Mainos

Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 902 993
  • 34 594

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heti huomaa että paino nousee ja maha kasvaa kun syö kaksi kertaa päivässä. Ennen mä söin monesti vain kerran päivässä, mutta nyttemmin ei sillä enää oikein tunnu pärjäävän, vaikka iltaisinhan sä saat energiaa kaljasta ja aamuisin sulla on usein se pienoinen krapula, jolloin ei tunnetusti tee mieli ruokaa, vaikka jotkut "kolme siideriä ja hihittelin" -hipsterifruittarit nyt puhuvatkin jostain krapularuoasta.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulosruutua katsellessani minulle avautui, että keihäskilpailujen suojelijana toimineelle tasavallan presidentti Sauli Niinistölle on kasvanut pienoinen maha - tiukka valkea pukupaita tämän paljasti.
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Vaikka musiikkia ja musiikin ihmeellistä maailmaa tuleekin erittäin aktiivisesti seurattua, avautui tuossa, että yksi suosikkibändeistäni Guitar Slingers on julkaissut viime vuosina muutaman täysipitkän. Ja paskat sellaiset. Joren aikaan GS oli yksi Suomen kovimmista bändeistä ja useita hyviä klubikeikkoja tuli todistettua paikan päällä. Vaikkei GS mikään myydyimpiä ja suosituimpia rokkibändejä tässä maassa olekaan niin ihmettelen miten bändi nimi on annettu pilata näin pahasti täydellisen paskalla mitään sanomattomalla renkutuksella. Ymmärsin, että Jore olisi ollut Guitar Slingersin chief ja sanoisi viimeisen sanan bändin tekemisistä, mutta nyt tätä "uudempaa" tuotantoa kuulleena en usko siihen millään. Sen verran kova vaatimustaso Jorella on pakko olla, sen mitä miestä tiedän.

Edit. Ja sitten vielä tsekkaus Googlesta. Kyseessä onkin joku ulkomaalainen bändi samalla nimellä : ) Näin sitä vietiin J.Hottia pahemman kerran... Tosin Suomi-Wikipedia on laittanut nuo eri GS:n albumit samaan Suomi GS:n kanssa.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Jake Nyman on Facebookiin juuri jättämänsä tilapäivityksen perusteella jäänyt eläkkeelle. Toivottavasti hän ei kuitenkaan sano radiohommilla kokonaan hyvästi, sillä hänen ohjelmansa ovat ylivoimaisesti parasta, mitä radiosta tulee.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai tota Futisforumia pystyy lukemaan ilman rekisteröintiä. Muistaakseni joskus kokeilin, eikä silloin pystynyt, mutta saattoi se joku toinenkin sivusto olla.
 
#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ai tota Futisforumia pystyy lukemaan ilman rekisteröintiä. Muistaakseni joskus kokeilin, eikä silloin pystynyt, mutta saattoi se joku toinenkin sivusto olla.

Minun mielestä niitä futis puolen juttuja on pystynyt aina lukemaan ilman rekisteröitymistä. Kaikki muu keskustelu on sitten kirjautumisen takana.
 
ace

Jäsen
Minulle, suurelle Aliens elokuvien fanille avautui, että Prometheus elokuva on ikäänkuin esiosa Alien-Kahdeksas matkustaja elokuvalle.

Aloin katsomaan Prometheusta ilman sen suurempia odotuksia ja aluksi ajattelin, että Ridley Scott on vain huvikseen pistänyt mukaan selviä viittauksia ja samankaltaisuuksia. Loppua kohti riemu kuitenkin kasvoi, kun alkoi käydä selväksi, että samaa tarinaahan tässä kerrotaan.

Kerrassaan mahtava yllätys oli tämä, saataisiinpa vielä lisäosia alkuperäiselle Alien sarjalle. Mielellään parempia kuin pari viimeistä olivat.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Minulle avautui ns. letkautus-ketjusta, että sitä on lestadiolainen jos ei pidä hyvänä tapana pitää lippahattua sisätiloissa. On se hyvä tapa argumentoida vastapuoli lestadiolaisiksi, sillä minä heti uskon lesta-argumentilla sanonutta.

Voi kun itsekin joskus omistaisin moisen ajatuksen terävyyden.
 
Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil

Jos joku palstaveli on saarnannut veriruskeat syntisi anteeksi eli julistanut sinut lestadiolaiseksi palstallamme, tarkoittaa se myös sitä, että hän on sitten itse ilman muuta lestadiolainen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jos joku palstaveli on saarnannut veriruskeat syntisi anteeksi eli julistanut sinut lestadiolaiseksi palstallamme, tarkoittaa se myös sitä, että hän on sitten itse ilman muuta lestadiolainen.
Humalan terve!

Avautui että tuo lestojen systeemi on kätevä. Tehdä hävyttömyys tai useampi, saada anteeksianto, aloittaa sitten puhtaalta pöydältä uusien hävyttömyyksien teko. Kun tämä kiertokulku on riittävän tiheä, niin syntisäkki ei ennätä milloinkaan paisua kohtuuttomaksi kantaa. Siitä on selkeää etua, jos saa esimerkittäin sähköiskun viallisesta sähkölaitteesta ja kärvähtää hengiltä. Äkkitällin napsahtaessa ei ennätä asioida Rauhanyhdistyksessä anteeksiannolla, vaan sielu vingahtaa peräaukon kautta hilipati-kyytiä kohti viimeistä tuomiota.
 
Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Humalan terve!

Avautui että tuo lestojen systeemi on kätevä. Tehdä hävyttömyys tai useampi, saada anteeksianto, aloittaa sitten puhtaalta pöydältä uusien hävyttömyyksien teko. Kun tämä kiertokulku on riittävän tiheä, niin syntisäkki ei ennätä milloinkaan paisua kohtuuttomaksi kantaa. Siitä on selkeää etua, jos saa esimerkittäin sähköiskun viallisesta sähkölaitteesta ja kärvähtää hengiltä. Äkkitällin napsahtaessa ei ennätä asioida Rauhanyhdistyksessä anteeksiannolla, vaan sielu vingahtaa peräaukon kautta hilipati-kyytiä kohti viimeistä tuomiota.

Humalan rauhaa!

Lestadiolaisillehan on tosiaan tarjolla mahdollisuus tehdä syntiä ihan vitusti, jos on vieressä päivystäjä syntienpesijä. Kahden syntienpesemisen välissä ovat ne vaaran paikat, jos tosiaan ottaa ja kuolee huomaamattaan. Ja tätä etumaksu- eli förskottioikeutta on totta vieköön käytetty L-piireissä, enkä edes viitsi sanoa, että missä yhteydessä. Moni varmasti muistaa yhteyden katolisiin piireihin, mitä tässä peitellysti yritän ilmaista. Mutta voi voi jos ei synninpesijä ole läsnä, kun on tullut juuri koinittua maallisen ja taivaallisen lain mielestä "sopimatonta henkilöä". Siinä palavat pers- jos muutkin karvat ja erittäin kauan.

Kaikki lestadiolaiset eivät tätä mahdollisuutta onneksi käytä. Heilläkin on tällainen prosenttikerho, joka touhua harjoittaa. Tällainen tympäisee ja raskaasti.
 
Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Avautui, että raskauskiloja tulee näemmä miehillekkin. Saman verran lihonnu avovaimon kanssa nyt 8 kk aikana, ei tosin lähde varmaan multa ihan yhtä helposti pois, saatana.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Avautui, että raskauskiloja tulee näemmä miehillekkin. Saman verran lihonnu avovaimon kanssa nyt 8 kk aikana, ei tosin lähde varmaan multa ihan yhtä helposti pois, saatana.

Mä olen kutsunut sitä sympatiavatsaksi. Tuo toinen toki pääsi vatsastaan vähän nopeammin eroon, vaikka ei välttämättä vähemmällä vaivalla. Onneks ei olla lestoja, en mä varmaan kymmenennen jälkeen enää pääsis kämpästä ulos.
 
Humpauttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Mulle kävi niin, että vasta tyttären syntymän jälkeen alkoi kupu paisua. Tyttö on kohta 2kk ja sinä aikana vaimo on ottanut vanhat mittansa takaisin ja sama määrä senttejä on varmaan siirtynyt meikäläisen vyötärölle. Voi perkele miten tässä näin pääsi käymään. Elintasomahaksi ei voi enää kutsua, jäätävä pötsi.
 
Tiityy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Habs, D Team + Maajoukkue
Newsflas, newsflash, read all about it!

Nimimerkki petterrr on käynyt huorissa.

Onko tämä sitä panettelua?
Ei vedetä yksrivistä, ettei tule sanomista. Taitaa Saku pelata sittenkin Ölympiäläisissä; ura jatkuu Anaheimissa ensi vuoden (ja hyvä niin).
 
Viimeksi muokattu:

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Avautui, etteivät kaikki ole aina tienneet, että Gdansk ja Danzig ovat sama paikka.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Avautui, että kesäiltana suihkussa jo käytyä ei kannata enää imuroida kämppää.

Leppoisasti koitin hikeä säästellen homman toimittaa, mutta armoton vuoto sitä yllättäen on päällä. Onneksi ilta ei ole turhan lämmin, ja kotiterassilla on hyvä istuskellen laskea hikeä ja katsella oviaukosta lisää tennistä.
 
sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Avautui, että kesäiltana suihkussa jo käytyä ei kannata enää imuroida kämppää.

Leppoisasti koitin hikeä säästellen homman toimittaa, mutta armoton vuoto sitä yllättäen on päällä. Onneksi ilta ei ole turhan lämmin, ja kotiterassilla on hyvä istuskellen laskea hikeä ja katsella oviaukosta lisää tennistä.
Mä saunan jälkeen katsoin ko vaimo luuttus lattiat. Lattiat tuli puhtaaks. Eikä mulle tullu edes hiki. Kannatti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös