkaansa, mutta jo lähtökohtaisesti virhe on siinä, että tässä ajatusmallissa jotenkin ulkoistetaan kaikki saavutusten eteen tehty raaka työ pois ja kuvitellaan ettei se ole osa menestystä. Totta helvetissä se on ja ehkä lopulta se merkittävin osa vielä.
Vaikka tämä pätee elämän kaikilla osa-alueilla, niin lainaukseen viitaten tämä tulee erityisen hyvin esille mm. aina näissä keväisissä uutisissa joissa haastatellaan menestyneitä ylioppilaita.
jotenkin ulkoistetaan kaikki saavutusten eteen tehty raaka työ pois
Miksi hän siis lähti ehdolle lainkaan, jos tuollainen lopputulos on "erinomainen?"
Olisko siinä se, että kun ei ole panostanut vaikka lukioon, on aikaa jäänyt johonkin oikeasti mielenkiintoiseen, ja se on se kerskailun perimmäinen aihe.
On ihan samantekevää, saako yhdeksän vai kaksi ällää, samalta viivalta siellä tekussa tai lääkiksessä kuitenkin aloitetaan. Itseasiassa koulumenestyksen merkitys myöhemmässäkin vaiheessa elämää on aika vähäinen.
Laiskan opiskelijan on paljon helpompi vetää hyvät arvosanat kirjoituksista kuin kurssikokeista.
Onko koulukirjojen lukeminen mielestäsi raakaa työtä? Mun mielestä raakaa työtä on esim. joku hiilikaivoksessa kökkiminen.
Koska Suomen vaalisysteemissä pienikin äänimäärä saattaa poikia hänen puolueelleen yhden lisäpaikan valtuustoon, vaikkei hän itse olisi lähelläkään päästä läpi. Se tekee ehdokkaaksi asettumisesta ihan perusteltua.
Nyt on niin mielenkiintoinen mielipide, että haluaisitko hieman vielä avata sitä?
Joidenkin ihmisten "en yrittänyt mitään, en saavuttanut mitään, ja olen tyytyväinen suoritukseeni" -asenne ei avaudu minulle.
Esimerkki 2:
Lukioaikana eräs tuttuni kertoili koulumenestyksestään. Hän oli ylpeä siitä, että saavutti seiskan keskiarvon lukiossa tekemättä käytännössä mitään opintojensa eteen.
------
Kyseessä saattaa tietysti olla jonkinlainen psyykkinen defenssi, joka (ainakin näennäisesti) peittää koetun pettymyksen ja/tai auttaa sen käsittelyssä. Mene ja tiedä, ei avaudu vieläkään.
Tässä on mielestäni ansiokkaasti pohdittu asiaa:
Jaskan pauhantaa: Poliitikot koulunpenkillä
Itsekään en ollut lukiossa häävi oppilas, mutta kirjoitin neljä L:ää ja kaksi E:tä. Ruotsin ja pitkän matikan kursseista sain kutosia, mutta kirjoitin molemmista eximian.
Eli ei kutosen keskiarvon oppilas edelleenkään ole menestynyt 9,5 ka.:n vastaavaa paremmin, jos ensimmäinen kirjoittaa "odotuksia" paremmin C:n tasoa ja jälkimmäinen "jää" E:n tasolle.
Miksi IFK haluaa pelata jossain ostarilla? Eikö nyt olisi hyvä aika elvyttää kaupunkia ja louhia se halli jonnekin Myllypuron ostarin alle?