Musta Nuoli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Suomalaisissa elokuvissa ei saa. Sitten kun pistät volaa sen verran että puhe kuuluu, niin seuraava takaa-ajokohtaus tai joku muu pätkä jossa on musiikkia täräyttää rappaukset katosta alas.
Kun Suomessa osataan tuo äänenpaineentarkkailu musiikin alalla helvetin hyvin, niin mikä siinä on ettei sitä ammattitaitoa saada siirrettyä tv- tai elokuvapuolelle? Ei kansainvälisissä elokuvissa koskaan ole niin paska äänimaailma kuin näissä Suomen huipuissa, isolla rahalla tehdyissä.
Tätä olen koko ikäni ihmetellyt. Kyse ei ole edes rahasta, sillä kalleimmat kotimaiset tuotannot kuulostavat tismalleen yhtä paskoilta kuin halvimmat rautalankabudjetilla väännetyt tekeleet. Ja vastaavasti joku ulkomainen halpislyhäri voi olla äänen miksauksen osalta paljon paremmin tasapainossa kuin kotimainen kalleimman kategorian teos.
Ei ole kukaan myöskään ilmeisesti kuullut dialogin jälkiäänityksestä tai siitä, ettei repliikkejä tarvitse ns. niellä samalla mumisten epäselvästi.
Ymmärtäisin, jos asia koskisi vanhoja 50-luvun Suomi-filmejä, mutta vaikka niissäkin on puutteensa, niin silloin oli parempia näyttelijöitä jotka kykenivät artikuloimaan riittävän selkeästi ja huolellisesti, jotta repliikeistä sai selvää. Nykysukupolvi kykenee vain mömisemään ja mumisemaan ja ajoittain mölisemään joukoturkkamaisessa hengessä samalla kun päälle tungetaan muuta äänitauhkaa peittämään puhetaajuudet. Sitten jos ääninappulan tosiaan kääntää kaakkoon kuullakseen repliikin, niin efekti tai taustabiisi vie loputkin kuulosolut.
Kylmä fakta on, että käytän nykyisin kotimaisissa dvd-elokuvissa tekstitystä, pahimmillaan jopa englanninkielistä tekstitystä jos suomalaista tekstitystä ei ole tarjolla eikä suomenkielisestä sössötyksestä saa mitään selvää. Lisäksi joudun käyttämään kuuloa vahvistavia apuvälineitä jopa elokuvateatterissa suomalaisten elokuvien osalta. Kertaakaan ei ole tarvinnut olla isoisän kuulotorvi tärykalvossa kiinni, jos teatterissa pyörii muunmaalainen elokuva.
Karuin esimerkki oli parin vuoden takainen C-luokan trilleri ja Harjunpää-hahmon raiskaus eli elokuva Harjunpää ja paha pappi. Olin sitä veljeni kanssa katsomassa, ja veli vertasi äänen tasapainon laatua pullon sisällä olemiseen. Minä puolestani seurasin tarinaa lähinnä visuaaliselta kannalta ja ajoittain avainsanoja ruotsinkielisestä tekstityksestä poimien. Harjunpää itse möykkäsi välillä perkelettä ja mömisi sen jälkeen kuin itsekseen höpisevä päihteiden väärinkäyttäjä tripillään, kaukana kuulemisen tuolla puolen.