Raymond Pearl
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ilves
"Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla turvataan Suomen valtiollinen itsenäisyys sekä kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus ulkoista, valtioiden aiheuttamaa tai muuta uhkaa vastaa. --- Kokonaismaanpuolustuksen yhteensovittamiseen kuuluvat julkisen sektorin eli valtioneuvoston, valtion viranomaisten ja kuntien sekä yksityisen sektorin toimenpiteiden ja kansalaisten vapaaehtoisen toiminnan yhteensovittaminen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseksi kaikissa tilanteissa." (VNOS, 262/2003, perustelumuistio 16 §)lähde: Suomen Puolustusministeriön sivut
Yllämainittu on hieno periaate, joka ei kuitenkaan nykyisessä arvotuksessamme ja resurssien kohdentamisessa tule kovinkaan selkeästi esiin. Sisäisen turvallisuuden toimijat ovat tuntuvien tuottavuuspaineiden kohteena jatkuvasti ja toimintavalmiusajat ovat jo rauhan aikana niin mittavia, että voi vain miettiä mitä kriisin sattuessa tapahtuisi, kun reserviä ei ole. Mistä esimerkiksi löytyisi riittävä määrä poliiseja, ambulansseja ja vuodepaikkoja hoitolaitoksissa isomman "rysäyksen" varalta?
Jostain syystä maanpuolustuksena ymmärretään edelleen vain niitä toimia, joita tehdään sotilasasussa. Tämä on luonnollisesti Puolustusvoimien hyvin suunnitellun viestinnänkin ansiota ja se on saanut nykyisiin uhkakuviin suhteutettuna merkittävästi suuremman aseman turvallisuusviranomaisten joukossa kuin se ansaitsisi. Yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja on valtioneuvoston dokumentissa listattuna sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi ja samanarvoisena kuusi kappaletta, mutta yksi osio on selkeästi nostettu jalustalle.
Purkamalla yllä mainittu kokonaismaanpuolustuksen käsite pienempiin osiin olisi löydettävissä mitä erilaisimpia vaihtoehtoja nykyisen varusmiespalvelus vs. siviilipalvelus -mallin kehittämiseksi. Nythän siviilipalveluksen kehittämiseen todelliseksi vaihtoehdoksi isommille massoille ei ole ollut edes ilmeistä tahtoa, koska siten varusmiesainekseen on voitu valikoida pääosin käyttökelpoisimmat yksilöt.
Jos mallina olisikin maanpuolustuspalvelus, jonka suuntautumisvaihtoehtoina aseellisen maanpuolustuksen lisäksi olisivat esim. kiireellinen ensihoito, pelastustoiminta, täydennyspoliisi, väestönsuojelu, kriisiajan lasten- tai vanhustenhoito, hätäkeskuspäivystys, kriisiajan vesi- ja ruokahuolto, sosiaalinen kriisiapu, kuinka moni nykyisistä varusmieskandidaateista valitsisikin toisin? Puolustusvoimiinkin päätyisi varmasti edelleen 30% ja syntynyt rekrytointikilpailu parhaista nuorista olisi varmasti koko yhteiskunnan etu, koska se pakottaisi osin mukavoituneen mammutinkin miettimään uudelleen koulutuksensa sisältöä, tavoitteita ja toteutusta.
Tällainen kansalaispalvelusvelvoitehan voitaisiin lisäksi asettaa koskemaan kaikkia sukupuolesta, uskonnosta tai terveydentilasta riippumatta. Ahvenmaalaisuus ja jehovantodistajuuskaan eivät astuisi tässä mallissa esteeksi. Lisäksi parin kuukauden peruskoulutuksen jälkeisiä palvelusjaksoja voisi jyvittää useille vuosille siten, ettei se aiheuttaisi välttämättä merkittäviä viivästyksiä opintojen aloittamiselle - joihin ko. palvelus olisi hyvällä suunnittelulla jopa integroitavissa työharjoittelujaksona tai ainakin opintopisteitä tuottavana suorituksena. 1 kk:n peruskoulutus ja sen jälkeen 2 viikon palvelusjakso vuosittain 45 ikävuoteen asti? Täysin palvelukseen kelvottomat yksilöt (esim. fyysiseen rasitukseen kykenemättömät NHL-jääkiekkoilijat) voitaisiin lääkärintarkastuksen perusteella vapauttaa palveluksesta, mutta se kompensoitaisiin tuloihin suhteutulla palvelumaksulla Sveitsin mallin mukaan (prosentti tuloista tms./vuosi siihen asti, kun palvelusvelvollisuusikä täyttyy).
