vlad kirjoitti:
Voisiko yllä olevasta vetää sellaisen johtopäätöksen, että Suomessa kannattaisi aktiivisesti ryhtyä poimimaan kummankin puolen (asevelvollisuus- vs ammattilaisarmeija) hyviä puolia ja rakentaa Suomen puolustus tulevaisuudessa kombinaatioksi jossa yhdistyvät nämä hyvät puolet huonojen jäädessä minimiin. Tällä hetkellä voidaan oikeastaan sanoa, että joitain linjauksia tähän suuntaan ollaan tehty ja tekemässä mutta kuinka pitkälle meneviä nämä tulevat olemaan tulevaisuudessa? Perustuuko Suomen puolustus tulevaisuudessa täysin siihen, että on ammattilaisista koostuva runko jota tukee kohtuullisen kokoinen reserviläisistä koottava organisaatio?
Itse näen tilanteen sellaisena, että Suomi valitsee linjakseen integroitumisen entistä tiiviimmin EU:hun ja sen puolustuslinjauksiin ja taustalla, siltä varalta jos EU:n oma kriisinhallintajoukkojen rakentaminen epäonnituu suunnataan katseita myös NATO:n suuntaan. Ensisijainen (liittoutumisen) kohde on kuitenkin EU.
vlad.
Olen samoilla linjoilla. Asejärjestelmien monimutkaistuessa ammattisotilaita tarvitaan enenevässä määrin, mutta puhtaan ammattiarmeijan toteutumisen näen Suomen oloihin mahdottomana toteuttaa. Ainakin, jos tarkoituksena on puolustaa koko aluetta.
Itse olen jo aiemminkin esittänyt ajatuksen siitä, että nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää pitäisi kehittää siten, että varsinaisiksi ensilinjan taistelijoiksi koulutettaisiin vain siihen parhaiten soveltuva miehistöaines (motivaatio, fyysinen- ja henkinen olemus, jne.) ja muiden osalta panostettaisiin tukitoimintoihin. Se on järjetöntä haaskausta, että parikymppinen nollamotivaatiolla varustettu jamppa jynssää kasarmin lattioita kuusi kuukautta, kun ei parempaan kykene tai halua syystä tai toisesta, mutta on silti saavinaan taistelijan koulutuksen, vaikka sotatilanteessa tuskin ymmärtäisi päätään vetää kumaraan tai jos ymmärtäisi, tekisi sen sillä periaatteella, että muille jäisi hänenkin reviirinsä puolustettavaksi. Ensilinjan taistelijoiksi koulutettavia voitaisiin palkita erinäisillä porkkanoilla, esimerkiksi päivärahamuutoksilla.
Tässä yhdistyisi myös siviilipalvelusjärjestelmän täydellinen remontti, jolloin voitaisiin perustellusti puhua myös siviilipalvelusajan lyhentämisestä. Toisin sanoen, siviilipalvelusmiesten tehtäväksi tulisi selkeästi siviilikriisinhallintaan liittyvät tehtävät, kuten palo- ja pelastustoimi, siviiliväestöstä huolehtiminen poikkeusoloissa, jne. Siviilipalvelusmiesten määrä voisi kasvaa merkittävästikin, ja näkisin, että sen mainekin kansan keskuudessa paranisi.
Tuohon malliin sisältyisivät siviilipalvelusmiesten kertausharjoitukset, koska taitoja tulisi luonnollisesti myös pitää yllä. Vaikka yksikön kannalta on varmastikin hyödyllistä, että sivari palvelee vaikkapa ylioppilaslehden toimittajana, kokonaismaanpuolustuksen kannalta näen sillä olevan kovin vähän hyötyä. Asevelvollisuusjärjestelmän lähtökohtana tulisi kuitenkin nähdäkseni olla kokonaismaanpuolustus. Nythän sivarijärjestelmää voidaan helpostikin kritisoida rangaistusmuotona niille, jotka eivät mene armeijaan, vaikka kokonaisrasittavuuden kannalta 13 kk:n vapaamuotoinen ja työssäkäynninomainen sivari tuskin asepalvelusta vaativampi onkaan.
No, tuo on vain omaa spekulaatiotani. Näyttää valitettavasti siltä, että poliittista tahtoa muutokseen ei taida olla sen paremmin oikealla kuin vasemmallakaan. Varmasti malli sisältäisi ongelmakohtiakin, mutta pohdittavan arvoinen se mielestäni on, koska joka tapauksessa muutoksia on tulossa. Suomi ei voi jähmettyä paikoilleen.
Lopuksi toistan vielä, että sinällään en olisi poistamassa asevelvollisuusjärjestelmää mihinkään, ainoastaan muokkaisin sen sisältöä.
