Tämä on kyllä hyvä pointti, mutta itse uskoisin sotien olevan tänä päivänä paljon nopeampia, kuin ennen (niinkuin myös kriisien eskaloituminen sodaksi).
Itse en näe tämän päivän sotia mitenkään erityisen nopeina syttymään verrattuna vanhoihin sotiin. Sodan aloitus kuin kirkkaalta taivaalta on toki mahdollinen, mutta perinteisesti jopa suurvallat käy diplomatian keinot läpi ennen kuin jatkavat politiikkaansa sodaksi. Huoli on kuitenkin perusteltu, kuten oma pieni huoli siitä väen nostamisesta varulta, joka saattaisi provosoida vastustajan sotimaan sillä verukkeella.
Tällöin uskottavan maanpuolustustason saavuttaminen on ensiarvoisen tärkeätä. Jos meillä on valmiiksi koulutettu reservi, niin tarvitsemme vain liikekannallepanon verran aikaa tämän saavuttamiseksi (tosin pahimmassa tapauksessa sekin voi olla liikaa).
Toki, mutta itse väitän ettei suurin osa asepalveluksen suorittaneista muista kuin jutut armeijasta. Jos reserviläiselle tai pystymetsäläiselle opetetaan rk-62 toiminta ja tähtäys niin ovat erittäin nopeasti samalla tasolla. Sama pätee taisteluharjoituksiinkin, mitkä on perinteisesti myös opeteltu pelon avulla käytännössä. Itsekin toki pidän asevelvollisuutta nopeampana ennen kaikkea logistisista syistä, että saadaan ukot käytännössä nopeasti kasaan, varustettua ja aseisiin.
Jos taas olisimme palkka-armeijassa, tämän tason saavuttaminen kestäisi huomattavasti kauemmin. Ja varsinkin, jos olemme joutuneet yllätyshyökkäyksen kohteeksi, niin miten tämä verrattain harva joukkio ehtii sotimiseltaan muita kouluttamaan? Tällöin pitäisi tehdä ratkaisuja, että mitä osaa Suomea tuo 30k joukkio puolustaa.
Mikäli joudumme sotaan alle 2kk varoitusajalla minkä tahansa kriisin takia, olemme erittäin heikoilla. Jopa pakollisen asepalveluksen aikanakin liikekannalle pano olisi suunnaton haaste ja järjestäytyminen (sekä kyllä, koulutus reserviläisillekin) olisi likimain mahdotonta. Tämä 30k joukko ei yksinään pystyisi puolustamaan pitkään oikeastaan mitään, se on tietenkin totta.
Eli kysymys ainakin tältä osin säilyisi. Mikä osa Suomea on kriisin aikana uhrattavissa, jos sotaan palkka-armeijalla joutuisimme?
Mitään osaa ei Suomi uhraisi, vaikka se saattaisi esim. pohjois-suomesta osaksi alistuakin. Tämä viimeinen kysymys on siinä mielessä huono, että esim. Venäläiset eivät mitenkään alistuisi nykypäivänä rintamasotaan. He pyrkisivät samaan kuin jokainen nykyaikainen armeija eli valloittamaan omasta mielestään tärkeitä strategisia kohteita niin meidän hallinnon lamauttamiseksi kuin omien huoltoyhteyksien kunnossapidon kannalta.
Itse uskon Suomen seuraavankin sodan (jos tulee) seuraavan kaavaa, jossa ensin tulee vaatimus agressiolta ja sitten vasta neuvottelut. Suoraa hyökkäystä vain rajan yli on vaikea hahmottaa, sillä valloittajan tulisi joka tapauksessa voittaa tämän maan asukkaiden sydämmet ja mielet siedettävälle tasolle. Muutoin tämän kokoisen pläntin hallinta on huomattavasti vaikeampaa kuin vaikkapa piskuisen tsetseenian, joka sekään ei ole mutkattomasti itä-naapuriltamme onnistunut.
Sen sanon, että itse pidän nykyisestä mallista. Minä pidän ajatuksesta, että jokainen on ainakin nähnyt aseen, jolla pitäisi taistella ja on saanut hieman maistaa miltä tuntuu olla tekemisissä ison joukon kanssa ja miten osataan ottaa käskyt asioina. Uskon myös Tsekin tavoin käsitteeseen uskottavasta maanpuolustuksesta, joskin uskon uskottavuuden säilyvän myös palkka-armeijan avulla.
Uskon myös, että rauhan aikana palkka-armeija olisi paras vaihtoehto. Järjestelmän pitäisi kuitenkin sisällyttää mielestäni logistisia harjoituksia siviileille, että pystyisimme mahdollisimman nopeasti varustautumaan sotaa varten. Tämä korvaisi luonnollisesti kertausharjoitukset. Sodassa puolestaan ei enää tarvitsisi asiaa arpoa, koska kaikki kynnelle kykenevät lyötäisiin aseisiin, pikakoulutukseen ja kokeneempien luo oppia ottamaan kunnes kuolevat. Tämä viimeinen osuus on joka tapauksessa sodan edetessä edessä eikä se ole maanpuolustukselle este.
