Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

  • 238 926
  • 962

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Annetaan Selinille aikaa ja joulun maissa ollaan paljon viisaampia. Nyt nähdyn perusteella HIFK ei taistele edes säälipleijaripaikoista, vaan tulossa on aivan kaamea floppikausi.

Nybondaksen ja oikeastaan koko IFK:n lähihistorian aikana pahimmat kyntämiset on onnistuttu välttämään suuren budjetin turvin eli vaikka jengi on voinut kokonaisuudessaan olla huono, niin on kuitenkin ollut myös niitä rahan turvin hommattuja loistavia yksilöitä, joiden avulla ollaan oltu vähintään alemmassa keskikastissa. Nyt kun nekin puuttuu, niin ollaan itseasiassa siinä että ns. katastrofikausikin on täysin mahdollinen. Kaiken mennessä nappiin ja Selinin onnistuessa taistellaan suorasta pleijaripaikasta ja pääsystä välieriin.

Mä voisin hyväksyä jonkun katastofikaudenkin, koska joskus sellainenkin vaan voi tulla, mutta jatkuva keskikertaisuus satunnaisilla onnistumisilla on jotain mitä ei voi hyväksyä.
 

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Kaikki negailu on aiheellista, sillä onhan otteet olleet aivan täyttä kuraa tuon ekan CHL-matsin jälkeen. Olen valmis antamaan meidän Selin Dionnelle kuitenkin vielä suht puhtaat paperit, koska onhan tuo aika vaikean paikan edessä uutena ukkona.

Viime kausi oli yhtä poff-sarjan voittoa lukuunottamatta aivan täysi fiasko! Ei unohdeta sitä!
Lisäksi Selin ei ole voinut vaikuttaa joukkueen kokoamiseen, eikä laivaa ei pelkillä kesätreeneillä käännetä. Sitten, kun huomioi tuoreimmat "vahvistukset" sekä sen tosiasian, että herra Tamminen oli näissä neljässä viimeisessä pelissä joukkueen positiivisin palaaja yhdessä Engrenin kanssa, niin ei kateeksi käy Atun tilanne.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Tiedän että tulen saamaan tästä paljon paskaa niskaani, mutta kirjoitan silti. Vittu että on Törmästä ikävä. Tai varsinkin niitä ekoja kahta kautta Törmäsen valmennuksessa. Valmentajana ns. nuorehko ja eteenpäin menevä, versus nykyinen ei koskaan missään menestynyt myöhäiskeski-ikäinen lätkäjätkä Selin.

Kyllä mä olen ainakin aika pitkälti samoilla linjoilla. Pidin Törmäsen kuvioista (kyllä niitä oli) etenkin kahdella ekalla kaudella. Oli yllätyksellisiä ja uusia tapoja ylittää keskialue tai hyökkäyssiniviiva. Oli mielikuvituksellisia pyörityksiä ja syöttökuvioita ja melko tiivistä ja aktiivista viisikkopeliä. Trappia ja etenkin hitaita lähtöjä vältettiin, kunnes sitten finaalissa kaivettiin kaikkien yllätykseksi myös toimiva trap työkalupakista. IFK eteni voitosta voittoon urheilulehden ärsyttävien kahvarafanien harmiksi, lopulta jopa hienolta tuntuvaan runkosarjavoittoon ja finaaliin... Kaikki oli hyvin suunnilleen neljännen finaalin puoliväliin saakka - ja sitten aika pysähtyi viidennessä finaalissa, jonka jälkeen olenkin elänyt jossain kummallisessa ja epämiellyttävässä rinnakkaistodellisuudessa. Koko viime kauden odotin kania hatusta, mutta lopulta paljastui, ettei Antilla ollut enää edes hattua. Pettymys oli suuri, mutta hänen potkunsa olivat jotain niin törkeätä etten toivoisi sellaista kohtaloa edes... Eiku kyllä mä toivoisin tuollaisen kohtalon Lämsälle ja Valtoselle, mutta harvalle muulle.

En vieläkään ymmärrä, miksi pelitapaa muutettiin niin paljon viime kaudeksi. Alettiin pelaamaan tapparaa, vain koska liiga ei antanut IFK:n voittaa kahvaraa.
Mutta toimimattomasta pelitapamuutoksesta huolimatta on fakta, että Törmäselle ei annettu viime kaudella läheskään riittäviä edellytyksiä menestykseen.
Selinille on annettu jopa viime kautta surkeampi kokoonpano.

Selin vaikuttaisi olevan melko keskinkertainen, mutta en mä taaskaan ole syyttämässä tai ulostamassa valmentajaa. Puolustin Törmästä kolme vuotta, ja tulen varmaankin puolustamaan myös Seliniä. Tuskin tässä valmentajaan kaadutaan, kuten ei viime kaudellakaan, vaan ala-arvoisen surkeaan joukkueenkokoamiseen ja täysin mädäntyneeseen urheilu- ja johtamiskulttuuriin.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika helvetin ristiriitaiset fiilikset tästä pre-seasonista on nyt kyllä Selinin osalta.
Moni tuntuisi sekoittavan CHL-ottelut harjoitusotteluiden kanssa. Selvyyden vuoksi todettakoon, että CHL-ottelut ovat varsinaisia panoksellisia otteluita, eivätkä harjoitusotteluita, kuten esim. Tampereen turnauksen pelit tai se yksittäinen ottelu KooKoo:ta vastaan. Eli HIFK:n kausi on jo alkanut, ja joukkue porskuttaa jo hyvissä ajoin neljän ottelun tappioputkessa.
 

444

Jäsen
Se on yksi tapa. Harvemmin Ilveksen, Saipan tai HPK:n joukkue on ollut niin kilpailukykyinen, että sillä Liigan kärkisijoilla oltaisiin roikuttu. TPS:ssä teki ihan hyvää jälkeä vaikka tippui HIFK:lle playoffeissa. Sinänsä ehkä turhaa puolustelua, mutta jos TPS ei siinä sarjassa olisi ollut melkein kaikki kärkimiehet lasaretissa, olisi sarja mennyt toisinpäin. Hyvä se tietenkin jo nyt on Atu lynkata. Onhan HIFK:n joukkue kuitenkin niin kovalla ammattitaidoilla rakennettu, että jos menestystä ei tule, niin se on vain ja ainoastaan valmentajan vika.
Jokin tuossa yhtälössä vain ei toimi. Hyvät valmentajat palkataan valmentamaan hyviä joukkueita kohti menestystä. Tai vaihtoehtoisesti hyvät valmentajat hakevat kovempia haasteita ja yrittävät saada heikomman joukkueen pärjäämään odotettua paremmin, kuten esim. Karri Kivi Ilveksessä.
Faktaa mulla ei tietenkään tästä ole, mutta väitän, että Selin ei tarponut SaiPan peräsimessä viittä vuotta keskisijoituksella 12. siksi, että olisi päässyt yllättämään kaikki nostamalla joukkueen mitalipeleihin, vaan siksi, että liigatasolla ei ollut muita joukkueita, joille hän olisi kelvannut. Mun mielestä tossa haiskahtaa snadi itsepetos, jos menestymättömyyttä perustellaan sillä, ettei ole päässyt valmentamaan huippujoukkueita. Kyllä mäkin olisin helvetin paljon meritoituneempi uimari, jos olisin päässyt maajoukkueen mukana Olympialaisiin. Mutta kun ei valittu, niin en päässyt näyttämään osaamistani. Eikö?

Joukkue on päin helvettiä kasattu. Tämän olen itsekin todennut jo varmaan toukokuussa. Silloin toppuuteltiin, että kyllä sieltä kovia tekijöitä tulee. Ei tainnut tulla.
Samoin dumasin Selinin välittömästi ensimmäisten huhujen jälkeen. Miksi? Koska tilastot näyttävät pelkkää tappiota eikä minkäänlaisia meriittejä. Pitääkö valmentaja sitten ensimmäisenä heittää bussin alle, kun hommat menevät päin vittua? Tapauskohtaista. Mikäli joukkue on kasattu heikosti, niin ensimmäisenä ulostuslistalla kuuluisi olla utj. Silti tuo jengi pelaa jopa odotusarvoihin nähden niin heikosti, että pitää aidosti kyseenalaistaa valmentajan kyky hoitaa tehtäviään.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En vieläkään ymmärrä, miksi pelitapaa muutettiin niin paljon viime kaudeksi. Alettiin pelaamaan tapparaa, vain koska liiga ei antanut IFK:n voittaa kahvaraa.

Sinänsähän asia ei minulle varsinaisesti kuulu, mutta miten Liiga ei antanut IFK:n voittaa? IFK vei sarjan alkupuolen aivan täysin, mutta Tappara kyllä ihan voitti neljä peliä. Se riittää mestaruuteen - yleensä. Mun mielestä se oli osittain IFK:n huonoutta, että se ei pystynyt ottamaan sitä tarvittavaa määrää voittoja, vaikka olikin sarjassa pelin päällä. Tappara sai pakotettua IFK:n pelaamaan rakenteellisesti heikkoa lätkää ja sai hyydytettyä IFK:n ylivoiman kokonaan. Se oli oikeastaan ratkaisu, jonka ansiosta Tappara juhli mestaruutta.

Jos tyylipisteitä jaetaan niin IFK oli kyllä kaikella muulla tavalla parempi sarjassa: se oli pelivalmiimpi, tuoreempi ja liikkuvampi. Tappara oli koottu puolustuksesta aika raskaille jaloille ja Tapparan ainoaksi vaihtoehdoksi jäi vastahyökkäyspelaaminen. Kuitenkin Tappara voitti kaikki kotimatsinsa sarjassa ja kävi hakemassa sen tärkeimmän eli yhden vierasvoiton.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Sinänsähän asia ei minulle varsinaisesti kuulu, mutta miten Liiga ei antanut IFK:n voittaa? IFK vei sarjan alkupuolen aivan täysin, mutta Tappara kyllä ihan voitti neljä peliä. Se riittää mestaruuteen - yleensä. Mun mielestä se oli osittain IFK:n huonoutta, että se ei pystynyt ottamaan sitä tarvittavaa määrää voittoja, vaikka olikin sarjassa pelin päällä. Tappara sai pakotettua IFK:n pelaamaan rakenteellisesti heikkoa lätkää ja sai hyydytettyä IFK:n ylivoiman kokonaan. Se oli oikeastaan ratkaisu, jonka ansiosta Tappara juhli mestaruutta.

Varmaankin tässä viitattiin niihin pariin vähintäänkin kyseenalaiseen tuomioon, mm. se yksi maali Nordiksella.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Annetaan aikaa mutta vähän lepsun kuvan Atu on antanut nyt parissa CHL-matsissa, ehkä annan liikaa painoarvoa tuolle tyyneydelle boksissa tiukoissakin paikoissa. Ei mitään järkevää ohjeistusta pelikatkoilla, hoidetaanko kaikki kopissa ja ollaan erän aikana tyynenä. Kuulin vain puolivillaisia kommentteja "nyt kaikki parantaa" jne. Edes Pikkarainen ei huuda kun pelataan tärkeitä pelejä CHL:ssä ja ollaan taka-ajoasemassa. En tarkoita että huutaminen mitään ratkaisisi, mutta Puolan korisvalmentajasta voisi hakea tunnepuolen esimerkkiä pelitilanteisiin.

_
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Varmaankin tässä viitattiin niihin pariin vähintäänkin kyseenalaiseen tuomioon, mm. se yksi maali Nordiksella.

Sen arvasin kyllä, mutta ajattelin, että ehkä olisi syytä jättää se keskustelu omalta osaltani väliin. Siitä kuudennen pelin väärästä vaihdosta on keuhkottu jo tässä vuosien varrella ihan tarpeeksi ja kun tilanne vieläkin muistetaan niin mun mielestä vähän turha sitä on vatvoa. Jälkeenpäin kai toivoisi, että tilanne olisi mennyt toisin niin ei tarvisi sitä keskustelua käydä. Täytyy kuitenkin muistaa, että koko tilanteen ajan IFK oli se kiekollinen joukkue ja kun se Tapparan maali syntyi niin se syntyi sitten jo siinä kohtaa, kun väärä vaihto oli ohi. Tulkinnanvaraahan siinä on aika paljon, kun Kankaanperä osallistuu monen mielestä peliin, mutta Mäntylä ei ainakaan ole mitenkään pelissä mukana.

Mielestäni tuo tilanne sinänsä oli paljon pienempi paha kuin se toka peli Hakametsässä, kun Saravo kaatoi Raskin ja selvä maali hylättiin. Mutta silloinkin se tapahtui pelin alkuvaiheessa, joten siinä olisi kaiketi ollut aikaa tehdä jotain asialle. IFK:lla siis oli kaikki maailman mahdollisuudet tehdä niitä maaleja. Sarjan kolme ekaa peliä meni niin selvästi IFK:lle, että oksat pois. Sarjan kolme jälkimmäistä peliä taas meni aika selkeästi Tapparalle, joten en jaksa siitä erityisesti vääntää.

Mielipiteensä saa jokaisella olla, mutta en kyllä vieläkään näe, että Liiga se olisi ollut, joka IFK:n varmaan mestaruuden vei.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä se tietenkin jo nyt on Atu lynkata. Onhan HIFK:n joukkue kuitenkin niin kovalla ammattitaidoilla rakennettu, että jos menestystä ei tule, niin se on vain ja ainoastaan valmentajan vika.
Jos ei vielä ole tullut selväksi, niin juuri se on IFK:n tapa toimia. Siellä kun ei koskaan ole mitään vikaa siellä organisaatiossa. Vika on aina ja iänkaikkisesti vain ja ainoastaan valmentajassa! :-)
Tämä siis tuli hyvin selvästi esiin keskusteluissa erään officen henkilön kanssa, eikä selväsanaisuudessaan jättänyt mitään tulkinnan varaa. Korostan vielä että, officen sanoja mukaillakseni, kauden jälkeen johtopäätös oli se, että kaikesta vastuun kantaa vain päävalmentaja, ja faneja myöten KAIKKI olivat officen mukaan sitä mieltä että joukkue oli jotakuinkin täydellisesti ja mestaruus tavoitteena koottu ja kaikkien kesken vallitsi konsensus siitä että officella oli tehty hyvää työtä, ja erityisesti UTJ:n toimesta.

Ja hei, tuottihan kausi jopa voittoa. Tosin jos katsellaan kasvavia lipunhintoja, sekä yleisölukuja tämän täydellisen joukkueen täydellisellä kaudella, jonka törmänen valitettavasti pilasi, niin joutuu kysymään että miten helvetissä voittoa tuli vain nyt nähdyn verran?
No, joukkuehan oli niin laadukas ja tasapainoinen, että oli varmasti kalliskin, joten ymmärtäähän sen. (Sisälsi hitusen sarkasmia).
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Sen arvasin kyllä, mutta ajattelin, että ehkä olisi syytä jättää se keskustelu omalta osaltani väliin.

Poimit yhden pienen detaljin kirjoituksestani, yrittäen kalastella juuri tuota vastausta, mutta kehtaat kirjoittaa tuollaista roskaa että sinä haluaisit jättää sen keskustelun väliin, jonka jälkeen kirjoitat kuitenkin kymmenen riviä asiasta. Häivy kaksinaamainen trolli johonkin nekalan räkälään sammumaan.

Tämä siis tuli hyvin selvästi esiin keskusteluissa erään officen henkilön kanssa, eikä selväsanaisuudessaan jättänyt mitään tulkinnan varaa. Korostan vielä että, officen sanoja mukaillakseni, kauden jälkeen johtopäätös oli se, että kaikesta vastuun kantaa vain päävalmentaja, ja faneja myöten KAIKKI olivat officen mukaan sitä mieltä että joukkue oli jotakuinkin täydellisesti ja mestaruus tavoitteena koottu ja kaikkien kesken vallitsi konsensus siitä että officella oli tehty hyvää työtä, ja erityisesti UTJ:n toimesta.

Tämä on kyllä absurdiudessaan aivan omassa luokassaan. Kuinka irtautuneita todellisuudesta he voivatkaan olla? Tulee mieleen Wall Streetin pankkiirit, jotka saattavat aidosti uskoa, että köyhä on köyhä omaa saamattomuuttaan, tyhmyyttään tai yrittämättömyyttään. Tai Marie Antoinette, joka Rousseaun mukaan - kuullessaan ettei prolella ole leipää jota syödä - tokaisi "Qu'ils mangent de la brioche".

Vaikuttaisi olevan kyllä sen luokan harhakuvitelmaa tai älyllistä epärehellisyyttä seuran kaapanneiden liskojen ajatusmaailmassa - jos luulevat että yhtään kukaan piti joukkuetta täydellisesti kasattuna, että office olisi tehnyt hyvää työtä tai että konsensus joka vallitsi olisi ollut noin päin - että heidät voisi helposti nettidiagnosoida skitsofrenisiksi psykopaateiksi. Sehän on todettu useassa tutkimuksessa, että pankkiirit ja yritysjohtajat ovat huomattavasti muita useammin psykopaatteja. Dinot eivät taida olla vain loputtoman ahneita ja itsekkäitä vaan myös suoranaisesti mielisairaita.

JUMALAUTA nyt siellä norsunluutornissa pää pois perseestä ja joogakurssille! Sen jälkeen luovutatte kaappaamanne seuramme takaisin meille, jotka siitä välitämme.

Teille ei ole käyttöä, lähtekää menee vielä kun ehditte.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Selin vois ruveta pakkaamaan jo. Kuka sit seuraavana mestattavaks? Suostuuko kohta kukaan täysjärkinen hommaan, kun tietää että onnistuminen on lähes mahdotonta?!

Ketä veikkaattee Selinin seuraajaksi?
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Veikkaan Selinin vetävän kaksi kautta ja sitten puikkoihin astuu Ville Peltonen tai Toni Söderholm tai molemmat.
Mulle on taas hiipinyt vähän sellainen epämiellyttävä tunne että Ville ja Söde tarkoituksella karttaa IFKta. Voisiko olla niin että tuntevat liiankin hyvin organisaation ja pysyvät siksi poissa?
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä Ville on valinnut viisaasti kun on lähteny Nokan oppipojaksi maailmalle. Södekin luultavasti lähti siksi Saksaan että alunperinkin oli tarkoitus jäädä sinne näkemään maailmaa ja oppimaan valmentamista. En usko että karttavat omaa seuraa, vaan kyse on todella viisaista ihmisistä joilla on selvä visio miten varttua tulevaisuudessa huippuvalmentajiksi. Vähän sama kuin pelaajilla, että tuttu ja turvallinen ympäristö ei aina ole se paras vaihtoehto. Välillä on vaan lähdettävä muualle haistelemaan uusia tuulia purjeiden alle.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Suikkanen olis kans jees.
 

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Mä luulen, että Selin jatkaa Stögön tapaan kauden loppuun asti, mutta sen jälkeen TomTom pestaa Joonas Tanskan päävalmentajaksi ja apureiksi tulevat todennäköisesti viime keväällä mestaruuden saavuttaneet juniorikoutsit Kibe Kuhta ja Nemo Nokkosmäki. Lunkka saa jatkaa veskarikoutsina, kun sillä osastolla kaikki on hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö ko. organisaatiosta löydy toinenkin hasbeen-Matikainen, joka olisi omiaan tuhoamaan loputkin seuran rippeistä?
2xMatikainen olisi kyllä huikea kombo. Kannatetaan. Pena voisi samalla tuoda offiselle takaisin sen rekkalastillisen voitto pokaaleja, joita ehti ansaita kukostavina menestys kausinaan. Paskansyöjä voisi taas aloittaa valmentamisen luisteluttamalla viivoja ja lähettämällä Heiskasen ja Finleyn hakemaan asennetta Rovaniemen kiekosta. Match made in heaven.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
2xMatikainen olisi kyllä huikea kombo. Kannatetaan. Pena voisi samalla tuoda offiselle takaisin sen rekkalastillisen voitto pokaaleja, joita ehti ansaita kukostavina menestys kausinaan. Paskansyöjä voisi taas aloittaa valmentamisen luisteluttamalla viivoja ja lähettämällä Heiskasen ja Finleyn hakemaan asennetta Rovaniemen kiekosta. Match made in heaven.
Tää on jo niin paksua, että voisi tapahtuakin.
 

redzel777

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Selin on nyt ollut 9 peliä IFK:n valmentajana, joista IFK on voittanut yhden. Tekijämies selvästi, onneksi liigassa ei karsita tänä vuonna..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös