Mainos

Asevelvollisuusarmeijasta luopuminen

  • 367 090
  • 3 362
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Yleinen asevelvollisuus, tahto puolustaa kotimaata

Puolustusjärjestelmä perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja korkeaan maanpuolustustahtoon. Perusteena puolustusratkaisullemme on ennenkaikkea maantieteellinen sijaintimme sekä Suomen väestön määrä ja rakenne.

Yleinen asevelvollisuus ei rajoitu pelkästään varusmiespalvelukseen, vaan asevelvollisuusaika alkaa sen vuoden alusta, jona mies täyttää 18 vuotta. Asevelvollisuusaika päättyy sen vuoden lopussa, jolloin henkilö täyttää 60 vuotta.

Sotilaallista puolustusta tukee vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestelmä, jonka kautta yksityinen kansalainen voi kouluttautua poikkeusolojen tehtäviin.

Lihavointi omani. Yleinen oppivelvollisuus sentään on yleinen oppivelvollisuus, mutta yleistä asevelvollisuutta meillä ei ole. Ei edes yleistä maanpuolustusvelvollisuutta. Ja yhdenkään naisen ei ole Suomen lakien mukaan velvollisuus synnyttää. Näistäkin on täällä jo aikoja sitten jauhettu, joten voitko hivenen tutustua viesteihin, ennen kirjoitteluasi tänne? Tämä kyseinen pätkä nimittäin oli tänne ennenkin postattu, ja siitä käy hyvin ilmi, että tuo velvollisuus koskee vain siittiöitä tuottavia kansalaisia, ks. lihavoitu kohta.
 

ipaz

Jäsen
Lihavointi omani. Yleinen oppivelvollisuus sentään on yleinen oppivelvollisuus, mutta yleistä asevelvollisuutta meillä ei ole. Ei edes yleistä maanpuolustusvelvollisuutta. Ja yhdenkään naisen ei ole Suomen lakien mukaan velvollisuus synnyttää. Näistäkin on täällä jo aikoja sitten jauhettu, joten voitko hivenen tutustua viesteihin, ennen kirjoitteluasi tänne? Tämä kyseinen pätkä nimittäin oli tänne ennenkin postattu, ja siitä käy hyvin ilmi, että tuo velvollisuus koskee vain siittiöitä tuottavia kansalaisia, ks. lihavoitu kohta.

Myönnän etten lukenut kaikkia 1700 viestiä ennen postaustani, enkä edes viimeistä sataa. Silti ihmetyttää tuollainen pilkun viilaaminen kymmeniä vuosia selviönä pidetyn asian kanssa. Mutta kuten täällä jo on huomattu, ei päätäsi voi kääntää eikä toisaalta vastauksesi mm. Suomi-Salaman väitteisiin herätä isoakaan arvostusta, niin poistun samantien keskustelusta.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Myönnän etten lukenut kaikkia 1700 viestiä ennen postaustani, enkä edes viimeistä sataa. Silti ihmetyttää tuollainen pilkun viilaaminen kymmeniä vuosia selviönä pidetyn asian kanssa. Mutta kuten täällä jo on huomattu, ei päätäsi voi kääntää eikä toisaalta vastauksesi mm. Suomi-Salaman väitteisiin herätä isoakaan arvostusta, niin poistun samantien keskustelusta.

Minäkin jätän nyt tämän keskustelun tällä erää taakseni, olen sanottavani sanonut, eikä kiinnostus enää riitä. Sitä vain ihmettelen, että miksi muka vuosikymmeniä selviönä pidettyä asiaa ei voisi kyseenalaistaa? Varsinkin kun jokainen lukutaitoinen suomalainen sen tietää, että tuo mil.fi:stä löytyvä pätkä ensin hehkuttaa yleistä asevelvollisuutta, sitten jokunen rivi myöhemmin kumoaa sen toteamalla, että se koskee vain miehiä. Luultiinhan sitä aika monta sataa vuottakin, että maailma on litteä, kunnes joku vihdoin kyseenalaisti sen. Ja minä en tietääkseni ole suinkaan ainoa tässä maassa, joka nykyisen järjestelmän kyseenalaistaa. Eikös sitä jokunen totaalikieltäytyjäkin ole historian saatossa ollut, ja jopa jotkut feministijärjestöt (kyllä, feministijärjestöt) ovat todenneet, että Suomen puolustusvoimat on miehiä syrjivä laitos. No niinhän se onkin; se pitää syyttömiä miehiä vankilamaisissa puitteissa 6-12 kk.

Mutta kuten todettu, olen sanottavani sanonut, ja mielipiteeni tuonut julki tähän ketjuun.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olen menettänyt vuoden elämästäni yleisen (=D) asevelvollisuuden vuoksi. Enkä halua, että kenellekään enää koskaan kävisi niin, ainakaan syrjivin perustein.

Siinä sulle argumenttia kerrakseen!

Eiköhän tämä sitten ollut tässä. Olinkin jo aikaisemmin epäillyt, että suurin argumenttisi koskien Suomen armeijaa (oli aihe mikä tahansa) on se, että sinä olet menettänyt vuoden elämästäsi ja että sinua vitutti armeijassa. Vaikka kuinka omien sanojesi mukaan särmäsit ja ehkä tsemppasit ja olit maanpuolustushenkinen ja vaikka kuinka luit kokeisiin. Näistä huolimatta sinut pakotettiin lusimaan vuosi. Se on todellinen tragedia, varsinkin kun tiedän, että armeijasta voi halutessaan lähteä pois.

Tuo viimeinen lause vinkkinä asevelvollisuutta suorittamaan meneville.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Sinun kanssasi en tästä enää lähden väittelemään, olen kietonut seittiin jo niin monta vastaväittelijää.

Väittelyyn en minäkään sinun kanssasi ala, eikä syy ole siinä, että olet "kietonut seittiin" jo kaikki kanssasi erimieltä olevat.

Mutta minä kysyn vain, että mikä vitun yleinen asevelvollisuus?

Semantiikkaa. Kuinka käsittää sana yleinen? Kattaako se tässä tapauksessa kaikki maailman ihmiset, kaikki Suomen kansalaiset vai pelkästään asevelvollisuuslain määrittelemän ryhmän. Henkilökohtaisesti olen viimeisen vaihtoehdon kannalla, sinulla on toki oikeus omaan mielipiteeseesi.

Terminä "yleinen asevelvollisuus" on kuitenkin Suomessa vakiintunut kuvaamaan suomalaista asevelvollisuutta. Tätä termiä käyttää sekä puolustusvoimat, media, poliitikot että tavalliset ihmisetkin.

Ei edes yleistä maanpuolustusvelvollisuutta.

Tässä olet väärässä. Suomen perustuslaki 127 §;

"Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään."
 
Viimeksi muokattu:

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minun puolestani Yläpesä voi jatkossakin luetella yleisestä asevelvollisuudesta luopuneita maita, ei hetkauta oikeastaan ollenkaan, paitsi mukavahan se on yleissivistyksen kannalta olla selvillä siitäkin asiasta.

Sivistetään sitten joulusian, uudenvuoden räjähtelyperinteen ja kaiken hyvän lupaamisen kulttuurin merkeissä Suomi-Salamaa:

Puola siirtyy ammattiarmeijaan /HS

Nato-maa Puola lakkautti 90 vuotta kestäneen pakollisen varusmiespalveluksen joulukuussa. Taas yksi Venäjän rajanaapureista lopetti asevelvollisuuden. Suomi ja Pohjois-Korea jatkavat, vaikka Vanhanen onkin äreillyt riippakivenä roikkuvan puolustuspoliittisen selonteon painoarvosta.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Emme voi luopua asiasta, koska meillä on Venäjä naapurina. Itse henkilökohtaisesti en voisi tuntea itseäni suomalaiseksi, jos en saisi ripustaa asettani vyölle ja tarpeen tullen vaikka ampua tuon paholaismaisen veli venäläisen joka on tulossa raiskaamaan naisemme ja lapsemme.

Vittu mitä spedeilyä.
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Itse henkilökohtaisesti en voisi tuntea itseäni suomalaiseksi, jos en saisi ripustaa asettani vyölle ja tarpeen tullen vaikka ampua tuon paholaismaisen veli venäläisen joka on tulossa raiskaamaan naisemme ja lapsemme.

Vittu mitä spedeilyä.

