Kyljessä oli siis Tommi Tabermanin runo?
Täällä päin paistaa aurinko, paistuu pihvit ja muut grilliherkut ja naiset on kauniita ja iloisia. Olen Pohjois-Euroopassa, tarkemmin Helsingissä. Vuoden paras juhla käsillä, ai että! Onneksi en ole juuri nyt jossain väsyneessä Aasiassa!
Avautui, että joidenkin työstä johtuvat jumit aukeavat "puhumalla (lue: kirjoittamalla) paskaa" nettipalstalle jatkuvalla syötöllä. Samalla avautui, että tuollainen työ tuollaisella jumin määrällä taitaa olla sitten pikkuisen liian haastavaa.
Asiaa sivuten (tosin aukesi jo kauan sitten), saman sarjan Hermes Conradin ääni on Pulp Fictionissa melko pienen, mutta sitäkin muistettavamman Marvinin roolin näytellyt Phil LaMarr.Futuramasta tutun Turanga Leelan äänenä on Peggy Bundy, tai toisin sanoen Katey Sagal. Linkistä löytyy kyseisen henkilön wikipedia-artikkeli. Eräässä Futurama jaksossahan ne hyvin parodioi Pulmusia.
Yhden pelin kävin katsomassa (lippu 67 euroa yläkatsomoon) Pietarin SKA:ta vastaan tammikuussa ja pelin taso oli todella paskaa. Areenalla oli myös edelliskautta heikompi tunnelma ja eteläpäädyssä ehkä 50 fania laulelemassa.
Jokos Klose16 on vihkinyt tuhon omaksi kaikki vieraiden jumalien kuvat siellä Aasiassa?
Mutta joo, vappu on aika turha juhla.
Tällä palstalla on nuorta rakkautta ilmassa. Ällöttävää ;)
Joo, hauska :DTällä palstalla on nuorta rakkautta ilmassa. Ällöttävää ;)
Kun luin tuon uutisen, en tiennyt kuka hän edes on. Googletin, enkä oikeastaan tiedä vieläkään. Tekee lauluja, mutta eikös jokainen meistä joskus. Yhtään en ole tämän lauluntekijän lauluja kuullut enkä varmaan koskaan kuulekaan. Mutta kiva kun uskalsi tulla kaapista.Saara Aalto tykkää myös tytöistä.
Saara Aalto on Suomen tapparalaisin laulaja. Kakkossijoja on kertynyt Voice of Finlandista, Euroviisukarsinnasta ja Talent Suomesta.Kun luin tuon uutisen, en tiennyt kuka hän edes on. Googletin, enkä oikeastaan tiedä vieläkään. Tekee lauluja, mutta eikös jokainen meistä joskus. Yhtään en ole tämän lauluntekijän lauluja kuullut enkä varmaan koskaan kuulekaan. Mutta kiva kun uskalsi tulla kaapista.
"Saara Aallossa" on kieltämättä mytologisesti jotain kiinnostavaa. Jää aina kakkoseksi ja yrittää silti väkisin, tässä on jotain perisuomalaista. Lesboseksuaalit on kyllä hyvin yleisesti kylmäkiskoisia, mikä voi liittyä katsojan uupuvaan tunnesiteeseen. Teräsmieskin lienee hetero syystä.
Samma här. Jotenkin Saara Aalto antaa erinäisissä tilaisuuksissa kovin kylmän ja laskelmoiman vaikutelman ihmisille. Laulutaito on hänellä erittäin hyvällä mallilla, mutta jotenkin sellainen laskelmointi ja ehkä jopa suuruudenhulluus on jäänyt hänestä mieleen, sillä hän vaikuttaa olevan niitä artisteja, joille Suomi on liian pieni maa, minkä takia hän haluaisi siirtyä isommille areenoille.En ota kantaa, liittyykö mitenkään seksuaalisuuteen, mutta laulaja-lauluntekijänä Saara Aalto on kieltämättä ain jäänyt etäiseksi, hän on hyvin vähän mitään tunteita aiheuttava hahmo. Jos nyt jotain seksuaalisuuteen ja viehätysvoimaan liittyvää sanoisi, niin hän on mielestäni pikemminkin kovin aseksuaalinen hahmo.