Pakko tulla sanomaan tässä välissä, että tiistaina 26.4. oli itselläkin tunteet pinnassa hävityn finaalin jälkeen. Tuolloin totesin, että en pitänyt Törmäsen lausunnosta, mua häiritsi se, ettei voittajaa onniteltu julkisesti. Samaan hengenvetoon lisäsin, että valmentajan hyvyys mitataan kuitenkin pelkästään urheilullisella menestyksellä ja olen äärimmäisen tyytyväinen siihen, että Stögö jatkaa meillä ensi kauden. Ennemmin katson hyvää valmentajaa, jonka julkisessa presenssissä on vielä hiomista kuin paskaa valmentajaa, joka on mediaseksikäs ja kaikkien kaveri. Edelleen olen samaa mieltä ja lisäksi olen täysin pyyhkäissyt mielestäni kuluneen hopeakauden yksittäiset finessit. Matka oli pitkä ja vaiherikas, siitä ei kannata irrottaa yhtä 45 sekuntista kuvaamaan koko kautta. Itse asiassa hopea tuntuu jo ihan saavutukselta ja katse on kohti tulevaa. En käsitä, miten vielä jaksetaan jauhaa tapahtumasta, joka on ollutta ja mennyttä? Mietitäänkö jossain Juupajoen Essolla vieläkin sitä, kuinka Mietaa hävisi sadasosalla?
Don't get me wrong, siis minun puolestani keskustelu jatkukoon niin kauan kuin sitä tarpeellisena pidetään, eihän se keneltäkään ole pois. Eihän niitä tarvitse käydä lukemassa. Mutta mietin, että on varmasti paljon muitakin kaltaisiani - hetkessä reagoidaan lujasti, sitten mennään eteenpäin? En mä kauaa jaksanut jauhaa SBA/Peltonen -tapauksestakaan, koska ei se asia spekuloimalla muutu. Mitä tulee game 6:sen jälkipyykkeihin, niin olen kuullut parilta-kolmelta jäälläolleelta (joista yksi oli Tapparasta ja tuttu kaveri jo HIFK-ajoilta), että siellä onniteltiin kättelyissä ihan asiallisesti, face to face -pohjalta. Ehkäpä siksi Tappara-leirikin saa meikäläiseltä isot propsit fiksuudesta, sieltä ei ole tultu julkisuuteen
itkemään Stögön tavasta käsitellä tappiota, jota hän selkeästi vihaa. Tapparassa juhlitaan ja rakennetaan tulevaa kautta, samoin tehdään HIFK:ssa ilman sitä juhlimista.
edit: Itkeminen - lainaus Tiede-lehden artikkelista vuodelta 2004:
"Mitä itku oikein on? Outoa kyllä, ihmisen kyyneleet eivät ole kiinnostaneet tutkijoita lainkaan samassa määrin kuin seksuaalisuus ja väkivaltaisuus - jotka antavat aiheen katkerimpiin itkuihimme. Vasta viime vuosina itkun mysteeriin on saatu tieteellistä valoa. Kaikki nisäkkäiden poikaset ääntelevät säälittävästi jouduttuaan eroon emostaan." Mielenkiintoinen artikkeli, mutta kumma kyllä siellä ei mainita mitään siitä, että urheilutapahtumien tunnepitoinen kommentointi on myöskin itkemistä. Sana on kärsinyt surullisen inflaation, melkein itkettää. Koko artikkeli täältä, jos kiinnostaa:
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kun_tunteet_kuohuvat_itku_rauhoittaa