Aivan! Kaikille armeijaa käymättömille maasta karkoitus ja muut, Oikeat Suomalaiset kunnostamaan Salpalinjaa, marsmars! Kyllä ase tekee kansalaisen.

"Nato-maa Puola lakkautti 90 vuotta kestäneen pakollisen varusmiespalveluksen joulukuussa."

Hieno juttu puolalaisten nuorten miesten kannalta. Siivekkäiden husaarien perintöä voi edelleen mennä vaalimaan, mutta toisaalta voi jatkaa duunissa tai lähteä opiskelemaan. Koska Suomessa? Ei välttämättä niinkään pitkän ajan kuluttua, kuin pessimistinä tapaan ajatella..
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Armeija ei tarvitse jokaista epämotivoitunutta, paskakuntoista tai moniongelmaista. Miksei Suomessa voisi keskustella (puoli)palkka-armeijaan siirtymisestä? Esimerkiksi siten, että jokainen motivoitunut voisi palvella vapaaehtoisesti vaikkapa 8kk tai 12kk jonkunnäköistä rahallista korvausta vastaan. Armeijaan sopimaton materiaali ei armeijassa olisi, vaan pelkästään motivoitunut porukka, jolloin koulutustaso varmasti paranisi. Suomalaisilla on kuitenkin edelleen korkea maanpuolustustahto ja varmasti väkeä tuommoisella systeemillä toimivaan armeijaan riittäisi. Itse esimerkiksi olisin hyvinkin voinut kuvitella palvelevani vapaaehtoisesti pientä palkkaa vastaan

On niitä muitakin vaihtoehtoja, kuin asevelvollisuusarmeija tai muutaman tuhannen miehen täyspalkka-armeija.

Yleisen asevelvollisuuden lakkauttamisesta ei voi Suomessa oikeastaan edes keskustella. Pyhä lehmä mikä pyhä lehmä.
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Emme voi luopua asiasta, koska meillä on Venäjä naapurina. Itse henkilökohtaisesti en voisi tuntea itseäni suomalaiseksi, jos en saisi ripustaa asettani vyölle ja tarpeen tullen vaikka ampua tuon paholaismaisen veli venäläisen joka on tulossa raiskaamaan naisemme ja lapsemme.

Vittu mitä spedeilyä.
Tennilä on aikoinaan lausahtanut:" En ole sivari, vaan ammun jokaisen NATO-neekerin, joka ylittää Tornio-joen."

Mielipiteensä kullakin. Minusta NATO-jäsenyys olisi ihan paikallaan ja valikoiva asevelvollisuus siihen liittyen. "Valikoiva" siinä mielessä, että kitisijät jääköön kotiinsa ja motivoituneemmat saakoon parhaan mahdollisen koulutuksen silläkin uhalla, että jotkut Kontiorannat pannaan pakettiin..
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Minusta NATO-jäsenyys olisi ihan paikallaan ja valikoiva asevelvollisuus siihen liittyen. "Valikoiva" siinä mielessä, että kitisijät jääköön kotiinsa ja motivoituneemmat saakoon parhaan mahdollisen koulutuksen silläkin uhalla, että jotkut Kontiorannat pannaan pakettiin..
Itse olen ollut tätä mieltä jo vuosia. Yleiselle asevelvollisuudelle ei ole toistaiseksi ollut kilpailukykyistä vaihtoehtoa, mutta NATO-jäsenyyden myötä tätäkin olisi mahdollista arvioida uudelleen.

Jonkinlainen yleisen velvollisuuden ja valikoivan järjestelmän kombinaatio kuulostaisi asialliselta lähtökohdalta NATO-Suomessa, jollainen Suomi toivottavasti ensi vuosikymmenellä tulee olemaan. Sotilaskoulutusta ei tarjottaisi enää koko ikäluokalle. Sotilasuralle tai määräaikaisiin sotilastehtäviin pyrittäisiin hakemusten ja testien perusteella, jolloin tehtäviin valikoituisi hyväkuntoisin ja motivoitunein mies- ja naispuolinen aines. Muulle ikäluokalle olisi tarjolla mm. vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa, väestönsuojelukoulutusta sekä koulutusta erilaisten kriisitilanteiden erilaisiin siviilitehtäviin. Eiköhön tuohon päälle voisi rakentaa jonkin siviilitehtäväpainotteisen maanpuolustuskoulutusjärjestelmän koskemaan koko väestöä, jos näin halutaan.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tennilä on aikoinaan lausahtanut:" En ole sivari, vaan ammun jokaisen NATO-neekerin, joka ylittää Tornio-joen."

No kieltämättä itse olisin luultavasti sodassa melkein kuin Rokka. Melkein. Eli en tappaisi ketään maanpuolustuksen takia, mutta kitisisin niin perkeleesti. Ketähän semmoinen hyödyttäisi, jos tämmöinen mies sotaan pistettäisiin? Vihollista lähinnä.

Voisin oikeastaan suoraan sanottuna kuvitella, että turhista vittuileva suomalainen alikessu olisi sota-aikana lähempänä tappolistaa, kuin tavallaan viaton venäläissolttu. En tee eroa kansalaisuuksien välillä. Ihminen on ihminen.

Olen myös "valikoivan asevelvollisuuden" kannalla. En oikein osaa sanoa, miten se parhaiten käytännössä tapahtuu, mutta ihan kaikkia ei välttämättä kannata pistää asevelvollisuuteen.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No kieltämättä itse olisin luultavasti sodassa melkein kuin Rokka. Melkein. Eli en tappaisi ketään maanpuolustuksen takia, mutta kitisisin niin perkeleesti. Ketähän semmoinen hyödyttäisi, jos tämmöinen mies sotaan pistettäisiin? Vihollista lähinnä.
Hyvähän se vain on, että armeijassa on sellaisiakin kavereita jotka kitisevät kaikesta. Varsinkin sodan aikana olisi muuten varmasti turhauttavaa jos pitää esim valita joku lähetettäväksi johonkin tehtävään eikä halua ketään hyödyllistä taistelijaa uhrata.

Kuten moneen kertaan todettu onkin, niin isoin ongelma tässä palkka-armeija asiassa on, että yhteiskunnan kannalta tärkeintä on että armeijan kävisivät juuri ne kaverit joita sinne missään tapauksessa ei kannattaisi töihin päästää ja päinvastoin sinne töihin hakeutuisivat juuri ne kaverit joista ei olisi niin väliä. Onneksi sekä tämä että tasapuolisuusongelma ratkeavat yleisellä asevelvollisuusjärjestelmällä.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Armeija ei tarvitse jokaista epämotivoitunutta, paskakuntoista tai moniongelmaista. Miksei Suomessa voisi keskustella (puoli)palkka-armeijaan siirtymisestä?

Siksi että jos ei ole PAKKO, ei nykyajan ääliöt tee mitään. Epämotivoituneet voisivat saada motivaatiota ja paskakuntoiset hukata muutaman kilon läskiä. Moniongelmaiset toki kuluvat C-luokkaan ja ne joiden kuuppa ei kestä patjojen ulkoilutusta, kuuluvat sivariin, kuten aina ennenkin.

Silloin kun itse kävin intissä, eli II/95 olisi tuollainen puolipalkka-armeija ehkä ollut mahdollinen, mutta nykyaikana mitään ei tehdä, ellei ole pakko ja siitäkin valitetaan vanhemmille/opettajille/kessulle, kun ei paljon nappaa. Kivempi istua pleikan ääressä ja vittuilla kaikille, sillä MINÄ on tärkein asia elämässä nyt ja ikuisesti.
 

Chip Whitley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canucks & B.C. | Langly & Posehn
Menit pahasti sivuraiteille, moby. Se, että kaksikymppistä ihmistä ei kiinnosta/huvita lähteä pelleilemään valtion pakottamalle pakkotyöleirille vähintään puoleksi vuodeksi, se ei tee siitä ihmisestä ääliötä, itsekeskeistä angstiteiniä joka vetää ranteet auki joka ilta pelatessaan pleikkaa.

Oikeasti. Suomi, ja suomalaiset, jos pakollinen asevelvollisuus on tässä maassa ja tässä yhteiskunnassa ainoa mahdollisuus pitää nuoret aisoissa, ehdotan, että ruvettaisiin oikein joukolla etsimään niitä oikeita syitä joiden ansiosta tähän on tultu. Jos pakollinen asevelvollisuus on se keino, jolla parantaa tämän maan ja tämän yhteiskunnan nuoret miehet, niin väittäisin, että ollaan hakoteillä ja missataan muutama pointti sieltä täältä.

Ehdotan että lähdetään tästä; jokainen ottaa päänsä pois syvältä perseestään, ajattelee aivoillaan kun sellaiset on meille kaikille suotu (?), katsoo ehkä hieman mitä muualla tehdään ja millä menestyksellä, ja sitten tekee johtopäätöksensä siitä missä ollaan. Sivistysvaltio kun ollaan.

Mites muuten naiset? Jumalauta, niillä ei ole pakollista asevelvollisuutta! Nyt suomalaiset kuolee sukupuuttoon kun naispuoliset nykynuoret aikuistuessaan on kaikille vittuilevia ääliöitä joita ei kiinnosta mikään muu kuin paneminen kumin kanssa!
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yhtä asiaa tässä keskustelussa en ole koskaan ymmärtänyt. Miksi kukaan ei kykene keskustelemaan aiheesta kiihtymättä.

Oma mielipiteeni on, että pidetään nykyinen malli. Nato jäsenyyden ongelmana on sen hintavuus. Näin olen ainakin itse antanut itseni ymmärtää. Olisiko peräti kolminkertaistettava puolustusmäärärahat? Palkka-armeija toisaalta ei tosissaan ole uskottava vaihtoehto ilman nato-jäsenyyttä. Palkka-armeija kun pystyy turvaamaan vain tietyt strategisesti tärkeät kohteet, ei varsinaisesti puolustamaan maata. Toisaalta onko nykyinen maailman tilanne sellainen, ettei toimivaa armeijaa tarvita? Luotetaanko naapureihin niin paljon, ettei pelätä millään tasolla heidän loukkaavan luottamustamme? Tässä kohti on taas hyvä muistaa se, että puolustusvoimien pääasiallinen tehtävä ei ole puolustaa maatamme sodassa vaan pitää yllä uskottava puolustus ja tätä kautta siis rauhan säilyttäminen. Ero on siis se, että uskottavan puolustuksen ei tarvitse pystyä puolustautumaan koko Venäjän mahtia vastaan, vaan tuottaa sille riittävästi tappioita, ettei sen kannata tänne hyökätä.

Toinen puoli keskustelusta onkin hankalampi. Onko jokaisella kansalaisella velvollisuus maanpuolustukseen? Mielestäni on. 6kk antaminen omasta elämästään ei todellakaan ole pitkä aika. Onhan jokaisella velvollisuus käydä koluakin 16- vuotiaaksi saakka. Eikö sekin ole tavallaan pois elämästä, että joutuu koulun penkkiä kuluttamaan? Toisaalta tässä asiassahan ei varsinaisesti tasa-arvo toteudu. Naiset pääsevät vähemmällä kun heillä ei minkäänlaisia velvoitteita ole. Nykyisessä yhteiskunnassa, jossa naiset ja miehet käyvät kilpaa samoista työpaikoista ja jossa vaaditaan molemmille tasa-arvoista palkkausta, ei toisten yksilöiden pitäisi saada etua vain sukupuolen perusteella.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siis millä tavalla erilaiset? Israelilla on muslimimaailma ympärillään, joka uhkaa maan olemassaoloa. Meillä on itärajan takana ehta roistovaltio ja diktatuuri, ydinasevaltio, joka uhkaa maamme olemassaoloa. Pidän Venäjää vaarallisempana vihollisena kuin muslimimaailmaa. Muslimimaat ovat kuitenkin suht epäyhtenäinen rintama, ja osa niistä on tehnyt rauhankin Israelin kanssa. Venäjä sen sijaan on yhtenäinen ja tällä hetkellä fanaattisen kansallistunteen sekoittama, pirun vaarallinen valtio, jonka syöttinä me tässä killumme ilman minkäänlaista suojaa.

Tahtookirjoitaa vastaa ak:n kyselyyn, kun ihmettelin hänen käsitystään Israelin ja Suomen sotilaalisten uhkakuvien erilaisuudesta, hän väitti että Suomen uhkakuvat ovat pahemmat kuin Israelin...

Niin, nyt olisi TAAS kiva olla Israelin armeijassa suorittamassa asevelvollisuutta, kun siellä on turvallisempaa kuin Suomessa. Mahtaisiko joku Porin Prikaatin varusmies vaihtaa paikkaa Gazan rintaman varusmiehen kanssa???
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Yhtä asiaa tässä keskustelussa en ole koskaan ymmärtänyt. Miksi kukaan ei kykene keskustelemaan aiheesta kiihtymättä.

Arka aihe, ja sen verran on Jatkoika minunkin aikana (lokakuu 2004 ->) muuttunut, että aroista aiheista ei keskustella kovin usein provosoitumatta. (Perus)pata kattilaa soimaa, itsekin olen myös äreitä viestejä kirjoitellut.

Itse asevelvollisuusasiasta kirjoitan sen verran, että ei armeijan väliin jättäminen tee ihmisestä huonoa, mutta en näe, että armeijan suorittaminen on jotenkin ylivoimainen tehtävä. Nimimerkin takaa on helppo huudella, mutta jos minä kykenin siihen, niin rima ei ole korkealla.
 

Morrison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Heikki Saari on julkaissut kirjan Turha, turhempi, Suomen intti. Tästä linkistä pääsee lukemaan arvostelun kyseistä kirjasta.

Ihan mielenkiintoisia ajatuksia tällä Saarella on. Ainakin tuon arvostelun perusteella. Tiedä miten paljon arvostelija on omia ajatuksiaan laittanut tuohon arvosteluun. Voisi vaikka kirjastosta käydä tämän lainaamassa ja tutustua paremmin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Heikki Saari on julkaissut kirjan Turha, turhempi, Suomen intti. Tästä linkistä pääsee lukemaan arvostelun kyseistä kirjasta.

Ihan mielenkiintoisia ajatuksia tällä Saarella on. Ainakin tuon arvostelun perusteella. Tiedä miten paljon arvostelija on omia ajatuksiaan laittanut tuohon arvosteluun. Voisi vaikka kirjastosta käydä tämän lainaamassa ja tutustua paremmin.

Tämä entistä valikoivampi armeija kuulostaa minusta hyvältä. Asevelvollisuus säilyy, mutta armeija valitsee sinne lähtijät entistä tarkemmin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tämä entistä valikoivampi armeija kuulostaa minusta hyvältä. Asevelvollisuus säilyy, mutta armeija valitsee sinne lähtijät entistä tarkemmin.

Hyvä vaihtoehto minustakin jos asevelvollisuus säilyy nyt ja vastaisuudessakin. Puolustusvoimat määrittelee kriteerit joiden mukaan miehet/(naiset) valikoidaan suorittamaan asepalvelusta ja kriteereiden mukaan valitaan henkilöt suorittamaan sitä. Enkä usko, että tuo sen suurempia ongelmia - asepalveluksen suorittaneiden määrä supistuu jonkin verran mutta en usko, että mitenkään radikaalilla tavalla - ei ainakaan siten, että se vaikuttaisi kokonaisvaltaisesti maanpuolustukseen.

vlad.
 

Fordél

Jäsen
Rauhan aikana asevelvollisuus on miehillä ja sota-aikana on yleinen asevelvollisuus, joka tarkoittaa, että naiset osallistuvat maanpuolustukseen erilaisella työskentelyllä kotirintamalla. Naisia on aivan turha vaivata maanpuolustuksella rauhan aikana, koska ne askareet, joita sota-aikana joutuvat tekemään, oppii kyllä viikossa parissa. Lisäksi kansataloudellisesti on täysin typerää vetää naisia pois työelämästä, koska tulevaisuudessa työvoimapulassa on muutenkin kestämistä.

Sen sijaan miesten on käytävä intti, jotta siitä itse sotimisessa on jotain järkeä. Samalla nuoret miehet saavat hyvän paikan kasvaa hieman aikuisemmiksi ja ottaa vastuuta itsestään. Enkä sano edellistä mitenkään yltiömaanpuolustusintoilijana, koska en sellainen todellakaan ole. Intissä on paljon täyttä paskaa, mutta perusidea on toimiva ja tekee osalle suomen nuorisosta vain hyvää. Osalle se ei taas vaikuta juuri mitenkään, kuten allekirjoittaneeseen; "Tulipahan käytyä".

Näin ollen yleinen asevelvollisuus on mielestäni kaikesta huolimatta on se tapa, joka sopii parhaiten Suomen puolustamiseen. Ja pienen Suomen ei tarvitse mielestäni puolustaa vaikka Yhdysvaltojen etuja pommittamalla Afganistania, joten NATO-jäsenyydelle en näe tarvetta. Sen sijaan rauhaturvaoperaatiohin voimme osallistua, koska ne tapahtuvat YK:n lipun alla. Mitään suuria muutoksia ei siis tarvitse tehdä. Ainoastaan pitää miettiä intin käymisen tehostamista, parantaa edes jotenkin siitä saatavaa hyötyä muuhun elämään ja muutenkin motivoida varusmiehiä jne. Mihinkään arpomisiin, että sinä lähdet ja sinä et, ei pidä mennä, koska se aiheuttaa vain katkeruutta ja sitä tämä yhteiskunta ei tarvitse enempää. Kaikki miehet, jotka ovat kykeneviä siihen, käyvät intin ja piste.

Samalla siviilipalvelusaikaa pitää lyhentää, koska tällä hetkellä he ovat eriarvoisessa asemassa. Intinkin voisi lyhentää ihan hyvin niin, että normi-intti kestää vaikka 4kk. Osa käy sitten 6kk ja aukkilaiset voisivat olla vaikka 8kk ja rukkilaiset vuoden. Tärkeintä on jatkossa panostaa tuohon johtajakoulutukseen, sillä tosipaikassa heidän osaamisensa on ratkaisevampi kuin rivimiehen.

Jep, siinä taitaa olla kaikki mitä mulla on tästä aiheesta sanottavaa. Kiitos ja näkemiin!
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Reservistä sivariin siirtyvien määrä yli kolminkertaistui (IL)

Yhä useampi jättää kertauksen väliin (HS)
Harjoituksiin käsketyistä noin 34 000 reserviläisestä 22,4 prosenttia sai vapautuksen. Luvussa ovat mukana myös harjoitukseen saapumatta jääneet.
Majuri Väinölä paljastaa että poisjäännit ovat kasvaneet yli neljänneksellä 2000-luvulla.

Asevelvollisuus Suomessa mullistusten edessä (HS) Kaikista kirkassilmäisistä vastavakuutteluista huolimatta asevelvollisuus on nopealla aikataululla muuttumassa valikoivaksi. Asiantuntijoiden mukaan useampi varuskunta suljetaan lähivuosina.

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen pääopettaja everstiluutnantti Mika Kerttunen laskee, että jos reservi on 250 000, ja varusmiesten paremman kouluttamisen vuoksi he pysyisivät reservissä 40-vuotiaiksi, tarvittaisi kustakin ikäluokasta vain 12 500 sotilasta, eli puolet nykyisestä.

Sitähän minäkin.
 

Viljuri

Jäsen
Jännä juttu muuten, että tuo reservin pienentyminen aka "valikoiva asevelvollisuus" on esitetty jotenkin muka uutena uutisena hieman MTV3:n tulevien potentiaalisten jääkiekon sarjajärjestelmiä koskevien muutosten tapaan.

Aivan kuin joku virkamies/mediooso olisi pantannut jo edellisen hallituksen aikana tehtyjä mietintöjä, ja tarjoaisi sieltä johdantokappaleista medialle materiaalia mahdollisimman suuren tekotaiteellisen hässäkän synnyttämiseksi.

Ei että tästä olisi mitään epäselvää missään, reservin pienentyminen taisteluvälineiden teknistymisen ja ikäluokkien pienentymisen ja aiempaa merkittävämmän fyysisen ja henkisen erilaistumisen vuoksi on ollut selvää jo pidemmän aikaa, eli ainakin koko 2000-luvun.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Näistä viime aikojen uutisista tulee väistämättä mieleen, että jos nyt puhutaan omien isovanhempieni ikäisistä sodankäyneenä ikäpolvena, niin puhutaanko meistä sitten tulevaisuudessa armeijankäyneenä ikäpolvena.

Niin muuttuu maailma.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös