Kas, itseltä mennyt totaalisesti ohi tällainen keskustelu. Otetaanpa osaa vähän jälkijunassa.
Kun teemana on Suomelle sopivin puolustusratkaisu asevelvollisuusarmeijan sekä palkka-armeijan väliltä, on kysymys pohjimmiltaan siitä, millaiset ovat Suomen sotilaalliset uhkakuvat tänä päivänä. Kummallakin puolustusratkaisulla on kiistämättä omat vahvuutensa vastaamaan keskenään erilaisiin uhkakuviin.
Jos katsotaan palkka-armeijaan siirtyneiden Eurooppalaisten valtioiden määrittämiä uhkakuvia ja niitä vastaamaan säädettyjä puolustusvoimien tehtäviä, painottuvat ne erittäin vahvasti sotilaallisen kriisinhallinnan tehtäväkenttään. Keskistä Eurooppaa voidaan huoletta pitää hyvin vakaana alueena, jolloin ei valtioita kohtaan kohdistuvan sotilaallisen voimankäytön uhkaa juurikaan ole. Tätä alueellista vakautta pyritään ylläpitämään ehkäisemällä ja tukahduttamalla mahdollisia konflikteja Euroopan lähialueilla kriisinhallinnan keinoin. Tähän tarkoitukseen palkka-armeija on tehokkain ratkaisu. Palkka-armeijan kyvystä uskottavaan maanpuolustukseen voi googlettaa esimerkkiä Ruotsista, jossa Ruotsin armeijan kykyyn puolustaa maataan ei usko sen enempää kansa kuin kenraalikuntakaan.
Kun taas tarkastellaan Suomen valtioneuvoston asettamia uhkakuvia turvallisuuspoliittisissa selonteoissa (julkisesti saatavilla ulkoministeriön
verkkosivuilta), eroavat ne keskeisiltä osin keski-Euroopan valtioiden vastaavista. Valtioneuvoston selonteoissa nostetaan yhä esille Suomea vastaan kohdistetun tai Suomen valtion alueella kahden eri toimijan välillä käytettävän sotilaallisen voimankäytön uhka. Tätä uhkakuvaa varten Suomen puolustusvoimille asetettuihin tehtäviin kuuluu Suomen alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, Suomen sotilaallinen puolustus. Koska Suomi on väestöltään hyvin rajoittunut suhteessa raja-alueensa (tai alueidensa, jos halutaan pysyä objektiivisena) laajuuteen, on ainoa asetetun tehtävän täyttämiseen edes teoriassa kykenevä puolustusratkaisu laaja asevelvollisuus. Asevelvollisuus ainoastaan turvaa Suomen väestöpohjasta riittävän laajan reserviläisarmeijan Suomen puolustukseen. Uudistunut taistelutapa puolestaan pyrkii kehittämään reserviläisarmeijan käyttöperiaatteita vastaamaan paremmin nykyaikaisen sodankäynnin vaatimuksia.
Niin kauan, kun Suomi hallitus äänitorvenaan määrittää valtiollisina uhkakuvinaan Suomea vastaan kohdistetun sotilaallisen voimankäytön uhkan, on asevelvollisuuden säilyttävä. Tämän uhkakuvan säilymiseen verrattuna palkka-armeijaan siirtyneisiin Euroopan valtioihin vaikuttaa puolestaan alueellisen suurvallan ja mittavan sotavoiman omaavan Venäjän vääjäämätön läsnäolo. Venäjän uhka-asemasta ja sen kehityksestä puolestaan voisi kirjoittaa kokonaan toisen kirjoituksen.
Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen julkaisemasta tutkielmasta "Asevelvollisuus joukkojen rekrytointimuotona Suomessa" voi lukea aiheesta lisätietoa (Tarkasteltavissa
täältä). Liikutaan sopivan syvyisellä tarkastelun tasolla myös asiaan vähemmän perehtyneelle lukijalle.
Lopuksi vielä NATO:sta. Nykyiselläänhän Suomi saa osallistua NATO:n yhteisharjoituksiin ja NATO tuottaa evaluointeja suomalaisten joukkojen ja toimintatapojen yhteensopivuuden ja "laadun" kartoittamiseksi. Suomi pystyy siis sitoutumattomalla yhteistyöllä kehittämään puolustuskykyään, joten mitä lisäarvoa NATO:n täysjäseneksi liittyminen toisi? Ainoastaan kriisinhallinnan tehtäväkenttää vastaavan palkka-armeijan tapauksessa NATO-jäsenyys toisi verrattain kyseenalaista reliabiliteettia Suomen puolustukseen. Tällöinkin päästään taas siihen kysymykseen, että mihin uhkakuviin ja niitä vastaaviin tehtäviin Puolustusvoimia käytetään. Headsuppina jokainen voi googletella kansainvälisten liittojen tehokkuutta valtion sotilaallisessa puolustuksessa historian saatossa. Kriisitilanteessa intressit ja toimintamahdollisuudet tuppaavat muuttua arvaamattomastikin. (Vrt. Vahvasti länsimielinen Georgia) Tulee myös huomioida, millaisen viestin mahdollinen NATO-jäsenyys lähettäisi Venäjälle. Heikentäisi välejä (turvaudutaan Yhdysvaltajohteiseen sotilasliittoon Venäjän uhkaa vastaan) ja kasvattaisi täten Venäjän muodostamaa uhkaa entisestään. Venäjän kasvava uhka-asema puolestaan kasvattaisi Puolustusvoimien Suomen sotilaallisen puolustuksen tehtävän roolia, jolloin kierrettäisiin takaisin asetelmaan, jossa tarvittaisiin uskottavaan alueelliseen puolustukseen kykenevä armeija. Ja kuten mainittua, tämän mahdollistaa laajaan asevelvollisuuteen perustuva reserviläisarmeija.
Summa summarum, palkka-armeija ja sen uskottavaan puolustuskykyyn vaatima NATO-jäsenyys ampuisi Suomen tapauksessa itseään jalkaan.
Toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun saakka ja sai jotain irtikin.