Yllättävän monia kiinnostaa. Presidentinvaaleissa ihmiset jaksavat vielä äänestää, ja presidentti-instituutio koetaan edelleen tärkeäksi, vaikka valtaa on vähennetty. Presidentti edustaa jonkinlaista jatkuvuutta, kun hallitukset ja pääministerit voivat vaihtua. Ja kyllä minuakin kiinnostaa, kuka on seuraava presidentti Niinistön jälkeen.
Pelataanko seuraavaks vorttuunaa, siinähän sinäkii voit pärjätä kun se on semmonen onnenpeli.Fortuna-peli on suomalainen keksintö.
Ja tunnettiin Suomessa alunperin nimellä nippapeli.Koronakaan ei muuten sitten ole alkujaan kiinalainen peli.
Ai että Jussi ja Veikko vauhdissa. Ja rusinat tassin alle piiloon tai korviin.Pelataanko seuraavaks vorttuunaa, siinähän sinäkii voit pärjätä kun se on semmonen onnenpeli.
Koronakaan ei muuten sitten ole alkujaan kiinalainen peli.
Kiinahan on aika hyvin profiloitunut halpojen kopioiden maaksi
Tää viimeisin on nyt kuitenkin osoittautunut aika kalliiksi kopioksi aiemmista lintuinfluenssista ja muista pöpöistä.
Toisen maailmanpalon aikana USA:ssa koitettiin saada kansan mieltä ylemmäksi ja perustettiin naisten baseball-liiga koska vakituiset mailanheiluttelijat olivat veten takana nahtimehtällä. Alun vaikeuksien jälkeen liiga saikin ihan mukavasti huomiota ja mm. Dottie Schroeder nousi jonninmoiseksi staraksikin. Elokuvakin on aiheesta tehty. mm Tom Hanks, Geena Davis ja Madonna pääosissa.Aikoinaan (1. maailmansodan aikana) naisten jalkapallosta oltiin Englannissa hyvin kiinnostuneita ja kymmenettuhannet kävivät katsomassa otteluita ja kaikki ei aina edes mahtunut sisään stadionille katsomaan otteluita. Parhaat pelaajat olivat julkkiksia. Jotkut jalkapallopomot pelkäsi ettei miesten ottelut enää kiinnosta kun niitä aletaan pelata kun miehet on tulleet rintamalta. He määräsivät ettei naiset saa enää pelata hyvillä kentillä. Niin loppui naisten jalkopallon hype...
Lähde: Maria Pettersson: Historian jännät naiset
Sepä avautui mistä Dingon rumpali Keijo Q (lausutaan Keijo Guu) on ottanut taiteilijanimensä. No, Keith Moon The Huusta.
Avautui, että sinäkään et lausu (ainakaan tuossa edellisessä viestissäsi) Q:ta kuuksi vaan guuksi. Vai jopa guugsi? Eikös Q ole kuitenkin kuu eikä guu?
Kuuhan se on, guu vaan näyttää paljon hauskemmalta.Avautui, että sinäkään et lausu (ainakaan tuossa edellisessä viestissäsi) Q:ta kuuksi vaan guuksi. Vai jopa guugsi? Eikös Q ole kuitenkin kuu eikä guu?
Qyllä. Mutta vain lainasanoissa tai nimissä. Squash taitaa olla ihan suomea(kin), mutta ei ihan kotoperäinen sana.Kuuhan se on, guu vaan näyttää paljon hauskemmalta.
Onkos suomen kielessä sanaa jossa on Q-kirjain?
On ja ei. Siis ne jotka on, ovat vierasperäisiä, kuten quisling, (maanpetturi, vieraan maan valloittajan hännystelijä), joka tulee norjalaisesta Vidkun Quislingista.Onkos suomen kielessä sanaa jossa on Q-kirjain?