Mainos

Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 904 238
  • 34 597
K

Kiekkokatsoja

Ei tuntunut eilen hirveän pitkään, mutta jotenkin se päätyi jalan alle ja satunnaisilla askelmilla vähän kirpaisi.
Hitsi vieköön. Eiku ihminen vieköön hitsiä. Se on aika riskialtista hommaa, jos ei oo suojannut itteään kunnolla. Kerran kimpoili jostain välistä kipinä, noin sentin verran silmän alle. Vaikka suojauskin oli perustasoa.
Mitä muuten hitsailet?
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Täällä töissä vaan hitsailen puikolla silloin tällöin jotain romuja yhteen ennen, kuin ne lähtee romuun.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen nyt jo useamman kerran yrittänyt, mutta yhtä monta kertaa epäonnistunut naisten jalkapallon MM-kisojen ottelun katsomisessa siten, että pysyn hereillä vähintään ensimmäisen puoliajan. Ei ole onnistunut ei, eilen oli viimeisin yritys. Jos tänään käy vielä samoin, avautunee minulle, että allekirjoittanut pienen lapsen hieman univajeinen isä ei vaan omaa riittävän suurta mielenkiintoa kyseistä tapahtumaa kohtaan. Vaikka Yle kuinka kisoja hehkuttaisikin.
 
axe

Naistenhännännostajien ykkösäänenkannattajassa Aamulehdessä toimittaja (mies) kirjoitti tänään mm. tällaista:

Elämä ei ole enää entisellään, kun on omin silmin todistanut Ruotsin maalivahdin Hedvig Lindahlin maagisen rankkaritorjunnan, lajilegenda Martan suuren sydämen uurastuksen Brasilian eteen tai Kamerunin Ajara Nchoutin lohduttomat kyyneleet, kun hänen tekemänsä maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen.

Puhumattakaan Skotlannin ja Argentiinan eeppisestä alkulohkon taistelusta, jossa oli enemmän dramaattisia käänteitä kuin viime kesän miesten MM-kisoissa yhteensä.

Kisat ovat tarjonneet hienoa jalkapalloviihdettä, vauhtia, draamaa ja taituruutta sellaisen annoksen, että puhuminen naisten MM-kisoista voidaan lopettaa tähän. Puhutaan vain MM-kisoista ja siirretään sukupuolimääre toisaalle – eli miesten MM-kisoihin.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

Voi helvetti mitä paskaa.

Draaman allekirjoitan täysin mutta vauhtia ja taituruutta on niin vähän että ei tarvitse mainita. Syöttöjen antaminen ja vastaanotto on niin hirveää katsottavaa 95% ajasta että sitä ei vaan pysty katsomaan saati nauttimaan.

Poikkeukset on sääntöön tässäkin keississä. Esim eilen englanti teki todella hienon maalin vaparista mutta kokonaisten otteluiden katsominen etsien näitä helmiä on kuin katsoisi saturday night liveä viimeisen 5 vuoden ajalta etsien niitä muutamaa nerokasta sketsiä.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Naistenhännännostajien ykkösäänenkannattajassa Aamulehdessä toimittaja (mies) kirjoitti tänään mm. tällaista:

Elämä ei ole enää entisellään, kun on omin silmin todistanut Ruotsin maalivahdin Hedvig Lindahlin maagisen rankkaritorjunnan, lajilegenda Martan suuren sydämen uurastuksen Brasilian eteen tai Kamerunin Ajara Nchoutin lohduttomat kyyneleet, kun hänen tekemänsä maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen.

Puhumattakaan Skotlannin ja Argentiinan eeppisestä alkulohkon taistelusta, jossa oli enemmän dramaattisia käänteitä kuin viime kesän miesten MM-kisoissa yhteensä.

Kisat ovat tarjonneet hienoa jalkapalloviihdettä, vauhtia, draamaa ja taituruutta sellaisen annoksen, että puhuminen naisten MM-kisoista voidaan lopettaa tähän. Puhutaan vain MM-kisoista ja siirretään sukupuolimääre toisaalle – eli miesten MM-kisoihin.

Ei saatana. Ja tietenkin piti verrata miesten kisoihin sopivasti värittäen tarinaa väärään suuntaan, pienisieluisten toiminnan perusperiaate. Itse puhuin naisten jalkapallosta, en verrannut sitä miesten vastaavaan (joka sekin on saanut minut nukahtamaan, mutta ei näin usein) enkä muihinkaan lajeihin, olisi kiva jos pienimunatoimittajat pystyisivät samaan ainaisen vastakkainasettelun sijaan.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Avautui, että KFC on oikeastaan aika hitosti laajemmalle levinnyt pikaruokaketju kuin Taco Bell, mutta silti jälkimmäinen tuli Suomeen ensiksi. Toki KFC:kin on nyt sitten tulossa tänne syksyllä mutta ihan tällainen pikku havainto vaan, että Suomen jälkeen lähin Taco Bell on Hollannissa kun taas KFC oli levinnyt jo melkein koko Eurooppaan ennen meitä...
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia

Eihän Taco Bellista ole kukaan edes kuullut ja KFC:n tietää kaikki ja joskus lomaretkellä kenties jopa käynytkin.