Lisäksi tästä syntyisi mittavampaa yhteiskunnallista lisäarvoa kuin, mitä nykyiset varuskunnat tuottavat valmiusjoukkueiden tms. avulla. Esim. kiireellisen ensihoidon palvelusta suorittavia voitaisiin käyttää jonkinlaisena ensivasteena tai tarkistajana esimerkiksi kesän festareilla, jolloin säästettäisiin poliisin ja sairaankuljetuksen voimavarat oleellisempaan.
Yllämainittu on hieno periaate, joka ei kuitenkaan nykyisessä arvotuksessamme ja resurssien kohdentamisessa tule kovinkaan selkeästi esiin. Sisäisen turvallisuuden toimijat ovat tuntuvien tuottavuuspaineiden kohteena jatkuvasti ja toimintavalmiusajat ovat jo rauhan aikana niin mittavia, että voi vain miettiä mitä kriisin sattuessa tapahtuisi, kun reserviä ei ole. Mistä esimerkiksi löytyisi riittävä määrä poliiseja, ambulansseja ja vuodepaikkoja hoitolaitoksissa isomman "rysäyksen" varalta?
Jostain syystä maanpuolustuksena ymmärretään edelleen vain niitä toimia, joita tehdään sotilasasussa. Tämä on luonnollisesti Puolustusvoimien hyvin suunnitellun viestinnänkin ansiota ja se on saanut nykyisiin uhkakuviin suhteutettuna merkittävästi suuremman aseman turvallisuusviranomaisten joukossa kuin se ansaitsisi. Yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja on valtioneuvoston dokumentissa listattuna sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi ja samanarvoisena kuusi kappaletta, mutta yksi osio on selkeästi nostettu jalustalle.
Purkamalla yllä mainittu kokonaismaanpuolustuksen käsite pienempiin osiin olisi löydettävissä mitä erilaisimpia vaihtoehtoja nykyisen varusmiespalvelus vs. siviilipalvelus -mallin kehittämiseksi. Nythän siviilipalveluksen kehittämiseen todelliseksi vaihtoehdoksi isommille massoille ei ole ollut edes ilmeistä tahtoa, koska siten varusmiesainekseen on voitu valikoida pääosin käyttökelpoisimmat yksilöt.
Jos mallina olisikin maanpuolustuspalvelus, jonka suuntautumisvaihtoehtoina aseellisen maanpuolustuksen lisäksi olisivat esim. kiireellinen ensihoito, pelastustoiminta, täydennyspoliisi, väestönsuojelu, kriisiajan lasten- tai vanhustenhoito, hätäkeskuspäivystys, kriisiajan vesi- ja ruokahuolto, sosiaalinen kriisiapu, kuinka moni nykyisistä varusmieskandidaateista valitsisikin toisin? Puolustusvoimiinkin päätyisi varmasti edelleen 30% ja syntynyt rekrytointikilpailu parhaista nuorista olisi varmasti koko yhteiskunnan etu, koska se pakottaisi osin mukavoituneen mammutinkin miettimään uudelleen koulutuksensa sisältöä, tavoitteita ja toteutusta.
Tällainen kansalaispalvelusvelvoitehan voitaisiin lisäksi asettaa koskemaan kaikkia sukupuolesta, uskonnosta tai terveydentilasta riippumatta. Ahvenmaalaisuus ja jehovantodistajuuskaan eivät astuisi tässä mallissa esteeksi. Lisäksi parin kuukauden peruskoulutuksen jälkeisiä palvelusjaksoja voisi jyvittää useille vuosille siten, ettei se aiheuttaisi välttämättä merkittäviä viivästyksiä opintojen aloittamiselle - joihin ko. palvelus olisi hyvällä suunnittelulla jopa integroitavissa työharjoittelujaksona tai ainakin opintopisteitä tuottavana suorituksena. 1 kk:n peruskoulutus ja sen jälkeen 2 viikon palvelusjakso vuosittain 45 ikävuoteen asti? Täysin palvelukseen kelvottomat yksilöt (esim. fyysiseen rasitukseen kykenemättömät NHL-jääkiekkoilijat) voitaisiin lääkärintarkastuksen perusteella vapauttaa palveluksesta, mutta se kompensoitaisiin tuloihin suhteutulla palvelumaksulla Sveitsin mallin mukaan (prosentti tuloista tms./vuosi siihen asti, kun palvelusvelvollisuusikä täyttyy).
Lisäksi tästä syntyisi mittavampaa yhteiskunnallista lisäarvoa kuin, mitä nykyiset varuskunnat tuottavat valmiusjoukkueiden tms. avulla. Esim. kiireellisen ensihoidon palvelusta suorittavia voitaisiin käyttää jonkinlaisena ensivasteena tai tarkistajana esimerkiksi kesän festareilla, jolloin säästettäisiin poliisin ja sairaankuljetuksen voimavarat oleellisempaan.