Tämän kauden osalta on jotenkin lopahtanut kiinnostus Ässien otteisiin ja katseet on siirtynyt ensi kauteen, vaikka tälläkin kaudella jotain teoreettisia mahdollisuuksia poffeihin on vielä päästä.
Näihin asioihin itse kiinnittänyt huomioita ja kun niitä peilaa ensi kauteen niin kyllä valmennukseen pitäisi saada jonkinlaista tuuletusta ensi kaudeksi, välttämättä ei siis Atun tarvitse lähteä, mutta jotain pitäisi tehdä.
En tiedä olenko aivan yksin sen kanssa, että Ässät koitti hakea erilaista pelityyliä alkukaudesta?
Siinä oli samantyylisiä ongelmia, mitä Kotkaniemen aikanakin, mutta aika ajoin päästiin kääntämään nopeasti ja tehokkaasti, mutta hyvän alkukauden jälkeen kun tulos heikkeni palattiin jääkiekon perusasioihin ja pelin passivoittaminen, träppi ja noppavitonen eivät enää mahdollistanut alkukauden tapaisia hyökkäyksiin lähtöjä.
Pakkien nousut eivät nykykiekossa ole välttämättä mitään sooloiluja, mutta ne näyttävät siltä kun ajoitukset eivät ole ihan kohdallaan ja syöttölinjoja ei aukea.
Sitten taas tämä pitkä tappioputki tahkottiin käytännössä samalla tyylillä puolustaen ja puolustaen, keinoja haettiin viltityksillä ja pyrittiin vaan saamaan joukkuetta kurinalaisemmin noudattamaan puolustussapluunaa ja tuomaan liikettä. Onnistumisia kuitenkin alkoi tulemaan kun kausi alkoi lipumaan näpeistä, joka taas saattoi paineita häivyttää ja tuoda sitä rentoutta.
Ei ole sattumaa, että Wännströmin maalimäärät putosi, vaikka paikkoja oli, kun taas peli vapautui niin Wännström on saanut taas maalihanat auki.
Vaikka valmennus ei niitä maaleja käy siellä tekemässä, niin valmennuksen tärkeimpiä tehtäviä on tasapainotella joukkueen ilmapiirin kanssa. Kurin pitämiseen ei pitkällä tähtäimellä tarvita kovia otteita, kun valmennus osaa luoda sellaisen ilmapiirin, että pelaajat tekevät töitä niin omien kuin yhteisten tavoitteiden eteen.
Valmennuksen pitää saada pelaajat ymmärtämään, että pelaajien omat edut saavuttaa parhaiten ajattelemalla myös joukkueen etua, koskee varsinkin nuoria pelaajia joita pitää opastaa ja opettaa.
Eikö juuri kasvattaja seuran idea ole siinä, että pelaajien kehittäminen on keskiössä ja isolta osalta siihen kuuluu henkinen kasvattaminen ja asenteen opettaminen niin pelaamista kuin valmennustakin kohtaan.
Eli miksi reagoitiin alkukaudesta, kun kautta oli jäljellä, mutta loppukaudesta annettiin vaan runtua kun tulosta ei tullut.
Mikä on Atun vs Arvosen rooli pelitavoissa?
Ensin mainitun pelitapaan sopii tämä loppukauden puolustusvoittoisempi, mutta oliko alkukauden esitys Arvosen käsialaa?
Mikä on valmennuksen kyky toimia yksilöiden kanssa ja junnujen kehittäjinä.
Nykyään kiekkoa ajatellaan eri tavalla kuin ennen, voidaan jopa sallia hallitusti ylivoimahyökkäyksia, kunhan saadaan takapainetta, koska esim. 3-4 hyökkäyksellä maalintekeminen on hyvällä ohjauspelillä kuitenkin kohtuullisen vaikeaa, jos takapaineella pystytään estämään vastustajan hyökkäyksen selkeä rytmittäminen. Tästä seuraa se, että kiekon riistosta on mahdollista päästä kääntämään toiseen päähän asetelmista, joista maalin tekeminen on prosentuaalisesti huomattavasti parempi kuin vastustajalla.
Onko valmennuksella rohkeutta ajaa jotain pelitapaa, josta ei ole kokemusta tai se ei sovi omiin perusajatuksiin, löytyykö sieltä edes halua pistää nimeä likoon ja tehdä rohkeita liikkeitä.
En tiedä herättikö minkäänlaisia ajatuksia, mutta noin pääpiirteittäin itseä askarruttaa valmennuksen hierarkia, kukakohan siellä tekee ja mitä, henkinen valmennus, yksilövalmennus ainakin nuorten suhteen ja pelitavallinen kehittyminen?
Mitä sitten jää jäljelle hyviä asioita?