Mainos

Antti Törmänen HIFK:n valmentajaksi 2014–2017

  • 577 942
  • 2 113

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Stögö voisi analysoida, mitä helvettiä tapahtui 6-0 voiton jälkeen. Tie mestaruuteen oli auki, Tappara lyöty maan rakoon. Oli levitetty punainen matto ryöstöretkelle Tampereelle, mutta tuloksena oli yhteensä 2 maalia kolmeen viimeiseen peliin. G3:ssa tehtiin 3 maalia yhteen ERÄÄN.

Miksi Tapparan taso nousi yhdessä yössä kuolleista -> rautaiseksi mestariksi, ja oma peli hajosi araksi peruutteluksi. Osasiko Tapola reagoida ja muuttaa sapluunaa, mutta Stögö ei? Loppuiko bensa, konstit vai oliko Laineen 1-0 sellainen piristys, että kaikki kääntyy päälaelleen yhdestä helvetin syötöstä Tepon luistimiin?

Kolme tappiota 2-1, yhteismaalit 13-9 HIFKille.

Ensi kaudella voi vastassa olla poffseissa hyvinkin.......yllätys, yllätys, taas Tappara. Törmäsen on korkea aika opetella, kuinka nämä niukat tappiot käännetään voitoiksi juuri Tapparaa vastaan. Kolme viimeistä sarjaa mennyt samalla kaavalla.
 
Stögön haastatteluista pitkin kautta ole erkkikään ottanut selvää ja olisiko edes onnitellut lahtelaisia tai jyväskyläläisiä heti ratkaisupelien jälkeen.

Tämä. Stögöstä ei vain ota selvää, onko kyseessä joku parodiarooli vai onko suodatin vain jäänyt himaan. Mä kyllä diggaan noista normaalista poikkeavista kommenteista, joskin ajoittain nämä voisi vähän tyylikkäämmin hoitaa, kuten tänään. Kauden parhaita kommentteja voisi listata ylös, sen verran legendaarista settiä. Esimerkiksi Zaborskyn alavireisistä esityksistä kommentti kuului jotakuinkin: "Emmä tiedä, ehkä jotain vaikeuksia kotona" ja noita värikkäitä kommentteja on vaikka muille jakaa. Ensimmäisen finaalipelin jälkeen Törmäseltä kysyttiin, että Tapola kehui tuomaritoimintaa, oletko samaa mieltä ja vastaus kuului pään pyörittelyn jälkeen "emmä tiedä, ihan sama. Laita vaikka niin".

Törmänen, Dufva, viimeisen kauden pami-Summanen, aivan ehdotonta tavaraa mulle, vaikka välillä menee hommat yli.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika uskomaton rimanalitus Törmäseltä, varsinkin Peltosen mainitseminen ja oman nelosketjun suolaaminen. Peltosen suolaamisen ymmärtäisin, jos kyseessä olisi ollut jonkin näköinen filmaus, mutta kun kyseessä oli oikea loukkaantuminen. Jokainen varmasti näki Peltosen silmän pelien jälkeisissä haastatteluissa, aika hyvin Zabon maila oli osunut. Ja omien suolaus tuollaisessa tilanteessa on aina tyylitöntä, varsinkin kun suolataan joukkueen raatajaosasto, joka ei näitä pelejä ratko.
 
HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver

Just.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Aika uskomaton rimanalitus Törmäseltä, varsinkin Peltosen mainitseminen ja oman nelosketjun suolaaminen. Peltosen suolaamisen ymmärtäisin, jos kyseessä olisi ollut jonkin näköinen filmaus, mutta kun kyseessä oli oikea loukkaantuminen. Jokainen varmasti näki Peltosen silmän pelien jälkeisissä haastatteluissa, aika hyvin Zabon maila oli osunut. Ja omien suolaus tuollaisessa tilanteessa on aina tyylitöntä, varsinkin kun suolataan joukkueen raatajaosasto, joka ei näitä pelejä ratko.
Kenestä Peltosesta nyt puhutaan? Ville Peltonen on ainakin lopettanut jo uransa joku aika sitten.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkä myöskään ei ole helppo heti hopea kaulassa antaa niitä haastatteluja. Ohessa hieman rauhoittuneempi versio, jossa minusta ihan ansiosta ihmettelee, että miten voi lääkäri antaa lausunnon kauden päättymisestä ja sen mukaan annetaan rangaistuksia? Ei ole ihan soveliasta toimintaa.

Hopea on aina raskain paikka - LIIGA - 26.04.2016 - Artikkelit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

Mutta tässä haastattelussa jo kertoo olleensa ylpeä jokaisesta jätkästä.

Missä kohtaa lääkäri on antanut sellaisen lausunnon, jonka mukaan Peltosen kausi olisi ohi? Tapolan lausunnon olen lukenut mediasta, mutta hän käsittääkseni ei ole lääkäri. Enkä oikein usko Zabon pelikiellon tulleen tällaisen lausunnon perusteella, eiköhän tekoa arvioitu aikaisemmin annettujen tuomioiden perusteella eli Liusjärven mielestä huitominen oli ottelurangaistuksen arvoinen, ei lisä pelejä.
 
odb

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Melkoinen rimanalitus Stögöltä dissata 4.kenttää matsin jälkeen, que? Kyllä ongelmat löytyi ihan muualta, lähdetään nyt vaikka ygös-, kagos- ja golmoskentästä. Eikö liigasta löydy myös kamerakuvaa maalin päältä mistä voisi katsoa ton vikan tilanteen?
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Ehkä myöskään ei ole helppo heti hopea kaulassa antaa niitä haastatteluja. Ohessa hieman rauhoittuneempi versio, jossa minusta ihan ansiosta ihmettelee, että miten voi lääkäri antaa lausunnon kauden päättymisestä ja sen mukaan annetaan rangaistuksia? Ei ole ihan soveliasta toimintaa.

Hopea on aina raskain paikka - LIIGA - 26.04.2016 - Artikkelit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

Mutta tässä haastattelussa jo kertoo olleensa ylpeä jokaisesta jätkästä.
Sama itku vain jatkuu. Peltola loukkaantui oikeasti ja lääkärin pikainen arvio oli, että viikon kestää paraneminen. Tuskin olisi Peltola runkosarjassa noin pian kentälle palannut, mutta finaaleissa pelataan ymmärrettävästi isommalla riskillä. Kertoo kyllä Törmäsestä yllättävän paljon, kun ei ole päässyt tuostakaan yli. Ei tarvitse ihmetellä, että pelin taso laski ottelusarjan edetessä, kun ajatukset karkaili epäolennaisiin asioihin. Todella säälittävää vinkumista. Häviämistä täytyy tottakai vihata, mutta parempi pitää suunsa kiinni, kun ei saa sietä ulos mitään järkevää.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Melkoinen rimanalitus Stögöltä dissata 4.kenttää matsin jälkeen, que? Kyllä ongelmat löytyi ihan muualta, lähdetään nyt vaikka ygös-, kagos- ja golmoskentästä. Eikö liigasta löydy myös kamerakuvaa maalin päältä mistä voisi katsoa ton vikan tilanteen?

Ruudusta löytyy maali kellon kanssa.
 
wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten ihmeessä jengi jaksaa ottaa niin hirveän vakavasti valmentajien 10s haastattelut pelin jälkeen? Eikö se oikeasti ole ilmiselvää, että niistä jutuista 99% on joko täyttä paskaa tai muuten vaan omalle joukkueelle tarkoitettua psyykkausta?

Jokainen "koska Stögö sanoi jossain helvetin haastattelussa sanan X, tästä voimme selvästi vetää johtopäätöksen että siinä on IFK:n tappion syy" -johtopäätökset on ihan hirveää skeidaa, jotka viestivät vain kirjoittajan älyn puutteesta ja/tai vitun tyhmästä provoilusta.
 
HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Melkoinen rimanalitus Stögöltä dissata 4.kenttää matsin jälkeen, que? Kyllä ongelmat löytyi ihan muualta, lähdetään nyt vaikka ygös-, kagos- ja golmoskentästä. Eikö liigasta löydy myös kamerakuvaa maalin päältä mistä voisi katsoa ton vikan tilanteen?
Stögö puhui koko ottelusarjasta. Neloskenttä ei ollut tarpeeksi hyvä tai ei hoitanut omaa tonttiaan tarpeeksi hyvin. En näe mitään kummallista tuossa analyysissa.
 
Ville Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samaa mieltä Törmäsestä. Mitä ihmettä tässä valitetaan. Luomassa meillä Kojon jälkeen identiteettiä ja muutamassa peliä kansainvälisemmäksi.

Ei se Tapparaa dissaa. Parempi voitti.

Yrittää sanoa, että meillä liikaa pelin ulkopuoliset asiat saa vaikuttaa tuomioihin. Hidastukset, tuomarit, otteluvalvojat jne. Me ei olla totuttu tähän.

Huippuvalmentaja joka vihaa häviämistä ja on laji orientoitunut. Painit ja meidän kiekon trapit on historiaa.

Laine ja muut meidän nuoret eivät toivottavasti koskaan pelaa meidän peliä, vaan sitä peliä millä nyt voittavat.

Niin kaipaan Tony Arimaa. Pelataan ja pidetään omistamme huolta, vaikkapa saakeli Hakista tai Selänteestä
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Puuttumatta nyt muutoin Törmäsen ala-arvoiseen haastatteluun niin kyllä tuon sisältö paljasti oleellisen asian. Törmänen oli täysin aseeton Tapparaa vastaan ja syitä etsittiin kaikkialta muualta paitsi itsestään. Törmäsellä olisi ollut hyvää aikaa käyttää energiansa johonkin muuhun kuin tuomareista pillittämiseen. Ehkä Stögögin jotain tästä oppi. Ehkä ei. Loppujen lopuksi tämä sarja ei ollut edes erityisen tiukka vaikka HIFK pari suurinumeroista voittoa ottikin.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Stögö voisi analysoida, mitä helvettiä tapahtui 6-0 voiton jälkeen. Tie mestaruuteen oli auki, Tappara lyöty maan rakoon. Oli levitetty punainen matto ryöstöretkelle Tampereelle, mutta tuloksena oli yhteensä 2 maalia kolmeen viimeiseen peliin. G3:ssa tehtiin 3 maalia yhteen ERÄÄN.

Miksi Tapparan taso nousi yhdessä yössä kuolleista -> rautaiseksi mestariksi, ja oma peli hajosi araksi peruutteluksi. Osasiko Tapola reagoida ja muuttaa sapluunaa, mutta Stögö ei? Loppuiko bensa, konstit vai oliko Laineen 1-0 sellainen piristys, että kaikki kääntyy päälaelleen yhdestä helvetin syötöstä Tepon luistimiin?

Kolme tappiota 2-1, yhteismaalit 13-9 HIFKille.

Ensi kaudella voi vastassa olla poffseissa hyvinkin.......yllätys, yllätys, taas Tappara. Törmäsen on korkea aika opetella, kuinka nämä niukat tappiot käännetään voitoiksi juuri Tapparaa vastaan. Kolme viimeistä sarjaa mennyt samalla kaavalla.

Tämä. Juurikin tämä. Ja mä annan vastineeni;

KJ ja ekat pari kautta? 7-0 Tukka-Jukan kerhoa vastaan ja mites kävikään?

Tämän kauden HIFK ei ole vielä kypsynyt voittajaksi mutta ensi kaudella(JOS saadaan jatkuvuutta, JOS Nyba paikkaa lähtijät hyvin) ollaan varmasti. Tsiigatkaa Tapparaa ja paria edellistä. Siellä on kuitenkin ollut jo mestaruuden voittaneita; Kanki, Savinainen. Jäbät ei jäätyneet vaikka tuli kakkoseen ja kovaa kolmannessa. Media kirjoitteli jne. Tapola teki duuninsa.

Stögön HIFK voitti Pelsut koska karmea materiaaliero+Cacca vasta aloittanut siellä. Voitettiin JYP koska oltiin terävempiä maalipaikoissa JA niiltä loppui gaso kesken sarjan. Mutta Tapparaa ei voitettu.

Vituttaahan se väärä vaihto mutta oli meillä se Ramun paitsiomaali. Lisäksi myös HIFK hyötyi niistä dumareista muissa peleissä, turha näitä on kieltää.

Miksi näin kävi? Analyysit myöhemmin mutta ihan pinnallisin fiilis on että HIFK luuli Kannun tulevan ehkä vähän liian helposti. Meillä ei löytynyt sellaista...tasaista playoff-dieseliä(paremman sanan puutteessa). Vedettiin turbolla himassa ja vieraissa vittumaisesti 2-3 vaihteiden välillä. Muistelen kaiholla tässä kohtaa mm. -11 vierasmatseja narrisarjan jälkeen. Ei kumarreltu silloin, niin sanotusti.

Ehkä meiltä puuttui ne johtavat(ei Sihvosta)? Ville, Söde? Ja tässä kohtaa kaikki kunnia Arttu Luttiselle. Helvetin asia kaveri.

MV-puoli oli musta "ei kaaduttu"- osastoa. Husso ehkä sen yhden helposti päästi Treellä mutta kuinka vitun monta se pelastikaan? Ja hei! Tänä keväänä ei ollut kellään ns. Maagisia Huoppuveskoja. Karhunen oli aika huono myös, tosin oikealla hetkellä nosti tasoa. Aittokallio, Zapolski, Markkanen, Tarkki? Kuolevaisia. Kuten myös meidän Husso. Ei voi veskoja syyttää, piste.

Materiaali oli mestaruuteen ihan riittävä. Tässä jokainen laittaa handun pumpulle; Tapparan materiaali oli ihan yhtä hyvä/huono kuin meilläkin. Niillä nyt sattu olemaan parempi kokemus näistä peleistä ja kenties se voitontahtokin. Plus Tapola. Se kykeni muuttamaan& parantamaan. Stögö? Not so much. Emmä noihin itkuihin ja jälkipuheisiin kiinnitä nyt huomiota. Kaikilla niitä on ollut. KJ tylytti erkkaa narrisarjan jälkeen ämmäksi ja jätti Cacan kättelemättä "olet kasvanut liian isoksi"- heitolla. Jokainen. Itkee. Ja. Valittaa. Ihmisiä jne.

Vitutus väistyy ja hyvä fiilis jää. Ei meillä tätä herkkua liiaksi ole. Nyt pidän tärkeimpänä sitä jatkuvuutta, mitä -11 jälkeen ei tullut; ei voida enää dyykata vaan nyt pitää vittu saada tämä meno jatkumaan. Finaalit ratkeaa pieniin juttuihin. Menestys tulee pitkäjänteisellä duunilla. Ei se Tappara esim. sattumalta ole viimeiset 4 krt ollut finaaleissa.

Tack. Kom igen.

E. Täällä on lähipäivinä(& tunteina) näitä kommentoijia muualta. Kysykää niiltä miten oman jengin kausi meni. Tapparan kundit luultavasti tietää tän fiiliksen eikä viitti.
 
Jindebyne

Jäsen
No jos tuossa haastattelussa on Stögöllä joidenkin mielestä keittänyt näin pahasti yli mitä täältä saa lukea niin kyllä ne pahimmat mielensäpahoittajat taitaa löytyä näppisten takaa?

Olisihan tuon nyt voinut kliseisesti jättää vastustajan onnitteluun, mutta ei tuossa minun korviin mitään kovin suurta draamankaarta ollut.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Voisin vastaisesti ottaa vaikka mestarivalmentajan esimerkiksi, mitä tarkoittaa "tekopyhä paska". En silti ota, vaan tyydyn toteamaan, että yksittäisistä haastatteluista on aika turhaa ja halpaa lähteä tekemään yhtään minkäänlaisia johtopäätöksiä valmentajasta.

Valmentajasta ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä minkään muun kuin hänen menestyksensä perusteella. Kaikki muu on tälle alisteista. Stögö on selkeästi menestymään luotu valmentaja, jonka uskon menevän vielä pirun pitkälle. Ja olen tyytyväinen, että hän jatkaa HIFK:ssa ensi kaudellakin. Siltikään en pidä hänen käytöksestään hävityn finaalin jälkeen, enkä ole ainoa, joka ei pidä. Mutta mieluummin mä katson HIFK:ssa menestyvää valmentajaa, jonka lausunnoissa on vielä hiomista kuin medialle kivaa setää, joka ei menesty. Tämä on keskustelupalsta ja täällä saa mielestäni kritisoidakin omia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Stögö puhui koko ottelusarjasta. Neloskenttä ei ollut tarpeeksi hyvä tai ei hoitanut omaa tonttiaan tarpeeksi hyvin. En näe mitään kummallista tuossa analyysissa.

Taisi puhua koko pudotuspeleistä. Ainoa nelosen pelaaja joka teki koko keväänä maaleja oli Tuomisto kahdellä häkillä. Huima ero esim. 2011 joukkueeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös