Tähän listaan olisi kiva saada pelinumeroiden rinnalle myös vuosi, jolloin Blackhawks-fanitus kunkin nimimerkin kohdalla alkoi. Etenkin, kun itse olen ollut Manchester Cityn takana jo vuodesta 2008, enkä siksi juurikaan arvosta gloryhunter-kannattajia.
Muiden osalta on aika huono vastata, mutta Blackhawksin kausiketjuja taaksepäin selatessa löytää aika monta edelleen aktiivista nimeä myös kellarivuosilta. Siis siltä kymmenen vuoden ajanjaksolta, jolloin Blackhawks selvisi pudotuspeleihin vain kerran ja oli muutenkin ihan täysi vitsi legendaarisesta historiastaan huolimatta. Olen sen useasti maininnutkin, että arvostan erittäin paljon nimimerkkejä, jotka tuolloin jaksoivat kirjoittaa Hawksin kausiketjuihin. Ilveksen kannattajana luulen ymmärtäväni, miltä heistä tuntui tuolloin. Itselläni ei tuolloin riittänyt rohkeus liittyä tasokkaaseen keskusteluun, vaan seurasin kirjoituksia takarivistä.
Oma historiani Blackhawksin kannattajana alkoi nuorena gloryhunterina. Vaikka Hawks ei onnistunutkaan päihittämään Mario Lemieux'n tähtinippua Stanley Cup -finaaleissa 1992, niin oman sydämeni joukkue valloitti. Samainen Stanley Cup -finaali uusittiin Pens-kaverini kanssa ulkojäillä aika monta kertaa. Nuoren lunden maailmaan tuli silloin NHL-lippis, Scoren keräilykortit, Megadriven NHLPA 93 ja TV:n NHL-makasiiniohjelmat. Yksi lapsuuteni hienoimpia muistoja oli, kun Suomessa kesälomaansa viettänyt Christian Ruuttu kirjoitti nimmarinsa Blackhawks-lippikseeni.
Seuraamisen into luonnollisesti laantui hieman, kun suosikkipelaajat Roenickista Cheliokseen kaupattiin Blackhawksista yksi kerrallaan muualle sekä nimettömiä ja alati vaihtuneita pelaajia vilissyt joukkue alkoi kontata. Hawks yritti välillä olla taitojoukkue, välillä fyysinen taklausjoukkue, mutta kitupiikki-Wirtz sekä uskollinen puudeli Pulford varmistivat sen, että NHL:n hienoimmalla paidalla pelaava joukkue ei vahingossakaan päässyt menestymään. Joka tapauksessa joukkueen otteita ja tapahtumia tuli kuitenkin seurattua sen verran, mitä se lähinnä Blackhawksin kotisivujen ja Teksti-TV:n sivun 235 ja sekä myöhemmin Jatkoajan keskustelupalstan välityksellä oli mahdollista. Mitään maksukanavaa ei itselläni ollut, eikä niiltä Blackhawksin otteluita noihin aikoihin juuri nähnytkään. Korkeintaan vieraspelejä oli mahdollista nähdä, eikä Blackhawks ollut se mediaseksikkäin vaihtoehto toiseksi joukkueeksi.
Kuten
@TweetyLeaf kirjoitti, Blackhawksin otteiden seuraaminen muuttui isosti vuoden 2007 tienoilla ESPN Playerin myötä (vai mikä ESPN360 se nyt olikaan ennen Viaplayta?). Erityisen hienoa oli mahdollisuus katsoa kaikki oman suosikkijoukkueen pelit palvelun arkistosta ihmisten aikaan. Tästä meni kuitenkin vielä viitisen vuotta ennen kuin rohkaistuin hankkimaan tunnukset Jatkoajan tasokkaalle palstalle. Aiemmin kun oli tullut kirjoiteltua lähinnä vain Ilveksen kotisivujen foorumilla. Eri nimimerkillä tosin.
Syksyllä 2009 toteutui pitkäaikainen haave nähdä Blackhawks omin silmin jäällä, kun joukkue aloitti mestaruuskautensa Hartwall Areenalla. Kesällä 2010 olin kaveripiirini omituinen hyypiö, joka juhli uskomattomalta tuntunutta mestaruutta kulkemalla suurin piirtein puoli kesää Hawks-paita päällä. Antti Niemen kannujuhlissa tosin oli jokunen muukin samanhenkinen tyyppi hiplaamassa Stanley Cupia. Onneksi 2013 ja 2015 mestaruuksien kohdalla on voinut jakaa tämän palstan kautta ilonsa. Toki kestomenestyjä Hawks on nyt muutenkin suositumpi kuin vielä vuonna 2010.
On aika inhimillistä, että menestys tuo mukanaan kannattajia, joiden into lopahtaa menestyksen laantuessa. Jopa rapakon toisella puolella Hawksin kannattajakuntaan on liitetty gloryhunter- ja bandwagon-leimoja. Amerikan keskustelupalstoja lukiessa huomaa kyllä aika usein, että joidenkin kirjoittajien jääkiekkotietämys on melko hataraa ja innostunut uusi fani hakee Hawksiin vertailukohtia lähinnä rakastamiensa jenkkifutiksen, baseballin ja koripallon kautta, eikä takavuosien jääkiekkoilijoiden tai kiekkojoukkueiden kautta. Toisaalta Blackhawks ja NHL ylipäätään tarvitsevat lajin pariin myös uusia kannattajia, jos jääkiekko meinaa pärjätä isojen ammattilaisliigojen ja muun viihteen puristuksessa.
Chicagossa Hawksin suosion nousua selittää myös noiden muiden lajien joukkueiden kehno menestys viime vuosilta. Myös sillä on merkitystä, että Rocky Wirtz palautti Hawksin kotipelit TV-kanaville isänsä Bill Wirtzin kuoleman jälkeen kaudelle 2007-08. Konttausvuosien aikana menetettyjä vanhan polven Hawks-kannattajia on kosiskeltu takaisin palkkaamalla jääkiekkolähettiläiksi joukkueen legendoja Hullista ja Mikitasta aina Espositoon ja Savardiin asti. Lähettiläät olivat mukana tälläkin viikolla, kun Blackhawks juhli mestaruutta jenkkifutisstadion Soldier Fieldillä.
Blackhawksin menestys ei kestä ikuisesti ja osa kannattajista innostuu varmasti jostain toisesta joukkueesta tai ihan kokonaan jostain muusta kuin NHL-jääkiekosta. Osa gloryhunterista saattaa kuitenkin menettää sydämensä lopullisesti joukkueelle, kuten itselleni kävi. Sitä on mahdotonta tietää ennen kuin menestys loppuu ja nähdään, mitkä oksat karsiutuu Hawks-rungon ympäriltä. Minä en ainakaan koe, että minulla olisi varaa lähteä nimeämään oikeita kannattajia ja vain menestyksen perässä juoksevia faneja. Jokainen minulle rakkaasta Blackhawksista kiinnostunut tai innostunut on tervetullut keskustelukumppani, alkoi tuo innostus sitten jo mustavalko-TV:n aikaan tai vasta tällä viikolla seuran kuudennen mestaruuden jälkeen.