Vai KFC Suomeen, taas muuttuu kaupunkikuva melkoisesti. Ensin tuli ne sähkölaudat ja nyt KFC.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jos on nähnyt yhdenkin amerikkalaiselokuvan niin tietää Taco Bellin. Vaikka se elokuva olisi Tuulen viemää.

Totta, mutta useimmilla ei ole omakohtaista kokemusta kyseisestä tusinaketjusta, niin sitä ei välttämättä mieti sillä lailla. Burger Kingistä tuli legenda, koska laivamatkailijat pääsi käymään Tukholmassa.

Taco Bellin kanssa ei ole tälläistä sidettä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
@Hera80 on tykännyt jokaisesta retro-otteluseurannan viestistä. Hera on siis @Lert in retroversio if you know what I mean.

Sitten taas asia joka ei avaudu minulle, niin millonkohan tuo SaiPa-HPK:n tallenne mahtaa päättyä @redpecka lla? Pyörinyt kohta jo kolme viikkoa! On siinä VHS-laitteet kovilla kaiketi.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Hera80 on tykännyt jokaisesta retro-otteluseurannan viestistä. Hera on siis @Lert in retroversio if you know what I mean.

Itseasiassa taidan olla elävä retroversio noin muutenkin. Tykkään maksaa käteisellä, en ole facessa, instassa, tinderissä enkä missään muuallakaan, paitsi täällä. Nettipankkia osaan kyllä käyttää laskujen maksuun, joten täysi kalkkis en ole. Ja tuohon retroketjuun sen verran, että harmittaa vietävästi kun @redpecka paljasti alkuun lopputuloksen. Se oli virhe. Jäätävä virhe. Vienyt pelin seuraamisesta suurimman jännityksen, mutta onneksi ketjussa sivutaan kaikkea muutakin tuon aikakauden asioita kuin itse peliä ja siksi se on yksi parhaimmista ketjuista täällä allekirjoittaneen mielestä.
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
tseasiassa taidan olla elävä retroversio noin muutenkin. Tykkään maksaa käteisellä, en ole facessa, instassa, tinderissä enkä missään muuallakaan, paitsi täällä. Nettipankkia osaan kyllä käyttää laskujen maksuun, joten täysi kalkkis en ole.
Hienoo tietää etten ole yksin. Allekirjoitan lainaamani täysin.

Käteinen on se mikä puhuu.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ei helvetti, onkohan tuo uusi ominaisuus vai enkö ole vain ennen huomannut. Pitsaportaalissa saa valita tarkan toimitusajan parin tunnin päähän vartin välein.

Niinköhän pitävät lupauksensa, nyt otin vain tuokaa tänne heti kaikki nopeasti. Täytyy tuo joskus testata, mutta sen pitää sitten toimia. Ei voi käydä niin, että on uimassa ja jäätelöllä ja pelissä ja pubissa, kun kuski soittaa olen tässä ovella, missä sinä olet.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt liikun vaarallisillä vesillä, mutta onneksi olen uimataitoinen ja paksunahkainen. Näitä naisten mm-kisoja katsellessa olen miettinyt esteettistä epäsuhtaa verrattuna miesten vastaaviin. Miesten mm-kisoissa löytyy naisille joukkueesta kuin joukkueesta silmäniloa, mutta samaa ei voi sanoa näistä naisten kisoista. Eipä tuolla silmäkarkkia juurikaan ole meille miehille tarjolla.

Ja laji on siis jalkapallo.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Ilman päihteitä viikonloppuna oleminen onkin yllättävän helppoa, vaikka hiukan kyllä suu napsaa bissen perään. Ehkä suurin syy tällekin hassuttelulle on se, että uteliaisuuttani katsoin viimeisen kuukauden tiliotteen, että mihin ne rahat ovat menneet, jonka jälkeen itku ja nauru tuli yhtäaikaa, mutta voi saatana miten hauskaa on ollut.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt liikun vaarallisillä vesillä, mutta onneksi olen uimataitoinen ja paksunahkainen. Näitä naisten mm-kisoja katsellessa olen miettinyt esteettistä epäsuhtaa verrattuna miesten vastaaviin. Miesten mm-kisoissa löytyy naisille joukkueesta kuin joukkueesta silmäniloa, mutta samaa ei voi sanoa näistä naisten kisoista. Eipä tuolla silmäkarkkia juurikaan ole meille miehille tarjolla.

Ja laji on siis jalkapallo.
Puhut vain omasta puolestasi.
Ajattelen heitä kaikkia.
 
Nick Neim

Jäsen
Ilman päihteitä viikonloppuna oleminen onkin yllättävän helppoa, vaikka hiukan kyllä suu napsaa bissen perään. Ehkä suurin syy tällekin hassuttelulle on se, että uteliaisuuttani katsoin viimeisen kuukauden tiliotteen, että mihin ne rahat ovat menneet, jonka jälkeen itku ja nauru tuli yhtäaikaa, mutta voi saatana miten hauskaa on ollut.
Vähän sama homma. Tosin palailin lomilta tällä viikolla töihin, ja tuli tämä lauantai istuttua tyhjänpanttina töissä, se helpotti hieman tätä alkoholitonta viikonloppua ja painetta tilillä. Muuten onkin sitten menty ja urakalla, kun on ollut toukokuusta lähtien työpaikan virkistysillasta kaverin varpajaisiin ja juhannukseen jos jonkinlaista vilskettä. Ja näistäkin pari on tosiaan sellaista iltaa jotka lähtökohtaisesti pitäisi olla kukkarolle aika kevyitä, mutta johonkin ne rahat ovat taas yllättävästi kadonneet.

Sama tosin kuin siellä, on ollut kyllä perkeleen hauskaakin. Varsinkin keskikesän juhla oli taukoamatonta naurua, kun viisi äijää kieriskelee hotellissa/hostellissa kuoleman rajamailla, ja väsyneenä nauraa kaikelle. Aivan kaikelle.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sama tosin kuin siellä, on ollut kyllä perkeleen hauskaakin. Varsinkin keskikesän juhla oli taukoamatonta naurua, kun viisi äijää kieriskelee hotellissa/hostellissa kuoleman rajamailla, ja väsyneenä nauraa kaikelle. Aivan kaikelle.

Onneksi olen liian vanha majoittumaan enää hostellissa. Hauskaa aikaahan tuo oli varsinkin silloin, kun siellä kieriskeli myös parikymppisiä naisia. Mökille ei tyttöjä haluta, mutta hostellin keittiöbileissä ovat erittäin tervetullut lisä. Tai siis olivat.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miesten mm-kisoissa löytyy naisille joukkueesta kuin joukkueesta silmäniloa, mutta samaa ei voi sanoa näistä naisten kisoista. Eipä tuolla silmäkarkkia juurikaan ole meille miehille tarjolla.

Poliittisesti epäkorrektisti voisin todeta, että mm-kisoista löytyy naisille silmäkarkkia ihan kummankin sukupuolen kisoista.
 
Nick Neim

Jäsen
Onneksi olen liian vanha majoittumaan enää hostellissa. Hauskaa aikaahan tuo oli varsinkin silloin, kun siellä kieriskeli myös parikymppisiä naisia. Mökille ei tyttöjä haluta, mutta hostellin keittiöbileissä ovat erittäin tervetullut lisä. Tai siis olivat.
Joo, oma kosketuspinta hostelleihin tuli vasta viime syksynä. Juhannuksen majoitus oli kai enemmän hotellityyppinen, kun huoneessa oli kuitenkin mm. oma suihku. En oikein osaa arvioida sitä, kun ei se kuitenkaan perinteinenkään hotelli ollut, vaikka hotellina se itseään mainostikin.

Yhteissauna jos löytyy hostellista, niin mielelläänhän sinne tämän ikäisenä majoittuu. Halvempi ja jos isolla miesporukalla lähtee liikenteeseen, niin hostellin muut (nais)porukat tuota tasapainottaa kivasti.
 
Vessa käytävällä ei haittaa, mutta se 6-12 hengen ryhmä nukkumassa vieri vieressä punkissa on alkanut kalvaa. Itse asiassa ahdistavimpia on ne muutaman hengen huoneet tuntemattomien kanssa. Siinä olet jotenkin siinä porukassa, kun taas jättihuoneessa kaikki vain tulee ja menee kuin paikallisbussissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liikaa avautumista kerralla. Ohjaaja Pentti Kotkaniemi on Mikael Kotkaniemen isä. Jotenkin ei ole tullut mieleen, että ne olisivat ainakaan läheistä sukua, vaikka tuskin tuo kovin yleinen nimi on. Sitä kautta siis Pentti Kotkaniemi on myös Jesperi Kotkaniemen isoisä ja tytär toisesta liitosta on Saara Kotkaniemi, joka puolestaan on Olavi Uusivirran kanssa naimisissa. Joten Olavi Uusivirta ja Jesperi Kotkaniemi ovat... hmm.. jotain-in-law.

(Miten niin katsoin Elämäni biisiä?)
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Maissin jyrsiminen kun edestä puuttuu joka toinen hammas. Joo en ole pepsodent-jengiä. Eiks pienenä sanottu että aamuin illoin. Siis näyttäkää sen jätkän kuva mulle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös