Antti Törmänen HIFK:n valmentajaksi 2014–2017

  • 564 557
  • 2 088

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Pelaajat ovat noissa haastatteluissa kuvanneet Törmästä lähes poikkeuksetta niin, että hän on kyllä tiukka ja antaa ohjeita ja palautetta tarpeen tullen hyvinkin suorasti ja vaatii pelaajilta paljon, mutta se mistä pelaajat tuntuvat erityisesti Törmäsestä pitävän on se, että hän antaa pelaajien toteuttaa itseään aika vapaasti. Monesti myös Törmänen antaa myös pelaajalle itselleen vastuun ymmärtää mitä tekee väärin.

En sitten tiedä onko tässä se ongelma, että silloin kun se onnistuu niin se näyttää todella hienolta, mutta silloin ei toimi niin se näyttää siltä miltä se on näyttänyt sitten marraskuun härkäviikon. Tässä vaiheessa kautta kun monet jengit alkavat saada puolustusta tiiviimmäksi niin pitäisikö Törmäsen melkein ohjeistaa enemmän tuota touhua kun tuntuu, että pelaajat eivät itse tunnu oikein saavan tuohon tolkkua tai hyökkäykset menevät usein liian hienojen maalien yrittämiseksi.

Vaikka viime keväänä HIFK:n pelit loppuivatkin aika lyhyeen niin itsellä kyllä syntyi luottamus Törmäseen sen suhteen että pystyy viemään HIFK:n pitkälle, mutta ongelmaksi muodostuu sitten se että pitäisi melkein päästä hyvistä asetelmista sinne.

Tässä vähän juttua Törmäsen valmennusfilosofioista:
SM-liiga Urheilusanomat: Tällainen on HIFK:n seuraava päävalmentaja – ”Ura pystysuoraa nousua” - SM-liiga - Ilta-Sanomat
(iltasanomat.fi)
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Törmäselle yksi ainoa neuvo, kun mikään muu ei näytä auttavan: Huuda!
Ei Kiva-Harrikaan pitkälle pärjännyt olemalla vain kiva. Jos rahaa tulee vaikkei mitään tee, miksi pitäisi tehdä juuri enempää?
Ehkä diilit on liian hyvät, eivätkä salli muuta kuin myötäkarvaan paapomista?
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Ehkä me vaan ollaan se Liigan "Toronto Maple Leafs". Suurin, kaunein, perinteisin, seuratuin. Kaikki pitäisi puitteista lähtien olla kunnossa ja ihan sama ketä sinne valmentamaan tai pelaamaan, niin tulokset jää pääosin laihoiksi.
Vähän kärjistys tuo vertaus ja ei nyt palkkakaton aikana Toronton rosteritkaan mitään kummoisia ole olleet, mutta jos vähän pidemmältä historiaa katsotaan niin yhtäläisyyksiä etenkin noiden neljän mainitsemani kategorian osalta löytyy.
Eikös se ollut N.Y. Rangers joka, kuin, IFK on? "pääkaupunki" (jota New York siis ei oikeasti ole, vaikka 80% maailman ihmisistä niin luulee), Rangers, Islanders ja lähinaapuri NJ Devils, HIFK, Jokerit ja Kiekko Espoo. Historiaa, vanha halli, rahaa ja menestystä aina lähes 15 vuoden välein.
No sama se.
Aika kärkkäästi moni täällä olisi jo antamassa Stögölle kenkää, luulin itse olevani lyhytpinnaisin. Antaisin Törmäsen jatkaa kauden loppuun sillä ukaasilla, joka tehtäisiin hänelle itselleenkin tiettäväksi että: finaalipaikka on tultava. Tälläkaudella vain Kärpillä ja Tapparalla on vertailukelpoinen materiaali, muille häviö playoffseissa ei saa olla edes vaihtoehto. Eli Stögölle valinta: joko hoidat HIFK:n runkosarjan voittoon, ja kohtaat kaksikosta Kirves ja Näätä toisen finaalissa, tai matkalla finaaliin pudotat toisen em. kaksikosta. Kenkää tulee kauden lopuksi jos ei jompikumpi näistä toteudu. Ei me voida, HIFK:n kannattajina lähteä siitä että meillä pitää aina olla ylivertainen materiaali mestaruuteen, ja että tasapäisen rosterin kanssa jäädään aina tappiolle.
.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Tätä KalPa-IFK peliä kun kattoo, niin ei voi kuin ihailla Pekka Virran näkemystä jääkiekosta. Siellä pelaa juuri jäähyn saanut Aleksi Hämäläinen ja ainaki 15 muuta lähes tuntematonta pelaajaa. Silti ne pystyy painamaan IFK:n ahdinkoon. Pelitapa on luotu materiaali huomioiden. Meillä valmentaa Antti Törmänen, jonka pelitapaa ei kukaan tiedä. Ja joka peluuttaa vieraspelissä 2-veskaria, ja 7-pakkina miestä joka ei mahtuisi mihinkään muuhun Liigajengiin. Lisäksi Virta on ÄIJÄ jolle ei primadonnat vittuile, eikä se hymyile tappiopelin jälkeen.
Ihan vaan tällaisia huomioita eri valmentajien välillä.
En tarkoita, että IFK:n pitäis pelata ultimaattista kiekkokontrollia kuten KalPan, vaan sitä mihin kondikseen goutsi pystyy oman jenginsä virittämään.
 

Fordél

Jäsen
Lisäksi Virta on ÄIJÄ jolle ei primadonnat vittuile, eikä se hymyile tappiopelin jälkeen.
Ihan vaan tällaisia huomioita eri valmentajien välillä.

Näihin persoonaan liittyviin asioihin on oikeastaan aika turha kiinnittää sen suurempaa huomiota tai tehdä vertailuja. Jokainen valmentaja on oma persoonansa ja menestyvät valmentajat ovat aitoja. Se mikä sopii Virralle, ei sovi kaikille. Täällä on ehdotettu Törmäselle huutamista. Törmänen varmasti tarvittaessa huutaakin, mutta sen pitää tulla luonnostaan. Kaikista typerintä on näytellä jotain kovaa jätkää ja huutaa. Tällaisen näyttelyn pelaajat kyllä aistii ja siinä vaiheessa alkaa murentua uskottavuus.

En usko, että Törmäsen johtamisessa on ongelmia. Joukkuetta voi johtaa ja viedä eteenpäin hyvin monella tapaa. Toiset antaa pelaajille enemmän vapauksia ja toiset vähemmän. Uskon, että joukkue on Törmäsen näpeissä. Uskon myös, että HIFK:ssa on sen verran valmiita, fiksuja ja osaavia pelaajia, että ovat jo aika itseohjautuvia. Ja vähemmän valmiiden pelaajien kanssa Törmänen on näyttänyt tehneen ihan hyvää työtä. Moni pelaajia on pystynyt kehittymään Törmäsen alaisuudessa.

Johtamisen sijaan olisin huolissani lähinnä pelitavasta, joka on nostettu täälläkin esille. Munkin on ollut vaikea saada kiinni HIFK:n pelitavasta ja sen punaisesta langasta. Varmasti jonkinlainen rakenne on olemassa, mutta kovin selkeältä se ei näytä.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
@Fordél missä mä sanoin että Stögön pitäis huutaa tai muuttaa persoonaansa. Sen sijaan mua ihmetyttää sen tapa peluuttaa valta pelaajat kokoonpanoon ja valmistaa joukkue peleihin. Ei kai näille
näille huutaa tarvi. Mutta kertoa selvästi mitä vaatii ja odottaa kultakin pelaajalta tai sitte istutaan pressikatsomossa. Vrt. Nokka/Ramu 2011. Paras mahdollinen terveenä oleva kokoonpano illasta toiseen, valmiina ekasta kiekosta lähtien voittamaan peli. Sitä mä haluaisin nähdä. Ja tossa sun lainaamassa kohdassa mun tarkoitus oli ottaa esiin se, miltä goutsi näyttää ulospäin median silmissä, kun tappioita tulee.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Hyvä huomio koskien tätä peliä miten esim. Pekka Virta reagoi tilanteeseen, kun vietiin peliä. Äijä ottaa aikalisän ja vähän happea tilanteeseen. En edes muista milloin Stögö on ottanut aikalisää pelin tiimellyksessä. Tämä vaan pienenä asiana myös siihen miten voisi joskus reagoida pelin aikana.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
@Fordél Oli siis yleisellä tasolla toteamus, tuli väärin ymmärrys, sori. On tää peli niin tiukka, et meinaa mennä tunteisiin :-D
 

Fordél

Jäsen
@Fordél Oli siis yleisellä tasolla toteamus, tuli väärin ymmärrys, sori. On tää peli niin tiukka, et meinaa mennä tunteisiin :-D

Juu ei mitään ja oikein hyviä pointeja sulla. Itsekin olen ihmetellyt pelitavan lisäksi Stögön peluutusta. Esimerkiksi Lankinen on saanut jopa yllättävän paljon vastuuta siihen nähden, että Husso on ollut kuitenkin selkeesti parempi. Kenttäpelaajien osalta kokoonpanoissa ketjusommitelmissa on välillä jotain ihmeellisiä ratkaisuja. Toki näissäkin voi olla taustalla jotain juttuja, joita emme tiedä. Ja esim. veskojen peluutuksen suhteen HIFK:lla ei ole ainakaan puhkipeluutettua veskaa ja eiköhän Husson vastuu tule kasvamaan tässä kevään mittaan ja Lankisen pelit tulevat vähenemään. Silti nyt ei pitäisi antaa yhtään tasoitusta muille kärkijengeille peluutuksessa vaan kamppailla tosissaan runkosarjan voitosta.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Tänään oltiin ihan purjeessa johtomaalin jälkeen. Törmänen ei ottanut aikalisää (ainakaan en huomannut) ja herätellyt joukkuetta. Virta oli omansa jo käyttänyt taktisesti hyvässä paikassa, Kalpa oli pitkässä pyörityksessä ja joutui heittämään pitkän.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tänään oltiin ihan purjeessa johtomaalin jälkeen. Törmänen ei ottanut aikalisää (ainakaan en huomannut) ja herätellyt joukkuetta. Virta oli omansa jo käyttänyt taktisesti hyvässä paikassa, Kalpa oli pitkässä pyörityksessä ja joutui heittämään pitkän.

En ole samaa mieltä purjeessa olemisesta. Karri Kivi sanoi jos kuulin oikein studiossa, että ottelun voitto ei ollut edes pelitavasta kiinni vaan Kalpalla ei ollut mikään asiaa IFK:n maalin eteen. Muutama pomppu sinne tuli, mutta ne siivottiin. IFK löi paljon painoksia toiseen erään ja varmasti ottelun lopussa hieman tuntui, mutta en ollut huolissani. Sen verran kovalla intentiseetillä ja halulla IFK tänään operoi. Lopussa kun KalPa oli ilman maalivahtia niin kyllä IFK aktiivisella pelillä veli KalPan mahdollisuuden tasoituksen.

Joku aikasemmin kysyi tuosta aikalisän ottamisesta niin on Törmänen niiltä muutamia kertoja ottanut ,mutta ei nyt muistu mieleen missä otteluissa. Parasta tässä ottelusssa oli se,että näkyi niitä aseita tuota flipperi kiekkoa vastaan.
Kokonaisuutena IFK ansaitsi voittonsa.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Itsekin olen ihmetellyt pelitavan lisäksi Stögön peluutusta.Kenttäpelaajien osalta kokoonpanoissa ketjusommitelmissa on välillä jotain ihmeellisiä ratkaisuja.
Tähän vahva sama! Ilmeisesti Kangasalusta hoitaa pakkien peluutuksen? Eilen oli pariin kertaan kentällä pakkipari Heikkinen- Taipalus, ja vähemmän yllättäen tällöin tuli Ruohomaan puolittainen läpiajo ja 2-1 hyökkäys! Jos tuota turhaketta nimeltä Eemeli Heikkinen on pakko peluuttaa niin voisiko sen laittaa kentälle jonkun muun kuin erittäin hazardin Taipaluksen kanssa?
 

JKKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikähän merkitys valmentajalla on nykyiseen pelaajamateriaaliin? Jos vertaa koko Nybondaksen aikaa, niin ulkopuolisen silmin näyttäisi siltä, että syystä tai toisesta valmentajan merkitys pelaajistoon meillä on iso. Jalosen aikana joukkueen materiaali parani vuosi vuodelta, Matikaisen aikana mentiin edellisen vuoden peruilla. Sormusen ja Summasen aikana materiaalikin heikkeni merkittävästi ihan jos nimiä katselee. Törmäsen toinen vuosi näyttää siltä, että nyt on pitkästä aikaa todella hyvä materiaali käytössä. Edelliskaudella oli vielä selviä aukkoja jotka playoffeissa kostautui. Samat budjetit ja taustavoimat kuitenkin noin periaatteessa ollut käytössä.

Tämä ehkä myös yksi osa-alue joka kannattaa muistaa kun kulloisenkin valmentajan hyvyyttä tai huonoutta arvioi arkitodellisuudessa? Lopultahan pelaajamateriaalin laatu on kuitenkin se joka määrittelee joukkueen ns. perustason ja valmentamisella sitten sitä tasoa sitten joko nostetaan tai lasketaan suhteessa vastustajaan.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsekin olen ihmetellyt pelitavan lisäksi Stögön peluutusta. Esimerkiksi Lankinen on saanut jopa yllättävän paljon vastuuta siihen nähden, että Husso on ollut kuitenkin selkeesti parempi. Kenttäpelaajien osalta kokoonpanoissa ketjusommitelmissa on välillä jotain ihmeellisiä ratkaisuja. Toki näissäkin voi olla taustalla jotain juttuja, joita emme tiedä. Ja esim. veskojen peluutuksen suhteen HIFK:lla ei ole ainakaan puhkipeluutettua veskaa ja eiköhän Husson vastuu tule kasvamaan tässä kevään mittaan ja Lankisen pelit tulevat vähenemään. Silti nyt ei pitäisi antaa yhtään tasoitusta muille kärkijengeille peluutuksessa vaan kamppailla tosissaan runkosarjan voitosta.

Pakkien peluutuksen hoitaa ilmeisesti Kangasalusta ja maalivahtien peluutuksesta päättää ensikädessä Lundell, toki Stögöllä on viime kädessä kaikki narut käsissään. Joo en ymmärrä täysin itsekkään miksi sitä Lankista on ollut pakko peluuttaa edes noin paljoa, kun Husso on selkeästi parempi. Ainoa selitys tuolle on se, ettei Husso jaksa pelata tuota enempää. Lisäksi miksi 7.pakkia on pitänyt jatkuvasti peluuttaa, olkoonkin että Heikkinen on viimeiset pari peliä ollut kohtalainen. Silti Heikkinen on vetänyt pääsosin niin paskalla tasolla ettei kuuluisi kentälle lainkaan. Taimi ja aiemmin ehjänä pelanneet Grilforss ja Järvinen kyllä jaksaisivat pelata kovempiakin minuutteja.

Kun annetaan aiheesta kritiikkiä niin pitää antaa myös aiheesta kiitosta, kakkosylivoima on ollut jumissa viime aikoina ja mitä teki Stögö KalPaa vastaan? Heitti Puustisen ja Elkinsin tylysti sivuun ja tilalle Liivikkiä ja Hintziä, voittomaalin järjesteli YV:llä nimenomaan Hintz ja kiekon laukoi verkkoon Liivik. Tämmösiä reagointeja haluan nähdä jatkossakin, yhdelläkään pelaajalla ei saa eikä voi olla mitään varmaa YV-paikkaa. Esimerkiksi Puustinen ilman maaleja on aika heikko 2.ketjun pelaaja, ehjässä kokoonpanossa tämän hetken Puustinen kuuluisi rotaatioon. Kiekottomana heikompi kuin 3-4 ketjun pelaajat ja syöttötaito on hemmetin huono. Toivotaan kuitenkin että Pude löytää vielä maalijyvän.
 

Ardbeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Joukkueessa kuitenkin on enemmänkin kuin 7 liigatasoista pakkia kaikkien ollessa terveenä, joten on varmaan ihan fiksua myös totuttaa jätkiä siihen että matsien sisällä on kiertoa ja kaikkia vaihtoja ei pelata saman kaverin kanssa. Voisi olettaa ajatuksena olevan kuormituksen tasaaminen erityisesti erikoistilanteiden jälkeen.
 

Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Kuivat on markkinat tällä hetkellä, tai no onhan siellä Heikkilä, Jortikka, Helminen ja Tami vapaina. Siitä sitten valitsemaan.

Ilmeisesti Heikkilän nimi voidaan vetää yli listalta ja lisätä Tuomas Tuokkola sitten taas jonon jatkoksi. Niin ja onhan meillä tietysti aina Kiva, miten saatoinkaan hänet unohtaa. Ei sillä, että itse olisin Törmästä kesken kauden korvaamassa, mutta eihän valmentajamarkkinoilla ole yhtäkään edes vähää alusta mielenkiintoista nimeä tällä hetkellä.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelaajat ovat noissa haastatteluissa kuvanneet Törmästä lähes poikkeuksetta niin, että hän on kyllä tiukka ja antaa ohjeita ja palautetta tarpeen tullen hyvinkin suorasti ja vaatii pelaajilta paljon, mutta se mistä pelaajat tuntuvat erityisesti Törmäsestä pitävän on se, että hän antaa pelaajien toteuttaa itseään aika vapaasti. Monesti myös Törmänen antaa myös pelaajalle itselleen vastuun ymmärtää mitä tekee väärin.

En sitten tiedä onko tässä se ongelma, että silloin kun se onnistuu niin se näyttää todella hienolta, mutta silloin ei toimi niin se näyttää siltä miltä se on näyttänyt sitten marraskuun härkäviikon. Tässä vaiheessa kautta kun monet jengit alkavat saada puolustusta tiiviimmäksi niin pitäisikö Törmäsen melkein ohjeistaa enemmän tuota touhua kun tuntuu, että pelaajat eivät itse tunnu oikein saavan tuohon tolkkua tai hyökkäykset menevät usein liian hienojen maalien yrittämiseksi.

Vaikka viime keväänä HIFK:n pelit loppuivatkin aika lyhyeen niin itsellä kyllä syntyi luottamus Törmäseen sen suhteen että pystyy viemään HIFK:n pitkälle, mutta ongelmaksi muodostuu sitten se että pitäisi melkein päästä hyvistä asetelmista sinne.

Tässä vähän juttua Törmäsen valmennusfilosofioista:
SM-liiga Urheilusanomat: Tällainen on HIFK:n seuraava päävalmentaja – ”Ura pystysuoraa nousua” - SM-liiga - Ilta-Sanomat
(iltasanomat.fi)

Tässä oli paljon hyvää tekstiä. Luin tuon artikkelin Törmäsen Sveitsin ajoilta, ja Stögön valmennusfilosofioista moni asia on ollut nähtävissä myös IFK:ssa. Pelitapa on muuttunut, mutta johtamistyyli on varmasti pitkälti sama. Törmänen vaikuttaa ihmistä ja pelaajaa valmentavana aivan huippuvalmentajalta, ja johtamistavassa on paljon samaa kuin esim. Erkka Westerlundin haastatteluissa avatuissa filosofioissa, eli esim. pelaajien haastaminen ajattelutavoissa, ja vapauksien antaminen pelaajalle eri tilanteissa. Nämä ovat näkyneet Törmäsen IFK:ssa ajoittain todella hienona hyökkäyspelinä ja kun joukkue on ollut flow-tilassa, peliä on ollut ilo katsoa. Kääntöpuolena ovat nimenomaan nuo vaikeammat jaksot, jolloin joukkuetta pitäisi pystyä motivoimaan ja pelaajia saamaan takaisin raiteilleen, silloin ei ne vapaudet enää auta vaan pelaajat tarvitsevat valmennukselta tiukempaa vaatimustasoa, sekä pelitavallista selkänojaa.

Törmäsen Sveitsissä peluuttama jääkiekko ei sopinut suurilta osin Liigaan (viime kausi), ja sen verran taktinen meidän nykyinen liiga on, ettei pelkällä hyvällä valmennustyylillä pärjätä vaan pitää oikeasti olla tehokas ja toimiva pelitapa. Näen Törmäsen valmennusuran vedenjakajalla tämän IFK:n projektin osalta, jos menetystä IFK:ssa tulee niin voidaan puhua oikeasti nykyisestä huippuvalmentajasta eikä enää mahdollisesta tulevasta. Jos taas projekti nimeltä IFK epäonnistuu, Törmänen saattaa joutua jatkamaan valmennusuraansa heikomman joukkueen penkin takana. Jotta Törmänen nousisi huippuvalmentajien joukkoon, ja jotta IFK menestyisi, Törmäsen on löydettävä hyvän valmennustyylin lisäksi Liigaan toimiva ja voittava pelitapa (voi olla jo löytynyt), ja ennenkaikkea saada joukkue toteuttamaan sitä illasta toiseen. Luotan siihen että Törmänen pystyy virittämään keväällä joukkueen riittävään henkiseen ja fyysiseen vireeseen (näyttöjä siitä on), mutta taas kerran, pelkästään se ei Liigassa riitä, ainakaan kärkeä vastaan.

Viime kauden nopeat lähdöt ja kiekon dumppaaminen on vähentynyt, tilalle on tullut viivelähtöjä ja puolinopeita lähtöjä jolloin hyökkääminen on ollut ajoittain organisoidumpaa, mutta ongelmia nimenomaan hyökkäyksiinlähdöissä on edelleen. Jää nähtäväksi jaksaako Törmänen uskoa tuon uuden pelitavan loppuun viemiseen, vai alkaako hän ongelmien ilmetessä palaamaan vanhoille juurilleen. Viimeinen kuukausi on ollut pelillisesti haastavampaa, varmasti ollaan treenattu kovaa ja tullaan vielä treenaamaan, mutta pelkästään se ei selitä heikompaa jaksoa. Muutkin kärkijoukkueet treenaa, mutta esimerkiksi Kärpät porskuttaa aika vakuuttavasti eteenpäin. Kärpät pystyy nimenomaan pelitavan ansiosta voittamaan heikompanakin iltana, ja se tulee luultavasti johtamaan kolmanteen peräkkäiseen runkosarjavoittoon. Playoffeissa menestymistä ajatellen, runkosarjaa IFK:n ei mielestäni tarvitse voittaa (etua siitä voitosta tottakai olisi), riittää kun ollaan TOP3 jolloin tie playoffeissa on luultavasti selkeästi helpompi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Stögö voisi katsoa nauhalta viikonloppuna pelatun Dallas vs. Minnesota matsin. Vikaa erää jäljellä 4 minuuttia ja Dallas häviöllä 0-2. Aloitus keskialueelta, kun joukkue ottaa aikalisän. Aikalisän jälkeen aloitusvoitto ja Niemi luistelee vaihtoon. Dallas vie kiekon hyökkäysalueelle ja aikansa pyöritettyään kaventaa pelin tilanteeseen 1-2. Aina ei tarvitse tappioasemassa ottaa aikalisää vasta, kun pelikellosta on aikaa n. minuutti jäljellä.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Stögö voisi katsoa nauhalta viikonloppuna pelatun Dallas vs. Minnesota matsin. Vikaa erää jäljellä 4 minuuttia ja Dallas häviöllä 0-2. Aloitus keskialueelta, kun joukkue ottaa aikalisän. Aikalisän jälkeen aloitusvoitto ja Niemi luistelee vaihtoon. Dallas vie kiekon hyökkäysalueelle ja aikansa pyöritettyään kaventaa pelin tilanteeseen 1-2. Aina ei tarvitse tappioasemassa ottaa aikalisää vasta, kun pelikellosta on aikaa n. minuutti jäljellä.

Otanta on aika pieni yhdellä pelillä. Useimmiten se epäonnistuu. Aikalisä kumminkin useimmiten on sitä varten, että saadaan kärki miehille lepoaikaa. Kyllä se tapa miten pelataan 6-5 tilanteessa on treeneissä käyty läpi. Fläppitaulua otetaan esille jos havaitaan jotain heikkoa osa aluetta kentällä vastustajalta.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikäli itse olisin HIFK:n päävalmentaja, niin olisin varmaan täysin päinvastaisen koulukunnan edustaja. Olisin monessa kotipelissä ottanut aikalisän ensimmäisen 2-3 vaihdon jälkeen ja sanonut, että ei pojat kotipeleihin näin tulla. Lisäksi olisin moneen kertaan ottanut siinä vaiheessa peliä, kun johtotilanteessa aletaan pelaamaan kesken pelin minuutteja pois kellosta ja neppailemaan kiekkoa keskialueelle, koska sen tietää, että tuolla pelillä kohta kolahtaa omissa ja vs saa höngän päälle. Miksi aina pitää odottaa siihen hetkeen, että se 3-0 tai 4-1 johto on jo sulanut maalin johdoksi, kun merkit on ollut ilmassa jo pitkän aikaa?
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mikäli itse olisin HIFK:n päävalmentaja, niin olisin varmaan täysin päinvastaisen koulukunnan edustaja. Olisin monessa kotipelissä ottanut aikalisän ensimmäisen 2-3 vaihdon jälkeen ja sanonut, että ei pojat kotipeleihin näin tulla...

Yes, mä on niiiiiiiiin monta kertaa ajatellu just noin. Kotipeleihin pitäisi tulla aina niin, että vastustaja(kin) tietää missä sitä pelataan.

Ja jos IFK:n peli lähtee hiihtelyksi alussa, niin aivan varmasti ottaisin porukan kasaan, ja koittaisin muuttaa suuntaa ja pian.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikäli itse olisin HIFK:n päävalmentaja, niin olisin varmaan täysin päinvastaisen koulukunnan edustaja. Olisin monessa kotipelissä ottanut aikalisän ensimmäisen 2-3 vaihdon jälkeen ja sanonut, että ei pojat kotipeleihin näin tulla. Lisäksi olisin moneen kertaan ottanut siinä vaiheessa peliä, kun johtotilanteessa aletaan pelaamaan kesken pelin minuutteja pois kellosta ja neppailemaan kiekkoa keskialueelle, koska sen tietää, että tuolla pelillä kohta kolahtaa omissa ja vs saa höngän päälle. Miksi aina pitää odottaa siihen hetkeen, että se 3-0 tai 4-1 johto on jo sulanut maalin johdoksi, kun merkit on ollut ilmassa jo pitkän aikaa?

Se on just kismittänyt IFK:n peleissä, kun peliä on johdettu esim. 3-0, tulee 3-1, 3-2 ja aikalisää ei kuulu. Noissa tilanteissa se herätys pitäisi jo tehdä. Tosin tuo aikalisä on yleisesti ihmisten keskuudessa vähän yliarvostettu, ei siellä aikalisällä mitään taikajuomia vedetä vaan lyhyt 30 sekunnin viesti / rauhotus. Ja esimerkiksi se maalin jälkeinen tilanne (juhlinnat jne.) kestää suurinpiirtein aikalisänn verran jolloin valmentajat voivat herättää aitiossa olevia pelaajia, jotku valmentajat tykkää pitää siihen päälle aikalisän jotku ei.

Paljon näkee niitä aikalisiä jossain 2 maalin tappiolla, kun valmentaja räksyttää ja kun peli jatkuu, ei mikään muutu ja verkko soi kohta uudelleen. Jos olet pelillisesti täysin jäljessä, ei siinä henkinen herätys paljoa auta. Varmimpia hyötyjä aikalisästä on pitkän pyörityksen ja pitkän kiekon jälkeen, jolloin pelaajat saavat sen aikalisän verran vetää happea ja ravistella enimpiä maitohappoja pois kropasta. Toinen on pelin lopussa jolloin voi peluuttaa kärkiäijille tuplavaihdon, esimerkiksi tasoitusta hakiessa, huono puoli on että vastustaja saa saman.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Stögö voisi katsoa nauhalta viikonloppuna pelatun Dallas vs. Minnesota matsin.

Noissa tilanteissa tosin usein on ongelmana jälkiviisaus. Aikalisä tai molarin vetäminen maalilta tavanomaisesta poikkeavassa tilanteessa tulkitaan helpostin lopputuloksen mukaisesti ja analyysi/mielipide perustuu juurikin tuohon lopputulokseen. Jos mainitsemassasi tilanteessa olisi tullut aloitustappio ja esimerkiksi 27 sekuntia ennen loppua väsynyt ykkönen olisi jouduttu iskemään hyökkäyspään aloitusta ja sitä kautta tasoitusta hakemaan, niin todennäköisesti tuomio olisi ollut toinen: todennäköisemmin olisi kirottu "turhaan" otettua aikalisää ja mietitty sen vaikutusta ykkösen jaksamiseen loppuhetkillä.

Varsinkin yksittäisten otteluiden kohdalta on helppo löytää omaan agendaan sopivat esimerkit. Varmasti lähivuosiltakin löytyy tapauksia, joissa "toivottomasta" tilanteesta ollaan noustu rinnalle ja jopa ohi vetämällä molari ulos kun aikaa on reilusti. Toisaalta jos puhtaasti prosenttien pariin hypätään, niin molarin veto byyriltä varsinkin useamman maalin takaa-ajoasemassa johtaa useammin kaverin kuin omaan voittoon. Ja vaikka voitto olisikin epätodennäköinen vaihtoehto ns. toivottomassa tilanteessa, niin aina voi jossitella mikä olisi paras vaihtoehto: otetaanko "rehellisesti" 3-0 turpaan ja annetaanko esimerkiksi vähemmän peliaikaa saaneille muutama extraminuutti, vai haetaanko 3-1 kavennusta loppuun asti ykkösmiehityksellä? Yhdessä tilanteessa ensimmäinen jälkiehto voi tarjota jopa moraalibuustia vähemmän pelanneille ja samaan aikaan estää kärkiäijien pettymystä reisille menneen kavennusmaalin haun takia. Toisaalta toisessa vaihtoehdossa sitten ne kärkikaverit iskevät neljä sisään ja vetävät huikealla itseluottamuksella seuraavan päivän pelissä. Jälkiviisaana on helppo sanoa toimiko joku ratkaisu vai ei, oleellisempaa on mielestäni mietitä onko tarjolla olevien riskien ja onnistumisten suhde linjassa panokseen ja toisiinsa nähden.

Henkilökohtaisesti toivon sitä, että koutsi on aktiivinen ja toimii pelin aikana pelin vaatimusten mukaisesti. Esimerkiksi Westerlundin kohdalla on erittäin pettynyt siihen, että pelin aikana hänen panoksensa rajoittuu liian pitkälti tuomareille puhumiseen ja liian vähän esimerkiksi yrityksiin kääntää momentumia. Toisaalta perusteltuna en näe sitäkään, että esimerkiksi tamimaiseen tyyliin otetaan timeout kun first periodin alussa defender tekee personal mistaken. Lisäksi valmennuksellisesti tuntuu melkoisen riskaabelilta lähteä muuttamaan omaa tyyliään yhtäkkiä: yksittäisessä ottelussa koutsin tyylistä poikkeava aikalisä tai tyhjä maali saattaa herätellä joukkuetta, mutta omasta linjasta jatkuvasti poikkeava tekeminen saattaa luoda epävarman tunnelman koppiin.

En suoranaisesti usko siihen, että valmentamiseen olisi yksi ja ainoa tapa jos tavoitteena on menestyminen. Sen sijaan uskon siihen, että valmentajan täytyy olla kuin kameleontti. Hänen täytyy pystyä sopeutumaan eri tilanteisiin, oli se tilanne sitten ottelun sisällä tai koko kauden perspektiivistä katsottuna. Yksittäisessä ottelussa täytyy pystyä menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle jos tilanne sitä vaatii ja toisaalta valmentaja ei voi tuudittautua siihen, että jokaisena kautena joukkue olisi kuin hyvän haltijan hänelle antama. Toisaalta valmentajan täytyy olla myös johdonmukainen ja uskoa omaan tekemiseensä, että hän pystyy sen uskon ja luottamuksen myös joukkueelleen myymään. Hyvä valmentaja ei ole mustavalkoinen mitä tulee ajatusmaailmaan, mutta toisaalta hänen toimintansa ei voi hyppiä laidasta laitaan kuin pingispallo kiinalaisten käsittelyssä.

Kun Pekka Virta on ketjussa mainittu, niin pakko sanoa hänestäkin pari sanaa. Ensinnäkin omaan silmääni hän vaikuttaa koutsilta, joka todennäköisimmin saa joukkuensa ylittämään odotukset jos hän on mukana kokoamassa joukkuetta ja budjetti on Liigan häntäpäätä tai korkeintaan alempaa keskikastia. Toisaalta hän on myös sen oloinen valmentaja, että itse en lähtisi lyömään vetoa siitä, että hän ikinä voittaisi Suomen mestaruutta päävalmentajana. Kun hänen uraansa katsoo, niin odotuksiin nähden parasta lätkää hänen joukkueensa on pelannut silloin, kun joukkue on pystynyt toteuttamaan hänen kiekollisempaa pelityyliään. Toisaalta jos rosteri on hiemankin poikennut tuosta, hän ei ole pystynyt mukautumaan rosterin vahvuuksiin ja heikkouksiin, vaan tulokset puhuvat puolestaan. Periaatteessa mikään pelillinen asia ei suoranaisesti estä Virtaa voittamasta sitä kirkkainta mitalia, mutta realiteetit puhuvat vastaan: jotta noin puhtaasti hänen pelikirjaansa sopiva joukkue saadaan koottua, täytyy laadusta tinkiä. Kiekollisesti tarpeeksi suvereenia joukkuetta on äärimmäisen vaikea koota liigabudjeteilla ja kaiken lisäksi hän antaa paljon eteen sillä, että jokkueet ovat olleet varsin yksipuolisia. Jos hänen joukkueellaa menee kaikki aivan nappiin, saattaa parhaana vuotena runkosarja päättyä vaikka ykköstilaan. Hyvä runkosarjasijoitus ei kuitenkaan takaa sitä, että tiiviit pleijarisarjat päättyisivät iloisesti. Pleijareissa vastustajan tunteminen, vastustajaan sopeutuminen ja vastustajan huojuttaminen korostuvat. Noita taas en näe Virran vahvuuksina, vaan pikemminkin suurimpina heikkouksina.

Jos parasta tulosta saaneita koutseja tarkemmin tarkastellaan, niin yleensä kolme ominaisuutta nousevat esille. Ensimmäinen on ajan ja paikan ajoitus omaan tyyliin sopivaksi. Esimerkiksi Shedden ei ikinä mestaruutta Suomessa voittanut, mutta oli loppupeleissä yksittäisten tapahtumien päässä siitä, että olisi tosissaan siitä tapellut. Hänen valmennustyylinsä ei ollut mikään vallankumouksellinen, mutta sopi Suomen silloisiin kaukaloihin ja käytössä olleisiin joukkueisiin erittäin hyvin. Jos hän olisi saanut käsiinsä esimerkiksi tämän hetken KalPan, olisi lopputulema todennäköisemmin lähempänä Virran TPS:ää. Toinen tärkeä nimittäjä on kyky muuntautua. Jortikka ei tässä lopulta kunnolla onnistunut ja se kuuden kullan Midas oli liigauransa viimeiset vuodet resursseihin nähden ylisuorittava selittäjä. Toisaalta Rautakorpi onnistui sen verran mukautumaan, että koutsasi Tapparan lopulta takaisin huipulle. Kolmas ja kenties tärkein ominaisuus on kyky luoda jotain tyystin uutta. Varsinkin Kärpissä Kari Jalonen onnistui siinä, että joukkueen tietty ammattimaisuus hyppäsi aivan uudelle tasolle. Samoin Jukka Jalonen on onnistunut luomaan sellaisen katsantokannan peliin, että jopa lajiin perehtymättömämpikin toimittaja osaa kirjoittaa asiasta edes oikeilla nimillä.

Noiden kolmen ryhmästä sijoittaisin Törmäsen tällä hetkellä jonnekin kategorioiden 2 ja 3 välimaastoon. Puhtaasti hänen uraansa katsoen hän on ollut paikoissa, joissa hänen tyylinsä on ollut tähän asti varsin toimiva: hänen ei ole tarvinnut suuresti mukautua, mutta toisaalta vasta nyt hänellä on siihen edes tarvetta. Ja se tarve taas ei ole samaa tasoa kuin ylemmässä kappaleessa olevilla esimerkeillä. Hyppäys ykköskategoriaan ei ole mahdoton ajatus omasta mielestäni sekään, mutta tuo ei ole ihan tämän hetken asia: valmentaja voi kehittyessään luoda jotain uutta ja kaunista, mutta kesken kauden tuota ei tapahdu missään nimessä tapahdu ja tuskin myöskään kesken yhden valmennusprojektin.

Henkilökohtaisesti mulla on kaikki usko ja luottamus Törmäsen valmennuskykyihin, tosin ei aivan yhtä vankkumaton kuin ~1½ vuotta takaperin. Hänen puolustuksekseen on kuitenkin sanottava se, että Jokerit ja HIFK ovat tällä hetkellä suomalaisvalmentajille ne kaikista vaikeimmat paikat: paine on suurin mahdollinen ja huonolla hetkellä syitä/tekosyitä ei kukaan kuuntele. Näistä kahdesta pistäisin vielä HIFK:n siinä mielessä vaikeammaksi, että HIFK antaa vähemmän tasoitusta omassa sarjassaan mitä tulee muihin resursseihin. Törmäselle mikään muu kuin finaalipaikka on pettymys, siinä missä Westerlundille konferenssifinaalit (vai millä nimellä nämä nyt menevätkään...) olisi jo itsessään melkein kuin mestaruus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös